Poliittisessa keskustelussa on jo pitkään puhuttu Euroopan kyvyttömyydestä innovoida digitaalisia palveluja ja alustoja sekä kilpailla yhdysvaltalaisten alustajättien kanssa. Yhdysvaltalaiset infrastruktuurit ja palvelut ovat laajalti käytössä: yrittäjien ja kuluttajien käytössä olevat sovellukset ovat voittopuolisesti yhdysvaltalaisia, datakeskuksia operoivat usein yhdysvaltalaiset big tech -yritykset ja suurten kielimallien sekä “tekoälyn” kehitys tapahtuu ennen kaikkea rapakon takana. Tämäkin teksti on kirjoitettu Google Docsissa ja julkaistu lopulta WordPressissä. Yleisesti vitsaillaan, että Euroopan unioni on edelläkävijä vain sääntelyssä.
Innovaatiokyvykkyys näkyy kansantaloudessa: rahat virtaavat alustataloudessa alustojen omistajille. Viime vuosina teknologiapolitiikka on kuitenkin kääntynyt kohti kansainvälistä politiikkaa. Keskustelu liiallisesta riippuvuudesta yhdysvaltalaisista infrastruktuureista ja palveluista on käynyt yhä äänekkäämmäksi Yhdysvaltojen poliittisen aseman muuttuessa. Tämä on pakottanut meidät tarkastelemaan teknologia- ja alustavalintojen vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vallalla on hieman naiivi oletus siitä, että teknologinen suvereniteetti – eli vaihtoehtoisten palvelujen käyttö ja niiden sijoittaminen eurooppalaisten yritysten ylläpitämiin EU:ssa sijaitseviin datakeskuksiin – ratkaisisi ongelmat, kun yhteiskunta voi valvoa ja varmistaa, että lakeja noudatetaan. Valitettavasti tässä jäävät huomiotta verkostovaikutukset ja ekosysteemit keskeisenä osana teknologian käyttöä. Esimerkiksi en käytä LinkedIniä, koska palvelu olisi erinomainen, vaan koska monet muut ovat siellä. Aiemmin oli esimerkiksi kansallisia sosiaalisen median alustoja, kuten IRC-Galleria, mutta ne ovat pääosin hävinneet kilpailun globaaleille toimijoille. Samoin erilaiset kotimaiset suurten kielimallien (LLM) variantit (kuten Suomessa, PORO) näyttävät olevan enemmänkin kuriositeetteja kuin todellinen askel kohti itsenäisyyttä, koska ne ovat irrallaan ekosysteemeistä.
En kuitenkaan halua vain kyseenalaistaa digitaalisen suvereniteetin käytännön toteutusta, vaan ruotia sitä, onko se ainoa viitekehys, josta digitaalisuutta voidaan lähestyä? Tutkimusryhmäni on tutkinut laajasti digitaalisen alan politiikkaa ja siihen liittyviä ideologioita [1,2]. Tärkein havaintomme on ollut, että digitaalisuus toistaa perinteisiä ideologisia linjauksia; erityisesti vasemmisto näyttää kannattavan enemmän puuttumista ja paternalistisia lähestymistapoja, kun taas oikeisto uskoo kilpailuun ja suureen vapauteen. Nämä valinnat vaikuttavat siihen, miten palveluja kehitetään ja suunnitellaan – ja eroavat omistajuutta ja hallintaa koskevista kysymyksistä, joita suvereniteettiongelmat ja -keskustelut herättävät.
Kuka päättää palvelujen toiminnasta ja mikä on demokraattisen päätöksenteon rooli, kun niistä päätetään? Vaikka toimisto-ohjelmistopaketin ajatteleminen erittäin poliittisena toimijana on venyttää käsitettä turhan pitkälle, tietokannat määrittelevät, miten luokittelemme maailmaa, sovellukset tuovat mukanaan sisäänrakennettuja oletuksia toimintamalleista ja yhä automatisoidummassa yhteiskunnassa algoritmiset järjestelmät vaikuttavat päätöksiin. Nämä ovat merkittäviä valintoja, jotka saatamme usein sivuuttaa teknisinä yksityiskohtina.
Esimerkiksi Spiel [3] kuvaa tilannetta, jossa ei-binäärinen sukupuoli ei ollut yhteensopiva tietokantarakenteiden kanssa, sillä niissä sukupuoli tallennettiin binäärisenä muuttujana. Vaikka tietokanta ei tunnistanut kolmatta vaihtoehtoa, lainsäädäntö tunnisti. Tällaisia tietokantoja käyttävien palveluiden saaminen noudattamaan lakia vaati kiertoteitä. Esimerkiksi kolmas sukupuoli piti lisätä erikseen virallisiin raportteihin ja tulosteisiin, koska tietojärjestelmä ei ymmärtänyt sellaista vaihtoehtoa. Kyse ei ole kansainvälisistä suhteista ja teknologiasta, vaan perinteisestä politiikasta.
Vastaavasti Helsingin seudulla terveydenhuollon tietojärjestelmänä toimii Apotti, joka on rakennettu EPIC-järjestelmään. Yksi keskeisistä haasteista on se, että EPIC on rakennettu Yhdysvaltojen vakuutusyhtiöihin perustuvan terveydenhuoltojärjestelmän ympärille, eikä sitä siksi ole ollut helppo sovittaa suomalaiseen järjestelmään [4]. Vaikka tapauksessa onkin kansainvälinen ulottuvuus, ongelmaa ei ratkaista teknologisella suvereniteetilla – voidaan kuvitella, että vaikkapa Saksan ja Suomen terveydenhuoltojärjestelmät olisivat riittävän erilaisia aiheuttaakseen kulttuurien törmäyksen. Käynnissä olevassa työssämme Karolina Drobotowicz, Uttishta Varanasi, Felix Epp ja minä tutkimme, miten erilaiset ideologiset näkökannat voidaan sisällyttää terveydenhuoltopalvelujen suunnitteluun.
Kuten Virginia Eubanks [5] nostaa esille, automatisoitu yhteiskunta tuottaa automatisoitua eriarvoisuutta. Esimerkiksi automaattisen päätöksenteon on näytetty syrjivän ihmisryhmiä heidän taustansa perusteella. Akateeminen ja yhteiskunnallinen keskustelu on pureutunut syrjinnän kysymyksiin sekä siihen, miten automatisaatio vahingoittaa vähäosaisia ja vähemmistöjä. Kysymykset syrjinnästä ja oikeudenmukaisuudesta ovat yhteiskuntapolitiikan keskeisiä kysymyksiä – tässäkin on siis politiikkaa, vaikkei se liitykään kansainvälisiin suhteisiin ja teknologiseen suvereniteettiin.
On hienoa, että kiinnostus teknologian politiikkaa kohtaan kasvaa. Teknologisen suvereniteetin viitekehys ei kuitenkaan ota täysin huomioon digitaalista politiikkaa – se rajoittaa näkökulman kansainvälisiin suhteisiin sekä koviin ja pehmeisiin infrastruktuureihin. Teknologiassa on kuitenkin kyse myös politiikasta. Keskittyminen ideologioiden digitaalisiin ilmentymiin tarjoaa näkökulman näihin järjestelmiin, sisäänrakennettuihin arvoihin ja niiden poliittisiin vaikutuksiin. Tämän tarkastelu on ratkaisevan tärkeää, etenkin kun poliitikot osoittavat kasvavaa kiinnostusta teknologian sääntelyä kohtaan – mitä muuta sääntely on kuin arvojen kirjaamista?
– –
Teksti on julkaistu alun perin Socially Compute -blogissa, ja käännetty sekä mukautettu paremmin suomalaiseen ympäristöön Rajapinnan blogia varten.
Kirjallisuus:
[1] Grön, K., & Nelimarkka, M. (2020). Party Politics, Values and the Design of Social Media Services. Proceedings of the ACM on Human-Computer Interaction, 4(CSCW2), 1–29. https://doi.org/10.1145/3415175
[2] Epp, F. A., Haapoja, J., & Nelimarkka, M. (2025). Affordances and Design Principles of The Political Left and Right. Proceedings of the ACM on Human-Computer Interaction, 9(7), 1–24. https://doi.org/10.1145/3757546
[3] Spiel, K. (2021). ”Why are they all obsessed with Gender?” — (Non)binary Navigations through Technological Infrastructures. In Designing Interactive Systems Conference 2021 (pp. 478–494). New York, NY, USA: ACM. https://doi.org/10.1145/3461778.3462033
[4] Ruckenstein, M. (2025) “The Darker Qualities of Repair ”, Science & Technology Studies, 38(4), pp. 97–113. https://doi.org/10.23987/sts.149448
[5] Eubanks, V. (2018). Automating inequality. Tantor Media, Incorporated.
Rajapinta 