Koronavirus ja numeroiden tenho

https://www.flickr.com/photos/k0rry/8216995942/
(cc) Korry Benneth Flickr

Maailma on päätynyt poikkeustilaan uuden koronaviruksen vuoksi. Sen vaikutukset heijastuvat myös digitaaliseen arkeen ennennäkemättömällä tavalla. Digitaalisessa viestinnässä näkyy paitsi kansalaisten huoli, myös tarve järkeistää kriisiä numeroiden ja tilastojen avulla.

Keskeinen strategia globaalissa viranomaisviestinnässä on ollut epidemiatilanteeseen liittyvien numeroiden julkaiseminen: montako tartuntaa todettu, montako kuollutta, montako parantunutta. Samaan aikaan on alkanut käydä selväksi ja väistämättömäksi, että terveydenhuoltojärjestelmän haaviin osuu vain osa tartunnoista. Virusta löytyy myös täysin oireettomilta (esim. tutkimukset Hollannissa ja muualla) ja toisaalta monet tartunnan saaneet ovat vähäoireisia eivätkä siksi päädy hakeutumaan hoitoon.

Numeroiden julkaisu, niiden visualisointi kartalle ja kuvaajien piirtäminen on tärkeä ja luonteva tapa paitsi seurata epidemiaa, myös luoda kuvaa siitä, että tilanne on hallinnassa. Tätä toisintavat yhtä lailla niin viranomaiset, media kuin kansalaisetkin.

Lukuisat yhteiskuntatietelijät ovat kirjoittaneet numeroiden ja niihin perustuvan datan merkityksestä arjen ja yhteiskunnan hallinnassa, organisoitumisessa ja viestinnässä. Esimerkiksi tieteenhistorioitsija Theodore Porter [1] kirjoittaa luottamuksesta numeroihin yhteiskunnallisena käytänteenä, joilla rakennetaan objektiivisuutta ja puolueettomuutta. Samalla mittaukset ovat performatiivisia, rakentavia: ne luovat yhteiskuntaa, jota mitataan. Tämä pätee erityisesti esimerkiksi väestötiedon ja taloudellisen tiedon tuottamiseen [2]. Tieteenfilosofi Ian Hacking [3] kirjoittaa kriittisesti numerofetissistä: numeroita kerätään vain koska voidaan, mutta siitä huolimatta niitä aletaan käyttää ongelmanratkaisun välineenä.

Koronaviruksen tapauksessa lukuja käytetään helposti myös maiden ja alueiden keskinäiseen vertailuun. Sosiologi David Beer [4] muistuttaakin numeroiden usein kehystyvän paitsi havaintojen luokitteluun, myös kilpailuun kapitalismissa. Tässä tapauksessa kilpailu on kenties sitä, kuka maa pystyy parhaiten estämään taudin leviämistä. Mittaustavat kuitenkin vaihtelevat maittain ja ajankohdittain, mikä hankaloittaa vertailujen tekemistä. Reunaehdoista huolimatta numerot helposti alkavat elää omaa elämäänsä: karkaavat alkuperäisestä kontekstista ja tehokkaasti piilottavat sen, miten niitä on tuotettu.

Kiinnostavinta viime päivien verkkojulkisuudessa ovat olleet erilaiset rogue-tilastot, laskelmat ja kuvaajat, joilla erilaiset kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat pyrkineet haastamaan virallista tilannekuvaa ja viranomaisten toimenpiteitä. Sekä suomenkielisessä että kansainvälisessä sosiaalisessa mediassa on tullut vastaan lukuisia twiittajia ja bloggaajia, jotka pyörittävät omia laskelmiaan siitä millä käyrällä koronatartuntojen kanssa mennään, montako kuollutta meillä on pääsiäiseen mennessä ja miten rajoituskeinot toimivat.

Nämä viestit ovat vakuuttavia ja vetoavia, vaikuttavat asiantuntevalta ja niitä jaetaan helposti. Viestit rakentavat teknologian taianomaisuuden ja suurten lupausten päälle [5,6], mikä tekee niistä pelottavan tehokkaita. Maallikko harvoin uskaltaa epäillä tai väittää vastaan tilastoille ja mallinnuksille.

Sama logiikka on toki läsnä viranomaisviestinnässä ja tieteellisessä viestinnässä, mutta ainakin tietoa tuottavilla tahoilla on takanaan ymmärrys epidemioiden luonteesta ja käytössään kansainvälisessä yhteistyössä valmistellut data ja vertaisarvioituun tutkimukseen perustuvat mallit. On vähän syitä olettaa, että maallikko pystyisi ajattelemaan tai löytämään jotakin sellaista, mitä asiantuntijat eivät. Tällaisessa tilanteessa myös tieto ja tilannekuva muuttuvat koko ajan, ja tuorein tieto on todennäköisesti juuri viranomaisten saatavilla.

Ehkä tässä tilanteessa olisi parasta siis jättää numerot ja visualisoinnit asiantuntijoille. Tämän ehdotuksen ovat muutkin verkossa jo esittäneet hieman suorasanaisemmin:


Disclaimer:
Koska verkkokeskustelu käy tällä hetkellä kuumana, todettakoon vielä että en ole itsekään epidemologi vaan verkkoviestinnän ja teknologian tutkija. En siis tällä kirjoituksella kritisoi viranomaisten tekemää tapausten seurantaa tai seurantatapoja, vaan huomioin yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta yleisemmin kiinnostavaa numeroiden ja tilastojen käyttötapaa globaalin kriisin keskellä.

Kirjallisuutta;
[1] Porter, T. M. (1995). Trust in Numbers: The Pursuit of Objectivity in Science and Public Life. Princeton: Princeton University Press. https://doi.org/10.1017/CBO9781107415324.004

[2] MacKenzie, D., Muniesa, F., & Siu, L. (2007). Do Economists Make Markets? On the Performativity of Economics. Princeton and Oxford: Princeton University Press.
[3] Hacking I. (1990) The Taming of Chance. Cambridge: Cambridge University Press.
[4] Beer, D. (2016). Metric power. Metric Power. https://doi.org/10.1057/978-1-137-55649-3
[5] Beer, D. (2019). The Data Gaze: Capitalism, Power and Perception. London: SAGE. https://doi.org/10.4135/9781526463210
[6] Bowker, G., & Star, S. L. (2000). Sorting things out. MIT press.

Sutivi on ulkona – eli tuoreita tilastoja suomalaisten verkon käytöstä

Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilastotietoa väestön tieto- ja viestintätekniikan käytöstä. Tuttavallisemmin tilastopaketti kulkee nimellä “sutivi” webbiosoitteessa olevan lyhenteen mukaan. Tuorein tilastojulkistus vuodelle 2014 julkaistiin juuri viime torstaina.

Katsauksen mukaan ensinnäkin 87 prosenttia 16-89-vuotiaista suomalaisista käyttää Internetiä, ja 64 prosenttia heistä monta kertaa päivässä. Käyttö on yleisempää nuoremmissa ikäluokissa – 25-44-vuotiaista 100% on verkossa. Verkon tärkeydestä arjessa kertoo ehkä eniten kuitenkin juuri vanhemmissa ikäkohorteissa tapahtuva kasvu: verkko on kaikkien media, ja sitä kautta tavoittaa muitakin kuin nuoret ja nuoret aikuiset. Vain aivan vanhimmissa ikäryhmissä peitto putoaa 28 prosenttiin.

Myös yhteisöpalveluiden käyttöä tilastoidaan, ja määrä on kasvanut tasaisesti vuodi vuodelta. Tänä vuonna ylittyi puolen rajapyykki: yhteisöpalveluita seuraa 51 prosenttia väestöstä. Myös blogien ja keskustelupalstojen suosi on kasvanut, todetaan erikseen sosiaalisen median sosiaalisuutta tarkastelevassa katsauksessa, jossa verrataan uoden 2014 lukuja vuoteen 2010.

Valtaosa väestöstä seuraa sosiaalista media, mutta aktiivisuuttakin löytyy ja se on lisääntynyt neljässä vuodesa. Tuoreimman julkistuksen mukaan yli puolet 16-74-vuotiaista suomalaisista oli kirjoittanut viestejä Internetiin. Keskustelupalstoja käytti joka neljäs, blogeja kommentoi joka kuudes, ja verkkomedian uutisia joka kymmenes. Aktiivisempia lukijoita ja osallistujia ovat nuoremmat ikäluokat.

Suosituimpia verkon käyttömuotoja ovat vuodesta toiseen sähköposti ja verkkopankki, lähellä kärkeä myös tavaroita ja palveluita koskeva tiedonetsintä ja verkkomedian seuraaminen.