Kuplista ja niiden ehkäisemisestä

Teksti perustuu minun, Salla-Maaria Laaksosen ja Bryan Semaanin artikkelikäsikirjoitukseen. Koska akateeminen julkaisu on hidasta, päätin kirjoittaa  tiivistetyn version jo nyt blogimuodossa – onhan tuloksia jo esitelty Rajapinta-meetupeissa. Huomautettakoon, että tekstin näkökulma voi olla monelle yhteiskuntatieteitä edustavalle rajapintalaiselle hiukan outo, koska artikkelin pääyleisönä on käyttöliittymätutkijat.

Kuplien ja polarisaation tutkimiselle on pitkät perinteet myös verkkotutkmuksessa. Vuoden 2004 Yhdysvaltojen vaaleja tutkineet Adamic & Glance (2005) havaitsivat, että demokraattiblogaajat linkkaavat enemmän demokraattilähteisiin ja vastaavasti republikaaniblogaajat republikaanilähteisiin. Vastaavia tuloksia on saatu myös esimerkiksi Gilbertin yms. (2009), Jacobsonin ym. (2016) sekä Merazin (2015) tutkimuksissa.

Myös käyttöliittymätutkijat ovat lukeneet samoja artikkeleita ja alkaneet pohtia, kuinka polarisaatiota voisi teknologiaa kehittämällä vähentää. Tutkimusta on tehty varsin runsaasti. Esimerkiksi Park et al. (2009) ja Munson et al. (2009, 2010, 2013) ovat pyrkineet vaihtamaan uutisten suosittelun tukemaan erilaisten näkökulmien esittelyä. Suosittelu voi myös tapahtua suosittelemalla ihmisille muita ihmisiä joiden näkökulmat ovat aiheeseen voisivat olla erilaisia (esimerkiksi Garimella, 2016, 2017). Artikkelissamme kutsumme tätä vallitsevaksi lähestymistavaksi jonka haluamme haastaa (englanniksi common design agenda).

Empiirinen esimerkki: toimisiko vallitseva lähestymistapa?

Tutkimme Suomessa melko tuoretta, selvästi polarisoitunutta ilmiötä: maahanmuuttokeskustelua. Käytämme aineistona viittä maahanmuuttoa kannattavaa ja viittä maahanmuuttoa vastustavaa Facebook-yhteisöä ja niissä tapahtuvaa linkkien jakoa. Ilmiön kuvaamiseksi teimme verkostoanalyysin, jossa sivuston ja ryhmän vällle syntyy yhteys aina, kun kyseisessä ryhmässä on jaettu jokin kyseisen sivuston alla oleva linkki. Kuten verkostokuvastä näkee, aiemman tutkimuksen havaitsema polarisaatioilmiö on havaittavissa tässäkin keskustelussa: ryhmille yhteisiä sivustoja on vain kourallinen eli ryhmien keskelle jäävät verkoston solmut. Valtaosa jaetuista sivustoista on kullekin ryhmälle erillisiä.

network2
Linkit maahanmuuttoa vastustavissa (A1-5) ja kannattavissa (P1-5) ryhmissä. Aineisto on analyysissa täysin anonymisoitu, eli yksittäisiä käyttäjiä ei voi tunnistaa.

Jos seuraisimme aiemman tutkimuksen johtopäätöksiä, kuvaaja voisi johtaa ajatukseen, että ryhmille voisi tehdä hyvää välillä lukea samoja lähteitä ja ehkä löytää yhteistä maaperää tätä kautta. Aineistossa havaittiin, että noin kaksi prosenttia linkeistä ovat täysin samoja sekä kannattavissa että vastustavissa ryhmissä, eli näiden linkkien sivustot ovat mahdollisia yhteisen maaperän löytymiselle.

Päätimme kuitenkin tarkastella hiukan syvemmälle ja analysoida, mitä näiden yhteisten linkkien alla tapahtuu. Linkken alla olevien Facebook-kommenttien analyysi osoittaa, että yhteistä maaperää ei löytynyt. Linkkien alla varsin usein dissattiin hyvinkin julmasti sitä “toista puolta” – niin maahanmuuttoa vastustavissa kuin sitä kannattavissa ryhmissä. Keskustelu oli hyvin etäällä yrityksistä ymmärtää toisten näkökulmia.

Tulos ei välttämättä ole yllättävä ja uusin poliittinen psykologia (esim. Washburn, painossa) kuvaa, kuinka jopa tilastojen lukeminen värittyy lukijan ennakkokäsityksien kautta. Tästä huolimatta  ajatus yhteisen maaperän luominen esimerkiksi jaettujen linkkien avulla on keskeinen oletus vallitsevassa lähestymistavasssa.

Mitä sitten?

Analyysimme perusteella on selvää, että esitetty yksinkertainen eri uutislähteiden suosittelu sellaisenaan ei riitä. Käyttöliittymätutkimuksessa on palattava työpöydän ääreen ja mietittävä, missä määrin teknologialla voidaan välttää yhteiskunnan polarisaatiota ja mitä vaikutuksia sillä lopulta voi olla. Tämä on selkeästi kutsu rajapintaiselle teknologian ja yhteiskuntatieteen välissä olevalle tutkimukselle jossa voitaisiin huomioida niin teknologian syvällinen ymmärtäminen ja jopa teknologiakonstruktiivinen tutkimusote kuin myös yhteiskuntatieteen kautta ymmärrys ihmisen monimutkaisuudesta.

Käyttöliittymäsuunnittelu voisi lähteä rohkeasti kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja pelkän mediadieetin laajentamiseen asemesta. Alla on kolme esimerkkiä siitä mitä voitaisiin esimerkiksi tehdä. Ensimmäisessä koetetaan rakentaa suosittelua heikkojen yhteyksien kautta. Toisessa pyritään tuomaan uutisesta jo käytävää keskustelua ja sitä kautta eri näkemyksiä enemmän esille. Kolmannessa tarjotaan uutisten jakajille vihjettä, että samaan aiheeseen on esitetty monta näkökulmaa.

Nämäkään lähestymistavat eivät välttämättä toimi. Pahimmillaan ne voivat vain aiheuttaa enemmän antisosiaalista toimintaa ja pahaa mieltä. Siitä huolimatta olisi tärkeää, että design-vetoinen käyttöliittymätutkimus tutkisi myös vallitsevaa lähestymistapaa haastavia ratkaisuja pohtisi mitä kaikkea voitaisiin tehdä tämän yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi.

 

Ohjelmoinnin opetusta yhteiskuntatieteilijöille Helsingissä – jotain ajatelmia

English version available at Science & Industry, Matti’s personal blog.

Ensimmäinen Helsingin yliopiston Programming for social science kurssi pidettiin syksyllä 2014. Silloin ei ollut kovinkaan monia kursseja, joista katsoa mallia suunnittelun avuksi. 2014 jälkeen olen muuttanut kurssia ja yrittänyt mielestäni parantaa sitä. Esimerkiksi kurssin harjoitustehtäviä on muokattu yhteiskuntatieteitä käsitteleviksi (kevät 2015syksy 2016). Nykyisin ohjelmointi, yhteiskuntatiede ja ´data science’ on paljon trendikkäämpää kuin vuonna 2014. Esimerkiksi SAGE Publishing on SAGE Campuselleen luonut kurssin ohjelmoinnista videomateriaaleineen ja kertomuksineen (selkeyden vuoksi: pääsin käyttämään materiaalia ilmaiseksi arviointitarkoituksissa).

Koska ohjelmointi ja ‘data science’ ovat tällä hetkelä trendikkäitä, ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki vähän kelata omaa opetustani ja sen kehittymistä. Uskon, että on olemassa (vähintään) kaksi erilaista tapaa opettaa ohjelmointia: tietojenkäsittelytieteellinen ja soveltava. Tietojenkäsittelytieteellinen lähestymistapa näkyy parhaiten eri yliopistojen “Johdatus ohjelmointiin”-kursseilla, missä koko tematiikkaa lähestytetään tietojenkäsittelytieteen perinteestä. Soveltava tyyli sen sijaan yrittää integroida ohjelmoinnin jonkin oppiaineen soveltavaan kontekstiin. Esimerkiksi Guzdialin (2003) kurssi keskittyi ohjelmoinnin opettamiseen media-alalle ja keskittyikin esimerkiksi kuvien automaattiseen käsittellyn. Samalla tavalla Sullivanin (2013) datavetoinen kurssi painotti laskennallista aineiston käsittelyä.

Ensimmäinen, syksyn 2014, kurssi oli ehdottomasti tietojenkäsittylytieteellinen. Teimme kaikki perinteiset tietojenkäsittelytieteen tehtävät, mukaanlukien Fizz-Buzz ja alkulukutestaus. Ovat samoja tehtäviä, millä minut on aikanaan opetettu. Jo silloin käytössä oli artikkeleita, jotka yrittivät vähän taustoittaa siitä, miten laskennallisia menetelmiä voidaan soveltaa yhteiskuntatieteissää. Kuitenkin, kurssin lopulla kuulin palautteessa, ettei ohjelmoinnin ja yhteiskuntatieteen välinen yhteys ollutkaan niin selvää, kun ajattelin sen olevan.Vähän kerrallaan, usean vuoden aikana kasvatin soveltavien tehtävien määrää. Soveltavat tehtävät pohjautuvat jotenkin yhteiskuntatieteellisiin ongelmiin, mutta yksinkertaistetussa muodossa. Tänä vuonna kokeilen liittää kaikki tehtävät yhteiskuntatieteen kannalta kiinnostavaan aineistoon ja kontekstiin. Kuten aiempinakin vuosina, luemme myös useita empiirisiä tapaustutkimuksia.

Katsotaan mitä tapahtuu tällä kertaa ja opitaan taas seuraavaan kertaan.Ja miten tämä kaikki liittyi SAGE Publishingingiin? Heidän uusi materiaalinsa pyrkii samaan tavoitteeseen kuin minä: tukemaan yhteiskuntatieteilijöiden ohjelmointia. Raktenteensa osalta kurssi on selkeästi rakennettu tietojenkäsittelytieteellisestä perspektiivistä. Rakenne seuraa hyvin perinteistä ohjelmointikurssia: ohjelmointiympäristön käyttö, muuttujien toiminta, kontrollirakenteet ja huomioita hyvistä toimintatavoista. Lisäksi on selvästi on enemmän soveltajille mielenkiintoista sisältöä, erityisesti verkkosivujen käsittely. Tekijöillä on kuitenkin ollut mielessä yhteiskuntatieteljät ja yhteiskuntatiedettä on koitettu tuoda osaksi sisältöä erillisillä “Application to Social Science”-laatikoilla. Valitettavasti ne eivät mielestäni olleet sisällöllisesti mitenkään mullistavia:

Ohjelmoinnin osalta materiaali on erittäin hyvätasoista. Videot ovat hyvin tehtyjä ja selkeän oloisia. Kuitenkaan mielestäni valmis itsenäiseksi materiaaliksi, vaan toimii yhteiskuntatieteellisen kurssin rinnalla jossa

  • on enemmän käytännön harjoituksia ohjelmoinnista, jotta yleisen tason ymmärrys ohjelmoinnista muuttuisi osaamiseksi
  • enemmän kertomusta laskennallisen tutkimusprosessin yhteydestä yhteiskuntatieteisiin ja sen käsitteisiin ja tukea ohjelmoinnin käyttöä tutkimusmenetelmänä

Tämän kaltaisella kurssilla on kuitenkin – kokemukseni mukaan – usein jonkun käsikirjan ohjelmoinnin opettamisesta. Internet toki on pullollaan näitä materiaaleja, mutta niistä tulee herkästi tilkkukäkkimäinen kokoelma erilaisia lähestymistapoja. Ja tämä ei toki ole systemaattinen ja myös aika sekava. SAGEn kurssi voisi toimia systemaattisempana mateiraalina tälläiselle kurssille.