Virtuaalimaailmat tehostavat hajautettua yhteistyötä

Kesäkuussa julkaistiin minun ja kollegani Petra Bosch-Sijtseman artikkeli 3D-virtuaalimaailmojen mahdollisuuksista globaalisti hajautetussa yhteistyössä IEEE Transactions on Professional Communication -lehdessä. Artikkelin abstrakti löytyy täältä.

Artikkelin aineisto kerättiin enimmäkseen vuoden 2010 aikana virtuaalimaailmoja työssään käyttäviltä asiantuntijoilta ja johtajilta ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Tuohon aikaan virtuaalimaailmat nauttivat vielä suurempaa suosiota kuin tällä hetkellä; Linden Lab oli juuri julkaissut oman, pelkästään työntekoa varten suunnitellun Second Life -ympäristönsä ja uusia virtuaalimaailmoja tuntui nousevan kuin sieniä sateella. Vaikka suurin hype aiheen tiimoilta on nyt laskenut ja Gartnerin teknologioiden suosiota kuvaava käyrä viime vuodelta osoittaa virtuaalimaailmojen olevan tällä hetkellä suosionsa pohjalla, pätevät tietyt, artikkelissammekin esiintuodut edut virtuaalimaailmojen käytössä erityisesti hajautetun yhteistyön tukena edelleen.

Virtuaalimaailmoja työhönsä aktiivisesti käyttävät työntekijät kokivat erityisesti kustannussäästöt, yhteisen työskentelytilan mahdollisuuden, yksityisyydensuojan ja profiilien muokkauksen sekä avatarten mahdollistaman navigoinnin ja nonverbaalisen viestinnän virtuaalimaailmojen eduiksi hajautetussa, globaalissa työssä. Haasteiksi nousivat puolestaan korkea oppimiskynnys, käyttöliittymien kankeus nonverbaliikan välittämisessä sekä puuttuvat standardit ja yhteensopimattomuus muun teknologian kanssa. Nämäkin haasteet ovat tulevaisuudessa varmasti pienempiä, kun uudet käyttöliittymät kehittyvät esimerkiksi pelikonsolien liikkeentunnistusteknologian myötä ja virtuaalimaailmateknologiaa pyritään integroimaan osaksi muita yhteistyöjärjestelmiä. Tulevaisuus näyttääkin, onko tulevaisuuden internet kokonaan 3D-muodossa, kuten esimerkiksi suomalaisten perustama 3D-internetallianssi uskoo.

 

 

 

Virtual Worlds and Games at Work -seminaari, 14.9.2012, Dipoli

Tässä vielä näin kesän kynnyksellä kehotus syksyiselle kalenterimerkinnälle. Tutkimusyksikkömme järjestää perjantaina, 14. syyskuuta seminaarin, jossa aiheena ovat virtuaalimaailmat ja pelit organisaatioissa. Tervetuloa mukaan kuulemaan, miten 3D-virtuaaliympäristöjä voi hyödyntää työkäytössä ja mitä  ‘gamification of the enterprise’ voisi tarkoittaa tulevaisuudessa. Keynote-puheenvuoron seminaariin tulee pitämään Professori Byron Reeves Stanfordin yliopistosta.

Ohjelma ja lisätietoa (pdf)

Rekisteröidy tästä!

Teknologian tutkijoiden omat teknologian käyttötavat?

Minua haastateltiin jokin aika sitten tietotyö-aiheiseen blogiin työskentelytavoistani ja teknologioista, joita työssäni käytän. Haastattelun pohjalta jäin miettimään enemmänkin omia työnteon tapojani ja teknologian hyödyntämistä – missä kaikessa olisi parantamisen varaa? Jokainen tutkija törmää nykyään näihin kysymyksiin, mutta olisi kiinnostava tietää verkkoviestinnän ja viestintäteknologian tutkijoiden, näiden asioiden ammattilaisten, näkemyksiä omista työnteon tavoistaan. Onko suutarin lapsella kenkiä? Mitkä ovat rajapintalaisten parhaimmat vinkit tietoähkyn hallintaan, eri teknologioiden käyttöön ja medioiden seuraamiseen?

Ennakkotietoa ja muistutus Viestinnän tutkimuksen päivistä

Vielä on reilu vuorokausi aikaa jättää abstraktiehdotus Viestinnän tutkimuksen päiville, ennen kuin kutsu sulkeutuu 28.2.2012. Rajapinta-blogin teemojen ympärille koottuun Teknologiavälitteistä viestintää -työryhmään on tullut jo kivasti ehdotuksia joiden aiheet vaihtelevat sosiaalisesta mediasta mobiililaitteisiin ja nettisukupolvesta erityisryhmiin. Ja mikä parasta, ehdotukset noudattelevat blogimme teemoja ollen varsin poikkitieteisiä. Nyt vielä loputkin Rajapinta-blogin kirjoittajat ja lukijat abstraktia lähettämään, niin saadaan elokuussa hyvä keskustelu tämän maan teknologiatutkijoiden välille! Siitä voi syntyä vielä ties mitä kiinnostavaa.

Olettehan huomanneet myös päivien keynote-puheenvuorot? Ainakin William Duttonin esitys liippaa todennäköisesti jollain tavoin myös rajapintalaisten tutkimusintressejä.

CFP: Viestinnän tutkimuksen päivien teknologia-työryhmä

Viestinnän tutkimuksen päivät pidetään Jyväskylässä 30.-31. elokuuta 2012, ja päivillä on teknologia-teemaryhmä, joka kiinnostanee Rajapinta-blogisteja ja lukijoita. Teemaryhmä on nimeltään Teknologiavälitteistä viestintää: Viestinnän ja verkon tutkimuksen rajapinnoilla. Tarkempi kuvaus teemaryhmän sisällöistä löytyy päivien nettisivuilta. Ryhmä on perustettu tukemaan tässä blogissa käsiteltäviä teemoja, eli jos tutkimusaiheemme kiinnostavat, olet tervetullut paikan päälle Jyväskylään keskustelemaan ja myös osallistumaan omaa, aiheeseen liittyvää tutkimustasi esittelemällä.

Voit ehdottaa esitystäsi teemaryhmään 28.2. 2012 mennessä lähettämällä 500-800 sanan laajennetun abstraktin allekirjoittaneelle (anu.sivunen@aalto.fi) sekä päivien järjestelytoimikunnalle osoitteeseen fincom2012@jyu.fi.  Esittäjiä pyydetään ilmoittamaan viestissään myös työryhmän nimi, johon esitys on tarkoitettu. Hyväksymisilmoitukset lähetetään esittäjille sähköpostitse sekä alustava ohjelma julkaistaan päivien verkkosivuilla 15. huhtikuuta 2012 mennessä.