Mikä on ’digitaalinen vaaliteltta’?

Luin Eduskuntavaalitutkimus 2015 -kirjassa kappaletamme ”Digitaalinen vaaliteltta: Twitter politiikan areenana eduskuntavaaleissa 2015”, ja päädyin pohdiskelemaan tekstin jo tultua painosta, että mikä ihme onkaan digitaalinen vaaliteltta. Varsinaisessa tekstissä avataan ajatusta vähän tarkemmin, mutta edelleen varsin epämääräisesti:

Keskustelun näkökulmasta Twitter voisi olla uudenlainen digitaalinen vaaliteltta, jossa luoda kontaktia ainakin osaan äänestäjistä. Sosiaalinen media määritellään usein mahdollisuutena viestiä ystävien sekä tuntemattomien ihmisten kanssa teknologiavälitteisesti (esim. Bechmann ja Lomborg 2013; boyd ja Ellison 2007).

Myöhemmin radiohaastattelussa Mari Marttila pohdiskelee digitaalista vaalitelttaa seuraavien kriteerien kautta:

1. vaaleja ei voiteta vain digitaalisella vaaliteltalla
2. digitaalisellakin vaaliteltalla ihmisen täytyy olla kiinnostunut politiikasta löytääkseen vaaliteltalle asti
3. ehdokkaat jakoivat lähinnä digitaalisia esitteitä itsestään

Mutta onko tässä kaikki? Miksi olemme keksineet hienon kuuloisen sanan kuvaamaan poliitikkovetoista verkkovälitteistä viestintää? Pohditaanpas ilmiötä tarkemmin: mitkä ovat digitalisaation keskeisiä piirteitä ja miten ne tulisi ymmärtää vaaliteltan kautta?

Manuel Castells (2010, 406) muotoilee digitaalisten välineiden hyödyn verkostoyhteiskunnassa ajattoman ajan ja paikattoman paikan kautta. Eli lyhykäisyydessään, digitaalisessa vuorovaikutuksessa aika ja paikka menettävät merkitystään kohtaamisen osalta. Digitaalinen vaaliteltta on aina auki ja sinne pääsee lähtemättä sateiseen Suomen kevääseen.

Samaan aikaan danah boyd (2007) on pohtinut verkottuneen julkisuuden käsitettä. Hänelle verkottunut julkisuus on teknologian muodostama areena, jossa esiintyjät ja yleisö voivat kohdata. Verkottuneen julkisuuden erityisominaisuuksiksi tällöin on kuvattu pysyvyyttä, haettavututa, toistettavuutta sekä odottamattomien yleisöjen olemassaoloa. Digitaalinen vaaliteltta siis yhdistää yleisön ja esiintyjät, mutta jättää digitaalisia jalanjälkiä, joita muut voivat seurata. Lisäksi boyd nostaa esille viestintävälineiden merkityksen osana verkottuneen julkisuuden muodostumista, mihin palaan myöhemmin.

Ennen kuin pyrin muodostamaan tarkemman työmääritelmän digitaalisesta vaaliteltasta, on ehkä tarpeen miettiä perinteisen vaaliteltan ominaisuuksia. Vaikka kaikki olemme nähneet vaalitelttoja, niitä ei näköjään ole erityisemmin tutkittu: Google Scholar löytää hakusanalla ’vaaliteltta’ viisi (5) hakutulosta – joista kaksi omaan tekstiimme. Kolme jäljelle jäänyttä tekstiä eivät myöskään suoraan vastanneet kysymykseen, siitä, mikä on vaaliteltta. Aloitetaanpas pohdiskelemalla torin laidalla olevia vaalitelttoja ja niiden piirteitä:

1. Vaaliteltta on osa laajempaa kampanjatyötä. Vaalitelttojen tarkoitus on markkinoida ehdokasta sekä puoluetta äänestäjille. Vaaliteltat tukevat esimerkiksi lehdissä tapahtuvaa mainontaa.
2. Kampanjapaikkana vaaliteltta on julkinen. Sekä poliitikot, avustava väki että vaaliteltalla kävijät ovat kaikkien nähtävissä. Vaikka vaaliteltta mahdollistaa henkilökohtaisen kohtaamisen, se ei kuitenkaan ole yksityinen.
3. Vaaliteltat ovat osa kaupunkikuvaa. Ne laitetaan näkyvillä oleviin ja saavutettaviin ympäristöihin. Ne toimivat ei vain kampanjoinnin välineenä, vaan merkkinä lähestyvistä vaaleista luoden vaalitunnelmaa koko kaupungissa.
4. Vaaliteltat eivät maagisesti yhdistä ehdokasta ja äänestäjää. Äänestäjän täytyy kulkea vaaliteltta-alueella – niitä on esimerkiksi paljon vähemmän esikaupunkialueella. Äänestäjän tulee kiinnittää huomiota vaalitelttaan, joko omasta mielenkiinnosta, ilmaisen kahvin takia tai vaaliväen takia.
5. Vaaliteltta ei pakota noudattamaan tiettyä käytäntöä tai rituaalia. Kampanjamuoto voi olla melkein mitä vain maan ja taivaan välillä, vaaliteltta antaa vain tilan käytettäväksi. Esimerkiksi jotkut ehdokkaat voivat keskittyä enemmän mainoksien jakamiseen ja toiset tervehtimään äänestäjiä.

Mitä hyötyä näistä ajatuksista oli sitten käytännössä? Ovatko ne päteviä digitaalisessa ympäristössä tai auttavatko ne meitä hahmoittamaan digitaalisia vaalitelttoja enemmän? Jäsennellään digitaalisen vaaliteltan luonnetta

• Liittyen boydin ajatuksiin, digitaaliset osallistumisen muodot – kuten myös digitaalinen vaaliteltta – pohjautuvat alustojen tukemiin osallistumismahdollisuuksiin. Olen kirjoittanut aiemmin kansalaisjärjestöistä ja verkko-osallistumisen mahdollisuusrakenteista, joten tässä kohtaa voi sanoa tiivistetysti: tekniset järjestelmät muokkaavat sitä, mikä on mahdollista digitaalisessa kampanjoinnissa.
  
  Yhdysvalloissa Hillary Clinton on kerännyt tukijoukoikseen 50 ihmisen teknologiaryhmän toteuttamaan niin data-analyysiä kuin arvatenkin vuorovaikutteisia sovelluksia (esimerkiksi Trump Yourself) tukemaan omaa kampanjaansa. Suomessa puolueet yleensä tyytyvät käyttämään valmiita teknologiapalikoita, kuten Twitteriä ja Facebookkia, mutta toiminnan muodot määrää silloin alustan koodarit, eivät poliitikot. Jostain syystä näin suoraviivaista teknologia-määrää ajattelua pidetään aikamoisessa pannassa suomalaisessa yhteiskuntatieteessä, mutta nostetaan kissa pöydälle. Jos Twitter sallii vain 140 merkin mittaiset viestit, niin silloin sen kanssa pitää elää tai kiertää rajoitteita lähettämällä viesti kuvana tai useassa osassa.
• Toisaalta, digitaalinen vaaliteltta riippuu myös yleisöstä – sosiaalisen median palveluissa yleensä kuvitellusta yleisöstä (imagined audiences, esimerkiksi Marwick & boyd, 2011). Useissa verkkopalveluissa ei ole varmaa, kuka tuotoksia oikeasti lukee – ne ovat (puoli)julkisia ja saatavilla laajoille ihmisjoukoille. Kuitenkin tuotos on kirjoitettu jollekkin ajatukselle siitä, ketkä sitä voisivat nyt päätyä lukemaan, kuka seuraa minua. Kärjistettynä esimerkkinä, Helsingin keskustassa Keskustalla keihäänkärki tuskin on maatilan tukien kehitys. Ihan vain, koska normaalia kadulla kulkevaa helsinkiläistä moiden tuskin kiinnostaa, he eivät ole kuviteltua yleisöä tälle viestille.
  
  Jatkaen tätä ideaa, kuten Vilma ja Airi esittelivät, teknologian käyttö on myös oman identiteetin rakentamista. Muotoillen toisin, tiettyjen teknologiavalintojen tekeminen voi signaloida kohdeyleisöllesi, että hei, olen kuten tekin. Vilman ja Airin esimerkki oli klassisesta irkistä, joka oli heidän mukaansa myös tietotekniikkaopiskelijoille identiteetin rakennuksen väline – oltiin muualla kuin massojen Facebookissa. Samalla tavoin ehdokas voi valita välineitä strategisesti, osoittaakseen kuuluvuutta tiettyyn ryhmään.

Yllä hahmoiteltiin digitaalista vaalitelttaa teknologian sekä sosiaalisen roolin kautta. Virallisesti tälle on sana: sosiotekninen järjestelmä. Ei se tosin varmaan auta edes meitä tutkijoita eteenpäin. Ehkä riittääkin muistaa, että digitaalisen vaaliteltan tutkimuksessa on tarpeen pohdiskella niin teknologian kuin sosiaalisen merkitystä vaaliteltan käytännöissä.

Lisätään rajauksia digitaaliselle vaaliteltalle tarkastelemalla havaitseviamme piirteitä perinteisissä vaaliteltoissa.

• Digitaalisen vaaliteltan tulee olla julkinen ja saavutettavissa oleva. Tämä tarkoittaa, etteivät monet suoraan viestintään perustuvat muodot (tekstiviestit, sähköpostit) ole digitaalista vaalitelttaa. Ne ovat vain ihmisten välistä digitaalista viestintää. Julkisuuden kannalta kiintoisaa on, että vaaliteltan tulee olla löydettävissä. Omassa tutkimuksessamme aihetunnisteet (hashtagit) mahdollistivat vaalitelttojen löytämisen sekalaisesta Twitter-virrasta. Tällöin aiheesta kiinnostuneet ihmiset voivat helposti seurata vaaliteltan toimintaa. Samoin Facebook-sivut ja ryhmät ovat selkeästi löydettävissä ja tunnistettavissa.
• Vaaliteltat ovat osa vaalien tekemistä. Digitaaliset vaaliteltat nivoutuvat osaksi ihmisten arkea, näkyvät esimerkiksi uutisvirrassa. Digitaalisten vaalitelttojen täytyy sitoutua osaksi olemassa olevaa sosiaalista verkkotoimintaa, niiden pitää tarjota sosiaalisia objekteja muille käyttäjille. Hienolla sanalla tarkoitetaan sitä, että niitä pitää voida jakaa ja integroida muuhun verkkokäyttöön. Sosiaalisina objekteina ne ovat ajasta ja paikasta riippumattomia, mutta silti läsnä normaalissa mediaympäristössä – kuten vaaliteltatkin. Toisaalta, vain vaalitelttojen näkeminen ei vielä tarkoita, että sillä olisi vaikutusta äänestyspäätöksiin.

En ole vielä puhunut digitaalisen vaaliteltan toiminnasta, ei ole yhtä oikeaa tapaa olla läsnä digitaalisessa ympäristössä. Digitaalinen vaaliteltta on sosiaalinen ja jaettavissa oleva toimintaympäristö poliittiselle viestinnälle. Kuitenkin, kampanjointi siellä voi muuttua riippuen tekijästä, ajankohdasta ja kontekstista.

Ehkä kokonaisuudessaan tämä sekava tajunnanvirta koitti sanoa, että meidän olisi syytä miettiä kunnolla digitaalisen vaaliteltan – ja miksei perinteisenkin – luonnetta osana vaaleja. Nyt esitetyt pohdiskelut eivät vielä johdata meitä hyvään määritelmään, mutta ehkä kuvaavat jo jotain tärkeitä kriteereitä. Kuitenkin tarvittaisiin kunnollinen – ja ennenkaikkea empiriaan sekä kirjallisuuteen – sitoutunut määritelmä ennen tarkempaa pohdiskelua.

Ehkä koko termi nyt sitä pyöriteltyäni kuulostaa aikaiselta internet-vaiheelta, kun verkkoa koitettiin käsitteellistää fyysisenä tilana (esimerkiksi Johnston, 2009). Toisaalta, teemme käännöstyötä eri alojen välissä, ehkä muutama esittämäni pointti voi olla perinteiselle politiikan tutkijalle hyödyksi ja avuksi omissa pohdinnoissa.

Kiitokset tekstin kommentoinnista Jesse Haapojalle. Kiitokset oikoluvusta Ada Hyväriselle.