reflection

Entä jos sosiaaliset kuplat eivät estä keskustelua verkossa vaan sytyttävät sitä?

Polarisaatio ei välttämättä selity sillä, että sosiaalinen media eriyttäisi sosiaalisia kuplia. Se myös aiheuttaa kuplien välisiä kohtaamisia tavalla, joka sytyttää ja kärjistää keskustelua, pohtivat Laura Savolainen ja Salla-Maaria Laaksonen blogikirjoituksessaan.

Poliittisten ryhmien ja mielipideyhteisöjen aitaamisen sijaan sosiaalinen media avaa näkymiä yli sosiaalisten kuplien. Koska hybridin mediatilan logiikka kärjistää keskustelua, vaarana kuitenkin on, että poikkeavien näkemysten kohtaaminen ei johda dialogiin ja erilaisuuden hyväksymiseen poliittisen keskustelun lähtökohtana, vaan pikemminkin sosiaaliseen erontekoon ja affektiiviseen polarisaatioon. Ihmisten oletukset ryhmien välisistä eroista asenteissa voivat olla jopa todellisuudesta irtaantuneita.

Uhkakuvat yhteiskunnallisesta polarisaatiosta eli arvojen ja asenteiden kärjistymisestä ryhmien sisällä liittyvät epäilemättä osittain siihen, että digitaalisessa mediatilassa asenneryhmien väliset konfliktit ovat aiempaa näkyvämpiä, esimerkiksi Twitterissä tai uutissivustojen kommenttikentissä. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että mielipiteiden kärjistymistä on tapahtunut jokin verran myös aktuaalisesti. Esimerkiksi Vaalitutkimuskonsortion tuore analyysi osoitti, että äänestäjien arvojakautumien ääripäissä on kasvua, vaikka massapolarisaatiota ei olekaan havaittavissa.

Sosiaalisen median on nähty kytkeytyvän sosiaalisten kuplien väliseen polarisaatioon. Kenties tunnetuin teoria polarisaation ja sosiaalisen median välisestä suhteesta liittyy niin kutsuttuihin suodatuskupliin (’filter bubble’): kun sisällöt määrittyvät henkilökohtaisten verkostojen ja suositusalgoritmien perusteella, ihmiset altistuvat yksipuolisesti mielipiteille, eläen lopulta ikään kuin vaihtoehtoisissa, sosiaalisen median muovaamissa todellisuuksissa.

Uudempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että todellisuus on monimutkaisempi [1, 2, 3, 4]. Samaan aikaan, kun sosiaalinen media mahdollistaa suljetut keskusteluryhmät, se myös laajentaa näkymää kuplien yli – ellei käyttäjä itse hyvin määrätietoisesti pyri kuluttamaan sisältöä vain samoista lähteistä. Ainakaan emme siis voi suoraan syyttää sosiaalisen median algoritmeja polarisaatiosta.

Kohtaamisen epävarmuus

Sosiaalinen media tarjoaa käyttäjälle näkymiä vieraisiin digitaalisiin yhteisöihin, joita yhdistää tietty estetiikka, ideologia, tai mielipide. Sivustakatselu ei kuitenkaan tarkoita sisäänpääsyä. Toisen kulttuurin tarkastelu ulkopuolisen näkökulmasta voi olla hyödyllistä, sillä yhteisön jäsenet ovat usein niin tottuneita sosiaaliseen ympäristöönsä, että sen tarkkanäköinen ja puolueeton havainnointi on vaikeaa. Vierauden lisäksi antropologit ovat korostaneet niin kutsutun emic-näkemyksen tärkeyttä. Se viittaa tilanteeseen, jossa tutkija on päässyt osaksi tutkimaansa yhteisöä siinä määrin, että hän pystyy kuvailemaan yhteisön toimintaa sen omilla termeillä, sen näkökulmista ja käytännöilleen antamista merkityksistä käsin.

Hyvä esimerkki tällaisesta tutkimusotteesta on Arlie Hoschildin teos Strangers in Their Own Land: Anger and Mourning on the American Right. Hoschildin empaattinen metodi selittää affektiivistä ja identiteettipoliittista logiikkaa, joka saa ihmiset äänestämään ”taloudellisia intressejään vastaan”. Tuloksena on syvempi selitys kuin tyypilliset informaatiolukutaidon puutteeseen kytkeytyvät hypoteesit.

Sosiaalisessa mediassa syvempää ymmärrystä itselle vieraista sosiaalisista kuplista harvoin kuitenkaan syntyy. Kohtaamme ja kuvailemme toisia yhteisöjä ulkopuolisen silmin, omista, usein arvolatautuneista näkökulmistamme. Pelkkä kohtaaminen ei siis riitä ymmärryksen synnyttämiseen. Päinvastoin, kohtaaminen on epävarma hetki, altis väärinymmärryksille ja ennakkoluulojen aktivoitumiselle ja kärjistymisille – puolin ja toisin.

Välittynyt altistuminen

Sen sijaan, että sosiaaliset kuplat olisivat pimennossa toistensa näkemyksistä ja pyrkimyksistä määritellä todellisuutta, niiden välisiä suhteita ja kohtaamisia kuvaa pikemminkin välittynyt altistuminen. Hyvä esimerkki tästä on se, kuinka valtamedian luomien sisältöjen esittely ja kommentointi on internetissä leviävän oikeistopopulismin ominaispiirre: eliittiä tai valtamediaa vastaan asettuminen on keskeistä (oikeisto)populistiselle politiikalle. Siksi myös representaatiot poliittisista vastustajista rakennetaan todenmukaisuuden sijaan palvelemaan omia poliittisia päämääriä. Tutkimuksessa amerikkalaisista oikeistopopulistista ’roskauutisista’ ja niiden ympärille muodostuvasta nettikeskustelusta kävikin ilmi, että roskauutisten kuluttajien ilmaisemat näkemykset demokraateista olivat varsin yksinkertaistavia ja perustuivat skandaaleille ja liioitteluille [5].

Sosiaalisen median algoritmiset dynamiikat näyttävät lisäksi takertuvan vastakkainasetteluihin ja voimistavan niitä. Tuore analyysi vuoden 2019 eduskuntavaaleista [6] osoitti, että negatiivisia tunteita herättävät ehdokkaiden viestit keräävät myös algoritmilta enemmän huomiota. Polarisoivien aiheiden herättämät poliittiset tunteet – moraalisesta ärtymyksestä ja ylemmyydentunnosta poliittisen vastapuolen kustannuksella ilotteluun – ovat voimakkaita ja säännönmukaisia. Ne ovat siten oiva resurssi paitsi poliittisesti, myös huomiotaloudessa; näkyvyyttä saa sellainen sisältö, joka herättää nettikeskustelua ja aiheuttaa reaktioita.

Kenties olennaisin sosiaalisen, hybridin mediatilan polarisoiva logiikka onkin se, että huomiotaloudessa vain ne mielipiteiltään poikkeavien ryhmien tekemiset ja sanomiset lävistävät oman kuplan tai tulevat rekisteröidyiksi, jotka ovat yliampuvimpia, tai konfirmoivat olemassa olevia stereotypioita – pitäen kuplien väliset rajat paikoillaan, tai jopa vahvistaen niitä.

Affektiivinen polarisaatio tuottaa närkästyvää keskustelua

Tutkimusten mukaan niin kutsuttu affektiivinen polarisaatio – negatiivinen suhtautuminen asenteiltaan itsestä poikkeavia kohtaan – on kiihtynyt, kun taas poliittinen polarisaatio on pysynyt suurilta osin paikoillaan [7,8]. Affektiivinen polarisaatio on ongelmallista, ja saattaa monilta osin selittää sosiaalisen median myrkylliseksi koettua keskustelukulttuuria. Se voi vaikeuttaa julkista keskustelua yhteiskunnallisista kysymyksistä; keskustelukumppaniin ei luoteta, ja tämän sanat ja teot nähdään ensisijaisesti omaa etua ajavina, strategisina valintoina. Lisäksi pidemmällä aikavälillä affektiivinen ja poliittinen polarisaatio ovat kytköksissä, erityisesti siksi, että monille politiikka on miltei pelkkää affektia. Toisin sanoen, he äänestävät mielikuvien perusteella, kulttuurisista- tai identiteettisyistä.

Internetin uskottiin taannoin luovan keskusteluareenan, joka nousisi sosiaalisten ryhmien välisten erontekojen yläpuolelle, mahdollistaen aidosti inklusiivisen ja demokraattisen keskustelun. Ennusteet olivat oikeassa siinä, että sosiaalinen media kyllä avaa näkymiä yli sosiaalisten kuplien. Vaarana kuitenkin on, että toisenlaisten mielipiteiden kohtaaminen ei johda dialogiin ja erilaisuuden hyväksymiseen poliittisen keskustelun lähtökohtana, vaan pikemminkin sosiaaliseen erontekoon ja leiriytymiseen.

Jokainen yhteisö luo kuvaa sosiaalisesta todellisuudesta omasta näkökulmastaan, jaettujen kokemustensa ja käsitteidensä kautta. Informaatio, jota meillä on toisista sosiaalisista kuplista, on siis aina välittynyttä. Sosiaalisessa mediassa tämä välittyminen tapahtuu kuitenkin infrastrukturaalisella tasolla tavalla, joka on altis puolueellisuudelle. Tähän vaikuttavat paitsi tietoiset toimet, joiden tarkoitus on esittää kohde väärässä valossa, mustamaalata ja häpäistä, myös algoritmit, jotka nostavat esiin sensaatiomaista ja kiistanalaista sisältöä. Nämä prosessit saattavat vääristää ihmisten käsityksiä siitä, minkälaisista ryhmistä ja vaateista poliittinen kenttä koostuu (ns. false polarization, ks. 9). Nämä vääristymät muuttuvat edelleen lähtökohdiksi, josta käsin julkista keskustelua käydään.

Affektiivinen polarisaatio ei siis välttämättä liity siihen, että sosiaalinen media aitaisi sosiaalisia kuplia. Näyttää pikemminkin siltä, että sosiaalinen media aiheuttaa kuplien välisiä kohtaamisia tavalla, joka vahvistaa negatiivisia mielikuvia ja olettamuksia puolin ja toisin, ja siten tuottaa erontekoja ja leiriytymistä.

– –

Teksti: Laura Savolainen & Salla-Maaria Laaksonen

Kuva: (cc) Amit Borade @Flickr

Kirjallisuus:

[1] Bruns, A. (2019). Are Filter Bubbles Real? Cambridge, UK: Polity Press. https://www.wiley.com/en-au/Are+Filter+Bubbles+Real%3F-p-9781509536443
[2] Haim, M.; Graefe, A.; & Brosius, H-B. (2018). Burst of the Filter Bubble?, Digital Journalism, 6:3, 330-343, DOI: 10.1080/21670811.2017.1338145
[3] Dubois, E., & Blank, G. (2018). The echo chamber is overstated: the moderating effect of political interest and diverse media. Information Communication and Society, 21(5), 729–745. https://doi.org/10.1080/1369118X.2018.1428656
[4] Bechmann, A., & Nielbo, K. L. (2018). Are We Exposed to the Same “News” in the News Feed?: An empirical analysis of filter bubbles as information similarity for Danish Facebook users. Digital Journalism, 6(8), 990–1002. https://doi.org/10.1080/21670811.2018.1510741
[5] Savolainen, L., Trilling, D. & Liotsiou, D. (2020). Delighting and detesting engagement: Emotional politics of junk news. Social Media + Society. https://doi.org/10.1177/2056305120972037
[6] Knuutila, A. & Laaksonen, S-M. (2020). Viraali vihaisuus ja tahmea nauru: tunteet ja algoritmit digitaalisessa vaalikampanjoinnissa. Teoksessa: S. Borg, E. Kestilä-Kekkonen & H. Wass (Eds.) (2020). Politiikan ilmastonmuutos. Eduskuntavaalitutkimus 2019 (pp. 394-418). Helsinki: Oikeusministeriö. [raportin verkkoversio]
[7] Iyengar, S.; Sood G. & Lelkes, Y: (2012). Affect, Not Ideology: A Social Identity Perspective on Polarization. Public Opinion Quarterly 76(3), 405–431.
[8] Kekkonen, A., & Ylä-Anttila, T. (2021). Affective blocs: Understanding affective polarization in multiparty systems. Electoral Studies, 72, 102367. https://doi.org/10.1016/j.electstud.2021.102367
[9] Lees, J., & Cikara, M. (2021). Understanding and combating misperceived polarization. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences, 376(1822), 20200143. https://doi.org/10.1098/rstb.2020.0143


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: