Luin juuri erään artikkelin pohjatyöksi William Duttonin ajatuksia verkosta viidentenä valtiomahtina (Fifth Estate, ks. esim. Billin blogissa). Luentoinskription osana Dutton osuvasti kuvailee verkon merkitystä yksittäisen tutkijan työssä ja arjessa. Viides valtiomahti on uudenlainen vartioija ja vahtikoira myös tieteen tekemiselle:

Even in academia, there is an emerging Fifth Estate, enabled by the Internet, providing checks and balances on the more established academic institutional structures. As an individual academic, for example, I view myself as accountable to the faceless blogosphere of fellow academics as I do to the anonymous reviewers of my work submitted to journals.

Viimeisen virkkeen jälkeen teki mieli tuulettaa – akateeminen julkaisukulttuuri tuntuu toisinaan kovin jämähtäneeltä verkkomaailmaan verrattuna, ja on ilo kuulla, että arvostettu tutkija näkee voimaa myös kasvottomassa blogiyleisössä, joka on hänelle eräänlainen refereejoukko sekin. Samalle ajatukselle laajemmin, julkaisua moderoivalle verkostolle, perustuu esim. luonnontieteeseen painottunut arXiv.org -julkaisutietokanta.

Tiedejulkaisemisen kiemuroihin liittyen ihmettelin viime viikolla myös erään suomalaisen aivotutkija Petri Toiviaisen tekemää hienoa videota The Tango Brain, jossa kuvataan animaation avulla angentiinalaisen tangon soidessa taustalla miten ihmisaivot reagoivat musiikkiin.

Harmillista on, että huolimatta siitä, kuinka paljon näkyvyyttä ja katselukertoja yo. hieno ja tiedettä erinomaisesti havainnollistava video saa, ei sitä saa merkitä mihinkään yliopistojen julkaisuja tai yhteiskunnallista vaikuttamista  mittaaviin tutkimustietokantoihin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston uusi Tuhat-tietokanta iloisesti unohtaa Internet-julkaisemisen olemassaolon tyystin. Blogaa minkä blogaat, mutta sitä ei meillä lasketa.

Ajattelin silti myös blogissa toteuttaa vanhaa ohjetta luovan kirjoittamisen kurssilta: kirjoitan kuin hullu, enkä pelkää mitään! Iloista uutta vuotta Rajapinta-blogin lukijoille!