Eth√§n kiusaa Anna-Liisa Goritmia

Anna-Liisa on aina ollut nopea laskija. Hän haaveili ammatista ihmislaskijana. Päivät koostuisivat laskemisesta ja lopputuloksen perusteella tehdyistä helpoista päätöksistä. Esimerkiksi hän rakasti aina illalla laskea seuraavan aamun sateen todennäköisyyttä ja jos todennäköisyys oli yli 85%, ottaa aamulla mukaansa sateenvarjon.

Kuitenkin ensimmäisen loskakuuron jälkeen Anna-Liisa oppi, että sateenvarjo olisi hyvä ottaa myös jos sateen todennäköisyys olisi korkea ja lämpötila olisi vähän pakkasella, varsinkin jos on loppusyksy. Kesäisen raekuuron jälkeen Anna-Liisa oppi lisää: sateenvarjoa vaativia tilanteita voisi olla todella monia. Olisi hyvin vaikea muistaa listata nämä kaikki säännöt etukäteen eikä unohtaa jotain. Hän huomasi, että on oikeastaan vaikea tunnistaa näitä etukäteen, ihmisen mielikuvitus kun on rajoittunutta. Tämän takia Anna-Liisa oli hiukan masentunut: voisiko hänestä koskaan tulla ihmislaskijaa?

Mietitty√§√§n asiaa hiukan, Anna-Liisa huomasi, ett√§ koska h√§n on niin nopea laskija ei aina tarvitsisi luoda s√§√§nt√∂j√§. Anna-Liisa tarkkaili kaikkia naapureitaan ja sit√§, koska naapurit ottavat sateenvarjonsa mukaan. Samaan aikaan h√§n katsoi mit√§ edelt√§v√§n illan s√§√§ennusteessa olikaan tapahtunut ja muodosti n√§iden esimerkkien pohjalta itse s√§√§nn√∂t sille, koska sateenvarjo kannattaisi ottaa mukaan. Eih√§n sateenvarjon mukaanotto aina onnistunut t√§ll√§ tavalla. Kerrankin Anna-Liisa ei ottanut sateenvarjoa mukaan, huomasi ett√§ keskip√§iv√§lll√§ satoi kissoja sek√§ koiria ‚Äď ja huomasi, ett√§ moni h√§nen naapurinsa oli ottanut sateenvarjon mukaan. Mutta Anna-Liisa oppi t√§st√§ taas yhdenlaisen tilanteen, jossa sateenvarjo kannattaisi pit√§√§ mukana.

Anna-Liisa huomasi, että moni muukin halusi tehdä päätöksiä samalla tavalla. He lähettivät Anna-Liisalle paljon esimerkkejä, joiden pohjalta Anna-Liisa pystyi itse laskemaan mitä sääntöjä oikeastaan olikaan. Sitten he soittivat Anna-Liisalle miltä tilanne näytti juuri nyt ja kysyivät mitä nyt kannattaisi tehdä. Tämä oli mukavaa ja lisäksi siitä maksettiin varsin hyvin.

Anna-Liisaa pyydettiin esimerkiksi arvioimaan sopivia vuokrien hintoja, arvioimaan ihmisen terveyttä sekä päättämään keille kannattaisi antaa sairasvakuutus tai keiden työhakemuksia tulisi tarkastella lisää. Vuokrien hinnoissa hänellä oli käytössä tietoja alueen kaikkien asuntojen vuokratasot. Kaikki toimi erinomaisesti: Anna-Liisa oppi sääntöjä näiden esimerkkien avulla.

Kuitenkin er√§√§n√§ p√§iv√§n√§ er√§s Anna-Liisan asiakas tuli juttelemaan Anna-Liisan kanssa. H√§nt√§ mietitytti, ett√§ miksi kaikki yli 50-vuotiaiden ty√∂hakemukset on hyl√§tty ep√§illen, ett√§ onko Anna-Liisalla ongelmia vanhempien ihmisten suhteen. Anna-Liisa vakuutti, ett√§ ei ole. Anna-Liisa oli kuullut monista yhdysvaltalaisista tutkimuksista, jotka kertovat kuinka esimerkiksi etnisen tausta vaikuttaa palkkaamiseen. ‚ÄĚEhk√§p√§ ongelma on esimerkeiss√§ eik√§ minun laskelmissa?‚ÄĚ Anna-Liisa pohdiskeli asiakkaansa kanssa.

Tarinan pohdiskelua ja avaamista

Tarina ehkä eniten kuvaa, ettei minusta koskaan olisi tullut erityisen hyvä kirjailija. Samaan aikaan se tuo esille minua ärsyttävää jännitettä yksinkertaistaa algoritmisia järjestelmiä ihmisten mielessä, mediassa sekä myös akateemisessa keskustelussa. Tämä blogipostaus on vastine toisaalta YLEn uutiselle tekoälystä ja syrjinnästä ja toisaalta nimettömälle TikTok-käyttäjälle.

Ylen uutisessa ansiokkaasti havaitaan, että ihmiset ovat mukana monessa osassa algoritmejä.

Dataa analysoiva tekoäly harrastaa nimittäin syrjintää.

‚Äď Data koostuu siit√§, miten ihmiset ovat el√§neet t√§h√§n asti, ja my√∂s teko√§ly on ihmisten kehitt√§m√§, Ollila sanoo.

Emme pääse eroon yhteiskuntamme ennakkoluuloista, vääristymistä tai syrjintämekanismeista ulkoistamalla päätöksemme koneelle

Mutta jo kahden kappaleen päässä ihmisen oma toimijuus on kokonaan unohtunut algoritmikritiikistä:

Siksi esimerkiksi Google-haun on todettu tarjoavan naisille pienempipalkkaisia työpaikkailmoituksia kuin miehille (siirryt toiseen palveluun) (The Guardian), ja työhakemuksia perkaava algoritmi voi aiemmista valinnoista oppineena rankata pois kaikki yli 50-vuotiaat. Samoin voi toimia vakuutusyhtiön tekoäly, vaikka emme niin haluaisi.

Ongelmahan ei varsinaisesti ole työhakemuksia perkaava algoritmi, vaan me ihmiset. Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään, joka on hiukan tutustunut aihetta sivuavaan tutkimukseen. Työmarkkinoiden syrjintää on kenttäkokeellisilla asetelmilla saatu mitattua jo pitkään (esimerkiksi Bertrand & Mullainathan, 2004). Kun työmarkkinoilla on syrjintää, niin tietenkin työmarkkinoista kerätyssä aineistossa on näitä samoja ongelmia. Toistamme aikaisempia syrjiviä käytänteitä uusin keinoin.

TikTokissa tuntuu olevan myös trendaavana postaustyyppinä tehdä kaksi erilaista videota: toisessa hiukan enemmän paljasta pintaa ja toisessa taas vaatetusta. Tämä on yritys käyttäjiltä ymmärtää videoiden suosiota ja tehdä johtopäätöksiä siitä, suosiiko TikTok videoita, joissa on paljaampaa pintaa. Tässä testaamisessa kuitenkin unohtuu ihmisten oma rooli ja järjestelmän vuorovaikutteinen luonne. Jos katson ja tykkään toisesta videosta, sitä kannattaa näyttää enemmän myös muille: se on jo koukuttanut minut, joten se voi koukuttaa muitakin. Luultavasti tämän testauksen jäljiltä lopulta päädytään puhumaan vähemmän suosittelualgoritmeistä ja enemmän siitä, mitä me ihmiset oikeastaan teemme.

Kärjistetysti usein algoritmit ovat kuin autoja. Kun mediassa puhutaan auto-onnettomuudesta, käytetään usein fraaseja kuten auto ajaa ihmisen yli. Unohdetaan kokonaan, että harvoin ne autot ajavat itseään, vaan ratin takana on ihminen. (Ainakin vielä, suurista toiveistani huolimatta.) Samalla tavalla algoritmisten järjestelmien takana on lopulta ihmisiä.

Mitä sitten?

Mielest√§ni yksi iso ongelma liittyy tapaamme k√§ytt√§√§ sanoja algoritmi ja teko√§ly kun oikeasti tarkoitetaan koodin, aineistojen ja ihmisten muodostamaa algoritmist√§ j√§rjestelm√§√§. Isoin ongelma usein syntyy juuri j√§rjestelm√§n luonteesta. Esimerkiksi P√§√§kk√∂nen et al. (2020) kommentoivat, ett√§ kaikissa j√§rjestelmiss√§ on aina ep√§varmuutta ja sen hallinta luo valta-asetelmia. T√§ll√∂in kun ihmisten tekem√§√§ p√§√§t√∂ksentekoa korvataan algoritmisella j√§rjestelm√§ll√§, ep√§varmuus palloilee uudelle paikalle koodin, aineiston ja ihmisten sekamelskassa. Ja t√§m√§ luo uusia mahdollisuuksia vallank√§yt√∂lle ja kaikelle sekavuudelle ‚Äď josta loppupeleiss√§ usein p√§√§dymme syytt√§m√§√§n algoritmia.

T√§m√§n takia kannustaisin ihmisi√§ jotka pohtivat n√§it√§ asioita enemm√§n miettim√§√§n, miten voisimme laajentaa k√§sitteellist√§ repertuaariamme ja tuoda esille kuinka monimutkaisesti algoritminen p√§√§t√∂ksenteko toimii ja mit√§ kaikkea siell√§ onkaan mukana. T√§m√§n esilletuonti on my√∂s t√§rke√§√§, jotta ihmiset ymm√§rt√§isiv√§t kuinka monissa teko√§lyj√§rjestelmiss√§ lopulta kyse on muiden ihmisten tuottaman ja j√§sent√§m√§n datan hy√∂dynt√§misest√§. Muistatko kuinka yll√§tyksen√§ viime syksyn√§ monille tuli, ett√§ puheentunnistuksessa osaa aineistoa k√§ytet√§√§n laadun tarkkailuun ja parantamiseen ‚Äď ja ett√§ t√§t√§ aineistoa kuuntelevat muut ihmiset. Kuka muukaan voisi onnistuneesti tehd√§ t√§m√§n? Tietokone on vain opetettu n√§ytt√§m√§ll√§ todella paljon esimerkkej√§ √§√§nest√§ ja vastaavasta tekstist√§, mutta ei se ole n√§in √§lyk√§s.¬†

Ehkäpä tulevaisuudessa myös osaamme suunnitella algoritmisia järjestelmiä niin, että niissä tulee paremmin esille järjestelmän kokonaisluonne. Kelalla on jo töissä monia virkakielen huoltajia. Milloin palkataan ensimmäiset algoritmisten järjestelmien luettavuuden parantajat?

 

Bitit ja politiikka: Tervetuloa, laskennallinen politiikan tutkimus

https://www.flickr.com/photos/videocrab/4630988238/
(cc) Kevin Simpson @Flickr

Teksti on julkaistu 8.8. ilmestyneess√§ Politiikka-lehden numerossa 2/2018 “Bitit ja politiikka” -minisymposiumin johdantona.

Tietoyhteiskuntakehitys ja teknologian muutokset ovat vaikuttaneet yhteiskuntatieteisiin, mukaan lukien politiikan tutkimukseen. Digitaalisissa toimintaympäristöissä tapahtuva poliittinen toiminta näyttäytyy houkuttelevana tutkimuskohteena ja toisaalta esimerkiksi digitaalisten alustojen ja algoritmien tutkimus nostaa esille politiikan perimmäisiä kysymyksiä vallasta (esim. Gillespie 2010; Beer 2017; Neyland ja Möllers 2016). Monet kiinnostavista kysymyksistä kytkeytyvät poliittiseen viestintään: sosiaalinen media on jo haastanut perinteisiä viestinnän portinvartijateorioita (esim. Chadwick 2014, Castells 2007) ja uudet digitaaliset viestintävälineet muuttavat kansalaisosallistumisen tapoja (esim. Bennett ja Segerberg 2013; Juris 2012). Myös marxilainen pohdinta on tehnyt paluun alustatalouden myötä tapahtuneen pääoman jakautumisen seurauksena (esim. Spencer 2018). Jo tämä  tutkimusnäkökulmien lyhyt lista osoittaa, että politiikan tutkimusperinteet ovat tärkeässä roolissa myös nykyisen digitaalisen yhteiskunnan aikana.

Digitaalisuus ei muuta vain tutkimuskohteita, vaan myös aineistoja ja menetelmiä. Digitaaliset jalanjäljet (digital trace data) ja massadata (big data) mahdollistavat uudenlaisten kysymysten esittämisen: aiemmin tutkijoilla ei ollut käytettävissä samankaltaisia yksityiskohtaisia ja laajoja aineistoja ihmisten, organisaatioiden ja liikkeiden toiminnasta, vaan tutkimuksessa on turvauduttu havainnointiin, haastatteluihin, kyselyaineistoihin ja rekisteriaineistoihin. Lazerin ja kumppaneiden (2009) mukaan uudet digitaaliset aineistot ja niitä hyödyntävät laskennalliset menetelmät ovat kuin uusi mikroskooppi yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Sekä Rob Kitchin (2014) että danah boyd ja Kate Crawford (2012) kehottavat tutkijoita kuitenkin kriittisesti arvioimaan niitä tapoja, joilla tutkimusta tehdään massadatan aikana ja sitä, kuinka laskennalliset menetelmät muokkaavat yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Hyvä esimerkki peräänkuulutetusta kriittisyydestä on Grimmerin ja Stewartin (2013) artikkeli, jossa he perinteisiin laadullisiin lähestymistapohin verraten pohtivat, miten tekstianalyysiä voidaan toteuttaa esimerkiksi sanojen esiintymisfrekvenssejä tarkastelemalla.

Uusien menetelmien ja aineistojen my√∂t√§ my√∂s muut tieteenalat ovat innostuneet tarkastelemaan yhteiskuntatieteellisi√§ kysymyksi√§. Justin Grimmerin (2015) mukaan laskennallisten menetelmien avulla yhteiskuntatieteellisi√§ kysymyksi√§ k√§sittelev√§t yhteiskuntatieteilij√∂iden lis√§ksi my√∂s datatietelij√§t, tietojenk√§sittelytietelij√§t ja fyysikot, usein monitieteisiss√§ ryhmiss√§. Poikkitieteellinen l√§hestymistapa helposti tukee tietynlaisia institutionalisoituneita politiikan tutkimuksen muotoja. Se voi aiheuttaa esimerkiksi behavioralistisen politiikan tutkimuksen paluun, koska perspektiivin ajatus teoriapohjaisesta mallintamisesta on yhteensopiva perinteisten laskennallisten tieteen osaajien kanssa ‚ÄĒ eiv√§tk√§ he tunne behavioralistista politiikan tutkimusta kohtaan esitetty√§ ansiokasta kritiikki√§. Toisaalta yhteiskuntatieteilij√∂iden perinteinen koulutus ei ole sis√§lt√§nyt opetusta laskennallisista menetelmist√§ ja niiden k√§yt√∂st√§. Siksi yhteiskuntatieteellisen koulutuksen ulkopuolelta on helppo tarjota n√§k√∂kantoja ja l√§hestymistapoja yhteiskuntatieteellisten kysymysten k√§sittelyyn, vaikka ne yhteiskuntatieteellisin silmin voivat n√§ytt√§√§ naiiveilta. Hanna Wallach (2018) muistuttaakin tietojenk√§sittelytieteilij√∂ille, ett√§ yhteiskuntatiedett√§ ei synny automaattisesti k√§ytt√§m√§ll√§ yhteiskuntatieteellist√§ aineistoa. Vastaavasti Grimmer (2015) argumentoi, ett√§ jos haluamme luoda yhteiskuntatieteellisemm√§n l√§hestymistavan laskennalliseen yhteiskuntatieteeseen, on v√§ltt√§m√§t√∂nt√§ ett√§ yhteiskuntatieteilij√§t ovat mukana tekem√§ss√§ ja kehitt√§m√§ss√§ laskennallisten menetelmien k√§ytt√∂√§.

Tämän symposiumin artikkelit ovat esimerkkejä tällaisesta yhteistyöstä ja menetelmäkehityksestä. Symposium koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä tekstistä. Kaksi ensimmäistä esittelevät laskennallisten menetelmien käyttöä politiikan tutkimuksen kentällä, kolmas pohtii laskennallisten menetelmien institutionalisoitumista suomalaiseen politiikan tutkimukseen. Tekstit siis omalta osaltaan vastaavat Grimmerin (2015) ehdotukseen pyrkiä muodostamaan selkeämmin yhteiskuntatieteellisesti painottunut näkökulma laskennallisten menetelmien käyttöön ja kehitykseen.

Salla-Maaria Laaksosen ja Matti Nelimarkan artikkeli tutkii digitaalista vaalijulkisuutta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Tutkimuksessa laskennallisesti analysoidaan vaalien julkisella agendalla olleet teemat ja yhdistetään saatua tietoa toisaalta poliittisen viestinnän agendatutkimuksen teorioihin ja puolueiden aiheomistajuuden analyysiin. Tuukka Ylä-Anttila, Veikko Eranti ja Anna Kukkonen taas käsittelevät katsauksessaan ilmastonmuutoksesta käytyä julkista keskustelua aihemallinnuksen avulla. Kirjoittajat käyvät läpi menetelmän reunaehtoja ja ehdottavat laadullista validointiprosessia, jonka avulla menetelmää voisi käyttää tekstien kehysanalyysina.

Molemmat tekstit tarkastelevat agendan muodostumista laskennallisesti ja osoittavat samalla, ett√§ laskennalliset menetelm√§t voivat tarjota uusia ty√∂kaluja poliittisten argumenttien tutkimiseen ja sellaisiin politiikan ja poliittisen viestinn√§n polttaviin klassisiin kysymyksiin kuten agendan rakentaminen ja teemojen kehyst√§minen. Ennen kaikkea menetelm√§t mahdollistavat t√§llaisen analyysin tekemisen paljon aiempaa laajemmilla aineistoilla. Molemmat tekstit k√§ytt√§v√§t menetelm√§n√§ ohjaamatonta koneoppimista, tarkemmin aihemallinnusta, mutta sitovat valitun menetelm√§n perinteiseen yhteiskuntatieteelliseen kysymyksenasetteluun. Lis√§ksi tekstit k√§yv√§t keskustelua laskennallisia menetelmi√§ soveltavan yhteiskuntatieteen k√§sitteiden kanssa ‚ÄĒ n√§hd√§ksemme t√§m√§ ei ole vain tarpeellinen, vaan my√∂s v√§ltt√§m√§t√∂n keskustelu.

Professori Pertti Ahonen luo katsauksessaan näkymän laskennallisten menetelmien institutionalisoitumiseen politiikan tutkimuksessa. Hän keskittyy nimenomaisesti laskennallisiin menetelmiin, joita on kehitetty politiikan tutkimuksen institutionalisoituneiden kysymysten tarkasteluun politiikan tutkijoiden toimesta. Ahonen päätyy toteamaan, että laskennallisten menetelmien käyttö politiikan tutkimuksessa on yhä sivupolku, ja varsinkin suomalaisessa politiikan tutkimuksessa melko vähäistä. Ahonen myös aiheellisesti peräänkuuluttaa syvällisempää keskustelua menetelmien filosofisista taustaoletuksista.

Menetelm√§keskustelua onkin yh√§ syyt√§ k√§yd√§, ja sit√§ tulisi k√§yd√§ poikkitieteellisesti. Poikkitieteellisyyden haasteeseen on her√§tty my√∂s tietojenk√§sittelytieteilij√∂iden joukossa (vrt. Wallach, 2018). Oleellista on, ett√§ vaikka laskennallisia menetelmi√§ voi usein soveltaa suoraan ‚Äúout of the box‚ÄĚ, ne eiv√§t ole taikalaatikoita, jotka ratkaisevat aiemmat tutkimukseen liittyv√§t ongelmat ja luotettavuuskysymykset; laadullista tarkastelua ja teorial√§ht√∂isyytt√§ tarvitaan yh√§ rinnalle. Robotti ei vie politiikan tutkijan t√∂it√§, kuten Tuukka Yl√§-Anttila ja kumppanit toteavat analyysinsa p√§√§tteeksi ‚Äď eik√§ ehk√§ datatieteilij√§k√§√§n.

Matti Nelimarkka & Salla-Maaria Laaksonen
Nelimarkka on tutkijatohtori Tietotekniikan laitoksella ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:llä Aalto-yliopistossa ja opettaja Menetelmäkeskuksessa (Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto). Laaksonen on tutkijatohtori Kuluttajatutkimuskeskuksessa (Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto)
Lähteet

  • Beer, David. 2017. The social power of algorithms. Information, Communication & Society 20:1, 1‚Äď13.
  • Bennett, Lance ja Segerberg Alexandra. 2013. The Logic of Connective Action‚ÄĮ: Digital Media and the Personalization of Contentious Politics. Cambridge: Cambridge University Press.
  • boyd, danah ja Crawford, Kate. 2012. Critical Questions for Big Data. Information, Communication & Society 15:5, 662‚Äď679.
  • Castells, Manuel. 2007. Communication, Power and Counter-Power in the Network Society. International Journal of Communication 1:29, 238-266.
  • Chadwick, Andrew. 2013. The Hybrid Media System: Politics and Power. Oxford: Oxford University Press.
  • Gillespie, Tarleton. 2010. The politics of ‚Äúplatforms.‚ÄĚ New Media and Society 12:3, 347‚Äď364.
  • Grimmer, Justin. 2015. We Are All Social Scientists Now: How Big Data, Machine Learning, and Causal Inference Work Together. PS: Political Science & Politics 48:01, 80‚Äď83.
  • Grimmer, Justin ja Stewart, Brandon M. 2013. Text as Data: The Promise and Pitfalls of Automatic Content Analysis Methods for Political Texts. Political Analysis 21:3, 267‚Äď297.
  • Juris, Jeffrey. 2012. Reflections on #Occupy Everywhere: Social Media, Public Space, and Emerging Logics of Aggregation. American Ethnologist 39:2, 259‚Äď79.
  • Kitchin, Rob. 2014. Big Data, new epistemologies and paradigm shifts. Big Data & Society 1:1, 1‚Äď12.
  • Lazer, David, Pentland Alex, Adamic Lada, ym. 2009. Life in the network: the coming age of computational social science. Science 323:5915, 721‚Äď723.
  • Neyland, Daniel ja M√∂llers, Norma. 2016. Algorithmic IF ‚Ķ THEN rules and the conditions and consequences of power. Information, Communication & Society 4462, 1‚Äď18.
  • Spencer, David. 2018. Fear and hope in an age of mass automation: debating the future of work. New Technology, Work and Employment 33:1, 1‚Äď12.
  • Wallach, Hanna. 2018. Computational social science ‚Ȇ computer science + social data. Communications of the ACM 61:3, 42‚Äď44.

Politiikkaa ja demokratiaa käyttöliittymätutkimuksen näkökulmasta

Politiikka ja demokratia ovat hankalia termejä: ne voivat viitata niin valtiomuotoon, päätöksentekojärjestelmään, yhteisesti sovittuihin sääntöihin, organisaation toimintaan tai vaikka mihin muuhun. Viimeistään nyt on ilmeistä kaikille, että teknologiat vaikuttavat siihen, kuinka demokratia toimii ja politiikka muotoutuu. Ajankohtaisista esimerkeistä mainittakoon presidentti Trumpin sosiaalisen median aktiivisuus ja markkinointi tai kansalaisaloitteiden keräämiseen tarkoitettu verkkoalusta.

Tutkimuskirjallisuudessa teknologian ja demokratian sek√§ politiikan yhteys on toki ollut esill√§ jo pitk√§√§n. Esimerkiksi Dahlberg (2001) sek√§ Becker (2001) molemmat kuvittelivat, ett√§ teknologia voi parantaa demokraattista osallistumista ja mahdollistaa avoimemman sek√§ keskustelevamman kansalaisosallistumisen. Toisaalta, esimerkiksi Hindman (2009) on korostanut uuden teknologian mahdollisesti haittaavan demokraattisen yhteiskunnan kehittymist√§ esimerkiksi hakukoneiden ottaessa vallan informaation v√§lityksest√§. T√§t√§ kirjallisuutta on runsaasti ja kolme l√§hdett√§ ei tee kunniaa kaikille ajatuksille, joita on esitetty. Minua kiinnosti kuitenkin tarkemmin tietyn tieteenalan ‚Äď k√§ytt√∂liittym√§tutkimuksen ‚Äď n√§k√∂kulma t√§h√§n tematiikkaan. K√§ytt√∂liittym√§tutkijoilla on keskeinen rooli teknologian ja ihmisten v√§lisen vuorovaikutuksen tutkimisessa, jolloin teknologian ja yhteiskunnan v√§linen vuorovaikutus olisi varmaan heille kiinnostava aihepiiri.

Yhteensä erilaisilla politiikka- ja demokratia-avainsanoilla artikkeleita löytyi noin 500 kappaletta ACM Digital Librarystä. Tämä voi tuntua paljolta, mutta 1980-luvun alusta syntyneelle yhteisölle artikkelit ovat kuin tippa meressä ja muodostavat noin prosentin käyttöliittymätutkimuksen kokonaisjulkaisuista. Esimerkiksi sosiaalista mediaa on tutkittu noin 1200 artikkelin voimin ja tekstin syöttämistä päälle 300 artikkelin voimin. Systemaattisesti luokittelemalla tunnistin politiikka- ja demokratia-kirjallisuudesta 14 erilaista lähestymistapaa politiikkaan.

Selkeästi isoin ryhmä oli akateemisen yhteisön ylläpitämiseen keskittyneet artikkelit, esimerkiksi työpatjakuvaukset, paneelit ja muut keskustelutilaisuudet. Myös yllättävän monissa esipuheissa mainitaan politiikka sanana, mikä ilmaisee yhteisön mielenkiintoa poliittisia aiheita kohtaan. Ei ole kuitenkaan täysin ilmeistä, johtaako tämä yleinen mielenkiinto akateemiseen tutkimukseen.

Samoin politiikka ja demokratia sallivat käsittelyn monista näkökulmista. Toisaalta, politiikalla voitiin viitata organisaatioihin ja niissä tapahtuvaan sisäiseen politikointiin tai kansalaisjärjestöihin poliittisina toimijoina. Samaan aikaan julkisten palveluiden tuottaminen ja palautteen antaminen tai julkisten palveluiden saavutettavuus ovat myös kysymyksiä demokratiasta ja politiikasta.  Politiikkaan liittyy olennaisesti myös kommentaarit mitä erilaisimmista policyistä käyttöliittymätutkimuksen alalla.

Edelliset esimerkit jo osoittavat, että aihepiirit ovat hyvin erilaisia ja niillä ei välttämättä ole kovinkaan paljon tekemistä toistensa kanssa. Myös teknologian saatavuuden paraneminen (demokratisoituminen) sekä keskustelu arvoista, yhteiskunnasta ja teknologiasta liittyvät artikkelihaussa demokratiaan ja politiikkaan.

Sosiaalinen media on tietysti osana analyysiä, sen voi nähdä jopa kolmena erilaisena lähestymistapana. Tutkijat ovat keskittyneet poliittiseen viestintään eli tutkineet miten sosiaalinen media toimii esimerkiksi vaalien tai muiden isojen poliittisten tapahtumien alla. Toisaalta, menetelmällisesti painottuneet tutkijat liittyvät politiikkaan ja demokratiaan varsin vähäisesti: poliittinen keskustelu muodostaa heille hyvän aineiston, johon soveltaa uusimpia (koneoppimis)menetelmiään ja miettiä niiden toimivuutta. Lisäksi uutisten valikoivasta lukemisella on selvästi oma yhteisönsä.

Kaiken tämän keskellä on vielä kaksi kirjallisuusryhmää, jotka yhteiskunnan vaikuttamisen kannalta ovat mielenkiintoisia. Jotkut tutkijat ovat miettineet, miten teknologia voisi tukea naapurustoja ja niihin osallistumista. Toisaalta, osa tutkijoista on keskittyneet pohtimaan osallistumisen teknologista tukemista ja käyttöliittymätutkimuksen mahdollisuuksia siinä.

Mit√§ t√§st√§ kaikesta siis voi sanoa? P√§√§ns√§ryn lis√§ksi kirjallisuuskatsaus n√§ytt√§√§, ett√§ demokratian ja politiikan sateenvarjo on k√§ytt√∂liittym√§tutkimuksessa varsin laaja. T√§m√§ ei ole v√§ltt√§m√§tt√§ yll√§tys, mutta k√§sitteiden ‚Äď kuten ‚ÄĚcivic engagement‚ÄĚ k√§ytt√∂ eri konteksteissa voi sotkea akateemista yhteis√∂√§ ja haitata omalle tutkimukselle keskeisten artikkelin l√∂yt√§mist√§.

Olen nyt käymässä läpi tarkemmin kirjallisuutta osallistumisen tukemisesta. Mitä osallistumisen tutkimuksen yhteisö voisi oppia käyttöliittymätutkijoilta ja toisaalta mitä käyttöliittymätutkimusyhteisö voisi hyötyä yhteiskuntatieteestä? Puhun näistä ajatuksista tarkemmin 11.4. maksuttomassa HY+aamu-tilaisuudessa.

 

Verkon medialogiikan √§√§rell√§: kiertoa ja karnevaalia

2494191157_074aec5afe_m
Kuva: Kevin Dooley @Flickr

Tämän päivän poliitikko joutuu asiakysymysten lisäksi opettelemaan myös taitoja mediassa esiintymiseen. Lehdistö seuraa vaaleja ja politiikan tapahtumia herkeämättä. Television vaaliohjelmat ovat 1960-luvulta alkaen olleet merkittävä kenttä vaalikeskustelulle. Toimittajat päivystävät eduskuntatalon kahvilassa ja Säätytalon oven takana neuvottelujen aikana. Maamme suurin keskustelupalsta Suomi24 on perustanut oman vaalikanavansa. Poliitikkojen twiittejä seuraavat niin media kuin tavalliset kansalaisetkin. Julkisuuteen saattavat nousta yhtä lailla lautakasat, tekstiviestit kuin poliittiset lausunnotkin.

Viestinn√§n tutkijat kutsuvat t√§t√§ ilmi√∂t√§ politiikan ‚Äď tai mink√§ tahansa muun toiminnan ‚Äď medioitumiseksi. Medioitumisteorian mukaan erilaiset organisaatiot ja muut toimijat joutuvat muokkaamaan omaa toimintaansa median logiikan mukaiseksi. K√§yt√§nn√∂ss√§ t√§m√§ tarkoittaa sit√§, ett√§ asiantuntijoiden on oltava jatkuvasti valmiina kertomaan omista n√§kemyksist√§√§n ja vastaamaan erilaisiin v√§itteisiin median kent√§ll√§. Tiukimman tulkinnan mukaan he joutuvat perustelemaan koko olemassaolonsa ja legitimiteettins√§ mediassa. Voidaan jopa v√§itt√§√§, ett√§ mediasta on tullut yksi politiikan keskeinen instituutio, joka n√§yttelee erityisen t√§rke√§√§ roolia ep√§kohtien paljastamisessa ja skandaalien rakentamisessa ‚Äď mutta my√∂s √§√§nest√§jien tavoittamisessa.

My√∂s verkkojulkisuus ja sosiaalinen media ovat osa t√§t√§ toiminnan kentt√§√§. Verkon merkitykseen on kiinnitetty paljon huomiota viestinn√§n ja politiikan tutkimuksessa. Keskustelussa n√§kyv√§t rinnakkain sek√§ vahva toivo demokratian lis√§√§ntymisest√§ vuorovaikutteisen viestinn√§n avulla ett√§ skeptisemm√§t n√§kemykset uusien viestint√§v√§lineiden roolista. Tilastojen valossa merkitt√§vyys vaikuttaa viel√§ pienelt√§. Esimerkiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sosiaalisen median kautta vaaleja kertoi seuranneensa yhdeks√§n prosenttia v√§est√∂st√§. Siit√§kin huolimatta poliittiset toimijat n√§ytt√§v√§t omaksuneen verkkoareenat yhdeksi vaalikamppailun osa-alueeksi ‚Äď t√§rkeimp√§n√§ kannustimena kenties toimittajien aktiivinen sosiaalisen median k√§ytt√∂.

Medioitumisen näkökulmasta on mielenkiintoista kysyä, mikä on se medialogiikka, joka verkon julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa vallitsee ja johon poliittiset toimijat joutuvat tällä julkisuuden kentällä mukautumaan. Minkälaiset median muodot ja toimintatavat ovat erityisen tyypillisiä sosiaaliselle verkkojulkisuudelle? Vastaan kysymykseen yhdistämällä mediatutkija Nick Couldryn ajatuksia digitaalisesta medioitumisesta sekä verkkotutkija danah boydin näkemyksiä verkkoyleisöistä.

Huomiotalous ja kuvien voima. Verkossa taistellaan konkreettisesti sisältövirtojen keskellä elävien yleisöjen huomiosta. Siksi monet verkkotekstin lajityypit ovat kehittyneet melko lyhyiksi, keskeisimpänä esimerkkinä mikroblogipalvelu Twitter. 140 merkin mittaiseen viestiin jaksaa helposti keskittyä, mutta sanoman tiivistäminen näin lyhyeen tilaan vaatii harjoittelua. Samalla verkkojulkisuuden sisällöt ovat hyvin monimuotoisia ja multimodaalisia: niissä yhdistyvät sulavasti teksti, kuva ja ääni. Näistä erityisesti kuvallisen ja videomuotoisen viestinnän rooli on viime vuosina ollut kasvussa samalla, kun tekstimuotoinen viestintä typistyy yhä lyhyemmäksi. Kuvat ovat toistaiseksi olleet tehokas keino nousta esiin sisältöjen virrasta. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni poliitikko päätyy rakentamaan vaalikampanjaa varsinkin nuorison keskuudessa suosittuun kuvanjakopalvelu Instagramiin.

Sis√§lt√∂jen kierto. Tutkijat korostavat sit√§, kuinka viestit el√§v√§t omaa el√§m√§√§ns√§ verkkoareenoilla. Danah boyd k√§ytt√§√§ n√§kym√§tt√∂mien yleis√∂jen k√§sitett√§ kuvaamaan sit√§, kuinka sis√§ll√∂n julkaisemisen hetkell√§ verkkopalveluissa yleis√∂ ei ole konkreettisesti n√§kyvill√§, ja siksi sen laajuutta on vaikea k√§sitt√§√§. Samasta syyst√§ sis√§ll√∂t voivat p√§√§ty√§ sellaisille areenoille, joille niit√§ ei ollut alun perin tarkoitettu.¬†Verkkosis√§lt√∂ onkin pysyv√§√§ ja toistettavissa ‚Äď julkaistut sis√§ll√∂t on helppo kopioida, ja sen vuoksi ne siirtyv√§t helposti alustalta toiselle ja s√§ilyv√§t saatavilla, vaikka alkuper√§inen versio poistettaisiinkin. Erilaisten hakukoneiden avulla verkkosis√§ll√∂t ovat my√∂s etsitt√§viss√§ vuosia tai vuosikymmeni√§ julkaisuajankohdan j√§lkeenkin.

Luova karnevaali. Politiikan näkökulmasta tämä tarkoittaa tietysti sitä, että pienetkin virheet ja tulkinnanvaraiset lausunnot tai päivitykset voivat jäädä kummittelemaan verkossa. Näihin kummituksiin liittyy usein myös verkon musta huumori ja karnevalistinen kulttuuri, jossa viestin merkityksiä muunnellaan välineelle tyypillisten kulttuuristen konventioiden keinoin. Tunnetuin esimerkki tästä ovat erilaiset meemit, joista poliitikotkin ovat saaneet osansa. Esimerkiksi yhtenä vaalikevään tuotoksena liikkuu kuvamanipulaatioita, joissa keskustan Juha Sipilä on siirretty promokuvasta makoilemaan mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Meemin ympärillä käyty keskustelu on samalla hyvä esimerkki siitä, että poliittista puhetta saattaa verkossa esiintyä yllättävilläkin areenoilla.

Medioitumisen näkökulmasta tilanne verkossa on oikeastaan kahtalainen. Toisaalta periaatteessa kenellä tahansa on mahdollisuus ryhtyä viestin välittäjäksi ja lähestyä julkisuudessa poliitikkoja tiukoilla kysymyksillä tai haastaa heidän legitimiteettiään karnevalistisilla esityksillä. Toisaalta myös poliittisilla toimijoilla itsellään, niin ehdokkailla kuin puolueillakin, on mahdollisuus ylläpitää eräänlaista omaa mediaa: hyödyntää verkon eri ilmaisumuotoja ja hankkia julkisuutta perinteisen median ohitse. Tavoitettavuuden kannalta oma media on kuitenkin rajallinen, sillä sinne eksyvät todennäköisesti vain jo valmiiksi kiinnostuneet. Miten verkossa voisi tavoittaa siirtyvät äänestäjät tai poliittisesti kodittomat? Voisiko verkossa herättää myös politiikasta vieraantuneet keskustelemaan poliittisista teemoista? Tästä sekä erilaiset meemikeskustelut, Tahdon-kampanjat että edelliset presidentinvaalit Facebook-pöhinöineen ovat hämmentäviä mutta toiveikkaita esimerkkejä.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Viite ‚Äď Tieteen ja teknologian vihre√§t ry:n vaalilehdess√§ kev√§√§ll√§ 2015.

#vaalit2015: alustavia analyyseja eduskuntavaalip√∂hin√§st√§ sosiaalisessa mediassa

Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen Digivaalit 2015 -tutkimushanke, jonka takana ovat Matti, Salla ja Arto tämän blogin kirjoittajista, tutkii verkossa muodostuvaa julkisuutta eduskuntavaalien ympärillä. Aineiston keruu jatkuu vaalipäivään asti, mutta alustavia analyyseja tehtiin jo vaaliviikolla.

Lähes kahdensadantuhannen vaalitwiitin analyysi osoittaa, että hashtageista on tullut keskeinen kampanjointimuoto myös politiikassa. Puolueiden lisäksi vaalikeskusteluun verkossa osallistuvat aktiivisesti erilaiset kansalais- ja etujärjestöt. Keskustelu on kuitenkin keskittynyttä ja jakautunutta: äänekkäimmät ehdokkaat löytyvät Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä ja poliittiset ryhmittyvät viestivät enimmäkseen keskenään.

Tutkijat havaitsivat, että Twitter-tili löytyi kaikkiaan 938 kansanedustajaehdokkaalta kaikista 2146:sta, eli kaikkiaan 44 prosenttia ehdokkaista on läsnä Twitterissä. Lienee siis liioittelua väittää näitäkään vaaleja ainakaan Twitter-vaaleiksi, vaikkakin Twitterissä läsnä oli kaksi kertaa enemmän ehdokkaita kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

Hashtag- eli aihetunnistevaaleiksi niitä sen sijaan voisi kutsua. Puolueiden lisäksi monet erityyppiset toimijat kansalaisjärjestöistä mediaan ovat rakentaneet omia kampanjoitaan erilaisten hashtagien ympärille. Formaattiin liittyy kiinteästi myös äänestyslupausten kerääminen kansalaisilta sekä ehdokkaiden rekrytointi kampanjan arvojen taakse.

T√§llaisia kampanjoita olivat muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liiton #koulutuslupaus, eri lasten- ja nuortenj√§rjest√∂jen yhteinen #huoneentaulu-kampanja sek√§ ymp√§rist√∂j√§rjest√∂jen ja yritysten yhdess√§ tekem√§ #energiaremontti2015-kampanja. Lis√§ksi l√§hes jokaiselta puolueelta l√∂ytyi oma kampanjahashtag ‚Äď samoin kuin lukuisilta yksitt√§isilt√§ ehdokkailta. Osa n√§ist√§ kampanjoista on mobilisoinut paljonkin Twitterin k√§ytt√§ji√§, sill√§ ne n√§kyv√§t koko aineiston suosituimpien hashtagien listalla.

Eniten äänessä vihreät ja kokoomus Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireistä

Vaaliaiheinen twiittailu aktivoitui helmikuun alussa, ensimmäisen kerran yli 2 000 twiittiä päivässä naputeltiin 9.2. ja 18.3. valittuja aihetunnisteita käyttäen twiitattiin jo 8 355 kertaa.

yleinen_vaalikeskustelu

Vaikuttaa myös siltä, että politiikkaa on arkista toimintaa, sillä twiittailu on aktiivisinta viikolla ja hiljenee viikonlopuiksi. Tarkasteltujen asiasanoiden osalta noin 16 000 twiittiä kirjoittivat ehdokkaat, kun taas suurimman osan Р91% kaikista viesteistä Рkirjoittivat muut toimijat; äänestäjät, etujärjestöt sekä median edustajat.

Twiittien jakaumaa tarkastellessa selvi√§√§ my√∂s, ett√§ Twitterin k√§ytt√∂ on paitsi puolueittain my√∂s alueellisesti jakautunut — eniten twiittej√§ lokakuusta vaaliviikon torstaihin menness√§ l√§hettiv√§t vihreiden ja kokoomuksen ehdokkaat Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireist√§ (ks. Taulukko 1, Kuva 1).

dv2015_twiititpuolueittain

Kuva 1. Ehdokkaiden twiittien määrä yhteensä

Hashtagien eli aihetunnisteiden avulla voidaan yleisellä tasolla tarkastella keskustelun aihepiirejä vaalikeskustelussa (ks. Kuva 2, Kuva 3). Yleisten #vaalit2015 ja #politiikka -tunnisteiden yhteydessä käytettiin eniten puolueisiin viittaavia aihetunnisteita. Niiden jälkeen yleisiksi puheenaiheiksi nousivat myös #talous, #työ, turvallisuuspolitiikka eli #turpo, #vaalikoneet sekä #sote. Myöhemmin hankkeessa tutkijat selvittävät teemojen liikkumista verkon julkisuudessa kaikkien tekstisisältöjen tasolla laskennallisen analyysin keinoin.

dv2015_hashtagitpuolueittain

Kuva 2. Hashtagien käytön jakautuminen eri puolueiden ehdokkaiden kesken.

dv2015_yleisimmathastagit

Kuva 3. Suosituimmat hashtagit aineistossa. Yleiset vaali-, politiikka- tai eduskunta-sanat on poistettu.

Kuplia ja valtarakenteita

Sosiaalisen median ja politiikan tutkimuksessa on jo pitkään analysoitu oikean maailman ja digitaalisen maailman välistä yhteyttä. Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että yleensä esillä ovat samat henkilöt ja teemat, jotka ovat näkyvillä muuallakin. Tämä on herättänyt keskustelua siitä, kuinka edustava sosiaalinen media lopulta on.

Digivaalit 2015 -hankkeen tekemä verkostoanalyysi (ks. Kuva 4)  tunnisteella #vaalit2015-merkityistä twiiteistä ja Instagram-viesteistä paljastaa, että ainakin näissä palveluissa vaaliviestintä pysyy puoluepoteroissaan. Verkostokuvaajassa yhdessä esiintyneet hashtagit ja käyttäjät asettuvat lähelle toisiaan, ja suosituimmat hashtagit ja käyttäjät näkyvät suurempana.

Screen Shot 2015-04-19 at 20.06.48

Kuva 4. Verkostoanalyysi #vaalit2015-aihetunnisteella merkityistä viesteistä Twitterissä ja Instagramissa. (ks. isompi pdf-versio tästä)

Pääministeripuolue Kokoomus ja ennakkosuosikki Keskusta erottuvat omana ryhmänään sekä aihepiireinä että keskenään viestivinä toimijoina. Vastaavasti Vihreät erottuvat omana keskustelukuplanaan: he ovat aktiivisia, mutta enimmäkseen keskenään. Kolmas selkeä ryhmittymä on puolueista irrallaan: lasten ja nuorten järjestöt ja heidän kampanjahastaginsa herättävät paljon keskustelua, jossa muutamia kansanedustajaehdokkaitakin on mukana. Voisi ajatella, että tämän aiheen nouseminen näin selkeästi esille kertoo siitä, että nuoremmat ikäpolvet järjestöineen ovat verrattain aktiivisia Twitterin ja Instagramin käyttäjiä.

Vaaliaineistojen analyysi jatkuu

Digivaalit 2015 -tutkimushanke on yhdessä Kansalliskirjaston kanssa kerännyt alkuvuoden ajan eri sosiaalisen median palveluista vaaleihin liittyviä sisältöjä. Hankkeen päätavoitteena on selvittää, miten eri mediat vaikuttavat vuorovaikutuksessa keskenään ja kuka verkkojulkisuuden keskustelua hallitsee.

Tässä julkaistuja analyyseja varten tutkijat analysoivat yli 175 000 kappaletta 13.11.2014 Р16.4.2015 lähetettyjä twiittejä, jotka oli merkitty asiasanoilla #valet2015, #vaalit2015, #vaalit, #politiikka tai sisälsivät sanat vaalit, poliitikko, politiikka tai poliitikot. Verkostoanalyysissa on mukana myös Instagram. Aineiston keruu on tehty yhteistyössä Sometrik Oy:n kanssa. Ehdokkaiden tiedot ja käyttäjänimet saatiin avoimesti julkaistuista Helsingin Sanomien ja Yleisradion vaalikonedatoista.

Digivaalit 2015-hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT sekä Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC. Projektin rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö. Tutkimus jatkuu vaalien jälkeen tarkemmalla analyysillä vaalikeskustelusta sekä sosiaalisen median ja perinteisen median vuoropuhelusta. Kansalliskirjaston keräämät verkkoaineistot  ovat asiakkaiden käytössä Kansalliskirjastossa ja muissa vapaakappalekirjastoissa, Eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa.

Lisätietoa Digivaalit 2015-hankkeesta:
https://www.hiit.fi/digivaalit-2015

digivaalit2015@hiit.fi
Tutkija Matti Nelimarkka / 050 52 75 920
Tutkija Salla-Maaria Laaksonen / 050 415 6576
Tutkimusavustajat Arto Kekkonen, Mari Marttila ja Mari Tuokko.

Digivaalit 2015 -tutkimusryhmä päivystää 17.4. Р25.4.; pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse digivaalit2015@hiit.fi . Vastaamme mielellämme kysymyksiin jotka liittyvät sosiaalisen median käyttöön vaaleissa sekä selvitämme mahdollisuuksien mukaan vastauksia myös tarkempiin kysymyksiin toimittajien pyynnöstä. Huomioithan kuitenkin, että joidenkin analyysien tekeminen näin isolla aineistolla saattaa viedä aikaa.

Vielä vähän mietteitä Twitter-eliitistä

Tviittien politiikkaa -tutkimushankkeen väite, että Twitteriä käyttää Suomessa ennen muuta politiikan ja journalismin eliitti, aiheutti tietysti visertimessä kosolti vastaväitteitä ja itseironista höröttelyä. Kuvaavaa lienee kuitenkin, että kun tutkimuksen tuloksia esiteltiin viikko sitten maanantaina Päivälehden museossa, tapahtumaan liittyvä hashtag #tviitpol pomppasi Suomi-Twitterin seitsemänneksi suosituimmaksi. Kyseessä on Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston yhteinen, laskennallisen yhteiskuntatieteen menetelmiä hyödyntänyt tutkimus.

Eliisa Vainikka ja Jukka Huhtamäki esittelivät tilaisuudessa poliitikkojen ja politiikan toimittajien Twitter-verkostosta tehtyä analyysiä. 34 korkeassa eliittipoliitikkoa ja 39 politiikan toimittajaa seuranneen tutkimuksen perusteella poliitikot ja toimittajat seuraavat vuorovaikuttavat Twitterissä runsaasti keskenään, verkosto on siis hyvin tiivis. Jokusella poliitikolla, kuten Alexander Stubbilla ja Pekka Haavistolla, on huomattavasti keskivertoa eliitti-Twitter-poliitikkoa enemmän kontakteja myös kuplan ulkopuolelle.

Toimittajilla seurattavia on poliitikkoja enemmän, ja suosituimpien seurattavien listan kärkikahinoihin pomppaa päivänpolitiikan ulkopuolelta Juhana Vartiainen, joskaan aivan taviskäyttäjänä häntäkään ei ehkä voi pitää. Niin toimittajilla kuin poliitikoillakin ykkössijaa pitää Mikael Jungner.

Toisessa osatutkimuksessa oli seurattu ehdokkaiden Twitter-käyttöä eurovaalien alla. Tuloksista muutamat olivat hieman yllättäviä. Ensinnäkin 20:n kärkeen tviittien määrän perusteella mahtuneet ehdokkaat olivat kaikki yli nelikymppisiä, joten mistään erityisesti nuorison hallitsemasta mediasta ei ole kyse.

Ehkä aavistuksen yllättävää oli sekin, että näistä 16 oli politiikan veteraaneja ja lopuistakin kolmella oli poliittista taustaa tai televisiosta tutut kasvot. Lopulta eniten tviitanneiden joukossa oli tutkija Erkka Railon mukaan vain yksi aito aloittelija. Vähemmän yllättävää oli se, että kun kriteeriksi muutettiin saatujen vastausten määrä, listaa dominoivat vielä voimakkaammin jo asemansa vakiinnuttaneet poliitikot.

Verkkojulkisuuden raadollisuutta kuvaa hyvin se tosiseikka, että top 20 paitsi tuotti 40 prosenttia kaikista eurovaaliehdokkaiden tviiteistä, myös keräsi 45 prosenttia kaikista vastauksista. Kuten Matthew Hindman osoittaa kirjassaan The Myth of Digital Democracy, vastaavaa keskittymistä havaitaan internetissä kaikkialla kirjojen verkkokaupasta poliittisiin blogeihin, joten ei tämäkään varsinaisesti yllätyksenä tullut.

Ei siis ollut sosiaalisesta mediasta tämänkään julkistuksen perusteella demokratian pelastajaksi. Perinteiset valta-asetelmat toistuvat Twitterissäkin, ja vaikka viestin lähettäminen on halpaa, kuulluksi tuleminen vaatii työtä tai vankan aseman.

Toki Twitterissä tapahtuva vuorovaikutus voi olla itsessään kiinnostavaa. Kommentaattorina toiminut toimittaja Janne Zareff kaipasi tutkimusta nimenomaan siitä, mistä Twitterissä oikeastaan puhutaan. Lisäksi toiveita esitettiin siitä, että Twitterissä tapahtuessaan eliitin sisäinen vuorovaikutus tulee läpinäkyvämmäksi. Palvelun viihdyttävimpiä käyttötarkoituksia onkin poliitikkojen ja toimittajien keskinäisen piikittelyn seuraaminen. Tosin Zareff huomautti, että Twitterissä tapahtuva vuorovaikutus on luonteeltaan äärimmilleen tyyliteltyä ja muistuttaa sellaisena kenties pikemminkin vuorovaikutuksen performanssia.

Muutamissa puheenvuoroissa toistui ajatus siitä, että Twitter on palveluna nuori ja sen mahdollisuudet kasvavat jahka massat löytävät Suomessakin palvelun. Itse pidän kuitenkin hyvin mahdollisena sitä, että Twitterin aktiivinen käyttäjäkunta ei meillä enää juurikaan kasva. Mistään kovin nuoresta palvelustahan ei todellisuudessa ole kyse, sillä Twitterkin on ollut olemassa jo lähes vuosikymmenen.

Näkökulmia osallistumiseen verkossa

Meille politiikan tutkijoille osallistuminen on tuttu k√§site: pohdimme esimerkiksi √§√§nest√§mist√§, mielenosoituksia ja p√§√§t√∂ksen syntymist√§. Siksi my√∂s verkko ja sen mahdollisuudet osallistumisen kannalta ovat l√§hell√§ politiikan tutkimusta (verkko-osallistumisen hyvi√§ k√§sitteellistyksi√§, katso S√¶b√ł et al., 2008; Rose & Sanford, 2007). Kiireisille lukijoille tiedoksi, ett√§ lopussa on tiivistelm√§.

Politiikan tutkimus?

Niin, olen politiikan tutkija. Useimmat ajattelevat, että sen takia minua kiinnostaisi vaalit, puolueet ja eduskunta. Kuitenkin, politiikan tutkimuksen sisällä kysymykset näetään laajempina. Esimerkiksi verkko-osallistumista tutkinut Graham (2012) esittää , osallistumisen ei sinäänsä tarvitse olla traditionaalisen politiikka-käsityksen mukaista, vaikkakin tutkimuksen juuret toki ovat siellä. Grahamin avaus laajentaa politiikan tutkimuksen menetelmiä ei poliittiseen aiheeseen, televisio-ohjelman keskustelusivuihin, ja tässä mielessä osoittaa politiikan tutkimuksen lähestymistavan toimivan myös ei poliittisiin teemoihin.

Mahdollisuus vs. osallistuminen

T√§rke√§ n√§k√∂kulma on eriytt√§√§ osallistumisen mahdollisuus varsinaisesta osallistumisesta. Aiheesta kirjoittanut Stromer-Galley (2004) kuvaa n√§it√§ kahta eri puolta ‘interaction-as-product’ ja ‘interaction-as-process‘ –termein. H√§nen keskeinen ajatus on, ett√§ on olemassa v√§lineit√§ jotka tukevat osallistumista eri tavoin, k√§ytt√∂liittym√§kirjallisuuden sana ‘affordanssi’ sopii mielest√§ni t√§h√§n yhteyteen: on olemassa tuotteita, jotka tukevat erilaisia osallistumisia erilaisin tavoin.

Esimerkiksi blogin tapauksessa kommentointimahdollisuus on tälläinen tuote, joka tukee keskustelua. Toisaalta se, että kommentointi on mahdollista blogissa ei kerro mitään siitä, tapahtuuko kommentointia oikeasti tai onko sillä mitään merkitystä. Silloin siirrymme pohtimaan prosessinäkökulmia: kuinka osallistuminen aidosti toimii ja vaikuttaa? Onhan mahdollista, että järjestelmässä on erittäin hyvät mahdollisuudet osallistua, mutta osallistumisen prosessia ei ole olemassa, jolloin osallistuminen jää vain näennäiseksi piilo-osallistumiseksi. Esimerkiksi organisaatioden tapa käyttää sosiaalista mediaa tällä hetkellä, jää usein tälle näiennäisen osallistumisen tasolle (esimerkiksi poliitisten toimijoiden osalta, Golbeck et al., 2010; Lilleker et al., 2012; Schweitzer, 2011).

Näiden kahden aspektin erottaminen on merkittävää juuri sen takia, että kyseessä ei ole sama ilmiö, mutta ne ovat voimakkaasti liittyneitä toisiinsa: jos verkossa ei tarjota mahdollisuutta osallistua, niin tällöin osallistumisen vaikuttavuus ei ole mielekäs kysymys. Toisaalta, pelkkä mahdollisuus osallistua ei takaa, että osallistuminen vaikuttaisi mihinkään: mahdollisuus osallistua ilman osallistumisen prosessia johtaa vain näennäiseen osallistumiseen, mikä sellaisenaan ei riitä tyydyttämään politiikan tutkijoiden unelmia aktiivisesta kansalaisuudesta.

Mitä on laadukas osallistuminen?

Viimeiseksi osallistumisen teemaksi tässä tekstissä nostaisin osallistumisen arvioinnin: mitä on hyvä osallistuminen ja mistä sen tunnistaa? Tässä kohtaa on hyvä mainita kuuluvansa deliberatiiviseen koulukuntaan, jolle keskeistä on rationaalinen hyvässä hengessä tapahtuva keskustelu, missä mielipiteiden vaihtojen kautta saavutetaan yhteinen ymmärrys ongelmakentästä ja ratkaisu tähän ongelmaan. Tämä ei tietenkään ole ainoa näkökanta (katso esimerkiksi Dahlberg, 2011), mutta tässä kirjoituksessa käsitellään erityisesti tästä näkökulmasta.

Deliberatiivisen demokratian kautta keskeiseksi teemaksi nousee keskustelun laatu, mitä onkin verkkotutkimuksen piirissä käsitelty runsaasti (esimerkiksi Wilhelm, 1998; Wright & Street, 2007; Dahlberg, 2001). Liittyykö käyty keskustelu asiaan, eli onko se relevanttia? Huomioiko keskustelun vastaukset aiempaa keskustelua vai onko keskustelu vai huutelua, kuuntelematta? Ja, säilyykö keskustelu kaikkia osapuolia arvostavana ja kohteliaana, vaikka käsiteltävät asiat olisivat ikäviä? Nämä ovat esimerkkejä deliberatiivisen näkemyksen mukaisesta hyvästä keskustelusta.

Smithin (2009) ajatuksia lukeneena nostan esille myös määrällisen puolen tässä: voiko osallistumista sanoa onnistuneeksi, jos osallistujina on vain keski-ikäisiä valkoisia miehiä? Monipuolisuus ja tasapuolisuus ovat keskeisiä kriteereitä otettavaksi mukaan laadun käsitteeseen. Luonnollisesti en ole tämänkään ajatuksen kanssa täysin yksin, aiemmat tutkimukset esimerkiksi nostavat esille iän, koulutuksen ja tekniikan käyttötaitojen merkityksen (esimerkiksi Strandberg, 2012; Blank & Reisdorf, 2012).

Toisaalta, olen myös vakuuttunut Baek et al. (2012) argumentaatiosta kokemuksen nostamisesta osaksi tätä arviointikehikkoa. Hän huomauttaa, että osallistujien kokemus tasapuolisuudesta on yhtä merkittävä osatekijä kuin aiemmin yllä mitattu objektiivinen käsitys tasapuolisuudesta. Voiko hyvää osallistumista olla, jos osallistujat eivät koe osallistumisen olevan hyvää?

Mitä nyt sanottiinkaan?

Olen nyt pyrkinyt koostamaan jotakin ajatuksia osallistumisesta ja osallistumisen tutkimuksesta verkossa. Ensimmäinen ajatus keskittyi siihen, että politiikan tutkimuksen menetelmiä, käsitteitä ja lähestymistapoja tulisi soveltaa laajemmin myös verkkotutkimuksessa: älkää siis kokonaan unohtako meitä, vaan tulkaa rohkeasti juttelemaan!

Toiseksi, osallistumisen suhteen on syytä erottaa mahdollisuus ja todellisuus. Todellisuuden tutkimus on tietenkin antoisampaa, mutta myös tekniikan tarjoamien mahdollisuuksien analyysi on tärkeää: missä ei voi puhua, siellä on vaiettava.

Viimeiseksi nostin esille kolme eri suuntaa, mistä osallistumista voisi käytännössä tutkia:

  • osallistumisen laatu
  • osallistujien koostumus
  • osallistujien kokemus

Minullekkaan ei ole täysin selvää, miten nämä kolme suuntaa liittyy toisiinsa ja onko niistä jokin erityisen tärkeä, mutta ne kaikki ovat osana osallistumista.

Kansanedustajat ja sosiaalinen media vaaleissa 2011

Tutkimme vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, miten valitut edustajat käyttivät sosiaalista mediaa vaalien aikana sekä viikon vaalien jälkeen. Tutkimusraportti (The use of social media in the Finnish Parliament Elections 2011, pdf), jonka tuloksia esittelimme vastikään myös Rajapinta-ryhmässä Viestinnän tutkimuksen päivillä, on nyt ladattavissa verkosta CRC:n sivuilta.

Tutkimuksessa tarkastellut palvelut olivat blogit, Facebook, Twitter, YouTube ja Flickr. Raportissa siis mukana kaikki valitut 200 edustajaa sekä lisäksi puoluetason tietoja.

Yleisesti havaintojen perusteella voidaan todeta, etteivät vuoden 2011 eduskuntavaalit vielä olleet ne sosiaalisen median vaalit, joiksi niitä uumoiltiin. Lisäksi monet edustajat hylkäsivät kanavat kokonaan vaalien jälkeen: sosiaalista mediaa käytettiin enemmän lyhytaikaiseen kampanjatyöhön ja yksisuuntaiseen viestintään, kuin todelliseen keskusteluun äänestäjien kanssa.

Suosituin sosiaalisen median alusta oli blogi (177 edustajalla), mutta yli kolmannes blogeista ei sallinut kommentointia lainkaan. 81,5% edustajista ylläpiti profiilia Facebookissa, mutta julkista profiilia vain 55 prosenttia. 39% edustajista omisti Twitter-tilin. Visuaalisten alustojen eli YouTuben ja Flickrin käyttö oli kaikkiaan vielä hyvin vähäistä.

Tutkittaessa sosiaalisen median käyttö selittäviä tekijöitä edustajien ikä nousee esille tyypillisesti merkittävänä taustamuuttujana: nuoremmat edustajat käyttävät todennäköisemmin mm. Twitteriä ja Facebookia. Myös puolueella taustatekijänä näyttäisi olevan merkitystä, mutta sen tarkempaa mekanismia ei tässä raportissa ole arvioitu. Puolueorganisaation tasolla aktiivisina sosiaalisen median hyödyntäjinä erottuu ennen kaikkea Vihreä Liitto, mutta erityisesti Facebookissa myös suuren suosion kerännyt Perussuomalaiset.

Khaldarova, I.; Laaksonen, S-M. & Matikainen, J. (2012). The use of social media in the Finnish Parliament Elections 2011. Media and Communication Studies Research Reports 3/2012. Communication Research Centre CRC: Helsinki. (pdf)

p.s. Tutkimustyö samasta aineistosta jatkuu Rajapinta-pohjaisella työryhmällä Matti Nelimarkan kanssa, eli lisää analyysia luvassa jatkossa!