Wikipedian pienenevät joukot

Minkälainen alusta kollektiivisesti ylläpidetty tietosanakirja Wikipedia on yritysviestinnän ja yrityksen maineen kannalta? Viime kesänä kävimme yhdessä tutkijakollegani Merja Porttikiven kanssa läpi neljäntoista suomalaisyrityksen Wikipediamerkintöjen koko muokkaushistorian, ja kirjoitimme tutkimuksesta konferenssiartikkelin. Nyt näyttäisi siltä, että aineistosta tuleekin yllättäen kaikkiaan 2-3 artikkelia, mutta joitakin keskeisiä ja konkreettisia havaintoja on tiivistetty jo ProCom ry:n Pilkun paikka -blogissa:

Wikimainetta rakentamassa

Tutkimusmatka suomalaiseen wikikulttuurin oli varsin mielenkiintoinen. Huolestuttavaa oli kuitenkin havainto siitä, että Wikipedian päivitystahti on melkolailla hidastunut parin viimeisen vuoden aikana. Sama ilmiö on havaittavissa laajemminkin Wikipedian kieliversiossa. Mitä joukkoistamisen parhaalle esimerkille on tapahtumassa?

Tuoreiden tutkimusten mukaan (ks. erityisesti Halfaker 2012) Wikipediayhteisön oma laadunvalvontajärjestelmä ja toisaalta automatisoidut työkalut, joilla tietynlaisia päivityksiä estetään ovat muodostuneet eräänlaiseksi esteeksi uusien käyttäjien sitouttamiselle: jos uusien käyttäjien päivityksiä hylätään, se ei juuri motivoi heitä osallistumaan kollektiiviseen sisällöntuotantoon. Halfakerin mukaan uusien käyttäjien tekemisiin päivityksiin kohdistuvat hyllytykset ovat myös kasvaneet viime vuosina. Tyypillisesti hylkäyksen syynä on se, ettei aloitteleva päivittäjä ole perehtynyt Wikipedian käyttösääntöihin. Ovatkohan säännöt muuttuneet liian monimutkaiseksi? Esimerkiksi englanninkielisen Wikipedian Help-sivuja löytyy kaikkiaan melkoinen liuta, vaikka osion etusivuja onkin yritetty tehdä helpommin lähestyttäviksi.

Käyttäytymistieteellisten tutkimusten mukaan asiakkaiden sitouttamista edistää, että sisällön käyttäjältä vaaditaan suuren rahallisen sitoumuksen sijasta ensi vaiheessa vain mahdollisimman pieni teko (ks. esim. Weinschenk 2009). Ensikontaktiltaan tuotteen tai palvelun tulisi olla helposti lähestyttävä. Jos Wikipedia onnistuu vaikeaselkoisuudella karkoittamaan käyttäjät alkuunsa, se ei lupaa hyvää yhteisön koolle tulevaisuudessa. Mikähän olisi kultainen keskitie laadunvalvonnan ja yhteisön vaalimisen välillä?

  • Halfaker, A., Geiger, S., Jonathan, M., & Riedl, J. (2012). The rise and decline of an open collaboration system: How Wikipedia’s reaction to sudden popularity is causing its decline. American Behavioral Scientist. Retrieved from http://www-users.cs.umn.edu/~halfak/archive/halfaker12rise.pdf
  • Weinschenk, S. M. (2009). Neuro Web Design: What Makes Them Click? (1st ed.). Thousand Oaks, CA, USA: New Riders Publishing.

Näkökulmia osallistumiseen verkossa

Meille politiikan tutkijoille osallistuminen on tuttu käsite: pohdimme esimerkiksi äänestämistä, mielenosoituksia ja päätöksen syntymistä. Siksi myös verkko ja sen mahdollisuudet osallistumisen kannalta ovat lähellä politiikan tutkimusta (verkko-osallistumisen hyviä käsitteellistyksiä, katso Sæbø et al., 2008; Rose & Sanford, 2007). Kiireisille lukijoille tiedoksi, että lopussa on tiivistelmä.

Politiikan tutkimus?

Niin, olen politiikan tutkija. Useimmat ajattelevat, että sen takia minua kiinnostaisi vaalit, puolueet ja eduskunta. Kuitenkin, politiikan tutkimuksen sisällä kysymykset näetään laajempina. Esimerkiksi verkko-osallistumista tutkinut Graham (2012) esittää , osallistumisen ei sinäänsä tarvitse olla traditionaalisen politiikka-käsityksen mukaista, vaikkakin tutkimuksen juuret toki ovat siellä. Grahamin avaus laajentaa politiikan tutkimuksen menetelmiä ei poliittiseen aiheeseen, televisio-ohjelman keskustelusivuihin, ja tässä mielessä osoittaa politiikan tutkimuksen lähestymistavan toimivan myös ei poliittisiin teemoihin.

Mahdollisuus vs. osallistuminen

Tärkeä näkökulma on eriyttää osallistumisen mahdollisuus varsinaisesta osallistumisesta. Aiheesta kirjoittanut Stromer-Galley (2004) kuvaa näitä kahta eri puolta ‘interaction-as-product’ ja ‘interaction-as-process‘ –termein. Hänen keskeinen ajatus on, että on olemassa välineitä jotka tukevat osallistumista eri tavoin, käyttöliittymäkirjallisuuden sana ‘affordanssi’ sopii mielestäni tähän yhteyteen: on olemassa tuotteita, jotka tukevat erilaisia osallistumisia erilaisin tavoin.

Esimerkiksi blogin tapauksessa kommentointimahdollisuus on tälläinen tuote, joka tukee keskustelua. Toisaalta se, että kommentointi on mahdollista blogissa ei kerro mitään siitä, tapahtuuko kommentointia oikeasti tai onko sillä mitään merkitystä. Silloin siirrymme pohtimaan prosessinäkökulmia: kuinka osallistuminen aidosti toimii ja vaikuttaa? Onhan mahdollista, että järjestelmässä on erittäin hyvät mahdollisuudet osallistua, mutta osallistumisen prosessia ei ole olemassa, jolloin osallistuminen jää vain näennäiseksi piilo-osallistumiseksi. Esimerkiksi organisaatioden tapa käyttää sosiaalista mediaa tällä hetkellä, jää usein tälle näiennäisen osallistumisen tasolle (esimerkiksi poliitisten toimijoiden osalta, Golbeck et al., 2010; Lilleker et al., 2012; Schweitzer, 2011).

Näiden kahden aspektin erottaminen on merkittävää juuri sen takia, että kyseessä ei ole sama ilmiö, mutta ne ovat voimakkaasti liittyneitä toisiinsa: jos verkossa ei tarjota mahdollisuutta osallistua, niin tällöin osallistumisen vaikuttavuus ei ole mielekäs kysymys. Toisaalta, pelkkä mahdollisuus osallistua ei takaa, että osallistuminen vaikuttaisi mihinkään: mahdollisuus osallistua ilman osallistumisen prosessia johtaa vain näennäiseen osallistumiseen, mikä sellaisenaan ei riitä tyydyttämään politiikan tutkijoiden unelmia aktiivisesta kansalaisuudesta.

Mitä on laadukas osallistuminen?

Viimeiseksi osallistumisen teemaksi tässä tekstissä nostaisin osallistumisen arvioinnin: mitä on hyvä osallistuminen ja mistä sen tunnistaa? Tässä kohtaa on hyvä mainita kuuluvansa deliberatiiviseen koulukuntaan, jolle keskeistä on rationaalinen hyvässä hengessä tapahtuva keskustelu, missä mielipiteiden vaihtojen kautta saavutetaan yhteinen ymmärrys ongelmakentästä ja ratkaisu tähän ongelmaan. Tämä ei tietenkään ole ainoa näkökanta (katso esimerkiksi Dahlberg, 2011), mutta tässä kirjoituksessa käsitellään erityisesti tästä näkökulmasta.

Deliberatiivisen demokratian kautta keskeiseksi teemaksi nousee keskustelun laatu, mitä onkin verkkotutkimuksen piirissä käsitelty runsaasti (esimerkiksi Wilhelm, 1998; Wright & Street, 2007; Dahlberg, 2001). Liittyykö käyty keskustelu asiaan, eli onko se relevanttia? Huomioiko keskustelun vastaukset aiempaa keskustelua vai onko keskustelu vai huutelua, kuuntelematta? Ja, säilyykö keskustelu kaikkia osapuolia arvostavana ja kohteliaana, vaikka käsiteltävät asiat olisivat ikäviä? Nämä ovat esimerkkejä deliberatiivisen näkemyksen mukaisesta hyvästä keskustelusta.

Smithin (2009) ajatuksia lukeneena nostan esille myös määrällisen puolen tässä: voiko osallistumista sanoa onnistuneeksi, jos osallistujina on vain keski-ikäisiä valkoisia miehiä? Monipuolisuus ja tasapuolisuus ovat keskeisiä kriteereitä otettavaksi mukaan laadun käsitteeseen. Luonnollisesti en ole tämänkään ajatuksen kanssa täysin yksin, aiemmat tutkimukset esimerkiksi nostavat esille iän, koulutuksen ja tekniikan käyttötaitojen merkityksen (esimerkiksi Strandberg, 2012; Blank & Reisdorf, 2012).

Toisaalta, olen myös vakuuttunut Baek et al. (2012) argumentaatiosta kokemuksen nostamisesta osaksi tätä arviointikehikkoa. Hän huomauttaa, että osallistujien kokemus tasapuolisuudesta on yhtä merkittävä osatekijä kuin aiemmin yllä mitattu objektiivinen käsitys tasapuolisuudesta. Voiko hyvää osallistumista olla, jos osallistujat eivät koe osallistumisen olevan hyvää?

Mitä nyt sanottiinkaan?

Olen nyt pyrkinyt koostamaan jotakin ajatuksia osallistumisesta ja osallistumisen tutkimuksesta verkossa. Ensimmäinen ajatus keskittyi siihen, että politiikan tutkimuksen menetelmiä, käsitteitä ja lähestymistapoja tulisi soveltaa laajemmin myös verkkotutkimuksessa: älkää siis kokonaan unohtako meitä, vaan tulkaa rohkeasti juttelemaan!

Toiseksi, osallistumisen suhteen on syytä erottaa mahdollisuus ja todellisuus. Todellisuuden tutkimus on tietenkin antoisampaa, mutta myös tekniikan tarjoamien mahdollisuuksien analyysi on tärkeää: missä ei voi puhua, siellä on vaiettava.

Viimeiseksi nostin esille kolme eri suuntaa, mistä osallistumista voisi käytännössä tutkia:

  • osallistumisen laatu
  • osallistujien koostumus
  • osallistujien kokemus

Minullekkaan ei ole täysin selvää, miten nämä kolme suuntaa liittyy toisiinsa ja onko niistä jokin erityisen tärkeä, mutta ne kaikki ovat osana osallistumista.

Yhteisöllinen kuluttaminen edellyttää ihmissuhteiden muutosta

Viime viikon sosiologipäivillä järjestetyssä Kulutusyhteiskunnan kestävät käytännöt työryhmässä käytiin erinomaisia keskusteluja. Alustusten teemat olivat moninaisia: luonnossa nukkumisen käytännöistä vihreään kuluttamiseen, poronhoidon ja moottorikelkkojen yhteisevoluutioon ja teknologiatarinoihin 1900-luvun kodeista.

Yhteisöllistä kuluttamista käsiteltiin oman alustukseni lisäksi myös Pekka Mäkelän esittelemässä emansipatorisessa näkökulmassa ostovoiman ja hyödykkeiden käyttöön. Mäkelä nostii esiin ajatuksen tuotteiden tarjouman laajentamisesta yhteis-, rinkkais- ja peräkkäiskäytön suuntaan. Olisiko aika ottaa innovoinnin kohteiksi tuotteiden sijaan käyttö? Mäkelän mukaan käyttöoikeuden ja omistusoikeuden vapaaehtoinen eriyttäminen käyttöasteen nostamiseksi edellyttää kuitenkin, mahdollistuakseen ja skaalautuakseen, ihmissuhteiden muutosta.

Työryhmään osallistui myös Vesa-Matti Lahti, jonka kokoontumista edeltävänä päivänä julkaistu blogaus povaa yhteiskulutuksen mullistavan talouden.

Tässä joitakin keskeisiä ajatuksia minun esityksestäni, joka lähestyi samoja teemoja Aalto-yhteisön Kassi-vaihtopalvelua koskevan tutkimuksemme pohjalta:

Vaihtotoimintaan osallistumista paikallisyhteisössä rohkaisevia tekijöitä ovat toiminnan mielekkyys ja palkitsevuus – sekä vaihtotoiminnan edellyttämä luottamus omaan yhteisöön:

  1. Osallistuminen koetaan hauskaksi ja auttaminen koetaan palkitsevaksi
  2. Palvelu sopii yhteen omien arvojen kanssa (kestävä kuluttaminen, yhteisöllisyys, ‘kapuloiden laittaminen kapitalismin rattaisiin‘)
  3. Palvelun paikallisuus kannustaa: omaan yhteisöön voi luottaa ja sen sisällä on helpompi toimia

Osallistumista ehkäisevät tekijät sen sijaan liittyvät pitkälti vaihtotoiminnan periaatteiden vierauteen ja uudenlaiseen toimintaan osallistumisen aiheuttamiin epävarmuuden tunteisiin: 

  1. Tuntemattomien ihmisten kanssa tapahtuvaa vaihtoa koskevat käytännöt ovat tuntemattomia tai vieraita.
  2. Käytettävissä on vähän esimerkkejä siitä, miten muut ovat osallistuneet vaihtotoimintaan ja mitä siitä on heille seurannut.
  3. Uudenlaiseen toimintaan osallistuminen tuntuu vaivalloiselta ja vähän vaivaannuttavaltakin.

Lyhyesti, vaihtotoimintaan osallistumisen aloittamista jarruttaa epävarmuus siitä, miten homma toimii. Vaihtotoimintaa kehystävät sosiaaliset käytännöt ovat suurempi haaste kuin palvelun (tekninen) käyttö. Haastattelemiamme Kassi-palvelun käyttäjiä ihmetytti esimerkiksi:

  • Mikä on “oikea tapa” käyttää palvelua?
  • Miten vaihdon vaatima kasvokkainen tapaaminen saadaan sovittua jouhevasti? Miten tapaamisessa tulee toimia?
  • Mitä voisi itse tarjota yhteisölle?

Vastavuoroisuusodotus on vahvasti läsnä haastateltavien kuvauksissa lähiyhteisössä tapahtuvasta vaihtotoiminnasta:

  • Monet vierastavat avun pyytämistä palvelussa eivätkä halua pyytää muilta mitään ainakaan ennen kuin ovat itse voineet tarjota toisille jotain.
  • Palveluksen tai tavaran vastaanottaminen voi tuntua vaikealta silloinkin, kun toinen käyttäjä on tarjonnut sitä omaehtoisesti, pyytämättä.
  • Kiitollisuudenvelan välttäminen koetaan tärkeäksi.
Vastavuoroisuuden korostuminen ja kiitollisuuden velan karsastaminen ovat erittäin mielenkiintoisia löydöksiä, sillä tyypillisesti vaihtopalveluista puhuttaessa keskitytään huolestumaan vapaamatkustavista tai huijaavista käyttäjistä. Meidän tutkimustemme perusteella vaihtotoiminnan eloisuutta jarruttaa välillä kuitenkin kolikon toinen puoli: osallistujien pelko vaikuttaa muiden mielestä ahneelta tai itsekkäältä sekä haluttomuus kokea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan.