Syyskuun viimeisenä perjantaina, tieteiden yön iltapäivällä, Digital Citizens, Communities, and Society kokoontui pohtimaan yhteiskuntatieteen ja tieto- ja viestintäteknologian rajamaastoa. Meillä oli kaksi vuorovaikutteista johdantoa, joita pyrin hiukan tiivistämään blogin muotoon.
Uusia menetelmämahdollisuuksia
Tuukka Ylä-Anttila puhuiaihemallinnuksesta (topic modeling) sosiologin työvälineenä, esitellen kolmea projektia: kehysanalyysiä ilmastopoliittisesta keskustelusta, poliittisten keskustelujen hakemista Suomi24-keskustelualueelta sekä MV-lehden sisällön luokittelua
Lyhyesti, aihemallinnuksessa algoritmi luokittelee sanoja sekä “dokumentteja” esiintymisien mukaan ryhmiin ohjaamattomasti. Yhteiskuntatieteilijä voi käyttää mallia keskustelunaiheiden luokitteluun, mutta suuri kysymys on, onnistuuko keskustelun tapojen kuten kehysten tai diskurssien luokittelu.
Käytimme varsin paljon aikaa pohtimalla miten aihemallinnukset tulisi validoida ja – ainakin itse – valitin kunnon ohjekirjan puuttumista tälle osa-alueelle. Ylä-Anttila kolleegoineen ovat dokumentoineet prosessin, jossa ensin arvioidaan aihemallinnuksen sanapilviä, minkä jälkeen arvioidaan aiheissa olevien dokumenttien sisältöjä ja tarkennetaan aihetulkintaan jos se on tarpeen. Lähestymistapa kuulosti varsin toimivalta, jäänkin kuuntelemaan mitä mieltä vertaisarvioitsijat ovat siitä.
Toisaalta, myös aiheiden tulkinta herätti huolta: voivatko kyseessä olla framet, diskurssit tai mitkään muut yleisesti käyttämät teoretisoinnit sisällöstä. Tätä ei myöskään helpota, kuten Tuukka muistutti, että framestakin on useampia erilaisia merkityksiä ja tulkintoja yhteiskuntatieteessä. Itse pohdiskelin ääneen, että miksi aiheita pitäisi sanoa joksikin muuksi kuin aiheiksi, mutta Tuukka nopeasti vastasi, että tuo pohdinta liittyy siihen, mihin aiempaan tutkimustraditioon sitten itse sijoittuu. Teoreettisilla käsitteillä on pitkät juuret, jotka vaikuttavat niiden tulkintaan.
Tämä lieneekin valtavirtaistuksen suurin ongelma, jollain tavalla laskennalliset menetelmät ja niiden tulokset pitäisi saada puhumaan traditionaalisten yhteiskunnallisten menetelmien kanssa. Tällöin yhteinen terminologia esimerkiksi auttaa jo varsin paljon, helpoittaa valtavirta-yhteiskuntatieteilijän pohdintaa tulosten järkevyydestä ja merkittävyydestä.
Aiheesta lisää sekä muutama uudehko opinnnäytetyö
- Purhonen, S., & Toikka, A. (2016). “Big datan” haaste ja uudet laskennalliset teksiaineistojen analyysimenetelmät. Sosiologia, (1), 6–26.
- Niemi, M. (2016). Kansainvälinen verotus ja globaalin talouden reterritorialisaatio – Aihemallinnus ei-valtiollisten toimijoiden lausunnoista OECD:n BEPS-hankkeessa. Pro gradu, Helsingin yliopisto
- Nuortimo, J. (2016). Of Spaceships and Men – Mapping the polity of EVE Online using Latent Dirichlet Allocation topic modeling. Pro gradu, Helsingin yliopisto
Algoritmit sosiaalisessa vuorovaikutuksessa
Jesse Haapoja kertoi juuri jättämästään Helsingin yliopiston jatko-opintosuunnitelmasta, algoritmeistä sosiaalipsykologian kannalta. Hänen keskeinen argumenttinsa on (tai, ehkä paremminkin, minun tulkinta hänen ajatuksestaan), että teknisillä järjestelmillä on toimijuutta mikrotasolla vuorovaikutukstilanteilla – näkökulma joka vielä toistaiseksi puuttuu isoista algoritmien vallankäytön keskustelusta. Algoritmit ja tekniset järjestelmät mahdollistavat ja rajoittavat ihmisten välistä vuorovaikutusta, Tinderin deittaussovelluksesta Pokémon Go:n algoritmin päättämiin vuorovaikutuspaikkoihin.
Jessen tavoite tutkimuksessaan on havainnoida kuinka algoritmit tulevat esille mikrotasolla ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa sekä ajatella, miten ihmiset reagoivat algoritmien toimintaan. Eräs esimerkki on vaalikoneet, joiden algoritmit eivät vain neuvo meitä äänestämään vaan myös rakentavat poliittista identiteettiä.
Mikä on oikein ja mikä väärin?
Viimeisenä aiheena eräs pro gradu-työn tekijä Matti Autio esitteli pohdintaansa Facebookin kaupunginosa-ryhmien toiminnasta ja siellä esiintyvästä rajoittavasta sekä yhdentävästä viestittelystä. Hänen suurin kysymys oli tutkimuseettinen: saako tätä tutkimusta oikeastaan tehdä ja voiko gradussa olla lainauksia näistä ryhmistä ja saako ryhmiä edes tutkia.
Tämä herätti laajaa keskustelua DCCS-ryhmässä, tutkimuseettinen pohdinta on vielä kesken. Johtopäätöksemme taisi olla, ettei isojen ryhmien tutkimisessa ollut isompia ongelmia, mutta lainaukset olisi hyvä tarkistaa jokaiselta osallistujalta erikseen. Vaikka verkon tutkimusta onkin tehty jo useampi vuosikymmen, samat eettiset kysymykset ovat edelleen avoinna. Lopuksi päädyimme suosittelemaan vielä opiskelijaa tarkastaman Internet-tutkijoiden AOIRn eettisen toimikunnan ohjeita aiheesta.
