Teknologia, demokratia ja teknologinen kansalaisuus

https://www.flickr.com/photos/nickharris1/8026290210
Photo: Nick Harris

Eilen tulevaa syyslukukautta juhlistettiin valtiotieteellisen tiedekunnan sisäpihalla sidosryhmille suunnatun kesäjuhlan merkeissä. Pidimme yhdessä Mika Pantzarin kanssa tapahtumassa lyhyen dialogipuheenvuoron aiheesta teknologia, demokratia ja kansalaisuus. Ohessa oma pointtini lyhyesti.

Teknologia on osa sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia valtarakenteita.

Suomalaiset yhteiskuntatietelijät ovat yllättävän vähän kiinnostuneita teknologiasta ottaen huomioon kuinka keskeisessä roolissa se arjessamme on. Samaan aikaan julkisuudessa on tällä hetkellä on kovasti vallalla eräänlainen uus-deterministinen puhe teknologiasta: väitteet siitä, kuinka algoritmit määrittelvät kaiken julkisen tilan, kertovat olemmeko sairaita vai emme, ja kuinka tekoäly saavuttaa pian tietoisuuden ja valloittaa maailman. Näissä puheissa teknologia nähdään toimijana, joka tuntuu olevan ihmiskontrollin ulottumattomissa.

Tutkijoina, asiantuntijoina ja kansalaisina meidän pitäisi ymmärtää paremmin niitä taloudellis-poliittisia rakenteita, jotka vaikuttavat teknologian taustalla. Vain siten osaamme paremmin suhteuttaa myös yllä kuvattua puhetapaa todellisuuteen.

Teknologisen kansalaisuuden näkökulmasta on merkittävää, että teknologialla tai tarkemmin teknologiayrityksillä on rakenteellista valtaa, joka määrittelee arkeamme ja julkisuuden rakennetta. tätä valtaa käyttävät ennen kaikkea isot amerikkalaisyritykset – le GAFA, eli Google, Apple, Facebook ja Amazon – joiden toimintalogiikkaa ohjaavat taloudelliset intressit. Tämä huolimatta siitä, että niiden mainospuheissa käytetään jatkuvasti kulttuurillista ja sosiaalista retoriikkaa [1].

Siksi teknologinen kansalaisuus tapahtuu tällä hetkellä kaupallisessa kontekstissa ja on kiinni markkinavetoisessa logiikassa: somekohut, Trumpin twiitit ja yhtä lailla myös perinteinen media ohjautuvat pääasiassa talouden logiikalla.

Markkinavetoinen teknologinen kansalaisuus on somekohuja ja närkästymistä, joita sitten mitataan ja analysoidaan, ja joista tehdään uutisia. On vaarana, että  tälainen pulina jää vain pulinaksi, jossa äänekäs vähemmistö vie näkyvyyden (cf. Marcuse ja repressiivinen toleranssi [2]). Luulemme osallistuvamme ja tekevämme politiikkaa, mutta todellisuudessa luomme vain kohun ja datapisteitä markkinoijalle.

Ehkä demokraattisempi teknologinen kansalaisuus voisi olla teknologian käyttöä suoraan kontaktiin valtaapitävien kanssa, erilaisia osallistavia teknologiaprojekteja ja jalkautumista poliitikkojen ja virkamiesten taholta?

Teknologian tutkimuksessa onkin viime aikoina korostettu niin sanottua vastavuoroisen rakentumisen näkökulmaa (mutual constitution of technology). Sanarimpsu tarkoittaa sitä, että teknologia ja ihmistoimijat vaikuttavat toisiinsa ja teknologian merkitys ja käyttötavat rakentuvat sosiaalisen toiminnan kautta.

Tässä mielessä meillä on kansalaisina ja kuluttajina väistämättä myös valtaa vaikuttaa siihen minkälaiseksi teknologia muodostuu, miten sitä käytetään ja miten se ymmärretään. Tätä valtaa kannattaa käyttää: kehittää uusia tapoja käyttää olemassa olevaa teknologiaa demokratian edistämiseen, pitää yllä tietoisuutta teknologian taustalla olevista voimista, ja tuoda rohkeammin yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa myös teknologian kehitykseen.

* *

[1] Van Dijck, J., & Nieborg, D. (2009). Wikinomics and its discontents: a critical analysis of Web 2.0 business manifestos. New Media & Society, 11(5), 855–874. http://doi.org/10.1177/1461444809105356

[2] https://en.wikipedia.org/wiki/A_Critique_of_Pure_Tolerance

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s