Digitalisaatio esitetään usein ympäristöystävällisenä ratkaisuna, vaikka sillä itsellään on myös merkittävä hiilijalanjälki. Julkisessa puheessa digitalisaatio on tyypillisesti dematerialisaation mahdollistaja ja tuottavuuden ajuri, ja digitaalisten järjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa perustellaan saavutettavien hyötyjen ja aineettomuuden kautta [1]. Esimerkiksi Euroopan unionin strategiassa green ja digital on saumattomasti yhdistetty käsitteeseen green and digital transition.
Tällainen ajattelu perustuu utilitaristiseen seuraamusetiikkaan, jossa optimistiset lyhyen aikavälin oletetut hyödyt ovat suuremmat kuin pitkän aikavälin vaikeasti ennakoitavat kustannukset [2]. Digitaalisten palvelujen kehittämistä lähestytään myös usein ratkaisukeskeisestä näkökulmasta [3], jolloin oletetaan, että ilmastokriisin kaltaisiin viheliäisiin ongelmiin löytyy kyllä teknologisia ratkaisuja – jos ei heti, niin ainakin tulevaisuudessa.
Aktivistit ja tutkijat ovat nostaneet esiin digitalisaation yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja yksilöllisiä riskejä digitaalisista kuiluista [4] algoritmiseen syrjintään [5]. Viime vuosina digitalisaation kritiikki on laajentunut koskemaan myös ympäristökysymyksiä. Tällä hetkellä arviot tieto- ja viestintätekniikan energiankulutuksesta asettuvat tyypillisesti lähelle 7 prosenttia maailmanlaajuisesti, mutta on arvioitu, että tieto- ja viestintätekniikka-alan osuus globaaleista hiilidioksidipäästöistä kasvaa räjähdysmäisesti [6].
Päästöjä ja jätettä syntyy paitsi suorasta sähkönkulutuksesta, myös digiteknologian vaatimasta palvelininfrastruktuurista, datakeskuksista, verkkojen ylläpidosta ja loppukäyttäjien laitteista. Digitaalisuuden ekosysteemi on monimutkainen, ja sen vaatimia resursseja on vaikea seurata elinkaarimalleilla. Ekosysteemissä vaikuttavat niin mediatuottajat, alustayritykset kuin yksittäiset kuluttajatkin [7].
Datan määrä digitaalisessa maailmassa kasvaa jatkuvasti, ja sille tarvitaan lisää kaistaa ja varastointitiloja. Ennusteen mukaan [6] verkkojen ja datakeskusten käyttö muodostaa vuoteen 2030 mennessä suurimman osan tieto- ja viestintätekniikka-alan hiilijalanjäljestä — ei niinkään laitteiden ja verkkojen tuotanto. Vaikka laitteistot kehittyvät energiatehokkaammiksi, tietoverkkojen liikenne kasvaa uusien digitaalisten palvelujen, korkearesoluutioisen median, esineiden internetin ja kehittyvien älypalveluiden vuoksi. Varsinkin verkkopalvelujen ja -sovellusten käytöstä johtuvat niin sanotut jälkipäästöt (Scope 3 tai downstream emissions) kasvavat nopeasti [8].
Voisiko digitaalista maailmaa suunnitella ympäristöystävällisemmäksi?
Eräs digitaalisen maailman ympäristökysymykseen vaikuttava tekijä liittyy tuotteiden ja palveluiden suunnitteluun. Digitaaliset sovellukset tyypillisesti kannustavat käyttäjiään ylikäyttöön: lukemaan ja katselemaan enemmän ja ehkä jopa useamman näytön kulutukseen. Digitaalisen median käyttöä kuvastavat unohduksiin jäävät käyttäjätilit, multimedian suoratoistaminen taustalla, itse luodun sisällön hallitsematon määrä, kasvavat arkistot ja turhat kopiot. Digitaalinen maailma on liiallisuuden ja olemattomien rajojen maailma, toisin kuin aineellinen maailma, joka perustuu lähtökohtaisesti niukkuuteen [9].
Tästä johtuen yksittäisellä kuluttajalla on varsin vähän keinoja ajatella oman digitaalisen mediakulutuksensa ympäristöseurauksia. Kuluttajat saattavat olla tietoisia esimerkiksi ruokavalionsa, kodinkoneidensa, asumisensa ja matkustamisensa hiilijalanjäljestä, mutta heillä ei ole samanlaista tietoa digitaalisen elämänsä ympäristövaikutuksista. Etenkin nuoret sukupolvet ovat usein huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta eivät pohdi digitaalisen median käytön jalanjälkeä — digitaalinen media näyttäytyy jälleen kerran aineettomana.
Tavanomaisen käsitys digitalisaatiosta aineettomana hiilidioksidipäästöjen vähentäjänä on vahva, ja kriittinen puhe siirtyy tyypillisesti hitaasti ja hankalasti käyttäytymisen muutokseksi. Teknologian suunnittelun näkökulmasta kiinnostava kysymys onkin, voisiko digitaalisen median palveluita suunnitella niin, että ne toisivat esille niiden käyttöön liittyviä ympäristönäkökulmia jo käyttökonteksteissa, ja samalla kannustaisivat palveluiden kuluttajia ympäristöystävällisempään käyttöön? Minkälaisia “vihreämpiä” valintoja mediapalvelun kuluttajalle voisi tarjota tiedostaen kuitenkin, ettei vastuuta kestävämmästä kulutuksesta voi siirtää kokonaan kuluttajalle?
– –
Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksella juuri käynnistynyt ReDime-hanke tutkii digitaalisen median ympäristöjalanjälkeen liittyviä näkemyksiä, käytänteitä ja puhetapoja digitaalisen mediateollisuuden toimijoiden keskuudessa, sekä tuottaa osallistavan suunnittelututkimuksen avulla skenaariota kohti ympäristöystvällisempää digimediaa. Olemme kirjoittaneet aiheesta myös konferenssiartikkelin keväällä 2023 [9]. Tämä teksti ammentaa osittain myös artikkelista.
Viitteet:
[1] McLean, J. (2020). Frontier Technologies and Digital Solutions: Digital Ecosystems, Open Data and Wishful Thinking. Anthropocenes – Human, Inhuman, Posthuman, 1(1), 4.
[2] Shilton, K. (2018). Values and Ethics in Human-Computer Interaction. Found. Trends Hum.-Comput. Interact. 12(2), 107–171. https://doi.org/10.1561/1100000073
[3] Morozov, E. (2014). To Save Everything, Click Here: The Folly of Technological Solutionism. Public Affairs.
[4] Ragnedda, M; G. W Muschert (eds.) 2013. The Digital Divide. Routledge.
[5] Eubanks, V. (2018). Automating Inequality. St. Martin’s Press.
[6] Andrae, A. (2020). New perspectives on internet electricity use in 2030. Engineering and Applied Science Letters 3(2). 19-31.
[7] Schien, D., Shabajee, P., Wood, S. G., & Preist, C. (2013). A model for green design of online news media services. 1111–1122. https://doi.org/10.1145/2488388.2488485
[8] Obringer, R., Rachunok, B., Maia-Silva, D., Arbabzadeh, M., Nateghi, R., & Madani, K. (2021). The overlooked environmental footprint of increasing Internet use. Resources, Conservation and Recycling, 167.
[9] Olsson, T., Pyyhtinen, O., Laaksonen, S.-M., Rantasila, A., Vigren, M., Ylipulli, J., & Sawhney, N. (2023.) A User-Centered Lens into Digital Excess: Exploring the Superfluity and Environmental Burden of the Digital World. In Proceedings of the LIMIT Ninth Computing within Limits 2023. https://doi.org/10.21428/bf6fb269.a5916a92
Rajapinta 