Rajapintalaiset ovat vahvasti äänessä kuukauden päästä järjestettävillä Sosiaalipsykologian päivillä, joiden ohjelmasta löytyy toki paljon muutakin mielenkiintoista. Lauantaina 24.11. on luvassa kaksi sosiaalipsykologian, informaatioteknologian, ja vähän yritystoiminnankin rajapinnoilla liikkuvaa sessiota.
24.11. klo 10-12 Sosiaalinen, identiteetti ja informaatioteknologia -symposium
Informaatioteknologia on tuonut ihmisille mahdollisuuden kommunikoida ja jakaa sekä vastaanottaa informaatiota paikasta riippumatta. Samalla se on nostanut esiin kysymyksiä esimerkiksi yksityisyydensuojan, tiedon luotettavuuden ja identiteetin rakentumisen ja ylläpitämisen suhteen. Internetissä tapahtuva vuorovaikutus mahdollistaa sekä anonymiteetin että kaiken henkilökohtaisen julkisen jakamisen. Eri sivustoilla tapahtuvaan vuorovaikutukseen vaikuttavat näiden sivustojen omat normit: voimme jakaa liikaa tai liian vähän. Voimme kilpailla tuntemattomien kanssa ja luoda ihmissuhteita, jotka eivät ole riippuvaisia maantieteellisestä sijainnistamme. Työtapamme ovat muuttuneet kommunikaatioteknologian kehittyessä, ja olemme aina tavoitettavissa. Kaikki tämä vaikuttaa toimintaamme yksilöinä ja ryhminä informaatioteknologian aikana. Eräs kysymys, jonka teknologian kehitys on herättänyt sosiaalipsykologian näkökulmasta on se, että vaatiiko internet uusia teorioita, vai soveltuvatko klassiset teoriat edelleen teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen tutkimukseen? Ja pystyykö sosiaalipsykologia tieteenalana pysymään teknologian nopean kehityksen mukana?
1. Vilma Lehtinen: Ihmissuhteiden esittäminen internetin yhteisöpalveluissa
Muokkaamme käsityksiämme ihmissuhteistamme vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Nämä käsitykset puolestaan vaikuttavat tapoihimme suhtautua muihin ihmisiin sekä heidän suhtautumiseensa meihin. Internetin yhteisöpalvelut ovat ihmissuhteita koskevien käsitysten neuvottelulle uudenlainen alusta. Yhteisöpalveluiden “ystävälistat” ovat vain yksi keino tehdä näkyväksi ja muokata käsityksiä ihmisten välisistä suhteista. Tämä esitys tarkastelee uusia piirteitä, joita teknologiavälitteisyys tuo ihmissuhteista
neuvottelemiseen. Eri sukupolvien yhteisöpalvelujen käyttöä ja käyttämättömyyttä
koskevien tutkimusten pohjalta esitys tarjoaa näkökulmia siihen, miten yhteisöpalveluiden suunnittelu voi muokata näitä ihmissuhteiden esittämisen keinoja.
2. Airi Lampinen: Couchsurfing.org: Näkökulma ryhmän yksityisyydenhallintaan verkottuneessa ympäristössä
Yksityisyydenhallintaa verkottuneessa ympäristössä käsittelevä keskustelu keskittyy
useimmiten yksilöiden toiveisiin ja toimintaan. Vuorovaikutteisen yksityisyyden
viitekehyksessä tarkastellaan lisäksi enenevissä määrin sitä, miten yksityisyydestä
neuvotellaan ja miten sitä hallitaan yhdessä muiden kanssa. Tämä esitys avaa näkökulman ryhmän yksityisyydenhallintaan verkottuneessa kontekstissa, jossa yksityisyysmekanismeja sovelletaan niin verkkoympäristössä kuin fyysisissä kotitiloissakin. Tapausesimerkkinä käytetään Couchsurfing.org yhteisöpalvelua, jonka kautta ihmiset voivat majoittua ennalta tuntemattomien ihmisten kodeissa tai tarjoutua itse majoittamaan vieraita matkalaisia. Esitys pohjautuu palvelun käyttäjien keskuudessa Yhdysvalloissa tehtyyn haastattelututkimukseen.
3. Eeva Raita: Tylsää kaikkialla? Tylsyyden kokemus osana älypuhelimien käyttöä
Tylsyyden kokemus määritellään tyypillisesti ärsykkeiden puuttumisena, mikä aiheuttaa
kokemuksen siitä, että aika ei kulu. Toisaalta tylsyys voidaan ymmärtää myös laajemmin
hetkenä, jossa ihminen on kasvokkain oman tyhjyytensä kanssa. Mutta mitä on tylsyys
vuonna 2012, kun voimme älypuhelimen avulla olla kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla? Esitys avaa näkökulmia tylsyyteen osana uusien tieto- ja viestintäteknologioiden käyttöä ja pohjautuu viime aikaisiin tutkimuksiin älypuhelimen käyttäjistä.
4. Suvi Silfverberg: Yhteisöpalveluiden käyttö ja käyttäjyys: Profiilityötä ja sosiaalisia normeja
Yhteisöpalvelut, kuten Facebook tai Last.fm, olettavat käyttäjiensä rakentavan palveluun
profiilisivun ja kommunikoivan palvelussa toisten käyttäjien kanssa sisällönjakamisen
keinoin. Mielenkiintoista kuitenkin on kuinka erilaiset palvelun tarjoamat mahdollisuudet sisällön jakamiseen vaikuttavat minän esittämisen strategioihin näissä
yhteisöpalveluissa? Ja kuinka nämä jaettavat sisällöt päätyvät vaikuttamaan käyttäjän
offline-elämään liittyviin odotuksiin? Esityksessäni käsittelen yhteisöpalvelun
käyttäjyyteen liittyvää sosiaalipsykologista prosessia, profiilityötä, joka kuvastaa
käyttäjän minän esittämisen kokemusta välittyneessä ympäristössä. Lisäksi tarkastelen
sisällönjakamista ohjaavia kulttuurisidonnaisia sosiaalisia normeja, joista esittelen
suomalaisessa kulttuurissa tehtyjä havaintoja.
24.11. klo 13-15 Experiences and Envisioning of Collaboration between Social Psychological Research and Technology Start-ups -workshop
Countless technology start-ups develop services with the aim to support a variety of social interactions. Social psychological research addresses these processes, struggling sometimes to consider contemporary technologies sufficiently. Yet, few start-ups have in-house social psychologists – and few social psychologists search actively ways to collaborate with start-ups. This workshop brings together entrepreneurs and social scientists to discuss how to make room for mutual beneficial collaboration between technology start-ups and social scientists. We consider what it takes to conduct user research in a start-up context and how social scientists can make societal contributions by taking part in (or raising) conversations on the social implications of technologies. The presenters of the workshop will tackle the topic based on their experiences of collaboration, bringing in concrete examples of recent and ongoing projects: What do start-ups have to gain from collaborating with social psychologists? Why would they bother? And what’s in it for the academians? How can rigorous social scientific inquiry be combined with the fast-moving everyday of early-stage start-ups?
Tässä englanninkielisessä työpajasessiossa keskustellaan sosiaalipsykologisen tutkimuksen ja teknologiaa kehittävien startup-yritysten yhteistyön mahdollisuuksista. Jesse Haapoja kertoo Scoopinion-palvelun käyttäjien parissa tehdystä tutkimuksestaan. Vilma Lehtinen ja Airi Lampinen kertovat yhteistyöstä paikallisyhteisöjen toimintaa tukevan Sharetriben kanssa, pohjautuen erityisesti kiitollisuudenvelan, vastavuoroisuuden ja reiluuden neuvottelua käsittelevään tutkimukseen, joka julkaistaan helmikuussa CSCW 2013 -konferenssissa. Sharetriben ja Scoopionin toimijat tuovat keskusteluun omia kokemuksiaan ja näkemyksiään. Tältä pohjalta keskustellaan yhdessä yhteistyön edellytyksistä ja siitä, millaisilla toimintamalleilla päästään vaikuttavimpiin tuloksiin.