Digivaalit 2015: Ehdokkaiden ja kansalaisten vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa vaalikampanjoinnin aikana – tyhjyyteen huutelua vai merkityksellistä dialogia?

Sosiaalisesta mediasta on nykyisin tullut keskeinen osa vaaliviestintää ja poliittista kampanjointia. Samalla suunnitelmallinen, strateginen ja yksisuuntainen kampanjavaikuttaminen on muuttunut vuorovaikutteiseksi – kansalaiset voivat lähestyä ehdokkaita sosiaalisessa mediassa aikaa ja paikkaa katsomatta, eikä viestinnän kontrolli ole enää yhtä selkeästi ehdokkaan käsissä.

Vaikka on korostettu, että sosiaalinen verkko ei ole kehittynyt niin keskustelevaksi politiikan välineeksi kuin alun perin toivottiin, monet tutkimukset ovat todenneet, että poliitikot ja ehdokkaat ovat sosiaalisen median avulla yhä useammin yhteyksissä kansalaisten kanssa. Ehdokkaiden ja kansalaisten keskustelusta sosiaalisessa mediassa tiedetään kuitenkin toistaiseksi vain hyvin vähän: Mitä oikeasti tapahtuu, kun ehdokkaat ja kansalaiset keskustelevat sosiaalisessa mediassa? Onko näillä keskusteluilla todellisuudessa merkitystä?

Näihin kysymyksiin etsin vastausta puheviestinnän pro gradu –työssäni. Tutkielmassani tarkastelin ehdokkaiden ja kansalaisten välistä vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa eduskuntavaalien 2015 kampanjoinnin aikana. Päätavoitteenani oli kuvata ja ymmärtää sitä, millaisia vuorovaikutuksen funktioita sekä topiikkeja ehdokkaiden ja kansalaisten välisessä keskustelussa sosiaalisessa mediassa esiintyy vaalikampanjoinnin aikana.

Tutkielman aineisto kerättiin sosiaalisen mediasta laskennallisen yhteiskuntatieteen menetelmiä hyödyntäen eduskuntavaalien 2015 aikana. Aineistoksi valikoitiin Twitteristä ja Facebookista systemaattisesti keskusteluketjuja (N=433), joihin osallistui sekä ehdokkaita että kansalaisia. Tutkimus toteutettiin vuorovaikutusanalyysin keinoin sekä määrällistä että laadullista otetta käyttäen. Keskusteluista luokiteltiin vuorovaikutuksen funktioita sekä aineistolähtöisesti että teoriasidonnaisesti luotuun analyysikategoriaan. Lisäksi tarkastelussa olivat keskustelun topiikit. Analyysiyksikkönä toimi yksittäinen viesti.

Tutkimuksen tulosten mukaan ehdokkaiden ja kansalaisten välinen keskustelu sosiaalisessa mediassa eduskuntavaalien 2015 vaalikampanjoinnin aikana

  • on pääosin mielipiteiden esittämistä ja pyytämistä, joskin mielipiteitä esitetään huomattavasti enemmän kuin niitä pyydetään
  • pitää sisällään runsaasti tiedon vaihtamista sekä itsestä ja omasta toiminnasta kertomista, joskin yleisellä tasolla
  • sisältää enemmän erimielisyyden osoittamista kuin samanmielisyyden ilmaisua
  • liittyy kampanjointiin, vaaleihin ja puoleisiin sekä muihin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten talous ja liiketoiminta
  • on monilta osin samankaltaista Twitterissä ja Facebookissa, mutta niiden välillä on havaittavissa myös selkeitä eroja

Tutkimuksen tulosten mukaan voidaan siis todeta, että ehdokkaiden ja kansalaisten välinen keskustelu sosiaalisessa mediassa rakentuu suureksi osaksi mielipiteiden jakamiselle ja hakemiselle. Keskusteluissa ehdokkaat ja kansalaiset jakavat ajatuksiaan, tunteitaan ja näkemyksiään, ilmaisevat asenteitaan, sekä ottavat kantaa asioihin. Tyypillistä kuitenkin on, että mielipiteitä esitetään huomattavasti enemmän kuin niitä kysytään muilta. Lisäksi sosiaalisen median keskusteluissa vaihdetaan aktiivisesti ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvää informaatioita sekä kerrotaan itsestä ja omasta toiminnasta, joskin vain hyvin yleisellä tasolla.

Mielenkiintoista on, että tulosten perusteella keskustelussa on eroja sosiaalisen median palvelusta riippuen. Twitter-vuorovaikutuksessa ilmenee mielipiteiden vaihtamista, erimielisyyden osoittamista ja linkkien jakamista, minkä lisäksi keskusteluissa kritisoidaan tyypillisemmin kuin kehutaan. Eduskuntavaalikampanjoinnin 2015 aikana Twitter vaikuttikin näyttäytyvän palveluna, jolle oli ominaista mielipiteiden esittäminen ja hakeminen sekä kriittisempi keskustelu kuin Facebookille. Sen sijaan Facebookissa ehdokkaiden ja kansalaisten välinen keskustelu vaikuttaa kytkeytyvän hieman tiiviimmin kampanjointiin kuin Twitterissä: Facebook-vuorovaikutuksessa korostuvat näkemysten ja tiedon vaihtamisen ohella myös kampanjapäivittäminen ja kampanjointiin liittyvät myönteiset vuorovaikutuksen funktiot, kuten kampanjatuen osoittaminen sekä ehdokkaiden kehuminen.

Tutkielman tulokset osoittavat, että sosiaalisessa mediassa ei pelkästään kampanjoida ja markkinoida, vaan ehdokkaat ja kansalaiset myös jakavat ja hakevat aktiivisesti mielipiteitä sekä käyvät merkityksellisiä keskusteluja vaalikampanjoinnin aikana. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kansalaiset tiedostavat sosiaalisen median potentiaalin suoran interpersonaalisen keskustelun mahdollistavana alustana poliittisten ehdokkaiden kanssa.  Lisäksi tulosten pohjalta voidaan
esittää oletus siitä, että Twitterissä ja Facebookissa käytävä poliittinen keskustelu eroaa toisistaan.

Maisterintutkielma suoritettiin osana Digivaalit2015-hanketta. Tutkielma on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

Uusi, #openaccess journaali: Social Media + Society

Social Media + Society on uusi, open-access journaali, joka osuu teemoiltaan ja otteeltaan hyvin yhteen rajapintalaisten mielenkiintojen kanssa:

Social Media + Society is an online, open-access, peer-reviewed scholarly journal deeply committed to advancing the understanding of social media and its impact on societies past, present and future. With a leading editorial team, the journal offers a collaborative, open, and shared space dedicated to the study of social media and their implications for societies. It facilitates state-of-the-art research on cutting-edge trends and enables scholars to develop research and track trends in this emerging field of study. We publish interdisciplinary work that draws from the social sciences, humanities and computational social sciences, reaches out to the arts and natural sciences, and we endorse mixed methods and methodologies.

Lehden ensimmäinen numero ilmestyi aiemmin tänä vuonna. Se on manifesti, joka pitää sisällään toimituskunnan (allekirjoittanut mukaan lukien) lyhyitä vapaita esseitä, jotka määrittävät lehden ymmärrystä ja näkökulmia siihen, mitä sosiaalinen media on ja tarkoittaa.

Juuri ilmestynyt toinen numero on Culture Digitally -blogin perustajien toimittama erikoisnumero, jota Tarleton Gillespie ja Hector Postigo kuvailevat esimerkiksi näin: “It is not surprising that several of the papers in this collection are not just grappling with the intersection of technical and social structures, but looking to refine new ways to think about that intersection.

Suosittelen SM+S:ää sekä luettavaksi että julkaisufoorumiharkintoihin sisällytettäväksi.

“Miksi vaivautua?” Tutkimusmaailman trendit haastavat tutkijat viestimään työstään

Kirjoittajat: Petro Poutanen & Salla-Maaria Laaksonen

Koulutimme hiljattain Helsingin yliopiston tutkijoita, hallintoa ja jatko-opiskelijoita tiedeviestinnän ja tutkijan verkostoitumiseen liittyvistä teemoista. Koulutuspäivän aikana nostimme esiin joitakin polttavia kysymyksiä liittyen akateemisen maailman trendeihin sekä siihen, millä tavalla nämä trendit heijastuvat tutkijoiden viestintään. Suuri osa trendeistä on jo arkipäivää, kuten kova kilpailu akateemisista työurista, tutkimuksen vaikuttavuuden arviointi, tieteen legitimiteetin kyseenalaistaminen yhteiskunnallisissa keskusteluissa tai verkottumisen – myös akatemian ulkopuolelle – merkityksen korostuminen esimerkiksi tutkimushankkeita rakennettaessa.

Kysymys joka toistuu koulutuksissa ja tiedeviestinnän kursseilla yksittäisten tutkijoiden suusta on “miksi vaivautua?” Mitä hyötyä on osallistumisesta keskusteluihin sosiaalisessa mediassa, bloggaamisesta tai opetusmateriaalien jakamisesta yksittäisen tutkijan kannalta? Tähän kysymykseen löytyy monta hyvää vastausta. Luettelemme seuraavaksi muutamia mielestämme keskeisimpiä haasteita, joita nykyajan tutkija kohtaa, sekä ajatuksia siitä, millä tavalla onnistunut viestintä voisi tarjota ainakin osittaisia vastauksia.

Akateemisen tutkimuksen määrä on kovassa kasvussa ja suuri osa tutkimuksesta jää lukematta ja siis hyödyntämättä (ks. esim. Poutanen, 2014). Tutkimuksen hyödynnettävyys ja vaikuttavuus riippuvat suurelta osin siitä, kuinka laajalle tutkimustulokset tai sen tuottamat uudet ideat ja ymmärrys leviävät. Jos tuotokset päätyvät vain yksittäisen tutkjan tai tutkimusryhmän julkaisulistan kaunistuksesi, tutkimuksella ei ole sanottavaa vaikuttavuutta. Sosiaalinen media mahdollistaa tutkimukselle suuremman näkyvyyden ja edistää tutkimustiedon ja sitä tarvitsevien kohtaamista. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tutkimuksen vaikuttavuus ovat myös yliopistojen ja rahoittajien julkilausumia tavoitteita.

Kilpailu akateemisista työurista on kovaa ja kovenee entisestään. Sosiaalinen media voi toimia onnistuneen henkilöbrändin rakennuksen välineenä, ja sitä kautta edistää tutkijan työuraa. Mielikuvat ja luotu näkyvyys ovat tärkeitä tekijöitä myös tutkijalle. Varsinkaan akatemian ulkopuolelta tuleva yhteistyötaho ei välttämättä eksy julkaisutietokantaan asti. Instituutiot puolestaan voivat hyödyntää yksittäisten asiantuntijoidensa näkyvyyttä ja osallistumista yhteiskunnallisen keskusteluun osana niiden markkinointiviestintää. Sosiaalinen media ja verkottuminen esimerkiksi akateemisia “facebookkeja” käyttäen lisää myös uusien kontaktien synnyn todennäköisyyttä.

Tutkimus on vaativaa yhteistyötä. Tutkimusprosessit ovat nykyään korostuneen monitieteisiä ja kollaboratiivisia. Kuinka hyötyä kaikkien osapuolten panoksesta optimaalisella tavalla? Yhteisölliset tiimityöskentelyalustat ja sosiaalisen median tarjoamat palvelut voivat tehostaa huomattavasti tutkimusprosessia ja yhteistä ideointia. Tarjolla on tiimityötä varten luotuja alustoja, mutta usein myös perinteisesti yksityiselämän tontille ajatellut palvelut toimivat yhtä hyvin – esimerkiksi Facebook-ryhmä on oiva väline tiedonjakoon ja keskusteluun myös tutkimusryhmän kesken.

Raja-aita akateemisen maailman ja muun maailman kanssa pysyy selkeänä. Akateeminen maailma on suljettu systeemi, joka ei päästä ulkopuolisia osallistumaan itse tutkimusprosessiin tai tee sitä kovin läpinäkyväksi kansalaisille. Tiede mielletään sulkeutuneeksi linnakkeeksi ja tutkijat tavallisten ihmisten arjesta etäällä oleviksi (esim. Tiedebarometri, 2013). Samaan aikaan tutkimusta tehdään verovaroin ja suurta osaa tutkimusorganisaatioista pidetään yllä kansalaisten varoin. Sosiaalinen media mahdollistaa uudella tavalla tutkimustulosten “jalkauttamisen” sekä tutkimusprosessista viestimisen myös itse prosessin aikana. Avoimen tieteen liikehdintä ja uudet avoimet arviointiprosessit madaltavat raja-aitaa ja voivat johtaa radikaaleihin muutoksiin tieteen arviointi- ja julkaisukäytännöissä.

Sosiaalisen median käyttö vie aikaa ja resursseja. On totta, että uusien viestintävälineiden käytön opettelu ja rutiinien syntyminen vie aikaa ja vaatii panostusta. Palvelut ovat kuitenkin tyypillisesti paljon helppokäyttöisempiä kuin erilaiset tietojärjestelmät, joihin korporaatiokäytössä on totuttu. Pienen opettelun jälkeen viestiminen alkaa sujua rutiinilla, ja oppimisprosessin apuna voi myös käyttää erilaisia työkaluja.

Yhtenä tällaisena työkaluna voi käyttää esimerkiksi alla olevaa Tutkijan viestintätyökalua, jonka kehitimme koulutuspäiväämme varten. Työkalun perusajatuksena on aloittaa oman viestimisen suunnittelu tavoitteellisesti sidosryhmien kautta: pohdi siis ensin, kenet haluat tavoittaa ja miksi ja millaisia tiedontarpeita ryhmän jäsenillä on. Tämän jälkeen voit suunnitella laatikko laatikolta eteenpäin: miten ja missä tavoitat ryhmän jäsenet parhaiten? Minkälaisten teemojen kautta kutakin ryhmää voit lähestyä? Millä aikataululla viestintää kannattaa toteuttaa?

Tsemppiä tutkimusviestintään, se voi olla paitsi vaivan arvoista, myös kivaa!

Screen Shot 2015-05-06 at 09.30.56

Linkki PDF-versioon Tutkijan viestintätyökalu -kuvasta (cc kirjoittajat)

(Tämä kirjoitus on julkaistu Onnistuneen viestinnän jäljillä ja Rajapinta -blogeissa sekä Tiedeviestintä Opas tutkijalle -verkkokirjassa.)

Seminaariesitys: Luottamus sosiaalisessa mediassa

Kävin viime viikolla puhumassa OK-opintokeskuksen sosiaalisen median seminaarissa suomalaisen järjestökentän toimijoille luottamuksesta sosiaalisessa mediassa.

Nauhoite koko seminaarista on katseltavissa OK-opintokeskuksen sivuilta.

Esitys pohjautui Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus -kirjassa (open access FTW) julkaistuun artikkeliin Digitaalinen vuorovaikutus, muutos ja luottamus. Nopeasta silmäilystä kiinnostuneiden kannattaa kaivella Rajapinnan arkistoja, joista löytyy artikkelista viime syksynä kirjoittamani tiivistelmä.

Vaalit tulloo!

Verkosta kiinnostuneelle yhteiskuntatietelijälle vaalit ovat mahdollisuus tutkia niin kansalaisten, ehdokkaiden kuin erilaisten etujärjestöjen verkkomedian käyttöä. Helsingin seudulla kiinnostuneet tutkijat kerääntyivät yhteen kuuntelemaan niin teoreettisia kuin menetelmällisiä johdantoja ja pohtivat omia tutkimusaiheitaan näiden valossa.

Perinteinen kysymys vaaleihin liittyvässä tutkimuksessa on ollut läsnäolo ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa. Erityisesti perinteinen poliitikkojen läsnäolo mediassa on ollut laajasti tutkimuksen kohteena, painottuen arvioimaan kuinka perinteiset valtaan liittyvät attribuutit selittävät myös esiintymistä sosiaalisessa mediassa.

  • Susanne Nylundin suunnitelma on tutkia poliitikkojen profiilikuvia sosiaalisen median palveluita ja tätä kautta arvioida millaisia menetelmiä he käyttävät rakentamaa kuvaansa julkisuudessa.
  • Netta Karttunen on kiinnostunut etujärjestöjen toimista verkkomediassa: kuinka lobbausta järjestetään ja ketkä ovat lobbauksen kohteet? Erityisesti mielenkiintoista on, kuinka verkkolobbaus mahdollisesti eroaa perinteistä vaikuttamisesta.
  • Salla-Maaria Laaksonen ja Matti Nelimarkka pohtivat, ketkä vaikuttavat agendan muodostumiseen: mikä on digitaalisen median ja sen eri toimijoiden vaikutus siihen, mistä vaaleissa puhutaan?
  • Mari Marttila on kiinnostunut selittämään, ketkä ehdokkaista ovat läsnä sosiaalisessa mediassa: mitkä sosiaaliset ja ideologiset näkemykset selittävät poliittista läsnäoloa ja kuinka tämä liittyy edustamiseen.

Toisaalta läsnäolon lisäksi sosiaalista mediaa perinteisesti kiitetään mahdollisuudesta vuorovaikukseen – tutkimuksen mukaan tosin usein syyttä suotta. Idealistit ovat argumentoineet, että sosiaalinen media mahdollistaisi suoremman yhteyhden ehdokkaiden ja kansalaisten välillä.

  • Mari Tuokko tarkastelee ehdokkaiden ja äänestäjien vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa: tarkoituksena ja ymmärtää sitä, millaisia viestintäfunktioita ehdokkaiden ja potentiaalisten äänestäjien vuorovaikutus  sosiaalisessa mediassa toteuttaa vaalikampanjoinnin aikana.

Vuorovaikutukseen liittyy olennaisesti myös kansalaisten välinen vuorovaiktuus – toistaiseksi tutkimuksessa vähemmälle jäänyt teema.

  • Iiris Lagus haluaa ymmärtää, miksi jotkut kansalaiset osallistuvat enemmän ja jotkut taas vähemmän poliiittiseen verkkokeskusteluun.
  • Arto Kekkonen tutkii poliittisia meemejä ja niiden jakamista: ketkä luovat meemejä, miten ne leviävät yhteisössä ja kuinka niiden merkitys muuttuu jakamisen yhteydessä.

Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön opetuksessa

Sosiaalinen media on kuluneen kymmenen vuoden aikana muodostunut keskeiseksi viestinnän työkaluksi niin arjessa kuin työelämässä. Verkon erilaisia alustoja ja työkaluja voi helposti käyttää myös opetuksen osana ja materiaalina. Kirjoitin viime viikolla Avoimen yliopiston Avoimen Verkot! -blogiin kirjoituksen “Viisi vinkkiä sosiaalisen median käyttöön avoimessa yliopisto-opetuksessa” – tässä aiheesta teaser myös Rajapintaan!

Keskustellessa muiden opettajien kanssa tulee usein ilmi, että sosiaalisen median ja uusien verkkoalustojen käyttö koetaan helposti kovin vaikeaksi ja monimutkaiseksi, ja tuntuu ahdistavalta pysyä kärryillä kaikista eri palveluista. Tärkeä muistutus olisi kuitenkin se, että valtaosa sosiaalisen median palveluista on huomattavasti käyttäjäystävällisempiä kuin esimerkiksi Moodle ja muut kurssialustat. Tilin perustaminen käy minuutissa-parissa ja perustoiminnot on tehty helpoksi.

Ja toisaalta, vastuuta on pakko opetella luovuttamaan myös opiskelijoille. Olemme tilanteessa, jossa uusia palveluita pulpahtelee verkon kätköistä harva se päivä, eikä kaikkia voi läpikotaisin tuntea. Silti opiskelijoille voi antaa mahdollisuuden niitä kokeilla ja opettajana ehkä vain tyytyä ihailemaan tuloksia. Kirjoitinkin muutaman tehtäväidean listaan silti myös siitä näkökulmasta, että vastuu alustan valinnasta ja opettelusta on opiskelijoilla.

Verkossa toimiessa toki avoimuuden ja datan omistussuhteiden kanssa täytyy olla hiukan varpaillaan; useimmissa palveluissa paljon aineiston oikeuksista siirtyy palvelun omistajalle ja sisällöt saattavat päätyä monenlaiseen käyttöön. Näkisin siti avoimuudessa kaksi ehdotonta hyötyä: ensinnäkin se tuo tekemiseen mukaan julkisuusaspektin, danah boydin sanoin näkymättömän yleisön, joka kannustaa tekemään ehkä hiukksen parempaa matskua kuin vaikkapa luentopäiväkirjaan opettajalle. Toisaalta palveluiden kautta tulee harjoiteltua tärkeitä kansalaistaitoja tulevaisuutta varten – verkon tuntemuksesta on nykyään hyötyä alalla kuin alalla, samoin siitä, että osaa asettaa sanansa julkisuuttakin kestävällä tavalla. Eikä avoimen tiedon lisääntymisestä taatusti haittaakaan ole.

 

Miten totuus rakentuu digitalisoituneessa maailmassa?

Olin keskiviikkona 24.9. Yle TV2:n Docventures-ohjelmassa keskustelemassa suuresta ja laveasta teemasta: totuudesta. Keskusteluosuuden pohjaksi katsottiin sotakuvaaja James Nachtweyn uraa ja elämänfilosofiaa käsittelevä Sotakuvaaja. Toisena vieraana kanssani studiossa oli kuvajournalisti Meeri Koutaniemi. Minun tehtävänäni keskustelussa oli valottaa sosiaalipsykologian ja sosiaalitieteellisen teknologiantutkimuksen pohjalta sitä, miten totuuksia rakennetaan, rajataan ja levitetään digitalisoituneessa maailmassamme – sekä sitä, miksi totuutta ei aina sanota ääneen.

Tässä viisi pääpointtiani lähetyksessä käydystä keskustelusta sekä linkkejä taustamateriaaliin:

1. Digitaaliset palvelut, hakukoneista sosiaaliseen mediaan, muokkaavat tapojamme hakea ja välittää tietoa. Ne haastavat perinteisen median, mutteivät syrjäytä sitä millään yksioikoisella tavalla.

“Uusi” media ei ole “vanhan” surma, vaan eri viestimet limittyvät toisiinsa. Kansalaisjournalismi kyllä haastaa perinteiset tiedotusvälineet ja voi entistä tehokkaammin vaatia niitä vastuuseen virheellisten tai vaillinaisten tarinoiden esittämisestä, mutta tarina uuden ja vanhan kaksintaistelusta on liioittelua. Usein eri viestimet pikemminkin vahvistavat kuin tukahduttavat toistensa ääntä: jaamme lehtijuttuja Facebookissa ja twiittimme saattavat päätyä televisioon.

Vaikka Internetistä löytyy lähes loputtomasti tietoa, se ei tarkoita, että tietäisimme kaiken – tai että kaikki tieto olisi vaivattomasti ja mutkattomasti saatavillamme. Etsimme tietoa yhä useammin hakukoneen avulla. Googlen näyttämistä hakutuloksista keskitymme yleensä muutamaan ensimmäiseen, harva jatkaa seuraaville sivuille. Hakukoneeseen rakennetut valinnat siitä, mitkä linkit näytetään ensin, ohjaavat sitä, kuka löytää ja kenet löydetään. Tämä on paitsi teknologinen, myös poliittinen kysymys.

Media kuvallistuu ja valokuvaaminen arkistuu. Arkikuvaus antaa meille paremmat välineet ymmärtää myös mediassa esitettävien kuvien taustalla olevia valintoja. Parhaillaan käynnissä olevan #snapshot-näyttelyn esittelyteksti tiivistää ilmiön hyvin: Koskaan aiemmin ihminen ei ole tuottanut yhtä paljon valokuvia ja saanut niille välittömästi niin suurta yleisöä kuin nyt. Koskaan aiemmin myöskään jokamiehen tai -naisen yksittäinen näppäys ei ole voinut saada aikaan yhtä suuria maailmapoliittisia vaikutuksia kuin nykyään. Valokuvien jakaminen on tänä päivänä yhtä tärkeää kuin niiden ottaminen.

Shaping the Web: Why the Politics of Search Engines Matters (Lucas D. Introna & Helen Nissenbaum, artikkeli The Information Society -lehdessä)

Old Against New, or a Coming of Age? Rethinking Broadcasting in an Era of Electronic Media (R. Stuart Geiger & Airi Lampinen, johdantoessee Journal of Broadcasting & Electronic Media -lehden uuden ja vanhan median suhteita käsittelevässä erikoisnumerossa)

#snapshot -näyttely Valokuvataiteen museossa 18.1.2015

2. Totuudet uhkaavat eriytyä sosiaalisissa kuplissa. Toimivassa yhteiskunnassa tarvitaan rohkeutta keskustella sekä empatiaa ja uteliaisuutta ymmärtää, miksi joku ajattelee aivan eri tavalla kuin itse. 

Tyypillisesti me ihmiset viihdymme itsemmekaltaisten seurassa ja tartumme mieluiten tietoon, joka vahvistaa ennakkokäsityksiämme. Lisäksi yhteisöpalveluissa jaetut jutut ovat nykyään yksi tärkeä kosketuspinta niin uutisiin kuin uusiin ilmiöihinkin. Nämä taipumukset ja tottumukset voivat johtaa siihen, että ihmiset jakavat ymmärryksen todellisuudesta muiden omien sosiaalisten kupliensa sisällä elävien kanssa, mutta kadottavat kosketuksen muihin.

Ääriesimerkkinä sosiaalisista kuplista voidaan pitää Israelin ja Palestiinan tilannetta, jossa niin lehdistö kuin (sosiaalisen median välittämät) kansalaiskeskustelukin ovat hajautuneet kahteen leiriin, jotka eivät juurikaan kohtaa toisiaan. Kun kiistellään isoista ja tunnepitoisista kysymyksistä, voi olla vaikeaa malttaa olla empaattinen ja pyrkiä uteliaasti ymmärtämään, miksi jotkut ajattelevat aivan eri tavalla kuin itse. Aina sosiaalisiin kupliin ei onneksi liity yhtä tiukkoja vastakkainasettelua “meihin” ja “muihin”. Pohjimmiltaan samankaltaista, joskin vähemmän dramaattista, leirijakoa kohtaa kuitenkin myös arjessa. Silloin kannattaa harjoitella taitoa ymmärtää ja arvostaa omasta elämänpiiristä poikkeavia kokemuksia.

Sosiaalisissa kuplissa voi myös syntyä tilanne, jossa samanmielisten kavereiden keskellä tuntuu vaikealta kertoa poikkeavasta mielipiteestään. On helpompi jättää sanomatta kuin uskaltautua väittelyyn enemmistön kanssa. Solomon Aschin 1950-luvulla tekemät klassiset sosiaalipsykologiset kokeet osoittivat, miten voimakkaasti sosiaalinen paine ryhmässä voi vaikuttaa yksilön (ilmaistuun) mielipiteeseen. Kiinnostavasti tutkimuksissa on kuitenkin nähty myös se, että omassa mielipiteessä pysymistä helpottaa huomattavasti, jos enemmistön mielipidettä vastaan ei tarvitse asettua yksin. Yksinäinen vastarintaan nouseva ääni saattaa siis nopeastikin saada rinnalleen muita, kun hiljaisuus on ensin murrettu.

Israel, Gaza, War & Data. Social networks and the art of personalizing propaganda (Gilad Lotan, Medium, 4.8.2014)

Political Polarization in the American Public. How Increasing Ideological Uniformity and Partisan Antipathy Affect Politics, Compromise and Everyday Life (Pew:n tutkimus Yhdysvalloista)

The Filter Bubble: What the Internet Is Hiding from You (Eli Pariser, kirja)

3. Läsnäolo sosiaalisessa mediassa vaatii profiilityötä ja toisten huomioonottamista.

Vaikutelmienhallinta on osa kaikkea sosiaalista vuorovaikutusta, mutta verkkoympäristöt tuovat siihen oman säväyksensä. Rakentaessaan profiileja verkkopalveluihin ja päättäessään digitaalisen sisällönjaosta yksilöt soveltavat omaa näkemystään siitä, mitä verkossa kannattaa tai on soveliasta jakaa. Ihmisillä on usein tarkka käsitys siitä, kuinka paljon ja millaisia asioita he tahtovat itsestään paljastaa. Tietoinen “profiilityö” kuvaa parhaiten tätä “verkkokasvojen” hallintaan pyrkivää toimintaa, jonka tarkoitus on rakentaa luottamuksen arvoinen ja “aito” profiili. Profiilityö on tasapainottelua mahdollisimman positiivisen ja mahdollisimman autenttisen vaikutelman luomiseksi.

Oma profiilityö yksin ei kuitenkaan riitä: on vaikeaa, ellei mahdotonta, kontrolloida sitä, jakaako joku muu sellaista sisältöä, vaikkapa valokuvia, joita ei itse olisi halunnut julkiseen jakoon. Saman sisällön monistaminen, sen tarkasteleminen eri työkalujen avulla, ja sen löytäminen hakusanojen tai muiden linkkien perusteella on mahdollista verkottuneilla vuorovaikutusvälineillä aivan eri tavalla kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Luottamuksen ylläpitäminen vaatii vaivaa ja toisten huomioonottamista. Yksilön on voitava luottaa siihen, että toiset kunnioittavat hänen näkemyksiään eri yhteyksissä muille jaettavaksi sopivan sisällön laadusta. Verkkovuorovaikutuksen erityispiirteet tekevät pyrkimyksistä olla toisten luottamuksen arvoinen haastavia, koska yksilön on usein vaikeaa ennakoida miten ja millaisin seurauksin vaikkapa Facebookissa julkaistu valokuva tulkitaan kaverin sosiaalisessa verkostossa.

Aitouden ongelma sosiaalisessa mediassa (Suvi Uski & Airi Lampinen, Etiikka.fi, 31.7.2014)

Social norms and self-presentation on social network sites: Profile work in action (Suvi Uski & Airi Lampinen, New Media and Society)

I’ll Press Play, but I Won’t Listen: Profile Work in a Music-Focused Social Network Service (Suvi Silfverberg, Lassi Liikkanen & Airi Lampinen, CSCW’11)

Interpersonal Boundary Regulation in the Context of Social Network Services (Airi Lampinen, väitöskirja)

4. Kokemusasiantuntijuus haastaa asiantuntijavallan.

Digitalisaation myötä merkittävästi aiempaa suuremmalla osalla ihmiskunnasta on mahdollisuus jakaa ja julkaista havaintojaan ja näkemyksiään reaaliajassa maailmanlaajuisille yleisöille. Maallikoille on näin avautunut mahdollisuus entistä suurempaan rooliin tiedon tuottamis- ja levittämisprosesseissa, jotka ovat perinteisesti olleet tutkijoiden, auktorisoitujen asiantuntijoiden ja lehdistön käsissä.

Luottamus yleistä mielipidettä tai virallista totuutta edustaviin auktoriteetteihin kyseenalaistuu yhä useammin kun “kokemusasiantuntijoista” ja “vertaistoimijoista” koostuvat ryhmät voivat tuottaa oman totuutensa näiden rinnalle.

Tälläkin kehityksellä on sekä hyviä että hankalia seuraksia. Otetaan esimerkki terveyteen liittyen. Yhtäältä rokotuksia vastustavan liikkeen voimistuminen uhkaa tuoda takaisin tauteja, jotka monissa maissa olivat jo historiaa. Toisaalta digitalisaation mahdollistamat muutokset terveyttä ja hyvinvointia koskevan tiedon kokoamisessa, käsittelyssä ja tulkinnassa tarjoavat maallikoille uudenlaista toimijuutta suhteessa omaan kehoonsa.

Kasvava aktiivisten yksilöiden joukko on kiinnostunut kehittämään itsetuntemustaan, suhtautuu kriittisesti terveyttä koskeviin auktoriteettirakenteisiin ja tahtoo ottaa aiempaa suuremman roolin omaa terveyttään koskevissa päätöksissä. Tähän kehitykseen liitetään helposti vastakkainasettelu lääketieteen ammattilaisten ja kansalaisten, mutta itse asiassa siinä piilee huikea mahdollisuus terveydenhuollon kehittämiseen — kunhan vain onnistumme luomaan toimivaa yhteispeliä yksilöiden omaehtoisten käytäntöjen ja lääketieteellisen ammattitaidon välille.

5. Näennäinen tasapuolisuus voi vääristää mediassa muodostuvia käsityksiä kiistanalaisista ilmiöistä.

Näennäinen tasapuolisuus (false balance) tarkoittaa tilannetta, joka syntyy, kun media esittää ilmiön vastakkaiset osapuolet tasavahvuisempina kuin heidän väitteittensä tueksi esittämänsä todisteet ja perusteet oikeuttaisivat. Halu kuulla molempia puolia voi näin johtaa vääristyneeseen kuvaan siitä, mitä asiasta itse asiassa tiedetään. Klassinen esimerkki tästä on ilmastonmuutos, josta raportoitaessa skeptikoiden näkemykset tuodaan usein näkyvästi esille huolimatta siitä, että ilmaston muuttumisesta on poikkeuksellisen vahvaa ja yhteneväistä tieteellistä näyttöä.

Tieteellinen tieto on luonteeltaan muuttuvaa ja monimutkaista. Väittelyt ja eriävät mielipiteet kuuluvat asiaan, eikä tiedeyhteisön ulkopuolella toimivien näkemystä ja kokemusta pidä vähätellä tai sivuuttaa. (Muistakaa kohta #2, uteliaisuus ja empatia!) Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi myös tosiasioita, joista tiedeyhteisössä ollaan huomattavan yksimielisiä.

Keskiviikkoinen lähetys on nähtävissä Yle Areenassa seuraavan kuukauden ajan.

Kiitos Demos Helsingin tiimille, sosiaalipsykologian alumneille ja vanhoille kollegoilleni Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä arvokkaasta avusta keskeisten teemojen hahmottelussa. Totuutta kannattaa tavoitella yhteisvoimin!

(Tämä kirjoitus on ristiinpostaus Demos Helsingin blogista.)