Eettinen tekoäly toteutuu punnituissa käytännöissä

Tekoälyä kuvataan maiden tai maanosien välisenä kilpajuoksuna, jonka ennakkosuosikkeina ovat USA ja Kiina, sekä haastajana EU. Asetelma näkyy EU-maissa tekoälystrategioina, ohjelmina ja rahoitusinstrumentteina.

Valtioneuvoston tuoreen eettistä tietopolitiikkaa koskevan selonteon mukaan Suomi tavoittelee kilpailuetua eettisesti kestävällä tekoälyn kehittämisellä ja soveltamisella. Päämääränä ovat hyödyt yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille, esimerkkinä maailman parhaat julkiset palvelut. Eettisyyttä tavoitellaan yhteisesti sovituilla periaatteilla, joita palveluiden kehittäjät ja ihmisiä koskevien tietoaineistojen hyödyntäjät noudattavat.

Eettisesti kestävän tekoälyn viitekehys korostaa yleisiä periaatteita kuten läpinäkyvyttä, ihmiskeskeisyyttä, ymmärrettävyyttä, syrjimättömyyttä ja ihmisarvoa – yleviä päämääriä, joiden arvoa tuskin kukaan kiistää. Periaatteita edistetään vetoamalla yritysten itsesäätelyn tarpeeseen muuttuvassa teknologiaympäristössä, jossa ajantasainen sääntely lakien tai määräysten avulla on vaikeaa.

Eettiset viitekehykset ovat erityisen tärkeitä silloin, kun sääntely tai yhteiskunnalliset oikeudenmukaisuuden normit eivät auta jäsentämään toiminnan reunaehtoja. Periaatteet rajaavat toimintatapoja, jotka ilmiselvästi rikkovat ihmisten itsemääräämisoikeutta tai tuottavat epäterveitä käytäntöjä arkeen ja työelämään. Yleisten periaatteiden ongelma voi kuitenkin piillä niiden tulkinnallisessa avoimuudessa. Se mikä on yhdelle yritykselle vastuullisuutta tai syrjimättömyyttä, ei välttämättä ole sitä toiselle.

Olemme seuranneet vuosien ajan eettisen tietopolitiikan vahvuudeksi tunnistetun MyData-ajattelun kehittymistä Suomessa ja kansainvälisesti. MyDatan, tai omadatan, perusajatuksen mukaan kansalaisten tulee saada hallita itseään koskevien tietojen käyttöä yrityksissä ja julkisella sektorilla. MyDatassa yksilöä ajatellaan digitaalisen talouden keskuksena ja datavirtojen keskipisteenä. Tavoitteena on haastaa henkilökohtaisten tietojen taloudellisen hyödyntämisen epätasa-arvoisuus siirtämällä kontrolli yrityksiltä ihmisille, joista aineistoja kerätään.

MyDatan edistäjät ovat tehokkaasti osoittaneet ihmiskeskeisyyden tarpeellisuuden datatalouden rakenteissa. Samalla ihmiskeskeisyyttä kuitenkin tulkitaan varsin joustavasti. Se voi tarkoittaa kansalaiselle tasavertaista osallistumista digitaaliseen yhteiskuntaan, yritykselle taas väylää päästä yksilön kautta käsiksi datajättien hallussa oleviin aineistoihin.

Mikä merkitsee yhdelle toimijalle kaikkien digitaalisten oikeuksien suojaamista, voi toiselle tarkoittaa mahdollisuutta tarjota maksukykyisille yksityisyyttä turvaavia palveluja. Ihmiskeskeisyydestä tulee eräänlainen musteläiskä, jossa toimijat näkevät omasta näkökulmastaan edistämisen arvoisia piirteitä.

Yleiset eettiset periaatteet eivät siis takaa tavoiteltujen yhteiskunnallisten seurausten toteutumista. Pikemminkin yleisellä tasolla pysyminen tuottaa epämääräistä puhetta ja mitäänsanottamia vastauksia. Siksi eettisiä periaatteita tulee konkretisoida ja koetella käytännössä. Jotta käytännön toimijat saavat tukea päätöksilleen, tarvitaan yksityiskohtaisia esimerkkejä palveluista, joissa eettiset periaatteet toteutuvat. Inspiraatiota eettisyyteen voi hakea myös yhteistä hyvää tuottavista digitaalisista palveluista kuten Wikipediasta, tai osuuskuntaperiaatteella toimivista yrityksistä.

Henkilökohtaisten tietojen käytön eettiset periaatteet toteutuvat, kun pääsy aineistoihin pohditaan huolellisesti ja samalla määritetään, kuka voi hyötyä aineistojen käytöstä ja miten. Keskeisiä ovat aineistojen käyttöön liittyvän päätöksenteon säännöt. Tässä ei itse asiassa ole mitään uutta. Vaikka teknologia kehittyykin nopeasti, henkilökohtaisten aineistojen käytön rajoja ja mahdollisuuksia on pohdittu vuosikymmenien ajan.

On päätettävä millaista aineistoa voi kerätä tai käyttää, mihin tarkoituksiin ja kenen toimesta, missä kulkevat hyväksyttävän ja vältettävän rajat, ja kuka niihin voi vaikuttaa ja millä aikavälillä. Vastaukset eivät kumpua yleisistä periaatteista, eivätkä ole yleispäteviä. Se mikä esimerkiksi liikenteen älypalveluissa on hyväksyttävää, voi terveyden kentällä olla eettisesti arveluttavaa.

Tämän ajan suuri haaste on digitaalisen ympäristön ohjaus ja hallinnointi. Pikemminkin kuin teknologian kehittäjien kilpajuoksusta, tässä on kysymys eri näkökulmien ja käytäntöjen huolellisesta yhteensovittamisesta. Kilpailuetua tulisi hakea eettisten tavoitteiden toteutumisesta eri alojen osaamisten risteyskohdissa. Siinä missä tekoälykisaajat näkevät maalin edessään, eettinen kestävyys löytyy pikemminkin yhdistelemällä kekseliäästi vanhaa ja uutta.

– –
Tuukka Lehtiniemi (@tlehtiniemi) & Minna Ruckenstein (@minruc).
Kirjoittajat ovat tutkijoita Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa.

Kirjoitus on rinnakkaisjulkaistu Etiikka.fi-sivulla.

8 tapaa pyristellä irti digijättien verkoista

https://www.flickr.com/photos/treehouse1977/36015094302/
Photo (cc) Jim Champion@Flickr

Tällä viikolla vietetään Mediataitoviikkoa. Myös digitaalisen yksityisyyden varjelemisen taidot ovat tärkeä osa nykypäivän mediataitoja. Sen kunniaksi Rajapinnassa päätimme koota muutaman helpon keinon parantaa verkkoyksityisyyttä ja vähentää digijättien valtaa elämässäsi.

  1. Tiukenna yksityisyysasetuksia. Monissa palveluissa voit itse valita, mitä kaikkea tietoja sinusta kerätään ja tallennetaan ja minne muualle kyseinen palvelu niitä saa jakaa. Esimerkiksi Googlessa voit määritellä, saako se tallentaa lokaatiotietoja, tietoja sovellusten käytöstä, tai nauhoittaa Google Assistentin kanssa käymäsi keskustelut. Facbookissa kannattaa säännöllisesti tarkistaa mitkä ulkopuoliset sovellukset saavat käyttää tietojasi. Omat mainosprofilointitietosi voi tarkistaa ja niiden asetuksia säätää. Voit esimerkiksi kieltää Facebookia näyttämästä sinua ystävillesi suosittelijana sellaisessa mainoksessa, jonka on tehnyt tykkäämäsi sivu.
  2. Rajoita sovellusten oikeuksia älypuhelimessasi. Älypuhelimissa sovellusten käyttöjärjestelmältä saamia tietoja voi säätää sovelluskohtaisesti. iPhonessa kannattaa käydä katsomassa puhelimen asetuksista hieman epäintuitiivisesti Screen Time -sovelluksen alle sijoitetut sovelluskohtaiset sisältö- ja yksityisyysrajoitukset. Android-laitteissa asetusten alta löytyy kohta Sovellukset / Sovelluksen käyttöoikeudet (Apps / App Permissions), josta voit säätää erikseen kunkin sovelluksen oikeuksia esimerkiksi mikrofoniin tai konktakteihin.
  3. Eristä digijätit. Monet alustapalvelut, erityisesti Facebook ja Google seuraavat upotusten avulla myös sitä, mitä teet muilla verkkosivuilla. Tätä voi estää esimerkiksi käyttämällä näitä palveluita eri selaimelle, jolla et tee muuta. Lisäksi on olemassa erilaisia selainlisäosia, jolla haluamansa palvelun voi eristää muusta selainkäytöstä. Esimerkiksi Firefoxin lisäosa Facebook Container eristää Facebookin muusta nettikäytöstä. Facebookia voi mobiilissakin pyörittää selaimella, tosin hieman Facebook-sovellusta kankeammin. Esimerkiksi yksityisviesteihin ei helposti pääse mobiiliselaimesta käsiksi.
  4. Estä seuranta. Selaimiin löytyy erilaisia lisäosia, joiden avulla kolmansien osapuolien palvelut (esim. mainostajat) eivät voi seurata jälkiäsi eri sivustojen yli. Esimerkiksi useaan eri selaimeen sopiva Ghostery tai Firefoxiin Lightbeam. Lightbeam myös havainnollistaa visualisaatioilla verkon jäljittäjien piilevää infrastruktuuria. Sama onnistuu kännykässäkin, esim. iPhonessa tämä tapahtuu sisällön lataamista estävän sovelluksen avulla (engl. content blocker, esimerkiksi AdGuard), jonka voi yhdistää eri selaimiin.
  5. Harhauta mainostajia. Monet palvelut ja lisäosat harhauttavat mainostaloutta myös ikään kuin sotkemalla profiilisi. Esimerkiksi Adnauseam-lisäosa klikkaa jokaista selaimessasi näkyvää mainosta, mikä voi tehdä kohdennusprofiilistasi melkoisen sekamelskan. Omaa Google-historiaansa. Ruin My Search History -palvelu puolestaan tekee selaimellasi valtavan määrän omituisia Google-hakuja ja yrittää siten sotkea profiilisi – ja tarjoaa hyvät naurut kaupan päälle. Kannattaa pohtia haluaako tällaisia palveluita käyttää vai ei. Mainostus- ja hakuprofiilien sotkeminen on digiajan vastarinnan muoto, jonka kääntöpuolena suositukset ja mainokset voivat muuttua oudoiksi tai jossain tilanteissa jopa kiusallisiksi.
  6. Käytä vaihtoehtoista hakukonetta. Esimerkiksi DuckDuckGo lupaa olla träkkäämättä käyttäjien tekemisiä. Se kuitenkin käyttää hyväkseen Googlen hakuindeksiä, eli eroon Googlen hakukoneesta et tällä tavalla pääse vaikka sen datankeruusta ehkä pääsetkin. Muita vaihtoehtoja on myös tarjolla, esim. ainoaksi eurooppalaiseksi hakukoneeksi itseään mainostava Qwant.
  7. Poista historiatiedot eri palveluista säännöllisesti. Jotkut alustat tarjoavat mahdollisuuden poistaa kerralla tai aikarajauksella historiatietoja esimerkiksi tehdyistä hauista. Esimerkiksi Googlen palveluista voi poistaa lokitietojaan data-asetuksista. Facebookin kohdalla tilanne on hiukan mutkikkaampi ellet ole valmis poistamaan koko tiliä, mutta vaihtoehtoisia keinoja on listattu esimerkiksi tässä iMoren artikkelissa. Yksi ratkaisu on myös tuhota tili ja luoda se sitten kokonaan uudestaan.
  8. Suosi vaihtoehtoisia viestintävälineitä. Digijättien palveluille on myös vaihtoehtoja, joiden puolesta voi puhua. Sosiaaliset verkostot liikkuvat hitaasti, mutta pikaviestien kohdalla vaihto onnistuu helpommin. Asenna puhelimeesi vaikkapa Signal ja käytä sitä viestittelyyn Facebookin omistaman WhatsAppin tai Facebook-viestien sijaan. Vaikka Facebook lupaa WhatsApp-viestien sisällön olevan päästä päähän salattuja, viestinnän metatietojen käytöstä ei luvata mitään.
  • BONUS: Vaalivahti Keväällä 2019 Suomessa järjestetään kahdet vaalit, mikä todennäköisesti saa poliittiset mainostajat liikkeelle. Vaalivahti on Open Knowledge Foundation Finlandin tutkimusprojekti, joka kerää tietoa Facebookissa tehdyistä mainoskohdennuksista vaalien aikana. Asenna projektin tarjoama WhoTargetsMe-lisäosa selaimeesi, niin pystyt seuraamaan kuka yrittää kohdentaa kaltaisiisi käyttäjiin ja lahjoitat samalla tiedot tutkimukselle.

Lopuksi: Tutkijan huomio

Digitaalisessa ympäristössä on tärkeää oppia ajattelemaan tekemisiään tiedonkeruun mahdollisuuksien ja seurausten kannalta. Jokapäiväisen tiedonkeruun estäminen, tai ainakin vähentäminen, voi myös ajatella olevan osa tämän päivän kansalaistaitoja. Samaan aikaan kansalaistaidoista puhumalla tulee korostaneeksi yksilön vastuuta omista tekemisistään tilanteessa, jossa tiedonkeruun tavat ja tiedon käytön seuraukset ovat vaikeasti hahmotettavia ja koko ajan muutoksessa, eikä ns. tavallinen tallaaja mitenkään pysy niiden perässä.

On hyvä pitää mielessä että palveluntarjoajan omat yksityisyysasetukset eivät välttämättä ole sitä miltä ne vaikuttava, ja esimerkiksi käyttäjän sijaintia on seurattu yksityisyysasetuksista riippumatta. Samoin profiilin tietoja poistaessa ja selaimen lisäosia tai yksityistä selausmoodia käyttäessä olemme palveluntarjoajan tai asiantuntijoiden vakuuttelujen varassa siitä, että tiedot todella poistuvat tai että meitä ei todella enää seurata. Datajättien poistaminen omasta elämästä omalla aktiivisuudella on vaikeaa tai mahdotonta, jos haluaa pysyä jollain tavalla nyky-yhteiskunnan jäsenenä — monen palvelun käyttö ei esimerkiksi äärimmäisen suojatun Tor-verkon kautta edes onnistu.

Viime kädessä ratkaisua ongelmiin täytyy etsiä muualtakin kuin yksilöiden käyttäytymisen muutoksista. Tasapainoisempaa ja reilumpaa digiympäristöä odotellessa ei ole kuitenkaan pahitteeksi pitää verhojaan suljettuna ja oviaan lukittuna.

– –
Tekstiä varten on kerätty vinkkejä Rajapinta ry:n Slackissa. Tekstin ovat kirjoittaneet Salla-Maaria Laaksonen ja Tuukka Lehtiniemi ja sen ideointiin ovat osallistuneet Jesse Haapoja ja Jukka Huhtamäki.

Lukemisen datafikaatio ja uskottavuus

Yhä useampi arkipäiväinen toimintamme muutetaan erilaisten digitaalisten välineiden avulla dataksi, jota käytetään erilaisiin laskennallisiin toimiin kuten käyttäytymisemme ennakointiin ja sisältöjen personointiin. Tätä prosessia kutsutaan datafikaatioksi. Ihmiset luonnollisesti tulkitsevat tätä prosessia kuten ympäristöään ylipäätään. Tässä blogikirjoituksessa keskityn lukemisen datafikaatioon ja miten ihmiset sitä ymmärtävät.

Julkaisimme hiljattain Airi Lampisen kanssa artikkelin, jota varten haastattelin jo suljetun uutissuosittelujärjestelmä Scoopinionin käyttäjiä ja pääkehittäjää. Scoopinion oli Suomessa kehitetty uutissuosittelujärjestelmä, joka seurasi käyttäjien lukuaikaa eri uutisartikkeleissa. Se suositteli käyttäjille heitä tältä pohjalta mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita. Scoopinionia voidaan siis pitää yhtenä esimerkkinä datafikaatiosta.

Uskottavuus ja data

Haastatteluissa nousi esiin uskottavuus: koska Scoopinion keskittyi lukuajan mittaamiseen eikä perinteisempään klikkipohjaiseen analytiikkaan, kokivat haastateltavat sen antamat suositukset luotettavammiksi. Tämä luotettavuus syntyi ajatuksesta, että lukuaika on pelkkää klikkausta parempi todiste siitä, että datan lähde on pitänyt artikkelia kiinnostavana. Lukuajan ajateltiin siis edustavan paremmin lukijan arviota artikkelista. Tämä tapa kehystää lukuaika oli toki myös se tapa, jolla järjestelmän kehittäjät pyrkivät palveluaan markkinoimaan.

Scoopinionin uskottavuus siis rakentui lukemiseen liitettyjen merkitysten varaan, joita kehittäjät käyttivät hyväkseen sekä järjestelmää rakentaessaan että sitä markkinoidessaan. Järjestelmää käyttäneet ihmiset tulkitsivat järjestelmän toimintaa lukemiseen liitettyjen merkitysten kautta. Järjestelmää tehtiin ymmärrettäväksi pohjaten näihin merkityksiin, kuten esimerkiksi siihen, että ihmiset ajattelevina olentoina arvioivat lukemaansa omien mieltymystensä mukaan ja viettävät enemmän aikaa itseään kiinnostavien tekstien parissa kuin sellaisten tekstien, jotka heitä eivät kiinnosta. Toisaalta palvelu myös toi uusia merkityksiä lukemiselle: kun palvelu seurasi lukemista, lukeminen muuttui implisiittiseksi suosittelemiseksi. Tämän seurauksena palvelu, jossa käyttäjillä ei ollut mahdollisuutta nähdä muita käyttäjiä koettiin kuitenkin tietyllä tapaa sosiaalisena.

Algoritmiset palvelut osana laajempaa merkitysjärjestelmää

Myös muissa algoritmisissa palveluissa ymmärrystä rakennetaan niitä edeltävien merkitysten varaan, samalla kuitenkin tuoden niihin jotain erilaista. Facebook-ystävät eivät ehkä tarkoita täsmälleen samaa kuin ihmiset jotka koemme ystäviksemme sen ulkopuolella, mutta palvelu käyttää kuitenkin hyväkseen ystävyyteen liitettyjä merkityksiä. Kun kyydityspalvelu Uber alkoi menestymään, rupesivat monet muut jakamistalouspalvelut markkinoimaan itseään tietyn asian “Uberina”: uusien palveluiden uskottavuutta menestyä rakennettiin Uberin menestyksen päälle. Nämä palvelut nojasivat tällä kehystämisellä Uberiin liitettyihin merkityksiin, joka puolestaan on idealtaan hyvin samankaltainen kuin sitä vanhemmat taksipalvelut. Tässä tapauksessa korostui Uberin lupaus tehdä vanha asia kustannustehokkaammin ja antaa “tavallisille” ihmisille mahdollisuus hyötyä taloudellisesti toiminnasta, joka oli aiemmin nähty pääosin tietyn ammattiryhmän toimialana.

Algoritmisia järjestelmiä sosiaalitieteellisestä näkökulmasta tutkittaessa tulisi huomioida, että usein niiden käyttämää dataa ja siihen liittyviä merkityksiä on hankalaa, ellei mahdotonta, erottaa itse algoritmeista, joita järjestelmät käyttävät. Usein data edustaa palveluissa ihmistä ja tästä datasta tehdään selkoa niiden käsitysten kautta, joita ihmisten toimintaan liitetään palvelun ulkopuolella.

Järjestelmät ovat ihmisten rakentamia ja niitä ruokitaan ihmisten toiminnalla. Ne ovat siis läpeensä sosiaalisia.

Artikkeli julkaistiin ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen tutkimukseen keskittyvässä NordiChi-konferenssissa ja sitä tehtiin osana Koneen Säätiön rahoittamaa Algoritmiset järjestelmät, valta ja vuorovaikutus -hanketta.

Artikkelin tiedot:
Haapoja, J., & Lampinen, A. (2018). ‘Datafied’ Reading: Framing behavioral data and algorithmic news recommendations. In NordiCHI 2018: Revisiting the Life Cycle – Proceedings of the 10th Nordic Conference on Human-Computer Interaction (pp. 125-136). DOI: 10.1145/3240167.3240194

Kuka saa päättää, mitä dataa tutkijalla on käytössään? Ei ainakaan amerikkalainen suuryritys

social media logos and light beams
Photo (cc) Kevin Dooley Flickr, edits by Salla L

Sosiaalisen median datan käyttöä tutkimuksessa suitsitaan nyt monelta kantilta. Tämän vuoden keväällä paljastuneen Cambridge Analytica -skandaalin jälkeen sekä Facebook että Twitter ovat uudistaneet pikavauhdilla datapolitiikkaansa. Samaan aikaan tutkijoita ja yliopistojen lakimiehiä on huolestuttanut toukokuussa voimaan tullut GDPR sekä Suomen tuleva uusi tietosuojalaki, joka on hyväksytty eduskunnassa marraskuussa.

On pelkästään hyvä asia, että aineistojen käyttöön kiinnitetään enemmän huomiota, ja että tutkijat joutuvat entistä tarkemmin miettimään aineistojen käytön oikeutuksia. Pohdinnoissa näyttäisi kuitenkin kummallisesti sekoittuvan aineiston tekninen saatavuus, laillisuus ja eettisyys.

Teknisestä näkökulmasta aineistojen saatavuus on hiukan hankaloitunut. Esimerkiksi Facebookin julkisilta sivuilta ei pysty enää rajapinnan (API) kautta lataamaan koneluettavassa muodossa viestejä kirjoittaneiden käyttäjien nimiä. Ryhmistä dataa saa ladata ainoastaan ryhmän ylläpitäjän luvalla. Yksittäisistä profiileista ladattavan datan käyttöä Facebook on rajoittanut jo huomattavasti aiemmin; toki käyttäjä voi halutessaan edelleen sovellusten kautta luovuttaa aineistojaan. Tämän kevään uudistusten myötä kuitenkin myös laajempia käyttäjätietoja tarvitsevat sovellukset joutuvat Facebookilla tarkempaan syyniin. Samanlainen prosessi on syntymässä myös Twitterin osalta: jatkossa jokaisen rajapintaa käyttävän sovelluksen on saatava Twitterin hyväksyntä.

Tutkijayhteisössä keskustelu API-rajoituksista on ollut varsin dramaattista. Tutkijat ovat kansainvälisesti huolestuneet Facebook-tutkimuksen tulevaisuudesta siinä määrin, että aiheesta on julkaistu kirjelmiä ja tehty listauksia rajapintojen avulla tehdyistä tutkimuksista. Akateemiset tutkijat ovat – oikeutetusti – huolissaan siitä, että aineistojen saatavuuden rajoittaminen rajaa myös tiettyjä tutkimusaiheita pois ja siten ohjaa tutkimusta. Toisaalta rajapintojen rajoitukset eivät estä tutkijaa tutkimuseettisten rajojen ja lainsäädännön puitteissa keräämästä laadullista aineistoa esimerkiksi Facebook-ryhmistä.

Toiset ovat huolestuneet palvelujen käyttöehdoissa (Terms of Service, TOS) mainittavista käytön rajoituksista. Joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi YouTuben käyttö tutkimusaineistona ei ole lainkaan sallittua, koska palvelun käyttöehdot kieltävät palvelun muun kuin yksityisen käytön (jos tilanne olisi tämä Googlen mielestä, luulisi että joku niistä melkein kolmesta miljoonasta YouTube-hakusanalla löytyvästä tutkimusartikkelista olisi jo päätynyt raastupaan). Todennäköisesti amerikkalaisyrityksen ehdoista puuttuu erillismaininta akateemisesta käytöstä, koska se sisältyy jo Yhdysvaltojen lainsäädännössä olevaan fair use -pykälään.

GDPR:n ja Suomen tulevaisuudessa voimaan astuvan tietosuojalain myötä sosiaalisen median aineistojen henkilötietomaisuus on noussut uudella tavalla valokeilaan, vaikka tilanne ei käytännössä juuri ole muuttunut Suomen vanhaan henkilötietolakiin verrattuna.  Sosiaalisen median aineisto on käyttäjänimien vuoksi usein henkilödataa, ja tuoreiden tiukimpien tulkintojen mukaan sen kerääminen on nyt tietosuojasyistä kokonaan kielletty.

Sekä GDPR, tuleva tietosuoja-asetus että Suomen nykyinen henkilötietolaki mainitsevat kuitenkin tieteellisen tutkimuksen poikkeuksena henkilötietojen käsittelyyn. Tutkimus on erityisasemassa myös arkaluontoisia tietoja käsiteltäessä sekä rekisteröityjen oikeudessa tietojen poistoon (ns. oikeus tulla unohdetuksi ei automaattisesti päde, ks. Kohta 2.3.8). Henkilötietojen käsittely vaatii rekisteriselosteen ja GDPR:n ohjeistuksien mukaan myös vaikutustenarvioinnin, jos aineistossa on arkaluontoisia tietoja.

Lain noudattaminen ja tutkimuksen poikkeusasema eivät kuitenkaan tarkoita, että kaikenlainen henkilötietojen käsittely olisi eettisesti oikein, tai että kaikenlaisen avoimen aineiston käyttö olisi eettistä. Tämän määrittelee tutkimuseettinen harkinta, jonka periaatteet tiedeyhteisö on itse määritellyt ja joita se myös valvoo. Siksi GDPR:n nostattama keskustelu on tervetullutta ja omiaan parantamaan tutkittavien oikeuksia ja lisäämään tutkimusaineistoista käyttävää eettistä keskustelua. Aiemmin on ehkä luotettu liikaakin siihen, että TOS ratkaisee suostumuksen ongelmat, jotka on ikään kuin ulkoistettu yrityksen tuottamalle dokumentille. Samaan aikaan on varsin hyvin tiedossa, etteivät käyttäjät juuri lue käyttöehtoja.

Eettisen keskustelun keskiössä on usein tutkittavan suostumus (informed consent). Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ihmistieteiden eettinen ohjeistus muistuttaa, että tutkittavan “suostumuksen periaatteesta voidaan poiketa tutkittaessa julkistettuja ja julkisia tietoja sekä arkistoaineistoja”. Tästä näkökulmasta sosiaalisen median aineistojen käyttöön ei tarvita tutkittavan suostumusta, jos aineisto on julkisesti saatavilla.

Oleellisempi on kuitenkin ohjeistuksen toinen kohta: vahingoittamisen välttäminen. Siihen keskittyy myös esimerkiksi Association of Internet Researchers AoIR:n eettinen ohjeistus. Vahingoittamisen välttäminen tarkoittaa esimerkiksi sosiaalisten ja taloudellisten haittojen minimointia sekä tutkimustulosten julkaisemisen mahdollisten seurausten pohdintaa. Se on keskeinen osa tutkimuseettistä harkintaa ja tutkijan ammattitaitoa.

Mutta tutkijalla on myös toinen ammatillinen ja eettinen velvoite: tuottaa yhteiskunnalle kriittistä tietoa. Yhteiskunnalliset ilmiöt Suomessa ja muualla heijastuvat entistä isommin myös digitaalisille alustoille. Siksi ei ole eettisesti kestävää tulkita lakeja ja käyttösääntöjä tiukasti niin, että amerikkalainen alustayritys sanelisi, mitä suomalainen tieteellinen tutkija saa sosiaalisesta mediasta tutkia. Sen sijaan se tarkoittaa, että eettisten pohdintojen perusteella toisinaan voi olla jopa perusteltua rikkoa käyttöehtoja – alkaen esimerkiksi siitä, että käyttöehtojen vastaisesti anonymisoidaan tutkimusaineisto. Tällaista tieteen vapautta puolustaa myös Suomen tuleva tietosuoja-asetus.

* Teksti: Salla-Maaria Laaksonen (Helsingin yliopisto, @jahapaula) & Margareta Salonen (Jyväskylän yliopisto, @MaakeSalonen)

Ps. Rajapinta ry. yhdessä MEVI ry:n kanssa järjestää 10. tammikuuta Tieteiden yössä tapahtuman, jossa kerromme sosiaalisen median aineistojen tutkimuskäytöstä. Työpajassa pääset myös itse penkomaan someaineistoja. Tervetuloa mukaan Tieteiden talolle!

Pps. Erinomaista pohdintaa tutkijoiden ja käyttöehtojen yhteiselosta kriminologian professori Matthew Williamsin ja kumppaneiden artikkelissa Sociology-lehdessä.

Rajapinta-opinnäytetyöpalkinto lastensuojelun tietojärjestelmätutkimukselle ja design-tutkimukselle metsäsuhteesta

Rajapinta ry:n palkintoraati on päättänyt myöntää kaksi palkintoa opinnäytetyökisassaan:

Susi Salovaara Tietojärjestelmät osana lastensuojelun tiedonmuodostusta (Lapin yliopisto, Sosiaalityö)

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityön tiedonmuodostusta lastensuojelun kontekstissa. Tutkimuksessa sitoudutaan käytäntölähtöiseen näkökulmaan, jossa sosiaalityön ammatillisen tiedon katsotaan muodostuvan osana sosiaalista vuorovaikutusta eri toimijoiden kesken. Sosiaalityön tiedonmuodostus ymmärretään sosiaalityön kontekstissa tapahtuvana prosessina, johon vaikuttavat eri tiedon lähteet, kriittinen reflektio ja dokumentaatiolle asetetut vaatimukset. Tutkimuksessa tarkastellaan tietojärjestelmien asettumista tiedonmuodostusprosessin osaksi.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa tiedonmuodostuksen näkökulman huomiointia aihetta koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimuskysymyksenä oli, miten tiedonmuodostuksen näkökulma tulee esiin lastensuojelun sosiaalityötä ja tietojärjestelmiä käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Systemaattisen aineistonhaun tuloksena lopulliseksi aineistoksi saatiin 19 kansainvälistä artikkelia. Aineistoa analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Tiedonmuodostuksen näkökulma nousi esiin aineistossa erilaisina havaintoina ja tulkintoina tiedon muodostamiseen, käyttöön ja merkitykseen liittyen. Aineistosta paikannettiin neljä erilaista sosiaalityön tiedonmuodostuksen orientaatiota: teoreettinen, hallinnollinen, tapauskohtainen ja tehtäväkohtainen tiedonmuodostus. Kirjallisuudessa esitetty tietojärjestelmiin kohdistuva kritiikki liittyi hallinnollisen tiedonmuodostuksen lähtökohdista kehitettyihin tietojärjestelmiin. Lastensuojelun käytännön näkökulmasta tapauskohtainen tiedonmuodostus nähtiin keskeisenä, eikä nykyisten tietojärjestelmien koettu antavan tähän riittävää tukea.

Johtopäätöksinä esitetään, että tietojärjestelmä voidaan nähdä sosiaalityön ammatillisen tiedonmuodostuksen välineenä tai toimijana. Toimijuuden näkökulma tulee esiin, mikäli tietojärjestelmä ottaa sosiaalityön prosesseissa ohjaavan roolin syrjäyttäen sosiaalityöntekijän toimijuuden tai kaventaen sitä. Tietojärjestelmä välineenä voi toimia sosiaalityön tiedonmuodostuksen tukena tai esteenä. Sosiaalityön tavoitteita tukevia tietojärjestelmiä kehitettäessä, on tärkeää ottaa huomioon sosiaalityön ammatillisen tiedonmuodostuksen näkökulma. Tiedonmuodostuksen eri orientaatioiden tasapainoinen huomiointi tietojärjestelmissä tukee tietojärjestelmiin tallennettavan datan eheyttä ja luotettavuutta. Tietojärjestelmien avulla muodostetun tiedon luotettavuus on keskeistä pätevän päätöksenteon mahdollistumiseksi sekä käytännön asiakastyössä, että hallinnollisissa tehtävissä.

Koko opinnäytetyö täällä.

Palkintoraati arvio työtä seuraavasti:

Työ on erittäin hyvin perusteltu, jäsennetty ja toteutettu kokonaisuus, joka onnistuneesti kykenee integroimaan olemassa olevasta tutkimustiedosta teoreettisia jäsennyskeinoja sekä johtopäätöksiä sosiaalityön tietojärjestelmien roolista lastensuojelun kannalta. Salovaaran pro gradu sisältää myös paljon hyvää pohdintaa ihmisten ja teknologian välisestä suhteesta, sekä kuinka eri tietojärjestelmät sekä auttavat että estävät toimijoita suorittamaan heidän työtoimeenkuvaansa olennaisesti liittyviä työtehtäviä. Työ tuokin hyvin esille sen, kuinka teknologian suunnittelussa tulisi ottaa huomioon useiden eri toimijoiden näkökulmat, jotta sen hyödyllinen soveltaminen palvelee sekä käyttäjien että hallinnoijien tarkoituksia.

Teknologia on tämän työn ytimessä, dominoimatta kuitenkaan kokonaisuutta. Työ tarkastelee sosiaalityön tiedonmuodostusta alan käytännöistä käsin, tutkien miten tietojärjestelmät asettuvat tiedonmuodotusprosessin osaksi. Sosiaalityön ja tietojärjestelmien rajapintojen tutkiminen ja kriittinen tarkastelu on paitsi tieteellisesti hyvin motivoitua, myös yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtaista digitaalisatio- ja sote-puheen täyttämässä Suomessa. Tämä työ on paitsi vahva akateeminen suoritus, myös laajemmin mielenkiintoinen avaus tärkeään teemaa – ja siksi oivallinen ehdokas palkittavaksi!

Juulia Juutilainen: Understory (Aalto-yliopisto, New Media)

Metsä ja suomalaisten metsäsuhde on näinä aikoina paljon esillä. Suomalaisten suhdetta metsään korostetaan tärkeänä ja ainutlaatuisena, ja kertomuksia metsän voimaannuttavasta ja elvyttävästä vaikutuksesta riittää. Samaan aikaan hakkuita tehostetaan ja ikimetsää kaatuu. Silti metsäteollisuus on Suomen ylpeys. Mistä johtuu ristiriita suhteessa metsiin?

Understory on tutkimus suomalaisesta metsäsuhteesta ja niiden ilmenemismuodoista. Opinnäyte koostuu kirjallisesta osasta sekä taiteellisesta produktiosta. Teoriaosassa esittelen nykypäivänä ilmeneviä metsäsuhteita ja tapoja representoida metsää. Esitän argumentin suomalaisten tiiviin ja tunnepitoisen metsäsuhteen pitkien perinteiden kuvitteellisuudesta. Metsien merkitys suomalaisille on osa 1800-luvulla alkanutta kansallisen identiteetin muokkaus- ja ylläpitoprojektia. Mielikuva suomalaisista metsäkansana ja metsistä kansallisena symbolina palvelee kansallisen identitifikaation kohteena, mutta ei perustu perinteiseen talonpoikaiseen metsäsuhteeseen vaan yleiseurooppalaiseen kansallisromantiikkaan, joka näkyy myös muiden kansojen kansallisissa projekteissa ja niiden pohjalta muodostuneissa metsäsuhteissa.
 
Käsittelen metsäsuhteita kulttuurintutkimuksen näkökulmasta kertomuksina, jotka ilmentävät kertojiensa arvostuksia, maailmankuvaa ja ihmiskuvaa tarkoin rajattuna ja rakennettuna narraationa. Esittelen sen pohjalta filosofi Juhani Pietarisen muotoilemat neljä asennetta metsään: utilistisen, humanistisen, mystisen ja primitivistisen, joista kukin representoi metsän eri tavalla. Nämä representaatiot sekä kuvaavat todellisuutta että muokkaavat sitä. Niiden luomia käsityksiä hyödynnetään aktiviisesti metsään ja metsäteollisuuteen liittyvässä mielikuvatyössä; osoitan työssäni, että metsäteollisuus hyödyntää kansallista ja mystis-humanistista metsäkuvastoa ajaessaan metsäyhtiöiden etuja.

Opinnäytteeni taiteellinen osa on installaatio Understory, joka pohjautuu kirjallisessa osassa esitettyyn tutkimukseen. Understory muodostuu kolmesta toisiinsa yhteydessä olevasta osasta, jotka kuvaavat erilaisia metsäsuhteita. Triptyykkimuoto on lainattu uskonnollisesta taiteesta, minkä kautta tuon teokseen pohdittavaksi kysymyksen Suomen metsien asemasta suomalaisuuden sakraalina symbolina. Triptyykin siipiosat kuvaavat mystis-humanistista ja utilistista metsäsuhdetta, jotka vaikuttavat asettuvan vastakkain, mutta todellisuudessa kietoutuvat osin yhteen. Siipiosat on toteutettu dioraamatyyliä hyödyntävällä tekniikalla, ja niissä esiin nousevat kysymykset ihmisen asemasta ja oikeuksista sekä ihmisen tarpeesta hallita ja hyötyä luonnosta.

Korpus-osan primitivististä metsäsuhdetta kuvaava mediaosuus välittää reaaliaikaista videokuvaa suomalaisesta metsästä. Mediayhteyden kautta rakennan elollisen samanaikaisen läsnäolon installaatioon. Samaan aikaan toisaalla tapahtuva metsä ilman ihmistä ei tarjoa samoja suuria tunteita kuin metsästä rakennetut representaatiot. Päinvastoin, metsän tapahtumattomuus haastaa ärsyketulvaan tottuneen kokijan. Se asettaa kysymyksen ihmisestä riippumattoman kertomuksen oikeudesta sekä median mahdollisuuksista välittää rinnakkaista olemassaoloa.

Koko opinnäytetyö täällä.

Palkintoraati toteaa työstä seuraavaa

Tämä työ on kaunis ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Tieteellinen ja taiteellinen osio istuvat hienosti yhteen ainakin näin ei-taiteilijan näkökulmasta arvioiden. Yhtäältä työ sukeltaa käsitteellisesti haastaviin kysymyksiin kansallisesta identiteetistä, metsäsuhteesta ja ihmisestä riippumattomista kertomuksista (tai kertomuksettomuudesta). Toisaalta se lähestyy taiteen kautta mediatutkimuksellisesti ja filosofisesti ajankohtaisia kysymyksiä läsnäolosta ja elollisuudesta.

Myös taiteellisen osan toteutus -mediainstallaatio alttarikaapissa triptyykkimuodossa – on osuva. Tietysti “metsän alttari” on kliseinen käsite, mutta tässä aiheessa se toimii, onhan metsäsuhteessa kyse nimenomaan kansallisista instituutioista, joiden sen kliseistä symboliikkaa ei voi liikaa alleviivata. Pikemminkin liioittelu toimii tässä tehokeinona, hieman Jeff Koons -tyylisesti. Erityisen oivaltavaa on, että yksi triptyykin osista on livecam -lähetys metsästä. [- -] installaatio-osuuden sanoma on loppuun asti mietitty, ja katsoja saa siitä saman teoksen tekijän oivalluksen kokemuksen, jonka voi saada hyvää tieteellistä artikkelia lukiessa. Työ toimii myös asiakkaalle, esim metsäteollisuuden edustajille annettuna: he voivat työtä lukiessaan ja katsoessaan saada ideoita tuotekehitykseensä. Lisäksi installaation voi laittaa vaikka jonkin metsäyhtiön tiloihin, jolloin se toimii myös suoraan metsäyhtiön asiakastyössä. Installaation voisi viedä vaikka päiväkotiin, ja se toimisi sielläkin.

Työ antaa perinteisille tieteen tekijöille ajattelun aihetta, sillä onhan sanottu, että ihminen muistaa ja sisäistää parhaiten sen minkä hän itse kokee, ja tämä työ toimii sekä kirjoitetun kielen tasolla, että kokemuksen tasolla. Lisäksi tieteentekijöitä on arvosteltu siitä, että he tekevät työtä toisilleen, mutta tämä työ toimii missä kontekstissä tahansa.

Yhdistys kiittää vielä kerran kaikkia opinnäytetyönsä arvioitavaksi lähettäneitä sekä palkintoraatia töiden arvioinnista.

Rajapintaisuudesta – palkintoraadin näkemyksiä

Saimme kahdeksan erinomaista ehdotusta Rajapinnan opinnäytetyöpalkinnon saajaksi. Palkintoraatimme (Airi Lampinen, Emily Öhman, Antti Salovaara, Jaakko Suominen, Aleksi Suuronen, Sanna Tiilikainen) ovat ystävällisesti käyneet kaikki ehdotukset läpi ja kaksi palkinnon voittajaa julkistetaan Rajapinta-päivien townhall-tapaamisen yhteydessä.

Opinnäytetyöpalkintomme on poikkitieteellinen: viime vuoden palkinnon voittajista toinen oli informaatioverkostojen alaan kuuluva ja toinen viestintätieteisiin kuuluva. Tänä vuonna ehdokkaina oli myös esimerkiksi taiteen tutkimuksen, digitaalisen kulttuurin, viestinnän, sosiologian ja sosiaalityön opinnäytetöitä. Palkintoraati oli jo viime vuonna – ja on samoin tänä vuonna – haastavassa roolissa. Eräs keskeinen kriteeri arviossa on työn rajapintaisuus.

Mutta, mitä tarkoittaa rajapintaisuus? Yhdistyksen sääntöjen mukaan, tavoiteemme on tieto- ja viestintäteknologian yhteiskunnallista tutkimuksen ja tietoteknologiaa soveltavia tutkimusmenetelmiä yhteiskuntatieteelliseen tutkimuksen kehittäminen ja tukeminen. En ole mitenkään erityisen tyytyväinen tähän muotoiluun, mutta jos muistan oikein, olen sen itse ehdottanut epämääräisenä ja huonona ratkaisuna, koska emme keksineet mitään elegantimpaakaan.

Luvan kanssa käyn läpi palkintoraadin arvioita ja yritän sieltä nostaa esille, miten tämä ryhmä määrittelee rajapintaisuuden.

Teknologiaa, antamatta sen dominoida

Monet arvioitsijat korostivat, että työstä tekee rajapintamaisen niiden halu yrittää ymmärtää tietoteknologiaa jostain näkökulmasta, kuitenkin löytäen mielekäs tasapaino tietoeknologian ja käsiteltävän aiheen välillä:

Työ käsittelee oleellisesti teknologian ja tiedonmuodostusprosessin välistä suhdetta

Teknologia on tämän työn ytimessä, dominoimatta kuitenkaan kokonaisuutta

— rajapintamaista kriittinen ja analyyttinen suhde digitalisaatioon —

Menetelmällisiä huomioita

Tutkimusmenetelmät herättivät jonkin verran keskustelua palkintotyöryhmässä. Menetelmällisinä lähestymistapoina töissä on ollut niin perinteisiä yhteiskuntatieteellisiä menetelmiä – laadullista ja määrällistä tutkimusta – sekä uudempia, laskennallisia menetelmiä. Kuitenkaan, palkintoraati ei pitänyt tätä keskeisenä tekijänä, vaan lausunnoissa tätä käytettiin laajentamaan pohdintaa teknologian roolista työssä:

Kyseessä on kuitenkin metodisesti sangen perinteinen työ, jonka tutkimusongelmaan tietotekniikka liittyy vain löyhästi.

Toisaalta, laskennallisten menetelmien käyttö voidaan nähdä etuna työssä ja tukevan sen rajapintaisuutta

Työllä on rajapinta-aspekti sekä media-analyysin kannalta että käytettyjen laskennallisten menetelmien puolesta.

Siiloutumista vastaan

Kun yllä olevat kaksi perspektiiviä heijastelevat melko hyvin yhdistyksen sääntöjen muotoilua, oli arvioinnessa luettavissa myös kolmas näkökanta: töiden halu pyrkiä toisaalta tieteenalojen siiloista tieteenalojen rajapinnoille ja toisaalta tieteen norsunluutornista myös haastamaan yhteiskuntaa.

Työ [ei] yhdistä aihettaan tai tuloksiaan osaksi mitään suurempaa yhteiskunnallista kysymystä sen varsin tarkkaan rajatun aihepiirin lisäksi, en suosittele sitä voittajaksi.

Herättää ajatuksia tieteellisesti kestävällä tavalla. Ravistelee sekä työn katsojaa että tieteentekijöitä yleensäkin.

Tämä työ on paitsi vahva akateeminen suoritus, myös laajemmin mielenkiintoinen avaus tärkeään teemaa – ja siksi oivallinen ehdokas palkittavaksi!

Opinnäyte edustaa juuri sellaista kekseliäisyyttä ja rohkeutta tarttua monimutkaisiin ja monialaisiin kysymyksiin, jota pidän rajapintamaisena.

Mitä tästä sitten opittiin?

Rajapintaisuutta voi opinnäytetyössään näyttää monella tavalla. Työn aihepiirin valinnassa teknologian ja yhteiskuntatieteen rajapinta on luontainen esimerkki rajapintaisuudesta. Toisaalta, uudenlaiset digitaalisuuteen perustuvat menetelmälliset lähestymistavat voivat olla indikaattoreita rajapintaisuudesta.

Toisaalta, työn kyky haastaa nykyisiä tieteenalojen tai yhteiskunnan käytäntöjä vaikuttaa myös keskeinen teema palkintoraadille. Toisaalta, yhteiskunnan teknologiset käytännöt (tai niiden puute) voivat olla töissä esillä, toisaalta myös yritetään käyttää teknologiaa osana haastamisprosessia.