Sutivi on ulkona – eli tuoreita tilastoja suomalaisten verkon käytöstä

Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilastotietoa väestön tieto- ja viestintätekniikan käytöstä. Tuttavallisemmin tilastopaketti kulkee nimellä “sutivi” webbiosoitteessa olevan lyhenteen mukaan. Tuorein tilastojulkistus vuodelle 2014 julkaistiin juuri viime torstaina.

Katsauksen mukaan ensinnäkin 87 prosenttia 16-89-vuotiaista suomalaisista käyttää Internetiä, ja 64 prosenttia heistä monta kertaa päivässä. Käyttö on yleisempää nuoremmissa ikäluokissa – 25-44-vuotiaista 100% on verkossa. Verkon tärkeydestä arjessa kertoo ehkä eniten kuitenkin juuri vanhemmissa ikäkohorteissa tapahtuva kasvu: verkko on kaikkien media, ja sitä kautta tavoittaa muitakin kuin nuoret ja nuoret aikuiset. Vain aivan vanhimmissa ikäryhmissä peitto putoaa 28 prosenttiin.

Myös yhteisöpalveluiden käyttöä tilastoidaan, ja määrä on kasvanut tasaisesti vuodi vuodelta. Tänä vuonna ylittyi puolen rajapyykki: yhteisöpalveluita seuraa 51 prosenttia väestöstä. Myös blogien ja keskustelupalstojen suosi on kasvanut, todetaan erikseen sosiaalisen median sosiaalisuutta tarkastelevassa katsauksessa, jossa verrataan uoden 2014 lukuja vuoteen 2010.

Valtaosa väestöstä seuraa sosiaalista media, mutta aktiivisuuttakin löytyy ja se on lisääntynyt neljässä vuodesa. Tuoreimman julkistuksen mukaan yli puolet 16-74-vuotiaista suomalaisista oli kirjoittanut viestejä Internetiin. Keskustelupalstoja käytti joka neljäs, blogeja kommentoi joka kuudes, ja verkkomedian uutisia joka kymmenes. Aktiivisempia lukijoita ja osallistujia ovat nuoremmat ikäluokat.

Suosituimpia verkon käyttömuotoja ovat vuodesta toiseen sähköposti ja verkkopankki, lähellä kärkeä myös tavaroita ja palveluita koskeva tiedonetsintä ja verkkomedian seuraaminen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s