Pandemiavuodet ovat tuoneet arkipäiväiseen sanastoomme monia uusia käsitteitä. Osa on ollut välttämättömiä ja tervetulleita työkaluja uuden tilanteen hahmottamiseksi. Osasta taas on tullut ilkeilyn ja voimankäytön välineitä. Paikoin kärjistyneissä keskusteluissa on ammuttu kovilla, kun yksi osapuoli syyttää toista lasten pahoinpitelystä rokotteilla ja kasvomaskeilla, mihin vastataan haukkumalla foliohatuiksi. Tiedeviestijät ovat yrittäneet tasapainoilla luotettavimman tiedon perässä, ja joutuneet kilpailemaan huomiosta monien itseoppineiden nojatuoliepidemiologien ja -virologien kanssa. Tiedon sekavuuteen kyllästyneet seuraajat ovat päätyneet tekemään omien sanojensa mukaan itse omaa tutkimustaan; ”do your own research,” mikä taas kuulostaa jokaisen tieteentekijän korvaan huolestuttavalta ratkaisulta.
Itse tunnustaudun tiedeviestijäksi, jolla on pian kahdeksan vuoden kokemus terveyteen liittyvän tieteen- ja kriittisen ajattelun popularisoinnista, sekä väärän tiedon kumoamisesta. Oma erityisosaamiseni on alkanut biokemiasta ja molekyylibiologiasta edeten väitöksen jälkeen systeemiepidemiologiaan, ja lopulta yksityiselle sektorille puettavan teknologian tutkimukseen. Omassa tiedeviestintäpuuhassani olen vuosien varrella alkanut pikkuhiljaa subjektiivisesti hahmottaa sosiaalisen median verkostoja, informaation leviämisen kaavoja ja digitaalisten yhteisöjen vuorovaikutusta. Vaikka näitä asioita on tutkittu tieteellisesti, omassa mielessäni oli kysymyksiä, mihin en ole vielä löytänyt valmista vastausta. Ovatko subjektiiviset kokemukseni lainkaan oikeilla jäljillä?
Siispä päädyin vastoin omiakin varoituksiani tekemään ”my own research.”
Teleskooppi taivaalle
Moderni tiede on edennyt kauas niistä päivistä, kun yksittäiset tutkijat pystyivät olemaan yhtä aikaa niin matematiikan, filosofian, kuin kemiankin asiantuntijoita. Nykyiset löydökset tapahtuvat poikkitieteellisten tiimien yhteistyönä. Silti vielä tänäkin päivänä harrastelijat ja ”kansalaistutkijat” saattavat toisinaan tehdä havaintoja, jotka herättävät kiinnostusta jopa ammattilaisfoorumeilla. Viimeksi saimme lukea, kuinka amatööriarkeologi esitti uusia havaintoja muinaisista luolamaalauksista.
Oma projektini sai alkunsa samankaltaisen amatööritutkimuksen hengessä. Olen pyörittänyt Tervettä skeptisyyttä -nimistä Instagram-tiliä toukokuusta 2020 lähtien. Sitä ennen brändi näkyi enimmäkseen Facebookissa, ja sen rinnalla on perustamisvuodestaan 2015 saakka kulkenut (nykyisin hiljaiseloa viettävä) blogi. Pandemiavuosina huomasin, että sosiaalisessa mediassa levisi todella paljon virheellistä tietoa koronaan liittyen, ja Instagram-tilistäni tuli sen kumoamiseen kätevä paikka. Erityisesti Instagramin tarinat -ominaisuus mahdollisti monimutkaistenkin aiheiden visuaalisen tarinallistamisen, mikä osoittautui seuraajillekin mieluisaksi tavaksi seurata sisältöä.
Valitsin aiheet yleensä seuraajiltani saamieni kysymysten perusteella. Oli kiinnostavaa huomata kysymysten evoluutio; vuoden 2020 lopulla ne olivat usein muotoa ”Mitä tämä tarkoittaa?” tai “Mitähän tästä tulisi ajatella?” Kysymykset viittasivat sellaisiin väittämiin, kuten PCR-testauksen hyödyttömyys, viruksen vaarattomuus ja tulevien rokotteiden salattu agenda. Viimeistään vuotta myöhemmin kysymykset olivat muuttuneet muotoon ”Tämä on varmaankin jotain roskaa, mutta miksi?” Yksi asia pysyi kuitenkin lähestulkoon samana: kyseenalaisia väitteitä taajaan viljelevät sosiaalisen median tilit.
Vuosikausia kestäneen terveystiedon seuraamisen jälkeen, monet väärää tietoa levittävistä tileistä olivat vanhoja tuttuja. Pandemiavuosina niiden rinnalle nousi muutamia uusia, ja näytti tapahtuvan myös kiinnostavaa verkottumista poliittisten toimijoiden- ja yksilönvapauksia korostavien kansalaisaktivistien kanssa. Tätä kaikkea seuratessani minulle muodostui vahva intuitiivinen käsitys siitä, että on olemassa loppujen lopuksi hyvin pieni väärän tiedon ”superlevittäjien” ydinjoukko, ja heidän ympärillään toimii seuraajien piiri, joka elää varsin erilaisessa todellisuudessa, kuin muut.
Kokemus voimistui Ukrainan sodan alkamisen myötä, kun vaikutti siltä, että koronadisinformaation levittämisessä kunnostautuneet tilit muuttuivat lähes yhdessä yössä Ukrainan sotaan liittyvän disinformaation levittäjiksi. Ne eivät toimineet väärän tiedon alkuperäisinä lähteinä, vaan voimistivat Venäjän valtiollisen informaatiovaikuttamisen viestiä muun muassa hyökkäyssodan syistä. Huhtikuussa 2022 toteutin Instagram-seuraajilleni kyselyn, jonka avulla halusin selvittää olivatko muutkin saaneet samanlaisen subjektiivisen kokemuksen.
Esitin puhtaasti hihasta ravistetun toteamuksen siitä, että ehkä vain noin 5-10 suomalaista sometiliä voisi olla vastuussa yhdeksästäkymmenestä prosentista koronaa koskevasta misinformaatiosta ja että toiminta olisi verkottunutta siten, että nämä tilit aktiivisesti voimistavat toistensa sisältöjä. Sain 1767 vastausta, ja 89% oli väitteen kanssa samaa mieltä. Havainto on linjassa myös paljon suuremmalla datalla tehdyn tutkimustiedon kanssa. Jatkototeamuksena esitin, että tämä verkottunut ydinjoukko on Ukrainan sodan myötä siirtynyt koronasta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ja 89% vastaajista oli tämänkin väitteen kanssa samaa mieltä (1480 vastausta). Vedin johtopäätöksen, että olipa totuus mikä hyvänsä, ainakin omassa valikoituneessa Instagramin seuraajakunnassani (tuohon aikaan yhteensä n. 39000) subjektiivinen kokemus oli varsin yleinen.
Sekä omani, että seuraajieni jakaman kokemuksen myötä alkoi muodostua hypoteettinen ajatus siitä, että sosiaalisessa mediassa on olemassa jonkinlainen vertauskuvallinen ”informaation musta aukko.” Tähtitieteestä tutun esikuvansa tavoin tämä aukko imee sisäänsä faktoja, jotka eivät koloon pudottuaan enää pääse pakenemaan sieltä. Esikuvansa tavoin, informaation musta aukko ei ole täysin piilossa, vaan se voidaan havaita epäsuorien ympäristövaikutustensa avulla; informaation musta aukko vääristää tietoa.
Ensimmäinen suora kuva avaruudessa sijaitsevasta mustasta aukosta saatiin 2019. Voisiko tällaisen kuvan napata myös sosiaalisen median informaatioaukosta? Tätä varten piti viritellä oma harrastelijateleskooppi ja suunnata se kohti someavaruutta.
Teleskoopin asetukset
Luonnontieteilijän taustalla projektiin oli lähdettävä datan keräyksen keinoin. Oli muodostettava nollahypoteesi, ettei mitään sosiaalisen median mustaa aukkoa ole, ja sen jälkeen kerättävä havaintoja, jolla tämä mahdollisesti voitaisiin kumota.
Olin nähnyt sosiaalisessa mediassa kiinnostavia verkostoanalyysejä, joita Suomessa teki aktiivisesti muun muassa Mihkal Laiti (@mihkal). Arvelin, että tällainen visualisointi voisi olla omiaan nappaamaan kuvan mustasta aukosta – jos sellainen todella on olemassa. Somealustaksi valikoitui Twitter, koska se tarjosi vielä viime vuonna erinomaisen API-rajapinnan datan noutamiseen. Valitettavasti nykyisen omistajan aikakaudella tutkijoiden laajalti käyttämä API-rajapinta on muuttumassa maksulliseksi.
Analyysiäni varten hain seuraajatiedot niiltä tileiltä, jotka olivat toistuvasti yliedustettuna seuraajieni lähettämissä kysymyksissä, ja joiden voitiin siksi ajatella edustavan informaation mustan aukon ydintä. Vertailukohdaksi hain tavanomaisempaa ideologista- ja uutissisältöä tuottavien tilien seuraajatiedot, joista esimerkkeinä mainittakoon suurimmat poliittiset puolueet sekä valtavirran media. Haku toteutettiin Python-ohjelmointikielellä (syys-lokakuussa 2022) ja lopullinen visualisointi Gephi-ohjelmiston avulla. Vaikka menetelmä nojaa Twitteriin, ajattelen tulosten olevan suuntaa-antavia laajemminkin, sillä useimmilla tämän tarkastelun kohteiksi valituilla tileillä on vastaavat tilit myös muilla alustoilla (esim. Facebook ja Instagram). Voidaan olettaa, että sosiaalisen median käyttäjä pyrkii seuraamaan samoja ja samankaltaisia tilejä eri alustoilla, jolloin myös seuraajaverkostoissa lienee yhteneväisyyttä.
Projektini eteni monessa vaiheessa, ja kiinnostuneita varten laadin ensimmäisistä askelista erillisen twiittiketjun (ja toisen, missä fokus median ja politiikan verkostossa). Tässä tekstissä keskitytään lopputulokseen, eli siihen, että datasta oli kuin olikin visualisoitavissa ”normaalista ideologisesta somesta” (jota edustamaan valitsin ”politiikkatwitterin”) irti kuroutuva rypäs. Erottelu tehtiin Gephin “ForceAtlas2” -algoritmin avulla, joka työntää vahvasti kytkeytyneet aliryhmät erilleen toisistaan. Alla olevassa verkostokuvassa näkyy suurimpien puolueiden, äärioikeustojärjestöjen ja toistuvasti koronadisinformaatiota levittäneiden tilien seuraajat.
Sama rypäs kuroutuu myös selkeästi irti valtavirtamediasta, kun tarkastellaan jälleen tilien seuraajaverkostoja:
Kuvien pureksintaa
Someteleskoopin läpi katsottuna näyttäisi siis siltä, että aktiiviset disinformaation superlevittäjät keräävät ympärilleen seuraajakunnan, joka erottuu erilliseksi ryhmäksi silloin kun samaan verkostokuvaajaan sijoitetaan jonkin tavanomaisemman aihepiirin seuraajat. Tämän voisi varovasti tulkiten katsoa tarkoittavan sitä, että alaryhmän käyttäjäkunta ei yleisesti ottaen seuraa esimerkiksi puoluepolitiikkaa tai uutisia valtavirran mediasta. Havainto mahdollistaa myös tällaisen ”mustan informaatioaukon” tarkemman käsitteellistämisen, mikä on tärkeää paitsi aiheen tarkemman tutkimuksen myös pedagogisen hyödyntämisen kannalta.
Kyseinen Twitter-käyttäjien alaryhmä näyttäisi täyttävän seuraavan määritelmän:
“Harhaanjohtavan tiedon superlevittäjien ympärille muodostuva seuraajaverkosto, jolla on sisäisiä kytkentöjä enemmän kuin kytkentöjä samojen aihepiirien laajempaan verkostoon.”
Kyseinen rypäs voi mahdollisesti toimia jonkinlaisena ”kaninkolona”, jonne pudottuaan ihminen altistuu monenlaisille psykologisesti haitallisille vaikutuksille. Havainnolla on kiinnostavia yhtymäkohtia aikaisempaan kirjallisuuteen. Erinäisten ”kaikukammioiden” olemassaoloa on tutkittu esimerkiksi poliittisen kiinnostuksen kontekstissa; missä tulosten tulkitaan viittaavan siihen, että suurempi kiinnostus suojaa samanmielisten kaikukammioon putoamiselta. Omasta verkostokuvaajastani voidaan vetää samanlaisia johtopäätöksiä; mustassa aukossa poliittinen kiinnostus kohdistuu lähinnä harvoihin tileihin, joiden näkemysten voidaan katsoa eroavan suuresti valtapuolueiden ajamasta politiikasta.
Psykologisessa kirjallisuudessa onkin hiljattain esitetty määritelmä kaninkolo-oireyhtymälle. Kyse on kognitiivisesta prosessista, jossa ihminen ajautuu pikkuhiljaa syvemmälle ja syvemmälle väärän tiedon pauloihin, kunnes on enää vaivoin pelastettavissa. Prosessin kiinteänä osana pidetään rekursiivista palautekytkentää: väärän tiedon äärelle voidaan mennä ilman tietoista tarkoitusta ”pudota kaninkoloon”, mutta itseään ruokkiva kierre tempaisee lopulta ihmisen mukaansa. Sosiaalinen ulottuvuus on tärkeä. Samanhenkisiltä ihmisiltä löytyy tukea ja turvaa, sekä ennen kaikkea ymmärrystä, kun aikaisempi sosiaalinen verkosto kokee uudet uskomukset luotaantyöntäväksi. Psykologisen määritelmän mukaan kaninkoloon päätynyt ihminen kokee uudet uskomuksensa jopa henkisellä tasolla tarpeitaan täyttäväksi, ja salaliittoteorioiden levittäminen koetaan merkityksellisenä elämäntehtävänä.
Lopuksi
Tässä puuhastelussani on tietysti monenlaisia rajoituksia. Ensinnäkin alustava tutkimus nojaa pelkästään visualisointiin. Tarkempaa tietoa saadaan vasta kvantitatiivisen analyysin keinoin. On esimerkiksi laskettava kaikki olennaiset tilastolliset parametrit oheisille verkostoille, joiden pohjalta voidaan arvioida näennäisesti erottuvien ryppäiden muodostuminen muusta syystä kuin puhtaasti sattuman vuoksi. Yksittäisten tilien osalta ei myöskään ladattu mitään tarkentavia attribuutteja, kuten seuraajamääriä, joita olisi voitu käyttää analyysien tarkentamiseen.
Vastaavat tutkimukset tulisi myös ulottaa muihin somealustoihin, kuten Instagramiin ja Facebookiin. Analyyseja hankaloittaa kuitenkin API-rajapintojen sulkeutuneisuus, joka nyt vaikuttaa myös Twitteriin ja estää tässäkin esitettyjen tulosten riippumattoman toistamisen. Voin itse mielelläni jakaa käyttämäni datat kaikille kiinnostuneille, mutta kyse on jo muutamia kuukausia vanhasta datasetistä. TikTok voisi myös olla tärkeä tutkimuksen kohde, ja se onkin luvannut tarjota tulevaisuudessa erillisen API-yhteyden tutkimuskäyttöön. Myös Telegram on noussut tärkeäksi disinformaation levityskanavaksi, joka ansaitsisi tieteellistä huomiota. Kaikista näistä somealustoista olisi mahdollista paikallistaa omat disinfoverkostot, mikäli niitä on olemassa myös Twitterin ulkopuolella.
Ehkäpä tämän artikkelin tuloksia voidaan käyttää tarkempien jatkotutkimuksen suunnittelun sekä mustan informaatioaukon käsitteen tarkemman hiomisen tukena. Väärä tieto ja sen hillitseminen on äärimmäisen tärkeä osa modernia yhteiskunnallista keskustelua, ja tuon keskustelun tueksi tarvitaan myös uusia käsitteitä. Disinformaation levittämiseen ja kuluttamiseen keskittynyt someyhteisö on monin tavoin hyödyllinen keskustelun kohde, mistä on alkanut ilmestyä myös tutkimusta. Musta informaatioaukko ei ehkä ole paras termi sen kuvaamiseen, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle. Jossain vaiheessa amatööriastronominkin on tunnustettava, että omasta putkesta loppuu puhti, ja jatkotutkimukset on jätettävä niille, jotka alan paremmin osaavat.
—
Kiitokset
Olen äärimmäisen kiitollinen verkostoharrastelija Mihkal Laitille, jonka verkostoanalyysit Twitterissä herättivät kiinnostukseni tällaiseen työhön. Hän on myös tarjonnut runsaasti neuvoja projektini alkupuolella, ja kriittisiä kommentteja tähän artikkeliin. Suuret kiitokset myös Pekka Kallioniemelle, joka on tarjonnut useita tärkeitä kriittisiä kommentteja ja parannuksia artikkeliin, ja tarkastanut osan verkostoanalyysien toistettavuudesta. Valtavat kiitokset myös Rajapinnan toimitukselle, joka innosti tämän tekstin kirjoittamiseen ja auttoi tekemään siitä paljon paremman. Otan kuitenkin itse täyden vastuun mahdollisista analyyseihin jääneistä teknisistä virheistä ja tulosten väärintulkinnoista.
Rajapinta 