Vaihtoehtoja alustatalouteen?

Digitaaliset alustat ovat toimijoiden välisten vuorovaikutusten välittäjiä. Ne toimivat paitsi uusien markkinoiden luojina ja olemassa olevien markkinoiden tehostajina, myös näiden markkinoiden sääntelijöinä. Arvonluontia varten alustat keräävät ja käsittelevät laajasti tietoja alustan käyttäjistä. Motiivit markkinoiden luomiseen, sääntelyyn ja datan käsittelyyn juontuvat alustan omistuspohjasta ja organisointitavasta. Käsittelen lyhyesti näitä alustatoimijoiden rooleja sekä esittelen kaksi vaihtoehtoa alustojen organisointiin. Teksti perustuu puheenvuoroon Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan kuulemisessa jakamistaloudesta ja alustataloudesta.

Alustat markkinoiden välittäjinä

Digitaaliset alustat toimivat vuorovaikutusten välittäjinä. Taloudellisessa mielessä alustoja ylläpitävät alustatoimijat tarjoavat tuotteita ja palveluita, joiden avulla markkinaosapuolet, esimerkiksi kuluttaja ja tuottajat, löytävät toisensa ja tekevät vaihtoja (Evans 2011). Alustatoimijat siis luovat markkinoita. Alustan arvonluonnin perusta on, että markkinaosapuolet eivät kohtaisi ilman alustan välittämiä markkinoita, ainakaan ilman korkeampia kustannuksia. Alustojen välittämät vuorovaikutukset voivat olla luonteeltaan monenlaisia: Uber välittää kyytien tarvitsijoiden ja kyytien tarjoajien vuorovaikutuksia, Googlen hakualusta taas välittää kolmen osapuolen vuorovaikutuksia kahdella eri segmentillä: yhtäältä haun käyttäjien ja internetin sisällöntuottajien, toisaalta mainostajien ja haun käyttäjien vuorovaikutuksia.

Alustatoimijat ovat usein yrityksiä, ja ne luovat markkinoita ja sääntelevät luomiaan markkinoita hyötyäkseen niistä taloudellisesti. Alustatoimijoiden harjoittama markkinoiden yksityinen sääntely voi kohdistua siihen, mitkä toimivat voivat kohdata markkinoilla, tai kuka pääsee käytännössä tarjoamaan tuotteita ja palveluita ja kenelle. Myös hinnoittelumallit, hinnat itsessään, tai alustan määrittelemistä säännöistä poikkeamisen sanktioinnit voivat olla sääntelyn kohteena. Keskeistä on pitää mielessä alustatoimijoiden harjoittaman markkinoiden sääntelyn pääasiallinen motiivi, liiketoiminnan ja arvonluonnin tukeminen. Tämä ei välttämättä ole yhdenmukainen esimerkiksi julkisen sääntelyn tavoitteiden kanssa. Luodessaan uusia markkinoita alustatoimijoilla on lisäksi ollut pyrkimys toimia normittamattomalle alueelle ja ratkoa juridiset tai muut seuraamukset jälkikäteen. Esimerkiksi Uberin ja Google Street View -palvelun toiminta on useissa maissa käynnistynyt ennen kuin niiden laillinen asema on ollut selvä.

Alustan toiminnallisuuksien kautta alustatoimijat voivat käyttää merkittävää vaikutusvaltaa suhteessa alustan käyttäjiin. Esimerkiksi Googlella on kannustin ohjata hakukonealustan avulla haun käyttäjien näkemiä hakutuloksia ja mainoksia niin, että sen keräämät mainostulot ovat mahdollisimman suuret (Rieder & Sire 2013). Koska alustojen tarkemmat toimintaperiaatteet eivät yleensä ole julkisia, tällainen vaikutusvallan käyttäminen on suurelta osin läpinäkymätöntä, ja käyttäjät voivat vain arvailla sen merkitystä erilaisissa alustoissa. Lisäksi alustan sisällä alustan teknisten toimintojen kautta tapahtuva sääntely ja vaikuttaminen ovat pakottavia siinä mielessä, että käyttäjillä on käytössään varsin vähän keinoja puuttua niihin.

Käyttäjistä kerätyn tiedon merkitys

Digitaalisten alustojen – ja ylipäätään informaatioteknologian – ominaisuus on, että erilaisten prosessien tehokkaan automatisoinnin lisäksi ne tuottavat informaatiota näistä prosesseista. Informaatioteknologia tekee aikaisemmin näkymättömistä asioista näkyviä, ja aikaisemmin mittaamattomista asioista mitattavia. Tärkeäksi kysymykseksi muodostuu, miten tätä tiedon tuottamiskykyä käytetään (Zuboff 2015). Mitä tietoa kerätään? Kuka käyttää kerättyjä tietoja? Mihin tarkoitukseen niitä käytetään? Kuka näistä päättää ja millä perustein? Alustojen järjestämien markkinoiden kannalta nämä kysymykset ovat oleellisia, koska alustojen arvonluonnissa keskeistä on alustan käyttäjistä kerätyn tiedon jalostaminen käyttäytymisen ennusteiksi, tuotteiden ja palveluiden personoinniksi ja kohdentamiseksi, suosituksiksi, sekä kysynnän ja tarjonnan ennakoinniksi ja yhteensovittamiseksi. Näiden tuottamiseksi tarvitaan tietoja ihmisten toiminnasta, ominaisuuksista ja valinnoista.

Jonkinlaista alustamarkkinoiden oletusmallia voisi tyypitellä suurten alustatoimijoiden toiminnan perusteella (Zuboff 2015). Alustatoimija pyrkii keräämään alustan käyttäjistä mahdollisimman paljon tietoa tuottaakseen mahdollisimman tarkkoja ennusteita käyttäjien ominaisuuksista ja tekemisistä. Ennusteiden perusteella alustatoimija muokkaa käyttäjän kokemaa palvelua ja suuntaa alustan välittämiä vuorovaikutuksia. Käyttäjät eivät usein itse osallistu itseään koskevien ennusteiden markkinoille – esimerkiksi mainosrahoitteisten alustojen tapauksessa alustatoimija myy ennusteet mainostajille kohdentamisen muodossa. Ihmisen rooliksi ennusteiden tuottamisessa jää lähinnä alustapalvelun käyttöehtojen hyväksyminen, mikä ei usein käytännössä mahdollista merkityksellistä päätöksentekoa omien tietojen käytöstä (Solove 2013). Huomattavaa on myös alustatoimijoiden pyrkimys levittää alustan vaikutuspiiriä sen välittömien rajojen ulkopuolelle avoimeen internetiin (Helmond 2015), yhtenä tavoitteena laajemmat tiedonkeruun mahdollisuudet.

Vaihtoehtoja alustojen organisointiin?

Yllä esitetyn perusteella alustat kykenevät monin tavoin tehostamaan markkinoilla toimivien tuotteiden ja palveluiden kysyjien ja tarjoajien löytämistä ja kohtaamista. Tehostamiskyky perustuu merkittäviltä osin alustan käyttäjistä kerättyihin tietoihin ja niiden pohjalta tuotettuihin ennusteisiin. Vaikka alustat ovat tällä hetkellä pääsääntöisesti (suurten yhdysvaltalais)yritysten hallinnoimia ja tietynlainen tapa organisoida alustan välittämiä markkinoita on tällä hetkellä normi, eivät alustojen tuottamat hyödyt sinänsä edellytä tietynlaista alustan omistusrakennetta tai markkinoiden organisoinnin tapaa. Alustatalouden valtavirran ulkopuolelta löytyy vaihtoehtoisia kehityssuuntia, joista voi ajan oloon tulla merkittäviäkin uusia toimintamalleja. Kaksi esimerkkiä valottavat vaihtoehtoisia alustatalouden kehityssuuntia: osuuskuntapohjaisesti omistettu alusta sekä henkilödatan hallintaan erikoistuneet palvelut.

Ajatus osuuskuntapohjaisista alustoista on luultavimmin lähtenyt liikkeelle havainnosta, että ei ole mitään erityistä syytä sille, että taksi- tai siivouspalveluiden välittämiseen tarvittaisiin riskirahoitettu, kaupallisista lähtökohdista toimiva teknologiayritys. Saman palvelun voisi toteuttaa myös työntekijöiden yhdessä omistama osuuskunta. Alustojen käyttämän teknologian ei pitäisi olla niin kallista tai monimutkaista, että se olisi yhteistoiminnallisesti järjestäytyneiden alustan käyttäjien saavuttamattomissa. Osuuskuntamallin tavoitteena on, että alustan organisointi tapahtuisi nykyistä demokraattisemmin. Tällöin alustan käyttäjät osallistuisivat alustan toimintaa koskeviin päätöksiin ja alustan välittämien markkinoiden sääntelyyn, ja voisivat vaikuttaa esimerkiksi omiin työehtoihin ja palkkaukseen nykyisiä työnvälitysalustoja paremmin. Osuuskuntamuotoisen organisoitumisen mahdollistama läpinäkyvyys voisi lisätä alustan käyttäjien – palvelujen kysyjien ja tarjoajien – luottamusta alustan toimintaan. Kysymyksiin tiedon keräämisestä ja käytöstä osuuskuntamuotoinen alusta tarjoaa vastaukseksi, että alusta päättää edelleen, mutta käyttäjät osallistuvat päätöksiin alustan omistajina.

Toinen suunta alustojen toiminnan muuttamiseksi ovat henkilödatan hallintapalvelut. Ne keskittyvät alustojen rooliin ihmisiä koskevan tiedon keräämisessä. Tällöin ajatellaan, että ihmisillä täytyisi olla mahdollisuus vaikuttaa nykyistä enemmän itseään koskevien tietojen käyttöön. Pragmaattisesti ajatellen kyse on datan ohjaamisesta ihmisille itselleen hyödyllisiin palveluihin. Moraalisesti kyse voisi olla itseisarvosta, eräänlaisesta digitaalisesta ihmisoikeudesta. Yksi kehityssuunta on luoda henkilödatan hallintaan välittäjä, uusi alustatoimija, jonka kautta käyttäjät olisivat suhteessa dataa käyttäviin ja kerääviin muihin alustoihin. Kysymyksiin tiedon keräämisestä ja käytöstä henkilötiedon hallintaan erikoistuneet palvelut tarjoavat ratkaisuksi käyttäjien lisääntynyttä vaikutusvaltaa alustojen kannalta keskeisen raaka-aineen, alustan käyttäjiä koskevan tiedon, virtoihin.

Osuuskuntamuotoisista alustoista on olemassa lähinnä kehitteillä olevia aloitteita, henkilödatan hallintapalveluista jo toimiviakin esimerkkejä, mutta valtavirtaa ne eivät ole. Näiden ja muiden vaihtoehtoisten kehityssuuntien liikkeelle saaminen riippuu alustojen toiminnassa keskeisistä verkostovaikutuksista. Alustojen käyttäjille luoma arvo kasvaa, kun niihin eri puolilta kytkeytyneiden toimijoiden määrä kasvaa. Yksi ehdotettu ratkaisu tähän ns. muna-kana -ongelmaan on alustojen yhteentoimivuus, jolloin esimerkiksi paikallisten osuuskunta-alustojen teknologia voisi toimia osuuskuntien rajojen yli.

Lopuksi: joitain ajatuksia

  • Voisiko alustoilla luoda tilaa uudenlaisille järjestäytymisen muodoille, voiko yhteistoiminnallisesti organisoiduista alustoista syntyä internet-ajan työväenliike?
  • Jos ihmisiä koskevan datan hallinta on alustojen ytimessä, olisiko se toimiva regulaation kanava puuttua alustatalouden markkinoiden keskittymiseen tarvittaessa?
  • Onko oikeus hallita itseään koskevia tietoja digitaalinen ihmisoikeus? Jos on, tulisiko kansalaisille taata työkalut ja keinot itseään koskevan tiedon hallintaan?

Lähteet

Evans, David S. 2011. Platform Economics: Essays on Multi-Sided Businesses. Competition Policy International.

Helmond, A. 2015. “The Platformization of the Web: Making Web Data Platform Ready.” Social Media + Society 1(2).

Rieder, B., and G. Sire. 2013. “Conflicts of Interest and Incentives to Bias: A Microeconomic Critique of Google’s Tangled Position on the Web.” New Media & Society 16(2):195–211.

Solove, Daniel J. 2013. “Privacy Self-Management and the Consent Dilemma.” Harvard Law Review 126(7):1880–1903.

Zuboff, Shoshana. 2015. “Big Other: Surveillance Capitalism and the Prospects of an Information Civilization.” Journal of Information Technology 30:75–89.

Alustatalous ja vallan uusjako

Perustuu puheenvuorooni Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle jakamistaloudesta ja alustataloudesta.

Alustatalouden vaikutuksista käytävä keskustelu on pääsääntöisesti pohtinut taloudellisia, erityisesti verotukseen liittyviä vaikutuksia ja alustatoimijoiden lainmukaisuutta. Näiden lisäksi alustat teknologisina välineinä vaikuttavat myös arkipäiväisesti kansalaisten elämään. Esittelen lyhyesti tieteen ja teknologian tutkimuksen kirjallisuutta, jossa pohdiskellaan teknologiaa vallankäyttäjinä ja esittelen tätä kirjallisuutta alustatalouden näkökulmasta.

Teknologian kehittäminen vallankäyttönä

Tällä hetkellä alustataloudesta (platform economy) puhutaan paljon. Alusta yhdistää tuottajan ja kuluttajan ja tukee heidän arvoaan tuottavaa vuorovaikutusta (Evans 2011). Esimerkiksi kauppakeskusta voi pitää alustana. Digitaalisessa muodossa alustojen toiminta voi helposti ylittää perinteisiä sijaintiin ja aikaan liittyviä rajoitteita ja vähentää viestintäkuluja. Nämä muutokset ovat luonteenomaisia digitaalisille palveluille. Digitaaliset palvelut perustuvat teknologian soveltamiseen, ja sen vallan roolista on keskustelu paljon akateemisessa kirjallisuudessa.

Tieteen ja teknologian tutkijat (science and technology studies, STS) ovat korostaneet kuinka teknologiaa voidaan käyttää vallankäytön välineenä. Klassikko alalla on Winnerin (1985) essee “Do artifacts have politics?” jossa pohditaan suunnittelijan mahdollisuuksia käyttää valtaa käyttäjiä kohtaan. Hänen yksi keskeinen argumentti on ns. Winnerin silta, joka oli niin matala ettei julkinen liikenne voinut kulkea sen ali – eristäen näin osan kaupunkia autottomilta yhteiskuntaluokilta. Vaikka perusajatus onkin yksinkertainen, on samaa ajattelua sovellettu myöhemmin esimerkiksi algoritmien (esim. Gillespie 2012) osalta. Vaikkakin myöhempi kirjallisuus on korostanut, ettei kyseessä ole näin yksiselitteinen “teknologian määrittelee vallankäytön”-ajatus, on ilmeistä ettei teknologian kehittäjän valtaa ole syytä jättää huomiotta alustataloudessa. Esimerkiksi ajankohtainen akateeminen kirjallisuus kysyy, onko Netflixin suosittelualgoritmien kehitys muuttanut kulttuurin määrittelyn humanistisesta ongelmasta insinööritieteiden ongelmaksi (Hallinan & Striphas 2016).

Keskeiset alustatoimijat vallankäyttäjinä

Alustataloudessa keskeinen ominaisuus on monopolisoituminen ja voittavan alustan ylivoimaisuus (esim. Brynjolfsson & McAfee 2014). Voittavien alustojen kehittäjät myös käyttävät valtaa – tietoisesti tai tiedostamatta – liittyen erityisesti käyttäjän ja alustan vuorovaikutukseen. Esimerkkejä vallankäytöstä ovat

  • Miten käyttäjä tunnistetaan verkossa (esimerkiksi: Facebookin vaatimus “oikean nimen” käytöstä käyttäjien tunnuksissa 2012-2015)
  • Miten käyttäjien välistä vuorovaikutusta tuetaan alustan kautta (esimerkiksi: Uberin alustalla ei ole ollut mahdollista antaa juomarahaa kuljettajalle)
  • Minkä maan regulaation piirissä käyttäjän oletetaan toimivan (esimerkiksi: Airbnb:n käyttöehtojen mukaisesti sovelletaan Irlannin lakia)

Kuten esimerkeistä havaitaan, valta ilmenee niin käyttäjän ja järjestelmän kuin käyttäjän ja käyttäjän välisessä vuorovaikutuksessa, koska alustat määrittelevät ihmisten välisen vuorovaikutuksen muotoja. Edelleen, valtaa käytetään erilaisin välinein: muunmuassa alustan omien sääntöjen muodossa, muokkaamalla alustan toimintatapaa tai määrittelemällä alustan ja kansallisen lainsäädännön suhdetta. Samoin vallankäyttöä voivat olla loppukäyttäjälle näkymättömät muutokset alustan toiminnassa, kuten muutokset haussa tai käyttäjän mittaamisessa. Esimerkiksi Facebook voi muuttaa käyttäjänsä tunnetilaa muokkaamalla uutisvirran sisältöä (Kramer et al. 2014). Koska muokkaus käyttäjältä salassa, nostaa esimerkki esille vallankäytön haasteita erityisesti läpinäkyvyyden osalta.

Vallankäytön kannalta on kuitenkin syytä korostaa, ettei monia yllä kuvattuja muutoksia välttämättä pidettäisi vallankäyttönä, vaan normaalina alustan kehittämisenä ja alustan liiketoimintamallien suunnitteluna ja verifiointina (vertaa Hallinan & Striphas 2016) Olen tietoisesti valinnut hyvin kriittisen näkökulman voidakseni korostaa vallan ja alustaratkaisuiden välistä yhteyttä. Tällä hetkellä useat kuluttaja-alustapalvelut (mm. Google, Microsoft, Apple, Facebook, Amazon) ovat yhdysvaltalaisia ja tällöin alustaa koskevat  päätökset tehdään Yhdysvalloissa. Samaan aikaan alustatalouden keskeinen lupaus on globaali toiminta ja mahdollisuus skaalautua kansainvälisiksi, kansallisvaltioita suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Mikä on kansallisvaltioiden rooli?

Yksittäisen pienen valtion, kuten Suomen, mahdollisuudet vaikuttaa ylikansalliseen alustatoimijaan ovat vähäiset. Suomessa on ehdotettu sääntöjen soveltavaa tulkintaa alustatalouden toimijoita kohtaan, jotta voitaisiin tukea alustatalouden syntymistä Suomessa (esim. Allisto et al. 2016). Uskon, että kansainvälinen ulottuvuus, erityisesti Euroopan unioni, on mielekkäämpi tapa pyrkiä muokkaamaan alustatalouden toimintaympäristöä. Ensinnäkin, eurooppalainen yhteinen markkina-alue (European Digital Single Marketplace) tukisi myös Suomessa syntyviä alustatoimijoita. Toiseksi Euroopan unioni on onnistuneesti – vaikkakin hitaasti – pystynyt haastavaan toimijoita, kuten Microsoft yli kymmenen vuotta kestäneessä rajapintojen avoimuutta käsitelleessä prosessissa. Haasteena alustatoimijoiden säännöstelyssä voi kuitenkin olla jähmeys ja hitaus (julkishallinnon lainsäädäntötyössä, esimerkiksi Nelimarkka 2011). Usein säännöstely on reaktiivista, kun alustatoimijat ovat jo muodostaneet oman toimintatapansa. Olisikin tärkeää nopeuttaa kykyä reagoida uusiin alustatoimijoihin ja toimintatapoihin.

Avoimia kysymyksiä

  • Miten alustatalouden vallankäyttö näkyy ihmisten arjessa ja mitä regulaatiotarpeita tämä vallankäyttö nostaa esille?
  • Miten regulaatio voi puuttua digitaalisiin alustatoimijoihin, jos tarvetta?
  • Kuinka eurooppalaisella tasolla voi kehittää valtaa paremmin jakavia alustatalouden muotoja?

Viitteet

Evans, David S. 2011. Platform Economics: Essays on Multi-Sided Businesses. Competition Policy International.

Winner, L. (1985). Do artifacts have politics? In D. MacKenzie & J. Wajcman (Eds.), The social shaping of technology (pp. 26–38). Buckingham: Open University Press.

Gillespie, T. (2012). The relevance of algorithms. In Media Technologies: Essays on Communication, Materiality, and Society (pp. 167–194).

Hallinan, B., & Striphas, T. (2016). Recommended for you: The Netflix Prize and the production of algorithmic culture. New Media & Society, 18(1), 117–137.

Brynjolfsson, E., & McAfee, A. (2014). The second machine age: work, progress, and prosperity in a time of brilliant technologies. WW Norton & Company.

Kramer, Adam DI, Jamie E. Guillory, and Jeffrey T. Hancock (2014). “Experimental evidence of massive-scale emotional contagion through social networks.”Proceedings of the National Academy of Sciences 111(24), 8788-8790.

Ailisto, Heikki (toim.), Jari Collin  (toim.), Jari Juhanko (toim.), Martti Mäntylä (toim.), Sampsa Ruutu (toim.), Timo Seppälä (toim.), Marco Halén, Kari Hiekkanen, Kirsi Hyytinen,, Eeva Kiuru, Heidi Korhonen , Jukka Kääriäinen , Päivi Parviainen, Jaakko Talvitie: Onko Suomi jäämässä alustatalouden junasta? Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 19/2016

Nelimarkka, M. (2011). Viranomaiset ja sähköinen kansalaisosallistuminen – asiantuntijahaastatteluiden perusteella luotu aktantiaalinen malli. Hallinnon Tutkimus, 30(2), 158–169.

CSCW 2016 panel recap: Does the Sharing Economy do Any Good?

This blogpost is a recap of a panel organized at the CSCW 2016 conference.

A summary of Does the Sharing Economy do Any Good? (pdf) is archived in the ACM Digital Library. In it, we describe the topic and aims of the panel in this way: Despite the benefits offered by sharing economy, researchers have identified several challenges preventing disadvantaged groups (e.g. low socioeconomic status, un(der)employed and/or users from emerging regions) from receiving the same level of benefits as those from advantaged populations. This panel brings researchers from the sharing economy and mobile crowdsourcing space whose research has identified unique challenges for underserved populations. We consider the opportunities offered by these platforms to disadvantaged communities and examine to what extent these platforms instead may recreate disadvantage, as well as the workarounds communities employ to make these platforms work for them. We examine the opportunities for the CSCW community to address these challenges going forward.

The goal of this post is to document some of what we discussed during the session. (I want to acknowledge Tawanna for coordinating and chairing the panel as well as thank all the panelists for sharing their slides with me to help make this blogpost happen.)

In her introductory comments, Tawanna Dillahunt (University of Michigan) described the aims of the panels around presenting different perspectives and research findings about the sharing economy as they relate to populations who may be underserved (e.g., low SES, un(der)employed and/or users from emerging regions). We were invited to focus on 1) the challenges uncovered in prior work (e.g., discrimination, perceived safety concerns, limited trust, technical and methodological challenges); 2) opportunities for CSCW to address these challenges and barriers to doing so; and 3) next steps for CSCW researchers and practitioners. In other words, the panel

  • What are the opportunities for the sharing economy to benefit populations who may have limited education, limited access to resources or be un(der)employed?
  • Why are individuals from low-SES areas less able to benefit from these applications, and what are the unique challenges they face?
  • What are some of the methodological challenges studying these applications among underserved populations?

Tawanna, then, shared recent research about active job seekers from disadvantaged communities. The goal of this project was to explore whether the sharing economy was feasible for unemployed and underemployed individuals from economically distressed areas. Instead of repeating Tawanna’s remarks in detail, I’m happy to point you to this paper: The Promise of the Sharing Economy among Disadvantaged Communities (published at CHI’15). In brief, the key findings from this research suggest that some participants felt that the sharing economy would fail in communities that had low collective efficacy among its members. Collective efficacy refers to the feeling that your community has some control over the environment, and these participants felt that they lived in unproductive neighborhoods. Another barrier was that participants distrusted aspects of the sharing economy related to monetary transactions and to sharing their personal data. For example, participants were hesitant to pay using cell phones, provide their location, provide a link from sharing economy applications to other accounts, such as Facebook, and display photos. Moreover, the reputation systems built into applications (such as Lyft and Airbnb) were misconceived by the participants. Finally, the participants stated that item exchanges required a safe place (like a police or fire station) for conducting the exchange. [You should also check out these publications from Tawanna and colleagues: Fostering Social Capital in Economically Distressed Communities (published at CHI’14) and Designing for Disadvantaged Job Seekers: Insights from Early Investigations (forthcoming at DIS’16).]

Next, it was my turn to take the stage and share insights from recent research. I started by voicing the question on many people’s minds – “what are we talking about when we talk about the ‘sharing economy'”? My goal here was not to settle the dispute but to nudge the community to work toward developing a set of terms that can cover in a nuanced and more precise way the diversity within what gets referred to as the “sharing economy”, ranging from paid on-demand labor to community-oriented models, such as time banks. I also suggested that asking “How common is it for those involved to take part on both sides of the market?” (or more personally “Would you be happy to act in both/all roles that are relevant for a given marketplace?”) could serve as something of a litmus test for assessing the flavour of different systems in the domain. From these general remarks, I shifted into a discussion of the lessons learned from our efforts of setting up local online peer-to-peer exchange in a single parents’ network. For details, you should check out the paper I co-authored with Kai Huotari and Coye Cheshire: Challenges to Participation in the Sharing Economy: The Case of Local Online Peer-to-Peer Exchange in a Single Parents’ Network (published in Interaction Design and Architecture(s), special issue on peer-to-peer exchange and the sharing economy). One key insight from this work was that (1) the perceived risks of participation are very contextual and (2) pressures related to a specific situation (such as a being a single parent in a particular geographical and societal setting) can impede participation even when social & material benefits of participation are considered desirable (or even necessary) and even when no direct monetary investment is required. For the participants in this study, the initial social commitment and time investment to build trusted relationships and embrace a new online peer sharing system were significant barriers to participation. So, in designing peer-to-peer exchange systems, it is important to think about for whom is it easy to take part, what type of exchanges are facilitated and what kinds of requirements for trust do they involve. Moreover, while there is a lot to be gained from peer support, sometimes it could be more effective to match participants with differing, complimentary needs/interests, with one another. Finally, it is worthwhile to seek clarity on whether the aim is to design for a particular group vs for the inclusion of a particular group in a broader exchange system.

Third, Jacki O’Neill (Microsoft Research India) took the stage to share findings of an ethnographic study of auto-rickshaw drivers in Bangalore who were using a peer-to-peer app (Ola Auto) for getting rides. The project was driven by Jacki’s interest in understanding how this app impacted the practices of auto driving and, specifically, whether the app improves the auto-drivers’ lot. I encourage you to read more about the research Jacki and her team have done from their CSCW’16 extended abstract Design Illustrations to Make Adoption of Ola Technology More Beneficial for Indian Auto-Rickshaw Drivers and the forthcoming CHI’16 paper Peer to peer in the workplace: A view from the roadIn brief, the promise of Ola is to reduce uncertainty by connecting drivers to customers and making it easier for drivers to get fares. In reality, Ola currently does little to reduce the uncertainty of an auto-drivers day and, rather, acts as a digital middleman, intervening in the marketplace by setting fares and incentives, and controlling the platform, network and algorithms. Furthermore, the app controls what information is hidden from and revealed to the drivers. Despite this state of affairs that is far from ideal, Jacki emphasized that peer-to-peer apps offer opportunities for creating new types of more direct working relationships between drivers and passengers. Yet, she pointed out that to avoid recreating existing hierarchies, we must be less technology-driven and acknowledge that we are redesigning work – if we want to create sustainable markets for work, we need to understand and balance the priorities and needs of all the actors involved. Jacki concluded on the hopeful note that more equitable re-design could produce more sustainable, long term marketplaces which can also make a profit.

Loren Terveen (University of Minnesota) joined the discussion with a focus on the US, taking as his starting point a recent paper he co-authored with Jacob Thebault-Spieker and Brent Hecht: Avoiding the South Side and the Suburbs: The Geography of Mobile Crowdsourcing Markets (published at CSCW’15). The paper takes on questions about where participants in mobile crowdsourcing markets will be willing to go to complete tasks and how geography affects how much participants in mobile crowdsourcing markets request in payment. Most people participating in mobile crowdsourcing markets do not live in lowest income areas or in suburbs, and crowdworkers are less willing to go over to areas further away from their homes. Participants were found to assess acceptable distance in light of the payoff and perceived safety. Moving to a more general discussion, Loren challenged us to think about what can we do in the face of the inequalities that research reveals and, second – who’s we? Finally, he brought up Lawrence Lessig’s Code, suggesting that the four ways to regulate behavior that are identified in the book (social norms, law, incentives, code) could be helpful in thinking about this domain, too, opening up space to think about what different people might want to take on, on the one hand as researchers and, on the other, as citizens (and how these two may align to a different degree and in different ways depending on the person and the setting).

Our last speaker was Cory Kendrick (Uber) addressed the topic of the panel based on her work at Uber. She approached the perspective from the point of view of passengers, arguing that Uber’s service can extend the research of public transit and help connect the first and last mile, providing mobility options for density-starved areas. Cory also pointed to this report from 2010 by the Brookings InstitutionJob Sprawl and the Suburbanization of Poverty.

Finally, there were plenty of good questions from the audience. We did not have the time to address all of them (not even close) so here’s a slightly edited, selected collection to prompt further reflections:

  • Should companies like Uber and Task Rabbit build more empathy and awareness of workers to their consumers in their app? Is that realistic?
  • What’s the point of asking what we can do outside of the system? Why are we talking as if existing systems have no room for change?
  • What happens when/if all the VC money propping the sharing economy up dries up and the people who make a living off of this can no longer do so because the subsidies dry up?
  • What are ways we can ensure that people take part on both sides of the market?
  • What CSCW applications can we start working on that help foster collective bargaining?
  • How can algorithms used by these platforms be made more transparent to drivers?
  • How do we stop the unintended consequence of the sharing economy on the rights of workers to collective action?
  • It seems that sharing economy systems are more buyer’s markets. What can be done to balance this out?
  • How does homophily and discrimination vary among the type of service/economy in question?
  • What are alternatives to the current reputation systems?
  • How might cooperatives work as a model for sharing economies? What about roles that the public sector, especially cities, could take?
  • Are there examples of local communities adapting applications of the sharing economy to address their own community’s needs?

Neljä asiaa, jotka tekevät jakamistalouteen osallistumisen vaikeaksi

Huhtikuun lopussa Itävallassa järjestetyn Open Commons Kongressin teemana oli tänä vuonna (vapaasti suomentaen) jakaminen yksilöllistyneessä yhteiskunnassa.

Minut kutsuttiin mukaan puhumaan jakamistaloudesta ja siitä, mikä voi tehdä siihen osallistumisen hankalaksi (jollei jopa mahdottomaksi). Viime vuosina tehtyjä tutkimuksia kokoava esitykseni, Challenges to Participation in the Sharing Economy, tarkasteli aihetta keskittyen rahallista ja rahatonta vertaisvaihtoa (peer-to-peer exchange) tukevien palveluiden liepeillä tapahtuvaan sosiaalisiin vuorovaikutukseen.

Keskeisenä lähtökohtana korostin sitä, että tällainen vaihtotoiminta pitää sisällään sekä verkossa että kasvokkain tapahtuvaa toimintaa ja siihen liittyy tyypillisesti aineellisia resursseja, kuten tiloja tai tavaroita. Toiseksi, kun jakamistaloutta tarkastellaan yksilöiden tasolla, sosiaaliset ja taloudelliset syyt osallistua eivät ole toisensa poissulkevia, vaan pikemminkin ne kietoutuvat toisiinsa. Mahdollisuus säästää tai tienata rahaa voi antaa kipinän kokeilla uutta palvelua, mutta pidempiaikaista osallistumista auttaa, jos toiminta tuntuu myös sosiaalisesti mielekkäältä ja mieluisalta.

Esitykseni listaa neljä asiaa, jotka vaikuttavat jakamistalouteen osallistumiseen:

1. Pelko kiitollisuudenvelkaan jäämisestä voi jarruttaa osallistumista: Usein keskitytään pohtimaan, miten voidaan parhaiten suojautua hyväksikäytöltä ja vapaamatkustajilta. Kannattaa ottaa huomioon kolikon toinenkin puoli.

2. Pelkkä into osallistua ei aina riitä: Moneen vertaisvaihtopalveluun ei pääse käsiksi ilman luottokorttia ja älypuhelinta. Jos näihin ei ole varaa tai mahdollisuutta, innostus yksin ei mahdollista osallistumista. Rahattomassakin vaihdossa osallistumisen voi estää jokin käytännöllinen syy, kuten ajanpuute, jonka takia riskialttiimpia vaihtoja varten vaadittavaa luottamusta ei pääse muodostumaan vaihtoyhteisön jäsenten välille. Kun mietitään, mikseivät yksilöt lähde mukaan toimintaan, kannattaa syitä siis hakea myös olosuhteista.

3. Osallistuminen ei tapahdu tyhjiössä: Jakamistalouden piirissä tapahtuva vaihtotoiminta vaikuttaa usein muihinkin kuin vain aktiivisessa roolissa (ja omasta halustaan) mukana oleviin. Jos asuinkumppani ei halua majoittaa Airbnb-vieraita, tai naapurit valittavat tuntemattomien turistien virrasta rappukäytävässä, heidän näkemyksensä vaikuttavat yksilön osallistumismahdollisuuksiin.

4. Jakamistalouden piirissä esiintyy myös suoranaista syrjintää. Syrjivien tekojen taustalla on usein taipumuksemme hakeutua itseämme muistuttavien ihmisten seuraan sekä erilaisiin ryhmiin liittämämme stereotypiat.

(Open Commons Kongressin sivuilta löytyy myös videonauhoite esityksestä.)

Verkottunut vieraanvaraisuus ja käyttäjätilien yhteiskäyttö

Verkkopalveluja suunnitellessa käyttäjäksi oletetaan tavallisesti yksilö. Varsinkin jakamistalouden kohdalla tämä oletus ominpäin toimivasta käyttäjästä on ongelmallinen, sillä tilat, tavarat ja arki ovat usein yhteisiä ja jaettuja.

Sohvasurffaajia kodeissaan majoittavat pariskunnat, perheet ja kämppikset jakavat usein Couchsurfing-käyttäjätilejä: Koko kotitalous koordinoi verkottuneen vieraanvaraisuuden tarjoamista yhden, yhteisen profiilin kautta. Se ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta, sillä vaikka Couchsurfing antaa käyttäjille mahdollisuuden profiloitua monihenkiseksi kotitaloudeksi, tätäkään palvelua ei ole erityisemmin suunniteltu yhteiskäyttöön. Tutkimuksessani kävi ilmi, että monihenkiset kotitaloudet kohtaavat haasteita muun muassa useamman henkilön esittelemisessä profiilisivullaan sekä vierailuihin liittyvän viestinnän koordinoinnissa.

Verkottunutta vieraanvaraisuutta ja käyttäjätilien yhteiskäyttöä käsittelevä artikkelini hyväksyttiin vastikään julkaistavaksi ensi helmikuussa järjestettävässä CSCW 2014 -konferenssissa. Artikkelin ennakkoversio (pdf) on saatavilla linkin takaa. Tässä abstrakti alkupaloiksi:

This paper examines account sharing in the context of networked hospitality exchange. I discuss the dynamics of account sharing based on a qualitative interview study with multi-person households who offer to host visitors via Couchsurfing.org. Findings reveal that multi-person households that engage in account sharing face several
challenges, including presenting multiple people in one profile, coordinating negotiations over access to domestic space, and representing in a fair way the reputation hosts have accumulated together over time. Amidst the rising
rhetoric of a ‘reputation economy’, this paper calls for engaging the inclusions, exclusions, and inequalities that reputation metrics may renew or create, especially if they fail to acknowledge people’s account sharing practices. Furthermore, this paper encourages adopting a design focus beyond individuals in order to support maintaining shared accounts and interacting with others through them. The findings have implications for a variety of hospitality exchange services and other online systems.

ps. Terveisiä Kaliforniasta! Olen Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä, tutkijavaihdossa ensi toukokuun loppupuolelle.  Keskityn täällä tutkimaan jakamistalouteen lukeutuvia, sosiaalista vaihtoa tukevia verkkopalveluita ja niiden käyttöön liittyviä sosiaalisia vuorovaikutuksia. Kuulumisiani voi seurata aika ajoin Tutkijat maailmalle -blogista.

Kaikki jakoon!

Vesa-Matti Lahti ja Jenni Selosmaa julkaisivat viime viikolla ensimmäisen suomenkielisen jakamistaloutta käsittelevän kirjan, Kaikki jakoon.

Kirjaan liittyen on nyt lanseerattu uusi verkkosivusto, joka kokoaa yhteen suomalaisia jakamistalouden toimijoita ja ilmiöön liittyvää tietoa. Jakamistalous.fi-sivustolla on myös blogi, johon lupasin kirjoittaa jatkossa silloin tällöin, ensisijaisesti tutkimuksemme pohjalta.

Kirjoitin blogiin jutun jakamistalouden jouhevuuteen vaikuttavista tekijöistä otsikolla Lisää luistoa jakamistalouteen. Käsittelen näitä tekijöitä teknologisen, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen kitkan käsitteillä.

Ottakaahan uusi blogi seurantaan.