Call for abstracts: Our data futures

We are organising a one-day workshop in the end of August for researchers working on, or participating in, initiatives that aim for societally sustainable data practices. The workshop is part of the academic programme within the MyData 2017 conference. See the call text below:

Call for abstracts: Our data futures

Datafication, referring to the conversion of life into digital data, generates new societal opportunities alongside power asymmetries. Initiatives, such as MyData, Open mHealth, MIDATA.coop, Hub of All Things, and Open Humans take datafication as a starting point, but try to steer data flows and data practices in a societally more sustainable direction. These initiatives address asymmetries in terms of data usage and distribution, or inadequacies of existing ethical and regulatory frameworks; they push for the rearticulation of concepts such as participation, sharing, governance, or public good.

This workshop of the MyData 2017 conference invites scholars, participating in and studying such data-driven initiatives, to discuss how the capacities of data technology might be harnessed to promote social justice, new forms of agency, political participation, and collective action. We are also interested in research on data activism and how uses of data challenge accepted norms, assumptions and ideological projects. The aim is to promote debate on the ways forms of data are thought to guide, or shape us as we move into data futures, and whether the data initiatives succeed in promoting new communities of producers and users of data.

Workshop: 30.8.2017 at Tallinn University, Tallinn, Estonia
Abstract deadline: 300 words by 2.5.2017

Details are available at http://mydata2017.org/session/our-data-futures/

Workshop organizers:
Minna Ruckenstein, University of Helsinki
Indrek Ibrus, Tallinn University
Tuukka Lehtiniemi, Helsinki Institute for Information Technology

The workshop is arranged in connection with MyData 2017 conference, Helsinki, Finland & Tallinn, Estonia. Information on the academic workshops of the conference is available at http://mydata2017.org/programme/academic/.

Teknologiavisio ei ole neutraali

Facebookissa on parin viime päivän aikana kiertänyt kokoelma videoita ja kuvia, joissa Korea Future Technology -firman kehittämä humanoidinen, ohjaamolla varustettu robottihaarniska liikkuu teollisuushallissa. Videon robottihaarniska on todella hieno, ja sitä katsoessa tuntuu että tulevaisuus on taas yhtäkkiä paikallisesti täällä. Tunne on hyvin pitkälle sama kuin Boston Dynamicsin robottivideoita katsellessa.

Videot nähtyäni minulle tuli mieleen vastikään lukemani artikkeli “The future as a design problem” (Stuart ym. 2016), jossa käsiteltiin teknologiakehityksen ja tulevaisuusvisioden suhdetta. Artikkelissa tyypiteltiin kaksi strategiaa suhteessa tulevaisuuteen, erityisesti teknologiakehityksen mielessä. Pragmaattisella projektiolla pyritään ikään kuin lukitsemaan mahdollinen tulevaisuus ekstrapoloimalla nykyhetkeen johtaneesta kehityksestä. Tällöin tulevaisuus on tutkimuksen ja tietämisen kohde, ja sopivilla mittareilla se voidaan selvittää. Toinen strategia on suuri visio, jossa pyrkimyksenä on rakentaa polku toivottavaan tulevaisuuteen, toisin sanoen vaikuttaa tämän hetken päätöksiin jotta tulevaisuus olisi suuren vision mukainen. Vaikkakin kirjoittajat tuntuivat viittaavan aika säästeliäästi tulevaisuudentutkimuksen kirjallisuuteen, nämä tyypittelyt eivät käsittääkseni ole ainakaan pelkästään heidän kehittelemiään.

No, käytännön teknologiavisioissa on elementtejä molemmista strategioista. Artikkelissa oli purettu erityisesti 90-luvun alussa Xerox PARCissa luotua teknologiavisiota ubiikista laskennasta (Weiser 1991), sekä vision sidettä teknologian kehitykseen. Pragmaattisena projektiona ubicomp-visio oli sidottu sellaiseen teknologiaan joka nähtiin mahdolliseksi tai jopa väistämättömäksi informaatioteknologian kehittymisen myötä. Ubicompin suurta visiota rajoitti se, että vision täytyi toisaalta kuvata maailma kyllin muuttumattomaksi, jotta se resonoisi ihmisissä ja onnistuisi rekrytoimaan heitä taakseen. Näin ollen visiossa oletettiin maailma teknolologiakehityksen ulkopuolella, siis kulttuurisesti ja sosiaalisesti, turhan vakiintuneeksi. Visio otettiin teknologian kehittäjien toimesta vakavasti siinä mielessä, että nämä ottivat sen tutkimus- ja kehitystyön tavoitteeksi, ja näin vision mukaista ubicomp-teknologiaa alettiin pontevasti kehittää. Hyvin laadittu ja artikuloitu kuva tulevaisuudesta siis käytännössä rajasi toteutuvaa tulevaisuutta.

Mitä tällä on tekemistä robottihaarniskan kanssa? Väittäisin että on olemassa hyvät syyt miksi videoiden robottihaarniska näyttää juuri tuolta ja toimii juuri noin. Sanotaanko nyt näin, että Korea Future Technologyn insinöörit ja videot Facebookissa jakanut suunnittelija ovat mecha-pelinsä pelanneet ja -sarjakuvansa lukeneet. Vaikuttaa siltä, että scifi-kirjallisuuden visiot on otettu aika lailla sellaisinaan suunnittelua ja teknologian kehitystä ohjaaviksi tavoitteiksi. Näin populaarikulttuurissa esitetty teknologiavisio siis suoraan rajaisi toteutuvaa tulevaisuutta. Toinen vaihtoehto tietysti on, että mech-scifi on onnistunut paljastamaan jotain perimmäistä teknologian kehityksestä ja todellisuuden luonteesta, ja juuri tämännäköiset ihmisen hytistä käsin ohjaamat robottihaarniskat ovat jonkinlainen luonnollinen teknologian kehityspolku, jolle päädytään niitä esittävästä populaarikulttuurista riippumatta.

En tiedä pidänkö hyvänä vai huonona asiana, että yritys Koreassa päättää rakentaa tosielämän mechan. Ehkä en kumpanakaan, mutta aika mielenkiintoista se mielestäni on joka tapauksessa. Melvin Kranzbergiä mukaillen voisi ehkä sanoa, että teknologiavisio ei välttämättä ole hyvä tai paha, mutta ei se myöskään neutraali ole. Lienee paikallaan mainita myös, että ainakin itse tuntemassani scifissä mechojen sovelluskohteet ovat olleet varsin sotaisia. Tämä näkyy myös videoiden kommenteissa.

Reeves, Stuart, Murray Goulden, and Robert Dingwall. 2016. “The Future as a Design Problem.” Design Issues32 (3).
Weiser, Mark. 1991. “The Computer for the Twenty-first Century,” Scientific American.

How big is the platform economy? Four key takeaways from Pew Research’s new report on gig work, online selling and home sharing

One question I get asked a lot and always find difficult to answer is how big is the platform economy.

The question is tricky to address, since there is no simple and agreed-upon definition of what even constitutes the platform economy. Pew Research Centre’s new report on gig work, online selling and home sharing does, however, provide us with some useful insight into the prevalence of earning money from digital ‘gig work’ platforms among adults in the US. While the report doesn’t speak to the situation in Finland or Europe, having a baseline is a helpful starting point.

Here are four key takeaways summarized from the report – and a short remark on what the report does not address.

1. Almost a quarter of American adults have earned money in the “platform economy” over the last year: First, nearly one-in-ten Americans (8%) have earned money in the last year using digital platforms to take on a job or task: 5% of Americans indicate that they have earned money from a job platform in the last year by doing online tasks (including but not limited to IT work, taking surveys, and doing data entry). Some 2% of Americans have earned money by driving for ride-hailing services, while 1% each have used these platforms to perform shopping or delivery tasks, as well as cleaning or laundry tasks. Second, nearly one-in-five Americans (18%) have earned money in the last year by selling something online. The largest share of online sellers are using digital platforms to sell their own used or second-hand goods, but others use these sites to sell a wide range of handmade items and consumer goods. Third, 1% have rented out their properties on a home-sharing site. To sum across these three types of activities, some 24% of adults in the US have earned money in the platform economy over the last year.

2. There are significant differences between those earning money from labor platforms (where value is created primarily through investing time and effort) vs capital platforms (where value is created primarily by making goods or possessions available): First, participation in labor platforms is more common among blacks and Latinos than among whites, more common among those with relatively low household incomes than those with relatively high household incomes, and more common among young adults than any other age group. Second, when it comes to capital platforms such as online selling, the reverse is true: Online selling is more prevalent among whites than blacks, more common among the well-off and well-educated than those with lower levels of income and educational attainment, and is engaged in by a relatively broad range of age groups.

3. Earnings from the platform economy mean different things to different people. The meaning of these earnings varies both between and within particular platforms: First, users of labor platforms and capital platforms express different levels of reliance on the income they earn from these sites. More than half of labor platform users say that the money they earn from these sites is “essential” or “important” to their overall financial situations. The same is true of just one-in-five online sellers (20%). Second, in the case of gig work, workers who describe the income they earn from these platforms as “essential” or “important” are more likely to come from low-income households, to be non-white and to have not attended college. They are less likely to perform online tasks for pay, but more likely to gravitate towards physical tasks such as ride-hailing or cleaning and laundry. They are also significantly more likely to say that they are motivated to do this sort of work because they need to be able to control their own schedule or because there are not many other jobs available to them where they live.

4. The broader public has decidedly mixed views about jobs in the emerging gig economy. A majority of Americans feel that these jobs are good options for people who want a flexible work schedule (68%) or for older adults who don’t want to work full time any more (54%). Yet, around one-in-five feel that these jobs place too much financial burden on workers (21%) and let companies take advantage of workers (23%), while just 16% feel that this type of work offers jobs that people can build careers out of.

+1 What does this report not talk about? Pew’s new report is a useful starting point to quantifying the prevalence of earning money from digital ‘gig work’ platforms, even if it focuses only on adults in the US. Taken my particular interests in peer-to-peer exchange and home sharing (aka network hospitality), what I was most missing in this report were insights into participation in initiatives that promote non-monetary co-use of resources (e.g. tool libraries or not-for-profit borrowing and lending of physical goods) instead of just online selling, and the non-monetary exchanges that go on in the scope of home sharing (such as network hospitality arranged via the Couchsurfing platform but also the social exchanges that are sometimes facilitated by the initial financial exchanges that structure home sharing via services like Airbnb). This report did not set out to investigate such questions, but hopefully a future one will. To fully appreciate the difference platform economies make in people’s lives, it is important to include the non-monetary activities in the equation, too.

For further reading:
Gig Work, Online Selling and Home Sharing (pdf, full version of the Pew Research report discussed in this blogpost)
The Online Labour Index (the first economic indicator that provides an online gig economy equivalent of conventional labour market statistics, developed at the Oxford Internet Institute)

Our prior research on network hospitality:
Lampinen, A. & Cheshire, C. (2016) Hosting via Airbnb: Motivations and Financial Assurances in Monetized Network Hospitality. CHI’16 Proceedings of the annual conference on Human factors in computing systems. ACM New York, NY, USA.

Lampinen, A. (2016) Hosting Together via Couchsurfing: Privacy Management in the Context of Network Hospitality. International Journal of Communication, 10(2016), 1581–1600.

Ikkala, T., & Lampinen, A. (2015) Monetizing Network Hospitality: Hospitality and Sociability in the Context of Airbnb. CSCW’15 Proceedings of the ACM 2015 conference on Computer supported cooperative work. ACM New York, NY, USA.

Lampinen, A. (2014) Account Sharing in the Context of Networked Hospitality Exchange. CSCW’14 Proceedings of the ACM 2014 conference on Computer supported cooperative work. ACM New York, NY, USA.

Trump ja sosiaalisen median analytiikka

screen-shot-2016-11-14-at-17-34-50
Screenshot from Tagboard.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ja sosiaalisen median osuus niissä ovat herättäneet viime päivinä paljon keskustelua. Debatti kiteytyy kahden teeman ympärille. Ensinnäkin, mitä sosiaalisen median kuplautumisesta kertoo se, että Donald Trumpin voitto tuli monelle yllätyksenä. Toisekseen, olisiko Trumpin voiton voinut ennustaa sosiaalista mediaa seuraamalla?

Avaan tässä postauksessa jälkimmäistä kysymystä eli sosiaalisen median roolia ja analytiikkaa vaalivoiton ennustuksessa. YLE julkaisi tästä vastikään jutun, jossa oli hyödynnetty Ezyinsightsin analytiikkaa, ja johon itsekin kommentoin. Puhuin samasta tematiikasta myös viime maaliskuussa valtiotieteellisessä tiedekunnassa järjestetyssä USA:n vaalit -luentosarjassa sekä Helsingin Sanomien toimittajan kanssa myöhemmin toukokuussa.

Jo maaliskuussa oli selvää, että millä tahansa sosiaalisen median mittarilla Trump on vaalien voittaja – vaikka silloin mukana kisassa olivat vielä kaikki esivaaliehdokkaat. Kuten Ezyinsightsin analytiikka osoittaa, sama näkyi monella mittarilla myös vaalisyksynä.

Sosiaalisen median analytiikan ongelma on kuitenkin se, että se antaa helposti kivoja numeroita, joiden päälle voi perustaa väittämiä. Tämä pätee erityisesti palveluiden kuten Facebookin itsensä antamiin tietoihin.

Facebook mittaa viesteihin “sitoutumista” (engagement, termi ei oikein käänny kunnolla suomeksi), joka on käytännössä kaikkien sen viestin aiheuttamien reaktioiden (kommentit, tykkäykset, jaot) yhteissumma. Twitter puolestaan kertoo impressions-luvun, joka mittaa twiitin potentiaalisesti nähneiden silmäparien määrää.

Molemmat ovat ongelmallisia mittareina. Twitterin impressioluku kertoo suurimman mahdollisen yleisön määrän twiitin saamilla reaktioilla, mutta ei mitään todellisista lukijoista. Facebookin “sitoutuminen” puolestaan on jonkinlainen kiinnostuksen mittari, mutta lopulta vain numero, jolla ei ole mitään laadullista sisältöä.

Puhtaan määrällisistä mittareista on kuitenkaan vaikea sanoa mitään yleisöjen suhteen tai kiinnostuksen laadusta. Todennäköisesti monet ovat seuranneet Trumpia myös mielenkiinnosta tai kauhistuksesta – hän on ollut melkoinen mediailmiö viimeisen ainakin vuoden ajan sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Moni on varmasti seurannut ja jakanut Trumpin tekemisiä myös kauhistellakseen hänen lausuntojaan.

Emme siis voi lukujen perusteella sanoa mitään niistä tulkinnoista tai syistä, miksi ihmiset tiettyä videota tai päivitystä katsovat ja klikkaavat.

Juuri tästä syystä menestystä sosiaalisessa mediassa on aika vaikea määritellä. Seuraajia ja tykkääjiä on, mutta heidän motiiveistaan emme tiedä mitään. Toimijan näkyvyyteen jokainen kriittinenkin klikki kuitenkin väistämättä vaikuttaa, sillä sosiaalisen median julkisuus suosii suositumpaa ja nostaa reaktioita herättäneitä viestejä ja uutisia ihmisten uutisvirtoihin.

Ongelmallista on myös se, että mikään sosiaalisen median alusta ei ole edustava otos väestöstä. Varsinkaan jollakin alustalla aktiivisesti toimivien otos ei ole edustava, vaan vinoutunut vähintäänkin poliittisen kiinnostuksen tai teknologisten taitojen perusteella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Facebookia käyttää 68% aikuisväestöstä, mutta valtaosa heistä on todennäköisesti epäaktiivisia.

Tutkimuksissa sosiaalisen median metriikoiden ja äänestystulosten välistä yhteyttä ei olla saatu luotettavasti osoitettua. Tulevaisuudessa tilanne saattaa parantua erilaisten tekstinlouhinnan menetelmien (esim. sentimenttianalyysi) yleistyessä ja arkipäiväistyessä.

Sitä odotellessa vaikuttaa tällä kertaa siltä, että sosiaalinen media oli hiukan enemmän oikeassa kuin gallupit, mutta yllämainituista syistä rohkenen väittää, että se kertoo enemmän sattumasta ja Trumpista hybridinä mediailmiönä. Kuten Hesarille totesin: “Näissä vaaleissa Trump on täydellinen klikkisampo ja tämän ajan mediamagneetti. Hän suoltaa suoraan twiiteiksi ja klikkiotsikoiksi sopivia iskulauseita, ja sopii siksi mediakoneiston tarpeisiin erittäin hyvin.”

Yhteensä opimme sen, että poliittinen todellisuus ja ihmisten käyttäytyminen on monimutkaisempaa kuin mitä sosiaalisen median analytiikka tai gallup-kyselyt osaavat selvittää. Onhan se myös jollakin tapaa lohdullista ainakin näin yhteiskuntatieteilijälle.

– –

ps. Laadullinen tutkija minussa uskoo, että Trumpin sosiaalisen median menestystä selittää yleisen mediailmiön lisäksi kaksi asiaa: taitavat retoriset keinot ja aitous (authenticity) tai ainakin aidolta vaikuttava, kansaan vetoava viestintä. Aitouden vetovoimaa on tutkittu goffmanlaisittain Internetin sosiaalipsykologiassa, myös politiikan ja kampanjoinnin kontekstissa.

pps. Trumpista ja sosiaalisesta mediasta huomenna aamulla juttua ainakin Huomenta Suomessa ja YLEn Ykkösaamussa, äänessä Digivaalit-projektin Mari Marttila!

Työryhmäkutsu: Digitalisaation sosiaalipsykologiaa [also in English]

Sosiaalipsykologian päivät 2016 järjestetään 25.-26.11.2016 Tampereella teemalla Toiseus, vieraus, kohtaamisia. (Tapahtuman voi ilmoittautua tämän lomakkeen kautta jo nyt, maksutta!) Kutsu Digitalisaation sosiaalipsykologiaa -käsittelevään, osin rajapintalaisten järjestämään työryhmään löytyy alta. Abstraktit toimitetaan päivien verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella viimeistään 25.10.2016. Tervetuloa!

The Annual Days of Social Psychology 2016 will take place on November 25-26 in Tampere with the theme Encountering Otherness. (Registration for the main event is already open – and free of charge!) The call for abstracts for our workshop on Social psychology and Digitalisation can be found below. Abstracts are to be submitted via this web form on the event web site by October 25, 2016. Welcome!

 

 

 

Työryhmäkutsu: Digitalisaation sosiaalipsykologiaa

Erilaisten informaatio- ja viestintäteknologioiden arkipäiväistyminen muokkaa tapojamme toimia niin yksilöinä kuin ryhminä. Digitalisaatioon liittyy runsaasti kysymyksiä yhteyden ja eronteon dynamiikasta: Millaisia ovat informaatio- ja viestintäteknologiaan perustuvat yhteisöt? Miten vieraus ja toiseus ilmenevät verkottuneissa ympäristöissä? Miten informaatio- ja viestintäteknologiat yhtäältä mahdollistavat uusia kohtaamisia, ja toisaalta uusintavat syrjiviä rakenteita ja luovat uudenlaisia verkkovuorovaikutukseen liittyviä riskejä? Mitä sanottavaa sosiaalipsykologialla on algoritmeista, alustataloudesta tai sosiaalisesta mediasta? Toivomme tähän työryhmään empiiristä tutkimusta esitteleviä ja/tai teoreettisesti orientoituneita alustuksia, joiden pohjalta työryhmä keskustelee, miten sosiaalipsykologia tieteenalana voi hedelmällisesti tarkastella digitalisaatiota osana tutkimuskohteitaan ja tukea osaltaan digitalisaation mahdollisuuksia reiluutta ja syrjinnänvastaisuutta edistävänä voimana. Toivotamme tervetulleeksi abstrakteja joko suomeksi tai englanniksi. Abstraktit toimitetaan päivien verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella viimeistään 25.10.2016. Tervetuloa!

 

 

Call for Abstracts: Social psychology and digitalisation

The ubiquitous presence of varied information and communication technologies services shapes our behavior both as individuals and as groups. Digitalisation is related to a rich set of questions about the social dynamics of otherness and encounters: What communities relying on information and communication technologies are like? What does otherness look like in networked settings? How may information and communication technologies on the one hand enable novel encounters, and on the other renew discriminatory structures and practices, and also create new risks related to computer mediated communication? What does social psychology have to say about algorithms, platform economies, or social media? This workshop welcomes presentations entailing empirical studies and/or non­-empirical theory building. Based on the presentations, the workshop will discuss how social psychology as a field can productively approach digitalisation as a part of its objects of study and how the field might, for its part, support digitalisation’s potential to be a force for fairness and anti-discrimination. We welcome abstracts either in Finnish or English. Abstracts are to be submitted via this web form on the event web site by October 25, 2016. Welcome!

Työryhmän järjestäjät/Workshop coordinators:

  • Jesse Haapoja, Helsinki Institute for Information Technology HIIT
  • Airi Lampinen, Mobile Life Centre, Stockholm University
  • Mikael Wahlström, Technical Research Centre of Finland VTT
  • Markus Kaakinen; University of Tampere
  • Jenni Raitanen, University of Tampere
  • Anu Siroja, University of Tampere

 

Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015

#vaalit2015-ehdokkaat_kuukausi-nonamesTänään 15.7. SuomiAreenassa Porissa julkaistaan Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen -kirja, jossa suomalaiset politiikan tutkijat perkaavat edellisten eduskuntavaalien asetelmaa. Julkaisutilaisuuden jälkeen järjestetään myös poliittisen osalistumisen eriytymistä käsittelevä paneeli. Kirjan analyysit perustuvat pääosin vuoden 2015 vaalien jälkeen käyntihaastatteluilla kerättyyn eduskuntavaalitutkimusaineistoon, mutta mukana on myös Digivaalit-projektimme tutkijoiden kirjoittama luku Twitteristä digitaalisena vaalitelttana

Marttila, Mari; Laaksonen, Salla-Maaria; Kekkonen, Arto; Tuokko, Mari & Nelimarkka, Matti (2016). Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015. Teoksessa Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen. Oikeusministeriön Selvityksiä ja julkaisuja 28/2016. [linkki koko julkaisuun]

Luvussa keskitymme Twitteriin ja sen käyttöön eduskuntavaaleissa 2015. Tarkastelemme ensin eduskuntavaaliehdokkaiden Twitterin käyttöä puolueittain ja vaalipiireittäin. Sen jälkeen luomme katsauksen Twitter-keskustelun aihepiireihin ja rakenteisiin käytettyjen aihetunnisteiden eli hashtagien avulla. Lopuksi tarkastelemme yleisemmän poliittisen Twitter-keskustelun rakennetta verkostoanalyysin keinoin. Luvussa  esitetyt analyysit pohjautuvat kaikkiin eduskuntavaaliehdokkaiden lähettämiin twiitteihin aikavälillä 19.3.—19.4.2015 sekä samalta aikajaksolta #vaalit2015-aihetunnisteen sisältäviin viesteihin. Aineistossa on yhteensä 210 737 twiittiä.

Ehdokkaan näkökulmasta Twitter on potentiaalisesti hyödyllinen vaalikampanjoinnin ja poliittisen keskustelun areena. Se tarjoaa poliitikoille mahdollisuuden viestiä kansalaisten kanssa ja näin paitsi vastaanottaa kysymyksiä ja palautetta, myös luoda itsestään kuvaa helposti lähestyttävänä ja ihmisystävällisenä: omalta osaltaan siis laskea raja-aitaa itsensä ja edustettavien kansalaisten välillä. Twitter on palvelu, jonka avulla yksittäisen ehdokkaan on jossakin määrin mahdollista ohittaa perinteisen median portinvartijat.

Ehdokkaat Twitterissä keväällä 2015

Vaalien alla vaikutti siltä, että ainakin media oletti vuoden 2015 vaalien olevan ensimmäiset todelliset Twitter-vaalit. 2015 eduskuntavaaliehdokkaat käyttivät Suomessa Twitteriä aktiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin.  Täpärästi yli puolet (50,8%) ehdokkaista oli läsnä Twitterissä, kun vuoden 2011 vaaleissa luku oli 19 prosenttia. Läsnäolo on kuitenkin vain yksi mittari – eikä kovin hyvä sellainen, sillä ehdokkaiden twiittausaktiivisuus on hyvin jakautunutta niin vaalipiirien kuin puolueidenkin kesken. Twitterin käyttö olikin vaaleissa 2015 varsin keskittynyttä: vain pieni osa ehdokkaista oli äänekkäitä suurimman osan tyytyessä julkaisemaan hyvin vähän. Ehdokkaiden julkaisemien twiittien jakauman perusteella Twitter näyttäytyy lähinnä kokoomuksen ja vihreiden kilpakenttänä, jolla kamppaillaan suurten vaalipiirien äänistä.

Viestinnän näkökulmasta Twitter oli kansanedustajaehdokkaille keväällä 2015 paitsi yksisuuntaisen kampanjoinnin väline myös foorumi, jolla osallistuttiin poliittiseen keskusteluun. Ehdokkaiden tileiltä julkaistuista twiiteistä hieman alle 62 prosenttiin oli lisätty jokin aihetunniste, ja noin 60 prosentissa twiiteistään ehdokkaat mainitsivat toisen käyttäjän. Kuitenkin huomattava määrä edustajien tileiltä julkaistuista twiiteistä ei sisältänyt kumpaakaan näistä toiminnoista. Twitter olikin keväällä 2015 ehdokkaille paitsi poliittisen keskustelun foorumi, ennen kaikkea kampanjoinnin, verkostoitumisen ja “elektronisten esitteiden” jakamisen areena: siis yksi vaaliteltta muiden joukossa.

Vaalien tuloksia tarkasteltaessa on selvää, että ehdokkaiden Twitter-aktiivisuus ei suoraan näy vaalituloksessa — vaaleja ei siis ratkaista Twitterissä (ks. myös Pönkä 2015). Aineistomme kymmenestä aktiivisimmasta ehdokkaasta vain kaksi, Alexander Stubb ja Satu Hassi, tulivat valituiksi eduskuntaan. Aktiivisimpien twiittaajien joukossa oli ehdokkaita sekä pienpuolueista että eduskuntapuolueista, oppositiosta ja hallituspuolueista.

Ero Twitter-aktiivisuudessa eduskuntapuolueiden ja pienpuolueiden ehdokkaiden välillä on kuitenkin pohdinnan arvoinen asia. Yleisenä huomiona voidaan todeta, että Twitteriä kampanjassaan hyödynsivät lähinnä jo jonkinlaisen valta-aseman saaneiden puolueiden ehdokkaat. Vaikuttaakin siltä, että Twitter on ainakin tällä hetkellä osa suurten puolueiden ammattimaista vaalikampanjointia myös Suomessa. Sen sijaan pienpuolueet eivät ole eduskuntapuolueiden lailla onnistuneet innostamaan ehdokkaitaan kampanjoimaan Twitterissä.

Vaalikeskustelun #kuplat

Yleisen vaalikeskustelun tarkastelussa havaitsimme, kuinka vaalikeskustelussa muodostettiin keskusteluyhteisöjä aihetunnisteiden avulla. Esimerkiksi turvallisuuspolitiikkaan liittynyttä keskustelua käytiin #turpo-aihetunnisteen kautta. Aihetunnisteita käytettiin myös eri toimijoiden vaalitenttien (esimerkiksi #kuumatnimet, #olohuonetentti) sekä järjestöjen ja puolueiden kampanjoiden yhteydessä (esimerkiksi #koulutuslupaus, #korjausliike, #feministisetvaalit).Hashtagien määristä olemme bloganneet Rajapinnassa jo viime vuonna.

Aihetunnisteet ovat kätevä keino aihepiirien ja keskustelujen merkitsemiseen. Verkostoanalyyttinen tarkastelumme kuitenkin osoitti, että aihetunnisteet jäivät usein yhden yhteisön sisäiseksi viestinnäksi eivätkä onnistuneet luomaan sellaisia viestinnän areenoita, joilla eri toimijat aidosti kohtaisivat. Vahva eriytyminen keskusteluissa tarkoittaa pahimmillaan muiden näkökantojen puuttumista; keskustelu käymistä omassa kuplassa tai kaikukammiossa.

Twitter on rajattu ja erikoistunut keskusteluareena

Analysoitaessa Twitteriä poliittisen viestinnän areenana on kuitenkin syytä korostaa, että Twitter edustaa hyvin rajattua ja erikoistunutta yleisöä.  Yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitteriä seuraa erilaisten arvioiden mukaan vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista (Yleisradio 2015; Nummela 2016). Suomessa Twitter on suosittu erityisesti poliitikkojen, asiantuntijoiden ja toimittajien keskuudessa, ja sitä onkin tituleerattu eliittimediaksi (Vainikka ja Huhtamäki 2015). Kattavaa kuvausta Suomen Twitter-käyttäjäkunnasta ei kuitenkaan ole tehty.

On siis selvää, että pelkästään Twitteriä tutkimalla ei voida tehdä lopullisia johtopäätöksiä poliittisen verkkoviestinnän koko kirjosta. Samoin on syytä huomata, että verkossa tapahtuva poliittinen viestintä ei yleisemminkään edusta koko kansaa, vaan sen on kansainvälisesti havaittu olevan painottunut nuoriin ja yhteiskunnallisesti aktiivisiin toimijoihin (Barbera ja Rivero 2014; Blank 2013; Strandberg 2013).

Sen sijaan luvussa esitetyt tulokset kuvaavat Twitterin haasteita poliittisen viestinnän kentällä. Olemme osoittaneet suurien kaupunkialueiden ja valtapuolueiden ehdokkaiden käyttävän Twitteriä muita ehdokkaita aktiivisemmin. Olemme myös havainneet poliittisen keskustelun tapahtuvan tietyissä sisäänpäin kääntyneissä yhteisöissä myös Suomessa. Näitä havaintoja vasten onkin syytä pohtia, minkä roolin niin poliittiset toimijat kuin politiikan tutkijat ja toimittajatkin antavat Twitterille omassa työssään.

Verkon medialogiikan äärellä: kiertoa ja karnevaalia

2494191157_074aec5afe_m
Kuva: Kevin Dooley @Flickr

Tämän päivän poliitikko joutuu asiakysymysten lisäksi opettelemaan myös taitoja mediassa esiintymiseen. Lehdistö seuraa vaaleja ja politiikan tapahtumia herkeämättä. Television vaaliohjelmat ovat 1960-luvulta alkaen olleet merkittävä kenttä vaalikeskustelulle. Toimittajat päivystävät eduskuntatalon kahvilassa ja Säätytalon oven takana neuvottelujen aikana. Maamme suurin keskustelupalsta Suomi24 on perustanut oman vaalikanavansa. Poliitikkojen twiittejä seuraavat niin media kuin tavalliset kansalaisetkin. Julkisuuteen saattavat nousta yhtä lailla lautakasat, tekstiviestit kuin poliittiset lausunnotkin.

Viestinnän tutkijat kutsuvat tätä ilmiötä politiikan – tai minkä tahansa muun toiminnan – medioitumiseksi. Medioitumisteorian mukaan erilaiset organisaatiot ja muut toimijat joutuvat muokkaamaan omaa toimintaansa median logiikan mukaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiantuntijoiden on oltava jatkuvasti valmiina kertomaan omista näkemyksistään ja vastaamaan erilaisiin väitteisiin median kentällä. Tiukimman tulkinnan mukaan he joutuvat perustelemaan koko olemassaolonsa ja legitimiteettinsä mediassa. Voidaan jopa väittää, että mediasta on tullut yksi politiikan keskeinen instituutio, joka näyttelee erityisen tärkeää roolia epäkohtien paljastamisessa ja skandaalien rakentamisessa – mutta myös äänestäjien tavoittamisessa.

Myös verkkojulkisuus ja sosiaalinen media ovat osa tätä toiminnan kenttää. Verkon merkitykseen on kiinnitetty paljon huomiota viestinnän ja politiikan tutkimuksessa. Keskustelussa näkyvät rinnakkain sekä vahva toivo demokratian lisääntymisestä vuorovaikutteisen viestinnän avulla että skeptisemmät näkemykset uusien viestintävälineiden roolista. Tilastojen valossa merkittävyys vaikuttaa vielä pieneltä. Esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sosiaalisen median kautta vaaleja kertoi seuranneensa yhdeksän prosenttia väestöstä. Siitäkin huolimatta poliittiset toimijat näyttävät omaksuneen verkkoareenat yhdeksi vaalikamppailun osa-alueeksi – tärkeimpänä kannustimena kenties toimittajien aktiivinen sosiaalisen median käyttö.

Medioitumisen näkökulmasta on mielenkiintoista kysyä, mikä on se medialogiikka, joka verkon julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa vallitsee ja johon poliittiset toimijat joutuvat tällä julkisuuden kentällä mukautumaan. Minkälaiset median muodot ja toimintatavat ovat erityisen tyypillisiä sosiaaliselle verkkojulkisuudelle? Vastaan kysymykseen yhdistämällä mediatutkija Nick Couldryn ajatuksia digitaalisesta medioitumisesta sekä verkkotutkija danah boydin näkemyksiä verkkoyleisöistä.

Huomiotalous ja kuvien voima. Verkossa taistellaan konkreettisesti sisältövirtojen keskellä elävien yleisöjen huomiosta. Siksi monet verkkotekstin lajityypit ovat kehittyneet melko lyhyiksi, keskeisimpänä esimerkkinä mikroblogipalvelu Twitter. 140 merkin mittaiseen viestiin jaksaa helposti keskittyä, mutta sanoman tiivistäminen näin lyhyeen tilaan vaatii harjoittelua. Samalla verkkojulkisuuden sisällöt ovat hyvin monimuotoisia ja multimodaalisia: niissä yhdistyvät sulavasti teksti, kuva ja ääni. Näistä erityisesti kuvallisen ja videomuotoisen viestinnän rooli on viime vuosina ollut kasvussa samalla, kun tekstimuotoinen viestintä typistyy yhä lyhyemmäksi. Kuvat ovat toistaiseksi olleet tehokas keino nousta esiin sisältöjen virrasta. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni poliitikko päätyy rakentamaan vaalikampanjaa varsinkin nuorison keskuudessa suosittuun kuvanjakopalvelu Instagramiin.

Sisältöjen kierto. Tutkijat korostavat sitä, kuinka viestit elävät omaa elämäänsä verkkoareenoilla. Danah boyd käyttää näkymättömien yleisöjen käsitettä kuvaamaan sitä, kuinka sisällön julkaisemisen hetkellä verkkopalveluissa yleisö ei ole konkreettisesti näkyvillä, ja siksi sen laajuutta on vaikea käsittää. Samasta syystä sisällöt voivat päätyä sellaisille areenoille, joille niitä ei ollut alun perin tarkoitettu. Verkkosisältö onkin pysyvää ja toistettavissa – julkaistut sisällöt on helppo kopioida, ja sen vuoksi ne siirtyvät helposti alustalta toiselle ja säilyvät saatavilla, vaikka alkuperäinen versio poistettaisiinkin. Erilaisten hakukoneiden avulla verkkosisällöt ovat myös etsittävissä vuosia tai vuosikymmeniä julkaisuajankohdan jälkeenkin.

Luova karnevaali. Politiikan näkökulmasta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että pienetkin virheet ja tulkinnanvaraiset lausunnot tai päivitykset voivat jäädä kummittelemaan verkossa. Näihin kummituksiin liittyy usein myös verkon musta huumori ja karnevalistinen kulttuuri, jossa viestin merkityksiä muunnellaan välineelle tyypillisten kulttuuristen konventioiden keinoin. Tunnetuin esimerkki tästä ovat erilaiset meemit, joista poliitikotkin ovat saaneet osansa. Esimerkiksi yhtenä vaalikevään tuotoksena liikkuu kuvamanipulaatioita, joissa keskustan Juha Sipilä on siirretty promokuvasta makoilemaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Meemin ympärillä käyty keskustelu on samalla hyvä esimerkki siitä, että poliittista puhetta saattaa verkossa esiintyä yllättävilläkin areenoilla.

Medioitumisen näkökulmasta tilanne verkossa on oikeastaan kahtalainen. Toisaalta periaatteessa kenellä tahansa on mahdollisuus ryhtyä viestin välittäjäksi ja lähestyä julkisuudessa poliitikkoja tiukoilla kysymyksillä tai haastaa heidän legitimiteettiään karnevalistisilla esityksillä. Toisaalta myös poliittisilla toimijoilla itsellään, niin ehdokkailla kuin puolueillakin, on mahdollisuus ylläpitää eräänlaista omaa mediaa: hyödyntää verkon eri ilmaisumuotoja ja hankkia julkisuutta perinteisen median ohitse. Tavoitettavuuden kannalta oma media on kuitenkin rajallinen, sillä sinne eksyvät todennäköisesti vain jo valmiiksi kiinnostuneet. Miten verkossa voisi tavoittaa siirtyvät äänestäjät tai poliittisesti kodittomat? Voisiko verkossa herättää myös politiikasta vieraantuneet keskustelemaan poliittisista teemoista? Tästä sekä erilaiset meemikeskustelut, Tahdon-kampanjat että edelliset presidentinvaalit Facebook-pöhinöineen ovat hämmentäviä mutta toiveikkaita esimerkkejä.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n vaalilehdessä keväällä 2015.