Teksti: Salla-Maaria Laaksonen ja Tuukka Lehtiniemi
Keväällä LinkedInissä kiersi maahanmuuttotutkija Alexander Kustovin kirjoittama teesikokoelma akateemisesta tekstistä tekoälyn aikana. Teesit oli tarkoitettu herättelemään uinuvia tutkijoita ammatillisen ympäristön muutokseen: kielimallit tekevät tutkimusta paremmin kuin useimmat professorit, journaaliartikkeli on zombie, joka ei vielä ymmärrä olevansa jo puoliksi kuollut, ja tekoälyn vastustajien ylevä periaatteellisuus on lähinnä oman mukavan ja vakiintuneen aseman suojaamista, johon varsinkaan nuoremmilla tutkijoilla ei ole varaa.
Kirjoituksessa näkyi paitsi amerikkalaisen ja määrällisen tutkijan suhtautuminen sekä kirjoittamiseen että tutkimuksen tekemiseen, myös innostuneisuus kielimalleihin ja tekoälyagentteihin. Akateemisista kulttuurieroista huolimatta moni teeseistä tuntui osuvalta, samoin sormella osoittelu. Moni meistä tutkijoista reflektoi jatkuvasti oman tekemisen mielekkyyttä, mutta siitä huolimatta ajatuksessa Ruususen unesta julkaisukulttuurin muutoksen edessä on varmaankin perää.
Mutta mitä kirjoittaja oikeastaan halusikaan sanoa ja miten? Jälkikirjoituksesta nimittäin selvisi, että teksti oli tuotettu muistiinpanoista ja sosiaalisen median postauksista Clauden avulla. Lopuksi tekoälyagentti postasi tuotoksen Substackiin. Tempun tarkoitus oli tietenkin demonstroida teesien voimaa: katsokaa, millaisen argumentin kielimalli lähdemateriaalin perusteella tuottaa, sinäkin uskoit siihen, eikö vain? Eikö tämä todista teesit oikeiksi?
Lukijan kokemus oli toinen: jälkikirjoitus ei vakuuttanut, vaan veti maton jalkojen alta. Kun teksti paljastui koneen tekemäksi, orastanut samanmielisyys väitteiden kanssa katosi.
Kieli on muutakin kuin yhdistelmä symboleita
Kaikki asiatekstien kanssa työtä tekevät joutuvat nykyään jatkuvasti miettimään, mistä käsillä oleva teksti on milloinkin peräisin ja miten siihen pitäisi suhtautua. Epäluulon aikana jekuttaminen on huono tehokeino. Kustovin jekun avulla voi kuitenkin pohtia, miksi kielimallin tekemä teksti tuntuu vähemmältä kuin ihmisen.
Jos argumentit ovat osuvia, ei kai niiden tulkintaan pitäisi vaikuttaa se, kirjoittiko ne ihminen vai kone? Kokemus on, että vaikuttaa. Tekstiin on lähes mahdotonta suhtautua ainoastaan sanojen ja lauseiden informaatioarvon kautta. Teoriat kielestä, merkityksestä ja viestinnästä auttavat pohtimaan, miksi näin on.
Kieli on järjestelmä, joka koostuu symboleista ja niiden yhdistelmistä, ja mahdollisuus välittää merkityksiä perustuu siihen, että lähettäjällä ja vastaanottajalla on sama käsitys symbolin tai symboliyhdistelmän merkityksestä. Jaetut käsitykset rakentuvat ajan mittaan sosiaalisessa toiminnassa.
Kognitiivisen lingvistiikan mukaan ihmismieli rakentaa kielellisiä merkityksiä monimutkaisessa kokemusten ja tietämyksen verkostossa. Kielen merkitys rakentuu sitä käytettäessä, ja se on aina käyttäjiensä tuottama konstruktio. Merkitysten rakentumiseen liittyy oletuksia puhujasta, puhujan intentiosta ja oletetusta yleisöstä. Tätä kaikkea – esimerkiksi määrällisen maahanmuuttotutkijan suhdetta tieteellisen tekstin tuottamiseen, eläviä kuolleita artikkeleita, amerikkalaisten yliopistojen tenure-kulttuuria, huippuunsa viritettyjen julkaisukoneiden tekoälyintoa – mieli prosessoi, kun ihminen lukee tekstiä tai kuuntelee puhetta.
Myös viestinnän teoriat muistuttavat, että kielessä ja sen varaan rakentuvassa viestinnässä on kyse paljon muustakin kuin symbolien yhdistelmistä ja niiden välittämisestä. Symbolien merkitys on suhteellista, eli tilannekohtaista ja riippuu niiden käyttötavoista, käyttäjästä ja viestintätilanteen osapuolten suhteista toisiinsa. Vuorovaikutuksessa jaetaan informaatiota ja rakennetaan merkityksiä yhdessä, tai kenties pyritään vaikuttamaan toiseen puhujaan. Vuorovaikutustilanne olettaa, että jokaisella keskustelukumppanin sanomalla asialla on jokin tarkoitus ja jokaisella puhujalla on jokin tarina tai kytkös johonkin elettyyn tai koettuun. Merkityksen muodostumiseen vaikuttavatkin esimerkiksi aiemmat viestintäkokemukset ja käsitykset.
Katoavien merkitysten maailma
Merkkien yhdistelyn kielimalli osaa hyvin tilastollisen todennäköisyyksien avulla ja lopputulos näyttää aidolta kieleltä. Mutta merkityksen rakentumisen prosessista putoaa merkittäviä osia, kun kontekstiin, intentioon ja yleisöön liittyvät vihjeet jäävät pois. Miten ja mistäpä niitä ilmestyisi, kun sellaisia ei kielimalli pysty tuottamaan?
Korkeintaan ne ilmestyvät onnettoman lukijan päästä. Koneen tuottaman tekstin tulkintaan ei oikeastaan vaikuta toimija ja tekstin oletettu tarkoitus, vaan näiden epämääräisyys. Vaikka generoidussa tekstissä olisi mukana näkökulmakin, se on silti usein oudon koditonta ja kolkkoa. Miten muutenkaan tulisi suhtautua tekstiin, joka on peräisin jostain sellaisesta, jolla ei ole intressejä? Miten suhtautua tekstiin, joka ei tule mistään?
Kielimallien tuottamien tekstien aiheuttama kalvava epämääräisyys ja epäluulo leviävät osaksi kaikkien muidenkin tekstien vastaanottoa ja tulkintaa. Lopputuloksena kielimallit uhkaavat romahduttaa sen merkitysten ja intentioiden verkoston, jolle kieleen ja etenkin tekstiin perustuva sosiaalinen toiminta perustuu. Lukukokemusta alkaa värittää kyynisyys.
Kirjailija Ted Chiang kirjoittaa generativiisesta tekoälystä pohjimmiltaan epäinhimillistävänä teknologiana: “se kohtelee meitä vähempinä kuin olemme merkityksien luojina ja ymmärtäjinä. Se vähentää intention määrää maailmassa.” Yllämme leijuu kaikkien tekstien äärellä epämääräinen uhka siitä, että merkitykset romahtavat ja intentiot katoavat. Ehkä se on yksi selitys sille, miksi niin hanakasti haluamme inhimillistää teknologiaa, erityisesti kieltä tuottavaa ja kielen avulla viestivää tekoälyä: jotta voimme kuvitella, että tekstin toisella puolella olisi joku.
Salla-Maaria Laaksonen (VTT) on viestinnän dosentti ja yliopistotutkija Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän tutkii viestintää ja organisoitumista alustayhteiskunnassa sekä viestivää tekoälyä työelämässä.
Tuukka Lehtiniemi (VTT) on taloussosiologian dosentti ja yliopistotutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii dataistumisen yhteiskunnallisia seurauksia, erityisesti roolien ja vastuiden jakoa ihmisten ja koneiden välillä.
Iso kiitos tekstin kommentoinnista Kaisa Lindholmille.
Rajapinta 