Kauas pilvet karkaavat

Teksti: Selma Suppanen & Kaarlo Liukkonen

Pilvipalvelut ovat viime vuosina nousseet marginaalista julkiseen keskusteluun. Käytämme pilvipalveluita, kun lähetämme sähköposteja tai suoratoistamme suosikkisarjojamme – tällöin dataa (tiedostoja ja ohjelmistoja) ei käsitellä omilla laitteillamme, vaan teknologiayritysten datakeskuksissa sijaitsevilla palvelimilla, joihin muodostamme yhteyden internetin välityksellä. Digitalisaation arkipäiväistymisen myötä pilvipalveluista on tullut arjen infrastruktuureja. Ne kytkevät meidät toisiin ihmisiin, politiikkaan, talouteen ja viihteeseen. Samalla käsitteet, kuten data ja pilvi ovat siirtyneet asiantuntijakielestä osaksi arkista ja poliittista kielenkäyttöä.

Samaan aikaan yhä suurempi osa julkisesta sektorista sekä yrityksistä hyödyntää pilvipohjaisia järjestelmiä päivittäisissä toimissaan. Pilvipalveluiden laajasta käyttöasteesta huolimatta niiden tuotanto on kuitenkin voimakkaasti keskittynyttä: valtaosa kuluttajien, yritysten ja julkisen sektorin hyödyntämästä pilvi-infrastruktuurista on muutaman yhdysvaltalaisten teknologiayritysten hallussa. Suomessa esimerkiksi Kela on ilmoittanut siirtävänsä palveluitaan yhdysvaltalaiseen Salesforceen, joka käyttää muun muassa Amazonin pilvipalveluita. Samoin Oikeusministeriö on ottamassa käyttöön Amazonin pilvipalvelimet vaalidatan varastoimiseen ja käyttöön.

Teknologiapuhe onkin löytänyt paikkansa myös globaalista strategiapuheesta: pilvipalvelut liitetään huoltovarmuuteen, digitaaliseen suvereniteettiin ja kriittiseen infrastruktuuriin, kun taas dataan viitataan talouskasvun, innovaatiokyvyn ja kansallisen kilpailukyvyn resurssina. Erityisesti keskustelut Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä teknologisesta kilpailusta, kyberturvallisuudesta ja julkishallinnon pilviratkaisuista ovat tuoneet suvereenit pilvet ja datan politiikan pyörteisiin.

Vuoden 2025 aikana valmistui kaksi opinnäytetyötä, joissa tarkastellaan datakeskusten yrityspuheen diskursiivisia jännitteitä sekä digitaalisen infrastruktuurin geopolitiikkaa. Töille myönnettiin Rajapinnan vuoden 2025 opinnäytetyöstipendit, ja niiden kirjoittajat kertovat seuraavaksi lyhyesti töistään.

Materian paino pilven alla

Selma Suppanen: Pilvien paino: aineelliset jännitteet datakeskusten diskursseissa 

Datakeskukset ovat pilvipalveluiden koti. Kun tiedosto tai digitaalinen palvelu sijaitsee “pilvessä”, se tosiasiassa sijaitsee palvelimella datakeskuksessa. Datakeskukset ovat fyysisiä rakennuksia tai huoneita, joissa olevat tietokoneet käsittelevät, tallentavat ja jakavat eteenpäin suuria määriä tietoa eli dataa. Suuren hyperscale-datakeskuksen sähkönkulutus voi nousta kymmenistä jopa yli sadan megawatin tasolle, vastaten suuruusluokaltaan keskisuuren suomalaisen kaupungin vuosittaista sähkönkulutusta.

Datakeskukset ovat keskeisiä nyky-yhteiskunnan toiminnalle, sillä ne mahdollistavat internetin ja digitaalisten palveluiden toiminnan. Kiinnostus pilvipalveluihin ja tekoälyteknologioihin on kasvattanut tarvetta suurten datamäärien prosessoinnille ja säilyttämiselle. Suomeen oli vuonna 2025 suunnitteilla jopa “satakunta” datakeskusta kantaverkkoyhtiö Fingridin asiakaspäällikkö Petri Parviaisen mukaan. Suomessa datakeskuksiin on suhtauduttu pääosin myönteisesti, ja niitä on pidetty vihreää siirtymää tukevina investointeina, jotka tuovat verotuloja ja työpaikkoja. 

Datakeskusten tuoma alueellinen ja järjestelmätason kuormitus voi kuitenkin aiheuttaa myös haasteita. Suuret datakeskukset liitetään tyypillisesti suoraan kantaverkkoon, ja ne sijoittuvat suurjännitelinjojen sekä uusiutuvan sähköntuotannon hankkeiden läheisyyteen, mikä keskittää niiden vaikutukset tietyille alueille. Ne kuormittavat sähköverkkoa merkittävästi ja voivat varata huomattavan osan sen kapasiteetista, pahimmillaan estäen muiden toimijoiden ja paikallisten hankkeiden toteutumista. 

Vastaavia ongelmia on havaittu Euroopassa: Ruotsissa Microsoftin datakeskushanke rajoitti teollisten investointien mahdollisuuksia Skånessa ja Irlannissa datakeskukset kuluttivat vuonna 2023 jo yli viidenneksen maan sähköstä, mikä on herättänyt huolta sähkön hinnasta ja riittävyydestä kotitalouksille. Monet Suomeen suunnitelluista datakeskuksista ovat osa kansainvälisten teknologiayritysten infrastruktuureja: keskukset kytkevät kansallisen energiainfrastruktuurin osaksi globaaleja digitaalisia tuotantoketjuja, esimerkiksi Kouvolaan Korialle nouseva Tiktokin datakeskus on herättänyt mediassa huolta kiinalaisyrityksen tietoturvasta.

Datakeskusten toiminta on usein suljettua, sillä niiden teknisiä ja toiminnallisia yksityiskohtia suojataan yrityssalaisuuksiin ja turvallisuuskysymyksiin vedoten. Samalla datakeskusten materiaalikulutuksesta ja ympäristövaikutuksista on saatavilla vain rajallisesti julkista tietoa, joka usein perustuu yritysten omaan raportointiin. Turvallisuusargumentti myös osaltaan rajoittaa tutkijoiden, median ja kansalaisten pääsyä datakeskusten arkeen. Aiemmassa tutkimuksessa datakeskusten huolellisesti tuotettu näkymättömyys on tunnistettu alan toimintalogiikaksi, joka infrastruktuurin suojelun ohella voi kaventaa julkista keskustelua ja vaikeuttaa datakeskusten poliittista ja ekologista arviointia [1].

Tarkastelen sosiologian pro gradu -tutkielmassani datakeskuksia materiaalisuuden näkökulmasta, korostaen digitaalisten infrastruktuurien samanaikaista fyysistä raskautta ja kulttuurista aineettomaksi kehystämistä. Digitaalinen kuluttaminen ymmärretään usein aineettomana ja vähähiilisenä toimintana, jossa dataa voidaan tallentaa rajattomat määrät aineettomaksi miellettyyn “pilveen”: tämä ajattelutapa etäännyttää datakeskusten konkreettiset materiaaliset vaikutukset, kuten energian ja jäähdytysveden kulutuksen, maankäytön ja materiaalivirrat arkisesta kokemuksesta ja poliittisesta tarkastelusta. Gradussani tutkin, missä määrin datakeskusyritykset hyödyntävät datakeskusten diskursiivista irrottamista materiasta omassa yrityspuheessaan. Datakeskusten esitykset niiden omasta toiminnasta ovat äärimmäisen poliittisia ja merkityksellisiä, sillä niiden tuottama kieli rakentaa ymmärrystä datakeskusten asemasta, vastuista ja tehtävistä yhteiskunnassa.

Analysoin gradussa kymmenen Suomessa toimivan datakeskusyrityksen verkkosivuja multimodaalisen diskurssianalyysin avulla. Tarkastelun perusteella datakeskusten esittämiseen liittyy diskursseja, joilla datakeskusten sosiaalista toimilupaa pyritään vahvistamaan esimerkiksi pehmeillä metaforilla, nostalgialla ja kansallisella ylpeydellä. Ne esitetään hyvinä naapureina ja digitaalisen arjen säilyttäjinä, joiden tarjoamalla laskentateholla voidaan ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia (esim. atNorth: “More compute for a better world”). Samalla ne kuitenkin asemoivat itsestään immateriaalisina ja epäpoliittisina toimijoina, joiden vastuu kestävyysteoista on lähinnä instrumentaalinen: teknologia mahdollistaa ratkaisun, mutta ei sitoudu itse siihen. Niiden kuvaama materiaalisuus on tarkasti valikoitua: yritykset korostavat energiankäytön tehokkuutta ja hukkalämmön hyötykäyttöä, mutta välttelevät muun materian, kuten laitteistojen, tilaratkaisujen tai kierrätyksen konkreettista kuvaamista. Myös työtä tekevät kehot loistavat pitkälti poissaolollaan, arkisten askareiden suorittamisen sijaan työntekijät esitettiin joko tyystin poissaolevina tai poseeraavina ”kuvapankkihahmoina”, ilman fyysisen työn kuvausta.

Kun työ, jätehuolto, toimitusketjut ja mahdolliset konfliktit sivuutetaan, myös niiden politisointi käy vaikeaksi. Gradussa tarkasteltujen nettisivujen esitykset ylläpitävät kuvaa datakeskuksista riskittöminä, passiivisina infrastruktuureina sen sijaan, että ne ottaisivat aktiivista roolia ekologisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Materiaalisten suhteiden häivyttäminen ylläpitää teknoutopista ajatusta aineettomasta internetistä ja rakentaa kuvaa datakeskuksista katseilta pakenevina tiloina, jotka eivät elä ja hengitä ilmastokriisin leimaamassa, energia- ja päästöintensiivisessä maailmassa.

Geotalouden puhurit pilvessä

Kaarlo Liukkonen: Competing clouds: U.S.-China tech rivalry and the geoeconomic turn

Geotalous on syrjäyttänyt vapaan kaupan ja globalisaation ideaalit kansainvälisessä politiikassa. Geotalouden mukaan markkinat ja markkinatoimijat voidaan valjastaa geopolitiikan työkaluiksi. Tämän niin kutsutun geotaloudellisen käännöksen myötä entiset vapaan kaupan airueet, EU ja Yhdysvallat, ovat tehneet ulostuloja “strategisen autonomian” ja “puhtaiden verkkojen” puolesta. Tällaisten aloitteiden on tarkoitus vähentää altistumista ei-toivottujen maiden teknologiayrityksille. Yhdysvaltojen ja EU:n tapauksessa nämä aloitteet oli siis suunnattu ennen kaikkea kiinalaisia yrityksiä kohden.

Politiikan haukkojen kovista puheista huolimatta, empiiristä näyttöä laajamittaisesta geotaloudellisesta käännöksestä on vaikea löytää. Esimerkiksi erityisen kovan tarkkailun alainen ja politisoitu kiinalainen Huawei onnistui jatkamaan globalisaatiostrategiaansa Euroopassa geotaloudellisen käännöksen aikana ja sen jälkeen [2]. Tämä herättää kysymyksen, toteutuiko 2020-luvun taitteen geotaloudellinen käännös poliitikkojen puheiden ulkopuolella?

Tätä tutkiakseni valitsin pilvipalvelut. Pilvipalveluiden merkitys sekä yksityisellä että julkisella sektorilla on lisääntynyt räjähdysmäisesti sitten 2000-luvun alun, kun ne ensimmäisen kerran tulivat markkinoille. EU:ssa pilvipalveluita käyttävien suurten organisaatioiden määrä kaksinkertaistui vuodesta 2014 vuoteen 2024 [3]. Kasvavien käyttömäärien lisäksi pilvipalveluiden merkitystä yhteiskunnille lisää se, että niitä käytetään enenevissä määrin myös kriittisen sektorin palveluissa, kuten energiasektorilla ja terveydenhuollossa. Pilvipalveluista itsestään on siis perusteltua puhua kriittisenä infrastruktuurina digitaalisille yhteiskunnille.

Laajamittaisen ja sektorit lävistävän käytön vastakohtana pilvipalveluiden tuotanto on erittäin keskittynyttä. Yli 80% pilvipalvelumarkkinoista on jakautunut vain viiden yrityksen kesken. Tämän lisäksi nämä viisi yritystä tulevat kahdesta kilpailevasta suurvallasta: Yhdysvalloista ja Kiinasta. Valtaosalle maailman maista pilvipalvelut ovat siis tuontipalvelu. Näin ollen, koska pilvipalvelut ovat ensinnäkin kriittisiä digitaalisille yhteiskunnille ja toisekseen tuontipalveluita, väitän, että geotaloudellisen käännöksen tulisi näkyä pilvipalvelumarkkinoilla.

Tutkiakseni pilvipalveluita käytin työpaikkailmoitusaineistoa, joka sisälsi työpaikkailmoitukset 32:sta maasta vuosien 2019 ja 2024 välillä. Aineiston avulla laskin, kuinka moni työpaikkailmoitus kunakin vuonna mainitsi jonkin kuuden suurimman pilvipalveluntarjoajan (Amazon, Microsoft, Google, Alibaba, Huawei, Tencent) pilvituotteen nimeltä. Tein oletuksen, että maininta tarkoittaa sitä, että työnantaja käyttää kyseistä pilvipalvelua. Tulokset olivat siis suhteellisia markkinaosuuksia yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten pilvipalveluntarjoajien välillä.

Löydösteni perusteella geotaloudellinen käännös ei vaikuttanut pilvipalvelumarkkinoihin. Euroopassa yhdysvaltalaiset pilvipalvelut yleistyivät hieman verrattuna kiinalaisiin palveluihin tarkkailuajanjakson aikana, mutta suurta käännöstä ei Euroopassakaan nähty. Ukrainan sodan vaikutus ei esimerkiksi näkynyt tuloksissa ollenkaan, mikä oli varsin yllättävää, kun otetaan huomioon Kiinan tuki Venäjälle. Vieläkin yllättävämpää oli kuitenkin se, että kiinalaisten pilvipalveluntarjoajien markkinaosuus kasvoi Yhdysvalloissa. Vaikka kiinalaiset pilvipalveluntarjoajat olivat marginaalissa verrattuna yhdysvaltalaisiin, olivat tulokset silti järin yllättäviä, kun niitä peilaa siihen, miten uhkaavasti kiinalaisista teknologiayrityksistä on yhdysvalloissa puhuttu.

Mikä voisi selittää nämä tulokset? Ensimmäinen mahdollinen selitys on se, että poliittiset toimet alkavat näkyä markkinoilla vasta pidemmän ajan kuluessa. Kuitenkin, niin sanotusta Kiina-uhasta on EU:ssa ja Yhdysvalloissa puhuttu jo ainakin 2010-luvun puolivälistä [4], joten väitän, että sen vaikutusten tulisi jo näkyä markkinoilla. Varsinkin, kun pilvipalveluiden käyttöönotto on alkanut vasta kiihtymään sitten 2010-luvun. Toinen mahdollinen selitys on se, että hallinnot Yhdysvalloissa ja EU:ssa ovat keskittyneet toimissaan muihin sektoreihin ja teknologioihin kuin pilvipalveluihin. Kuitenkin, pilvipalvelut ovat kriittistä infrastruktuuria digitaalisille yhteiskunnille, joten niiden sivuuttamiselle ei kriittisyyden mukaan ole perusteita. Todennäköisimpänä selityksenä pidänkin sitä, että hallintojen halujen ja markkinatoimijoiden välillä on kuilu. Elinkeinoelämä ei – syystä tai toisesta – halua tai kykene lähtemään mukaan hallintojensa kamppailuihin. Yhteenvetona voinkin todeta, että huolimatta pilvipalveluiden kriittisyydestä ja poliitikkojen kovista kannanotoista, pilvipalveluita ei ole Euroopassa saati Yhdysvalloissa turvallistettu.

Lopuksi

Datakeskukset ovat samaan aikaan digimaailman kaatopaikkoja – täynnä kuvia ja tiedostoja, joita kukaan ei edes muista unohdetun – ja geopolitiikan konehuoneita, joiden sisällä olevilla palvelimilla kuumana käyvä suurvaltakamppailu digimaailman hallinnasta tapahtuu. Näiden kehityskulkujen ajamina uusia, toinen toistaan suurempia datakeskuksia avataan jatkuvalla syötöllä ympäri maailmaa – myös meidän peräpohjolaamme. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Opinnäytetöidemme perusteella nostamme kolme oleellista huomiota:

1) Keskustelu datakeskuksista ja pilvipalveluista ei aina vastaa todellisuutta. Selman tutkimus osoitti, että datakeskusyritykset asemoivat itseään vihreän siirtymän ja ympäristöystävällisyyden edustajina. Samalla datakeskusten toimintaa kehystetään tavoilla, jotka häivyttävät niiden materiaalisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia, kuten energiankulutusta ja resurssien käyttöä. Tämä kehystys tuottaa ristiriidan datakeskusten esitetyn ympäristöystävällisyyden ja niiden mittakaavaltaan energia- ja resurssi-intensiivisen toiminnan välillä. Kaarlon tutkimuksen perusteella hallintojen pyrkimykset rajoittaa pilvipalveluiden käyttöä ei-toivotuista maista eivät ole estäneet pilvipalveluiden yleistymistä. Käytännössä ulkomaisten teknologiayritysten suitsimista korostava poliittinen puhe törmää pilvipalveluiden käytännöllisyyteen ja markkinarealiteetteihin, antaen hallinnoille rajatusti tilaa ohjata kansallisia infrasturktuurihankintoja.

Sekä Selman että Kaarlon tutkimustulokset korostavat tarvetta ankkuroida keskustelua datakeskuksista ja pilvipalveluista niiden konkreettisiin poliittisiin ja materiaalisiin ehtoihin. Pilvi ei ole neutraali tai aineeton infrastruktuuri, vaan geopoliittinen strategiahanke, joka kuormittaa ympäristöä.

2) Lisää läpinäkyvyyttä. Digitaalinen infrastruktuurimme – datakeskuksista pilvipalveluihin – on rakennettu pysymään pitkälti kansalaisten katseilta piilossa. Datakeskukset sijoitetaan usein kaupunkien reuna-alueille tai teollisuusalueiden huomaamattomaan miljööseen, samalla kun julkisen sektorin pilvimigraatioista päätetään suljettujen ovien takana. Julkisen sektorin siirtymisestä ulkomaisiin pilvipalveluihin olisi syytä käydä perusteellista keskustelua ennen kuin ratkaisut on jo toteutettu.

3) Monimutkaiset sosiotekniset järjestelmät edellyttävät monialaista tutkimusta.
Digitaalinen infrastruktuuri muodostaa käyttäjiensä kanssa moniulotteisen kokonaisuuden, jonka ymmärtäminen vaatii teknisen asiantuntemuksen ohella sosiologista, poliittista ja taloudellista näkökulmaa. Esimerkiksi Kelan etuuskäsittelyn uudistus, jonka on tarkoitus kytkeä vuonna 2032 suomalaisten arkaluonteiset henkilötiedot Salesforcen globaaliin pilvi-infrastruktuuriin nostaa esiin tietoturvaan, geopoliittiseen riippuvuuteen, institutionaaliseen luottamukseen ja ympäristövastuuseen liittyviä kysymyksiä. Tämä osoittaa, etteivät digitaaliset infrastruktuurit ole neutraaleja teknisiä ratkaisuja, vaan yhteiskunnallisesti ja ekologisesti merkityksellisiä järjestelmiä, joiden kehittäminen edellyttää monialaista sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvointia huomioivaa lähestymistapaa.

Kirjoittajat:
Selma Suppanen on sosiologi, joka tarkastelee ihmisten suhdetta teknologiaan. Häntä kiinnostaa erityisesti, miten digitaalisesta maailmasta tehdään arjessa ymmärrettävä ja elettävä, vaikka sen infrastruktuuri on usein näkymätöntä ja sen seuraukset hajautuvat laajalle.
Kaarlo Liukkonen on väitöskirjatutkija Aalto-yliopistossa, jossa hän tutkii eri maiden digitaalisia riippuvuuksia. Kaarloa kiinnostaa teknologian rooli kansainvälisessä politiikassa ja se, miten teknologiaa voitaisiin käyttää ja kehittää ihmiset ja planeetta etusijalla.

Lähteet

[1] Parks, L., & Starosielski, N. (2015). Signal Traffic – Critical Studies of Media Infrastructures. University of Illinois Press.
[2] Köncke, P., & De Graaff, N. (2024). Chinese Multinationals and Europe’s Geoeconomic Turn: The De-Globalization of the Chinese ICT and Automotive Industry? Politics and Governance, 12, 8195.
[3] Eurostat. (2024). Cloud computing services by size class of enterprise [Dataset]. https://doi.org/10.2908/ISOC_CICCE_USE
[4] Breslin, S., & Mattlin, M. (2025). Bundling Threats: Why Dominant Perceptions of China Changed in Europe. The Chinese Journal of International Politics, 18(2), 196–219.