Let’s get organized – Rajapinta ry perustettu

2017-01-16-15-55-52

Tapaamisessamme 16.1.2017 pidimme perustamiskokouksen Rajapinta ry -nimiselle yhdistykselle, jonka tarkoituksena on tukea tieto- ja viestintäteknologian yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Täsmällisemmin, PRH:lla nyt hyväksyttävänä olevista säännöistä lainaten:

Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää, tukea ja kehittää tieto- ja viestintäteknologian yhteiskunnallista tutkimusta, ylläpitää, tukea ja kehittää tietoteknologiaa soveltavia tutkimusmenetelmiä yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, sekä seurata ja ottaa kantaa tieto- ja viestintäteknologian yhteiskunnallista vaikutusta tai niiden soveltamista koskeviin kysymyksiin. Yhdistys edistää alan tutkimuksen kotimaista sekä kansainvälistä yhteistyötä.

Miksi tällainen yhdistys tarvitaan? Toisin kuin useissa muissa maissa, Suomessa ei ole vielä muodostettu erillistä akateemista tutkimusyksikköä tieto- ja viestintäteknologian yhteiskunnallisista vaikutuksista kiinnostuneille yhteiskuntatieteilijöille. Teemaan erikoistuminen esimerkiksi maisteriopinnoissa ei ole mahdollista missään yhteiskuntatieteellisessä koulutusohjelmassa tällä hetkellä. Siksi päätimme ketterästi ryhtyä rakentemaan tutkimusyhteisöä itse, monitieteiselle pohjalle eri tutkimusorganisaatioiden yhteistyönä. Rajapinta on tutkimusyhteisö tieto- ja viestintäteknologian ja yhteiskunnan välissä oleville tutkijoille ja opiskelijoille.

Toimintaamme kuuluu muun muassa tieteen popularisointia ja ajankohtaisten ilmiöiden asiantuntevaa käsittelyä tämän Rajapinta.co-blogin kautta, kuukausittaiset tutkijatapaamiset sekä vuosittainen Rajapinta-päivä, jossa esitetään alan suomalaista tutkimusta ja kutsutaan kansainvälisiä vierasluennoitsijoita. Tervetuloa meetup-tapaamisiin tutustumaan toimintaamme!

Yhdistyksen toimintaa tukee seuraavat neljä vuotta Koneen Säätiö vuoden 2016 lopulla myönnetyllä apurahalla. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Matti Nelimarkka.

– –

Same briefly in English: in out meetup on Monday Jan 16th we founded an association for social science orientated ICT research, under the name Rajapinta ry. The purpose of the association is to support and develop social science orientated research on information and communication technologies in the Finnish academia. Currently there are no institutions in Finnish universities that would specialize on ICT with a social scientific orientation, and for example no master programs allow students to specialize in these questions. Therefore, we decided to start a lean format of collaboration between Finnish researchers and universities to promote and support theoretical, methodological and practical issues related to ICTs and the society. Most of our activities are bilingual in Finnish and in English – you are most welcome to our future meetups!

Smarter Social Media Analytics -hanke starttaa joulukuussa

4601859272_4228421089_z
Kuva: Matt Wynn

Saimme viime viikolla virallisesti tiedon, että Tekes rahoittaa projektiamme Smarter Social Media Analytics, jossa yhdessä yrityskumppaneiden kanssa lähemme nimen mukaisesti rakentamaan fiksumpaa sosiaalisen median analytiikkaa – tavoitteena tutkia ja kehittää uusia menetelmiä trendien ja ilmiöiden tunnistamiseen laskennallisesti sosiaalisen median tekstimassoista.

Hankkeen toteuttavat Kuluttajatutkimuskeskus KTK (HY) ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT (HY), ja rajapintalaisista mukana projektissa virallisesti ainakin Salla, Matti ja Arto. Alla hankkeen tiivis kuvaus tutkimussuunnitelmasta. Huraa!

**

Sosiaalisessa mediassa vahvistetaan ja rakennetaan yrityksiin, organisaatioihin ja brändeihin liittyviä käsityksiä ja jaetaan niihin liittyviä kokemuksia. Digitaalinen mediaympäristö tarjoaa mahdollisuuden seurata ja tutkia eri toimijoihin kohdistuvia arvioita, arvosteluja, kokemuksia ja tuntemuksia laskennallisesti. Tässä hankkeessa rakennamme isojen verkkoaineistojen avulla menetelmiä keskusteluissa syntyvien ilmiöiden ja trendien automaattiseen, reaaliaikaiseen tunnistamiseen.

Käytössämme ovat satojen miljoonien viestien laajuiset sosiaalisen median aineistot: Suomi24-verkkoyhteisön koko keskusteluaineisto, Futusome Oy:n keräämä satojen miljoonien viestien kokoinen aineisto suomenkielistä sisältöä eri sosiaalisen median palveluista. Näiden lisäksi hyödynnämme Taloustutkimus Oy:n keräämiä edustavia kyselytutkimusaineistoja ja isoja media-arkistoja. Näitä aineistoja rinnastamalla pystymme rakentamaan ja validoimaan algoritmeja, joiden avulla nousevia trendejä ja ilmiöitä on mahdollista koneoppimisen avulla tunnistaa verkkokeskusteluista. Laskennallisen data-analyysin ja sitä tukevan laadullisen analyysin ohella hankkeessa kerätään laadullista havainnointi- ja haastatteluaineistoa toimintatutkimuksellista näkökulmaa käyttäen.

Tutkimuskokonaisuus limittyy osaksi sekä laskennallisen yhteiskuntatieteen kehittymistä Suomessa että sosiaalisen mediaa hyödyntävien yritysten (ns. asiakasyritykset) diagnostisten valmiuksien parantamiseen tähtäävää valmentamista. Tutkimuksellinen näkökulma varmistaa myös analytiikan sikäli viisaamman kehittämisen, että analytiikka huomioi sosiaalisen median aineistojen käyttöön liittyvät eettiset ja taloudelliset näkökulmat myös tavallisten käyttäjien näkökulmasta.

Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:in yhteistyötahoina hankkeen valmistelussa ovat olleet Aller Media Oy, Taloustutkimus Oy ja Futusome Oy (ns. analytiikka- ja aineistoyritykset jotka osallistuvat hankkeeseen työpanoksellaan ja aineistoilla). Lisäksi konsortiossa mukana ovat pienemmät kasvuvaiheen analytiikkayritykset (Underhood.co, Sometrik, Leiki, Arvo Partners, myös Futusome), jotka osallistuvat hankkeeseen työpanoksellaan ja luovuttamalla tutkimusaineistoja tutkijoiden käyttöön, sekä isommat asiakasyritykset (Atria Suomi Oyj, Ilmarinen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Oy, SOK, TeliaSonera Oyj, myös Aller ja Taloustutkimus), jotka osallistuvat hankkeeseen rahapanoksella.

Trump ja sosiaalisen median analytiikka

screen-shot-2016-11-14-at-17-34-50
Screenshot from Tagboard.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ja sosiaalisen median osuus niissä ovat herättäneet viime päivinä paljon keskustelua. Debatti kiteytyy kahden teeman ympärille. Ensinnäkin, mitä sosiaalisen median kuplautumisesta kertoo se, että Donald Trumpin voitto tuli monelle yllätyksenä. Toisekseen, olisiko Trumpin voiton voinut ennustaa sosiaalista mediaa seuraamalla?

Avaan tässä postauksessa jälkimmäistä kysymystä eli sosiaalisen median roolia ja analytiikkaa vaalivoiton ennustuksessa. YLE julkaisi tästä vastikään jutun, jossa oli hyödynnetty Ezyinsightsin analytiikkaa, ja johon itsekin kommentoin. Puhuin samasta tematiikasta myös viime maaliskuussa valtiotieteellisessä tiedekunnassa järjestetyssä USA:n vaalit -luentosarjassa sekä Helsingin Sanomien toimittajan kanssa myöhemmin toukokuussa.

Jo maaliskuussa oli selvää, että millä tahansa sosiaalisen median mittarilla Trump on vaalien voittaja – vaikka silloin mukana kisassa olivat vielä kaikki esivaaliehdokkaat. Kuten Ezyinsightsin analytiikka osoittaa, sama näkyi monella mittarilla myös vaalisyksynä.

Sosiaalisen median analytiikan ongelma on kuitenkin se, että se antaa helposti kivoja numeroita, joiden päälle voi perustaa väittämiä. Tämä pätee erityisesti palveluiden kuten Facebookin itsensä antamiin tietoihin.

Facebook mittaa viesteihin “sitoutumista” (engagement, termi ei oikein käänny kunnolla suomeksi), joka on käytännössä kaikkien sen viestin aiheuttamien reaktioiden (kommentit, tykkäykset, jaot) yhteissumma. Twitter puolestaan kertoo impressions-luvun, joka mittaa twiitin potentiaalisesti nähneiden silmäparien määrää.

Molemmat ovat ongelmallisia mittareina. Twitterin impressioluku kertoo suurimman mahdollisen yleisön määrän twiitin saamilla reaktioilla, mutta ei mitään todellisista lukijoista. Facebookin “sitoutuminen” puolestaan on jonkinlainen kiinnostuksen mittari, mutta lopulta vain numero, jolla ei ole mitään laadullista sisältöä.

Puhtaan määrällisistä mittareista on kuitenkaan vaikea sanoa mitään yleisöjen suhteen tai kiinnostuksen laadusta. Todennäköisesti monet ovat seuranneet Trumpia myös mielenkiinnosta tai kauhistuksesta – hän on ollut melkoinen mediailmiö viimeisen ainakin vuoden ajan sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Moni on varmasti seurannut ja jakanut Trumpin tekemisiä myös kauhistellakseen hänen lausuntojaan.

Emme siis voi lukujen perusteella sanoa mitään niistä tulkinnoista tai syistä, miksi ihmiset tiettyä videota tai päivitystä katsovat ja klikkaavat.

Juuri tästä syystä menestystä sosiaalisessa mediassa on aika vaikea määritellä. Seuraajia ja tykkääjiä on, mutta heidän motiiveistaan emme tiedä mitään. Toimijan näkyvyyteen jokainen kriittinenkin klikki kuitenkin väistämättä vaikuttaa, sillä sosiaalisen median julkisuus suosii suositumpaa ja nostaa reaktioita herättäneitä viestejä ja uutisia ihmisten uutisvirtoihin.

Ongelmallista on myös se, että mikään sosiaalisen median alusta ei ole edustava otos väestöstä. Varsinkaan jollakin alustalla aktiivisesti toimivien otos ei ole edustava, vaan vinoutunut vähintäänkin poliittisen kiinnostuksen tai teknologisten taitojen perusteella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Facebookia käyttää 68% aikuisväestöstä, mutta valtaosa heistä on todennäköisesti epäaktiivisia.

Tutkimuksissa sosiaalisen median metriikoiden ja äänestystulosten välistä yhteyttä ei olla saatu luotettavasti osoitettua. Tulevaisuudessa tilanne saattaa parantua erilaisten tekstinlouhinnan menetelmien (esim. sentimenttianalyysi) yleistyessä ja arkipäiväistyessä.

Sitä odotellessa vaikuttaa tällä kertaa siltä, että sosiaalinen media oli hiukan enemmän oikeassa kuin gallupit, mutta yllämainituista syistä rohkenen väittää, että se kertoo enemmän sattumasta ja Trumpista hybridinä mediailmiönä. Kuten Hesarille totesin: “Näissä vaaleissa Trump on täydellinen klikkisampo ja tämän ajan mediamagneetti. Hän suoltaa suoraan twiiteiksi ja klikkiotsikoiksi sopivia iskulauseita, ja sopii siksi mediakoneiston tarpeisiin erittäin hyvin.”

Yhteensä opimme sen, että poliittinen todellisuus ja ihmisten käyttäytyminen on monimutkaisempaa kuin mitä sosiaalisen median analytiikka tai gallup-kyselyt osaavat selvittää. Onhan se myös jollakin tapaa lohdullista ainakin näin yhteiskuntatieteilijälle.

– –

ps. Laadullinen tutkija minussa uskoo, että Trumpin sosiaalisen median menestystä selittää yleisen mediailmiön lisäksi kaksi asiaa: taitavat retoriset keinot ja aitous (authenticity) tai ainakin aidolta vaikuttava, kansaan vetoava viestintä. Aitouden vetovoimaa on tutkittu goffmanlaisittain Internetin sosiaalipsykologiassa, myös politiikan ja kampanjoinnin kontekstissa.

pps. Trumpista ja sosiaalisesta mediasta huomenna aamulla juttua ainakin Huomenta Suomessa ja YLEn Ykkösaamussa, äänessä Digivaalit-projektin Mari Marttila!

DCCS October meetup: topic models, data economy and computer vision

Last Friday our Rajapinta/DCCS meetup was organized for a third time. We were kindly hosted by Aleksi Kallio and CSC IT Center for Science. CSC is a non-profit company owned by the state of Finland and administered by the Ministry of Education and Culture. CSC maintains and develops the centralised IT infrastructure for research, libraries, archives, museums and culture. Their services have mostly been used by researchers in sciences or life sciences, but recently we have been discussing and collaborating with them in social sciences, especially computational social sciences as well. For instance, the data processing in Digivaalit 2015 was mostly done on CSC servers.

In the meetup we had three presentation each followed by a lively discussion.

dccs2810-matti.gifFirst, Matti Nelimarkka discussed topic models and the ways how to employ them in social sciences, and in particular the different ways of selecting the “k”, i.e. the number of topics you want to extract from the data.

Computer science uses measures such as loglikelihood, perplexity or gibbs sampler to find the best estimate for k. Social science people, however, often select a few k numbers, check and compare the results (i.e., word lists) and using some heuristics pick the one that seems best.

Matti ran an experiment to where he asked participants to examine topic model results from a given data set for 10-30 k’s and select the k that seemed to best with the given research problem. After this, the participants were interviewed about the process they used to select the k.

There were some general heuristics all participants seemed to use: they first, tried to avoid overlapping topics (if they existed, they cut down the number of topics) and second, tried to avoid topics that seem to include multiple themes (and increased the number of topics in such cases). Most importantly, all the five participants selected a different k with a large variance.

Hence, results show a sort of method opportunism in selecting the k of topics: depending on what people want to find from the data they perceive it differently. Matti’s suggestion is, that computational methods should be used to select the k.

*

dccs2810-tuukka.gifNext, Tuukka Lehtiniemi discussed the troublemakers of data economy based on a manuscript he’s preparing. As troublemakers he refers to players who disrupt the market and gain ground by acting against the normal way of doing things. In normal business markets such actors would be Spotify, Uber, Igglo, or Onnibus – or national broadcasting companies such as YLE for commercial media.

But what is the conventional mode or the market in data economy? The market is to a large extent defined by the large players known as “le GAFA”: Google, Amazon Facebook and Apple. Their business is mostly based on datafication, which means turning social behaviour into quantifiable data (see e.g., Mayer-Schönberger & Cukier, 2013). Such data is born online within these services based on the activities of the users. The markets that exist upon this data are largely base on selling audience data to advertisers and various third party data services. Tuukka, following Shoshana Zuboff’s thoughts, calls this surveillance capitalism.

In his paper, Tuukka examines three potential alternatives to the surveillance model: two commercial startup initiatives (Meeco and Cozy Cloud) and a research-originated one (OpenPDS developed at MIT). These cases are explored to identify overarching features they strive to achieve in relation the above questions. The identified new roles for users are data collector, intermediary of data between services, controller of data analysis, and source of subjective data.

A version of the related paper is available on the Oxford Internet Institute IPP conference site.

*

dccs2810-markus.gifIn the third presentation Markus Koskela from CSC presented some recent advances in automated image analysis tools – or as he neatly put it, analyzing the dark matter of the internet.

Automated image analysis is commonly done nowadays using machine learning and deep neural networks. A big leap forward has been taken around 201,2 made possible by first, the availability of open visual data, second availability computational resources, and third, some methodological advances. From a machine learning perspective there is nothing completely new but a few simple tricks to improve visual analysis.

Nowadays lots of open source tools are available for visual analysis: codes available in GitHub, pre-trained networks are openly available, several annotated datasets to use in the analysis (e.g. Imagenet, Google Open Images). Markus recommends Keras (keras.io) as his favorite choice, and mentioned TensorFlow and Theano as other usable tools.

As a final note of caution Markus reminded that researchers still haven’t solved what vision actually is about. It’s always that particular data set or a particular task, where a computer vision solution works, but generalization is very difficult. For example he presented some funny results of image recognition algorithms’ work in the sample images from Google Research’s automated caption generator: algorithm can’t tell the difference between a traffic sign with stickers and an open refrigerator, if the light sheds over the sign in a particular way (same pics available in this Techcrunch article)

*

Next DCCS meetup will be held in Tampere on November 25th in connection with the Social Psychology Days – stay tuned!

Digivaalit 2015 Studia Generaliassa

Syksyn 2016 Studia Generalia eli Helsingin yliopiston perinteikäs yleisöluentosarja starttasi 6. lokakuuta teemalla “Mikä Big Data?”. Puhumassa olivat digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela sekä minä, verkkoviestinnän tutkija Salla-Maaria Laaksonen otsikolla “Digivaalit 2015: Mitä isot digitaaliset aineistot kertovat yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta?“.

Illan teemana oli siis erityisesti pohdinta siitä, miten isot digitaaliset aineistot muuttavat humanistisia ja yhteiskuntatieteitä. Omassa esityksessäni kerroin siitä, miten verkkoviestintä jättää erilaisia digitaalisia jälkiä ihmistoiminnasta, ja nämä jäljet antavat uudenlaisia tutkimusmahdollisuuksia myös yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. Samalla uudet aineistot vaativat menetelmätaituruutta: tyypillisesti laskennallisen yhteiskuntatieteen asetelmissa tavalla tai toisella isot tekstiaineistot kääntyvät numeroiksi, joita sitten konteksti mielessä pitäen pyritään tulkitsemaan. Samaan aikaan small data on kuitenkin myös merkityksellistä: ilmiöiden syvällinen ymmärtäminen melkeinpä vaatii, että ainakin pieniä osia aineistosta tutkitaan myös perinteisin laadullisin menetelmin. Ihan vielä ihmisten tuottaman teksin äärellä ei uskalla luottaa pelkkään tietokoneeseen.

Ensi viikolla SG:ssä teemana muuten konepuheen matematiikka ja vuorovaikutus!

screen-shot-2016-10-14-at-11-47-48

Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015

#vaalit2015-ehdokkaat_kuukausi-nonamesTänään 15.7. SuomiAreenassa Porissa julkaistaan Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen -kirja, jossa suomalaiset politiikan tutkijat perkaavat edellisten eduskuntavaalien asetelmaa. Julkaisutilaisuuden jälkeen järjestetään myös poliittisen osalistumisen eriytymistä käsittelevä paneeli. Kirjan analyysit perustuvat pääosin vuoden 2015 vaalien jälkeen käyntihaastatteluilla kerättyyn eduskuntavaalitutkimusaineistoon, mutta mukana on myös Digivaalit-projektimme tutkijoiden kirjoittama luku Twitteristä digitaalisena vaalitelttana

Marttila, Mari; Laaksonen, Salla-Maaria; Kekkonen, Arto; Tuokko, Mari & Nelimarkka, Matti (2016). Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015. Teoksessa Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen. Oikeusministeriön Selvityksiä ja julkaisuja 28/2016. [linkki koko julkaisuun]

Luvussa keskitymme Twitteriin ja sen käyttöön eduskuntavaaleissa 2015. Tarkastelemme ensin eduskuntavaaliehdokkaiden Twitterin käyttöä puolueittain ja vaalipiireittäin. Sen jälkeen luomme katsauksen Twitter-keskustelun aihepiireihin ja rakenteisiin käytettyjen aihetunnisteiden eli hashtagien avulla. Lopuksi tarkastelemme yleisemmän poliittisen Twitter-keskustelun rakennetta verkostoanalyysin keinoin. Luvussa  esitetyt analyysit pohjautuvat kaikkiin eduskuntavaaliehdokkaiden lähettämiin twiitteihin aikavälillä 19.3.—19.4.2015 sekä samalta aikajaksolta #vaalit2015-aihetunnisteen sisältäviin viesteihin. Aineistossa on yhteensä 210 737 twiittiä.

Ehdokkaan näkökulmasta Twitter on potentiaalisesti hyödyllinen vaalikampanjoinnin ja poliittisen keskustelun areena. Se tarjoaa poliitikoille mahdollisuuden viestiä kansalaisten kanssa ja näin paitsi vastaanottaa kysymyksiä ja palautetta, myös luoda itsestään kuvaa helposti lähestyttävänä ja ihmisystävällisenä: omalta osaltaan siis laskea raja-aitaa itsensä ja edustettavien kansalaisten välillä. Twitter on palvelu, jonka avulla yksittäisen ehdokkaan on jossakin määrin mahdollista ohittaa perinteisen median portinvartijat.

Ehdokkaat Twitterissä keväällä 2015

Vaalien alla vaikutti siltä, että ainakin media oletti vuoden 2015 vaalien olevan ensimmäiset todelliset Twitter-vaalit. 2015 eduskuntavaaliehdokkaat käyttivät Suomessa Twitteriä aktiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin.  Täpärästi yli puolet (50,8%) ehdokkaista oli läsnä Twitterissä, kun vuoden 2011 vaaleissa luku oli 19 prosenttia. Läsnäolo on kuitenkin vain yksi mittari – eikä kovin hyvä sellainen, sillä ehdokkaiden twiittausaktiivisuus on hyvin jakautunutta niin vaalipiirien kuin puolueidenkin kesken. Twitterin käyttö olikin vaaleissa 2015 varsin keskittynyttä: vain pieni osa ehdokkaista oli äänekkäitä suurimman osan tyytyessä julkaisemaan hyvin vähän. Ehdokkaiden julkaisemien twiittien jakauman perusteella Twitter näyttäytyy lähinnä kokoomuksen ja vihreiden kilpakenttänä, jolla kamppaillaan suurten vaalipiirien äänistä.

Viestinnän näkökulmasta Twitter oli kansanedustajaehdokkaille keväällä 2015 paitsi yksisuuntaisen kampanjoinnin väline myös foorumi, jolla osallistuttiin poliittiseen keskusteluun. Ehdokkaiden tileiltä julkaistuista twiiteistä hieman alle 62 prosenttiin oli lisätty jokin aihetunniste, ja noin 60 prosentissa twiiteistään ehdokkaat mainitsivat toisen käyttäjän. Kuitenkin huomattava määrä edustajien tileiltä julkaistuista twiiteistä ei sisältänyt kumpaakaan näistä toiminnoista. Twitter olikin keväällä 2015 ehdokkaille paitsi poliittisen keskustelun foorumi, ennen kaikkea kampanjoinnin, verkostoitumisen ja “elektronisten esitteiden” jakamisen areena: siis yksi vaaliteltta muiden joukossa.

Vaalien tuloksia tarkasteltaessa on selvää, että ehdokkaiden Twitter-aktiivisuus ei suoraan näy vaalituloksessa — vaaleja ei siis ratkaista Twitterissä (ks. myös Pönkä 2015). Aineistomme kymmenestä aktiivisimmasta ehdokkaasta vain kaksi, Alexander Stubb ja Satu Hassi, tulivat valituiksi eduskuntaan. Aktiivisimpien twiittaajien joukossa oli ehdokkaita sekä pienpuolueista että eduskuntapuolueista, oppositiosta ja hallituspuolueista.

Ero Twitter-aktiivisuudessa eduskuntapuolueiden ja pienpuolueiden ehdokkaiden välillä on kuitenkin pohdinnan arvoinen asia. Yleisenä huomiona voidaan todeta, että Twitteriä kampanjassaan hyödynsivät lähinnä jo jonkinlaisen valta-aseman saaneiden puolueiden ehdokkaat. Vaikuttaakin siltä, että Twitter on ainakin tällä hetkellä osa suurten puolueiden ammattimaista vaalikampanjointia myös Suomessa. Sen sijaan pienpuolueet eivät ole eduskuntapuolueiden lailla onnistuneet innostamaan ehdokkaitaan kampanjoimaan Twitterissä.

Vaalikeskustelun #kuplat

Yleisen vaalikeskustelun tarkastelussa havaitsimme, kuinka vaalikeskustelussa muodostettiin keskusteluyhteisöjä aihetunnisteiden avulla. Esimerkiksi turvallisuuspolitiikkaan liittynyttä keskustelua käytiin #turpo-aihetunnisteen kautta. Aihetunnisteita käytettiin myös eri toimijoiden vaalitenttien (esimerkiksi #kuumatnimet, #olohuonetentti) sekä järjestöjen ja puolueiden kampanjoiden yhteydessä (esimerkiksi #koulutuslupaus, #korjausliike, #feministisetvaalit).Hashtagien määristä olemme bloganneet Rajapinnassa jo viime vuonna.

Aihetunnisteet ovat kätevä keino aihepiirien ja keskustelujen merkitsemiseen. Verkostoanalyyttinen tarkastelumme kuitenkin osoitti, että aihetunnisteet jäivät usein yhden yhteisön sisäiseksi viestinnäksi eivätkä onnistuneet luomaan sellaisia viestinnän areenoita, joilla eri toimijat aidosti kohtaisivat. Vahva eriytyminen keskusteluissa tarkoittaa pahimmillaan muiden näkökantojen puuttumista; keskustelu käymistä omassa kuplassa tai kaikukammiossa.

Twitter on rajattu ja erikoistunut keskusteluareena

Analysoitaessa Twitteriä poliittisen viestinnän areenana on kuitenkin syytä korostaa, että Twitter edustaa hyvin rajattua ja erikoistunutta yleisöä.  Yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitteriä seuraa erilaisten arvioiden mukaan vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista (Yleisradio 2015; Nummela 2016). Suomessa Twitter on suosittu erityisesti poliitikkojen, asiantuntijoiden ja toimittajien keskuudessa, ja sitä onkin tituleerattu eliittimediaksi (Vainikka ja Huhtamäki 2015). Kattavaa kuvausta Suomen Twitter-käyttäjäkunnasta ei kuitenkaan ole tehty.

On siis selvää, että pelkästään Twitteriä tutkimalla ei voida tehdä lopullisia johtopäätöksiä poliittisen verkkoviestinnän koko kirjosta. Samoin on syytä huomata, että verkossa tapahtuva poliittinen viestintä ei yleisemminkään edusta koko kansaa, vaan sen on kansainvälisesti havaittu olevan painottunut nuoriin ja yhteiskunnallisesti aktiivisiin toimijoihin (Barbera ja Rivero 2014; Blank 2013; Strandberg 2013).

Sen sijaan luvussa esitetyt tulokset kuvaavat Twitterin haasteita poliittisen viestinnän kentällä. Olemme osoittaneet suurien kaupunkialueiden ja valtapuolueiden ehdokkaiden käyttävän Twitteriä muita ehdokkaita aktiivisemmin. Olemme myös havainneet poliittisen keskustelun tapahtuvan tietyissä sisäänpäin kääntyneissä yhteisöissä myös Suomessa. Näitä havaintoja vasten onkin syytä pohtia, minkä roolin niin poliittiset toimijat kuin politiikan tutkijat ja toimittajatkin antavat Twitterille omassa työssään.

Verkon medialogiikan äärellä: kiertoa ja karnevaalia

2494191157_074aec5afe_m
Kuva: Kevin Dooley @Flickr

Tämän päivän poliitikko joutuu asiakysymysten lisäksi opettelemaan myös taitoja mediassa esiintymiseen. Lehdistö seuraa vaaleja ja politiikan tapahtumia herkeämättä. Television vaaliohjelmat ovat 1960-luvulta alkaen olleet merkittävä kenttä vaalikeskustelulle. Toimittajat päivystävät eduskuntatalon kahvilassa ja Säätytalon oven takana neuvottelujen aikana. Maamme suurin keskustelupalsta Suomi24 on perustanut oman vaalikanavansa. Poliitikkojen twiittejä seuraavat niin media kuin tavalliset kansalaisetkin. Julkisuuteen saattavat nousta yhtä lailla lautakasat, tekstiviestit kuin poliittiset lausunnotkin.

Viestinnän tutkijat kutsuvat tätä ilmiötä politiikan – tai minkä tahansa muun toiminnan – medioitumiseksi. Medioitumisteorian mukaan erilaiset organisaatiot ja muut toimijat joutuvat muokkaamaan omaa toimintaansa median logiikan mukaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiantuntijoiden on oltava jatkuvasti valmiina kertomaan omista näkemyksistään ja vastaamaan erilaisiin väitteisiin median kentällä. Tiukimman tulkinnan mukaan he joutuvat perustelemaan koko olemassaolonsa ja legitimiteettinsä mediassa. Voidaan jopa väittää, että mediasta on tullut yksi politiikan keskeinen instituutio, joka näyttelee erityisen tärkeää roolia epäkohtien paljastamisessa ja skandaalien rakentamisessa – mutta myös äänestäjien tavoittamisessa.

Myös verkkojulkisuus ja sosiaalinen media ovat osa tätä toiminnan kenttää. Verkon merkitykseen on kiinnitetty paljon huomiota viestinnän ja politiikan tutkimuksessa. Keskustelussa näkyvät rinnakkain sekä vahva toivo demokratian lisääntymisestä vuorovaikutteisen viestinnän avulla että skeptisemmät näkemykset uusien viestintävälineiden roolista. Tilastojen valossa merkittävyys vaikuttaa vielä pieneltä. Esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sosiaalisen median kautta vaaleja kertoi seuranneensa yhdeksän prosenttia väestöstä. Siitäkin huolimatta poliittiset toimijat näyttävät omaksuneen verkkoareenat yhdeksi vaalikamppailun osa-alueeksi – tärkeimpänä kannustimena kenties toimittajien aktiivinen sosiaalisen median käyttö.

Medioitumisen näkökulmasta on mielenkiintoista kysyä, mikä on se medialogiikka, joka verkon julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa vallitsee ja johon poliittiset toimijat joutuvat tällä julkisuuden kentällä mukautumaan. Minkälaiset median muodot ja toimintatavat ovat erityisen tyypillisiä sosiaaliselle verkkojulkisuudelle? Vastaan kysymykseen yhdistämällä mediatutkija Nick Couldryn ajatuksia digitaalisesta medioitumisesta sekä verkkotutkija danah boydin näkemyksiä verkkoyleisöistä.

Huomiotalous ja kuvien voima. Verkossa taistellaan konkreettisesti sisältövirtojen keskellä elävien yleisöjen huomiosta. Siksi monet verkkotekstin lajityypit ovat kehittyneet melko lyhyiksi, keskeisimpänä esimerkkinä mikroblogipalvelu Twitter. 140 merkin mittaiseen viestiin jaksaa helposti keskittyä, mutta sanoman tiivistäminen näin lyhyeen tilaan vaatii harjoittelua. Samalla verkkojulkisuuden sisällöt ovat hyvin monimuotoisia ja multimodaalisia: niissä yhdistyvät sulavasti teksti, kuva ja ääni. Näistä erityisesti kuvallisen ja videomuotoisen viestinnän rooli on viime vuosina ollut kasvussa samalla, kun tekstimuotoinen viestintä typistyy yhä lyhyemmäksi. Kuvat ovat toistaiseksi olleet tehokas keino nousta esiin sisältöjen virrasta. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni poliitikko päätyy rakentamaan vaalikampanjaa varsinkin nuorison keskuudessa suosittuun kuvanjakopalvelu Instagramiin.

Sisältöjen kierto. Tutkijat korostavat sitä, kuinka viestit elävät omaa elämäänsä verkkoareenoilla. Danah boyd käyttää näkymättömien yleisöjen käsitettä kuvaamaan sitä, kuinka sisällön julkaisemisen hetkellä verkkopalveluissa yleisö ei ole konkreettisesti näkyvillä, ja siksi sen laajuutta on vaikea käsittää. Samasta syystä sisällöt voivat päätyä sellaisille areenoille, joille niitä ei ollut alun perin tarkoitettu. Verkkosisältö onkin pysyvää ja toistettavissa – julkaistut sisällöt on helppo kopioida, ja sen vuoksi ne siirtyvät helposti alustalta toiselle ja säilyvät saatavilla, vaikka alkuperäinen versio poistettaisiinkin. Erilaisten hakukoneiden avulla verkkosisällöt ovat myös etsittävissä vuosia tai vuosikymmeniä julkaisuajankohdan jälkeenkin.

Luova karnevaali. Politiikan näkökulmasta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että pienetkin virheet ja tulkinnanvaraiset lausunnot tai päivitykset voivat jäädä kummittelemaan verkossa. Näihin kummituksiin liittyy usein myös verkon musta huumori ja karnevalistinen kulttuuri, jossa viestin merkityksiä muunnellaan välineelle tyypillisten kulttuuristen konventioiden keinoin. Tunnetuin esimerkki tästä ovat erilaiset meemit, joista poliitikotkin ovat saaneet osansa. Esimerkiksi yhtenä vaalikevään tuotoksena liikkuu kuvamanipulaatioita, joissa keskustan Juha Sipilä on siirretty promokuvasta makoilemaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Meemin ympärillä käyty keskustelu on samalla hyvä esimerkki siitä, että poliittista puhetta saattaa verkossa esiintyä yllättävilläkin areenoilla.

Medioitumisen näkökulmasta tilanne verkossa on oikeastaan kahtalainen. Toisaalta periaatteessa kenellä tahansa on mahdollisuus ryhtyä viestin välittäjäksi ja lähestyä julkisuudessa poliitikkoja tiukoilla kysymyksillä tai haastaa heidän legitimiteettiään karnevalistisilla esityksillä. Toisaalta myös poliittisilla toimijoilla itsellään, niin ehdokkailla kuin puolueillakin, on mahdollisuus ylläpitää eräänlaista omaa mediaa: hyödyntää verkon eri ilmaisumuotoja ja hankkia julkisuutta perinteisen median ohitse. Tavoitettavuuden kannalta oma media on kuitenkin rajallinen, sillä sinne eksyvät todennäköisesti vain jo valmiiksi kiinnostuneet. Miten verkossa voisi tavoittaa siirtyvät äänestäjät tai poliittisesti kodittomat? Voisiko verkossa herättää myös politiikasta vieraantuneet keskustelemaan poliittisista teemoista? Tästä sekä erilaiset meemikeskustelut, Tahdon-kampanjat että edelliset presidentinvaalit Facebook-pöhinöineen ovat hämmentäviä mutta toiveikkaita esimerkkejä.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n vaalilehdessä keväällä 2015.