Rajapinnan uutiskirje syksy 2017 // Rajapinta Newsletter autumn 2017

/English version below/

Rajapinta ry on vuonna 2017 perustettu teknologian, yhteiskunnan ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohtaamispaikka. Yhdistyksen tavoitteena on edistää yhteiskuntatieteellistä teknologian tutkimusta sekä digitaalisten ja laskennallisen menetelmien käyttöä yhteiskuntatieteissä.

Toimintamme on avointa kaikille opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuksen ystäville! Syksyllä 2017 yhdistys järjestää muun muassa säännöllisiä kuukausitapaamisia, Rajapintapäivät-epäkonferenssin sekä palkitsee ansioituneen opinnäytetyön. Lisätietoja alla .

Meetupit

Järjestämme kuukausittain tapaamisia, joissa kuuntelemme puheenvuoroja työn alla olevista projekteista ja tutkimuksista. Tapaamiset ovat kaikille avoimia.

Syksyn meetupit järjestetään 28.9. (Tampere), 27.10. (Helsinki), 24.11. (Helsinki) aina kello 14 ja kestävät noin kaksi tuntia. Tarkempi paikka ja ohjelma julkistetaan yhdistyksen sähköpostilistalla sekä Facebookissa noin viikkoa tai kahta ennen tapaamista.

Oletko kiinnostunut puhumaan meetupissa? Esitelmät ovat tyypillisesti olleet varsin lyhyitä (noin 30 minuuttia), mutta niistä ollaan yleensä keskusteltu varsin pitkään ja hartaasti. Aiheet ovat vaihdelleet algoritmien vallasta verkko-etnografian tutkimusetiikkaan. Jos kaipaat tarkemmin tietoa, ota yhteyttä meetup /at/ rajapinta.co .

Rajapintapäivät 2.-3.11.2017

Rajapintapäivät ovat epäkonferenssi (unconference), jonka agenda muodostuu epäformaalisti tapahtuman osallistujien yhteistössä. Ensimmäiset Rajapintapäivät järjestään pääkaupunkiseudulla 2. – 3.11. Päivien tarkempi aikataulu ja esityskutsu julkaistaan alkusyksystä. Kaikki teknologiaa, yhteiskuntaa ja digitaalisia menetelmiä kehittävät aiheet ovat erinomaisen tervetulleita mukaan!

Opinnäytetyöpalkinto

Rajapinta ry palkitsee erinomaisia pro gradu tai diplomitöitä, joiden aihepiirit ovat Rajapinnan tavoitteiden mukaisia:

yhteiskuntatieteellisesti pohjautuneita töitä teknologiasta tai
teknologiaa hyödyntäviä yhteiskuntatieteellisiä tutkimuksia.

Palkinto voidaan myöntää opinnäytetyön tieteenalasta riippumatta kunhan se on tehty suomalaiseen korkeakouluun ja se on hyväksytty aikavälillä 1.9.2016-31.8.2017.

Hakuaika päättyy 20.9.2017, lisätietoja: https://rajapinta.co/awards/

Liity jäseneksi

Perustietoa yhdistyksestä sekä yhdistyksen jäseneksi voi liittyä verkossa. Jäsenyys on toistaiseksi maksutonta.

Kerromme toiminnastamme täällä blogissa, Facebookissa sekä sähköpostilistalla: lähetä viesti “subscribe internet-research” osoitteeseen majordomo at helsinki.fi .

—-

Rajapinta ry is an association that focuses in the study of digital society and application of digital methods to social research.

Our activities are open to students, researchers, and anyone else interested on the topic. In fall 2017, the association organizes meetups, the first annual unconference and awards excellent Masters’ theses. More details below.

Meetups

We have already for a year organized meetups where short presentations on recent activities are discussed. The events are – like all our activities – open for anybody interested.

This fall, meetups are held 28.9. (Tampere), 27.10. (Helsinki), 24.11. (Helsinki) at 2 pm and will last for about two hours. We will advertise the topics about one week in advance in Facebook & our email lists.

Would you like to present in our meetup? The presentations are usually short (max 30 min), followed up by an intensive discussion. Contact us at meetup@rajapinta.co for more details.

Annual Unconference 2.-3.11.2017

We organize the first annual unconference in capital city area 2.-3.11. The aim of unconferences is that the agenda is build bottom-up, upon the wishes of the participants. More details will be delivered in our email list during the fall.

Thesis award

We will award two excellent Master’s thesis focused on the interests of the association. The award can be granted to a Master’s thesis evaluated in any Finnish university and finished 1.9.2016-31.8.2017.

The deadline for applications is 20.9.2017, https://rajapinta.co/awards/

Become a member

If you want to join as a member, check out https://rajapinta.co/association/ . This year, the membership is free.

We communicate about our activities in Facebook and on our email list. You can join the list by sending message “subscribe internet-research” to address majordomo at helsinki.fi .

Teknologia, demokratia ja teknologinen kansalaisuus

https://www.flickr.com/photos/nickharris1/8026290210
Photo: Nick Harris

Eilen tulevaa syyslukukautta juhlistettiin valtiotieteellisen tiedekunnan sisäpihalla sidosryhmille suunnatun kesäjuhlan merkeissä. Pidimme yhdessä Mika Pantzarin kanssa tapahtumassa lyhyen dialogipuheenvuoron aiheesta teknologia, demokratia ja kansalaisuus. Ohessa oma pointtini lyhyesti.

Teknologia on osa sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia valtarakenteita.

Suomalaiset yhteiskuntatietelijät ovat yllättävän vähän kiinnostuneita teknologiasta ottaen huomioon kuinka keskeisessä roolissa se arjessamme on. Samaan aikaan julkisuudessa on tällä hetkellä on kovasti vallalla eräänlainen uus-deterministinen puhe teknologiasta: väitteet siitä, kuinka algoritmit määrittelvät kaiken julkisen tilan, kertovat olemmeko sairaita vai emme, ja kuinka tekoäly saavuttaa pian tietoisuuden ja valloittaa maailman. Näissä puheissa teknologia nähdään toimijana, joka tuntuu olevan ihmiskontrollin ulottumattomissa.

Tutkijoina, asiantuntijoina ja kansalaisina meidän pitäisi ymmärtää paremmin niitä taloudellis-poliittisia rakenteita, jotka vaikuttavat teknologian taustalla. Vain siten osaamme paremmin suhteuttaa myös yllä kuvattua puhetapaa todellisuuteen.

Teknologisen kansalaisuuden näkökulmasta on merkittävää, että teknologialla tai tarkemmin teknologiayrityksillä on rakenteellista valtaa, joka määrittelee arkeamme ja julkisuuden rakennetta. tätä valtaa käyttävät ennen kaikkea isot amerikkalaisyritykset – le GAFA, eli Google, Apple, Facebook ja Amazon – joiden toimintalogiikkaa ohjaavat taloudelliset intressit. Tämä huolimatta siitä, että niiden mainospuheissa käytetään jatkuvasti kulttuurillista ja sosiaalista retoriikkaa [1].

Siksi teknologinen kansalaisuus tapahtuu tällä hetkellä kaupallisessa kontekstissa ja on kiinni markkinavetoisessa logiikassa: somekohut, Trumpin twiitit ja yhtä lailla myös perinteinen media ohjautuvat pääasiassa talouden logiikalla.

Markkinavetoinen teknologinen kansalaisuus on somekohuja ja närkästymistä, joita sitten mitataan ja analysoidaan, ja joista tehdään uutisia. On vaarana, että  tälainen pulina jää vain pulinaksi, jossa äänekäs vähemmistö vie näkyvyyden (cf. Marcuse ja repressiivinen toleranssi [2]). Luulemme osallistuvamme ja tekevämme politiikkaa, mutta todellisuudessa luomme vain kohun ja datapisteitä markkinoijalle.

Ehkä demokraattisempi teknologinen kansalaisuus voisi olla teknologian käyttöä suoraan kontaktiin valtaapitävien kanssa, erilaisia osallistavia teknologiaprojekteja ja jalkautumista poliitikkojen ja virkamiesten taholta?

Teknologian tutkimuksessa onkin viime aikoina korostettu niin sanottua vastavuoroisen rakentumisen näkökulmaa (mutual constitution of technology). Sanarimpsu tarkoittaa sitä, että teknologia ja ihmistoimijat vaikuttavat toisiinsa ja teknologian merkitys ja käyttötavat rakentuvat sosiaalisen toiminnan kautta.

Tässä mielessä meillä on kansalaisina ja kuluttajina väistämättä myös valtaa vaikuttaa siihen minkälaiseksi teknologia muodostuu, miten sitä käytetään ja miten se ymmärretään. Tätä valtaa kannattaa käyttää: kehittää uusia tapoja käyttää olemassa olevaa teknologiaa demokratian edistämiseen, pitää yllä tietoisuutta teknologian taustalla olevista voimista, ja tuoda rohkeammin yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa myös teknologian kehitykseen.

* *

[1] Van Dijck, J., & Nieborg, D. (2009). Wikinomics and its discontents: a critical analysis of Web 2.0 business manifestos. New Media & Society, 11(5), 855–874. http://doi.org/10.1177/1461444809105356

[2] https://en.wikipedia.org/wiki/A_Critique_of_Pure_Tolerance

AoIR 2017 preconference: Less Hate in Politics!

nettikett.pngIf heading to AoIR 2017, consider also joining our preconference on hate speech recognition and prevention:

Less Hate in Politics! Machine Learning and Interventions as Tools to Mitigate Online Hate Speech in Political Campaigns

  • Oct 18th, 9 am – 12:30 pm
  • Dorpat Convention Centre, Tartu, Estonia

Discriminating, hateful speech online, often targeting specific groups and minorities, has become a pressing problem in the societies. Hateful speech is a form of verbal violence that creates enemities, silences debates, and marginalizes individuals and groups from participation online.

What is challenging is that ‘hate speech’ has come to mean a variety of speech acts and other ill-behaviours online, ranging from penal criminal acts to speech which is uncivil and disturbing, but yet to be tolerated. This definitional difficulty is further abused in claims that any limitations of hate speech endanger people’s right to freedom of expression.

Hate speech has been criminalized in many countries and major Internet companies also engage in efforts to limit it. While many social media platforms allow users to flag content as hate speech for moderation purposes, no official follow-up actions take place. Furthermore, the automatic identification of hate speech is limited by lacking tools.

Pre-conference workshop aim and content:

The aim of the workshop is to facilitate the development of tools and processes how the academic community could run interventions which aim to decrease the toxicity in the online space.

We will provide participants a kick-start with computational tools for hate speech recognition. We will also discuss and reflect the challenges of such interventions and examine the opportunities and problems of deploying such systems. Our own experiences – which we reflect in the workshop – emerge from a project where the social media activity of candidates was monitored during the Finnish municipal election campaigns in April 2017.

The workshop will follow an interactive style using both online and offline tools to facilitate discussion.


Clipart by Eggib.

Algoritmit uutisissa: ensimmäisiä havaintoja

Minua kiinnosti kuinka suomenkielisessä mediassa puhutaan algoritmeistä, tekoälystä ja koneoppimisesta; tuosta tämän päivän maagisesta taikuudesta. Ensimmäinen yllätykseni on, että ensimmäinen osuma varsin laajassa media-aineistossamme on vuodelta 1994! Noin muutekin hämmennyin kun Aamulehden uutisoinnissa ei ole selkeää tihentymää tai määrän kasvua – uutisointi on ollut erittäin aktiivista jo vuodesta 2000. Yleisradiolla sen sijaan nähdään selvästi, kuinka uutisointi on kasvanut noin 2012 vuodesta erittäin paljon, mutta sitä ennen uutisissa nämä taikasanat ovat olleet enemmänkin sivuhuomioita.

Screenshot 2017-07-12 16.42.20
Aamulehden uutiset missä on sana algoritmi, tekoäly tai koneoppiminen
Screenshot 2017-07-12 16.42.09
Yleisradion uutiset missä on sana algoritmi, tekoäly tai koneoppiminen

 

Havaitsimme Aamulehden olleen poikkeuksellisen aktiivinen algoritmiuutisoinnissaan jo 2000-luvun alkupuolella, kun Yle siitä villiintyi vasta 2010-luvun puolella. Selvää kuitenkin on, että 2010-luvulla algoritmeistä puhutaan merkittävästi enemmän kuin 2000-luvulla.

Aiheiden osalta käytimme aina yhtä trendikästä aihemallinnusta ja uutisaineistosta löytyikin 41 erilaista aihetta – jotka selkeyden takia luokittelimme kymmeneen ryhmään:

  1. Pelit ja peliarvostelut
  2. Tekniikan kehitys, esimerkiksi itsestään ajava auto sekä tekoäly
  3. Elokuvat, viihde ja taide
  4. Kaupalliset palvelut ja niiden algoritmit
  5. Tutkimus algoritmeistä
  6. Tietoturvallisuus
  7. Ohjelmoinnin opetus peruskoulussa
  8. Työllisyys ja työelämän murros
  9. Algoritmien kaupallinen arvo
  10. Algoritmit ja maailmanpolitiikka
timeline.png
Algoritmit uutisissa teemoittain

Havainnoimalla eri teemojen näkyvyyttä mediassa huomaamme, että 2000-luvun alusta tähän päivään on tapahtunut siirtymä viihteistä ja peleistä erityisesti kaupallisten palveluiden algoritmien pohdiskeluun ja esimerkiksi algoritmien vaikutukseen työelämässä.

Temaattinen muutos on tervetullut algoritmisten järjestelmien yhteiskunnallisen merkittävyyden takia, mutta yhteiskuntatieteissä juuri nyt trendikäs kriittinen algoritmitutkimus ei ainakaan tämän analyysin perusteella ollut erityisesti esillä. Ehkäpä peruskoulun ohjelmointiopetuksessa kannattaisi käyttää myös muutama tunti pohtimaan teknologian valtaa eikä vain yrittää oppia ohjelmoinnin alkeita?

Kiitämme Yleisradiota sekä Alma mediaa tutkimukseen käytettyjen aineistojen tuomisesta käyttöömme. Perinteisestihän Suomessa on aina tutkittu Helsingin Sanomia, mutta heidän kautta media-aineistoa ei ole saatavilla.

Varovaisuutta aihemallinnuksen kanssa

Eräs laskennallisten menetelmien tällä hetkellä suosituin sovellus on aihemallinnus eli topic modeling. Se mahdollistaa laajojen tekstiaineistojen jakamisen ryhmiin ja tällä tavalla “kaukoluvun” aineistosta. Tietenkään sen ei koskaan ole tarkoitus korvata aineiston lähilukua (esim. Grimmer & Stewart, 2013), mihin voi käyttää vaikka etnograafisia menetelmiä.

Eräs valinta aihemallinnuksesta on aiheiden määrän, eli tutummin, k:n valinta. Kirjallisuudessa usein esiintynyt tapa tähän on katsoa muutama eri arvo ja valita näistä selkeiten tulkittavissa oleva. Kritisoin tapaa jo marraskuun Rajapinta-meetupissa. Yksinkertainen koeasetelma näytti kuinka ihmisten mielipide selkeydestä vaihtelee merkittävästi.

Aihemallinnus: tuloksia eri k:n arvoilla
Alustava luokitus aineiston sisällöstä eri aihemallinnuksilla. Katso vain kuva.

Kuvassa näemme kuinka niiden tulkinnat myös tuottavat hiukan erilaisia näkemyksiä aineistoista. (Varoitus: nämä ovat vielä alustavia nimiä, eli en ole vielä itse täysin tyytyväinen näihin.) Olen pyrkinyt ryhmittelemään aineiston niin, että samanteemaiset aiheet olisivat samalla rivillä.

Kuvasta nähdään esimerkiksi kuinka aiheiden määrän lisääntyminen kahteenkymmeneen aiheeseen selkeästi tuo jotain uusia ajatuksia aineistoon, erityisesti alueelisuuden ja globalisaation. Toisaalta aiheena esimerkiksi suomalaisuus on osassa malleissa mukana ja osassa ei, mikä luultavasti kuvaa aihemallinnusprosessissa olevaa satunnaisuutta. Toisaalta 26 ja 30 aiheen mallit tuovat esille taloudellisuuden, perusturvan sekä edustuksellisuuden aiheita.

Aihemallinnuksen soveltajille uutiset ovat valitettavia: en itse pitäisi sopivana ajaa aihemallinnusta teoreettisesti mielekkäällä lukumäärällä tai tutkimalla muutamaa eri aihemäärää. Riskit vääristä tulkinnoista ovat ilmeiset näissä tapauksissa. Sen sijaan pitäisin itse toivottavana aihemäärän valitsemista laskennallisin kriteerein, kuten log-likelihood arvoja käyttämällä. Vaikka näistäkin käydään ritstiriitaista keskustelua, tämä silti vähentäisi tiettyä epävarmutta mikä nykyiseen käytäntöön tulee.

Erityiskiitos Koneen Säätiölle tutkimuksen tukemisesta sekä Tieteen tietotekniikan keskus CSClle laskenta-ajasta.

Kuinka normatiivisia teorioita voisi hyödyntää käyttöliittymätutkimuksessa?

Slide27Tieteen ja teknologian tutkimuksessa on jo pitkään ymmärretty, että tekniset välineet sisältävät myös arvoja (esim. Nissenbaum, 2005)⁠. Jokainen järjestelmä on eräs valinta useista eri vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista järjestelmän suunnittelussa (esimerkiksi Liste & Sørensen, 2015)⁠. Käyttöliittymätutkimuksessa onkin nostettu esille arvojen rooli osana suunnitteluprosessia. Esimerkiksi arvotietoiset suunnitteluprosessit (value sensitive design) perustuvat arvojen parempaan esilletuontiin suunnittelutyön aikana sekä ratkaisemaan mahdollisia arvoristiriitoja. Arvoja voisi kuitenkin käyttää laajemminkin käyttöliittymätutkimusessa – ne tarjoavat mahdollisuuden integroida teoriaa ja empiiristä tutkimusta. “Uuden” teknologian tutkimus kaipaakin tarkempaa teoriaotetta – jopa 70% yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta oli teoriatonta (Borah, 2015)⁠; samanlaista vertailua ei ole toistaiseksi tehty käyttöliittymätutkimusyhteisöissä, mutta uskon, ettei tulos olisi merkittävästi parempi. Jotta tutkimus siirtyisi pois kuvailevata ja uusimman teknologian perässä juoksevasta tutkimuksesta keskeisempiin kysymyksiin, olisi mielestäni aika ryhdistäytyä ja pohtia teorian roolia osana tutkimustyötä.

Mutta, mikä oikeastaan on teoria? Yhteiskuntatietelijänä huomasin aikaa sitten, että teoria voi olla monelaisessa muodossa. Ennustavat ja selittävät teoriat pyrkivät kuvaamaan yhteyksiä, kun taas kuvailevat teoriat auttavat käsitteellistäään (ja usein jargonisoimaan) ilmiötä. Normatiiviset teoriat taas keskittyvät pohtimaan, että miten asioiden pitäisi olla. Ennustaville, selittäville ja kuvaileville teorioille on paljon ohjeita, mutta normatiiviset teoriat ovat – ainakin minulle – vielä piikki lihassa. Miten normatiivisia teorioita voisi esimerkiksi validoida? Kuitenkin, pidän normatiivisista teorioista koska niissä tuodaan selkeästi esille tutkijan subjektiivinen asema. Tutkija kun ei ole neutraali toimija vaan tutkijan asenne ja näkemykset vaikuttavat niin tutkimuskysymyksen valitaan kuin aina välillä myös tuloksiin. Normatiivissa teorioissa arvot on jo sisällytetty teoriaan itseensä.

Ratkaisuna normatiiviseen teoriaan pohjautuva tutkimus

Sovelsimme Harmasilaista maailmankuvaa julkisesta tilasta ymmärtääksemme tietokoneavusteista viestintää luokkahuoneessa. Havaitsimme, että tietokonevälitteinen viestintännässä on useampia osallistuja verrattuna kasvoikkain tapahtuvaan ryhmäkeskusteluun. Habermasilaista maailmankuvaa noudatellen, osallisuuden lisäksi myös toisten ihmisten arvostaminen sekä rationaalinen keskustelu ovat tärkeitä. Muiden osallistujien arvostamisessa emme havainneet merkittävää eroa muotojen välillä, mutta rationaalisen keskustelun osalta kasvokkain tapahtuva keskustelu oli parempaa. Työn mielenkiintoinen paino ei kuitenkaan ole täysin tässä teoriassa, vaan laajempi pohdinta kietoutuu normatiivisen teorian hyötyjen ympärille.

Normatiivisen teorian ensimmäinen hyöty tulee siitä, että se on teoria. Kuten muihinkin teorioihin, siihen liittyy monia menetelmällisiä ja empiirisiä havaintoja. Esimerkiksi deliberatiivisen teorian kautta käytössämme oli useita validoituja mittareita arvioidaksemme osallistumisen habermasilaisuutta. Lisäksi julkisen tilan käsitteestä on kirjoitettu jopa tietojenkäsittelytieteessä ja tätä kautta tutkimukselle syntyi ympäristö, johon se pystyi sitoutumaan. Tutkimus samassa tilassa olevien henkilöiden tietokonevälitteisestä viestinnästä on ollut varsin hajanaista ja aiheiltaan jopa poppivaa. Normatiivisen teorian kautta sille muodostui kuitenkin mielekäs ympäristö; hajanaisen tutkimuksen sai kursittua kasaan.

Käyttöliittymätutkimus ei ole vain empiiristä, vaan myös konstruktiivistä – vaihtoehtoisia tietokonelaitteita ja ohjelmia luovia. Normatiivisen teorian toinen hyöty onkin nimenomaan konstruktiiviselle tutkimuselle. Konstruktiivisessa tutkimuksessa isoimpia haasteita on perustella tehtyjä valintoja – mitä on aina useita. Miten tietynlainen käyttöliittymäongelma voitaisiin ratkaista mielekkäästi? Normatiivinen teoria auttaa rajaamaan kaikista mahdollisista suunnitteluvaihtoehdoista merkittävimmät teorian kannalta. Samaan aikaan se voi tukea löytämään uusia inspiraation lähteitä, kun muiden alan tutkijoiden työt voivat puhutella työtäsi selvästi – jopa siinä tilanteessa, että heidän sovelluskohde teorialle saattoi olla etäinen.

Tosin, normatiivinen teoria pakottaa myös tuomaan esille arvot jotka on koodattu kaikkiin teknisiin järjestelmiin. Perinteisin esimerkki on Winnerin (1985) esilletuomat Mosesin sillat – jotka olivat tehty niin mataliksi, ettei tiettyihin kaupungin osiin voinut julkisilla kulkea. Ongelma ei ole täysin tuntematon käyttöliittymätutkimuksessakaan. Arvojen mukaanottamiseksi kehittyi arvopohjaisen käyttöliittymätutkimuksen koulu ja siellä keskeinen kysymys on ollut miten eri käyttäjien arvojen välillä tasapainoillaan. Samalla tavoin normatiivisen teorian kohdalla voi hyvällä perusteella kysyä, millä perusteella tutkijat voivat vain ottaa tietyn normatiivisen aseman ja käyttää sitä tutkimuksessa. Tämä on erityisen huolestuttavaa jos tarkoituksena on muokata järjestelmää tarkemmin jotain arvoja noudatettavaksi – onko se eettistä, että koehenkilöt joutuvat käyttämään järjestelmää, missä arvot ovat voimakkaasti läsnä. Minulla ei ole vielä oikeaa vastausta mahdollisiin arvoristiriitoihin, joten jätetään se tässä välissä oman pohdinnan varaan.

Tiivistelmä: mitä oikeastaan opimme?

Tiivistelmänä – olen viettänyt nyt aika kauan pohdiskellen ja tutkien sanassa tilassa tapahtuvaa tietokonevälitteistä viestintää. Tämän tutkimuksen haaste mielestäni on sen teoreetiton luonne. Tutkimuksemme tavoite oli ehdoittaa mahdollisuuksia muodostaa teoriaa käyttäen normatiivisia teorioita ja näytämme, mitä mahdollisuuksia normatiivisilla teorioilla voisi olla käyttöliittymätutkimuksessa. Jäämmekin odottamaan mielenkiintoisia sovelluskohteita normatiivisille teorioille.

Blogipostaus pohjautuu CHI-konfferenssissa 2017 esitettyyn artikkeliin Nelimarkka, M., Salovaara, A., Semaan, B., & Jacucci, G. (2017). Theory-Driven Collocated CMC. An English version is available in Rajapinta’s Medium.com and Matti’s personal blog.

Lectio Praecursoria: Hybrid Narratives – Organizational Reputation in the Hybrid Media System

lectiokuvaPresented in the public defense of Salla-Maaria Laaksonen on June 16th 2017, at the University of Helsinki. [Lektio suomeksi täällä]

* *

Dear Custos, Mr Opponent, ladies and gentlemen,

Once upon a time the Internet was born.

The Internet that allowed us to find information, send messages, to express ourselves. The Internet that grew up and became an essential part of our everyday. Or so it is told.

Last autumn, I attended a professional workshop. The consultant asked us to write down the name of the biggest influencer of our life. Four out of seven participants wrote down “Internet”. I believe this is a feeling many of us can identify.

Indeed, it is a compelling narrative to tell how technology changed everything. We humans are programmed to tell and hear stories. We imagine narratives even to places where they do not exist. For us, narratives are a way to organize our lifeworld, and a means to explain changes such as the one brought by the rise of modern communication technologies and social media.

Actually, it is a more complex narrative to tell. It would be far too easy to say technology did it all. Instead, as I argue in my thesis, we are in the middle of not technological but a technosocial revolution that affects, among other things, the ways how we, as customers and citizens, interact with organizations.

* *

A central concept in my thesis is the concept of hybrid media system. This concept refers to our current media environment, mediated and maybe even amplified by technology. It is a reality, where the forms and logics of traditional media become merged with the forms of social media.

An illustrative example of the hybrid media space is the newsfeed of Facebook, in which updates written by ones peers are shown side by side with news produced by traditional media – either shared by media themselves or by one’s friends. Another prominent example is the collaborative online encyclopedia Wikipedia, where the content produced by users is to a large extent built by referring to news content or content elsewhere on the web. A third example is Google, the search engine that plays a very central role in our everyday, showing and sorting various media content for our queries and needs.

In my dissertation I explore the hybrid media system as a place of telling stories. From this perspective each blog post, status update or tweet is a small story, a fragment of a story, that the technology invites us to share about our everyday experiences. These small stories have become important building blocks of our daily lives. Certain online technologies act as storytelling tools in a very special way: they organize, curate and modify the stories we tell by combining and remixing them. For example Wikipedia functions exactly in such a manner, as well as does any search function in a service.

As we are using these technologies, every day, narratives are formed, and the narrators of these stories are both us humans and the technology on which we narrate. Next, let me explain how I came to this conclusion.

* *

In this dissertation I investigate, how reputation narratives concerning companies and other organizations are formed in the hybrid media system. That means that I am not that interested in the ways how the organizations themselves do marketing or communication. Instead, I am interested in the ways how human actors and non-human actors such as technology together write stories about the organizations.

This approach is actually quite common to reputation studies. Reputation is a concept that refers to the views the stakeholders of the organization have regarding that organization. What makes reputation special compared to its sister concepts such as brands or company images is that reputation always reflects the full historical performance of the organization. That is, reputations connect to the actual doings and deliverables of the organization. Brands and images can be constructed, but reputations need to be earned.

Thus, reputation narratives are not stories told by the organizations themselves. They are narratives told by customers, partners, reporters, analysts and by laypeople. They are stories, that are often based to the real encounters between the organization and its stakeholders – to the real experiences people have had with the organization or with its products and services.

Of course, such stories have always existed. They have been told on market squares, on coffee tables, and in swimming hall saunas. Maybe a friend has told he had a good experience in a restaurant. A neighbor recommended a good handyman to help with renovations.

Technology, however, changes the ways how stories about organizations are born and how they spread. What happens now is that emotional tweets made by fired employees are embedded in the news about shutting down a factory unit. A customer dissatisfied with a hotel room can go and make a public YouTube video that shows the ugly room, and then ends up in the Facebook feeds of thousands of people, and most likely will be eventually covered by traditional media. A horror story of a dishonest car dealer is anonymously spelled out in Suomi24 and ends up in the Google search of a random user – and this happens even years after the original post has been made.

In this dissertation I study these stories from two perspectives. First, using online discussions, Wikipedia material and interviews of professionals I study how such reputation narratives are formed in the hybrid media system. Second, using an experimental setting I investigate how these stories affect the people who read them, and how they are shown as psychological and physiological reactions in our bodies.

* *

Thus, from the perspective of organizational reputation studies I am building a novel approach to reputation by seeing it from the perspective of communication. Traditionally organizational reputation has been studied either as a form of capital, an intangible asset, or as an interpretative element of the organization. In this dissertation I put forth a suggestion that reputation can be seen as a communicative phenomena, which exists as individual mental frame but also as socially constructed narratives. These narratives can have measurable effects to the people consuming them, and hence, to the mental frames of reputation.

* *

One important factor behind these effects is emotion. The results of my dissertation also show that reputation itself is not only rational but also an affective concept. Traditionally reputation research as well as various reputation measurements have focused on rational aspects of reputation: quality of products, leadership, financial success.

However, the psychophysiological measurements conducted in the sub studies of this dissertation show, that good and bad reputation companies elicit different physiological responses in out test participants while they are reading online news and comments concerning these organizations.

Reputation is thus not only about rational evaluation, but also an emotional assessment, embodied in our physiology. That is why reputation unconsciously affects our decisions when for example making choices between brands. And that is why for organizations both reputation and reputation narratives indeed are a form of intangible capital.

Emotions are also a prominent element of the hybrid media system, and of the reputation narratives themselves. The narratives concerning organizations online are often very emotional. Organizations make us love and hate, they drive us to create fan communities and noisy hate groups. The properties of the technology from emojis to like buttons are also inviting us to express our emotions.

The importance of feelings shows also in the ways how communication professionals interpret and evaluate different media forms of the hybrid media. There is an aura of rationality attached to traditional media and an aura of emotionality attached to social media. In particular, the professionals see social media as an arena overwhelmed with emotion and therefore difficult to grasp.

* *

As the main result of this dissertation I propose that the reputation narratives that are born in the online are very specific forms of narrative by nature: they are hybrid reputation narratives.

Hybrid reputation narratives are polyphonic and emotional narratives born in the interaction between human and non-human actors. They are narratives in which the story elements can be stored in databases, searched, and hyperlinked by various, interacting actors, who through their use of the technical platforms generate the reputation narrative from fragmentary story pieces, one time after another. That is why there are no two similar reputation narratives.

So, narratives in this dissertation, are not conceptualized in a traditional sense, as a coherent story that has a beginning, the middle, and the end. Instead, they are new kinds of stories enabled by technologies, which allow for the participation of many authors and many platforms, collecting a narrative from various story pieces here and there. I argue that in such a technological environment the narrator can also be the user who is searching, selecting and clicking; navigating through different texts and images and creating their own, non-linear storyline.

This is a process in which opinions and facts, as well as rational and emotional content become merged, and in which the storytelling power of the technology interacts and intervenes with the storytelling power of the human actors. In the hybrid media system, the user is bestowed with agency and storytelling capacity, but this agency is both limited and enabled by the technology through which the storytelling takes place.

* *

For years, social scientists have been arguing over the relationship between technology and the society. The most extreme stance is known as technological determinism, that is the assumption that the technology determines the development of the social structure in a given society.

In science and technology studies a reconciling approach has been called the mutual shaping approach, suggesting that society and technology are not mutually exclusive to one another but, instead, they influence and shape each other.

This dissertation suggests that technology changes the ways how stakeholders are telling reputation narratives. In the hybrid media system the users’ storytelling capabilities are both enabled and constrained by the technology, on which the stories are being told. Technology and society studies explain this agency with the term affordance, the possibility of an action given by an object or environment.

This influence, however, is not purely technological. It does not refer only to like buttons and smart phones, but also to the forms and social practices born on a given platform, or in the hybrid media system as a system: practices such as taking pictures of our everyday lives, sharing media content to our friends, updating Wikipedia pages according to the editing rules, or expressing emotions using small yellow faces, are all examples of the media logics of the hybrid media system.

In the end the social action and human choices while using the technology affect what kind of stories are told. The specific ways of using technology, the media logics, are affected by the cultural and social context of the hybrid media system. Therefore, hybrid media cannot be studied only as technology, but they cannot be studied without the technology either.

A concrete example that shows the importance of social action is that social media tools were created for personal communication. They were not created to serve as media where people could express their dissent towards organizations or politicians or to start revolutions. Nonetheless, they have grown to have a role as such tools.

This is why it can be stated that the technology changes the way how business and society relationships unfold in the current media system. That is why technology matters, and why also social scientists should show pay attention to it.