Yhteiskuntatieteilijöitä tarvitaan rakentamaan digitaalista yhteiskuntaa, mutta mitä taitoja tarvitsemme siihen? Entä yksilöinä toimimiseen mm. muuttuvassa työelämässä? Mitä yhteiskuntatieteilijöiden digitaaliset taidot ylipäätään ovat, ja koskevatko ne meitä kaikkia? Kokoonnuimme yhdessä Rajapinnan ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n kanssa ystävänpäivänä pohtimaan näitä kysymyksiä. Tässä blogikirjoituksessa koottuna tilaisuuden alustajien pääviestit.
Jarno M. Koponen, Yleisradio: ”Digitalouden markzuckerbergeillä ei ole työkaluja tai kykyä ymmärtää, miten digitaaliset välineet vaikuttavat yhteiskuntaan.”
Jarno kertoi esityksessään kymmenen vuoden työhistoriastaan digihankkeiden ja -tuotteiden parissa. Helsingin yliopiston ja Taideteollisen korkeakoulun kasvattina Jarnon projektit ovat tuoneet yhteen ihmisen ja teknologian. Hän on ollut rakentamassa viime aikoina ensin Random/Futureful-suosittelusovellusta Piilaaksossa ja sitten Yleisradiolla älykästä Voitto-uutisassaria ja Ylen personoituvaa Uutisvahti-sovellusta. Yleisradiossa tapahtuu juuri nyt paljon tekoälyrintamalla: tehdään robottijournalismia, suosittelujärjestelmiä, vaalikoneita ja interaktiivisia työkaluja. Myös Ylen tiimeissä korostuu monitieteisyys: tarvitaan monialaista osaamista ymmärtämään teknologisten työkalujen toimintaa ja vaikutuksia. Yhdysvaltalaisen tekoälyvaikuttaja, professori Pedro Domingosin sanoja lainaten Jarno ennakoi, että seuraavan tekoälyn läpimurron tulee keksimään ihmistieteilijä, ei insinööri.
Kaisa Pekkala, Jyväskylän yliopisto: ”Digitaalinen viestintäteknologia mahdollistaa moniäänisyyden — sinustakin on ehkä tullut puhemies ”
Yhä viestintäpainotteisemmaksi muuttunut työelämä korostaa digitaalisten taitojen tarvetta, muistutti Kaisa esityksensä alkuun. Silti työntekijän taidot jäävät helposti jälkeen, sillä teknologia uudistuu nopeammin kuin ihmisten kyky uudistua. Samalla työhön liittyvät vapaudet ja yksilön vastuu kasvavat, mikä korostaa luottamuksen merkitystä työelämässä. Kaisa muistutti, että digitaalisessa viestintäympäristössä viestintävalta keskittyy niille, jotka osaavat ja uskaltavat viestiä asiansa. Organisaatioista on tullut erityisesti sosiaalisen median myötä moniäänisiä ja organisaatioiden puhemiehinä toimivat yhä enemmän yksittäiset työntekijät ja asiantuntijat. Erityisesti asiantuntijaorganisaatioissa vastuu viestinnästä ja vuorovaikutuksesta kuuluu kaikille työyhteisön jäsenille. Tämä tarjoaa yksilöille mahdollisuuden tehdä omaa asiantuntemustaan näkyväksi, niin omassa työyhteisössä kuin sen ulkopuolellakin. Asiantuntijan profiili rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa: se ei ole yksilön ominaisuus, vaan karttuvaa pääomaa, jota on toisaalta myös vaikea todentaa. Tutkimusten mukaan uusien teknologisten taitojen omaksuminen voi edistää asiantuntijaprofiilin rakentumista.
Matti Nelimarkka, Aalto-yliopisto & Futurice Oy: ”Tietojenkäsittely on liian tärkeää jätettäväksi tietojenkäsittelytieteilijöille”
Esityksessään Matti kuvasti yksilön osaamista klassisen T-mallin avulla ja kritisoi sitä, että kun yhteiskuntatieteilijöitä opetetaan koodaamaan, rakennetaan usein T-kirjaimelle toista haaraa. Matin mielestä tärkeämpää olisi paksuntaa T-kirjaimen jalkaa eli opetella teknisiä taitoja niin että ne yhdistyvät omaan ydinosaamisalueeseen. Tästä lähtökohdasta laskennallisen yhteiskuntatieteen opetusta Helsingin yliopistolla onkin nyt suunniteltu. Matti muistutti myös, että teknologiapuheeseen liittyy paljon hienoja sanoja, jotka kuitenkin vertautuvat fundamentteihin vanhoihin käsitteisiin. Esimerkiksi koneoppiminen on yllättävän lähellä regressioanalyysia ja algoritmiset järjestelmät weberiläistä byrokratiaa — siis hyvin lähellä perinteisiä yhteiskuntatieteellisiä kysymyksiä. Yhteiskuntatieteilijän olisi silti hyvä omaksua uutta sanastoa: on helpompi puhua tietojenkäsittelytieteilijälle, jos pystyy toimimaan yhteisellä kielellä.
Heini Hult-Miekkavaara, uravalmentaja, YKA ry: “Muista kirjoittaa sekä koneelle että ihmiselle, kun jätät ammatillista digitaalista jalanjälkeäsi.”
Tilaisuuden päätteeksi Heini Hult-Miekkavaara pohti digitaitojen moninaisuutta: toisaalta puhutaan koodaustaidoista ja algoritmeista, mutta samalla työpaikoilla taistellaan tulostimen asentamisen kanssa tai yritetään etsiä oikeita asioita hakukoneesta. Oman uran kannalta olennaisinta on pyrkiä ulos urautumisesta ja muistaa rohkeasti kertoa omaa uratarinaansa — myös tulevaisuussuuntautuneesti. Osaamisen ja haaveiden julkinen jakaminen auttaa myös löytämään uusia työmahdollisuuksia. Heini muistutti, että myös työnhaussa käytetään erilaisia algoritmeja, jotka ovat kovin hanakoita suosittelemaan jotakin nykyiseen profiiliin sopivaa. Siksi urahaaveita kannattaa tietoisesti rakentaa myös digitaalisesti ja tehdä uratoiveet julkisiksi. Omasta osaamisesta onkin osattava kertoa eri tavoin; täytyy vakuuttaa sekä vertaiset että eri alan ihmiset. Digitaalinen jalanjälki on arvokas uraelementti, mutta sen rakentuminen kestää kauan. Siksi koskaan ei ole liian aikaista aloittaa.
– –
Tekstiä ovat kommentoineet myös kaikki puhujat ja erityisesti Heini Hult-Miekkavaara YKA:sta.
Teksti on rinnakkaisjulkaistu myös YKA ry:n Uralehden blogissa.
Rajapintapäivät
