Kuka saa päättää, mitä dataa tutkijalla on käytössään? Ei ainakaan amerikkalainen suuryritys

social media logos and light beams
Photo (cc) Kevin Dooley Flickr, edits by Salla L

Sosiaalisen median datan käyttöä tutkimuksessa suitsitaan nyt monelta kantilta. Tämän vuoden keväällä paljastuneen Cambridge Analytica -skandaalin jälkeen sekä Facebook että Twitter ovat uudistaneet pikavauhdilla datapolitiikkaansa. Samaan aikaan tutkijoita ja yliopistojen lakimiehiä on huolestuttanut toukokuussa voimaan tullut GDPR sekä Suomen tuleva uusi tietosuojalaki, joka on hyväksytty eduskunnassa marraskuussa.

On pelkästään hyvä asia, että aineistojen käyttöön kiinnitetään enemmän huomiota, ja että tutkijat joutuvat entistä tarkemmin miettimään aineistojen käytön oikeutuksia. Pohdinnoissa näyttäisi kuitenkin kummallisesti sekoittuvan aineiston tekninen saatavuus, laillisuus ja eettisyys.

Teknisestä näkökulmasta aineistojen saatavuus on hiukan hankaloitunut. Esimerkiksi Facebookin julkisilta sivuilta ei pysty enää rajapinnan (API) kautta lataamaan koneluettavassa muodossa viestejä kirjoittaneiden käyttäjien nimiä. Ryhmistä dataa saa ladata ainoastaan ryhmän ylläpitäjän luvalla. Yksittäisistä profiileista ladattavan datan käyttöä Facebook on rajoittanut jo huomattavasti aiemmin; toki käyttäjä voi halutessaan edelleen sovellusten kautta luovuttaa aineistojaan. Tämän kevään uudistusten myötä kuitenkin myös laajempia käyttäjätietoja tarvitsevat sovellukset joutuvat Facebookilla tarkempaan syyniin. Samanlainen prosessi on syntymässä myös Twitterin osalta: jatkossa jokaisen rajapintaa käyttävän sovelluksen on saatava Twitterin hyväksyntä.

Tutkijayhteisössä keskustelu API-rajoituksista on ollut varsin dramaattista. Tutkijat ovat kansainvälisesti huolestuneet Facebook-tutkimuksen tulevaisuudesta siinä määrin, että aiheesta on julkaistu kirjelmiä ja tehty listauksia rajapintojen avulla tehdyistä tutkimuksista. Akateemiset tutkijat ovat – oikeutetusti – huolissaan siitä, että aineistojen saatavuuden rajoittaminen rajaa myös tiettyjä tutkimusaiheita pois ja siten ohjaa tutkimusta. Toisaalta rajapintojen rajoitukset eivät estä tutkijaa tutkimuseettisten rajojen ja lainsäädännön puitteissa keräämästä laadullista aineistoa esimerkiksi Facebook-ryhmistä.

Toiset ovat huolestuneet palvelujen käyttöehdoissa (Terms of Service, TOS) mainittavista käytön rajoituksista. Joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi YouTuben käyttö tutkimusaineistona ei ole lainkaan sallittua, koska palvelun käyttöehdot kieltävät palvelun muun kuin yksityisen käytön (jos tilanne olisi tämä Googlen mielestä, luulisi että joku niistä melkein kolmesta miljoonasta YouTube-hakusanalla löytyvästä tutkimusartikkelista olisi jo päätynyt raastupaan). Todennäköisesti amerikkalaisyrityksen ehdoista puuttuu erillismaininta akateemisesta käytöstä, koska se sisältyy jo Yhdysvaltojen lainsäädännössä olevaan fair use -pykälään.

GDPR:n ja Suomen tulevaisuudessa voimaan astuvan tietosuojalain myötä sosiaalisen median aineistojen henkilötietomaisuus on noussut uudella tavalla valokeilaan, vaikka tilanne ei käytännössä juuri ole muuttunut Suomen vanhaan henkilötietolakiin verrattuna.  Sosiaalisen median aineisto on käyttäjänimien vuoksi usein henkilödataa, ja tuoreiden tiukimpien tulkintojen mukaan sen kerääminen on nyt tietosuojasyistä kokonaan kielletty.

Sekä GDPR, tuleva tietosuoja-asetus että Suomen nykyinen henkilötietolaki mainitsevat kuitenkin tieteellisen tutkimuksen poikkeuksena henkilötietojen käsittelyyn. Tutkimus on erityisasemassa myös arkaluontoisia tietoja käsiteltäessä sekä rekisteröityjen oikeudessa tietojen poistoon (ns. oikeus tulla unohdetuksi ei automaattisesti päde, ks. Kohta 2.3.8). Henkilötietojen käsittely vaatii rekisteriselosteen ja GDPR:n ohjeistuksien mukaan myös vaikutustenarvioinnin, jos aineistossa on arkaluontoisia tietoja.

Lain noudattaminen ja tutkimuksen poikkeusasema eivät kuitenkaan tarkoita, että kaikenlainen henkilötietojen käsittely olisi eettisesti oikein, tai että kaikenlaisen avoimen aineiston käyttö olisi eettistä. Tämän määrittelee tutkimuseettinen harkinta, jonka periaatteet tiedeyhteisö on itse määritellyt ja joita se myös valvoo. Siksi GDPR:n nostattama keskustelu on tervetullutta ja omiaan parantamaan tutkittavien oikeuksia ja lisäämään tutkimusaineistoista käyttävää eettistä keskustelua. Aiemmin on ehkä luotettu liikaakin siihen, että TOS ratkaisee suostumuksen ongelmat, jotka on ikään kuin ulkoistettu yrityksen tuottamalle dokumentille. Samaan aikaan on varsin hyvin tiedossa, etteivät käyttäjät juuri lue käyttöehtoja.

Eettisen keskustelun keskiössä on usein tutkittavan suostumus (informed consent). Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ihmistieteiden eettinen ohjeistus muistuttaa, että tutkittavan “suostumuksen periaatteesta voidaan poiketa tutkittaessa julkistettuja ja julkisia tietoja sekä arkistoaineistoja”. Tästä näkökulmasta sosiaalisen median aineistojen käyttöön ei tarvita tutkittavan suostumusta, jos aineisto on julkisesti saatavilla.

Oleellisempi on kuitenkin ohjeistuksen toinen kohta: vahingoittamisen välttäminen. Siihen keskittyy myös esimerkiksi Association of Internet Researchers AoIR:n eettinen ohjeistus. Vahingoittamisen välttäminen tarkoittaa esimerkiksi sosiaalisten ja taloudellisten haittojen minimointia sekä tutkimustulosten julkaisemisen mahdollisten seurausten pohdintaa. Se on keskeinen osa tutkimuseettistä harkintaa ja tutkijan ammattitaitoa.

Mutta tutkijalla on myös toinen ammatillinen ja eettinen velvoite: tuottaa yhteiskunnalle kriittistä tietoa. Yhteiskunnalliset ilmiöt Suomessa ja muualla heijastuvat entistä isommin myös digitaalisille alustoille. Siksi ei ole eettisesti kestävää tulkita lakeja ja käyttösääntöjä tiukasti niin, että amerikkalainen alustayritys sanelisi, mitä suomalainen tieteellinen tutkija saa sosiaalisesta mediasta tutkia. Sen sijaan se tarkoittaa, että eettisten pohdintojen perusteella toisinaan voi olla jopa perusteltua rikkoa käyttöehtoja – alkaen esimerkiksi siitä, että käyttöehtojen vastaisesti anonymisoidaan tutkimusaineisto. Tällaista tieteen vapautta puolustaa myös Suomen tuleva tietosuoja-asetus.

* Teksti: Salla-Maaria Laaksonen (Helsingin yliopisto, @jahapaula) & Margareta Salonen (Jyväskylän yliopisto, @MaakeSalonen)

Ps. Rajapinta ry. yhdessä MEVI ry:n kanssa järjestää 10. tammikuuta Tieteiden yössä tapahtuman, jossa kerromme sosiaalisen median aineistojen tutkimuskäytöstä. Työpajassa pääset myös itse penkomaan someaineistoja. Tervetuloa mukaan Tieteiden talolle!

Pps. Erinomaista pohdintaa tutkijoiden ja käyttöehtojen yhteiselosta kriminologian professori Matthew Williamsin ja kumppaneiden artikkelissa Sociology-lehdessä.

Taitavasti eettistä verkkotutkimusta

https://www.flickr.com/photos/janetmck/15422638442/
(cc) Janet McKnight, Flickr

Vaatii taitoa ja rohkeutta rakentaa sosiaalista mediaa hyödyntävät tutkimusasetelmat niin, että eettisen tutkimuksen ehdot täyttyvät. // Teksti on rinnakkaisjulkaisu TENK:n Vastuullinen tiede -sivustolta (CC BY 4.0).

Sosiaalinen media valtavine viestimäärineen näyttäytyy monelle tutkijalle houkuttelevana aineistopankkina, halusipa sitten tutkia ihmisten asenteita ja käyttäytymistä tai yhteiskunnallisia muutoksia. Aineistojen vapaa saatavuus ei kuitenkaan poista eettisen pohdinnan tärkeyttä.

Verkkosisältöjen tutkimuskäyttöä koskevat eettiset käytännöt ja ohjeistukset ovat kirjavia Suomessa ja kansainvälisesti. Suomessa ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistus ei ota erikseen kantaa verkkotutkimukseen. Tutkimukseen vaikuttavat lait puolestaan ovat auttamattomasti digitaalista aikaa jäljessä. Käytännössä tutkija joutuu verkkoaineistojen kanssa toimimaan hiukan harmaalla alueella ja luottamaan omaan harkintaansa ratkaisuja tehdessään.

Tutkimuskohteena ihminen vai data?

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatima ohjeistus ihmistieteiden eettisestä ennakkoarvioinnista lähtee siitä, että ihmistieteellistä tutkimusta ohjaa kolme eettistä periaatetta: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyyden ja tietosuojan säilyttäminen. Periaatteet viittaavat siis erityisesti tutkimuksiin, jossa tutkimuksen kohteena on ihmistoimija. Verkkoaineistojen kohdalla tyypillistä on kuitenkin ihmisen, datan ja tekstin rajan hämärtyminen.

Jos tutkimuksen fokus on sisällöissä, voidaan sosiaalisen median aineistot rinnastaa julkistetuiksi tiedoiksi tai rekisteriaineistoiksi, jolloin tutkittavien erillistä suostumusta ei vaadita. Sosiaalisen median aineistoissa tekstit kuitenkin tyypillisesti ovat yksityishenkilöiden tuottamia ja käyttäjän nimi usein näkyvillä.

Usein verkossa tutkimusta tehdään kontekstissa, jossa suostumuksen kerääminen kaikilta tutkittavilta on vaikeaa ja käytännössä jopa mahdotonta. Monilla verkkoalustoilla keskustelua käydään anonyymisti eikä esimerkiksi vanhasta aineistosta ole useinkaan mahdollista etsiä nimetynkään tekijän yhteystietoja.

Verkkotutkimuksessa tutkimuskohde on siis väistämättä häilyväinen, eikä ihmisyys olekaan kovin järkevä tapa tarkastella verkkotutkimusta. Keskeisempää on pohtia laajemmin tutkimuksen mahdollisesti aiheuttamaa haittaa, tutkittavien haavoittuvutta ja yksityisyyttä.

Kimurantti julkisuus ja yksityisyys

Verkossa julkisen ja yksityisen ero hämärtyy helposti. Sosiaalisen median kontekstissa teknisesti julkisella aineistolla tarkoitetaan kaikkien saataville julkaistuja päivityksiä esimerkiksi avoimilla keskustelualustoilla tai ryhmissä. Selkeästi yksityistä aineistoa ovat esimerkiksi tutkijalle luottamuksellisesti lähetetyt viestit sosiaalisen median kanavissa tai viestit suljetuista ryhmistä, joihin tutkijalla on pääsy.

Silti teknisesti julkistenkin viestien kohdalla on vaikea arvioida kirjoittajien käsitystä aineiston julkisuudesta. Yksityisyyden ja julkisuuden käsitteet ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia. Lisäksi palveluiden yksityisyysasetukset muuttuvat niin usein, että tavalliselle käyttäjälle ei välttämättä ole aina selvää, mitkä viesteistä ovat julkisia ja mitkä eivät. Näin ollen tiedon julkinen saatavuus ei yksinään riitä eettiseksi periaatteeksi, vaan tutkijan on pohdittava myös tiedon tuotannon kontekstia sekä tiedon arkaluontoisuutta.

Teknisestä ja lainopillisesta näkökulmasta neuvottelukumppanina verkkoaineistojen tutkimuksessa on myös verkkoalusta, jossa sisällöt on julkaistu. Tutkijan onkin syytä tutustua verkkopalveluiden käyttöehtoihin. Ne asettavat usein reunaehtoja materiaalin tutkimuskäytölle sekä rajoittavat koneellisesti ladattavan aineiston saatavuutta joko suojellakseen käyttäjien yksityisyyttä tai omaa liiketoimintaansa. Esimerkiksi Facebookista pystyy koneellisesti lataamaan ainoastaan julkisten ryhmien ja sivujen sisältöjä, mutta yksityishenkilöiden profiileista julkisetkaan päivitykset eivät ole saatavilla. Selaimen kautta ne ovat kuitenkin nähtävissä ja helposti osa esimerkiksi verkkoetnografin aineistoa.

Teksti ja konteksti

Tutkijat ovat käsitelleet luottamuksellisia aineistoja ennen digiaikaakin, eivätkä yksityisyyden suojaamisen ongelmat ole verkkoaineistoissa perustavalla tavalla erilaisia esimerkiksi haastatteluaineistoihin verrattuna. Myös sosiaalisen median aineistoja on analyysivaiheessa mahdollista käsitellä niin, että yksityishenkilöiden anonymiteetti ja tietosuoja säilyvät. Esimerkiksi poliittisen viestinnän tutkimusprojekteissamme anonymisoimme aineistosta tavalliset käyttäjät, mutta jätimme poliitikkojen nimet näkyville.

Anonymisointi kuitenkin ratkaisee vain analysointivaiheen haasteita. Sosiaalisen median aineistojen erityispiirre on se, että vaikka tutkimuksen kohteena olisikin pelkkä teksti, on se helppo yhdistää takaisin alkuperäiseen kirjoittajaan. Yksittäisen twiitin lähettäjä löytyy helposti syöttämällä teksti hakukoneeseen. Lisäksi erilaisia aineistoja yhdistämällä anonymisoitujenkin henkilöiden tunnistaminen voi olla mahdollista.

Siksi eettiset periaatteet on pidettävä mielessä myös silloin, kun tutkimusjulkaisuun valitaan lainauksia aineistosta tai jos aineistoa halutaan avata tutkimuskäyttöön. Arkaluontoisten teemojen kohdalla tutkija joutuu punnitsemaan, näyttääkö hän lukijalle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan vai pyrkiikö hän turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Tietoa, taitoa ja rohkeutta

Lakitekstiviidakossa ja eettisiä ohjeita tiukasti lukien on helppo tulkita, että sosiaalisen median aineistojen käyttäminen ei ole laillista tai eettisesti suotavaa. Varsinkin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta tutkijoilta kaivataan kuitenkin paitsi ammattitaitoa, myös rohkeutta ja taitoa rakentaa sosiaalista mediaa hyödyntävät tutkimusasetelmat siten, että eettisen tutkimuksen ehdot täyttyvät. Sosiaalinen media heijastelee lukuisia yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. On sääli, jos esimerkiksi yhteiskunnallista vallankäyttöä koskevista tutkimuksista pitäisi ohjeiden puuttuessa jättää digitaalinen osuus tekemättä.

Kuten kaikessa tutkimuksessa, verkkotutkimuksessa on asetelmia, jotka eettisistä syistä tulisi jättää toteuttamatta. Tutkimuksen tutkittaville aiheuttamat haitat ja seuraukset ovat kuitenkin kontekstin määrittämiä tekijöitä, minkä vuoksi yleispätevien ohjeiden antaminen on mahdotonta. Eettisen pohdinnan avuksi löytyy kuitenkin erilaisia apuvälineitä esimerkiksi tämän kirjoituksen viitteistä – erityisesti verkkotutkimuksen kansainvälisen yhdistyksen Association of Internet Researchers AoIR:n julkaisema eettinen ohjeistus on erinomainen apu tutkijalle.

Salla-Maaria Laaksonen on tutkija Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja:

  • AoIR (2012). Ethical decision-making and Internet research: Version 2.0. Recommendations from the AoIR Ethics Working Committee. Final Draft; Association of Internet Researchers. (pdf)
  • Östman, S., & Turtiainen, R. (2016). From research ethics to researching ethics in an online specific context. Media and Communication, 4(4), 66–74.
  • Tikka, Minttu (2014) Tutkija nuorten mediamaailmassa: tutkimuseettisiä kysymyksiä. Nuorisotutkimus vol. 32(3).
  • Turtiainen R, Östman S. (2013). Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Kirjassa: Laaksonen S-M, Matikainen J, Tikka M. (toim.) Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 49–67.

Miten some-aineistoja sopii analysoida?

15422638442_cb6aeb137e_z
(cc) Janet McKnight, Flickr

Blogikirjoitus on rinnakkaispostaus Etiikka.fi-sivustolta ja sosiaalisen median tutkimusetiikkaa käsittelevää kirjoitussarjaa. Digitutkimuksen etiikan pohdinta jatkuu Rajapintapäivillä 2.11.!
– –

Yhä useampi yhteiskuntatieteellinen tutkija työskentelee sosiaalisesta mediasta kerättyjen aineistojen parissa – olivat ne sitten perinteisiä, pienempiä otoksia tai isompia big data -aineistoja. Verkkoaineistojen kanssa työskentely on kuitenkin tutkimusta siinä missä muukin tutkimus, ja eettiset ohjenuorat ovat työssä kullanarvoinen apu.

Sosiaalisen median aineistojen analyysin erityispiirre on se, että aineistoihin lähes väistämättä liittyy henkilötietoja. Monissa sosiaalisen median palveluissa profiili kytkeytyy suoraan oikeaan nimeen, mutta joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi pelkkä Twitterin käyttäjänimi riittää yksilöimään käyttäjän henkilön. Tutkijan täytyy olla tietoinen sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvästä lainsäädännöstä, että ihmistutkimuksen eettisistä periaatteista. Ohjeistuksien peruspilareihin kuuluu tutkittavan koskemattomuuden säilyttäminen ja vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyydestä ja tietosuojasta huolehtiminen (ks. TENK).

Mikä on aineiston konteksti?

Verkkoaineistojen avulla voidaan käsitellä hyvinkin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia teemoja, esimerkiksi uskontoon, poliittisiin mielipiteisiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä asioita. Tutkittavan fyysinen koskemattomuus tuskin on uhattuna, mutta leikepöydällä voi olla materiaalia, jonka analysointi tai julkistaminen voi tuottaa tutkittavalle vahinkoa esimerkiksi henkilömaineen tahriintumisen tai jopa post-traumaattisen stressin muodossa.

Association of Internet Researchersin eettiset ohjeet painottavat juuri vahingon aiheuttamiseen liittyvää harkintaa: mitä haavoittuvaisemmasta tutkittavasta tai teemasta on kysymys, sitä tarkemmin tutkijan velvollisuus on suojata tutkittaviaan:

“The greater the vulnerability of the community / author / participant, the greater the obligation of the researcher to protect the community / author / participant.” (Markham & Buchanan 2012, AoIR ethical guidelines)

Sosiaalisen median aineistojen käsittelyssä olennaisinta on kehittää tarkka ymmärrys aineiston kontekstista. On mahdotonta antaa yleispätevää vastausta esimerkiksi kysymykseen ”Aiheutuuko twiittien keräämisestä haittaa niiden lähettäjälle?”. Vastaus riippuu aina viestin lähettäjästä, aihepiiristä ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Lopputulos riippuu myös analyysissa tehtävistä toimenpiteistä ja valinnoista.

Anonyymia analyysia

Perinteinen keino turvata tutkittavien henkilöiden oikeuksia on aineiston anonymisointi. Monessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin oleellista tietää, kuka viestin on kirjoittanut. Esimerkiksi yhteiskunnallisen vallankäytön tutkiminen ilman lähettäjätietoja on mahdotonta.

Silti on hyvä miettiä myös tutkimusprosessin aikana tarkasti, onko tutkijoiden tarpeen tietää tutkittavien identiteettejä. Omassa Digivaalit 2015 -tutkimuksessamme kerätyistä isoista aineistoista tunnistettiin nimellä ainoastaan vaaliehdokkaat. ansalaisten käyttäjänimet näkyivät vain numerosarjoina: tutkimusongelman valossa meillä ei ollut mitään tarvetta tietää, minkä niminen henkilö on kirjoittanut poliitikoille kommentteja.

Anonymisointi ei kuitenkaan ole oikotie onneen. Eri aineistoja yhdistämällä voi olla mahdollista luoda pelottavan tarkkoja henkilöprofiileja arkaluontoisistakin aiheista: klassisessa amerikkalaisessa esimerkissä terveystietoja sisältävä, anonymisoitu aineisto pystyttiin yhdistämään muutaman muuttujan avulla suoraan äänestäjärekisteriin. Tuoreessa tapauksessa pystyttiin profiiliosoitteiden avulla tunnistamaan lukuisia käyttäjiä anonyymista selainhistoriadatasta.

Lisäksi sosiaalisen median aineistojen kohdalla anonymisointi on osin kosmeettista. Julkisesta verkosta kerätty aineisto on kenen tahansa löydettävissä pelkästään tekstisisältöjen perusteella: esimerkiksi aineistolainaukseen poimitun twiitin lähettäjineen löytää Twitteristä hakukoneella. Siksi varovaisuusperiaate täytyy pitää mielessä aina tutkimustulosten raportointiin ja julkaisemiseen asti. Tutkija joutuu käytännössä punnitsemaan, näyttääkö hän lukijalle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan, vai pyrkiikö hän turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Henkilötieto on henkilötietoa, mutta julkinen ei välttämättä julkista

Kenties paras muistisääntö sosiaalisen median aineistojen analyysin parissa työskentelevälle tutkijalle onkin ajatella ja käsitellä niitä koko ajan henkilötietoina. Yhdeksi apumitaksi kannattaa ottaa lakipykälät. Suomen laki henkilötietojen käsittelystä on – kansalaisten onneksi – sen verran tiukka, että sen pykälistä löytyy hyvää tukea myös tutkimusetiikan pohtimiseksi.

Laki pakottaa miettimään tarkemmin aineistojen tallentamista ja suojaamista. Suojaamaton pilvipalvelu on henkilötietoja sisältävälle tutkimusaineistolle yhtä väärä paikka kuin ruotsalaisten henkilötiedoille.

Laki ei kuitenkaan ota kantaa kaikkiin tutkimuksen kannalta tärkeisiin eettisiin kysymyksiin Sen näkökulmasta julkiset verkkokeskustelut ovat arkaluontoisinakin julkistettua tietoa, jonka käyttäminen aineistona on sallittua. Keväällä 2018 voimaan tuleva uusi EU:n tietosuoja-asetus näyttäisi jopa antavan entistä enemmän vapauksia henkilödatan tutkimuskäytölle.

Palaamme siis tärkeimmän opin äärelle: kontekstin ymmärtäminen ja aineiston käytöstä mahdollisesti aiheutuvien haittojen pohtiminen on tärkein osa tutkijan eettistä ammattitaitoa. Digitaalisten aineistojen käyttöön pätevät samat varotoimenpiteet kuin ei-digitaalisten aineistojen kohdalla: tutkittavien anonymisointi varsinkin lopullisessa julkaisussa, sekä tutkimuksesta tutkittaville mahdollisesti aiheutuvan harmin ja vahingon välttäminen tutkimusprosessin jokaisessa vaiheessa.

– –
Salla-Maaria Laaksonen, VTT,  on viestinnän ja teknologian tutkija Viestinnän Tutkimuskeskus CRC:ssa ja Kuluttajatutkimuskeskuksella.