Miksi DCCS on olemassa?

Eilen oli ensimmäinen Digital Citizens, Communities and Society-meetup Koneen Säätiön tiloissa. Pyrin purkamaan jotain ajatuksiani meetupin jälkeen.

Mitä on digitalisaatio?

Suomessa digitalisaatio on varmaan vuoden 2016 buzzword. Kaikki puhuvat digitalisaatiosta, mutten ole ihan varma mitä sillä julkisessa keskustelussa tarkoitetaan. Kun tästä puhuttiin, niin Jesse tai Tuukka huomautti, että digitalisaation möhmöisyys sallii jokaisen käyttää termiä ja silti olla osa hypeä. Tuntea olevansa osa suurta kertomusta, jossa digitaalisuus muuttaa kaiken. Tämä on ehkä paras kuulemani selitys siitä, digitalisaatiosta – se on tunnussana ollakseen trendikäs tällä kertaa. Katsotaan, mitä tarvitaan ensi vuonna trendikkyyteen.

2016-08-26 14.45.51
Ensimmäisen DCCS tapaamisen osallistujat

Ehkäpä digitalisatio terminä on kaikenkattava, kuin myös DCCS otsakkeena yhteisölle. Puhuimme kahdesta eri perspektiivistä, ‘digitaalisesta’ tutkimuskohteena. Toisaalta on kentttä, joka jossain välissä sanottiin internet tutkimukseksi, mutta nykyisin on melkein valtavirtaa (mutta, vain melkein) perinteisen tutkimuksen skenessä. Samaan aikaan teknologia muuttaa myös tutkimusmenetelmiä. Taikatermi voisi olla datatiede (data science), mutta uskon myös uusien sensoreiden ja välineiden käyttö voi muokata perinteistä tutkimusskeneä.

Uskon kuitenkin, ettei Suomessa ole tarpeen olla turhan tarkka siitä, kumpi on se pääperspektiivi. Osa ongelmista ovat samanlaisia riippumatta perspektiivistä, ja niistä avautuminen muiden ihmisten kanssa on voisi auttaa. Lisäksi, jako eri perspektiiveihin ei ota huomioon ihmisten siirtymistä perspektiivien välillä, hyppiä näkökulmasta tietotekniikkasta tutkimuskohteena tietotekniikkaan menetelmänä.

Puuttuvat käytännön ongelmana

Eräs ongelma erilaisilla digihörhöillä yhteiskuntatieteissä on lähes kokonaan puuttuva ohjauspohja. Jokainen tutkijanalku – oli se sitten kandiin, graduun tai väitöskirjaan – joutuu ponnistamaan tyhjästä. Oma kokemukseni on, että se on samaan aikaan varsin tylsä, turhauttava ja mielenkiintoinen prosessi. Kukapa ei haluaisi viettää useampaa vuotta löytäen keskeistä kirjallisuutta ja yllättyä kolme vuotta homman aloittamisen jälkeen, että tälläistäkin kirjallisuutta on olemassa. Toisaalta, joskus peruskäsitteetkin ovat hiukan hukassa. Useilla ‘perinteisemmillä’ aiheilla on tukevia rakenteita, kuten seminaarit tai opintojaksot, vakiinnuttamassa tätä perustietämystä ja kertomassa, mikä on mahdollista. Ainakin minun aikaan valtiotieteissä ei tälläistä ollut. Tosin, merkittävänä parannuksena aiempaan verrattuna on mielestäni muuttunut ilmapiiri. Nykyisin digitaalisuus on ollut niin läpitunkevaa, että sen huomioiminen tutkimusaiheena on jo hyväksyttyä. Tämä oli tietenkin valtiotieteelllsen tiedekunnan koulutuksen läpikäyneenä iso tilitys siitä, että olipas elämä nyt vaikeaa. Toisaalta, muiden tieteenalojen kohdalla saattoi hyvin törmätä samaan problematiikkaan, vaikka tietojenkäsittelytiede on digitouhun keskiössä, ei sielläkään aina ole osaamista ihmisläheisten aiheiden suhteen.

Puuttuvat käytännöt näkyvät myös tutkimuksen tekemisen haasteina. Menetelmävalinnat sekä aineiston keräys eivät välttämättä sovitu digitaalisuuden tutkimukseen niin hyvin. Esimerkiksi puhuimme sosiaalisen median aineiston keräämisestä: ostaakko aineistoja vaiko käyttää omia resursseja keräämiseen. Sinäänsä kysymys on avoinna myös isommissa piireissä, menetelmärutiinit ovat vielä vakiintumassa.

Samoin digitaalisen tutkimuksen eettiset käytännöt ovat edelleen harmaata aluetta. Facebookin tunnekokeiden jälkeen Yhdysvalloissa on käynnistynyt varsin kiivas keskustelu niin yliopistoissa kuin yrityksissä, esimerkiksi danah boydin ja kumppaneiden työryhmä pohtii näitä asioita . Toki, kansainvälisiä keskustelufoorumeita, kuten AoIR-listaa, seuraamalla huomaa ettei tämä harmaus ole vain Suomen ongelma. Meiltä puuttuu selkeät eettiset ohjeet, joihin tutkija tai tutkimuksen eettinen arvioitsija voisi palata pohdinnoissaan.

Mitä seuraavaksi?

Miten nämä käytännön ongelmat voidaan korjata? Yksi ratkaisu on community of practicen muodostaminen digitaalisuuden tutkimuksen ympärille. Community of practice koostuu kokeneemmista ja noviiseista, ja kokeneemmat ohjaavat noviiseja taitoon ja noviisit muuttuvat kokeneiksi. Tämä siis tarkoittaa, että tarvitsemme touhuumme mukaan enemmän opiskelijoita, jotka ovat eivät vain hyödy meidän ohjauksesta, vaan jatkavat yhteisön ylläpitoa kun kokeneemmat poistuvat muuhun toimiin. Lisäksi toivon, että tyhjiötä digitaalisuudesta voidaan täyttää pala kerrallaan.

Toisaalta, myös me kokeneemmat voimme oppia toisiltamme. Yksinkertainen muoto siihen on erilaiset esitykset ihmisten omasta tutkimuksesta, sen mahdollisuuksista ja haasteista. Käyttäisin tässä kohtaa termiä cutting edge. Jokaisen tutkijan täytyy löytää alansa terävin kärki voidakseen rakentaa sen päälle. Ja sen sijaan, että harhailemme sinne itse, niin voimme kysyä muilta harhailevilta apua.

DCCS jatkuu nyt ainakin syksyn ajan kuukausittain viimeisenä perjantaina. Rakennamme ohjelmaa tarkemmaksi, esimerkiksi suunnittelemme esitelmiä osaksi tapaamiasimme vapaamuotoisen jutustelun lisäksi. Myös opiskelijoiden mukaanotto on tärkeää ja vaatii panostusta meiltä kaikilta. Katsotaan sitten marraskuussa, että jatkammeko tätä kevätkaudelle.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s