Sosiaalitieteiden laitoksen viestinnän professorimme Esa Väliverronen kirjoittaa Mediayhteiskunta-blogissaan osuvasti tiedeviestinnän mullistuksesta. Kansa kaipaa lisää luettavassa muodossa olevaa tiedeinformaatiota, ja toimittajien lisäksi sitä tuottavat entistä enemmän tutkijat itse suoraan verkkoon – mistä tämäkin blogi on eräänlainen esimerkki. Tarvitaanko tiedetoimittajia kohta enää ollenkaan?
Ehdotin yliopiston viestijöiden seminaarissa viime syksynä, että yliopiston viestinnälle olisikin tärkeää koota ja jakaa eteenpäin näitä tutkijoiden tuottamia sisältöjä. Blogimaailmassa blogiaggregaatit ja -yhteisöt ovat jo valtavirtaa, ja vieläpä tuottavaa sellaista. Mutta missä on tutkimuksen Indiedays? Miten lukija löytää itseään kiinnostavimmat blogit helposti?
Oma kysymyksensä on tietysti se, miten tiedeviestintään tutkijoita motivoidaan. Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingin yliopiston Tuhat-tietokantaan voi kyllä listata tieteellisten julkaisujen lisäksi kaikenlaista mediaesiintymistä ja konferenssikeikkaa, mutta verkkojulkisuudelle ei ole olemassa minkäänlaista kategoriaa. Voit siis pyörittää Suomen suosituinta tiedeblogia, mutta minkäänlaista akateemista meriittiä siitä ei saa. Ehkä hyvää karmaa sentään? Mutta kolmannen tehtävän lippua on hankala heiluttaa loputtomiin pelkän altruismin hengessä, eikä tällainen perustelu kaikkiin edes vetoa. Tärkeää olisi, että tiedeorganisaatio kannustaisi ja myös tukisi tutkijoita suoraan omaehtoisessa tiedeviestinnässä.
Rajapinta 