Rajapinta-opinnäytetyöpalkinto lastensuojelun tietojärjestelmätutkimukselle ja design-tutkimukselle metsäsuhteesta

Rajapinta ry:n palkintoraati on päättänyt myöntää kaksi palkintoa opinnäytetyökisassaan:

Susi Salovaara Tietojärjestelmät osana lastensuojelun tiedonmuodostusta (Lapin yliopisto, Sosiaalityö)

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityön tiedonmuodostusta lastensuojelun kontekstissa. Tutkimuksessa sitoudutaan käytäntölähtöiseen näkökulmaan, jossa sosiaalityön ammatillisen tiedon katsotaan muodostuvan osana sosiaalista vuorovaikutusta eri toimijoiden kesken. Sosiaalityön tiedonmuodostus ymmärretään sosiaalityön kontekstissa tapahtuvana prosessina, johon vaikuttavat eri tiedon lähteet, kriittinen reflektio ja dokumentaatiolle asetetut vaatimukset. Tutkimuksessa tarkastellaan tietojärjestelmien asettumista tiedonmuodostusprosessin osaksi.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa tiedonmuodostuksen näkökulman huomiointia aihetta koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimuskysymyksenä oli, miten tiedonmuodostuksen näkökulma tulee esiin lastensuojelun sosiaalityötä ja tietojärjestelmiä käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Systemaattisen aineistonhaun tuloksena lopulliseksi aineistoksi saatiin 19 kansainvälistä artikkelia. Aineistoa analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Tiedonmuodostuksen näkökulma nousi esiin aineistossa erilaisina havaintoina ja tulkintoina tiedon muodostamiseen, käyttöön ja merkitykseen liittyen. Aineistosta paikannettiin neljä erilaista sosiaalityön tiedonmuodostuksen orientaatiota: teoreettinen, hallinnollinen, tapauskohtainen ja tehtäväkohtainen tiedonmuodostus. Kirjallisuudessa esitetty tietojärjestelmiin kohdistuva kritiikki liittyi hallinnollisen tiedonmuodostuksen lähtökohdista kehitettyihin tietojärjestelmiin. Lastensuojelun käytännön näkökulmasta tapauskohtainen tiedonmuodostus nähtiin keskeisenä, eikä nykyisten tietojärjestelmien koettu antavan tähän riittävää tukea.

Johtopäätöksinä esitetään, että tietojärjestelmä voidaan nähdä sosiaalityön ammatillisen tiedonmuodostuksen välineenä tai toimijana. Toimijuuden näkökulma tulee esiin, mikäli tietojärjestelmä ottaa sosiaalityön prosesseissa ohjaavan roolin syrjäyttäen sosiaalityöntekijän toimijuuden tai kaventaen sitä. Tietojärjestelmä välineenä voi toimia sosiaalityön tiedonmuodostuksen tukena tai esteenä. Sosiaalityön tavoitteita tukevia tietojärjestelmiä kehitettäessä, on tärkeää ottaa huomioon sosiaalityön ammatillisen tiedonmuodostuksen näkökulma. Tiedonmuodostuksen eri orientaatioiden tasapainoinen huomiointi tietojärjestelmissä tukee tietojärjestelmiin tallennettavan datan eheyttä ja luotettavuutta. Tietojärjestelmien avulla muodostetun tiedon luotettavuus on keskeistä pätevän päätöksenteon mahdollistumiseksi sekä käytännön asiakastyössä, että hallinnollisissa tehtävissä.

Koko opinnäytetyö täällä.

Palkintoraati arvio työtä seuraavasti:

Työ on erittäin hyvin perusteltu, jäsennetty ja toteutettu kokonaisuus, joka onnistuneesti kykenee integroimaan olemassa olevasta tutkimustiedosta teoreettisia jäsennyskeinoja sekä johtopäätöksiä sosiaalityön tietojärjestelmien roolista lastensuojelun kannalta. Salovaaran pro gradu sisältää myös paljon hyvää pohdintaa ihmisten ja teknologian välisestä suhteesta, sekä kuinka eri tietojärjestelmät sekä auttavat että estävät toimijoita suorittamaan heidän työtoimeenkuvaansa olennaisesti liittyviä työtehtäviä. Työ tuokin hyvin esille sen, kuinka teknologian suunnittelussa tulisi ottaa huomioon useiden eri toimijoiden näkökulmat, jotta sen hyödyllinen soveltaminen palvelee sekä käyttäjien että hallinnoijien tarkoituksia.

Teknologia on tämän työn ytimessä, dominoimatta kuitenkaan kokonaisuutta. Työ tarkastelee sosiaalityön tiedonmuodostusta alan käytännöistä käsin, tutkien miten tietojärjestelmät asettuvat tiedonmuodotusprosessin osaksi. Sosiaalityön ja tietojärjestelmien rajapintojen tutkiminen ja kriittinen tarkastelu on paitsi tieteellisesti hyvin motivoitua, myös yhteiskunnallisesti erittäin ajankohtaista digitaalisatio- ja sote-puheen täyttämässä Suomessa. Tämä työ on paitsi vahva akateeminen suoritus, myös laajemmin mielenkiintoinen avaus tärkeään teemaa – ja siksi oivallinen ehdokas palkittavaksi!

Juulia Juutilainen: Understory (Aalto-yliopisto, New Media)

Metsä ja suomalaisten metsäsuhde on näinä aikoina paljon esillä. Suomalaisten suhdetta metsään korostetaan tärkeänä ja ainutlaatuisena, ja kertomuksia metsän voimaannuttavasta ja elvyttävästä vaikutuksesta riittää. Samaan aikaan hakkuita tehostetaan ja ikimetsää kaatuu. Silti metsäteollisuus on Suomen ylpeys. Mistä johtuu ristiriita suhteessa metsiin?

Understory on tutkimus suomalaisesta metsäsuhteesta ja niiden ilmenemismuodoista. Opinnäyte koostuu kirjallisesta osasta sekä taiteellisesta produktiosta. Teoriaosassa esittelen nykypäivänä ilmeneviä metsäsuhteita ja tapoja representoida metsää. Esitän argumentin suomalaisten tiiviin ja tunnepitoisen metsäsuhteen pitkien perinteiden kuvitteellisuudesta. Metsien merkitys suomalaisille on osa 1800-luvulla alkanutta kansallisen identiteetin muokkaus- ja ylläpitoprojektia. Mielikuva suomalaisista metsäkansana ja metsistä kansallisena symbolina palvelee kansallisen identitifikaation kohteena, mutta ei perustu perinteiseen talonpoikaiseen metsäsuhteeseen vaan yleiseurooppalaiseen kansallisromantiikkaan, joka näkyy myös muiden kansojen kansallisissa projekteissa ja niiden pohjalta muodostuneissa metsäsuhteissa.
 
Käsittelen metsäsuhteita kulttuurintutkimuksen näkökulmasta kertomuksina, jotka ilmentävät kertojiensa arvostuksia, maailmankuvaa ja ihmiskuvaa tarkoin rajattuna ja rakennettuna narraationa. Esittelen sen pohjalta filosofi Juhani Pietarisen muotoilemat neljä asennetta metsään: utilistisen, humanistisen, mystisen ja primitivistisen, joista kukin representoi metsän eri tavalla. Nämä representaatiot sekä kuvaavat todellisuutta että muokkaavat sitä. Niiden luomia käsityksiä hyödynnetään aktiviisesti metsään ja metsäteollisuuteen liittyvässä mielikuvatyössä; osoitan työssäni, että metsäteollisuus hyödyntää kansallista ja mystis-humanistista metsäkuvastoa ajaessaan metsäyhtiöiden etuja.

Opinnäytteeni taiteellinen osa on installaatio Understory, joka pohjautuu kirjallisessa osassa esitettyyn tutkimukseen. Understory muodostuu kolmesta toisiinsa yhteydessä olevasta osasta, jotka kuvaavat erilaisia metsäsuhteita. Triptyykkimuoto on lainattu uskonnollisesta taiteesta, minkä kautta tuon teokseen pohdittavaksi kysymyksen Suomen metsien asemasta suomalaisuuden sakraalina symbolina. Triptyykin siipiosat kuvaavat mystis-humanistista ja utilistista metsäsuhdetta, jotka vaikuttavat asettuvan vastakkain, mutta todellisuudessa kietoutuvat osin yhteen. Siipiosat on toteutettu dioraamatyyliä hyödyntävällä tekniikalla, ja niissä esiin nousevat kysymykset ihmisen asemasta ja oikeuksista sekä ihmisen tarpeesta hallita ja hyötyä luonnosta.

Korpus-osan primitivististä metsäsuhdetta kuvaava mediaosuus välittää reaaliaikaista videokuvaa suomalaisesta metsästä. Mediayhteyden kautta rakennan elollisen samanaikaisen läsnäolon installaatioon. Samaan aikaan toisaalla tapahtuva metsä ilman ihmistä ei tarjoa samoja suuria tunteita kuin metsästä rakennetut representaatiot. Päinvastoin, metsän tapahtumattomuus haastaa ärsyketulvaan tottuneen kokijan. Se asettaa kysymyksen ihmisestä riippumattoman kertomuksen oikeudesta sekä median mahdollisuuksista välittää rinnakkaista olemassaoloa.

Koko opinnäytetyö täällä.

Palkintoraati toteaa työstä seuraavaa

Tämä työ on kaunis ja ajatuksia herättävä kokonaisuus. Tieteellinen ja taiteellinen osio istuvat hienosti yhteen ainakin näin ei-taiteilijan näkökulmasta arvioiden. Yhtäältä työ sukeltaa käsitteellisesti haastaviin kysymyksiin kansallisesta identiteetistä, metsäsuhteesta ja ihmisestä riippumattomista kertomuksista (tai kertomuksettomuudesta). Toisaalta se lähestyy taiteen kautta mediatutkimuksellisesti ja filosofisesti ajankohtaisia kysymyksiä läsnäolosta ja elollisuudesta.

Myös taiteellisen osan toteutus -mediainstallaatio alttarikaapissa triptyykkimuodossa – on osuva. Tietysti “metsän alttari” on kliseinen käsite, mutta tässä aiheessa se toimii, onhan metsäsuhteessa kyse nimenomaan kansallisista instituutioista, joiden sen kliseistä symboliikkaa ei voi liikaa alleviivata. Pikemminkin liioittelu toimii tässä tehokeinona, hieman Jeff Koons -tyylisesti. Erityisen oivaltavaa on, että yksi triptyykin osista on livecam -lähetys metsästä. [- -] installaatio-osuuden sanoma on loppuun asti mietitty, ja katsoja saa siitä saman teoksen tekijän oivalluksen kokemuksen, jonka voi saada hyvää tieteellistä artikkelia lukiessa. Työ toimii myös asiakkaalle, esim metsäteollisuuden edustajille annettuna: he voivat työtä lukiessaan ja katsoessaan saada ideoita tuotekehitykseensä. Lisäksi installaation voi laittaa vaikka jonkin metsäyhtiön tiloihin, jolloin se toimii myös suoraan metsäyhtiön asiakastyössä. Installaation voisi viedä vaikka päiväkotiin, ja se toimisi sielläkin.

Työ antaa perinteisille tieteen tekijöille ajattelun aihetta, sillä onhan sanottu, että ihminen muistaa ja sisäistää parhaiten sen minkä hän itse kokee, ja tämä työ toimii sekä kirjoitetun kielen tasolla, että kokemuksen tasolla. Lisäksi tieteentekijöitä on arvosteltu siitä, että he tekevät työtä toisilleen, mutta tämä työ toimii missä kontekstissä tahansa.

Yhdistys kiittää vielä kerran kaikkia opinnäytetyönsä arvioitavaksi lähettäneitä sekä palkintoraatia töiden arvioinnista.

Rajapintaisuudesta – palkintoraadin näkemyksiä

Saimme kahdeksan erinomaista ehdotusta Rajapinnan opinnäytetyöpalkinnon saajaksi. Palkintoraatimme (Airi Lampinen, Emily Öhman, Antti Salovaara, Jaakko Suominen, Aleksi Suuronen, Sanna Tiilikainen) ovat ystävällisesti käyneet kaikki ehdotukset läpi ja kaksi palkinnon voittajaa julkistetaan Rajapinta-päivien townhall-tapaamisen yhteydessä.

Opinnäytetyöpalkintomme on poikkitieteellinen: viime vuoden palkinnon voittajista toinen oli informaatioverkostojen alaan kuuluva ja toinen viestintätieteisiin kuuluva. Tänä vuonna ehdokkaina oli myös esimerkiksi taiteen tutkimuksen, digitaalisen kulttuurin, viestinnän, sosiologian ja sosiaalityön opinnäytetöitä. Palkintoraati oli jo viime vuonna – ja on samoin tänä vuonna – haastavassa roolissa. Eräs keskeinen kriteeri arviossa on työn rajapintaisuus.

Mutta, mitä tarkoittaa rajapintaisuus? Yhdistyksen sääntöjen mukaan, tavoiteemme on tieto- ja viestintäteknologian yhteiskunnallista tutkimuksen ja tietoteknologiaa soveltavia tutkimusmenetelmiä yhteiskuntatieteelliseen tutkimuksen kehittäminen ja tukeminen. En ole mitenkään erityisen tyytyväinen tähän muotoiluun, mutta jos muistan oikein, olen sen itse ehdottanut epämääräisenä ja huonona ratkaisuna, koska emme keksineet mitään elegantimpaakaan.

Luvan kanssa käyn läpi palkintoraadin arvioita ja yritän sieltä nostaa esille, miten tämä ryhmä määrittelee rajapintaisuuden.

Teknologiaa, antamatta sen dominoida

Monet arvioitsijat korostivat, että työstä tekee rajapintamaisen niiden halu yrittää ymmärtää tietoteknologiaa jostain näkökulmasta, kuitenkin löytäen mielekäs tasapaino tietoeknologian ja käsiteltävän aiheen välillä:

Työ käsittelee oleellisesti teknologian ja tiedonmuodostusprosessin välistä suhdetta

Teknologia on tämän työn ytimessä, dominoimatta kuitenkaan kokonaisuutta

— rajapintamaista kriittinen ja analyyttinen suhde digitalisaatioon —

Menetelmällisiä huomioita

Tutkimusmenetelmät herättivät jonkin verran keskustelua palkintotyöryhmässä. Menetelmällisinä lähestymistapoina töissä on ollut niin perinteisiä yhteiskuntatieteellisiä menetelmiä – laadullista ja määrällistä tutkimusta – sekä uudempia, laskennallisia menetelmiä. Kuitenkaan, palkintoraati ei pitänyt tätä keskeisenä tekijänä, vaan lausunnoissa tätä käytettiin laajentamaan pohdintaa teknologian roolista työssä:

Kyseessä on kuitenkin metodisesti sangen perinteinen työ, jonka tutkimusongelmaan tietotekniikka liittyy vain löyhästi.

Toisaalta, laskennallisten menetelmien käyttö voidaan nähdä etuna työssä ja tukevan sen rajapintaisuutta

Työllä on rajapinta-aspekti sekä media-analyysin kannalta että käytettyjen laskennallisten menetelmien puolesta.

Siiloutumista vastaan

Kun yllä olevat kaksi perspektiiviä heijastelevat melko hyvin yhdistyksen sääntöjen muotoilua, oli arvioinnessa luettavissa myös kolmas näkökanta: töiden halu pyrkiä toisaalta tieteenalojen siiloista tieteenalojen rajapinnoille ja toisaalta tieteen norsunluutornista myös haastamaan yhteiskuntaa.

Työ [ei] yhdistä aihettaan tai tuloksiaan osaksi mitään suurempaa yhteiskunnallista kysymystä sen varsin tarkkaan rajatun aihepiirin lisäksi, en suosittele sitä voittajaksi.

Herättää ajatuksia tieteellisesti kestävällä tavalla. Ravistelee sekä työn katsojaa että tieteentekijöitä yleensäkin.

Tämä työ on paitsi vahva akateeminen suoritus, myös laajemmin mielenkiintoinen avaus tärkeään teemaa – ja siksi oivallinen ehdokas palkittavaksi!

Opinnäyte edustaa juuri sellaista kekseliäisyyttä ja rohkeutta tarttua monimutkaisiin ja monialaisiin kysymyksiin, jota pidän rajapintamaisena.

Mitä tästä sitten opittiin?

Rajapintaisuutta voi opinnäytetyössään näyttää monella tavalla. Työn aihepiirin valinnassa teknologian ja yhteiskuntatieteen rajapinta on luontainen esimerkki rajapintaisuudesta. Toisaalta, uudenlaiset digitaalisuuteen perustuvat menetelmälliset lähestymistavat voivat olla indikaattoreita rajapintaisuudesta.

Toisaalta, työn kyky haastaa nykyisiä tieteenalojen tai yhteiskunnan käytäntöjä vaikuttaa myös keskeinen teema palkintoraadille. Toisaalta, yhteiskunnan teknologiset käytännöt (tai niiden puute) voivat olla töissä esillä, toisaalta myös yritetään käyttää teknologiaa osana haastamisprosessia.

Eliitti, mitä haluatte – bulkkikoodareita liukuhihnalta vai digitalisaatiovelhoja?

Joukko ohjelmistoalan yrittäjiä, liikejohtajia ja muuta yhteiskunnan eliittiä argumentoivat (HS 18.6.), että Suomi tarvitsee enemmän koodareita. He esimerkiksi sanovat, että

Koodarivajeen paikkaaminen on suomalaisyritysten kasvun elinehto. Tarvitsemme lisää koodauksen koulutuspaikkoja, rohkeita uudelleenkouluttautujia, jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja kansainvälisten huippujen aktiivista houkuttelemista Suomeen.

Samanlaista puhetta on kuulunut nyt vuoden-kahden ajan, esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sekä valtavirran media (Talouselämä, YLE) ovat nostaneet esille täysin samaa kriisiä. 2010-luku ei ole ensimmäinen vuosikymmen kun koodarien puutetta on valiteltu. Nokian vaatimuksesta ohjelmistoalan koulutusta lisättiin merkittävästi aikanaan; tyydyttämään sen aikaista koodaripulaa. Kuitenkin, nyt on ilmeistä ettei koodarien koulutuksen lisääminen pelastanut matkapuhelinliiketoimintaa. Miksi olettaa siis, että tilanne olisi nyt toisenlainen – ja miksi ratkaisu olisi nimenomaan kouluttaa koodareita?

Digitaalinen murros on muuttanut ja tulee muuttamaan yhteiskunnan ja liike-elämän toimintaa. Digitaaliset työvälineet ja ympäristöt ovat läsnä yhä useamman työläisen arjessa. Myös niiden suunnittelu sekä kehittäminen koskettaa yhä useampia työpaikoilla.. Tietotekniikan pohdinta leviää aloille, joissa ei ole perinteisesti mietitty tietotekniikkaa kovinkaan paljon. Mutta tämä on eri asia kuin tarve koodareille!

Vaikka puhutaankin koodarivajeesta, niin ei ole selvää tarvitaanko lisää tietotekniikan koulutusputken läpikäyneitä koodareita. Myös HSn mielipidekirjoituksessa kuvataan tulevaisuuden koodareita varsin laajasti, kritisoiden nykyistä koulutustamme:

Ammattitaitoisten koodaajien joukko on tätä nykyä paitsi liian pieni myös liian homogeeninen. Suomi tarvitsee lisää alan koulutusta sekä uuden käsityksen siitä, kenelle koodaus on oikea ammatinvalinta. Tulevaisuuden koodareilta tarvitaan matemaattisen tai teknisen taidon rinnalle luovaa ja yhteiskunnallista ajattelua. Psykologiaa, sosiologiaa, palvelumuotoilua. Tulevaisuuden taiteilijat ja tuloksentekijät, innovaattorit ja muotoilijat ovat myös koodaajia.

Vastaus koodaripulaan ei siis voi olla vain koulutuksen kasvattaminen tietojenkäsittelytieteen ja tietotekniikan koulutuksessa. Koodaamisen ja ohjelmistotuotannon sijaan ensiarvoisen tärkeää olisi, että yhä useampi ihminen osaisi ottaa käyttöönsä teknologian suomia mahdollisuuksia. Digitaalisen murroksen keskeinen muutos on ymmärtää mitä voidaan automatisoida, tai kuten nykyaikana sanottaisiin, siirtää tekoälyn hoidettavaksi. Digitalisaation avulla voidaan luoda uudenlaisten tuotteiden ja palveluita, mutta missä koulutamme tällaisia taitoja esimerkiksi psykologeille, sosiologeille tai palvelumuotoilijoille?

Koulutukseksi ei uskoakseni riitä tietojenkäsittelytieteen sivuainekokonaisuus. Sen sijaan  tarvitaan uudenlaisia kurssikokonaisuuksia, jotka käsittelevät informaatioteknologiaa alan oman oppihistorian ehtojen mukaisesti. Esimerkiksi opettamani valtiotieteellisen tiedekunnan ohjelmointikurssi eroaa tietojenkäsittelytieteen laitoksen kurssista. Ohjelmoinnin opetus kytkettyy osaksi  yhteiskuntatieteen tutkimusta. Esimerkiksi luemme yhteiskuntatieteellisiä artikkeleita, joissa ohjelmoimalla on tehty mielenkiintoisia osia tutkimuksesta. Toivon, että kurssin lopulla opiskelijat eivät vain osaa ohjelmoida, vaan myös näkevät paremmin, miten ohjelmointia voidaan käyttää yhteiskuntatieteen kannalta mielekkäästi. Ohjelmointiopetuksen lisäksi olisi välttämätöntä muodostaa selkeitä kokonaisuuksia informaatioteknologian ymmärtämisen, analyysin ja hyödyntämisen ympärille. Rajapinta-kurssi on ollut hyvä avaus tässä, mutta onko se tarpeeksi?

Ymmärrän täysin huolen osaamisvajeesta. Kuitenkin osaamisvajeen käsitteleminen nimenomaisesti koodarien puutteena voi johtaa väärintulkintaan ongelmasta. Uskon, että ongelma ei ole vain tietotekniikan koulutuksen vähäisyys vaan myös digitalisaation ymmärtämistä käsittelevän koulutuksen puute muilla aloilla.

Viime vuosina ainakin Helsingin yliopistolla on otettu varovaisia ensiaskelia digitaalisuuden ymmärryksen tukemiseen. Askeleet ovat varmasti olleet hitaita ja varovaisia, koska digitaalisuus nykymaailmassa on poikkitieteellinen ilmiö: sen sijoittaminen tieteenalojen päällä toimivalle yliopistolle ei ole ollut helppoa. Kansainvälisestihän ongelma on ratkaistu perustamalla vanhoista tieteenaloista irrallisia rakenteita.

Ehkäpä koodarien massakoulutuksen sijaan kansakuntamme kannattaisi vihdoin panostaa digitaalisuutta käsittelevien poikkitieteellisien koulutus- ja tutkimusinstituutioiden pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Algoritmit, ihmiset, ja vallankäyttö

Mitä algoritmit ovat ja miksi niistä pitäisi käydä yhteiskunnallista keskustelua?

Puhuin viime perjantaina meppi Liisa Jaakonsaaren järjestämässä “Älä elä kuplassa: Algoritmit ja digitaalinen sivistys EU:SSA” -seminaarissa. Saatuani kutsun tulla puhumaan algoritmeista, lupasin osallistua, kunhan puhuttaisiin myös ihmisistä ja vallankäytöstä.

Tässä muutama keskeinen ajatus esityskalvoja täydentämään:

1. Mitä algoritmit ovat?

Perinteisen teknisen määritelmän mukaan algoritmi on kuin resepti: yksityiskohtainen kuvaus tai ohje, jota seuraamalla tehtävä, prosessi tai ongelmanratkaisu suoritetaan. Tästä kelpaa esimerkiksi vaikka jakokulma. Nykyään algoritmeista puhuttaessa viitataan kuitenkin useammin oppiviin algoritmeihin ja koneoppimiseen: algoritmit oppivat ja kehittyvät käyttämänsä datan pohjalta, eivätkä lopputulokset siten ole samalla tavalla sääntömääräisiä kuin perinteinen määritelmä antaa ymmärtää.

Yhä useammin käytetään termiä algoritminen järjestelmä viittaamaan laajempaan kokonaisuuteen, joka pitää sisällään paitsi yksittäisiä koodinpätkiä, myös laajempia tietojärjestelmiä, ihmisiä, ja organisaatioita. Algoritmit eivät ole ympäristöstään irrallisia. On myös hyvä huomata, että siinä missä nyt puhutaan algoritmeista, muutama vuosi sitten puhuttiin big datasta. Paljolti on kyse samasta asiasta.

2. Algoritmeista puhuttaessa on puhuttava myös datasta

Algoritmeja tarvitaan, jotta voidaan käsitellä suuria määriä dataa, ja algoritmit tarvitsevat dataa toimiakseen ja oppiakseen. Niinpä algoritmeista puhuttaessa on puhuttava myös datasta:  Miten dataa tuotetaan & kootaan? Miten dataa luokitellaan & käytetään? Dataa tuotetaan ja kootaan yhä enemmän ja erilaisista tilanteista. Arkinen toimintamme jättää jälkiä, usein silloinkin, kun emme ajattele olevamme tekemisissä digitaalisten systeemien kanssa.

3. Kohtaamisemme algoritmien kanssa ovat arkisia, poliittisia, ja usein huomaamattomia

Google ja muut hakukoneet auttavat meitä löytämään tarvitsemaamme tietoa. Samalla ne kuitenkin määrittävät sitä, mitä näemme ja tiedämme. Ne heijastavat käyttämänsä datan vuoksi niitä ympäröivän yhteiskunnan vääristymiä, eivätkä ne toki ole itsekään neutraaleja välikäsiä. Facebookin uutisvirran kohdalla algoritmista sisällönkäsittelyä tarvitaan valikoimaan mediatulvasta kuvia ja kirjoituksia, jotka järjestelmä arvioi yksittäistä käyttäjää kiinnostaviksi. Pyrkiessään pitämään käyttäjät pauloissaan ja löytämään meitä kiinnostavia sisältöjä, Facebook voi päätyä vahvistamaan valintojamme (yhä enemmän kissavideoita kissavideoista pitäville).

Kolmantena esimerkkinä musiikkipalvelu Spotifyssakin toimintamme tuottaa dataa, joka ohjaa sitä, mitä meille tarjotaan. Emme ehkä ajattele tuottavamme dataa musiikkia kuunnellessa, mutta valintamme ovat osaltaan mukana palautekehässä, joka vahvistaa taipumuksiamme ja ohjaa sitä, millaisia uusia sisältöjä löydämme. Neljäntenä esimerkkinä tuotamme dataa myös kaupunkipyörällä ajellessa ja monissa muissa tilanteissa, joita emme ehkä tunnista digitaaliseksi vuorovaikutukseksi. Tuottamallamme datalla voi olla poliittisia seurauksia, kun sitä käytetään järjestelmien kehittämiseen. Jos vaikkapa kaupunkipyöräjärjestelmää kehitetään datavetoisesti, saatetaan päätyä vahvistamaan palvelua siellä, missä sitä on jo helppo käyttää, sen sijaan, että suunnattaisiin voimavarat sinne, missä tarve on suurin. Kenen ääni kuuluu ja huomaammeko tekevämme jotain poliittista silloin, kun arkisen toimintamme oheistuotteena syntyy dataa?

4. Teknologiaa on helpompi muuttaa kuin kulttuuria.

Kun puhutaan algoritmeista, ollaan usein huolissaan niiden vallasta ja vääristymistä, joita ne tuottavat. Yhteiskunnan vääristymät ja virheet löytävät kuitenkin tiensä myös digitaalisiin järjestelmiin. Esimerkiksi algoritmisten järjestelmien näkyväksi tekemä syrjintä on monesti lähtöisin datasta, jota järjestelmät käyttävät ja joka heijastaa yhteiskunnan historiallisia tai vallitsevia vinoutumia. Järjestelmiä voidaan muuttaa, jotta ne eivät vahvistaisi tai ylläpitäisi syrjintää, mutta syrjinnän kitkemiseksi on muutettava yhteiskuntaa laajemmin.

5. Algoritmiset järjestelmät muistuttavat byrokratiaa.

Tämänhetkisen algoritmikohinan keskellä on hyvä miettiä, mikä näissä järjestelmissä on oikeastaan uutta. Joiltain osin algoritmit muistuttavat byrokratiaa. On siis puhuttava siitä, miten algoritmit ja ihmiset toimivat yhdessä ja millaista valtaa toimintaan kulloinkin liittyy. Uhkana on, että puhumalla algoritmien vallasta vältytään puhumasta algoritmeista vallankäytön välineenä.

Lue lisää:

CFP: Rajapintapäivät 15.-16.11.2018

rajapintalogo150px01round-reunatRajapintapäivät on avoin ja maksuton tapahtuma kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskuntatieteellisestä informaatioteknologian tutkimuksesta tai digitaalisten ja laskennalisten menetelmien käytöstä yhteiskuntatieteissä. Rajapintapäivät järjestetään Espoon Otaniemessä 15.-16.11.2018.

Torstaina 15.11. on työpajapäivä, ja perjantaina 16.11. tapahtuman muoto on epäkonferenssi. Tervetuloa mukaan!

(Scroll down for the English version)

ESITYSKUTSU EPÄKONFERENSSIIN

Perjantain 16.11. epäkonferenssi (unconference) on avoin ja osallistumiseen pohjaava tapahtuma, jonka agenda muodostuu osallistujien yhteistyössä. Kaikki teknologiaa, yhteiskuntaa ja digitaalisia menetelmiä pohtivat tai kehittävät aiheet ovat erinomaisen tervetulleita!

Epäkonferenssi järjestetään osallistujien tapahtumaan tuoman sisällön ympärille. Pyydämmekin tapahtuman osallistujilta ehdotuksia sisällöksi mielellään 31.10. mennessä. Tapahtumassa on 25 minuutin mittaisia sessioita, joita osallistujat voivat varata etukäteen. Ajan voi käyttää perinteiseen esitykseen keskusteluineen, mutta kannustamme kokeilemaan myös muunlaisia formaatteja ja jättämään runsaasti aikaa keskustelulle.

Aiheen tulisi sopia sisällöllisesti Rajapinta ry:n teemoihin: teknologia, yhteiskunta ja digitaaliset menetelmät. Sessioita on neljää eri tyyppiä:

  • Tätä tutkin (esim. paperi, väitöskirjan aihe tai gradun esittely, keskeneräinen tutkimus)
  • Tätä haluaisin tutkia tai ymmärtää paremmin (esim. keskustelu uudesta tutkimusnäkökulmasta tai projekti-idean tai aineistoyhteistyön esittely)
  • How to (esim. analyysimenetelmän tai aineistonkeruutyökalun demo, mahdollisesti jonkin esimerkkitapauksen avulla)
  • Kokeellinen sessio (esim. jotain ihan muuta)

Ehdota omaa aihettasi lisäämällä se suoraan Rajapintapäivien Wiki-sivulle:

https://wiki.helsinki.fi/display/rajapintapaivat

Esitysten kieli on vapaa.

ESITYSKUTSU ETIIKKATYÖPAJAAN JA OPINNÄYTETYÖSEMINAARIIN 15.11.

Torstaina 15.11. järjestämme kolme työpajaa aiheista, jotka kumpuavat Rajapinta ry:n tavoitteesta kehittää teknologian ja yhteiskunnan tutkimuksen toimintaedellytyksiä Suomessa.

Tutkimusetiikkatyöpaja 15.11.18 klo 10:00 – 12:00
Digitaalisiin aineistoihin ja menetelmiin liittyvät tutkimuseettiset käytännöt ovat liikkeessä ja eri tutkimusasetelmista nouseviin kysymyksiin löytyy harvoin selkeitä vastauksia. Tässä työpajassa pohdimme ja ratkomme käytännönläheisesti tutkimusprosessin eri vaiheista nousevia tutkimuseettisiä kysymyksiä. Jos haluat tulla esittelemään omasta tutkimuksestasi nousevia eettisiä haasteita ja/tai ratkaisuja, ota yhteyttä Minttu Tikkaan (minttu.mt.tikka (a) helsinki.fi).

Opinnäytetyöseminaari 15.11.18 klo 10:00 – 12:00/13:00
Teetkö opinnäytetyötä liittyen digitaaliseen yhteiskuntaan, käytätkö laskennallisia menetelmiä tai digiaineistoja? Tule esittelemään ja keskustelemaan työstäsi Rajapintapäivien opinnäytetyöseminaariin. Jokaiselle työlle yritetään varata sopiva aika (riippuen osallistujien määrästä) esittelyä sekä keskustelua varten. Kutsumme paikalle myös ilmoittautuneiden aihealueisiin erikoistuneita tutkijoita kommentoimaan töitä.

Laskennallisen yhteiskuntatieteen infrastruktuurit 15.11. klo 13:00-16:00
Avoimessa työpajassa työstetään skenaariotyöskentelyn avulla yhdessä ajatuksia siitä, minkälaisia teknologisia infrastruktuureja ja toisaalta osaamista tarvittaisiin suomalaisen laskennallisen yhteiskuntatieteen edistämiseksi. Työpajassa ei tarvita ennakkotietoja laskennallisesta yhteiskuntatieteestä tai koodaustaitoja – itse asiassa se on samalla erinomainen intro siihen, mistä asiassa oikein on kyse! Työpajaa ovat järjestämässä myös CSC Tieteen tietotekniikan keskus ja Futusome Oy.

Lisätietoja Rajapintapäivien wikissä.

Työpajojen tarkoituksena saada aikaa konkreettista yhteistä toimintaa työpajan aiheen ympärille. Osallistujilta ei vaadita aiempaa aiheeseen tutustumista.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan verkkolomakkeella 31.10. mennessä. Rajapintapäiville voi osallistua myös ilman omaa sisältöehdotusta.

Tilaisuus on maksuton.

– –

Call for Proposals: Rajapinta Days 2018

Our annual unconference will be organized in Otaniemi, Espoo 15.-16.11.2018. The event is open for all interested in the study of digital society and digital methods.

Thursday 15.11. is a workshop day that includes Rajapinta’s thesis seminar for undergrads, as well as workshops on research ethics challenges of research projects and on infrastructures for computational social science.

Friday 16.11. is an unconference day, which builds upon the ideas and proposals of the participants. You can also participate as a non-presenter.

More information and proposal guidelines here:

https://wiki.helsinki.fi/display/rajapintapaivat

*We hope submissions and registrations to be done on October 31th the latest.*

– – Rajapinta ry is an association that focuses in the study of digital society and application of digital methods to social research. We are supported by Kone Foundation. Rajapinta Days are also supported by Helsinki Institute for Information Technology HIIT.

Rajapinta-opinnäytetyöpalkintoa havittelemassa

Yhdistyksemme järjesti nyt jo toisen kerran Rajapinta-opinnäytetyökilpailun ja saimme taas kahdeksan erinomaista opinnäytettä arvioitavaksemme. Arviointiraatimme on työn touhussa, pohtien mitkä seuraavista mielenkiintoisista töistä ovat parhaita:

  1. Hanna Stenhammar: Pictures of Illness: Photo Elicitation for Studying Patient Experience at Children’s Hospital (Aalto-yliopisto, informaatioverkostot
  2. Juulia Juutilainen: Understory (Aalto-yliopisto, new media)
  3. Katriina Penttilä: History of Escape Games : examined through real-life-and digital precursors and the production of Spygame (Turun yliopisto, digitaalinen kulttuuri)
  4. Mikael Ala-Ketola: Pelillinen 3D-suunnittelusovellus osallistumisen välineenä Vanhan Hiukkavaaran suunnittelussa. Tulevaisuuden tilojen haltuunottoa vai hallintaa? (Tampereen yliopisto, ympäristöpolitiikan ja aluetieteen koulutusohjelma)
  5. Mira Matilainen: Ei ne palkat ja pallomeret, vaan ne fiksut työkaverit – Ohjelmistokehittäjien näkemyksiä työnantajabrändäämisestä (Helsingin yliopisto, viestintä)
  6. Riitta Uusisalmi: Teknologisoituva koulu – Toimijaverkostoteoreettinen analyysi teknologisten laitteiden vaikutuksista peruskoulun tasa-arvoon (Lapin yliopisto, sosiologia)
  7. Susi Salovaara Tietojärjestelmät osana lastensuojelun tiedonmuodostusta (Lapin yliopisto, sosiaalityö)
  8. Tuomas Soila: Potilas, kansalainen vai kuluttaja? Laskennallinen analyysi sosiaali- ja terveyspalveluiden kuluttajakuvasta Ylen ja Alma Median uutisaineistoissa 2007–2017 (Helsingin yliopisto, kuluttajaekonomia)

Kuten edelllisenäkin vuonna, tieteenalojen sekä yliopistojen kirjo tekee arviointityöstä varmasti varsin haastavan. Kerromme lisää palkintoprosessista loppusyksystä.

Digitaalisen yhteiskunnan rajapinnoilla -luentosarja 2018 käynnistyy 4.9.

https://www.flickr.com/photos/hinkelstone/2435823037/
(cc) Karl-Ludwig Poggemann @Flickr

Monitieteinen, teknologiavälitteisen sosiaalisen toiminnan ulottuvuuksia käsittelevä Rajapinta-luentokurssi järjestetään jälleen Helsingin yliopistolla 4.9.-16.10 klo 9-15-10.45. Luennot ovat kaikille avoimia ja osa niistä striimataan verkkoon. Tervetuloa kuulolle!

Digitaalisuus ja teknologiset laitteet ovat muodostuneet erottamattoksi osaksi arkeamme. WhatsAppissa lähetetään yhdessä minuutissa 21 miljoonaa viestiä ja pyyhkäistään lähes miljoona kertaa Tinderissä. Suomessa tehdään päivittäin 30 miljoonaa Google-hakua. Vaalikeskustelut käydään vaaliteltan sijasta Twitterissä. Miten digitalisoituminen vaikuttaa sosiaalisen ja yhteiskunnalliseen toimintaan? Minkälaisia poliittisia, taloudellisia ja kulttuurillisia kytköksiä teknologian taustalla on? Rajapinnoilla-luentosarjassa aiheesta alustavat Suomen eturivin teknologiayhteiskuntatieteilijät.

Monitieteisellä luentokurssilla käsitellään teknologiavälitteisen sosiaalisen toiminnan ulottuvuuksia eri digitaalisilla areenoilla. Yhdistämme klassisia teoreettisia näkökulmia tuoreimpiin tutkimustuloksiin yksilöiden ja ryhmien toiminnasta digitaalisessa verkossa. Kurssilla käsiteltävät teemat kytkeytyvät yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen sosiologian, sosiaalipsykologian, viestinnän ja politiikan tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on tieteen ja muun yhteiskunnan välinen vuoropuhelu; tutkijoiden lisäksi luennoimassa on teknologian kanssa työskenteleviä tekijöitä.

Kurssi järjestetään yhteistyössä Kuluttajtutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden maisteriohjelman kanssa. Helsingin yliopiston opiskelijat voivat suorittaa luentosarjan kurssina, jolloin suoritukseen kuuluu myös lukupiirisessio luentojen jälkeen (klo 11-11.45).

Striimi löytyy täältä.

Kurssin ohjelma:

*** 4.9. Avausluento (PR aud XII)
Rajapinta ry. esittäytyy
Minna Ruckenstein: Digitaalinen kulttuuri ja sosiaalisuus – tutkimuksellisia lähtökohtia
Veikko Eranti: Teoria, toimijuus ja digitaaliset menetelmät

*** 11.9. Identiteetti, teknologia ja mediasukupolvet (Kielikesk. Sali 115) [tallenne]

Janne Matikainen (HY) & Suvi Uski (Someturva Oy, tutkija)
Janne Matikaisen luennon tavoite on jäsentää uutta mediasukupolvea, jota lähestytään käsitteellisesti ja empiirisen tutkimuksen kautta. Tavoitteena on löytää sukupolven objektiivisia (median ja verkon käyttö ja kulutus) ja subjektiivisia (sukupolvikokemus) elementtejä.  Suvi Uski luennon aiheena on yksilön identiteetti ja teknologia. Yksilön toiminta digitaalisissa ympäristössä ei pääse eroon ihmisen psykologian lainalaisuuksista. Luento pureutuu tutkimustietoon sekä tällä hetkellä tarjolla olevaan ongelma-avaruuteen, joka koskettaa kaikkia digitaalisissa ympäristöissä toimivia.

*** 18.9. Teknologia, addiktio ja nuorten pelikulttuurit (Kielikesk. Sali 115) [tallenne]

Eeva Raita (Futurice Oy) & Mikko Meriläinen (HY/UTA)
Eeva Raita puhuu siitä, miten k okemus, addiktio ja mobiiliteknologia liittyvät toisiinsa. Jokaisen menestyvän digitaalisen palvelun takana on syvällinen ymmärrys ihmisten kokemuksellisuudesta. Luennolla keskustellaan siitä miten, miksi ja millä seurauksilla kokemus on noussut teknologian kehittämisen keskiöön. Mikko Meriläinen luennoi nuorten pelaamisesta. Keskustelu nuorten digitaalisesta pelaamisesta jumiutuu usein hyötyjen ja haittojen listaamiseen, mutta kokonaiskuva jää suppeaksi. Luennolla tarkastellaan ilmiön erilaisia puolia yhteiskunnan eri osa-alueilla.

*** 25.9. Sosiaalinen media organisaatioiden sisäisessä käytössä (PR sali 6)

Anu Sivunen (professori, Jyväskylän yliopisto) & Kaisa Hildén (Yleisradio)
Sosiaalinen media on paitsi julkisuuden areena, yhä useammin myös organisaatioiden sisäisen vuorovaikutuksen työkalu. Luennolla Anu Sivunen ja Kaisa Hildén peilaavat tutkimustietoa ja käytännön kokemuksia erilaisista teknologisista ratkaisuista sisäisen viestinnän, vuorovaikutuksen ja yhteistyön tukijoina.

*** 2.10. Jakamistalous, digitaaliset alustat, ja yhteistoiminta (Kielikesk. Sali 115) [tallenne]

Airi Lampinen (dosentti, Tukholman yliopisto) & Juho Makkonen (Founder, Sharetribe Oy)
Airi Lampinen luennoi otsikolle “Valtavirtaa ja vaihtoehtoja: Sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteistoiminta verkkoalustoilla”. Sosiaalinen ja taloudellinen vuorovaikutus nivoutuvat yhteen alustapalveluiden avulla järjestettävässä toiminnassa. Luennolla tarkastellaan niin jakamistalouden valtavirtaa kuin vaihtoehtojakin. Digitalisoitunutta sosiaalisuutta lähestytään vuorovaikutuksen, yhteisöjen ja vaihtoehtoisen toimintakulttuurin näkökulmista. Sharetriben perustaja ja toimitusjohtaja Juho Makkonen jatkaa otsikolla “Omistaminen on uusi jakaminen, eli kuinka jakamistalous demokratisoidaan”.

*** 9.10. Datatalous (Kielikesk. Sali 115)

Tuukka Lehtiniemi (HY/Aalto/UTU) & Sonja Baer, Futusome Oy [tallenne]
Ihmisiä koskevasta datasta, henkilödatasta, on tullut digitaalisessa taloudessa keskeinen arvonluonnin raaka-aine. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat verkon alustapalvelut. Luennolla kuvataan alustatoimijoiden keskeiseen asemaan johtaneita tekijöitä, avataan viimeaikaisia pyrkimyksiä ymmärtää datatalouden toimintalogiikkaa sekä pyrkimyksiä ravistella datatalouden raameja. Sosiaalisen median datajalostamo Futusome Oy kertoo omassa osuudessaan liiketoimintansa tarinan.

*** 16.10. Vaikuttajaviestintä ja vaikuttajamarkkinointi verkossa (PR aud XIII)

Essi Pöyry & Emma Naumanen/Matilde Pelkonen, Monochrome Oy
Julkkisten eli niin kutsuttujen vaikuttajien valta kasvaa sosiaalisessa mediassa. Some-julkkikset eivät ole ainoastaan koko kansan tuntemia julkkiksia, vaan myös rajatumpien yhteisöjen vaikuttajilla voi olla merkittävää valtaa yhteisönsä mielipiteisiin ja tekemisiin. Tällä luennolla käsitellään vaikuttajaviestintää ja -markkinointia somessa ja sen vaikuttavimpia muotoja niin kaupallisessa kuin yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Lisätietoa luentopaikoista:

  • PR = Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33. Sisäänkäynti aud XIII:hin Senaatintorin puoelta.
  • Kielikeskus = Fabianinkatu 26