Bitit ja politiikka: Tervetuloa, laskennallinen politiikan tutkimus

https://www.flickr.com/photos/videocrab/4630988238/
(cc) Kevin Simpson @Flickr

Teksti on julkaistu 8.8. ilmestyneess√§ Politiikka-lehden numerossa 2/2018 “Bitit ja politiikka” -minisymposiumin johdantona.

Tietoyhteiskuntakehitys ja teknologian muutokset ovat vaikuttaneet yhteiskuntatieteisiin, mukaan lukien politiikan tutkimukseen. Digitaalisissa toimintaympäristöissä tapahtuva poliittinen toiminta näyttäytyy houkuttelevana tutkimuskohteena ja toisaalta esimerkiksi digitaalisten alustojen ja algoritmien tutkimus nostaa esille politiikan perimmäisiä kysymyksiä vallasta (esim. Gillespie 2010; Beer 2017; Neyland ja Möllers 2016). Monet kiinnostavista kysymyksistä kytkeytyvät poliittiseen viestintään: sosiaalinen media on jo haastanut perinteisiä viestinnän portinvartijateorioita (esim. Chadwick 2014, Castells 2007) ja uudet digitaaliset viestintävälineet muuttavat kansalaisosallistumisen tapoja (esim. Bennett ja Segerberg 2013; Juris 2012). Myös marxilainen pohdinta on tehnyt paluun alustatalouden myötä tapahtuneen pääoman jakautumisen seurauksena (esim. Spencer 2018). Jo tämä  tutkimusnäkökulmien lyhyt lista osoittaa, että politiikan tutkimusperinteet ovat tärkeässä roolissa myös nykyisen digitaalisen yhteiskunnan aikana.

Digitaalisuus ei muuta vain tutkimuskohteita, vaan myös aineistoja ja menetelmiä. Digitaaliset jalanjäljet (digital trace data) ja massadata (big data) mahdollistavat uudenlaisten kysymysten esittämisen: aiemmin tutkijoilla ei ollut käytettävissä samankaltaisia yksityiskohtaisia ja laajoja aineistoja ihmisten, organisaatioiden ja liikkeiden toiminnasta, vaan tutkimuksessa on turvauduttu havainnointiin, haastatteluihin, kyselyaineistoihin ja rekisteriaineistoihin. Lazerin ja kumppaneiden (2009) mukaan uudet digitaaliset aineistot ja niitä hyödyntävät laskennalliset menetelmät ovat kuin uusi mikroskooppi yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Sekä Rob Kitchin (2014) että danah boyd ja Kate Crawford (2012) kehottavat tutkijoita kuitenkin kriittisesti arvioimaan niitä tapoja, joilla tutkimusta tehdään massadatan aikana ja sitä, kuinka laskennalliset menetelmät muokkaavat yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Hyvä esimerkki peräänkuulutetusta kriittisyydestä on Grimmerin ja Stewartin (2013) artikkeli, jossa he perinteisiin laadullisiin lähestymistapohin verraten pohtivat, miten tekstianalyysiä voidaan toteuttaa esimerkiksi sanojen esiintymisfrekvenssejä tarkastelemalla.

Uusien menetelmien ja aineistojen my√∂t√§ my√∂s muut tieteenalat ovat innostuneet tarkastelemaan yhteiskuntatieteellisi√§ kysymyksi√§. Justin Grimmerin (2015) mukaan laskennallisten menetelmien avulla yhteiskuntatieteellisi√§ kysymyksi√§ k√§sittelev√§t yhteiskuntatieteilij√∂iden lis√§ksi my√∂s datatietelij√§t, tietojenk√§sittelytietelij√§t ja fyysikot, usein monitieteisiss√§ ryhmiss√§. Poikkitieteellinen l√§hestymistapa helposti tukee tietynlaisia institutionalisoituneita politiikan tutkimuksen muotoja. Se voi aiheuttaa esimerkiksi behavioralistisen politiikan tutkimuksen paluun, koska perspektiivin ajatus teoriapohjaisesta mallintamisesta on yhteensopiva perinteisten laskennallisten tieteen osaajien kanssa ‚ÄĒ eiv√§tk√§ he tunne behavioralistista politiikan tutkimusta kohtaan esitetty√§ ansiokasta kritiikki√§. Toisaalta yhteiskuntatieteilij√∂iden perinteinen koulutus ei ole sis√§lt√§nyt opetusta laskennallisista menetelmist√§ ja niiden k√§yt√∂st√§. Siksi yhteiskuntatieteellisen koulutuksen ulkopuolelta on helppo tarjota n√§k√∂kantoja ja l√§hestymistapoja yhteiskuntatieteellisten kysymysten k√§sittelyyn, vaikka ne yhteiskuntatieteellisin silmin voivat n√§ytt√§√§ naiiveilta. Hanna Wallach (2018) muistuttaakin tietojenk√§sittelytieteilij√∂ille, ett√§ yhteiskuntatiedett√§ ei synny automaattisesti k√§ytt√§m√§ll√§ yhteiskuntatieteellist√§ aineistoa. Vastaavasti Grimmer (2015) argumentoi, ett√§ jos haluamme luoda yhteiskuntatieteellisemm√§n l√§hestymistavan laskennalliseen yhteiskuntatieteeseen, on v√§ltt√§m√§t√∂nt√§ ett√§ yhteiskuntatieteilij√§t ovat mukana tekem√§ss√§ ja kehitt√§m√§ss√§ laskennallisten menetelmien k√§ytt√∂√§.

Tämän symposiumin artikkelit ovat esimerkkejä tällaisesta yhteistyöstä ja menetelmäkehityksestä. Symposium koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä tekstistä. Kaksi ensimmäistä esittelevät laskennallisten menetelmien käyttöä politiikan tutkimuksen kentällä, kolmas pohtii laskennallisten menetelmien institutionalisoitumista suomalaiseen politiikan tutkimukseen. Tekstit siis omalta osaltaan vastaavat Grimmerin (2015) ehdotukseen pyrkiä muodostamaan selkeämmin yhteiskuntatieteellisesti painottunut näkökulma laskennallisten menetelmien käyttöön ja kehitykseen.

Salla-Maaria Laaksosen ja Matti Nelimarkan artikkeli tutkii digitaalista vaalijulkisuutta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Tutkimuksessa laskennallisesti analysoidaan vaalien julkisella agendalla olleet teemat ja yhdistetään saatua tietoa toisaalta poliittisen viestinnän agendatutkimuksen teorioihin ja puolueiden aiheomistajuuden analyysiin. Tuukka Ylä-Anttila, Veikko Eranti ja Anna Kukkonen taas käsittelevät katsauksessaan ilmastonmuutoksesta käytyä julkista keskustelua aihemallinnuksen avulla. Kirjoittajat käyvät läpi menetelmän reunaehtoja ja ehdottavat laadullista validointiprosessia, jonka avulla menetelmää voisi käyttää tekstien kehysanalyysina.

Molemmat tekstit tarkastelevat agendan muodostumista laskennallisesti ja osoittavat samalla, ett√§ laskennalliset menetelm√§t voivat tarjota uusia ty√∂kaluja poliittisten argumenttien tutkimiseen ja sellaisiin politiikan ja poliittisen viestinn√§n polttaviin klassisiin kysymyksiin kuten agendan rakentaminen ja teemojen kehyst√§minen. Ennen kaikkea menetelm√§t mahdollistavat t√§llaisen analyysin tekemisen paljon aiempaa laajemmilla aineistoilla. Molemmat tekstit k√§ytt√§v√§t menetelm√§n√§ ohjaamatonta koneoppimista, tarkemmin aihemallinnusta, mutta sitovat valitun menetelm√§n perinteiseen yhteiskuntatieteelliseen kysymyksenasetteluun. Lis√§ksi tekstit k√§yv√§t keskustelua laskennallisia menetelmi√§ soveltavan yhteiskuntatieteen k√§sitteiden kanssa ‚ÄĒ n√§hd√§ksemme t√§m√§ ei ole vain tarpeellinen, vaan my√∂s v√§ltt√§m√§t√∂n keskustelu.

Professori Pertti Ahonen luo katsauksessaan näkymän laskennallisten menetelmien institutionalisoitumiseen politiikan tutkimuksessa. Hän keskittyy nimenomaisesti laskennallisiin menetelmiin, joita on kehitetty politiikan tutkimuksen institutionalisoituneiden kysymysten tarkasteluun politiikan tutkijoiden toimesta. Ahonen päätyy toteamaan, että laskennallisten menetelmien käyttö politiikan tutkimuksessa on yhä sivupolku, ja varsinkin suomalaisessa politiikan tutkimuksessa melko vähäistä. Ahonen myös aiheellisesti peräänkuuluttaa syvällisempää keskustelua menetelmien filosofisista taustaoletuksista.

Menetelm√§keskustelua onkin yh√§ syyt√§ k√§yd√§, ja sit√§ tulisi k√§yd√§ poikkitieteellisesti. Poikkitieteellisyyden haasteeseen on her√§tty my√∂s tietojenk√§sittelytieteilij√∂iden joukossa (vrt. Wallach, 2018). Oleellista on, ett√§ vaikka laskennallisia menetelmi√§ voi usein soveltaa suoraan ‚Äúout of the box‚ÄĚ, ne eiv√§t ole taikalaatikoita, jotka ratkaisevat aiemmat tutkimukseen liittyv√§t ongelmat ja luotettavuuskysymykset; laadullista tarkastelua ja teorial√§ht√∂isyytt√§ tarvitaan yh√§ rinnalle. Robotti ei vie politiikan tutkijan t√∂it√§, kuten Tuukka Yl√§-Anttila ja kumppanit toteavat analyysinsa p√§√§tteeksi ‚Äď eik√§ ehk√§ datatieteilij√§k√§√§n.

Matti Nelimarkka & Salla-Maaria Laaksonen
Nelimarkka on tutkijatohtori Tietotekniikan laitoksella ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:llä Aalto-yliopistossa ja opettaja Menetelmäkeskuksessa (Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto). Laaksonen on tutkijatohtori Kuluttajatutkimuskeskuksessa (Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto)
Lähteet

  • Beer, David. 2017. The social power of algorithms. Information, Communication & Society 20:1, 1‚Äď13.
  • Bennett, Lance ja Segerberg Alexandra. 2013. The Logic of Connective Action‚ÄĮ: Digital Media and the Personalization of Contentious Politics. Cambridge: Cambridge University Press.
  • boyd, danah ja Crawford, Kate. 2012. Critical Questions for Big Data. Information, Communication & Society 15:5, 662‚Äď679.
  • Castells, Manuel. 2007. Communication, Power and Counter-Power in the Network Society. International Journal of Communication 1:29, 238-266.
  • Chadwick, Andrew. 2013. The Hybrid Media System: Politics and Power. Oxford: Oxford University Press.
  • Gillespie, Tarleton. 2010. The politics of ‚Äúplatforms.‚ÄĚ New Media and Society 12:3, 347‚Äď364.
  • Grimmer, Justin. 2015. We Are All Social Scientists Now: How Big Data, Machine Learning, and Causal Inference Work Together. PS: Political Science & Politics 48:01, 80‚Äď83.
  • Grimmer, Justin ja Stewart, Brandon M. 2013. Text as Data: The Promise and Pitfalls of Automatic Content Analysis Methods for Political Texts. Political Analysis 21:3, 267‚Äď297.
  • Juris, Jeffrey. 2012. Reflections on #Occupy Everywhere: Social Media, Public Space, and Emerging Logics of Aggregation. American Ethnologist 39:2, 259‚Äď79.
  • Kitchin, Rob. 2014. Big Data, new epistemologies and paradigm shifts. Big Data & Society 1:1, 1‚Äď12.
  • Lazer, David, Pentland Alex, Adamic Lada, ym. 2009. Life in the network: the coming age of computational social science. Science 323:5915, 721‚Äď723.
  • Neyland, Daniel ja M√∂llers, Norma. 2016. Algorithmic IF ‚Ķ THEN rules and the conditions and consequences of power. Information, Communication & Society 4462, 1‚Äď18.
  • Spencer, David. 2018. Fear and hope in an age of mass automation: debating the future of work. New Technology, Work and Employment 33:1, 1‚Äď12.
  • Wallach, Hanna. 2018. Computational social science ‚Ȇ computer science + social data. Communications of the ACM 61:3, 42‚Äď44.

Väline on osa agendaa eduskuntavaaleissa 2015

Aiheet eri mediakanavissa. Klikkaa suuremmaksi.

Eräänä iltana ryhmä Digivaalit 2015-hankkeen tutkijoita oli kokoontunut Mattermostiin juonimaan uusinta artikkeliluonnosta vaikuttaja-indeksistä ja agendan normalisoitumisesta. Analysoidessamme ehdokkaiden vaikuttajuutta eri medioiden agendaan olimme aiemmin kirjoittaneet myös kuvailleet aiheiden esiintymistä eri viestintävälineissä. Artikkelikäsikirjoituksessa teemajakauman rooli oli ollut enemmänkin kuvaileva, mutta nyt ryhdyimme pohtimaan, saisiko siitä sittenkin nostettua havaintoja Рja tasapainotettua artikkelia, joka oli aika valtaindeksiin keskittynyt ja vähän hassun muotoinen sen takia.

Mielest√§ni “iltavuoro” on paras aika t√§ll√§iseen ty√∂h√∂n. Silloin voi tuijotettaan ja pohtia melko rauhassa asioita, t√§ll√§ kertaa arvioida mit√§ taulukossa oikeasti olikaan esill√§. Y√∂n aikana syntyneet havainnot olivat ‚Äď ainakin minun mielest√§ni ‚Äď kiinnostavia.

Taulukosta nähdään, kuinka perinteinen media on selvästi poliittiseen asiasisältöön keskittynyttä, kun taas sosiaalinen media, niin ehdokkaiden kuin kansalaisten käyttämänä, korosti kampanjointia ja mobilisointia. Tämä ei ehkä ole kovinkaan yllättävää, sillä journalistinen, toimitettu sisältö on aina erityistä. Sen sijaan yllättävää voi olla asiasisältöjen moninaisuus perinteisessä mediassa. Kun sosiaalisessa mediassa keskusteltiin vain muutamista asiasisällöistä, oli toimituksellinen sisältö paljon rikkaampaa ja moniäänisempää. Näyttäisi siis siltä, että aiheiden monipuolisuuden näkökulmasta perinteiselle medialle on paikkansa.

Toisaalta ehdokkaiden Twitter- ja Facebook-aiheissa oli eroja. Ehdokkaat käyttivät Twitteriä enemmän poliittisten asiakysymysten käsittelyyn, kun taas Facebook oli kampanjoinnin ja mobilisoinnin areena. Tulokset liittyvät läheisesti viimeaikaiseen keskusteluun sosiaalisen median alustojen välisestä eroista, ja tukevat myös Mari Tuokon gradussa tehtyjä havaintoja.

Voidaan olettaa, ett√§ viestinn√§n tyyliin ja aiheisiin vaikuttavat my√∂s alustojen teknologiset ominaisuudet. Esimerkiksi Twitteriss√§ tunnetusti on rajoitettu 140 merkin m√§√§r√§ sek√§ viesteiss√§ ett√§ vastuksissa, kun taas Facebookissa viestit sek√§ vastaukset voivat olla paljon pidempi√§. Lis√§ksi Twitter oli viel√§ vaalien alla suoraviivainen julkaisumekanismissaan ‚Äď uusimmat viestit ylimp√§n√§ – kun taas Facebook kuratoi sis√§lt√∂√§ algoritmisesti.

Koska molemmat palvelut ovat myös sosioteknisiä järjestelmiä, myös ihmiset vaikuttavat viestinnän käytäntöihin. Esimerkiksi yleisön kokoonpano tai ehdokkaiden oletukset yleisöjen tyypistä vaikuttavat viestintään. Suomen tapauksessa on ensinnäkin syytä muistaa, että Twitter on enemmän eliittimedia (Vainikka & Huhtamäki, 2015) kun taas Facebook on tavallisten kansalaisten areena.

Viimeisenä todettakoon, että harmiksemme (vaikuttajalaskelman kannalta) oli vain muutamia teemoja jotka esiintyivät useassa mediakanavassa: turvallisuuspolitiikka, talous, koulutus ja energiakeskustelut. Ehkäpä on niin, että julkisuuteen vaalien alla mahtuu vain muutama isompi teema, joista sekä ehdokkaat, media että kansalaiset keskustelevat.

Kokonaisuudessaan olen varsin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea teemajakumasta saatiin nyhdettyä irti kun sitä tarpeeksi tuijotettiin. Mitä siis opimme? Ei koskaan pidä kyseenalaistaa viimisten iltojen paniikkia osana pohdintaa ja tulkintaa. Toivottavasti käsikirjoituksemme saadaan pian julkaistua, niin voimme linkata sen tänne   myöhemmin kokonaisuudessaan.

(Yhteiskirjoittanut: Matti Nelimarkka & Salla-Maaria Laaksonen)

Digivaalit 2015 Studia Generaliassa

Syksyn 2016 Studia Generalia eli Helsingin yliopiston perinteik√§s yleis√∂luentosarja starttasi 6. lokakuuta teemalla “Mik√§ Big Data?”. Puhumassa olivat digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela sek√§ min√§, verkkoviestinn√§n tutkija Salla-Maaria Laaksonen otsikolla “Digivaalit 2015: Mit√§ isot digitaaliset aineistot kertovat yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta?“.

Illan teemana oli siis erityisesti pohdinta siitä, miten isot digitaaliset aineistot muuttavat humanistisia ja yhteiskuntatieteitä. Omassa esityksessäni kerroin siitä, miten verkkoviestintä jättää erilaisia digitaalisia jälkiä ihmistoiminnasta, ja nämä jäljet antavat uudenlaisia tutkimusmahdollisuuksia myös yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. Samalla uudet aineistot vaativat menetelmätaituruutta: tyypillisesti laskennallisen yhteiskuntatieteen asetelmissa tavalla tai toisella isot tekstiaineistot kääntyvät numeroiksi, joita sitten konteksti mielessä pitäen pyritään tulkitsemaan. Samaan aikaan small data on kuitenkin myös merkityksellistä: ilmiöiden syvällinen ymmärtäminen melkeinpä vaatii, että ainakin pieniä osia aineistosta tutkitaan myös perinteisin laadullisin menetelmin. Ihan vielä ihmisten tuottaman teksin äärellä ei uskalla luottaa pelkkään tietokoneeseen.

Ensi viikolla SG:ssä teemana muuten konepuheen matematiikka ja vuorovaikutus!

screen-shot-2016-10-14-at-11-47-48

Mik√§ on ‚Äôdigitaalinen vaaliteltta‚Äô?

Luin Eduskuntavaalitutkimus 2015 -kirjassa kappaletamme ‚ÄĚDigitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015‚ÄĚ, ja p√§√§dyin pohdiskelemaan tekstin jo tultua painosta, ett√§ mik√§ ihme onkaan digitaalinen vaaliteltta. Varsinaisessa tekstiss√§ avataan ajatusta v√§h√§n tarkemmin, mutta edelleen varsin ep√§m√§√§r√§isesti:

Keskustelun näkökulmasta Twitter voisi olla uudenlainen digitaalinen vaaliteltta, jossa luoda kontaktia ainakin osaan äänestäjistä. Sosiaalinen media määritellään usein mahdollisuutena viestiä ystävien sekä tuntemattomien ihmisten kanssa teknologiavälitteisesti (esim. Bechmann ja Lomborg 2013; boyd ja Ellison 2007).

Myöhemmin radiohaastattelussa Mari Marttila pohdiskelee digitaalista vaalitelttaa seuraavien kriteerien kautta:

  1. vaaleja ei voiteta vain digitaalisella vaaliteltalla
  2. digitaalisellakin vaaliteltalla ihmisen täytyy olla kiinnostunut politiikasta löytääkseen vaaliteltalle asti
  3. ehdokkaat jakoivat lähinnä digitaalisia esitteitä itsestään

Mutta onko tässä kaikki? Miksi olemme keksineet hienon kuuloisen sanan kuvaamaan poliitikkovetoista verkkovälitteistä viestintää? Pohditaanpas ilmiötä tarkemmin: mitkä ovat digitalisaation keskeisiä piirteitä ja miten ne tulisi ymmärtää vaaliteltan kautta?

Manuel Castells (2010, 406) muotoilee digitaalisten välineiden hyödyn verkostoyhteiskunnassa ajattoman ajan ja paikattoman paikan kautta. Eli lyhykäisyydessään, digitaalisessa vuorovaikutuksessa aika ja paikka menettävät merkitystään kohtaamisen osalta. Digitaalinen vaaliteltta on aina auki ja sinne pääsee lähtemättä sateiseen Suomen kevääseen.

Samaan aikaan danah boyd (2007) on pohtinut verkottuneen julkisuuden käsitettä. Hänelle verkottunut julkisuus on teknologian muodostama areena, jossa esiintyjät ja yleisö voivat kohdata. Verkottuneen julkisuuden erityisominaisuuksiksi tällöin on kuvattu pysyvyyttä, haettavututa, toistettavuutta sekä odottamattomien yleisöjen olemassaoloa. Digitaalinen vaaliteltta siis yhdistää yleisön ja esiintyjät, mutta jättää digitaalisia jalanjälkiä, joita muut voivat seurata. Lisäksi boyd nostaa esille viestintävälineiden merkityksen osana verkottuneen julkisuuden muodostumista, mihin palaan myöhemmin.

Ennen kuin pyrin muodostamaan tarkemman ty√∂m√§√§ritelm√§n digitaalisesta vaaliteltasta, on ehk√§ tarpeen mietti√§ perinteisen vaaliteltan ominaisuuksia. Vaikka kaikki olemme n√§hneet vaalitelttoja, niit√§ ei n√§k√∂j√§√§n ole erityisemmin tutkittu: Google Scholar l√∂yt√§√§ hakusanalla ‚Äôvaaliteltta‚Äô viisi (5) hakutulosta ‚Äď joista kaksi omaan tekstiimme. Kolme j√§ljelle j√§√§nytt√§ teksti√§ eiv√§t my√∂sk√§√§n suoraan vastanneet kysymykseen, siit√§, mik√§ on vaaliteltta. Aloitetaanpas pohdiskelemalla torin laidalla olevia vaalitelttoja ja niiden piirteit√§:

  1. Vaaliteltta on osa laajempaa kampanjatyötä. Vaalitelttojen tarkoitus on markkinoida ehdokasta sekä puoluetta äänestäjille. Vaaliteltat tukevat esimerkiksi lehdissä tapahtuvaa mainontaa.
  2. Kampanjapaikkana vaaliteltta on julkinen. Sekä poliitikot, avustava väki että vaaliteltalla kävijät ovat kaikkien nähtävissä. Vaikka vaaliteltta mahdollistaa henkilökohtaisen kohtaamisen, se ei kuitenkaan ole yksityinen.
  3. Vaaliteltat ovat osa kaupunkikuvaa. Ne laitetaan näkyvillä oleviin ja saavutettaviin ympäristöihin. Ne toimivat ei vain kampanjoinnin välineenä, vaan merkkinä lähestyvistä vaaleista luoden vaalitunnelmaa koko kaupungissa.
  4. Vaaliteltat eiv√§t maagisesti yhdist√§ ehdokasta ja √§√§nest√§j√§√§. √Ą√§nest√§j√§n t√§ytyy kulkea vaaliteltta-alueella – niit√§ on esimerkiksi paljon v√§hemm√§n esikaupunkialueella. √Ą√§nest√§j√§n tulee kiinnitt√§√§ huomiota vaalitelttaan, joko omasta mielenkiinnosta, ilmaisen kahvin takia tai vaaliv√§en takia.
  5. Vaaliteltta ei pakota noudattamaan tiettyä käytäntöä tai rituaalia. Kampanjamuoto voi olla melkein mitä vain maan ja taivaan välillä, vaaliteltta antaa vain tilan käytettäväksi. Esimerkiksi jotkut ehdokkaat voivat keskittyä enemmän mainoksien jakamiseen ja toiset tervehtimään äänestäjiä.

Mitä hyötyä näistä ajatuksista oli sitten käytännössä? Ovatko ne päteviä digitaalisessa ympäristössä tai auttavatko ne meitä hahmoittamaan digitaalisia vaalitelttoja enemmän? Jäsennellään digitaalisen vaaliteltan luonnetta

  • Liittyen boydin ajatuksiin, digitaaliset osallistumisen muodot – kuten my√∂s digitaalinen vaaliteltta – pohjautuvat alustojen tukemiin osallistumismahdollisuuksiin. Olen kirjoittanut aiemmin kansalaisj√§rjest√∂ist√§ ja verkko-osallistumisen mahdollisuusrakenteista, joten t√§ss√§ kohtaa voi sanoa tiivistetysti: tekniset j√§rjestelm√§t muokkaavat sit√§, mik√§ on mahdollista digitaalisessa kampanjoinnissa.

    Yhdysvalloissa Hillary Clinton on kerännyt tukijoukoikseen 50 ihmisen teknologiaryhmän toteuttamaan niin data-analyysiä kuin arvatenkin vuorovaikutteisia sovelluksia (esimerkiksi Trump Yourself) tukemaan omaa kampanjaansa. Suomessa puolueet yleensä tyytyvät käyttämään valmiita teknologiapalikoita, kuten Twitteriä ja Facebookkia, mutta toiminnan muodot määrää silloin alustan koodarit, eivät poliitikot. Jostain syystä näin suoraviivaista teknologia-määrää ajattelua pidetään aikamoisessa pannassa suomalaisessa yhteiskuntatieteessä, mutta nostetaan kissa pöydälle. Jos Twitter sallii vain 140 merkin mittaiset viestit, niin silloin sen kanssa pitää elää tai kiertää rajoitteita lähettämällä viesti kuvana tai useassa osassa.
  • Toisaalta, digitaalinen vaaliteltta riippuu my√∂s yleis√∂st√§ – sosiaalisen median palveluissa yleens√§ kuvitellusta yleis√∂st√§ (imagined audiences, esimerkiksi Marwick & boyd, 2011). Useissa verkkopalveluissa ei ole varmaa, kuka tuotoksia oikeasti lukee – ne ovat (puoli)julkisia ja saatavilla laajoille ihmisjoukoille. Kuitenkin tuotos on kirjoitettu jollekkin ajatukselle siit√§, ketk√§ sit√§ voisivat nyt p√§√§ty√§ lukemaan, kuka seuraa minua. K√§rjistettyn√§ esimerkkin√§, Helsingin keskustassa Keskustalla keih√§√§nk√§rki tuskin on maatilan tukien kehitys. Ihan vain, koska normaalia kadulla kulkevaa helsinkil√§ist√§ moiden tuskin kiinnostaa, he eiv√§t ole kuviteltua yleis√∂√§ t√§lle viestille.

    Jatkaen tätä ideaa, kuten Vilma ja Airi esittelivät, teknologian käyttö on myös oman identiteetin rakentamista. Muotoillen toisin, tiettyjen teknologiavalintojen tekeminen voi signaloida kohdeyleisöllesi, että hei, olen kuten tekin. Vilman ja Airin esimerkki oli klassisesta irkistä, joka oli heidän mukaansa myös tietotekniikkaopiskelijoille identiteetin rakennuksen väline Рoltiin muualla kuin massojen Facebookissa. Samalla tavoin ehdokas voi valita välineitä strategisesti, osoittaakseen kuuluvuutta tiettyyn ryhmään.

Yllä hahmoiteltiin digitaalista vaalitelttaa teknologian sekä sosiaalisen roolin kautta. Virallisesti tälle on sana: sosiotekninen järjestelmä. Ei se tosin varmaan auta edes meitä tutkijoita eteenpäin. Ehkä riittääkin muistaa, että digitaalisen vaaliteltan tutkimuksessa on tarpeen pohdiskella niin teknologian kuin sosiaalisen merkitystä vaaliteltan käytännöissä.

Lisätään rajauksia digitaaliselle vaaliteltalle tarkastelemalla havaitseviamme piirteitä perinteisissä vaaliteltoissa.

  • Digitaalisen vaaliteltan tulee olla julkinen ja saavutettavissa oleva. T√§m√§ tarkoittaa, etteiv√§t monet suoraan viestint√§√§n perustuvat muodot (tekstiviestit, s√§hk√∂postit) ole digitaalista vaalitelttaa. Ne ovat vain ihmisten v√§list√§ digitaalista viestint√§√§. Julkisuuden kannalta kiintoisaa on, ett√§ vaaliteltan tulee olla l√∂ydett√§viss√§. Omassa tutkimuksessamme aihetunnisteet (hashtagit) mahdollistivat vaalitelttojen l√∂yt√§misen sekalaisesta Twitter-virrasta. T√§ll√∂in aiheesta kiinnostuneet ihmiset voivat helposti seurata vaaliteltan toimintaa. Samoin Facebook-sivut ja ryhm√§t ovat selke√§sti l√∂ydett√§viss√§ ja tunnistettavissa.
  • Vaaliteltat ovat osa vaalien tekemist√§. Digitaaliset vaaliteltat nivoutuvat osaksi ihmisten arkea, n√§kyv√§t esimerkiksi uutisvirrassa. Digitaalisten vaalitelttojen t√§ytyy sitoutua osaksi olemassa olevaa sosiaalista verkkotoimintaa, niiden pit√§√§ tarjota sosiaalisia objekteja muille k√§ytt√§jille. Hienolla sanalla tarkoitetaan sit√§, ett√§ niit√§ pit√§√§ voida jakaa ja integroida muuhun verkkok√§ytt√∂√∂n. Sosiaalisina objekteina ne ovat ajasta ja paikasta riippumattomia, mutta silti l√§sn√§ normaalissa mediaymp√§rist√∂ss√§ – kuten vaaliteltatkin. Toisaalta, vain vaalitelttojen n√§keminen ei viel√§ tarkoita, ett√§ sill√§ olisi vaikutusta √§√§nestysp√§√§t√∂ksiin.

En ole vielä puhunut digitaalisen vaaliteltan toiminnasta, ei ole yhtä oikeaa tapaa olla läsnä digitaalisessa ympäristössä. Digitaalinen vaaliteltta on sosiaalinen ja jaettavissa oleva toimintaympäristö poliittiselle viestinnälle. Kuitenkin, kampanjointi siellä voi muuttua riippuen tekijästä, ajankohdasta ja kontekstista.

Ehkä kokonaisuudessaan tämä sekava tajunnanvirta koitti sanoa, että meidän olisi syytä miettiä kunnolla digitaalisen vaaliteltan Рja miksei perinteisenkin Рluonnetta osana vaaleja. Nyt esitetyt pohdiskelut eivät vielä johdata meitä hyvään määritelmään, mutta ehkä kuvaavat jo jotain tärkeitä kriteereitä. Kuitenkin tarvittaisiin kunnollinen Рja ennenkaikkea empiriaan sekä kirjallisuuteen Рsitoutunut määritelmä ennen tarkempaa pohdiskelua.

Ehkä koko termi nyt sitä pyöriteltyäni kuulostaa aikaiselta internet-vaiheelta, kun verkkoa koitettiin käsitteellistää fyysisenä tilana (esimerkiksi Johnston, 2009). Toisaalta, teemme käännöstyötä eri alojen välissä, ehkä muutama esittämäni pointti voi olla perinteiselle politiikan tutkijalle hyödyksi ja avuksi omissa pohdinnoissa.

Kiitokset tekstin kommentoinnista Jesse Haapojalle. Kiitokset oikoluvusta Ada Hyväriselle.

Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015

#vaalit2015-ehdokkaat_kuukausi-nonamesTänään 15.7. SuomiAreenassa Porissa julkaistaan Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen -kirja, jossa suomalaiset politiikan tutkijat perkaavat edellisten eduskuntavaalien asetelmaa. Julkaisutilaisuuden jälkeen järjestetään myös poliittisen osalistumisen eriytymistä käsittelevä paneeli. Kirjan analyysit perustuvat pääosin vuoden 2015 vaalien jälkeen käyntihaastatteluilla kerättyyn eduskuntavaalitutkimusaineistoon, mutta mukana on myös Digivaalit-projektimme tutkijoiden kirjoittama luku Twitteristä digitaalisena vaalitelttana

Marttila, Mari; Laaksonen, Salla-Maaria; Kekkonen, Arto; Tuokko, Mari & Nelimarkka, Matti (2016). Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015. Teoksessa Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen. Oikeusministeriön Selvityksiä ja julkaisuja 28/2016. [linkki koko julkaisuun]

Luvussa keskitymme Twitteriin ja sen k√§ytt√∂√∂n eduskuntavaaleissa 2015. Tarkastelemme ensin eduskuntavaaliehdokkaiden Twitterin k√§ytt√∂√§ puolueittain ja vaalipiireitt√§in. Sen j√§lkeen luomme katsauksen Twitter-keskustelun aihepiireihin ja rakenteisiin k√§ytettyjen aihetunnisteiden eli hashtagien avulla. Lopuksi tarkastelemme yleisemm√§n poliittisen Twitter-keskustelun rakennetta verkostoanalyysin keinoin. Luvussa¬† esitetyt analyysit pohjautuvat kaikkiin eduskuntavaaliehdokkaiden l√§hett√§miin twiitteihin aikav√§lill√§ 19.3.‚ÄĒ19.4.2015 sek√§ samalta aikajaksolta #vaalit2015-aihetunnisteen sis√§lt√§viin viesteihin. Aineistossa on yhteens√§ 210 737 twiitti√§.

Ehdokkaan näkökulmasta Twitter on potentiaalisesti hyödyllinen vaalikampanjoinnin ja poliittisen keskustelun areena. Se tarjoaa poliitikoille mahdollisuuden viestiä kansalaisten kanssa ja näin paitsi vastaanottaa kysymyksiä ja palautetta, myös luoda itsestään kuvaa helposti lähestyttävänä ja ihmisystävällisenä: omalta osaltaan siis laskea raja-aitaa itsensä ja edustettavien kansalaisten välillä. Twitter on palvelu, jonka avulla yksittäisen ehdokkaan on jossakin määrin mahdollista ohittaa perinteisen median portinvartijat.

Ehdokkaat Twitterissä keväällä 2015

Vaalien alla vaikutti silt√§, ett√§ ainakin media oletti vuoden 2015 vaalien olevan ensimm√§iset todelliset Twitter-vaalit. 2015 eduskuntavaaliehdokkaat k√§yttiv√§t Suomessa Twitteri√§ aktiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin. ¬†T√§p√§r√§sti yli puolet (50,8%) ehdokkaista oli l√§sn√§ Twitteriss√§, kun vuoden 2011 vaaleissa luku oli 19 prosenttia. L√§sn√§olo on kuitenkin vain yksi mittari ‚Äď eik√§ kovin hyv√§ sellainen, sill√§ ehdokkaiden twiittausaktiivisuus on hyvin jakautunutta niin vaalipiirien kuin puolueidenkin kesken. Twitterin k√§ytt√∂ olikin vaaleissa 2015 varsin keskittynytt√§: vain pieni osa ehdokkaista oli √§√§nekk√§it√§ suurimman osan tyytyess√§ julkaisemaan hyvin v√§h√§n. Ehdokkaiden julkaisemien twiittien jakauman perusteella Twitter n√§ytt√§ytyy l√§hinn√§ kokoomuksen ja vihreiden kilpakentt√§n√§, jolla kamppaillaan suurten vaalipiirien √§√§nist√§.

Viestinn√§n n√§k√∂kulmasta Twitter oli kansanedustajaehdokkaille kev√§√§ll√§ 2015 paitsi yksisuuntaisen kampanjoinnin v√§line my√∂s foorumi, jolla osallistuttiin poliittiseen keskusteluun. Ehdokkaiden tileilt√§ julkaistuista twiiteist√§ hieman alle 62 prosenttiin oli lis√§tty jokin aihetunniste, ja noin 60 prosentissa twiiteist√§√§n ehdokkaat mainitsivat toisen k√§ytt√§j√§n. Kuitenkin huomattava m√§√§r√§ edustajien tileilt√§ julkaistuista twiiteist√§ ei sis√§lt√§nyt kumpaakaan n√§ist√§ toiminnoista. Twitter olikin kev√§√§ll√§ 2015 ehdokkaille paitsi poliittisen keskustelun foorumi, ennen kaikkea kampanjoinnin, verkostoitumisen ja ‚Äúelektronisten esitteiden‚ÄĚ jakamisen areena: siis yksi vaaliteltta muiden joukossa.

Vaalien tuloksia tarkasteltaessa on selv√§√§, ett√§ ehdokkaiden Twitter-aktiivisuus ei suoraan n√§y vaalituloksessa ‚ÄĒ vaaleja ei siis ratkaista Twitteriss√§ (ks. my√∂s P√∂nk√§ 2015). Aineistomme kymmenest√§ aktiivisimmasta ehdokkaasta vain kaksi, Alexander Stubb ja Satu Hassi, tulivat valituiksi eduskuntaan. Aktiivisimpien twiittaajien joukossa oli ehdokkaita sek√§ pienpuolueista ett√§ eduskuntapuolueista, oppositiosta ja hallituspuolueista.

Ero Twitter-aktiivisuudessa eduskuntapuolueiden ja pienpuolueiden ehdokkaiden välillä on kuitenkin pohdinnan arvoinen asia. Yleisenä huomiona voidaan todeta, että Twitteriä kampanjassaan hyödynsivät lähinnä jo jonkinlaisen valta-aseman saaneiden puolueiden ehdokkaat. Vaikuttaakin siltä, että Twitter on ainakin tällä hetkellä osa suurten puolueiden ammattimaista vaalikampanjointia myös Suomessa. Sen sijaan pienpuolueet eivät ole eduskuntapuolueiden lailla onnistuneet innostamaan ehdokkaitaan kampanjoimaan Twitterissä.

Vaalikeskustelun #kuplat

Yleisen vaalikeskustelun tarkastelussa havaitsimme, kuinka vaalikeskustelussa muodostettiin keskusteluyhteisöjä aihetunnisteiden avulla. Esimerkiksi turvallisuuspolitiikkaan liittynyttä keskustelua käytiin #turpo-aihetunnisteen kautta. Aihetunnisteita käytettiin myös eri toimijoiden vaalitenttien (esimerkiksi #kuumatnimet, #olohuonetentti) sekä järjestöjen ja puolueiden kampanjoiden yhteydessä (esimerkiksi #koulutuslupaus, #korjausliike, #feministisetvaalit).Hashtagien määristä olemme bloganneet Rajapinnassa jo viime vuonna.

Aihetunnisteet ovat kätevä keino aihepiirien ja keskustelujen merkitsemiseen. Verkostoanalyyttinen tarkastelumme kuitenkin osoitti, että aihetunnisteet jäivät usein yhden yhteisön sisäiseksi viestinnäksi eivätkä onnistuneet luomaan sellaisia viestinnän areenoita, joilla eri toimijat aidosti kohtaisivat. Vahva eriytyminen keskusteluissa tarkoittaa pahimmillaan muiden näkökantojen puuttumista; keskustelu käymistä omassa kuplassa tai kaikukammiossa.

Twitter on rajattu ja erikoistunut keskusteluareena

Analysoitaessa Twitteriä poliittisen viestinnän areenana on kuitenkin syytä korostaa, että Twitter edustaa hyvin rajattua ja erikoistunutta yleisöä.  Yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitteriä seuraa erilaisten arvioiden mukaan vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista (Yleisradio 2015; Nummela 2016). Suomessa Twitter on suosittu erityisesti poliitikkojen, asiantuntijoiden ja toimittajien keskuudessa, ja sitä onkin tituleerattu eliittimediaksi (Vainikka ja Huhtamäki 2015). Kattavaa kuvausta Suomen Twitter-käyttäjäkunnasta ei kuitenkaan ole tehty.

On siis selvää, että pelkästään Twitteriä tutkimalla ei voida tehdä lopullisia johtopäätöksiä poliittisen verkkoviestinnän koko kirjosta. Samoin on syytä huomata, että verkossa tapahtuva poliittinen viestintä ei yleisemminkään edusta koko kansaa, vaan sen on kansainvälisesti havaittu olevan painottunut nuoriin ja yhteiskunnallisesti aktiivisiin toimijoihin (Barbera ja Rivero 2014; Blank 2013; Strandberg 2013).

Sen sijaan luvussa esitetyt tulokset kuvaavat Twitterin haasteita poliittisen viestinnän kentällä. Olemme osoittaneet suurien kaupunkialueiden ja valtapuolueiden ehdokkaiden käyttävän Twitteriä muita ehdokkaita aktiivisemmin. Olemme myös havainneet poliittisen keskustelun tapahtuvan tietyissä sisäänpäin kääntyneissä yhteisöissä myös Suomessa. Näitä havaintoja vasten onkin syytä pohtia, minkä roolin niin poliittiset toimijat kuin politiikan tutkijat ja toimittajatkin antavat Twitterille omassa työssään.

Verkon medialogiikan √§√§rell√§: kiertoa ja karnevaalia

2494191157_074aec5afe_m
Kuva: Kevin Dooley @Flickr

Tämän päivän poliitikko joutuu asiakysymysten lisäksi opettelemaan myös taitoja mediassa esiintymiseen. Lehdistö seuraa vaaleja ja politiikan tapahtumia herkeämättä. Television vaaliohjelmat ovat 1960-luvulta alkaen olleet merkittävä kenttä vaalikeskustelulle. Toimittajat päivystävät eduskuntatalon kahvilassa ja Säätytalon oven takana neuvottelujen aikana. Maamme suurin keskustelupalsta Suomi24 on perustanut oman vaalikanavansa. Poliitikkojen twiittejä seuraavat niin media kuin tavalliset kansalaisetkin. Julkisuuteen saattavat nousta yhtä lailla lautakasat, tekstiviestit kuin poliittiset lausunnotkin.

Viestinn√§n tutkijat kutsuvat t√§t√§ ilmi√∂t√§ politiikan ‚Äď tai mink√§ tahansa muun toiminnan ‚Äď medioitumiseksi. Medioitumisteorian mukaan erilaiset organisaatiot ja muut toimijat joutuvat muokkaamaan omaa toimintaansa median logiikan mukaiseksi. K√§yt√§nn√∂ss√§ t√§m√§ tarkoittaa sit√§, ett√§ asiantuntijoiden on oltava jatkuvasti valmiina kertomaan omista n√§kemyksist√§√§n ja vastaamaan erilaisiin v√§itteisiin median kent√§ll√§. Tiukimman tulkinnan mukaan he joutuvat perustelemaan koko olemassaolonsa ja legitimiteettins√§ mediassa. Voidaan jopa v√§itt√§√§, ett√§ mediasta on tullut yksi politiikan keskeinen instituutio, joka n√§yttelee erityisen t√§rke√§√§ roolia ep√§kohtien paljastamisessa ja skandaalien rakentamisessa ‚Äď mutta my√∂s √§√§nest√§jien tavoittamisessa.

My√∂s verkkojulkisuus ja sosiaalinen media ovat osa t√§t√§ toiminnan kentt√§√§. Verkon merkitykseen on kiinnitetty paljon huomiota viestinn√§n ja politiikan tutkimuksessa. Keskustelussa n√§kyv√§t rinnakkain sek√§ vahva toivo demokratian lis√§√§ntymisest√§ vuorovaikutteisen viestinn√§n avulla ett√§ skeptisemm√§t n√§kemykset uusien viestint√§v√§lineiden roolista. Tilastojen valossa merkitt√§vyys vaikuttaa viel√§ pienelt√§. Esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sosiaalisen median kautta vaaleja kertoi seuranneensa yhdeks√§n prosenttia v√§est√∂st√§. Siit√§kin huolimatta poliittiset toimijat n√§ytt√§v√§t omaksuneen verkkoareenat yhdeksi vaalikamppailun osa-alueeksi ‚Äď t√§rkeimp√§n√§ kannustimena kenties toimittajien aktiivinen sosiaalisen median k√§ytt√∂.

Medioitumisen näkökulmasta on mielenkiintoista kysyä, mikä on se medialogiikka, joka verkon julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa vallitsee ja johon poliittiset toimijat joutuvat tällä julkisuuden kentällä mukautumaan. Minkälaiset median muodot ja toimintatavat ovat erityisen tyypillisiä sosiaaliselle verkkojulkisuudelle? Vastaan kysymykseen yhdistämällä mediatutkija Nick Couldryn ajatuksia digitaalisesta medioitumisesta sekä verkkotutkija danah boydin näkemyksiä verkkoyleisöistä.

Huomiotalous ja kuvien voima. Verkossa taistellaan konkreettisesti sisältövirtojen keskellä elävien yleisöjen huomiosta. Siksi monet verkkotekstin lajityypit ovat kehittyneet melko lyhyiksi, keskeisimpänä esimerkkinä mikroblogipalvelu Twitter. 140 merkin mittaiseen viestiin jaksaa helposti keskittyä, mutta sanoman tiivistäminen näin lyhyeen tilaan vaatii harjoittelua. Samalla verkkojulkisuuden sisällöt ovat hyvin monimuotoisia ja multimodaalisia: niissä yhdistyvät sulavasti teksti, kuva ja ääni. Näistä erityisesti kuvallisen ja videomuotoisen viestinnän rooli on viime vuosina ollut kasvussa samalla, kun tekstimuotoinen viestintä typistyy yhä lyhyemmäksi. Kuvat ovat toistaiseksi olleet tehokas keino nousta esiin sisältöjen virrasta. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni poliitikko päätyy rakentamaan vaalikampanjaa varsinkin nuorison keskuudessa suosittuun kuvanjakopalvelu Instagramiin.

Sis√§lt√∂jen kierto. Tutkijat korostavat sit√§, kuinka viestit el√§v√§t omaa el√§m√§√§ns√§ verkkoareenoilla. Danah boyd k√§ytt√§√§ n√§kym√§tt√∂mien yleis√∂jen k√§sitett√§ kuvaamaan sit√§, kuinka sis√§ll√∂n julkaisemisen hetkell√§ verkkopalveluissa yleis√∂ ei ole konkreettisesti n√§kyvill√§, ja siksi sen laajuutta on vaikea k√§sitt√§√§. Samasta syyst√§ sis√§ll√∂t voivat p√§√§ty√§ sellaisille areenoille, joille niit√§ ei ollut alun perin tarkoitettu.¬†Verkkosis√§lt√∂ onkin pysyv√§√§ ja toistettavissa ‚Äď julkaistut sis√§ll√∂t on helppo kopioida, ja sen vuoksi ne siirtyv√§t helposti alustalta toiselle ja s√§ilyv√§t saatavilla, vaikka alkuper√§inen versio poistettaisiinkin. Erilaisten hakukoneiden avulla verkkosis√§ll√∂t ovat my√∂s etsitt√§viss√§ vuosia tai vuosikymmeni√§ julkaisuajankohdan j√§lkeenkin.

Luova karnevaali. Politiikan näkökulmasta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että pienetkin virheet ja tulkinnanvaraiset lausunnot tai päivitykset voivat jäädä kummittelemaan verkossa. Näihin kummituksiin liittyy usein myös verkon musta huumori ja karnevalistinen kulttuuri, jossa viestin merkityksiä muunnellaan välineelle tyypillisten kulttuuristen konventioiden keinoin. Tunnetuin esimerkki tästä ovat erilaiset meemit, joista poliitikotkin ovat saaneet osansa. Esimerkiksi yhtenä vaalikevään tuotoksena liikkuu kuvamanipulaatioita, joissa keskustan Juha Sipilä on siirretty promokuvasta makoilemaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Meemin ympärillä käyty keskustelu on samalla hyvä esimerkki siitä, että poliittista puhetta saattaa verkossa esiintyä yllättävilläkin areenoilla.

Medioitumisen näkökulmasta tilanne verkossa on oikeastaan kahtalainen. Toisaalta periaatteessa kenellä tahansa on mahdollisuus ryhtyä viestin välittäjäksi ja lähestyä julkisuudessa poliitikkoja tiukoilla kysymyksillä tai haastaa heidän legitimiteettiään karnevalistisilla esityksillä. Toisaalta myös poliittisilla toimijoilla itsellään, niin ehdokkailla kuin puolueillakin, on mahdollisuus ylläpitää eräänlaista omaa mediaa: hyödyntää verkon eri ilmaisumuotoja ja hankkia julkisuutta perinteisen median ohitse. Tavoitettavuuden kannalta oma media on kuitenkin rajallinen, sillä sinne eksyvät todennäköisesti vain jo valmiiksi kiinnostuneet. Miten verkossa voisi tavoittaa siirtyvät äänestäjät tai poliittisesti kodittomat? Voisiko verkossa herättää myös politiikasta vieraantuneet keskustelemaan poliittisista teemoista? Tästä sekä erilaiset meemikeskustelut, Tahdon-kampanjat että edelliset presidentinvaalit Facebook-pöhinöineen ovat hämmentäviä mutta toiveikkaita esimerkkejä.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Viite ‚Äď Tieteen ja teknologian vihre√§t ry:n vaalilehdess√§ kev√§√§ll√§ 2015.

2015 Cyberelections: combining ethnography with big data analysis

koodiscreenshot3
Snippet of analysis code.

2015 Cyberlelections (Digivaalit 2015) project, a joint collaboration with Helsinki University CRC and Aalto University HIIT, started officially in January 2015. With a multidisciplinary team of social scientists and computer scientists, our overall purpose was to study the ways how agenda is built in the online public sphere during the Finnish Parliamentary elections 2015. Thus we studied the ways how actors online can influence the agenda of both social media and traditional media, i.e., the ways of influencing online.

For that purpose, we collected a big set of data consisting all candidate updates from different social media services (Twitter, Facebook, Instagram) as well as traditional media content from 19 different news media, in practice trying to extract everything that happened online during the elections. In total our full data set ranges to approximately 1,5 million messages.

A dataset of that size means that traditional or qualitative methods are not enough, because it’s an amount of data no person can analyze by hand. Therefore, we turned to computational social sciences approaches, i.e. using computers and written algorithms to analyze our data. Such methodological approach has been recently entitled as computational social science.

Computational social science is an approach that utilizes computational methods and algorithms in different stages of the research process from data collection to data preprocessing and data analysis. In practice this means all tools used in research are written for a unique study purposes since no ready made tools are available.

This is an approach with several advantages but also disadvantages. For instance, extracting the data as pure textual format gathered through the APIs we cannot fully understand the context where the data is born. As Lisa Gitelman puts it, raw data is an oxymoron, and has no value as such. Second, we easily end up in a situation where we have to blindly trust the results what our algorithms give us, and they are often quantified. What do these numbers mean? Third, there are choices that need to be made both during the data collection as well as during the analysis phase.

These choices and interpreting the results require contextual and theoretical knowledge. In the field of social physics, social phenomena have been studied using computational methods by computer scientist and physicists who do have the methodological knowledge but not the theoretical or contextual knowledge ‚Äď and often no interest in that either.

Ethnography to the rescue!

In our project we aimed to tackle these limitations by combining computational social science with ethnography. Ethnography is a research approach that aims to create understanding and make sense of human life and social communities and practices within those communities. It is commonly conducted in the natural environments of human action. Ethnography is often characterized with a period of field work, a period of time when the researcher intensively immerses with the people and the culture she is studying, observing the practices and participating in the activities, writing field notes.

When ethnography moves online, it can be generally called online ethnography. There are several sub-approaches of online ethnography such webnography that focuses on web sites, network ethnography focusing on actor networks, netnography that focuses on communities, media ethnography where the researcher participates as a media user, trace ethnography, where log data of online platforms is used to trace user behavior patterns.

All these methods raise questions, (see Wittel 2000). For example, what counts as participatory observation online? When is a researcher participating, how do the research subjects know they are being studied? How can the researcher actually participate in the field, when necessarily a part of the physical context where the action takes place remains unseen and unreachable? How to understand the human actions taking place behind the online, in the so called real life?

Markham (2013) takes a reconciling approach to these questions and suggests that we just need to conceptualize the field in a bit different manner, not as a place, but as a flow or a process, and accept that as the forms of participation differ online, also forms of participatory observation can differ. Following her suggestions we proceeded with an ethnographic field work online for one full month before the election date, by three researchers. One focused on the left wing parties, one to right wing parties, and third to overall election-related communications cross-platform. Here the focus was rather wide, looking at the forming of the online agenda around the election, candidate communication styles as well as interaction with other actors. Field notes we written and screenshots and links saved on a daily basis.

Solving the burning questions of big data and social sciences

Based on our experiences, we propose a methodological approach of Data Augmented Ethnography, which overcomes many of the limitations of both methods. First, what comes to the context, we posit that using ethnography with computation social sciences enhances contextual framing. In the analysis phase, it is much easier to interpret the results when we can compare them to the field notes made during the field work. Further, the field notes can help us in crafting the algorithms to ask right questions in the first place. Ethnography also helps us already during the data collection phase so that we can be sure to include all the data we are interested in and for instance, modify our search queries on the go.

And why not use only ethnography? Because using computational methods allows us to use larger data sets and study the phenomena in larger extent than only snapshots of the case. Also, they allow for validation and generalization of our findings and observations.

Hence, we suggest supplementing ethnographic field work with computationally collected data, and simultaneously use the observations to modify the data collection. In the analysis phase we suggest both data sets to be used in parallel to complement the observations made in each of them. Further, in the best case, we suggest qualitative analysis on selected parts of the data would be conducted to go deeper with the observations. For instance in our research project, Mari Tuokko’s master’s thesis is an example of such approach.

There is no full data

As a final reminder it needs to be noted that data and observations always remain incomplete. The data that is visible for an observing researcher is always limited. Similarly any collected data sets, collected handles, or hashtags always remain incomplete ‚Äď none of the application programming interfaces of Twitter for instance give the “full” data. Some parts of the interaction takes place on private arenas or outside the online. Therefore, in essence, the idea of having a full data is an oxymoron. With a mixed methods perspective such as data augmented ethnography, however, we can gain a more nuanced understanding of the social action that takes place online.

More about the project:

Digivaalit 2015 Рpäätösseminaarin materiaali

Päätösseminaarin kalvot

  • Miten ehdokkaat vuorovaikuttivat¬†verkkojulkisuudessa vaalien alla?

  • Miten ehdokkaat vaikuttivat¬†verkkojulkisuuden agendaan?

Posterit

KUTSU: Verkon agendan rakentajat: Digivaalit 2015 -hankkeen p√§√§t√∂sseminaari

Digivaalit 2015 on monitieteinen tutkimushanke, jossa on selvitetty isojen datamassojen ja laskennallisen yhteiskuntatieteen menetelmien avulla verkkojulkisuuden vaikutusta median agendaan viime eduskuntavaaleissa.Tervetuloa hankkeen loppuseminaariin

torstaina 7. huhtikuuta klo 16.30-18.30 Päivälehden museolle (Ludviginkatu 2-4, Helsinki).

Niin kutsutun normalisaatiohypoteesin mukaan perinteiset valtarakenteet vaikuttavat myös verkkojulkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa. Hankkeessa on selvitetty, miten julkisessa, poliittisessa mediakeskustelussa olevat aiheet määräytyvät ja kuka niitä hallitsee. Voivatko poliitikot vaikuttaa siihen, mistä verkkojulkisuudessa puhutaan? Mitä on vaikuttajuus verkossa?

Seminaarissa esitellään hankkeen keskeisimmät tulokset ja niistä keskustellaan paneelissa, jossa on edustajia politiikasta, mediasta, järjestökentältä ja yliopistomaailmasta. Lisäksi tutkimushankkeessa tehdyt pro gradu -tutkielmat ovat esillä postereina museon tiloissa.

Seminaarin taustakanavina toimivat osallistamisalusta Presemo ja hashtag #digivaalit2015.

OHJELMA

16.30 Tilaisuuden avaus
Yliasiamies Ulla Koski, Helsingin Sanomain Säätiö

16.40 Kuka vaikutti verkkojulkisuuden agendaan eduskuntavaalien alla? Miten ehdokkaat vuorovaikuttivat verkossa keskenään ja kansalaisten kanssa?
Tutkijat Salla-Maaria Laaksonen ja Matti Nelimarkka

17.30 Paneelikeskustelu verkkojulkisuudesta ja politiikasta
Kansanedustaja ja puheenjohtaja Ville Niinistö, Vihreät
Kansanedustaja Hanna Sarkkinen, Vasemmistoliitto
Poliittinen suunnittelija Jussi Salonranta, Kokoomus
Tiedottaja Outi Puukko, Kepa ry.
Politiikan toimittaja Tommi Parkkonen, Iltalehti
Paneelin vetää tutkimusjohtaja Mikko Villi

18.30 Posterinäyttely, vapaata keskustelua ja seurustelua

Vp. viimeistään 31.3.2016 sirpa.ikonen at hssaatio.fi

Tapahtuma Facebookissa.

Tutkimuksen ovat toteuttaneet Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT (Aalto-yliopisto) ja Viestinn√§n tutkimuskeskus CRC (Helsingin yliopisto) Helsingin Sanomain S√§√§ti√∂n tuella. Hanke on k√§ynniss√§ 1.1.2015 ‚Äď 31.3.2016. Hankkeen johtajina toimivat johtaja, principal scientist Marko Turpeinen (HIIT) ja tutkimusjohtaja Mikko Villi (CRC).

Digivaalit 2015: Ehdokkaiden ja kansalaisten vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa vaalikampanjoinnin aikana ‚Äď tyhjyyteen huutelua vai merkityksellist√§ dialogia?

Sosiaalisesta mediasta on nykyisin tullut keskeinen osa vaaliviestint√§√§ ja poliittista kampanjointia. Samalla suunnitelmallinen, strateginen ja yksisuuntainen kampanjavaikuttaminen on muuttunut vuorovaikutteiseksi ‚Äď kansalaiset voivat l√§hesty√§ ehdokkaita sosiaalisessa mediassa aikaa ja paikkaa katsomatta, eik√§ viestinn√§n kontrolli ole en√§√§ yht√§ selke√§sti ehdokkaan k√§siss√§.

Vaikka on korostettu, että sosiaalinen verkko ei ole kehittynyt niin keskustelevaksi politiikan välineeksi kuin alun perin toivottiin, monet tutkimukset ovat todenneet, että poliitikot ja ehdokkaat ovat sosiaalisen median avulla yhä useammin yhteyksissä kansalaisten kanssa. Ehdokkaiden ja kansalaisten keskustelusta sosiaalisessa mediassa tiedetään kuitenkin toistaiseksi vain hyvin vähän: Mitä oikeasti tapahtuu, kun ehdokkaat ja kansalaiset keskustelevat sosiaalisessa mediassa? Onko näillä keskusteluilla todellisuudessa merkitystä?

N√§ihin kysymyksiin etsin vastausta puheviestinn√§n pro gradu ‚Äďty√∂ss√§ni. Tutkielmassani tarkastelin ehdokkaiden ja kansalaisten v√§list√§ vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa eduskuntavaalien 2015 kampanjoinnin aikana. P√§√§tavoitteenani oli kuvata ja ymm√§rt√§√§ sit√§, millaisia vuorovaikutuksen funktioita sek√§ topiikkeja ehdokkaiden ja kansalaisten v√§lisess√§ keskustelussa sosiaalisessa mediassa¬†esiintyy vaalikampanjoinnin aikana.

Tutkielman aineisto kerättiin sosiaalisen mediasta laskennallisen yhteiskuntatieteen menetelmiä hyödyntäen eduskuntavaalien 2015 aikana. Aineistoksi valikoitiin Twitteristä ja Facebookista systemaattisesti keskusteluketjuja (N=433), joihin osallistui sekä ehdokkaita että kansalaisia. Tutkimus toteutettiin vuorovaikutusanalyysin keinoin sekä määrällistä että laadullista otetta käyttäen. Keskusteluista luokiteltiin vuorovaikutuksen funktioita sekä aineistolähtöisesti että teoriasidonnaisesti luotuun analyysikategoriaan. Lisäksi tarkastelussa olivat keskustelun topiikit. Analyysiyksikkönä toimi yksittäinen viesti.

Tutkimuksen tulosten mukaan ehdokkaiden ja kansalaisten välinen keskustelu sosiaalisessa mediassa eduskuntavaalien 2015 vaalikampanjoinnin aikana

  • on p√§√§osin mielipiteiden esitt√§mist√§ ja pyyt√§mist√§, joskin mielipiteit√§ esitet√§√§n huomattavasti enemm√§n kuin niit√§ pyydet√§√§n
  • pit√§√§ sis√§ll√§√§n runsaasti tiedon vaihtamista sek√§ itsest√§ ja omasta toiminnasta kertomista, joskin yleisell√§ tasolla
  • sis√§lt√§√§ enemm√§n erimielisyyden osoittamista kuin samanmielisyyden ilmaisua
  • liittyy kampanjointiin, vaaleihin ja puoleisiin sek√§ muihin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten talous ja liiketoiminta
  • on monilta osin samankaltaista Twitteriss√§ ja Facebookissa, mutta niiden v√§lill√§ on havaittavissa my√∂s selkeit√§ eroja

Tutkimuksen tulosten mukaan voidaan siis todeta, että ehdokkaiden ja kansalaisten välinen keskustelu sosiaalisessa mediassa rakentuu suureksi osaksi mielipiteiden jakamiselle ja hakemiselle. Keskusteluissa ehdokkaat ja kansalaiset jakavat ajatuksiaan, tunteitaan ja näkemyksiään, ilmaisevat asenteitaan, sekä ottavat kantaa asioihin. Tyypillistä kuitenkin on, että mielipiteitä esitetään huomattavasti enemmän kuin niitä kysytään muilta. Lisäksi sosiaalisen median keskusteluissa vaihdetaan aktiivisesti ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvää informaatioita sekä kerrotaan itsestä ja omasta toiminnasta, joskin vain hyvin yleisellä tasolla.

Mielenkiintoista on, että tulosten perusteella keskustelussa on eroja sosiaalisen median palvelusta riippuen. Twitter-vuorovaikutuksessa ilmenee mielipiteiden vaihtamista, erimielisyyden osoittamista ja linkkien jakamista, minkä lisäksi keskusteluissa kritisoidaan tyypillisemmin kuin kehutaan. Eduskuntavaalikampanjoinnin 2015 aikana Twitter vaikuttikin näyttäytyvän palveluna, jolle oli ominaista mielipiteiden esittäminen ja hakeminen sekä kriittisempi keskustelu kuin Facebookille. Sen sijaan Facebookissa ehdokkaiden ja kansalaisten välinen keskustelu vaikuttaa kytkeytyvän hieman tiiviimmin kampanjointiin kuin Twitterissä: Facebook-vuorovaikutuksessa korostuvat näkemysten ja tiedon vaihtamisen ohella myös kampanjapäivittäminen ja kampanjointiin liittyvät myönteiset vuorovaikutuksen funktiot, kuten kampanjatuen osoittaminen sekä ehdokkaiden kehuminen.

Tutkielman tulokset osoittavat, että sosiaalisessa mediassa ei pelkästään kampanjoida ja markkinoida, vaan ehdokkaat ja kansalaiset myös jakavat ja hakevat aktiivisesti mielipiteitä sekä käyvät merkityksellisiä keskusteluja vaalikampanjoinnin aikana. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kansalaiset tiedostavat sosiaalisen median potentiaalin suoran interpersonaalisen keskustelun mahdollistavana alustana poliittisten ehdokkaiden kanssa.  Lisäksi tulosten pohjalta voidaan
esittää oletus siitä, että Twitterissä ja Facebookissa käytävä poliittinen keskustelu eroaa toisistaan.

Maisterintutkielma suoritettiin osana Digivaalit2015-hanketta. Tutkielma on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.