Valtioneuvoston teknologiapoliittisen periaatepäätöksen tavoitteena on tehdä Suomesta vuoteen 2030 mennessä maailman menestyksellisin ja tunnetuin teknologian kehittämisestä ja hyödyntämisestä hyvinvointia ammentava maa. Viime vuosien tekoälyä tai digitaalisuutta koskevaa strategiapuhetta tunteville tällainen tavoitteenasettelu vaikuttaa kovin tutulta. Teknologia asemoidaan kansainväliseksi, valtioiden väliseksi kilpakentäksi. Tässä kisassa Suomen on menestyttävä – ja oltava paras. Tutulta vaikuttaa myös se, miten suoraviivaisesti teknologiassa pärjääminen kytketään hyvinvointiin. Taustalla on oletus teknologian ja hyvinvoinnin positiivisesta suhteesta, mutta teknologiaa tai hyvinvointia ei määritellä mitenkään.
Periaatepäätökseltä odottaisi rohkeutta linjata, valintoja tehden, mihin pyritään. Päätöstä vaivaa kuitenkin konkreettisten linjausten puute, eikä se esitä näkemystä suomalaiselle yhteiskunnalle toivottavasta ja hyödyllisestä teknologisesta kehityksestä
Teknologiaa tutkivina yhteiskuntatieteilijöinä pidämme tätä vakavana ongelmana. Teknologiasta puhutaan yleisellä tasolla – ikään kuin se olisi yksi yhtenäinen asia, jota edistämällä maailmaan laskeutuu lisää hyvinvointia. Päätöksessä oletetaan, että haluttuun tulevaisuuteen – mikä se onkaan – päästään yksinkertaisesti teknologiaa hyödyntämällä. Näkemys halutusta tulevaisuudesta jää kehäpäätelmän lailla yksinomaan teknologian laajemman hyödyntämisen varaan. Samalla pelotellaan epäsuorasti hyvinvoinnin rapautumisella, jos teknologiaa ei ripeästi kehitetä.
Teknologiasta hyvinvointikone?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa teknologia näyttäytyy ideologisesti neutraalina, yleisesti positiivisena ja hyvää tuottavana ilmiönä. Kaikki teknologia ei kuitenkaan tuota hyvinvointia, varsinkaan kaikille, eikä kaikkialla. Olisi siis tehtävä tärkeitä erotteluja: Mitä on hyvinvointi, jota teknologian avulla tavoitellaan? Ja millaista teknologiaa erityisesti Suomessa halutaan kehittää ja käyttää?
Periaatepäätöksessä kuvataan, kuinka Suomesta on tehtävä “maailman kilpailukykyisimpiä valtioita ja maailman paras paikka teknologiayrityksille”. Tavoitteista kuitenkin puuttuvat teknologiaspesifit päämäärät. Yritykselle houkutteleva paikka voi olla sellainen jossa verotus on edullista, työvoima halpaa, sääntely suotuisaa eivätkä viranomaiset tai kansalaisyhteiskunta kyseenalaista yrityksen toimintaa. Tavoitteena tuskin on kuitenkaan tehdä Suomesta villiä länttä teknologiayritysten toimille ja kokeiluille. Teknologiapolitiikalla voitaisiin linjata, millaisia teknologiayrityksiä Suomi haluaa tukea ja houkutella, millaista kehitystoimintaa täällä halutaan tehtävän, ja millaisia tuotteita ja palveluita halutaan edesauttaa. Tämä liittyy laajempaan kysymykseen siitä, millaista hyvinvointia nimenomaan teknologian avulla halutaan edistää.
Periaatepääksessä esitetty epämääräinen parhauden tavoittelu on samanaikaisesti mahdotonta ja kunnianhimotonta. Suomi ei voi olla maailman paras kaikessa. Ilman valintoja siitä, missä halutaan olla parhaita, ei ole tapaa punnita onnistumista eikä siten myöskään mitään konkreettista tavoiteltavaa. Kohdennetumpi, todellisia linjauksia tekevä tavoite olisi uskottavampi ja todennäköisesti myös vaikuttavampi. Visiot vaativat painopistealueita. Esimerkiksi tekoälyn osalta EU on kaavaillut itselleen edelläkävijän asemaa eettisen tekoälyn standardien asettajana ja sitä kautta markkinan luojana. Suomella olisi mahdollisuus profiloitua EU:n viitoittamalla kentällä eettiset arvot julkisissa toimissa huomioivana edelläkävijänä.
Periaatepäätöksessä viitataan myös osaamisen kehittämiseen ja koulutukseen, jotta teknologian kehittäminen ja hyödyntäminen vahvistuisivat. Tällä epäilemättä tarkoitetaan koulutuspanostuksia tiettyihin aloihin, mutta muotoilut ovat kaikkea muuta kuin konkreettisia. Se, että ainoastaan luonnontieteet ja matemaattiset alat mainitaan, antaa ymmärtää että teknologia hahmotetaan yhteiskunnasta erillään olevana saarekkeena, jonka kehittämiseen ja ymmärtämiseen tarvitaan ainoastaan teknis-luonnontieteellistä osaamista. Tällainen näkemys on puutteellinen ja haitallinen, ja edustaa jo ajastaan jäänyttä teknologia-ajattelua. Esimerkiksi tekoälykehityksessä on ymmärrettävä koneiden toimintaa ja ihmisten ja koneiden välistä yhteistoimintaa. Teknologiaa tulisi tarkastella monialaisesti, yhteiskunta- ja ihmistieteellisiä näkökulmia unohtamatta. Näin voitaisiin välttää myös ylimalkaisia ja liian yleiselle tasolle jääviä väitteitä teknologian ja hyvinvoinnin suhteesta.
Teknologiavetoiset kokeilut voivat olla haitaksi
Periaatepäätöksen mukaan tulevaisuuden “Suomessa on maailman teknologia- ja innovaatiomyönteisin julkinen sektori, joka mahdollistaa ihmisten ja yritysten hyvinvoinnin”. Ihmisten ja yritysten hyvinvoinnin perustaksi on esitetty “ennakoiva yhteiskunta”. Puhe ennakoivasta yhteiskunnasta kertonee pyrkimyksistä perustella Suomen kansallisen AuroraAI -tekoälyohjelman jatko. Kyseisessä ohjelmassa on suunniteltu hyvinvointipalveluiden (hiustenleikkuusta terveydenhuoltoon) ennakoivaa kohdentamista tekoälyn avulla. Ohjelma ei kuitenkaan ole tähän mennessä onnistunut saavuttamaan sille asetettuja konkreettisia tavoitteita tekoälyn käyttöönotossa, vaan on jäänyt pyörimään epämääräisten ihmiskeskeisyyden visioiden ympärille. Onko mielekästä jatkaa projektia, joka lupailee täydellistä teknologista mullistusta yhteiskunnassa, ilman konkreettista suunnitelmaa siitä, mitä tämä tarkoittaa?
Tekoälyohjelmaan liittyen Suomea esitetään data-aineistoja tehokkaasti hyödyntäväksi alustatalouden kokeiluympäristöksi. Ei kuitenkaan ole selvää, että suomalaiselle yhteiskunnalle olisi eduksi olla tällaisten kokeilujen kohteena. Suomessa vallitsee poikkeuksellinen luottamus viranomaisten harjoittamaan datan keräämiseen. Tätä luottamussuhdetta ei kannata vaarantaa kokeiluilla, jotka voivat pahimmillaan olla haitallisia. Kokeilujen vaikutusten hahmottamiseksi niiden tukena tulee olla syvällistä ymmärrystä paitsi teknologiasta, myös luottamuksen kaltaisista sosiaalis-kulttuurisista rakenteista.
Teknologiapolitiikalla valetaan uskoa teknologioihin, ja periaatepäätöksessä Suomen esitetäänkin hyötyvän “globaaleihin haasteisiin vastaavien teknologioiden rohkeasta kehittämisestä ja soveltamisesta”. Emme epäile sitä, etteikö teknologiaa voisi käyttää ympäristöongelmien ratkaisuihin. Samanaikaisesti teknologiat kuitenkin myös tuottavat ongelmia. Digitaalisilla teknologioilla on konkreettisia ympäristövaikutuksia tarvittavien metallien, elektroniikkajätteen ja laskentakapasiteetin vaatiman energian muodossa. Ympäristökysymysten tuominen tulevaisuusvisioiden keskiöön loisi uskottavampaa perustaa teknologian ja hyvinvoinnin väliselle suhteelle.
Jos emme tee valintoja, muut tekevät ne puolestamme
Kaiken kaikkiaan periaatepäätöksen ongelmana on, että hyvinvoinnin oletetaan automaattisesti kumpuavan teknologiasta. Tärkein ajatustyö – miten teknologia liittyy hyvinvointiin – on jäänyt tekemättä. Tällainen visioiden sisällöttömyys on teknologiapolitiikan saralla tyypillistä, mutta monilla muilla politiikka-alueilla periaatteiden linjaajia ei päästetä yhtä helpolla. Olisi vaikea kuvitella, että turvallisuuspolitiikkaan liittyvässä periaatepäätöksessä maalailtaisiin turvallisuuden lisäävän hyvinvointia, linjattaisiin Suomen olevan tulevaisuudessa maailman turvallisin maa ja tähän pääsemiseksi esitettäisiin yleinen tavoite: tehdään Suomi turvalliseksi. Yleisellä tasolla liikkuva toiveajattelu ei menisi läpi.
Myös teknologiapolitiikalta tulee edellyttää valintoja. Mikäli niitä ei tehdä, kehityksen suuntaa hahmottelevat visiot tulevat muualta, usein kansainvälisesti toimivilta teknologia- ja konsulttiyrityksiltä. Niissä Suomi ja suomalaisten hyvinvointi ovat sivuseikka. Konkreettiset ja paikallisesti perustellut valinnat antaisivat terveemmät edellytykset vaikuttavaan ja hyvinvointia tuottavaan teknologiapolitiikkaan.
Tuukka Lehtiniemi, Minna Ruckenstein, Santeri Räisänen, Maiju Tanninen ja Sonja Trifuljesko
Kirjoittajat ovat tutkijoita Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa
Valtioneuvoston periaatepäätökset antavat suuntaviivoja valtionhallinnolle asioiden valmistelussa. Periaatepäätös sitoo sen hyväksynyttä hallitusta, mutta tavoitteena on pidempiaikaisten periaatteiden muodostaminen. Valtioneuvosto on antamassa teknologiapoliittisen periaatepäätöksen, jolla tavoitellaan yli hallituskausien kestävää teknologiapolitiikkaa. Tämä teksti on muokattu versio tutkimusryhmämme periaatepäätökseen antamasta lausunnosta.
Rajapinta 