Politiikkaa ja demokratiaa käyttöliittymätutkimuksen näkökulmasta

Politiikka ja demokratia ovat hankalia termejä: ne voivat viitata niin valtiomuotoon, päätöksentekojärjestelmään, yhteisesti sovittuihin sääntöihin, organisaation toimintaan tai vaikka mihin muuhun. Viimeistään nyt on ilmeistä kaikille, että teknologiat vaikuttavat siihen, kuinka demokratia toimii ja politiikka muotoutuu. Ajankohtaisista esimerkeistä mainittakoon presidentti Trumpin sosiaalisen median aktiivisuus ja markkinointi tai kansalaisaloitteiden keräämiseen tarkoitettu verkkoalusta.

Tutkimuskirjallisuudessa teknologian ja demokratian sekä politiikan yhteys on toki ollut esillä jo pitkään. Esimerkiksi Dahlberg (2001) sekä Becker (2001) molemmat kuvittelivat, että teknologia voi parantaa demokraattista osallistumista ja mahdollistaa avoimemman sekä keskustelevamman kansalaisosallistumisen. Toisaalta, esimerkiksi Hindman (2009) on korostanut uuden teknologian mahdollisesti haittaavan demokraattisen yhteiskunnan kehittymistä esimerkiksi hakukoneiden ottaessa vallan informaation välityksestä. Tätä kirjallisuutta on runsaasti ja kolme lähdettä ei tee kunniaa kaikille ajatuksille, joita on esitetty. Minua kiinnosti kuitenkin tarkemmin tietyn tieteenalan – käyttöliittymätutkimuksen – näkökulma tähän tematiikkaan. Käyttöliittymätutkijoilla on keskeinen rooli teknologian ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkimisessa, jolloin teknologian ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus olisi varmaan heille kiinnostava aihepiiri.

Yhteensä erilaisilla politiikka- ja demokratia-avainsanoilla artikkeleita löytyi noin 500 kappaletta ACM Digital Librarystä. Tämä voi tuntua paljolta, mutta 1980-luvun alusta syntyneelle yhteisölle artikkelit ovat kuin tippa meressä ja muodostavat noin prosentin käyttöliittymätutkimuksen kokonaisjulkaisuista. Esimerkiksi sosiaalista mediaa on tutkittu noin 1200 artikkelin voimin ja tekstin syöttämistä päälle 300 artikkelin voimin. Systemaattisesti luokittelemalla tunnistin politiikka- ja demokratia-kirjallisuudesta 14 erilaista lähestymistapaa politiikkaan.

Selkeästi isoin ryhmä oli akateemisen yhteisön ylläpitämiseen keskittyneet artikkelit, esimerkiksi työpatjakuvaukset, paneelit ja muut keskustelutilaisuudet. Myös yllättävän monissa esipuheissa mainitaan politiikka sanana, mikä ilmaisee yhteisön mielenkiintoa poliittisia aiheita kohtaan. Ei ole kuitenkaan täysin ilmeistä, johtaako tämä yleinen mielenkiinto akateemiseen tutkimukseen.

Samoin politiikka ja demokratia sallivat käsittelyn monista näkökulmista. Toisaalta, politiikalla voitiin viitata organisaatioihin ja niissä tapahtuvaan sisäiseen politikointiin tai kansalaisjärjestöihin poliittisina toimijoina. Samaan aikaan julkisten palveluiden tuottaminen ja palautteen antaminen tai julkisten palveluiden saavutettavuus ovat myös kysymyksiä demokratiasta ja politiikasta.  Politiikkaan liittyy olennaisesti myös kommentaarit mitä erilaisimmista policyistä käyttöliittymätutkimuksen alalla.

Edelliset esimerkit jo osoittavat, että aihepiirit ovat hyvin erilaisia ja niillä ei välttämättä ole kovinkaan paljon tekemistä toistensa kanssa. Myös teknologian saatavuuden paraneminen (demokratisoituminen) sekä keskustelu arvoista, yhteiskunnasta ja teknologiasta liittyvät artikkelihaussa demokratiaan ja politiikkaan.

Sosiaalinen media on tietysti osana analyysiä, sen voi nähdä jopa kolmena erilaisena lähestymistapana. Tutkijat ovat keskittyneet poliittiseen viestintään eli tutkineet miten sosiaalinen media toimii esimerkiksi vaalien tai muiden isojen poliittisten tapahtumien alla. Toisaalta, menetelmällisesti painottuneet tutkijat liittyvät politiikkaan ja demokratiaan varsin vähäisesti: poliittinen keskustelu muodostaa heille hyvän aineiston, johon soveltaa uusimpia (koneoppimis)menetelmiään ja miettiä niiden toimivuutta. Lisäksi uutisten valikoivasta lukemisella on selvästi oma yhteisönsä.

Kaiken tämän keskellä on vielä kaksi kirjallisuusryhmää, jotka yhteiskunnan vaikuttamisen kannalta ovat mielenkiintoisia. Jotkut tutkijat ovat miettineet, miten teknologia voisi tukea naapurustoja ja niihin osallistumista. Toisaalta, osa tutkijoista on keskittyneet pohtimaan osallistumisen teknologista tukemista ja käyttöliittymätutkimuksen mahdollisuuksia siinä.

Mitä tästä kaikesta siis voi sanoa? Päänsäryn lisäksi kirjallisuuskatsaus näyttää, että demokratian ja politiikan sateenvarjo on käyttöliittymätutkimuksessa varsin laaja. Tämä ei ole välttämättä yllätys, mutta käsitteiden – kuten ”civic engagement” käyttö eri konteksteissa voi sotkea akateemista yhteisöä ja haitata omalle tutkimukselle keskeisten artikkelin löytämistä.

Olen nyt käymässä läpi tarkemmin kirjallisuutta osallistumisen tukemisesta. Mitä osallistumisen tutkimuksen yhteisö voisi oppia käyttöliittymätutkijoilta ja toisaalta mitä käyttöliittymätutkimusyhteisö voisi hyötyä yhteiskuntatieteestä? Puhun näistä ajatuksista tarkemmin 11.4. maksuttomassa HY+aamu-tilaisuudessa.

 

Kuinka normatiivisia teorioita voisi hyödyntää käyttöliittymätutkimuksessa?

Kuinka normatiivisia teorioita voisi hyödyntää käyttöliittymätutkimuksessa?

Slide27Tieteen ja teknologian tutkimuksessa on jo pitkään ymmärretty, että tekniset välineet sisältävät myös arvoja (esim. Nissenbaum, 2005)⁠. Jokainen järjestelmä on eräs valinta useista eri vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista järjestelmän suunnittelussa (esimerkiksi Liste & Sørensen, 2015)⁠. Käyttöliittymätutkimuksessa onkin nostettu esille arvojen rooli osana suunnitteluprosessia. Esimerkiksi arvotietoiset suunnitteluprosessit (value sensitive design) perustuvat arvojen parempaan esilletuontiin suunnittelutyön aikana sekä ratkaisemaan mahdollisia arvoristiriitoja. Arvoja voisi kuitenkin käyttää laajemminkin käyttöliittymätutkimusessa – ne tarjoavat mahdollisuuden integroida teoriaa ja empiiristä tutkimusta. “Uuden” teknologian tutkimus kaipaakin tarkempaa teoriaotetta – jopa 70% yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta oli teoriatonta (Borah, 2015)⁠; samanlaista vertailua ei ole toistaiseksi tehty käyttöliittymätutkimusyhteisöissä, mutta uskon, ettei tulos olisi merkittävästi parempi. Jotta tutkimus siirtyisi pois kuvailevata ja uusimman teknologian perässä juoksevasta tutkimuksesta keskeisempiin kysymyksiin, olisi mielestäni aika ryhdistäytyä ja pohtia teorian roolia osana tutkimustyötä.

Mutta, mikä oikeastaan on teoria? Yhteiskuntatietelijänä huomasin aikaa sitten, että teoria voi olla monelaisessa muodossa. Ennustavat ja selittävät teoriat pyrkivät kuvaamaan yhteyksiä, kun taas kuvailevat teoriat auttavat käsitteellistäään (ja usein jargonisoimaan) ilmiötä. Normatiiviset teoriat taas keskittyvät pohtimaan, että miten asioiden pitäisi olla. Ennustaville, selittäville ja kuvaileville teorioille on paljon ohjeita, mutta normatiiviset teoriat ovat – ainakin minulle – vielä piikki lihassa. Miten normatiivisia teorioita voisi esimerkiksi validoida? Kuitenkin, pidän normatiivisista teorioista koska niissä tuodaan selkeästi esille tutkijan subjektiivinen asema. Tutkija kun ei ole neutraali toimija vaan tutkijan asenne ja näkemykset vaikuttavat niin tutkimuskysymyksen valitaan kuin aina välillä myös tuloksiin. Normatiivissa teorioissa arvot on jo sisällytetty teoriaan itseensä.

Ratkaisuna normatiiviseen teoriaan pohjautuva tutkimus

Sovelsimme Harmasilaista maailmankuvaa julkisesta tilasta ymmärtääksemme tietokoneavusteista viestintää luokkahuoneessa. Havaitsimme, että tietokonevälitteinen viestintännässä on useampia osallistuja verrattuna kasvoikkain tapahtuvaan ryhmäkeskusteluun. Habermasilaista maailmankuvaa noudatellen, osallisuuden lisäksi myös toisten ihmisten arvostaminen sekä rationaalinen keskustelu ovat tärkeitä. Muiden osallistujien arvostamisessa emme havainneet merkittävää eroa muotojen välillä, mutta rationaalisen keskustelun osalta kasvokkain tapahtuva keskustelu oli parempaa. Työn mielenkiintoinen paino ei kuitenkaan ole täysin tässä teoriassa, vaan laajempi pohdinta kietoutuu normatiivisen teorian hyötyjen ympärille.

Normatiivisen teorian ensimmäinen hyöty tulee siitä, että se on teoria. Kuten muihinkin teorioihin, siihen liittyy monia menetelmällisiä ja empiirisiä havaintoja. Esimerkiksi deliberatiivisen teorian kautta käytössämme oli useita validoituja mittareita arvioidaksemme osallistumisen habermasilaisuutta. Lisäksi julkisen tilan käsitteestä on kirjoitettu jopa tietojenkäsittelytieteessä ja tätä kautta tutkimukselle syntyi ympäristö, johon se pystyi sitoutumaan. Tutkimus samassa tilassa olevien henkilöiden tietokonevälitteisestä viestinnästä on ollut varsin hajanaista ja aiheiltaan jopa poppivaa. Normatiivisen teorian kautta sille muodostui kuitenkin mielekäs ympäristö; hajanaisen tutkimuksen sai kursittua kasaan.

Käyttöliittymätutkimus ei ole vain empiiristä, vaan myös konstruktiivistä – vaihtoehtoisia tietokonelaitteita ja ohjelmia luovia. Normatiivisen teorian toinen hyöty onkin nimenomaan konstruktiiviselle tutkimuselle. Konstruktiivisessa tutkimuksessa isoimpia haasteita on perustella tehtyjä valintoja – mitä on aina useita. Miten tietynlainen käyttöliittymäongelma voitaisiin ratkaista mielekkäästi? Normatiivinen teoria auttaa rajaamaan kaikista mahdollisista suunnitteluvaihtoehdoista merkittävimmät teorian kannalta. Samaan aikaan se voi tukea löytämään uusia inspiraation lähteitä, kun muiden alan tutkijoiden työt voivat puhutella työtäsi selvästi – jopa siinä tilanteessa, että heidän sovelluskohde teorialle saattoi olla etäinen.

Tosin, normatiivinen teoria pakottaa myös tuomaan esille arvot jotka on koodattu kaikkiin teknisiin järjestelmiin. Perinteisin esimerkki on Winnerin (1985) esilletuomat Mosesin sillat – jotka olivat tehty niin mataliksi, ettei tiettyihin kaupungin osiin voinut julkisilla kulkea. Ongelma ei ole täysin tuntematon käyttöliittymätutkimuksessakaan. Arvojen mukaanottamiseksi kehittyi arvopohjaisen käyttöliittymätutkimuksen koulu ja siellä keskeinen kysymys on ollut miten eri käyttäjien arvojen välillä tasapainoillaan. Samalla tavoin normatiivisen teorian kohdalla voi hyvällä perusteella kysyä, millä perusteella tutkijat voivat vain ottaa tietyn normatiivisen aseman ja käyttää sitä tutkimuksessa. Tämä on erityisen huolestuttavaa jos tarkoituksena on muokata järjestelmää tarkemmin jotain arvoja noudatettavaksi – onko se eettistä, että koehenkilöt joutuvat käyttämään järjestelmää, missä arvot ovat voimakkaasti läsnä. Minulla ei ole vielä oikeaa vastausta mahdollisiin arvoristiriitoihin, joten jätetään se tässä välissä oman pohdinnan varaan.

Tiivistelmä: mitä oikeastaan opimme?

Tiivistelmänä – olen viettänyt nyt aika kauan pohdiskellen ja tutkien sanassa tilassa tapahtuvaa tietokonevälitteistä viestintää. Tämän tutkimuksen haaste mielestäni on sen teoreetiton luonne. Tutkimuksemme tavoite oli ehdoittaa mahdollisuuksia muodostaa teoriaa käyttäen normatiivisia teorioita ja näytämme, mitä mahdollisuuksia normatiivisilla teorioilla voisi olla käyttöliittymätutkimuksessa. Jäämmekin odottamaan mielenkiintoisia sovelluskohteita normatiivisille teorioille.

Blogipostaus pohjautuu CHI-konfferenssissa 2017 esitettyyn artikkeliin Nelimarkka, M., Salovaara, A., Semaan, B., & Jacucci, G. (2017). Theory-Driven Collocated CMC. An English version is available in Rajapinta’s Medium.com and Matti’s personal blog.