Cambridge Analytica -vuoto sai suuren yleisön kiinnostumaan ongelmasta, josta kriittinen teknologiatutkimus on puhunut jo vuosia

Screen Shot 2018-03-21 at 12.07.46
Screenshot from Twitter #deletefacebook

Cambridge Analytican Facebook-datan väärinkäyttö Yhdysvaltain 2016 presidentinvaaleissa on nostattanut ison kritiikkivyöryn teknologiajättejä kohtaan. Miksi kohu nousee vasta nyt, vaikka kriitikot ja tutkijat ovat kirjoittaneet aiheesta jo vuosia?

Cambridge Analytica -kohu nousi uusiin ulottuvuuksiin lauantaina, analytiikkayhtiön entisen työntekijän Christopher Wylien tehtyä paljastuksen yhtiön datankäytöstä The Guardianille ja The New York Timesille. Uutismedia on raportoinut paljastuksesta laajalti, ja jatkojutuissa on muun muassa annettu neuvoja omien Facebook-asetuksien säätämiseen. Twitterissä leviää hashtag #deletefacebook, jossa ihmiset kehottavat tuhoamaan Facebook-tilinsä kokonaan. Facebookin pörssikurssi laski, mikä on viesti sijoittajien kokemista riskeistä ja sitä kautta melko vahva viesti kohun laajuudesta. Kenties tärkeimpänä seurauksena näyttäytyy kuitenkin se, että poliitikot niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin ovat heränneet vaatimaan Facebookia tilivelvolliseksi. Tähän ei riittänyt vielä NSA-kohu eikä aiemmat tiedot venäläisten kohdentamista vaalimainoksista. Miksi nyt kriittinen reaktio kasvoi näin suureksi?

Ensinnäkin on hyvä pitää mielessä, että breach-termin käytöstä huolimatta kyseessä ei ole tietovuoto siinä mielessä, että data on alun perin kerätty Facebookin ohjelmointirajapinnan käyttösääntöjen puitteissa. Dataa on vain myöhemmin päädytty luovuttamaan kolmansille osapuolille sääntöjen vastaisesti. Myöskin alkuperäinen väite siitä, että applikaatio kerää dataa vain tutkimustarkoituksiin on tässä vaiheessa rikottu.

Vastaava data on siis vuoteen 2014 asti ollut kenen tahansa Facebookin ohjelmointirajapintaa käyttävän ladattavissa, jos hän on saanut Facebookilta hyväksynnän applikaatiolleen, ja saanut houkuteltua ihmiset sitä käyttämään. Vuonna 2014 Facebook rajoitti API:n kautta saatavan tiedon määrää suuresti, mutta vanhempia datasettejä todennäköisesti vielä pyörii kovalevyillä.

Tietyllä tavalla keskustelu siitä onko kyseessä teknisessä mielessä tietovuoto, ja missä vaiheessa sääntöjä on rikottu, on kuitenkin sivujuonne. Käyttäjien datan kerääminen perustui käyttäjien antamaan suostumukseen, jonka pitäisi olla harkittu ja perustua tietoon (englanniksi informed consent). Tähän sisältyy useita ongelmia, esimerkiksi mahdollisuus edes teoriassa olla tietoinen tulevista datan käytöistä sekä se, että data käytännössä koskee myös muita kuin suostumuksen antajaa. Kuinka monella Cambridge Analytican sovelluksen asentaneella kävi mielessä pohtia sitä, mihin omien tai Facebook-kavereiden tietojen tullaan käyttämään? Kuinka moni olisi edes voinut ennakoida teknologian kehitystä ja siihen liittyen tietojen tulevia käyttöjä? Kuinka usein jokainen meistä tulee antaneeksi suostumuksen datan keräämisen ja käyttöön pohtimatta näitä asioita?

Osa ongelmaa piilee pohjimmiltaan myös siinä, että yksityisyys ajatellaan asiaksi josta kukin käyttäjä päättää itse. Yksityisyys on kuitenkin monessa mielessä myös yhteinen asia. Tässä tapauksessa konkretisoituu hyvin myös se, mitä tämä voi tarkoittaa käytännössä.

Isossa mittakaavassa Facebookin asiakkailleen, siis mainostajille, antama lupaus on se, että maksavien asiakkaiden viestejä kohdennetaan tehokkaasti ja tämä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Tätä lupausta yritys on toteuttanut mm. Yhdysvaltain vaalien alla, myös ennen viimeisimpiä presidentinvaaleja. On kenties väistämätöntä, että tällaista kohdentamiseen perustuvaa järjestelmää käytetään myös tavoilla joita pidämme väärinkäyttönä, ja nyt käynnissä oleva tapaus osoittaa konkreettisesti mitä tämä voi tarkoittaa. Se on myös osoittanut, ettei Facebookia ole erityisemmin kiinnostanut puuttua asiaan.

Facebookin ja muiden ns. GAFA-yritysten toimia kritisoiva techlash-ilmiö ei ole uusi: erityisesti teknologiajättien entiset työntekijät ovat kritisoineet avoimesti yritysten toimintatapaa ja eettisyyttä. Muun muassa ex-googlelainen Tristan Harris on varoittanut siitä, miten teknologiajätit hallitsevat mieliämme ja perustanut Center for Humane Technology -aloitteen ratkaisemaan teknologian vinoutunutta kehitystä. Like-nappulan kehittänyt Justin Rosenstein on myöhemmin kritisoinut keksintöään addiktiivisuudesta.

Myös tutkijat ovat kirjoittaneet kriittisiä havaintoja teknologiajättien toiminnasta. Esimerkiksi hollantilaiset José Van Dijck ja David Nieborg analysoivat artikkelissaan jo vuonna 2009, miten teknologiayritysten konehuoneessa pyörivä bisneslogiikka taitavasti piilotetaan sosiaalisia suhteita ja kulttuuria korostavan retoriikan taakse. Samasta teemasta kirjoittaa myös esimerkiksi Sarah Myers West, joka kuvaa kaupallisen valvonnan tuottamaa yhteiskuntaa datakapitalismiksi.

Harvardin emeritaprofessori Shoshana Zuboff on myös kirjoittanut kriittiseen ja melko dystooppiseenkin sävyyn valvontaan perustuvasta kapitalismista ja demokraattisen informaatioyhteiskunnan tulevaisuudesta käyttäen Googlea esimerkkitapauksena (ks. myös Zuboffin akateeminen, kieltämättä hieman työläslukuinen artikkeli aiheesta). Professori Joseph Turow on kirjoittanut ja puhunut jo vuosia mediayhtiöiden ja kohdentamisen logiikasta. Hän on tehnyt myös lukuisia empiirisiä analyyseja siitä, kuinka käyttäjät eivät ymmärrä sitä, millä laajuudella he tietojaan teknologiayrityksille luovuttavat, ja miten niitä voidaan jatkokäyttää.

Yleisemmän yhteiskuntateoreettisen näkökulman lisäksi tutkijat ovat tarttuneet myös yksityisyyden ja teknologian rajapintoihin. Muun muassa apulaisprofessori Bernhard Rieder on tehnyt kriittisiä havaintoja Facebookin luovuttamista datoista jo vuonna 2013. Blogipostauksessaan Rieder osoittaa, että viattomalta näyttävä “access to posts in your newsfeed” tarkoittaa itse asiassa pääsyä suureen määrään kyseisen käyttäjän verkoston tuottamaa sisältöä ja informaatiota. Myös Jen King kollegoineen kiinnitti asiaan huomiota jo vuonna 2011 julkaistussa applikaatioita itsekin hyödyntäneessä tutkimuksessa. Yksityisyyden yksilön yli menevästä sosiaalisesta ja verkottuneesta luonteesta on ylipäänsä kirjoittanut moni tutkija vuosien varrella. Hyvänä johdantona toimii esim. tämä teknologian tutkija danah boydin teksti vuodelta 2011.

Jostakin syystä tämä kriittinen puhe ei kuitenkaan ole kovin hyvin mennyt läpi – kenties emme ole olleet kovin herkkiä kuuntelemaan vastarannan kiiskiä startup-buumin ja teknologiahypen keskellä? Kenties vasta maailman merkittävimmät vaalit ja poliittinen vaikuttaminen ovat tarpeeksi vakava käyttökohde, johon jokaisella on tarttumapinta?

Joka tapauksessa nyt vallalla olevan tekoälypöhinän kohdalla voisimme kenties kuunnella kritiikkoja ja akateemikkoja vähän aikaisemmin. Esimerkiksi professori Luciano Floridin teksti Should we be afraid of AI on hyvä paikka aloittaa.

Teksti: Salla-Maaria Laaksonen & Tuukka Lehtiniemi

Taitavasti eettistä verkkotutkimusta

https://www.flickr.com/photos/janetmck/15422638442/
(cc) Janet McKnight, Flickr

Vaatii taitoa ja rohkeutta rakentaa sosiaalista mediaa hyödyntävät tutkimusasetelmat niin, että eettisen tutkimuksen ehdot täyttyvät. // Teksti on rinnakkaisjulkaisu TENK:n Vastuullinen tiede -sivustolta (CC BY 4.0).

Sosiaalinen media valtavine viestimäärineen näyttäytyy monelle tutkijalle houkuttelevana aineistopankkina, halusipa sitten tutkia ihmisten asenteita ja käyttäytymistä tai yhteiskunnallisia muutoksia. Aineistojen vapaa saatavuus ei kuitenkaan poista eettisen pohdinnan tärkeyttä.

Verkkosisältöjen tutkimuskäyttöä koskevat eettiset käytännöt ja ohjeistukset ovat kirjavia Suomessa ja kansainvälisesti. Suomessa ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistus ei ota erikseen kantaa verkkotutkimukseen. Tutkimukseen vaikuttavat lait puolestaan ovat auttamattomasti digitaalista aikaa jäljessä. Käytännössä tutkija joutuu verkkoaineistojen kanssa toimimaan hiukan harmaalla alueella ja luottamaan omaan harkintaansa ratkaisuja tehdessään.

Tutkimuskohteena ihminen vai data?

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatima ohjeistus ihmistieteiden eettisestä ennakkoarvioinnista lähtee siitä, että ihmistieteellistä tutkimusta ohjaa kolme eettistä periaatetta: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyyden ja tietosuojan säilyttäminen. Periaatteet viittaavat siis erityisesti tutkimuksiin, jossa tutkimuksen kohteena on ihmistoimija. Verkkoaineistojen kohdalla tyypillistä on kuitenkin ihmisen, datan ja tekstin rajan hämärtyminen.

Jos tutkimuksen fokus on sisällöissä, voidaan sosiaalisen median aineistot rinnastaa julkistetuiksi tiedoiksi tai rekisteriaineistoiksi, jolloin tutkittavien erillistä suostumusta ei vaadita. Sosiaalisen median aineistoissa tekstit kuitenkin tyypillisesti ovat yksityishenkilöiden tuottamia ja käyttäjän nimi usein näkyvillä.

Usein verkossa tutkimusta tehdään kontekstissa, jossa suostumuksen kerääminen kaikilta tutkittavilta on vaikeaa ja käytännössä jopa mahdotonta. Monilla verkkoalustoilla keskustelua käydään anonyymisti eikä esimerkiksi vanhasta aineistosta ole useinkaan mahdollista etsiä nimetynkään tekijän yhteystietoja.

Verkkotutkimuksessa tutkimuskohde on siis väistämättä häilyväinen, eikä ihmisyys olekaan kovin järkevä tapa tarkastella verkkotutkimusta. Keskeisempää on pohtia laajemmin tutkimuksen mahdollisesti aiheuttamaa haittaa, tutkittavien haavoittuvutta ja yksityisyyttä.

Kimurantti julkisuus ja yksityisyys

Verkossa julkisen ja yksityisen ero hämärtyy helposti. Sosiaalisen median kontekstissa teknisesti julkisella aineistolla tarkoitetaan kaikkien saataville julkaistuja päivityksiä esimerkiksi avoimilla keskustelualustoilla tai ryhmissä. Selkeästi yksityistä aineistoa ovat esimerkiksi tutkijalle luottamuksellisesti lähetetyt viestit sosiaalisen median kanavissa tai viestit suljetuista ryhmistä, joihin tutkijalla on pääsy.

Silti teknisesti julkistenkin viestien kohdalla on vaikea arvioida kirjoittajien käsitystä aineiston julkisuudesta. Yksityisyyden ja julkisuuden käsitteet ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia. Lisäksi palveluiden yksityisyysasetukset muuttuvat niin usein, että tavalliselle käyttäjälle ei välttämättä ole aina selvää, mitkä viesteistä ovat julkisia ja mitkä eivät. Näin ollen tiedon julkinen saatavuus ei yksinään riitä eettiseksi periaatteeksi, vaan tutkijan on pohdittava myös tiedon tuotannon kontekstia sekä tiedon arkaluontoisuutta.

Teknisestä ja lainopillisesta näkökulmasta neuvottelukumppanina verkkoaineistojen tutkimuksessa on myös verkkoalusta, jossa sisällöt on julkaistu. Tutkijan onkin syytä tutustua verkkopalveluiden käyttöehtoihin. Ne asettavat usein reunaehtoja materiaalin tutkimuskäytölle sekä rajoittavat koneellisesti ladattavan aineiston saatavuutta joko suojellakseen käyttäjien yksityisyyttä tai omaa liiketoimintaansa. Esimerkiksi Facebookista pystyy koneellisesti lataamaan ainoastaan julkisten ryhmien ja sivujen sisältöjä, mutta yksityishenkilöiden profiileista julkisetkaan päivitykset eivät ole saatavilla. Selaimen kautta ne ovat kuitenkin nähtävissä ja helposti osa esimerkiksi verkkoetnografin aineistoa.

Teksti ja konteksti

Tutkijat ovat käsitelleet luottamuksellisia aineistoja ennen digiaikaakin, eivätkä yksityisyyden suojaamisen ongelmat ole verkkoaineistoissa perustavalla tavalla erilaisia esimerkiksi haastatteluaineistoihin verrattuna. Myös sosiaalisen median aineistoja on analyysivaiheessa mahdollista käsitellä niin, että yksityishenkilöiden anonymiteetti ja tietosuoja säilyvät. Esimerkiksi poliittisen viestinnän tutkimusprojekteissamme anonymisoimme aineistosta tavalliset käyttäjät, mutta jätimme poliitikkojen nimet näkyville.

Anonymisointi kuitenkin ratkaisee vain analysointivaiheen haasteita. Sosiaalisen median aineistojen erityispiirre on se, että vaikka tutkimuksen kohteena olisikin pelkkä teksti, on se helppo yhdistää takaisin alkuperäiseen kirjoittajaan. Yksittäisen twiitin lähettäjä löytyy helposti syöttämällä teksti hakukoneeseen. Lisäksi erilaisia aineistoja yhdistämällä anonymisoitujenkin henkilöiden tunnistaminen voi olla mahdollista.

Siksi eettiset periaatteet on pidettävä mielessä myös silloin, kun tutkimusjulkaisuun valitaan lainauksia aineistosta tai jos aineistoa halutaan avata tutkimuskäyttöön. Arkaluontoisten teemojen kohdalla tutkija joutuu punnitsemaan, näyttääkö hän lukijalle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan vai pyrkiikö hän turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Tietoa, taitoa ja rohkeutta

Lakitekstiviidakossa ja eettisiä ohjeita tiukasti lukien on helppo tulkita, että sosiaalisen median aineistojen käyttäminen ei ole laillista tai eettisesti suotavaa. Varsinkin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta tutkijoilta kaivataan kuitenkin paitsi ammattitaitoa, myös rohkeutta ja taitoa rakentaa sosiaalista mediaa hyödyntävät tutkimusasetelmat siten, että eettisen tutkimuksen ehdot täyttyvät. Sosiaalinen media heijastelee lukuisia yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. On sääli, jos esimerkiksi yhteiskunnallista vallankäyttöä koskevista tutkimuksista pitäisi ohjeiden puuttuessa jättää digitaalinen osuus tekemättä.

Kuten kaikessa tutkimuksessa, verkkotutkimuksessa on asetelmia, jotka eettisistä syistä tulisi jättää toteuttamatta. Tutkimuksen tutkittaville aiheuttamat haitat ja seuraukset ovat kuitenkin kontekstin määrittämiä tekijöitä, minkä vuoksi yleispätevien ohjeiden antaminen on mahdotonta. Eettisen pohdinnan avuksi löytyy kuitenkin erilaisia apuvälineitä esimerkiksi tämän kirjoituksen viitteistä – erityisesti verkkotutkimuksen kansainvälisen yhdistyksen Association of Internet Researchers AoIR:n julkaisema eettinen ohjeistus on erinomainen apu tutkijalle.

Salla-Maaria Laaksonen on tutkija Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja:

  • AoIR (2012). Ethical decision-making and Internet research: Version 2.0. Recommendations from the AoIR Ethics Working Committee. Final Draft; Association of Internet Researchers. (pdf)
  • Östman, S., & Turtiainen, R. (2016). From research ethics to researching ethics in an online specific context. Media and Communication, 4(4), 66–74.
  • Tikka, Minttu (2014) Tutkija nuorten mediamaailmassa: tutkimuseettisiä kysymyksiä. Nuorisotutkimus vol. 32(3).
  • Turtiainen R, Östman S. (2013). Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Kirjassa: Laaksonen S-M, Matikainen J, Tikka M. (toim.) Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 49–67.

Miten some-aineistoja sopii analysoida?

15422638442_cb6aeb137e_z
(cc) Janet McKnight, Flickr

Blogikirjoitus on rinnakkaispostaus Etiikka.fi-sivustolta ja sosiaalisen median tutkimusetiikkaa käsittelevää kirjoitussarjaa. Digitutkimuksen etiikan pohdinta jatkuu Rajapintapäivillä 2.11.!
– –

Yhä useampi yhteiskuntatieteellinen tutkija työskentelee sosiaalisesta mediasta kerättyjen aineistojen parissa – olivat ne sitten perinteisiä, pienempiä otoksia tai isompia big data -aineistoja. Verkkoaineistojen kanssa työskentely on kuitenkin tutkimusta siinä missä muukin tutkimus, ja eettiset ohjenuorat ovat työssä kullanarvoinen apu.

Sosiaalisen median aineistojen analyysin erityispiirre on se, että aineistoihin lähes väistämättä liittyy henkilötietoja. Monissa sosiaalisen median palveluissa profiili kytkeytyy suoraan oikeaan nimeen, mutta joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi pelkkä Twitterin käyttäjänimi riittää yksilöimään käyttäjän henkilön. Tutkijan täytyy olla tietoinen sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvästä lainsäädännöstä, että ihmistutkimuksen eettisistä periaatteista. Ohjeistuksien peruspilareihin kuuluu tutkittavan koskemattomuuden säilyttäminen ja vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyydestä ja tietosuojasta huolehtiminen (ks. TENK).

Mikä on aineiston konteksti?

Verkkoaineistojen avulla voidaan käsitellä hyvinkin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia teemoja, esimerkiksi uskontoon, poliittisiin mielipiteisiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä asioita. Tutkittavan fyysinen koskemattomuus tuskin on uhattuna, mutta leikepöydällä voi olla materiaalia, jonka analysointi tai julkistaminen voi tuottaa tutkittavalle vahinkoa esimerkiksi henkilömaineen tahriintumisen tai jopa post-traumaattisen stressin muodossa.

Association of Internet Researchersin eettiset ohjeet painottavat juuri vahingon aiheuttamiseen liittyvää harkintaa: mitä haavoittuvaisemmasta tutkittavasta tai teemasta on kysymys, sitä tarkemmin tutkijan velvollisuus on suojata tutkittaviaan:

“The greater the vulnerability of the community / author / participant, the greater the obligation of the researcher to protect the community / author / participant.” (Markham & Buchanan 2012, AoIR ethical guidelines)

Sosiaalisen median aineistojen käsittelyssä olennaisinta on kehittää tarkka ymmärrys aineiston kontekstista. On mahdotonta antaa yleispätevää vastausta esimerkiksi kysymykseen ”Aiheutuuko twiittien keräämisestä haittaa niiden lähettäjälle?”. Vastaus riippuu aina viestin lähettäjästä, aihepiiristä ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Lopputulos riippuu myös analyysissa tehtävistä toimenpiteistä ja valinnoista.

Anonyymia analyysia

Perinteinen keino turvata tutkittavien henkilöiden oikeuksia on aineiston anonymisointi. Monessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin oleellista tietää, kuka viestin on kirjoittanut. Esimerkiksi yhteiskunnallisen vallankäytön tutkiminen ilman lähettäjätietoja on mahdotonta.

Silti on hyvä miettiä myös tutkimusprosessin aikana tarkasti, onko tutkijoiden tarpeen tietää tutkittavien identiteettejä. Omassa Digivaalit 2015 -tutkimuksessamme kerätyistä isoista aineistoista tunnistettiin nimellä ainoastaan vaaliehdokkaat. ansalaisten käyttäjänimet näkyivät vain numerosarjoina: tutkimusongelman valossa meillä ei ollut mitään tarvetta tietää, minkä niminen henkilö on kirjoittanut poliitikoille kommentteja.

Anonymisointi ei kuitenkaan ole oikotie onneen. Eri aineistoja yhdistämällä voi olla mahdollista luoda pelottavan tarkkoja henkilöprofiileja arkaluontoisistakin aiheista: klassisessa amerikkalaisessa esimerkissä terveystietoja sisältävä, anonymisoitu aineisto pystyttiin yhdistämään muutaman muuttujan avulla suoraan äänestäjärekisteriin. Tuoreessa tapauksessa pystyttiin profiiliosoitteiden avulla tunnistamaan lukuisia käyttäjiä anonyymista selainhistoriadatasta.

Lisäksi sosiaalisen median aineistojen kohdalla anonymisointi on osin kosmeettista. Julkisesta verkosta kerätty aineisto on kenen tahansa löydettävissä pelkästään tekstisisältöjen perusteella: esimerkiksi aineistolainaukseen poimitun twiitin lähettäjineen löytää Twitteristä hakukoneella. Siksi varovaisuusperiaate täytyy pitää mielessä aina tutkimustulosten raportointiin ja julkaisemiseen asti. Tutkija joutuu käytännössä punnitsemaan, näyttääkö hän lukijalle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan, vai pyrkiikö hän turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Henkilötieto on henkilötietoa, mutta julkinen ei välttämättä julkista

Kenties paras muistisääntö sosiaalisen median aineistojen analyysin parissa työskentelevälle tutkijalle onkin ajatella ja käsitellä niitä koko ajan henkilötietoina. Yhdeksi apumitaksi kannattaa ottaa lakipykälät. Suomen laki henkilötietojen käsittelystä on – kansalaisten onneksi – sen verran tiukka, että sen pykälistä löytyy hyvää tukea myös tutkimusetiikan pohtimiseksi.

Laki pakottaa miettimään tarkemmin aineistojen tallentamista ja suojaamista. Suojaamaton pilvipalvelu on henkilötietoja sisältävälle tutkimusaineistolle yhtä väärä paikka kuin ruotsalaisten henkilötiedoille.

Laki ei kuitenkaan ota kantaa kaikkiin tutkimuksen kannalta tärkeisiin eettisiin kysymyksiin Sen näkökulmasta julkiset verkkokeskustelut ovat arkaluontoisinakin julkistettua tietoa, jonka käyttäminen aineistona on sallittua. Keväällä 2018 voimaan tuleva uusi EU:n tietosuoja-asetus näyttäisi jopa antavan entistä enemmän vapauksia henkilödatan tutkimuskäytölle.

Palaamme siis tärkeimmän opin äärelle: kontekstin ymmärtäminen ja aineiston käytöstä mahdollisesti aiheutuvien haittojen pohtiminen on tärkein osa tutkijan eettistä ammattitaitoa. Digitaalisten aineistojen käyttöön pätevät samat varotoimenpiteet kuin ei-digitaalisten aineistojen kohdalla: tutkittavien anonymisointi varsinkin lopullisessa julkaisussa, sekä tutkimuksesta tutkittaville mahdollisesti aiheutuvan harmin ja vahingon välttäminen tutkimusprosessin jokaisessa vaiheessa.

– –
Salla-Maaria Laaksonen, VTT,  on viestinnän ja teknologian tutkija Viestinnän Tutkimuskeskus CRC:ssa ja Kuluttajatutkimuskeskuksella.