Kansanedustajat ja sosiaalinen media: regressioanalyysiä

Kuten Salla jo lupasikin, lisää analyysiä kansanedustajien sosiaalisen median käytöstä on luvassa. Tilastollisten mentelmien pystymme selittämään median käyttötottumuksia laajemmin ja erittelemään tekijöiden välisiä vaikutussuhteita enemmän. Selitämme, kuinka kansanedustajat käyttävät sosiaalista mediaa ja pohdimme

• demografisia taustakijöitä
• rahoitusta ja muita resursseja
• julkisuutta ja valta-asemaa

Voimme esimerkiksi yrittää selittää sosiaalisen median käyttötottumuksia eri medioiden välillä:

Lisäksi käyttämämme aineisto mahdollistaa syvemmän tarkastelun: pelkän olemassa olon lisäksi voimme selittää seuraajien määrää tai blogin käyttöä muuttujien avulla.

Taulukoista ja niiden ulkomuodosta voi päätellä, että kyseessä on regressioanalyysin sovellutus. Idea esimerkiksi taulukossa 1 on selittää sosiaalisessa mediassa olemista sukupuolella, iällä ja muilla muuttujilla. Kullekkin muuttujalle saadaan sen vaikutusta kuvaava kerroin sekä p-arvo, joka kertoo, onko havaittu vaikutus satunnaista vai ei. P-arvoa kuvataan tässsäkin taulukossa tähtinä lukujen perässä, eli mitä enemmän tähtiä sitä vakuuttuneempia voimme olla tuloksesta. Mutta, mitä voimme sanoa tämän ison taulukkosekamelskan seasta?

Ensiksi havaitaan, että sosiaalinen media on nuorempien ihmisten juttu. Sekä siis varsinaisessa olossa sosiaalisessa mediassa kuin myös sosiaalisen median käytön suhteen. Erityisen vahvasti sosiaalisen verkostoitumisen palvelut näyttäisivät olevan nuorten juttu, blogien kohdalla trendi on samanlainen, mutta tilastollisesti merkityksetön: siitä ei voida olla kovinkaan varmoja. Sukupuolen osalta mitään tilastollisesti merkittävää ei voida sanoa, mutta näyttäisi siltä, että naiset ovat enemmän sekä paikalla että läsnä.

Toiseksi, käytössä olevat resurssit vaikuttavat parantavan oloa sosiaalisessa mediassa, mutta se ei välttämättä tuo läsnäoloa. Sekä Facebookin että Twitterin tapauksessa suurempi vaalibudjetti lisäsi tilastollisesti merkittävästi todennäköisyyttä sosiaalisessa mediassa olemiseen, mutta seuraajamäärän suhteen tulokset eivät ole tilastollisesti merkittäviä. Kiinnostavaa kyllä, blogit eivät ole tässä mielessä samanlainen media.

Koska suomalainen poliittinen järjestelmä korostaa puolueiden asemaa, niin on mielekästä myös pyrkiä arvioimaan puolueen aseman ja resurssien vaikutusta. Tässä käytetään taustalla puolueiden paikkamääriä edellisissä vaaleissa, puoluetuki kun jaetaan paikkojen suhteen. Kuitenkin, institutionaalinen tuki oli joko merkityksetöntä tai jopa haitallista sekä sosiaalisessa mediassa olemiselle.

Kolmanneksi pyritään vähän enemmän arvioimaan aiemman vallan merkitystä sosiaalisessa mediassa. Puolueen ja yksittäisen kansanedustajan valtaa pyritään estimoimaan hallitusasemalla, puolueen paikkamäärällä, senioriteetilla sekä aikaisemmalla asemalla. Kuitenkaan, näiden selitysvoima ei ole erityisen suuri eikä tilastollisesti merkittäväkään.

Perinteisesti verkkoviestinnän on koettu ylläpitävän perinteisiä valtarakenteita, tätä kutsutaan normalisaatiohypoteesiksi. Tutkimuksemme varsin yllättäen ehdottaisi, että ainakaan kaikilta osin tämä tulos ei ole suoraan havaittavissa. Tietenkin, analyysimme kohde on ollut vain valitut kansanedustajat, mikä sinäänsä jo tukee olemassa olevia valtarakenteita — tämä tulos vaatii vielä enemmän pureksintaa siis.

Seuraavaksi edessä on kunnallisvaalit…