Populaari ja akateeminen diskurssi sosiaalisessa mediassa leviävästä poliittisesta disinformaatiosta keskittyy usein toimijoihin sen takana, trollitehtaista ja salaliittoteoreetikoista kohdennusalgoritmeihin. Tällöin kysymys disinformaation kulutuksesta ja kuluttajista saattaa helposti unohtua – siitä huolimatta, että keskustelulla yleisöjen ratkaisevasta roolista mediasisältöjen tulkitsijoina on pitkät perinteet mediatutkimuksessa. Kuten Sonia Livingstone (2019) huomauttaa, näkemys mediayleisöistä vaihtelee syklisesti. Uudet, voimakkaat mediateknologiat ja -muodot ovat aina herättäneet huolta yleisöistä herkkäuskoisena massana. Kun pelot ajan myötä laantuvat, kiinnostus kohdistuu jälleen yleisöjen monimuotoisuuteen, aktiivisuuteen ja tulkinnalliseen pätevyyteen.
Ajatus yleisöjen aktiivisuudesta tulisi ottaa huomioon myös poliittisen disinformaation tutkimuksessa: se avaa uusia näkökulmia siihen, miksi ihmiset ylipäätään hakeutuvat problemaattisen informaation pariin, luottavat siihen, ja jakavat sitä eteenpäin. Se auttaa ymmärtämään, miten “roskainformaatiosta” tulee merkityksellistä palvellessaan tiettyjen sosiaalisen median käyttäjäryhmien tarkoitusperiä ja identiteettejä. Yleisön toimijuus on keskeinen niin poliittisen disinformaation ongelman diagnosoinnissa kuin mahdollisten ratkaisujen pohtimisessa. Social Media + Society -journaalissa julkaistussa artikkelissa kysyimmekin: Miten yleisö osallistuu poliittisen disinformaation välittämiseen Facebookissa? Millaista merkityksenantoa poliittisen disinformaation ympärille muodostuu kyseisellä alustalla? Mikä on Facebookin affordanssien ja algoritmien rooli tämän merkityksenannon ja vuorovaikutuksen muovaamisessa?
Faktuaalisuudesta tulkintaan
Tutkimuksemme keskittyi amerikkalaisiin poliittisiin ”roskauutisiin” ja niiden vastaanottoon Facebookissa. Tutkimiamme lähteitä voisi kuvata äärioikeistolaisiksi ja oikeistopopulistisiksi, ja niillä oli monia niin kutsutun vastamedian piirteitä. Vaikka myös vasemmistolaisia roskauutisia on olemassa, ilmiö on vahvasti kallellaan oikealle. Roskauutiset matkivat uutissisältöä, mutta eivät piittaa journalistisista standardeista ja etiikasta. Ne eivät kuitenkaan usein sisällä “tuulesta temmattuja” valheita tai väitteitä, vaan johtavat harhaan ja koodaavat poliittisia ideologioita usein vaikeammin havaittavin keinoin. Siten ne asettuvat laajalti sosiaalisen median moderointikäytäntöjen ulottumattomiin.
Kyseessä on ennen kaikkea näyttämisen, korostamisen ja piilottamisen peli: mitä tuodaan toistuvasti esiin ja dramatisoidaan, ja toisaalta mitä jätetään tarinan ulkopuolelle. Hyvin tyypillistä on esimerkiksi nostaa vain omaa narratiivia tukevia tapahtumia uutisaiheiksi. Todellisista, mutta marginaalisista ja toisiinsa liittymättömistä tapauksista, kuten laittomien maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, punoutuu tunteita herättävä tarina. Ne esittäytyvät jonkin laajemman, uhkaavan yhteiskunnallisen kehityssuunnan ilmentyminä. Yleisöille ei tarjota näitä narratiiveja suoraan, vaan he saavat ikään kuin itse ”yhdistää pisteet” kulttuurisen ja tulkinnallisen toimintansa kautta.
Facebookin kommenttiosioita tarkastellessa huomio kiinnittyykin yleisöjen aktiiviseen rooliin heidän tuodessaan omat tunnereaktionsa ja tulkintakehikkonsa osaksi viraaleja roskauutisia. Facebookin affordanssit osallistuvat kuitenkin keskeisillä tavoilla käyttäjien huomion, tulkintojen ja vuorovaikutuksen muokkaamiseen. Alusta on esimerkki affektiivisesta laskennasta (affective computing). Se on teknologia, joka pyrkii stimuloimaan ja tunnistamaan emotionaalista vuorovaikutusta ja reagoimaan siihen, esimerkiksi nostamalla eniten reaktioita saaneiden roskauutisten ja kommenttien näkyvyyttä entisestään.
Roskauutisten puolueellisuus ja dramatiikka
Tutkimuksemme perusteella sosiaalisessa mediassa leviävät roskauutiset tarjoavat otollisen kasvualustan “me vastaan muut” -ajattelulle. Niiden tekniikoissa ja tulkinnoissa maailman kompleksisuus redusoituu draamaksi: taisteluksi poliittisten voimien – tai yksinkertaisesti ”hyvän” ja “pahan” – välillä. Aiempi tutkimus on painottanut poliittisen disinformaation pyrkivän herättämään vihan, kaunan ja pelon tunteita valtaapitäviä, poliittisia vastustajia sekä toiseutettuja kohtaan. Nämä piirteet olivat läsnä meidänkin aineistossamme. Roskauutiset otettiin kuitenkin usein vastaan myös lämpimin tuntein, aiheen ollessa esimerkiksi poliittinen voitto tai julkisen konservatiivihahmon nokkelaksi tai yleväksi koettu puheenvuoro. Facebookissa tapahtuvassa roskauutisten kuluttamisessa ja kommentoinnissa onkin kyse paitsi negatiivisten tunteiden ilmaisusta ja vahvistamisesta, myös yhteenkuuluvuudesta, ryhmän sisäisestä solidaarisuudesta ja positiivisen itsekuvan luomisesta.
Huomionarvoista on myös se, että yleisöt arvioivat roskauutisia ennen kaikkea emotionaalisesti: keskeistä heille oli, kuvasivatko uutiset heidän kokemustaan maailmasta. Näin ollen esimerkiksi uutisen iällä tai sen sisältämillä faktuaalisilla virheillä ei ollut heille juurikaan väliä. Tärkeämpää oli kokemus siitä, että roskauutisen kuvaama tapahtuma olisi yhtä hyvin voinut tapahtua edeltävänä päivänä tai kerrotulla tavalla. Puolueellinen esittäminen voi näin osua ”objektiivista” esittämistä lähemmäksi koettua todellisuutta. Hyvä esimerkki tästä on viraali roskauutinen, joka kertoi demokraattisenaattori Elizabeth Warrenin verranneen aborttia nielurisojen poistoon. Oikeasti Warren on verrannut vain toimenpiteiden turvallisuutta, ei niiden merkitystä tai eettisyyttä. Jos käyttäjä pitää demokraatteja vihollisinaan tai moraalittomina, kertomus Warrenista samaistamassa abortin nielurisojen poistoon voi kuitenkin tuntua paljastavan jotain paljon todellisempaa kuin mikään täsmällinen kuvaus hänen puheenvuorostaan. Roskauutisten leviämisen ehkäiseminen ei täten voi nojata ainoastaan faktojen todentamiseen tai medialukutaidon lisäämiseen. Ne toimivat poliittisen tunteenilmaisun ja identiteetin rakentamisen välineinä sosiaalisessa mediassa juuri siksi, että ne eivät ole puolueettomia.
Viitteet
Livingstone, S. (2019). Audiences in an age of datafication: Critical questions for media research. Television & New Media, 20(2), 170-183.
Savolainen, L., Trilling, D. & Liotsiou, M. (2020). Delighting and Detesting Engagement: Emotional Politics of Junk News. Social Media & Society. https://doi.org/10.1177/2056305120972037
Artikkelikuvan lähde: (cc) Moses Mehraban @Flickr
Rajapinta 