Teksti perustuu minun, Salla-Maaria Laaksosen ja Bryan Semaanin artikkelikäsikirjoitukseen. Koska akateeminen julkaisu on hidasta, päätin kirjoittaa tiivistetyn version jo nyt blogimuodossa – onhan tuloksia jo esitelty Rajapinta-meetupeissa. Huomautettakoon, että tekstin näkökulma voi olla monelle yhteiskuntatieteitä edustavalle rajapintalaiselle hiukan outo, koska artikkelin pääyleisönä on käyttöliittymätutkijat.
Kuplien ja polarisaation tutkimiselle on pitkät perinteet myös verkkotutkmuksessa. Vuoden 2004 Yhdysvaltojen vaaleja tutkineet Adamic & Glance (2005) havaitsivat, että demokraattiblogaajat linkkaavat enemmän demokraattilähteisiin ja vastaavasti republikaaniblogaajat republikaanilähteisiin. Vastaavia tuloksia on saatu myös esimerkiksi Gilbertin yms. (2009), Jacobsonin ym. (2016) sekä Merazin (2015) tutkimuksissa.
Myös käyttöliittymätutkijat ovat lukeneet samoja artikkeleita ja alkaneet pohtia, kuinka polarisaatiota voisi teknologiaa kehittämällä vähentää. Tutkimusta on tehty varsin runsaasti. Esimerkiksi Park et al. (2009) ja Munson et al. (2009, 2010, 2013) ovat pyrkineet vaihtamaan uutisten suosittelun tukemaan erilaisten näkökulmien esittelyä. Suosittelu voi myös tapahtua suosittelemalla ihmisille muita ihmisiä joiden näkökulmat ovat aiheeseen voisivat olla erilaisia (esimerkiksi Garimella, 2016, 2017). Artikkelissamme kutsumme tätä vallitsevaksi lähestymistavaksi jonka haluamme haastaa (englanniksi common design agenda).
Empiirinen esimerkki: toimisiko vallitseva lähestymistapa?
Tutkimme Suomessa melko tuoretta, selvästi polarisoitunutta ilmiötä: maahanmuuttokeskustelua. Käytämme aineistona viittä maahanmuuttoa kannattavaa ja viittä maahanmuuttoa vastustavaa Facebook-yhteisöä ja niissä tapahtuvaa linkkien jakoa. Ilmiön kuvaamiseksi teimme verkostoanalyysin, jossa sivuston ja ryhmän vällle syntyy yhteys aina, kun kyseisessä ryhmässä on jaettu jokin kyseisen sivuston alla oleva linkki. Kuten verkostokuvastä näkee, aiemman tutkimuksen havaitsema polarisaatioilmiö on havaittavissa tässäkin keskustelussa: ryhmille yhteisiä sivustoja on vain kourallinen eli ryhmien keskelle jäävät verkoston solmut. Valtaosa jaetuista sivustoista on kullekin ryhmälle erillisiä.
Jos seuraisimme aiemman tutkimuksen johtopäätöksiä, kuvaaja voisi johtaa ajatukseen, että ryhmille voisi tehdä hyvää välillä lukea samoja lähteitä ja ehkä löytää yhteistä maaperää tätä kautta. Aineistossa havaittiin, että noin kaksi prosenttia linkeistä ovat täysin samoja sekä kannattavissa että vastustavissa ryhmissä, eli näiden linkkien sivustot ovat mahdollisia yhteisen maaperän löytymiselle.
Päätimme kuitenkin tarkastella hiukan syvemmälle ja analysoida, mitä näiden yhteisten linkkien alla tapahtuu. Linkken alla olevien Facebook-kommenttien analyysi osoittaa, että yhteistä maaperää ei löytynyt. Linkkien alla varsin usein dissattiin hyvinkin julmasti sitä “toista puolta” – niin maahanmuuttoa vastustavissa kuin sitä kannattavissa ryhmissä. Keskustelu oli hyvin etäällä yrityksistä ymmärtää toisten näkökulmia.
Tulos ei välttämättä ole yllättävä ja uusin poliittinen psykologia (esim. Washburn, painossa) kuvaa, kuinka jopa tilastojen lukeminen värittyy lukijan ennakkokäsityksien kautta. Tästä huolimatta ajatus yhteisen maaperän luominen esimerkiksi jaettujen linkkien avulla on keskeinen oletus vallitsevassa lähestymistavasssa.
Mitä sitten?
Analyysimme perusteella on selvää, että esitetty yksinkertainen eri uutislähteiden suosittelu sellaisenaan ei riitä. Käyttöliittymätutkimuksessa on palattava työpöydän ääreen ja mietittävä, missä määrin teknologialla voidaan välttää yhteiskunnan polarisaatiota ja mitä vaikutuksia sillä lopulta voi olla. Tämä on selkeästi kutsu rajapintaiselle teknologian ja yhteiskuntatieteen välissä olevalle tutkimukselle jossa voitaisiin huomioida niin teknologian syvällinen ymmärtäminen ja jopa teknologiakonstruktiivinen tutkimusote kuin myös yhteiskuntatieteen kautta ymmärrys ihmisen monimutkaisuudesta.
Käyttöliittymäsuunnittelu voisi lähteä rohkeasti kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja pelkän mediadieetin laajentamiseen asemesta. Alla on kolme esimerkkiä siitä mitä voitaisiin esimerkiksi tehdä. Ensimmäisessä koetetaan rakentaa suosittelua heikkojen yhteyksien kautta. Toisessa pyritään tuomaan uutisesta jo käytävää keskustelua ja sitä kautta eri näkemyksiä enemmän esille. Kolmannessa tarjotaan uutisten jakajille vihjettä, että samaan aiheeseen on esitetty monta näkökulmaa.
Nämäkään lähestymistavat eivät välttämättä toimi. Pahimmillaan ne voivat vain aiheuttaa enemmän antisosiaalista toimintaa ja pahaa mieltä. Siitä huolimatta olisi tärkeää, että design-vetoinen käyttöliittymätutkimus tutkisi myös vallitsevaa lähestymistapaa haastavia ratkaisuja pohtisi mitä kaikkea voitaisiin tehdä tämän yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi.
Tieteen ja teknologian tutkimuksessa on jo pitkään ymmärretty, että tekniset välineet sisältävät myös arvoja (esim. 
Eräs työkaverini huomasi, että Kelakin 
