Vuorovaikutuksen digitalisoituminen muokkaa luottamussuhteita

Vuorovaikutuksen digitalisoituminen vaikuttaa tapoihimme luottaa. Digitaaliset vuorovaikutusteknologiat, vuorovaikutuksessa syntyvä tieto ja tämän tiedon hallinta ovat nykyään luottamussuhteiden ytimessä. Jo yli kolme miljardia ihmistä käyttää internetiä ja sen erilaisia sosiaalisia sovelluksia päivittäin. Teknologia on läsnä niin valtion ja kansalaisten, markkinoilla toimivien yritysten kuin yksityishenkilöidenkin välisissä arkisissa, luottamusta vaativissa vuorovaikutuksissa.

Julkaisimme äskettäin Sakari Tammisen ja Vilma Lehtisen kanssa luottamusta käsittelevän artikkelin osana Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus -kirjaa. Tarkastelemme siinä vuorovaikutuksen digitalisoitumisen merkitystä luottamussuhteille kolmella tasolla (ks. Bierhoff & Vornefeld, 2004): Niistä ensimmäinen pitää sisällään luottamuksen tiettyyn henkilöön ja tämän kanssa luotuun vuorovaikutussuhteeseen, toinen luottamuksen yleistettyihin muihin (eli ihmisiin yleisesti) digitaalisissa ympäristöissä, ja kolmas luottamus abstrakteihin sosioteknisiin systeemeihin. Tämä kirjoitus on tiivistelmä artikkelimme keskeisistä teemoista.

1. Yksilöiden välinen luottamus digitaalisesssa vuorovaikutuksessa

Kommunikaatioteknologioiden kyllästämässä maailmassa kasvokkaisen vuorovaikutuksen korvaavat yhä useammin erilaiset teknologisesti välittyneet viestinnän muodot sähköpostista puheluihin, pikaviesteihin ja yhteisöpalveluissa jaettaviin päivityksiin. Verkossa tapahtuvaa viestintää koskeva huoli liittyy usein siihen, miten toiset tulkitsevat jaettua sisältöä ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla ihmissuhteille. Luottamuksen ylläpitäminen digitaalisten teknologioiden kautta tapahtuvassa vuorovaikutuksessa vaatii vaivaa, sillä jaettu sisältö voi päätyä sellaisten ihmisten nähtäville, joille sitä ei ollut tarkoitettu. Yhteisöpalveluissa tätä haastetta hankaloittaa yksilön eri viiteryhmien, kuten eri ystäväpiirien, samanaikainen läsnäolo. Vuorovaikutukseen osallistujien keskinäisestä luottamuksesta tuleekin digitaalisesti välittyneessä vuorovaikutuksessa korostuneen tärkeää sisällönjakoa koskevien kontrollimahdollisuuksien rajoittuneisuuden vuoksi.

Lisäksi vuorovaikutustilanteet eivät useinkaan rajaudu yksinomaan tietyn yhteisöpalvelun sisälle tai edes laajemmin digitaalisten teknologioiden piiriin. Näin ollen luottamus ja sen ylläpitoon tarvittava yhteistyö digitaalisissa ympäristöissä on usein saumatonta jatkumoa vaivalle, jota nähdään samojen ihmissuhteiden eteen kasvokkaisissa kohtaamisissa. Siinä missä Facebookin avulla ollaan yhteydessä lähinnä entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa, jakamistalous haastaa perinteisiä luottamuksen rakenteita, kun tavaroita voidaan lainata ja majapaikkaa tarjota myös tuntemattomille uusien luottamusta tukevien rakenteiden, kuten online-profiileihin sidottujen mainemekanismien, ansiosta. Koska tuntemattomien ihmisten kanssa toimiminen voi näyttäytyä riskinä, luottamus toisiin ihmisiin on jakamistalouteen osallistumisen keskeinen edellytys. Verkkopalveluissa sitä rakennetaan esimerkiksi käyttäjäprofiilien avulla, neuvottelemalla yhteistyöstä henkilökohtaisten viestien välityksellä sekä antamalla vuorovaikutuskumppaneille jälkikäteen palautetta, joka kaikille yhteisön jäsenille näkyessään kartuttaa osallistujien mainetta ja helpottaa sen arvioimista, kannattaako heidän kanssaan ryhtyä yhteistoimintaan.

Luottamuksen saavuttamiseen yksilöidenvälisessä digitaalisessa kommunikaatiossa vaaditaan paitsi uusia työkaluja myös yhteisesti sovittuja sääntöjä siitä, kuinka henkilökohtaisessa viestinnässä käyttäydytään ja mikä osa viestinnästä saa päätyä laajemman yhteisön nähtäväksi. Lisäksi on syytä pitää mielessä, että luottamus ei ole ainoastaan verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen ominaisuus tai vaatimus, vaan yhä useamman verkkopalvelun lähtökohtana on välittyneen (“online”) ja kasvokkaisen (“offline”) vuorovaikutuksen yhdistäminen ja uudenlaisten arkisten käytäntöjen mahdollistaminen.

2. Luottamus digitaalisesti verkottuneissa ryhmissä ja vertaistoiminnassa.

Digitalisaation mahdollistamat uudet viestintämuodot ja toimintamallit haastavat vanhoja vuorovaikutuksen rakenteita myös yksilöiden henkilökohtaisten suhteiden ulkopuolella. Ne uudistavat ryhmiin ja vertaistoimintaan liitttyviä toimintamuotoja ja ravistelevat näiden myötä vakiintuneen auktoriteettivallan oikeutusta ja sen perustana toimivaa luottamusta. Verkkopohjaisten alustojen, kuten blogien ja wikien, vaivattoman saatavuuden ja helppokäyttöistymisen vuoksi maallikoille on avautunut mahdollisuus entistä suurempaan rooliin tiedon tuottamis- ja levittämisprosesseissa, jotka ovat perinteisesti olleet tutkijoiden, auktorisoitujen asiantuntijoiden ja lehdistön käsissä. Luottamus yleistä mielipidettä tai virallista totuutta edustaviin auktoriteetteihin on entistä helpompaa kyseenalaistaa, kun “kokemusasiantuntijoista” ja “vertaistoimijoista” koostuvat ryhmät voivat tuottaa oman totuutensa näiden rinnalle omien vertaisarviointiprosessiensa kautta. Joukkovoimalla rakennettu ja jatkuvasti päivittyvä verkkotietosanakirja Wikipedia on kenties tunnetuin ja menestyksekkäin esimerkki digitalisaation mahdollistaman vertaistoiminnan tuloksista.

Digitaaliset työvälineet sekä niihin liittyvä yhdessä tekemisen ja omaehtoisen organisoitumisen kulttuuri ravistelevat myös politiikan rakenteita. Esimerkiksi lyhyiden, enintään 140 merkin viestien julkaisemiseen suunniteltu Twitter-palvelu on valjastettu kansalaistoiminnan keskeiseksi apuvälineeksi näkyvästi viime vuosien sosiaalisissa liikehdinnöissä eri puolilla maailmaa. Ihmiset ovat kääntyneet Twitterin puoleen sankoin joukoin myös luonnonkatastrofien yhteydessä sekä halutessaan ottaa osaa vaaliväittelyihin tai tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista ja kommentoida niitä omista näkökulmistaan. Teksti-, kuva- ja videosisällön levittämisen helpottumisen myötä maailmankuvia rakennetaan yhä enemmän silminnäkijyyttä, osallistumista ja demokraattista vertaistoimintaa korostavilla toimintamalleilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin saralla digitalisaation mahdollistamat muutokset tiedon kokoamisessa, käsittelyssä ja tulkinnassa tarjoavat maallikoille uudenlaista toimijuutta suhteessa omaan kehoonsa. Omaan terveyteen liittyvän tiedon kokoaminen helpottuu, kootun datan laskennallisesta käsittelystä tulee vaivattomampaa ja yksilöille tarjoutuu mahdollisuus ainakin näennäisesti täsmällisiin mittaustuloksiin. Digitaaliset teknologiat ja niihin liittyvä vertaistoiminnan kulttuuri luovat otollisen asetelman jakaa terveyteen liittyvää tietoa institutionaaliset säännöstelyperiaatteet ohittaen. Kasvava aktiivisten yksilöiden joukko suhtautuu kriittisesti terveyttä koskeviin auktoriteettirakenteisiin ja tahtoo ottaa aiempaa suuremman roolin omaa terveyttään koskevissa päätöksissä ja niihin johtavissa tiedollisissa prosesseissa. Tällaiseen aktiiviseen omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen liitetään helposti vastakkainasettelu lääketieteen ammattilaisten asiantuntijavallan ja kansalaisten oman toimijuuden välillä. Parhaimmillaan yksilöiden omaehtoiset käytännöt ja lääketieteellinen ammattitaito voidaan kuitenkin sovittaa hedelmälliseen yhteistyöhön. Ihannetilanteen saavuttamiseksi tarvitaan lainsäädännön ja hoitokäytäntöjen päivittämistä siten, etteivät instituutiot jäisi hankalasti jälkeen yksilöiden omaehtoisista käytännöistä.

3. Luottamus digitaalisiin sosioteknisiin systeemeihin

Viimeinen luottamusta digitaalisten teknologioiden alueella koskeva kysymys liittyy itse teknologioiden luotettavuuteen sikäli, että ne tekevät juuri sen mitä lupaavat eivätkä jotain aivan muuta. Digitaalisista, sosioteknisistä systeemeistä on tullut tärkeä osa yhteiskuntien toimintaa kannattelevaa infrastruktuuria ja ihmisten arkista toimintaa. Luottamus perinteisiin auktoriteetteihin voi korvautua luottamuksella teknologiaan ja sen tarjoamaan toimijuuteen. Tästä johtuen on olennaista ymmärtää miten luottamus näihin abstrakteihin systeemeihin syntyy ja millaiset tekijät pitävät sitä yllä.

Sosioteknisiä systeemejä arvioidessaan ihmiset ovat kiinnostuneita ensisijaisesti niiden toimivuudesta heidän haluamiinsa tarkoituksiin sekä siitä, että ne toimivat systemaattisesti siten kuin niiden kuuluukin toimia. Konfliktialueella toimivan journalistin on voitava luottaa sähköpostin salaukseen, sillä vääriin käsiin päätyessään luottamuksellisella viestillä voi olla kohtalokkaat seuraukset informantille tai journalistille itselleen. Useimmiten sosioteknisiä systeemejä käyttävien ihmisten ensisijaiset huolenaiheet liittyvät kuitenkin toisiin käyttäjiin. On harvinaisempaa pysähtyä miettimään, miten palveluntarjoajat käyttävät sosioteknisissä järjestelmissä tapahtuvasta toiminnasta syntyviä digitaalisia jälkiä. Järjestelmien käytön oheistuotteena syntyy kuitenkin valtavasti dataa esimerkiksi niiden välittämästä vuorovaikutuksesta, pitäen sisällään paitsi lähetettyjen viestien sisällön, myös niihin liittyvää “metadataa”, kuten aika- ja paikkatietoja. Erityisesti yksilöiden ja ryhmien väliseen viestintään keskittyneiden systeemien ja niitä ylläpitävien suurien toimijoiden, kuten Facebookin ja Googlen, kohdalla keskeinen kysymys on siis myös se, millä perusteilla voimme luottaa siihen, että vuorovaikutuksistamme syntyvää dataa käytetään sovitulla tavalla.

Luottamus digitaalisiin sosioteknisiin systeemeihin edellyttää myös luottamista palveluntarjoajiin, jotka vastaavat systeemien kehittämisestä, ylläpidosta ja tyypillisesti myös niiden kautta kulkevan datan keräämisestä, säilyttämisestä ja käytöstä. Tähän liittyy olennaisesti luottaminen yhtäältä toimijoiden kompetenssiin rakentaa ja ylläpitää toimivia systeemejä ja toisaalta heidän hyvää tarkoittaviin motiiveihinsa. Systeemisuunnittelijoiden ja palveluntarjoajien valtaa muokata informaatiota käsitteleviä algoritmeja ja tiedonkeruumekanismeja voidaankin kutsua “muotoiluvallaksi”. Tämä muotoiluvalta jää helpommin piileväksi kuin perinteisten auktoriteettien vaikutusvalta. Aina teknologian kehittäjät eivät itsekään ole käyttämästään vallasta erityisen tietoisia. Silloin uhkana voi olla, että palveluja suunnitellaan kehittäjien omista lähtökohdista käsin sen valossa, mikä on heille “normaalia”, jolloin lopputuloksena olevat sosiotekniset systeemit eivät välttämättä vastaa erilaisten käyttäjäryhmien tarpeita. Ilman vallan tiedostamista suunnitellut systeemit saattavat esimerkiksi tarkoittamatta syventää vähemmistöjen marginaalisuutta.

Lopuksi

Kaikkiin kolmeen luottamuksen tasoon liittyen kerrotaan utooppisia ja dystooppisia tarinoita siitä, miten uusi teknologia haastaa,
 tai jopa murtaa, vanhat toimintatavat ja kasvokkain syntyneet luottamuksen mekanismit. “Uudesta” ja “vanhasta” mediasta puhuttaessa uudempien digitaalisten viestimien ja perinteisten joukkoviestimien suhdetta käsitellään usein toisen kuolemaan johtavana kaksintaisteluna. Mediahistorian perusteella tai ihmisten nykypäiväisiä mediakäytäntöjä tarkasteltaessa nämä vallassa olevat tarinat eivät kuitenkaan kestä analyysia. Uudet viestintämuodot kyllä ravistelevat viestinnällisiä rakenteita, mutteivät (ainakaan vielä) näytä syrjäyttävän perinteisempiä viestimiä millään suoraviivaisella tavalla. Digitaalisten teknologioiden merkitystä luottamuksen reunaehdoille ja edellytyksille onkin hedelmällisempää tarkastella sellaisen vaihtoehtoisen kertomuksen kautta, jossa uudet ja vanhat luottamuksen ja viestinnän rakenteet limittyvät toisiinsa ja elävät rinnakkain.

Tämä kirjoitus on tiivistelmä Sakari Tammisen ja Vilma Lehtisen kanssa kirjoitetusta artikkelista Digitaalinen vuorovaikutus, muutos ja luottamus, joka sisältyy professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin kunniaksi julkaistuun juhlakirjaan Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus. Teos on verkossa vapaasti kaikkien saatavilla (pdf). Sen toimittivat Liisa Myyry, Salla Ahola, Marja Ahokas ja Ilari Sakki.

(Tämä kirjoitus on ristiinpostaus Demos Helsingin blogista.)

Miten totuus rakentuu digitalisoituneessa maailmassa?

Olin keskiviikkona 24.9. Yle TV2:n Docventures-ohjelmassa keskustelemassa suuresta ja laveasta teemasta: totuudesta. Keskusteluosuuden pohjaksi katsottiin sotakuvaaja James Nachtweyn uraa ja elämänfilosofiaa käsittelevä Sotakuvaaja. Toisena vieraana kanssani studiossa oli kuvajournalisti Meeri Koutaniemi. Minun tehtävänäni keskustelussa oli valottaa sosiaalipsykologian ja sosiaalitieteellisen teknologiantutkimuksen pohjalta sitä, miten totuuksia rakennetaan, rajataan ja levitetään digitalisoituneessa maailmassamme – sekä sitä, miksi totuutta ei aina sanota ääneen.

Tässä viisi pääpointtiani lähetyksessä käydystä keskustelusta sekä linkkejä taustamateriaaliin:

1. Digitaaliset palvelut, hakukoneista sosiaaliseen mediaan, muokkaavat tapojamme hakea ja välittää tietoa. Ne haastavat perinteisen median, mutteivät syrjäytä sitä millään yksioikoisella tavalla.

“Uusi” media ei ole “vanhan” surma, vaan eri viestimet limittyvät toisiinsa. Kansalaisjournalismi kyllä haastaa perinteiset tiedotusvälineet ja voi entistä tehokkaammin vaatia niitä vastuuseen virheellisten tai vaillinaisten tarinoiden esittämisestä, mutta tarina uuden ja vanhan kaksintaistelusta on liioittelua. Usein eri viestimet pikemminkin vahvistavat kuin tukahduttavat toistensa ääntä: jaamme lehtijuttuja Facebookissa ja twiittimme saattavat päätyä televisioon.

Vaikka Internetistä löytyy lähes loputtomasti tietoa, se ei tarkoita, että tietäisimme kaiken – tai että kaikki tieto olisi vaivattomasti ja mutkattomasti saatavillamme. Etsimme tietoa yhä useammin hakukoneen avulla. Googlen näyttämistä hakutuloksista keskitymme yleensä muutamaan ensimmäiseen, harva jatkaa seuraaville sivuille. Hakukoneeseen rakennetut valinnat siitä, mitkä linkit näytetään ensin, ohjaavat sitä, kuka löytää ja kenet löydetään. Tämä on paitsi teknologinen, myös poliittinen kysymys.

Media kuvallistuu ja valokuvaaminen arkistuu. Arkikuvaus antaa meille paremmat välineet ymmärtää myös mediassa esitettävien kuvien taustalla olevia valintoja. Parhaillaan käynnissä olevan #snapshot-näyttelyn esittelyteksti tiivistää ilmiön hyvin: Koskaan aiemmin ihminen ei ole tuottanut yhtä paljon valokuvia ja saanut niille välittömästi niin suurta yleisöä kuin nyt. Koskaan aiemmin myöskään jokamiehen tai -naisen yksittäinen näppäys ei ole voinut saada aikaan yhtä suuria maailmapoliittisia vaikutuksia kuin nykyään. Valokuvien jakaminen on tänä päivänä yhtä tärkeää kuin niiden ottaminen.

Shaping the Web: Why the Politics of Search Engines Matters (Lucas D. Introna & Helen Nissenbaum, artikkeli The Information Society -lehdessä)

Old Against New, or a Coming of Age? Rethinking Broadcasting in an Era of Electronic Media (R. Stuart Geiger & Airi Lampinen, johdantoessee Journal of Broadcasting & Electronic Media -lehden uuden ja vanhan median suhteita käsittelevässä erikoisnumerossa)

#snapshot -näyttely Valokuvataiteen museossa 18.1.2015

2. Totuudet uhkaavat eriytyä sosiaalisissa kuplissa. Toimivassa yhteiskunnassa tarvitaan rohkeutta keskustella sekä empatiaa ja uteliaisuutta ymmärtää, miksi joku ajattelee aivan eri tavalla kuin itse. 

Tyypillisesti me ihmiset viihdymme itsemmekaltaisten seurassa ja tartumme mieluiten tietoon, joka vahvistaa ennakkokäsityksiämme. Lisäksi yhteisöpalveluissa jaetut jutut ovat nykyään yksi tärkeä kosketuspinta niin uutisiin kuin uusiin ilmiöihinkin. Nämä taipumukset ja tottumukset voivat johtaa siihen, että ihmiset jakavat ymmärryksen todellisuudesta muiden omien sosiaalisten kupliensa sisällä elävien kanssa, mutta kadottavat kosketuksen muihin.

Ääriesimerkkinä sosiaalisista kuplista voidaan pitää Israelin ja Palestiinan tilannetta, jossa niin lehdistö kuin (sosiaalisen median välittämät) kansalaiskeskustelukin ovat hajautuneet kahteen leiriin, jotka eivät juurikaan kohtaa toisiaan. Kun kiistellään isoista ja tunnepitoisista kysymyksistä, voi olla vaikeaa malttaa olla empaattinen ja pyrkiä uteliaasti ymmärtämään, miksi jotkut ajattelevat aivan eri tavalla kuin itse. Aina sosiaalisiin kupliin ei onneksi liity yhtä tiukkoja vastakkainasettelua “meihin” ja “muihin”. Pohjimmiltaan samankaltaista, joskin vähemmän dramaattista, leirijakoa kohtaa kuitenkin myös arjessa. Silloin kannattaa harjoitella taitoa ymmärtää ja arvostaa omasta elämänpiiristä poikkeavia kokemuksia.

Sosiaalisissa kuplissa voi myös syntyä tilanne, jossa samanmielisten kavereiden keskellä tuntuu vaikealta kertoa poikkeavasta mielipiteestään. On helpompi jättää sanomatta kuin uskaltautua väittelyyn enemmistön kanssa. Solomon Aschin 1950-luvulla tekemät klassiset sosiaalipsykologiset kokeet osoittivat, miten voimakkaasti sosiaalinen paine ryhmässä voi vaikuttaa yksilön (ilmaistuun) mielipiteeseen. Kiinnostavasti tutkimuksissa on kuitenkin nähty myös se, että omassa mielipiteessä pysymistä helpottaa huomattavasti, jos enemmistön mielipidettä vastaan ei tarvitse asettua yksin. Yksinäinen vastarintaan nouseva ääni saattaa siis nopeastikin saada rinnalleen muita, kun hiljaisuus on ensin murrettu.

Israel, Gaza, War & Data. Social networks and the art of personalizing propaganda (Gilad Lotan, Medium, 4.8.2014)

Political Polarization in the American Public. How Increasing Ideological Uniformity and Partisan Antipathy Affect Politics, Compromise and Everyday Life (Pew:n tutkimus Yhdysvalloista)

The Filter Bubble: What the Internet Is Hiding from You (Eli Pariser, kirja)

3. Läsnäolo sosiaalisessa mediassa vaatii profiilityötä ja toisten huomioonottamista.

Vaikutelmienhallinta on osa kaikkea sosiaalista vuorovaikutusta, mutta verkkoympäristöt tuovat siihen oman säväyksensä. Rakentaessaan profiileja verkkopalveluihin ja päättäessään digitaalisen sisällönjaosta yksilöt soveltavat omaa näkemystään siitä, mitä verkossa kannattaa tai on soveliasta jakaa. Ihmisillä on usein tarkka käsitys siitä, kuinka paljon ja millaisia asioita he tahtovat itsestään paljastaa. Tietoinen “profiilityö” kuvaa parhaiten tätä “verkkokasvojen” hallintaan pyrkivää toimintaa, jonka tarkoitus on rakentaa luottamuksen arvoinen ja “aito” profiili. Profiilityö on tasapainottelua mahdollisimman positiivisen ja mahdollisimman autenttisen vaikutelman luomiseksi.

Oma profiilityö yksin ei kuitenkaan riitä: on vaikeaa, ellei mahdotonta, kontrolloida sitä, jakaako joku muu sellaista sisältöä, vaikkapa valokuvia, joita ei itse olisi halunnut julkiseen jakoon. Saman sisällön monistaminen, sen tarkasteleminen eri työkalujen avulla, ja sen löytäminen hakusanojen tai muiden linkkien perusteella on mahdollista verkottuneilla vuorovaikutusvälineillä aivan eri tavalla kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Luottamuksen ylläpitäminen vaatii vaivaa ja toisten huomioonottamista. Yksilön on voitava luottaa siihen, että toiset kunnioittavat hänen näkemyksiään eri yhteyksissä muille jaettavaksi sopivan sisällön laadusta. Verkkovuorovaikutuksen erityispiirteet tekevät pyrkimyksistä olla toisten luottamuksen arvoinen haastavia, koska yksilön on usein vaikeaa ennakoida miten ja millaisin seurauksin vaikkapa Facebookissa julkaistu valokuva tulkitaan kaverin sosiaalisessa verkostossa.

Aitouden ongelma sosiaalisessa mediassa (Suvi Uski & Airi Lampinen, Etiikka.fi, 31.7.2014)

Social norms and self-presentation on social network sites: Profile work in action (Suvi Uski & Airi Lampinen, New Media and Society)

I’ll Press Play, but I Won’t Listen: Profile Work in a Music-Focused Social Network Service (Suvi Silfverberg, Lassi Liikkanen & Airi Lampinen, CSCW’11)

Interpersonal Boundary Regulation in the Context of Social Network Services (Airi Lampinen, väitöskirja)

4. Kokemusasiantuntijuus haastaa asiantuntijavallan.

Digitalisaation myötä merkittävästi aiempaa suuremmalla osalla ihmiskunnasta on mahdollisuus jakaa ja julkaista havaintojaan ja näkemyksiään reaaliajassa maailmanlaajuisille yleisöille. Maallikoille on näin avautunut mahdollisuus entistä suurempaan rooliin tiedon tuottamis- ja levittämisprosesseissa, jotka ovat perinteisesti olleet tutkijoiden, auktorisoitujen asiantuntijoiden ja lehdistön käsissä.

Luottamus yleistä mielipidettä tai virallista totuutta edustaviin auktoriteetteihin kyseenalaistuu yhä useammin kun “kokemusasiantuntijoista” ja “vertaistoimijoista” koostuvat ryhmät voivat tuottaa oman totuutensa näiden rinnalle.

Tälläkin kehityksellä on sekä hyviä että hankalia seuraksia. Otetaan esimerkki terveyteen liittyen. Yhtäältä rokotuksia vastustavan liikkeen voimistuminen uhkaa tuoda takaisin tauteja, jotka monissa maissa olivat jo historiaa. Toisaalta digitalisaation mahdollistamat muutokset terveyttä ja hyvinvointia koskevan tiedon kokoamisessa, käsittelyssä ja tulkinnassa tarjoavat maallikoille uudenlaista toimijuutta suhteessa omaan kehoonsa.

Kasvava aktiivisten yksilöiden joukko on kiinnostunut kehittämään itsetuntemustaan, suhtautuu kriittisesti terveyttä koskeviin auktoriteettirakenteisiin ja tahtoo ottaa aiempaa suuremman roolin omaa terveyttään koskevissa päätöksissä. Tähän kehitykseen liitetään helposti vastakkainasettelu lääketieteen ammattilaisten ja kansalaisten, mutta itse asiassa siinä piilee huikea mahdollisuus terveydenhuollon kehittämiseen — kunhan vain onnistumme luomaan toimivaa yhteispeliä yksilöiden omaehtoisten käytäntöjen ja lääketieteellisen ammattitaidon välille.

5. Näennäinen tasapuolisuus voi vääristää mediassa muodostuvia käsityksiä kiistanalaisista ilmiöistä.

Näennäinen tasapuolisuus (false balance) tarkoittaa tilannetta, joka syntyy, kun media esittää ilmiön vastakkaiset osapuolet tasavahvuisempina kuin heidän väitteittensä tueksi esittämänsä todisteet ja perusteet oikeuttaisivat. Halu kuulla molempia puolia voi näin johtaa vääristyneeseen kuvaan siitä, mitä asiasta itse asiassa tiedetään. Klassinen esimerkki tästä on ilmastonmuutos, josta raportoitaessa skeptikoiden näkemykset tuodaan usein näkyvästi esille huolimatta siitä, että ilmaston muuttumisesta on poikkeuksellisen vahvaa ja yhteneväistä tieteellistä näyttöä.

Tieteellinen tieto on luonteeltaan muuttuvaa ja monimutkaista. Väittelyt ja eriävät mielipiteet kuuluvat asiaan, eikä tiedeyhteisön ulkopuolella toimivien näkemystä ja kokemusta pidä vähätellä tai sivuuttaa. (Muistakaa kohta #2, uteliaisuus ja empatia!) Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi myös tosiasioita, joista tiedeyhteisössä ollaan huomattavan yksimielisiä.

Keskiviikkoinen lähetys on nähtävissä Yle Areenassa seuraavan kuukauden ajan.

Kiitos Demos Helsingin tiimille, sosiaalipsykologian alumneille ja vanhoille kollegoilleni Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä arvokkaasta avusta keskeisten teemojen hahmottelussa. Totuutta kannattaa tavoitella yhteisvoimin!

(Tämä kirjoitus on ristiinpostaus Demos Helsingin blogista.)