publication

Roskauutisten tunnelogiikka

Uudet, voimakkaat mediamuodot ovat aina herättäneet huolta yleisöistä herkkäuskoisena massana. Kun pelot laantuvat, yleisöjen aktiivinen rooli tulee jälleen näkyviin. Ajatus aktiivisista yleisöistä valottaa disinformaation kulutuksen tulkinnallisia ja affektiivisia ulottuvuuksia. Roskauutiset toimivat poliittisen tunteenilmaisun ja identiteetin rakentamisen välineinä sosiaalisessa mediassa nimenomaan niiden puolueellisuuden takia.

research note

Onko olemassa vain yhtä totuutta?

Yhteiskunnassa sekä tutkijoiden keskuudessa on käyty varsin aktiivista keskustelua tekoälyn etiikan kysymyksistä ja automaattisen päätöksenteon ongelmista. Yksi keskeinen osa tätä työtä on liittynyt pyrkimykseen määritellä oikeita ratkaisuja tai oikeita päätöksiä hyvin monimutkaisessa ympäristössä, jota jotkut myös kutsuvat todellisuudeksi.