Facebookissa on parin viime päivän aikana kiertänyt kokoelma videoita ja kuvia, joissa Korea Future Technology -firman kehittämä humanoidinen, ohjaamolla varustettu robottihaarniska liikkuu teollisuushallissa. Videon robottihaarniska on todella hieno, ja sitä katsoessa tuntuu että tulevaisuus on taas yhtäkkiä paikallisesti täällä. Tunne on hyvin pitkälle sama kuin Boston Dynamicsin robottivideoita katsellessa.
Videot nähtyäni minulle tuli mieleen vastikään lukemani artikkeli “The future as a design problem” (Stuart ym. 2016), jossa käsiteltiin teknologiakehityksen ja tulevaisuusvisioden suhdetta. Artikkelissa tyypiteltiin kaksi strategiaa suhteessa tulevaisuuteen, erityisesti teknologiakehityksen mielessä. Pragmaattisella projektiolla pyritään ikään kuin lukitsemaan mahdollinen tulevaisuus ekstrapoloimalla nykyhetkeen johtaneesta kehityksestä. Tällöin tulevaisuus on tutkimuksen ja tietämisen kohde, ja sopivilla mittareilla se voidaan selvittää. Toinen strategia on suuri visio, jossa pyrkimyksenä on rakentaa polku toivottavaan tulevaisuuteen, toisin sanoen vaikuttaa tämän hetken päätöksiin jotta tulevaisuus olisi suuren vision mukainen. Vaikkakin kirjoittajat tuntuivat viittaavan aika säästeliäästi tulevaisuudentutkimuksen kirjallisuuteen, nämä tyypittelyt eivät käsittääkseni ole ainakaan pelkästään heidän kehittelemiään.
No, käytännön teknologiavisioissa on elementtejä molemmista strategioista. Artikkelissa oli purettu erityisesti 90-luvun alussa Xerox PARCissa luotua teknologiavisiota ubiikista laskennasta (Weiser 1991), sekä vision sidettä teknologian kehitykseen. Pragmaattisena projektiona ubicomp-visio oli sidottu sellaiseen teknologiaan joka nähtiin mahdolliseksi tai jopa väistämättömäksi informaatioteknologian kehittymisen myötä. Ubicompin suurta visiota rajoitti se, että vision täytyi toisaalta kuvata maailma kyllin muuttumattomaksi, jotta se resonoisi ihmisissä ja onnistuisi rekrytoimaan heitä taakseen. Näin ollen visiossa oletettiin maailma teknolologiakehityksen ulkopuolella, siis kulttuurisesti ja sosiaalisesti, turhan vakiintuneeksi. Visio otettiin teknologian kehittäjien toimesta vakavasti siinä mielessä, että nämä ottivat sen tutkimus- ja kehitystyön tavoitteeksi, ja näin vision mukaista ubicomp-teknologiaa alettiin pontevasti kehittää. Hyvin laadittu ja artikuloitu kuva tulevaisuudesta siis käytännössä rajasi toteutuvaa tulevaisuutta.
Mitä tällä on tekemistä robottihaarniskan kanssa? Väittäisin että on olemassa hyvät syyt miksi videoiden robottihaarniska näyttää juuri tuolta ja toimii juuri noin. Sanotaanko nyt näin, että Korea Future Technologyn insinöörit ja videot Facebookissa jakanut suunnittelija ovat mecha-pelinsä pelanneet ja -sarjakuvansa lukeneet. Vaikuttaa siltä, että scifi-kirjallisuuden visiot on otettu aika lailla sellaisinaan suunnittelua ja teknologian kehitystä ohjaaviksi tavoitteiksi. Näin populaarikulttuurissa esitetty teknologiavisio siis suoraan rajaisi toteutuvaa tulevaisuutta. Toinen vaihtoehto tietysti on, että mech-scifi on onnistunut paljastamaan jotain perimmäistä teknologian kehityksestä ja todellisuuden luonteesta, ja juuri tämännäköiset ihmisen hytistä käsin ohjaamat robottihaarniskat ovat jonkinlainen luonnollinen teknologian kehityspolku, jolle päädytään niitä esittävästä populaarikulttuurista riippumatta.
En tiedä pidänkö hyvänä vai huonona asiana, että yritys Koreassa päättää rakentaa tosielämän mechan. Ehkä en kumpanakaan, mutta aika mielenkiintoista se mielestäni on joka tapauksessa. Melvin Kranzbergiä mukaillen voisi ehkä sanoa, että teknologiavisio ei välttämättä ole hyvä tai paha, mutta ei se myöskään neutraali ole. Lienee paikallaan mainita myös, että ainakin itse tuntemassani scifissä mechojen sovelluskohteet ovat olleet varsin sotaisia. Tämä näkyy myös videoiden kommenteissa.
Reeves, Stuart, Murray Goulden, and Robert Dingwall. 2016. “The Future as a Design Problem.” Design Issues32 (3).
Weiser, Mark. 1991. “The Computer for the Twenty-first Century,” Scientific American.
Rajapinta 