Algoritmit uutisissa: ensimmäisiä havaintoja

Minua kiinnosti kuinka suomenkielisessä mediassa puhutaan algoritmeistä, tekoälystä ja koneoppimisesta; tuosta tämän päivän maagisesta taikuudesta. Ensimmäinen yllätykseni on, että ensimmäinen osuma varsin laajassa media-aineistossamme on vuodelta 1994! Noin muutekin hämmennyin kun Aamulehden uutisoinnissa ei ole selkeää tihentymää tai määrän kasvua – uutisointi on ollut erittäin aktiivista jo vuodesta 2000. Yleisradiolla sen sijaan nähdään selvästi, kuinka uutisointi on kasvanut noin 2012 vuodesta erittäin paljon, mutta sitä ennen uutisissa nämä taikasanat ovat olleet enemmänkin sivuhuomioita.

Screenshot 2017-07-12 16.42.20
Aamulehden uutiset missä on sana algoritmi, tekoäly tai koneoppiminen
Screenshot 2017-07-12 16.42.09
Yleisradion uutiset missä on sana algoritmi, tekoäly tai koneoppiminen

 

Havaitsimme Aamulehden olleen poikkeuksellisen aktiivinen algoritmiuutisoinnissaan jo 2000-luvun alkupuolella, kun Yle siitä villiintyi vasta 2010-luvun puolella. Selvää kuitenkin on, että 2010-luvulla algoritmeistä puhutaan merkittävästi enemmän kuin 2000-luvulla.

Aiheiden osalta käytimme aina yhtä trendikästä aihemallinnusta ja uutisaineistosta löytyikin 41 erilaista aihetta – jotka selkeyden takia luokittelimme kymmeneen ryhmään:

  1. Pelit ja peliarvostelut
  2. Tekniikan kehitys, esimerkiksi itsestään ajava auto sekä tekoäly
  3. Elokuvat, viihde ja taide
  4. Kaupalliset palvelut ja niiden algoritmit
  5. Tutkimus algoritmeistä
  6. Tietoturvallisuus
  7. Ohjelmoinnin opetus peruskoulussa
  8. Työllisyys ja työelämän murros
  9. Algoritmien kaupallinen arvo
  10. Algoritmit ja maailmanpolitiikka
timeline.png
Algoritmit uutisissa teemoittain

Havainnoimalla eri teemojen näkyvyyttä mediassa huomaamme, että 2000-luvun alusta tähän päivään on tapahtunut siirtymä viihteistä ja peleistä erityisesti kaupallisten palveluiden algoritmien pohdiskeluun ja esimerkiksi algoritmien vaikutukseen työelämässä.

Temaattinen muutos on tervetullut algoritmisten järjestelmien yhteiskunnallisen merkittävyyden takia, mutta yhteiskuntatieteissä juuri nyt trendikäs kriittinen algoritmitutkimus ei ainakaan tämän analyysin perusteella ollut erityisesti esillä. Ehkäpä peruskoulun ohjelmointiopetuksessa kannattaisi käyttää myös muutama tunti pohtimaan teknologian valtaa eikä vain yrittää oppia ohjelmoinnin alkeita?

Kiitämme Yleisradiota sekä Alma mediaa tutkimukseen käytettyjen aineistojen tuomisesta käyttöömme. Perinteisestihän Suomessa on aina tutkittu Helsingin Sanomia, mutta heidän kautta media-aineistoa ei ole saatavilla.

Hajaantukaa – täällä ei ole mitään nähtävää – algoritmikeskustelusta Suomessa (osa 1)

Screenshot 2017-03-15 11.42.35Algoritmit ovat kuuma aihe paitsi julkisessa keskustelussa, myös kansainvälisessä yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Pelkästään viime vuoden aikana julkaistiin ainakin kolme erikoisnumeroa, missä käsiteltiin algoritmeja ja niiden roolia yhteiskunnassa. Niin akateemisessa keskustelussa, kuin populaareissakin teksteissä on aistittavissa tietynlainen algoritmien musta magia. Algoritmit eivät ole mitään taikaotuksia jotka hallitsevat maailmaa. Algoritmi on Wikipedian ensimmäisen lauseen mukaan

yksityiskohtainen kuvaus tai ohje siitä, miten tehtävä tai prosessi suoritetaan; jota seuraamalla voidaan ratkaista tietty ongelma.

Maailma on siis täynnä digitaalisia ja vähemmän digitaalisia algoritmeja. Silti pääpaino tuntuu olevan digitaalisissa ympäristössä, kuten Kari Haakanan suomenkielisessä pohdinnassa, vaikka siinä taitavasti tuodaan yhteen jopa klassista teknologian tutkimuksen argumenttejä. On totta, että digitaalisuus todella muuttaa monia ympäröiviä tapahtumia ja algoritmit ovat digitaalisuudessa  keskeisessä roolissa. Vastaavia yksityiskohtaisia kuvauksia ja ohjeita ongelman ratkaisuun on kuitenkin  aina ollut olemassa.

Esimerkiksi Kelan viimeaikainen toimeentulotukisotku monine muotoineen herättää varsin paljon kysymyksiä toimeentulotuen laskennassa käytetystä algoritmista. En tiedä onko taustalla tietojärjestelmän sotkut vai muuten prosessisuo, mutta julkisuuteen nostetut esimerkit – kuten tarve myöntää henkilölle sentin toimeentulotuki maksusitoumusten saamiseksi eteenpäin  – kertovat, että ”algoritmi” ei nyt oikeastaan toimi erityisen järkevästi. Ehkä tässä tullaan keskeiseen huomioon, jota jo Jansson & Erlinngsson (2014) havaitsivat jo aiemmasta tutkimuksesta: haasteena digitaalisissa (sekä ei-digitaalisissa) algoritmeissa on sääntöjen joustamattomuus – usein todellinen maailma ei sopeudu tiukkaan algoritmin ajattelemaan muotoon.

Tässä kohtaa ehkä voi huokaista helpotuksesta, algoritmit ovat kuin todella tarkkoja byrokraatteja. Mutta missä sitten piilee digitalisaation suuri mullistus? Miksi algoritmit ovat niin tapetilla yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa ja miksi niistä vouhkotaan (juuri nyt) niin paljon?

On toki totta, että digitaalisten palveluiden myötä me kaikki altistumme mahdollisesti uudenlaiselle, näkymättömälle byrokratialle ja vallankäytölle. Uutta ehkä on, että nyt päätöksentekijänä voi olla joku kasvottomalta näyttävä järjestelmä (noh, en tiedä onko se Kela yhtään parempi esimerkki kasvollisesta järjestelmästä). Mutta, kuten useimmiten, kaiken takaa löytyy kuitenkin ihminen. Algoritmi on aina ihmistoimijoiden tuottama väline, joka toteuttaa ihmistoimijoiden suunnitteleman prosessin. Teknologia-alan demografian perusteella tuo ihmistoiija on melko varmasti valkoinen mies, vaikkei tosin keski-ikäinen. Ja tässä nyt ei ole mitään uutta taivaan alla, valitettavasti. Jyllääväthän valkoiset (keski-ikäiset) miehet monessa muussakin yhteiskunnan päätöksenteon koneessa.

Yhteiskuntatieteellinen mielenkiinto algoritmeihin selittyy niiden tuoreudella. Kyseessä on konkreettinen uusi ”esine”, jota mätkiä tutkimusmenetelmillä ja ajatuksilla. Ja tuoreet aiheet usein herättävät tutkijoiden mielenkiintoa, koska ne ovat uusia ja tuoreita. Toki on tutkimukselle myös tarvetta. Kuten Kitchin (2017) huomauttaa, kriittistä tutkimusta algoritmeista on vähän – varsinkin verrattuna kaikkeen muuhun algoritmitutkimukseen esimerkiksi tietojenkäsittelytieteessä ja insinööritieteissä. Pohdinkin siis,

  • Miten julkisessa keskustelussa käytetään sanaa algoritmi ja mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?
  • Miten perinteiset vallankäytön muodot soveltuvat algoritmien kritisoimsieen ja mitä uutta algoritmit tuovat esimerkiksi perinteiseen byrokratian ajatukseen?
  • Voisimmeko silti koettaa olla nostamasta algoritmia kultaiselle jalustalle ja sen sijaan purkaa mitä oikeastaan tarkoitamme sillä?

Postailen kevään aikana enemmän ajatuksiamme tästä aiheesta ja käsittelemme tematiikkaa myös meetupeissamme.

Väline on osa agendaa eduskuntavaaleissa 2015

Aiheet eri mediakanavissa. Klikkaa suuremmaksi.

Eräänä iltana ryhmä Digivaalit 2015-hankkeen tutkijoita oli kokoontunut Mattermostiin juonimaan uusinta artikkeliluonnosta vaikuttaja-indeksistä ja agendan normalisoitumisesta. Analysoidessamme ehdokkaiden vaikuttajuutta eri medioiden agendaan olimme aiemmin kirjoittaneet myös kuvailleet aiheiden esiintymistä eri viestintävälineissä. Artikkelikäsikirjoituksessa teemajakauman rooli oli ollut enemmänkin kuvaileva, mutta nyt ryhdyimme pohtimaan, saisiko siitä sittenkin nostettua havaintoja – ja tasapainotettua artikkelia, joka oli aika valtaindeksiin keskittynyt ja vähän hassun muotoinen sen takia.

Mielestäni “iltavuoro” on paras aika tälläiseen työhön. Silloin voi tuijotettaan ja pohtia melko rauhassa asioita, tällä kertaa arvioida mitä taulukossa oikeasti olikaan esillä. Yön aikana syntyneet havainnot olivat – ainakin minun mielestäni – kiinnostavia.

Taulukosta nähdään, kuinka perinteinen media on selvästi poliittiseen asiasisältöön keskittynyttä, kun taas sosiaalinen media, niin ehdokkaiden kuin kansalaisten käyttämänä, korosti kampanjointia ja mobilisointia. Tämä ei ehkä ole kovinkaan yllättävää, sillä journalistinen, toimitettu sisältö on aina erityistä. Sen sijaan yllättävää voi olla asiasisältöjen moninaisuus perinteisessä mediassa. Kun sosiaalisessa mediassa keskusteltiin vain muutamista asiasisällöistä, oli toimituksellinen sisältö paljon rikkaampaa ja moniäänisempää. Näyttäisi siis siltä, että aiheiden monipuolisuuden näkökulmasta perinteiselle medialle on paikkansa.

Toisaalta ehdokkaiden Twitter- ja Facebook-aiheissa oli eroja. Ehdokkaat käyttivät Twitteriä enemmän poliittisten asiakysymysten käsittelyyn, kun taas Facebook oli kampanjoinnin ja mobilisoinnin areena. Tulokset liittyvät läheisesti viimeaikaiseen keskusteluun sosiaalisen median alustojen välisestä eroista, ja tukevat myös Mari Tuokon gradussa tehtyjä havaintoja.

Voidaan olettaa, että viestinnän tyyliin ja aiheisiin vaikuttavat myös alustojen teknologiset ominaisuudet. Esimerkiksi Twitterissä tunnetusti on rajoitettu 140 merkin määrä sekä viesteissä että vastuksissa, kun taas Facebookissa viestit sekä vastaukset voivat olla paljon pidempiä. Lisäksi Twitter oli vielä vaalien alla suoraviivainen julkaisumekanismissaan – uusimmat viestit ylimpänä – kun taas Facebook kuratoi sisältöä algoritmisesti.

Koska molemmat palvelut ovat myös sosioteknisiä järjestelmiä, myös ihmiset vaikuttavat viestinnän käytäntöihin. Esimerkiksi yleisön kokoonpano tai ehdokkaiden oletukset yleisöjen tyypistä vaikuttavat viestintään. Suomen tapauksessa on ensinnäkin syytä muistaa, että Twitter on enemmän eliittimedia (Vainikka & Huhtamäki, 2015) kun taas Facebook on tavallisten kansalaisten areena.

Viimeisenä todettakoon, että harmiksemme (vaikuttajalaskelman kannalta) oli vain muutamia teemoja jotka esiintyivät useassa mediakanavassa: turvallisuuspolitiikka, talous, koulutus ja energiakeskustelut. Ehkäpä on niin, että julkisuuteen vaalien alla mahtuu vain muutama isompi teema, joista sekä ehdokkaat, media että kansalaiset keskustelevat.

Kokonaisuudessaan olen varsin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea teemajakumasta saatiin nyhdettyä irti kun sitä tarpeeksi tuijotettiin. Mitä siis opimme? Ei koskaan pidä kyseenalaistaa viimisten iltojen paniikkia osana pohdintaa ja tulkintaa. Toivottavasti käsikirjoituksemme saadaan pian julkaistua, niin voimme linkata sen tänne   myöhemmin kokonaisuudessaan.

(Yhteiskirjoittanut: Matti Nelimarkka & Salla-Maaria Laaksonen)