Tutkija toimii osana laein säädeltyä yhteiskuntaa, joten tutkimukseen vaikuttavien lakien muutoksista on hyvä olla perillä – ne usein vaikuttavat tutkijoiden käytännön työhön. Tämän tekstin tarkoitus on osoittaa, että julkiseksi saatetun tiedon muuttuminen, esimerkiksi ryhmien ja identiteettien kehkeytymisen takia, on suuri laskennallisen yhteiskuntatieteen eteen avautuva eettinen rajaseutu. Yksittäisen tutkijan on tutkimastaan ilmiöstä riippuen hahmotettava erilaisten kehkeytymisprosessien luonnetta ja otettava huomioon, miten tutkittavien mieli ja sitä myötä tulkinnat saattavat ajan kuluessa muuttua.
Taustaa
Online-aineistojen hankintaa ja käsittelyä formalisoi taannoin niin kutsuttu tietosuoja-asetus, lyhyemmin GDPR (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (yleinen tietosuoja-asetus), 2016). Nykyisen tietosuoja-asetuksen edeltäjä (Henkilötietolaki 1999) määritteli erikseen arkaluontoiset tiedot, joukossaan poliittinen suuntaus ja terveystieto. Koska arkaluontoisia tietojakin koskeva tutkimustyö oli aina sallittu, tutkijat määrittelivät sisäisillä säännöillään sen, millainen tieto täsmälleen käsitetään vaikkapa terveystiedoksi, ja miten sen arkaluontoisuuteen pitäisi käytännössä suhtautua.
GDPR-käsitteistössä arkaluontoisten, eli “erityisten henkilötietoryhmien” (9. artikla) käsittely ei ole kiellettyä sikäli kun se “koskee henkilötietoja, jotka rekisteröity on nimenomaisesti saattanut julkisiksi”. ”Julkisuuteen saatetulla tiedolla” on kuitenkin muuttuva luonne. Yksi tutkijan uudistunut vastuu tietosuoja-asetuksen ja eräiden muiden viimeaikaisten lakien ja tulkintojen jälkeen onkin hahmottaa, mikä milloinkin on se täsmällinen tieto, joka on nimenomaisesti saatettu julkiseksi. Kehkeytyvien ryhmien ja identiteettien tutkimuksen esimerkit osoittavat uudistuneita eettisten ja tulkinnallisten pohdintojen paikkoja.
Mikä halutaan unohtaa, mikä tieto milloinkin saatettiin julkiseksi ja mistä ei vielä tiedetä mitä julkisuuteen ollaan laittamassa tai miltä se voi tulevaisuudessa näyttää?
Jotkut tiedot on jossain vaiheessa saatettu julkisiksi, mutta myöhemmin ne halutaan poistaa julkisuudesta. GDPR:n tunnetuimpia seurauksia lienee niin kutsuttu “oikeus tulla unohdetuksi”; rekisteröidyn oikeus pyytää itseään koskevien tietojen poistamista. Tämä oikeus on linjassa tutkimuksen kanssa, jonka mukaan enemmistö online-tutkimuksen kohteista pitää epämukavana ajatusta, että heidän myöhemmin poistamaansa Twitter-viestiä käytettäisiin tutkimuksessa (Fiesler and Proferes 2018). ”Oikeus tulla unohdetuksi” onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka lakeja kirjoitetaan ajan myötä uudelleen ja tulkitaan eri paikoissa eri tavoilla. Aiempi Suomen henkilötietolaki (1999) ei tunnistanut unohtamisen oikeutta lainkaan, jolloin tietojen poistamisen huomioon ottaminen jäi tieteen sisäisen ja jopa yksittäisen tutkijan pohdinnan varaan. GDPR:n (2016) mukaan henkilötietojen käsittely ei ole lainmukaista enää sen jälkeen kun rekisteröity on perunut suostumuksensa, erityisesti silloin kun rekisteröity on antanut suostumuksensa lapsena. Käsittelyn tulisi silti edelleen olla lainmukaista tutkimustarkoituksiin. Vaikka Fieslerin ja Proferesin (2018) tavoittamat tutkittavat eivät siitä pitäisikään, GDPR ei kiellä tutkijaa hyödyntämästä tutkimuksessaan myös poistettuja henkilötietoja (kuten poliittisen kannan ilmaisevia Twitter-viestejä). Muotoilullaan GDPR silti alleviivaa, että muissa konteksteissa moinen ei olisi mahdollista. Suomen tietosuojavaltuutettu ohjaa tutkijaa tässä linjauksellaan, että rekisteröidyllä ”ei ole oikeutta” poistattaa häntä koskevia tietoja, jos tieto on “tarpeen” “yleisen edun” mukaisessa tutkimustarkoituksessa[1]. Suomalaisessa tulkinnassa ”yleinen etu” menee näin yhdysvaltalaisten Fieslerin ja Proferesin tutkiman yksityisen edun edelle. GDPR ei kuitenkaan sitä edellytä.
Mitä tämä ”yleinen etu” sitten käytännössä tarkoittaa? COVID-epidemian pyörteissä voidaan nostaa esiin tietosuojavaltuutetun linjaama kansanterveyteen liittyvä yleinen etu, jota hahmottelee myös hiljattain säädetty, niin kutsuttu toisiolaki (Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä 2019). Tutkimukseen vaikuttavassa lainsäädännössä on kuitenkin määritelty muitakin yleisiä etuja. Niin kutsutut tiedustelulait, (Laki sotilastiedustelusta 2019), sekä (Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 2018), hahmottelevat nykyään myös Suomessa rajalinjoja tutkijalle ja tutkittaville, joiden toimien voisi tulkita olevan kansallisen turvallisuuden kannalta kiinnostavia. Tämän tyyppiset tutkimusaiheet eivät ole suorastaan harvinaisia – esimerkkinä palvelkoon kapinallisryhmien mobilisoituminen onlinealustoilla, kuten (Käihkö 2020):n Ukrainaa käsittelevässä julkaisussa. Tutkijan luonnollisesti kuuluu pohdiskella esimerkiksi sitä, kuka kuuluu kapinallisryhmään, millä perusteella, ja millä perustein tutkittavat sekä tutkittava ryhmä valitaan ja identifioidaan. Asiaa mutkistaa se, että Internetissä myös leikitellään identiteeteillä (Lampinen, Lehtinen, and Cheshire 2014), ja toisaalta poliittisten ryhmien päämäärät muokkautuvat vähitellen diskursiivisessa prosessissa (Tilly 2002). On siis oltava sensitiivinen sille, kuinka vakaasti joku on saattanut julkiseksi tiedon siitä, että edustaa tiettyä poliittista kantaa. Tutkijan valinnoilla voi olla viime kädessä tuomioistuinseuraamuksia.
”Oikeus unohtaa” ei siis koske aivan kaikkia tilanteita, mutta lainsäädännön aluevaltaukset eivät ole pelkästään syy hämärtää tutkittavien poliittista kantaa viranomaisten pelossa. Laajemmin ymmärrettynä tutkija tarvitsee sensitiivisyyttä niin sille, miten tutkittava tutkimuksessa kullakin hetkellä nimetään, kuin sille, kuinka hänen annetaan suhtautua menneisyyteensä. GDPR:ssä esimerkkinä ”oikeudesta unohtaa” käytetään lapsena annetun suostumuksen peruuttamista. ”Success kid”-meemi on kuitenkin ambivalentti ääriesimerkki tapauksesta, jossa yhtä lapsuuden hetkeään ei voi koskaan unohtaa, koska siitä on tullut osa kulttuurista kuvastoa[2]. Nuorison tutkimista Internet-kontekstissa on aiemmin ansiokkaasti pohtinut esimerkiksi (Tikka 2014), mutta kuinka tutkijoina otammekaan huomioon aikuiset, joiden suhtautuminen julkisuuteen saattamaansa tietoon muuttuu? Esimerkkejä usein staattisiksi oletettujen tietojen muutoksesta voidaan nimetä kaksi. Poliittisen kannan muuttumisen esimerkkinä palvelkoon radikaalin suomalaisen vastarintaliikkeen perustaja, joka katsoo menneisyyttään katumuksella, ja on kirjan julkaisemalla tehnyt aiempiin ajatuksiinsa pesäeron (Holappa 2016). Toisen tyyppinen esimerkki ovat henkilöt, jotka haluavat jossain vaiheessa muuttaa usein staattiseksi oletettua ominaisuutta kuten julkiseksi saatettua ”sukupuoli”-kategoriaa. Julkisiin esimerkkeihin kuuluvat sukupuoltaan korjanneet suomalainen kirkkoherra Aalto[3] ja yhdysvaltalainen ex-urheilija-televisiotähti Jenner[4]. Jälkimmäiset kaksi eivät haastatteluissaan Holapan tavoin tuomitse aiempaa elämänvaihettaan. Näitä hyvin erilaisia esimerkkejä yhdistää kuitenkin se, etteivät ihmiset aina näytä kaipaavan ”oikeutta unohtaa”. He työstävät julkiseksi tiedoksi päätynyttä menneisyyttään ja nykyisyyttään osana ympäristöään. Tämä tutkijan tulee ymmärtää silloinkin, kun työstäminen saatetaan vain osittain julkiseksi.
Pohdinnat kiertyvät lopulta yhden ja saman aiheen ympärille: Online-tutkijalle tarjoutuva julkisuuteen saatettu tieto on muuttuvaa. Se voi olla alkujaankin tulkinnanvaraista, ja mahdolliset tulkinnat muuttuvat ajan myötä. Esimerkiksi kehkeytyvät poliittiset ryhmät eivät suinkaan ole alusta asti päämäärätietoisia ja stabiileja. Niiden ideologia ja jäsenyys on etenkin alkuvaiheessa yleensä huokoista; rajat ovat vasta kehkeytymässä (Abbott 2014, 2016; Tilly 1978). Toisaalta erityisesti marginaalista nouseviin identiteetteihin on kehkeytymässä intersektionaalisuutta, jossa eri lähtökohdista ponnistavat identiteetit löytävätkin yhteneväisyyksiä toistensa kanssa (Abbott 2001; Crenshaw 1989; Tormos 2017). Käymistilassa olevien identiteettien kantajat toisaalta käyvät läpi omaa identiteettiprosessiaan, toisaalta hahmottelevat niin henkilökohtaisen kuin ryhmäidentiteettinsä intersektionaalisuutta muiden identiteettien kanssa.
On selvää, että erityisesti kehkeytyviä ilmiöitä hahmottelevan tutkijan on aktiivisesti suhteutettava aineistonsa ja tutkimuksensa eritasoisten kehkeytymisprosessien vaiheisiin, sekä ”unohtamisen” ja ”yleisen edun” problematiikkaan. Vaikka johtopäätös olisi, että tänään on ”yleisen edun” mukaista tutkia transsukupuolisuuttaan 2010-luvun alussa kipuilleen nuoren online-viiltelykertomuksia, ei liene haittaa hahmotella silloin tällöin myös sitä, miten omien aiempien aineistojen tulkinta muuttuisi ajan myötä.
Viitteet
Abbott, Andrew. 2001. Chaos of Disciplines. University of Chicago Press.
———. 2014. The System of Professions: An Essay on the Division of Expert Labor. University of Chicago press.
———. 2016. “Social Order and Process.” In Processual Sociology, University of Chicago Press, 198–232.
Crenshaw, Kimberle. 1989. “Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics.” The University of Chicago Legal Forum: 139–68.
Fiesler, Casey, and Nicholas Proferes. 2018. “‘Participant’ Perceptions of Twitter Research Ethics.” Social Media and Society 4(1).
Henkilötietolaki. 1999. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/1999/19990523.
Holappa, Henrik. 2016. Minä Perustin Uusnatsijärjestön – Suomen Vastarintaliikkeen Ex-Johtajan Muistelmat. Into Kustannus.
Käihkö, Ilmari. 2020. “Conflict Chatnography: Instant Messaging Apps, Social Media and Conflict Ethnography in Ukraine.” Ethnography 21(1): 71–91.
Laki Henkilötietojen Käsittelystä Rikosasioissa Ja Kansallisen Turvallisuuden Ylläpitämisen Yhteydessä. 2018. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20181054.
Laki Sosiaali- Ja Terveystietojen Toissijaisesta Käytöstä. 2019. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190552#Lidp446465968.
Laki Sotilastiedustelusta. 2019. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190590.
Lampinen, Airi, Vilma Lehtinen, and Coye Cheshire. 2014. “Media Choice and Identity Work: A Case Study of Information Communication Technology Use in a Peer Community.” In Communication and Information Technologies Annual, Studies in Media and Communications, Emerald Group Publishing Limited, 103–30. https://doi.org/10.1108/S2050-206020140000008020.
Tikka, Minttu. 2014. “Tutkija Nuorten Mediamaailmassa.” Nuorisotutkimus 32(3).
Tilly, Charles. 1978. From Mobilization to Revolution. Addison-Wesley.
———. 2002. Stories, Identities, and Political Change. Rowman & Littlefield.
Tormos, F. 2017. “Intersectional Solidarity.” Politics, Groups, and Identities 5(4): 707–20. https://doi.org/10.1080/21565503.2017.1385494.
[1] https://tietosuoja.fi/oikeus-poistaa-tiedot
[2] https://thetab.com/uk/2020/02/11/success-kid-meme-now-142830
[3] https://yle.fi/uutiset/3-11228614
[4] https://www.vanityfair.com/hollywood/2015/06/caitlyn-jenner-bruce-cover-annie-leibovitz
Rajapinta 