Tiedeviestintäkokeilu: Viikottainen uutiskirje

Kesäkuun alussa päätin, yleisön pyynnöstä, kokeilla uutta tiedeviestinnän muotoa: ryhdyin lähettämään ~viikottaista, lyhyttä, linkkipitoista uutiskirjettä.

Idea tuntui vähän pähkähullulta, koska harva haluaa lisää sähköpostia. Toistaiseksi olen viihtynyt TinyLetter -alustalla hyvin. Vielä olennaisimmin huoleni siitä, ettei minulla välttämättä olisi neljää kiinnostavaa asiaa tutkimusmaailmasta kerrottavaksi/vinkattavaksi joka viikko on alkanut tuntua aiheettomalta — samoin kuin pelko siitä, että ajan löytäminen lyhyenkään kirjeen rustaamiselle alkaisi kuormittaa. Lukijoitakin on löytynyt.

Uutiskirjeeni voi tilata täältä. Aimmat kirjeet löytyvät arkistosta. Seikkailu jatkuu.

Neljä asiaa, jotka tekevät jakamistalouteen osallistumisen vaikeaksi

Huhtikuun lopussa Itävallassa järjestetyn Open Commons Kongressin teemana oli tänä vuonna (vapaasti suomentaen) jakaminen yksilöllistyneessä yhteiskunnassa.

Minut kutsuttiin mukaan puhumaan jakamistaloudesta ja siitä, mikä voi tehdä siihen osallistumisen hankalaksi (jollei jopa mahdottomaksi). Viime vuosina tehtyjä tutkimuksia kokoava esitykseni, Challenges to Participation in the Sharing Economy, tarkasteli aihetta keskittyen rahallista ja rahatonta vertaisvaihtoa (peer-to-peer exchange) tukevien palveluiden liepeillä tapahtuvaan sosiaalisiin vuorovaikutukseen.

Keskeisenä lähtökohtana korostin sitä, että tällainen vaihtotoiminta pitää sisällään sekä verkossa että kasvokkain tapahtuvaa toimintaa ja siihen liittyy tyypillisesti aineellisia resursseja, kuten tiloja tai tavaroita. Toiseksi, kun jakamistaloutta tarkastellaan yksilöiden tasolla, sosiaaliset ja taloudelliset syyt osallistua eivät ole toisensa poissulkevia, vaan pikemminkin ne kietoutuvat toisiinsa. Mahdollisuus säästää tai tienata rahaa voi antaa kipinän kokeilla uutta palvelua, mutta pidempiaikaista osallistumista auttaa, jos toiminta tuntuu myös sosiaalisesti mielekkäältä ja mieluisalta.

Esitykseni listaa neljä asiaa, jotka vaikuttavat jakamistalouteen osallistumiseen:

1. Pelko kiitollisuudenvelkaan jäämisestä voi jarruttaa osallistumista: Usein keskitytään pohtimaan, miten voidaan parhaiten suojautua hyväksikäytöltä ja vapaamatkustajilta. Kannattaa ottaa huomioon kolikon toinenkin puoli.

2. Pelkkä into osallistua ei aina riitä: Moneen vertaisvaihtopalveluun ei pääse käsiksi ilman luottokorttia ja älypuhelinta. Jos näihin ei ole varaa tai mahdollisuutta, innostus yksin ei mahdollista osallistumista. Rahattomassakin vaihdossa osallistumisen voi estää jokin käytännöllinen syy, kuten ajanpuute, jonka takia riskialttiimpia vaihtoja varten vaadittavaa luottamusta ei pääse muodostumaan vaihtoyhteisön jäsenten välille. Kun mietitään, mikseivät yksilöt lähde mukaan toimintaan, kannattaa syitä siis hakea myös olosuhteista.

3. Osallistuminen ei tapahdu tyhjiössä: Jakamistalouden piirissä tapahtuva vaihtotoiminta vaikuttaa usein muihinkin kuin vain aktiivisessa roolissa (ja omasta halustaan) mukana oleviin. Jos asuinkumppani ei halua majoittaa Airbnb-vieraita, tai naapurit valittavat tuntemattomien turistien virrasta rappukäytävässä, heidän näkemyksensä vaikuttavat yksilön osallistumismahdollisuuksiin.

4. Jakamistalouden piirissä esiintyy myös suoranaista syrjintää. Syrjivien tekojen taustalla on usein taipumuksemme hakeutua itseämme muistuttavien ihmisten seuraan sekä erilaisiin ryhmiin liittämämme stereotypiat.

(Open Commons Kongressin sivuilta löytyy myös videonauhoite esityksestä.)

Airi Lampiselle ja Vilma Lehtiselle Outstanding Author Contribution -palkinto

Emerald Literati Network Awards for Excellence on myöntänyt Rajapinnastakin tuttujen Airi Lampisen ja Vilma Lehtisen artikkelille “Media Choice and Identity Work: A Case Study of Information Communication Technology Use in a Peer Community” Outstanding Author Contribution -palkinnon. Raati kehuu artikkelia yhdeksi vaikuttavimmista vuonna 2014 näkemistään tutkimuksista.

Artikkeli tarkastelee teknologiavalintojen käyttöä sosiaalisen identiteetin rakentamisessa ja opiskelijayhteisön yhteenkuuluvuuden ylläpitämisessä. Kirjoittajien esittelemän tapaustutkimuksen tuloksissa korostuu, että verkkovuorovaikutuksessa tapahtuva ja kasvokkaisissa kohtaamisissa tehtävä identiteettityö ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa opiskelijayhteisön arkisessa toiminnassa.

Artikkeli on julkaistu Studies in Media and Communication -julkaisusarjassa vuonna 2014. Sosiaalipsykologian alumnit Lampinen ja Lehtinen kirjoittivat artikkelin yhteistyössä Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä, professorina toimivan Coye Cheshiren kanssa. Artikkeli sisältyi Lampisen väitöskirjaan. Siinä esitelty tutkimus tehtiin Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITissä osana OtaSizzle-projektia.

Tässä vielä artikkelin abstrakti maistiaisiksi:

Media Choice and Identity Work: A Case Study of Information Communication Technology Use in a Peer Community

Purpose This study analyses how media choices can be used in the construction of social identity.

Approach We approach the topic through the analytical lens of identity work. We present a case study of a community of IT students during their first year of studies, including participant observation, focus groups, and surveys. We focus on what community means to the individuals located within a specific social context. This allows us to examine ICT use and adoption holistically as a key aspect of community formation and identity maintenance.

Findings We depict everyday interactions in which the choice of an older information communication technology, Internet Relay Chat, serves participants in their quest for social belongingness in their community and in distinguishing the community positively from other social groups. This chapter describes how identity work is accomplished by adopting and valuing shared, social views about users versus non-users, including: (1) emphasizing the skills and efforts needed for using Internet Relay Chat (IRC), (2) undermining the use of other technologies, and (3) deploying and referencing IRC jargon and “insider humor” within the broader community.

Originality/value of paper By examining online and offline social interactions in a defined community over time, we expose the process of identity work in a holistic manner. Our analysis emphasizes the underlying process where media choices can be harnessed to fulfill the need to identify with groups and feel affirmed in one’s claims to both personal and social identity.

Keywords Social identity; identity work; media choice; Internet Relay Chat (IRC); case studies; Information and Communication Technologies (ICT)

Rahan rooli verkottuneessa vieraanvaraisuudessa

Mitä merkitsee verkottuneen vieraanvaraisuden tarjoaminen hintalapulla varustettuna? Miten rahan läsnäolo jäsentää jakamista- ja yhteiskäyttöä tukevien verkkopalveluiden välittämää sosiaalista vuorovaikutusta? Millaisia kriteereitä käytetään Airbnb-vieraiden valikointiin, millaista kanssakäymistä heidän kanssaan pidetään toivottavana ja millaisia syrjiviä käytäntöjä näistä toiveista voi seurata?

Esittelin CSCW 2015 -konferenssissa Tapio Ikkalan kanssa kirjoitetun artikkelin Monetizing Network Hospitality: Hospitality and Sociability in the Context of Airbnb. Se on alustava vastauksemme yllä oleviin kysymyksiin rahan merkityksistä jakamistaloudessa.

Artikkeli on vapaasti saatavilla ACM:n Digital Librarysta. Abstrakti löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

Teemassa riittää tutkimuksellista ruodittavaa vielä pitkäksi aikaa, joten lisää on tulossa. Jos jakamistalous ja/tai CSCW-tutkimus kiinnostavat, kannattaa kurkata myös Matin CSCW 2015 -konferenssiraportti sekä Rajapinnassa aiemmin julkaistut pohdinnat verkottuneesta vieraanvaraisuudesta, jakamistaloudesta, paikallisyhteisön vaihtotoiminnasta ja kiitollisuudenvelasta.

Abstrakti: We present a qualitative study of hospitality exchange processes that take place via the online peer-to-peer platform Airbnb. We explore 1) what motivates individuals to monetize network hospitality and 2) how the presence of money ties in with the social interaction related to network hospitality. We approach the topic from the perspective of hosts — that is, Airbnb users who participate by offering accommodation for other members in exchange for monetary compensation. We found that participants were motivated to monetize network hospitality for both financial and social reasons. Our analysis indicates that the presence of money can provide a helpful frame for network hospitality, supporting hosts in their efforts to accomplish desired sociability, select guests consistent with their preferences, and control the volume and type of demand. We conclude the paper with a critical discussion of the implications of our findings for network hospitality and, more broadly, for the so-called sharing economy.

 

Seminaariesitys: Luottamus sosiaalisessa mediassa

Kävin viime viikolla puhumassa OK-opintokeskuksen sosiaalisen median seminaarissa suomalaisen järjestökentän toimijoille luottamuksesta sosiaalisessa mediassa.

Nauhoite koko seminaarista on katseltavissa OK-opintokeskuksen sivuilta.

Esitys pohjautui Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus -kirjassa (open access FTW) julkaistuun artikkeliin Digitaalinen vuorovaikutus, muutos ja luottamus. Nopeasta silmäilystä kiinnostuneiden kannattaa kaivella Rajapinnan arkistoja, joista löytyy artikkelista viime syksynä kirjoittamani tiivistelmä.

Transparency Decreases Concerns about Surveillance

Our recent study indicates that transparency about the purpose and intent of data collection can decrease concerns about surveillance. The most important and basic information is who uses the gathered data and for what purposes.

These timely findings echo the uproar triggered by the NSA whistleblower Edward Snowden. In line with ongoing public discussion regarding surveillance, our results suggest that a key contributor to the negative perception of surveillance is the lack of transparency practiced by the potential surveilling parties.

Combining forces from Aalto University and University of Tampere, we devised an experiment to examine how information about who collects data and how these actors use it affects how people feel about surveillance. In the experiment (n = 1,897), participants where presented with nine different scenarios where their privacy was potentially threatened. The scenarios covered many topical privacy issues, ranging from health records to sports tracking and smartphone logging and surveillance of Facebook usage. In the surveillance scenarios, the data collector was presented to be either an individual,  an organization, or an unknown party. The participants were informed that the collected data were being used either for neutral purposes, malicious purposes, or purposes that were unknown.

Among all of the variations of the scenarios, the three most alarming were domestic video surveillance, communications recording, and keylogging on a personal computer. Surveillance of Facebook usage was ranked fourth, while somewhat surprisingly, participants rated GPS tracking and centralized health records among the least alarming scenarios.

Participants rated having an unknown party gather information with malicious intent as the most privacy threatening scenario, as opposed to situations where the data was gathered by a known party. Surprisingly, when the intent of surveillance was neutral or unknown, the unknown data collector was perceived as the least threatening.

Link to the article: Oulasvirta, A., Suomalainen, T., Hamari, J., Lampinen, A., & Karvonen, K. (2014). Transparency of Intentions Decreases Privacy Concerns in Ubiquitous Surveillance. Cyberpsychology, Behavior, and Social Networking, 17(10), 633-638. DOI: 10.1089/cyber.2013.0585.

For further information, please send inquiries to  Prof. Antti Oulasvirta at Aalto University (antti.oulasvirta(at)gmail.com)

Vuorovaikutuksen digitalisoituminen muokkaa luottamussuhteita

Vuorovaikutuksen digitalisoituminen vaikuttaa tapoihimme luottaa. Digitaaliset vuorovaikutusteknologiat, vuorovaikutuksessa syntyvä tieto ja tämän tiedon hallinta ovat nykyään luottamussuhteiden ytimessä. Jo yli kolme miljardia ihmistä käyttää internetiä ja sen erilaisia sosiaalisia sovelluksia päivittäin. Teknologia on läsnä niin valtion ja kansalaisten, markkinoilla toimivien yritysten kuin yksityishenkilöidenkin välisissä arkisissa, luottamusta vaativissa vuorovaikutuksissa.

Julkaisimme äskettäin Sakari Tammisen ja Vilma Lehtisen kanssa luottamusta käsittelevän artikkelin osana Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus -kirjaa. Tarkastelemme siinä vuorovaikutuksen digitalisoitumisen merkitystä luottamussuhteille kolmella tasolla (ks. Bierhoff & Vornefeld, 2004): Niistä ensimmäinen pitää sisällään luottamuksen tiettyyn henkilöön ja tämän kanssa luotuun vuorovaikutussuhteeseen, toinen luottamuksen yleistettyihin muihin (eli ihmisiin yleisesti) digitaalisissa ympäristöissä, ja kolmas luottamus abstrakteihin sosioteknisiin systeemeihin. Tämä kirjoitus on tiivistelmä artikkelimme keskeisistä teemoista.

1. Yksilöiden välinen luottamus digitaalisesssa vuorovaikutuksessa

Kommunikaatioteknologioiden kyllästämässä maailmassa kasvokkaisen vuorovaikutuksen korvaavat yhä useammin erilaiset teknologisesti välittyneet viestinnän muodot sähköpostista puheluihin, pikaviesteihin ja yhteisöpalveluissa jaettaviin päivityksiin. Verkossa tapahtuvaa viestintää koskeva huoli liittyy usein siihen, miten toiset tulkitsevat jaettua sisältöä ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla ihmissuhteille. Luottamuksen ylläpitäminen digitaalisten teknologioiden kautta tapahtuvassa vuorovaikutuksessa vaatii vaivaa, sillä jaettu sisältö voi päätyä sellaisten ihmisten nähtäville, joille sitä ei ollut tarkoitettu. Yhteisöpalveluissa tätä haastetta hankaloittaa yksilön eri viiteryhmien, kuten eri ystäväpiirien, samanaikainen läsnäolo. Vuorovaikutukseen osallistujien keskinäisestä luottamuksesta tuleekin digitaalisesti välittyneessä vuorovaikutuksessa korostuneen tärkeää sisällönjakoa koskevien kontrollimahdollisuuksien rajoittuneisuuden vuoksi.

Lisäksi vuorovaikutustilanteet eivät useinkaan rajaudu yksinomaan tietyn yhteisöpalvelun sisälle tai edes laajemmin digitaalisten teknologioiden piiriin. Näin ollen luottamus ja sen ylläpitoon tarvittava yhteistyö digitaalisissa ympäristöissä on usein saumatonta jatkumoa vaivalle, jota nähdään samojen ihmissuhteiden eteen kasvokkaisissa kohtaamisissa. Siinä missä Facebookin avulla ollaan yhteydessä lähinnä entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa, jakamistalous haastaa perinteisiä luottamuksen rakenteita, kun tavaroita voidaan lainata ja majapaikkaa tarjota myös tuntemattomille uusien luottamusta tukevien rakenteiden, kuten online-profiileihin sidottujen mainemekanismien, ansiosta. Koska tuntemattomien ihmisten kanssa toimiminen voi näyttäytyä riskinä, luottamus toisiin ihmisiin on jakamistalouteen osallistumisen keskeinen edellytys. Verkkopalveluissa sitä rakennetaan esimerkiksi käyttäjäprofiilien avulla, neuvottelemalla yhteistyöstä henkilökohtaisten viestien välityksellä sekä antamalla vuorovaikutuskumppaneille jälkikäteen palautetta, joka kaikille yhteisön jäsenille näkyessään kartuttaa osallistujien mainetta ja helpottaa sen arvioimista, kannattaako heidän kanssaan ryhtyä yhteistoimintaan.

Luottamuksen saavuttamiseen yksilöidenvälisessä digitaalisessa kommunikaatiossa vaaditaan paitsi uusia työkaluja myös yhteisesti sovittuja sääntöjä siitä, kuinka henkilökohtaisessa viestinnässä käyttäydytään ja mikä osa viestinnästä saa päätyä laajemman yhteisön nähtäväksi. Lisäksi on syytä pitää mielessä, että luottamus ei ole ainoastaan verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen ominaisuus tai vaatimus, vaan yhä useamman verkkopalvelun lähtökohtana on välittyneen (“online”) ja kasvokkaisen (“offline”) vuorovaikutuksen yhdistäminen ja uudenlaisten arkisten käytäntöjen mahdollistaminen.

2. Luottamus digitaalisesti verkottuneissa ryhmissä ja vertaistoiminnassa.

Digitalisaation mahdollistamat uudet viestintämuodot ja toimintamallit haastavat vanhoja vuorovaikutuksen rakenteita myös yksilöiden henkilökohtaisten suhteiden ulkopuolella. Ne uudistavat ryhmiin ja vertaistoimintaan liitttyviä toimintamuotoja ja ravistelevat näiden myötä vakiintuneen auktoriteettivallan oikeutusta ja sen perustana toimivaa luottamusta. Verkkopohjaisten alustojen, kuten blogien ja wikien, vaivattoman saatavuuden ja helppokäyttöistymisen vuoksi maallikoille on avautunut mahdollisuus entistä suurempaan rooliin tiedon tuottamis- ja levittämisprosesseissa, jotka ovat perinteisesti olleet tutkijoiden, auktorisoitujen asiantuntijoiden ja lehdistön käsissä. Luottamus yleistä mielipidettä tai virallista totuutta edustaviin auktoriteetteihin on entistä helpompaa kyseenalaistaa, kun “kokemusasiantuntijoista” ja “vertaistoimijoista” koostuvat ryhmät voivat tuottaa oman totuutensa näiden rinnalle omien vertaisarviointiprosessiensa kautta. Joukkovoimalla rakennettu ja jatkuvasti päivittyvä verkkotietosanakirja Wikipedia on kenties tunnetuin ja menestyksekkäin esimerkki digitalisaation mahdollistaman vertaistoiminnan tuloksista.

Digitaaliset työvälineet sekä niihin liittyvä yhdessä tekemisen ja omaehtoisen organisoitumisen kulttuuri ravistelevat myös politiikan rakenteita. Esimerkiksi lyhyiden, enintään 140 merkin viestien julkaisemiseen suunniteltu Twitter-palvelu on valjastettu kansalaistoiminnan keskeiseksi apuvälineeksi näkyvästi viime vuosien sosiaalisissa liikehdinnöissä eri puolilla maailmaa. Ihmiset ovat kääntyneet Twitterin puoleen sankoin joukoin myös luonnonkatastrofien yhteydessä sekä halutessaan ottaa osaa vaaliväittelyihin tai tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista ja kommentoida niitä omista näkökulmistaan. Teksti-, kuva- ja videosisällön levittämisen helpottumisen myötä maailmankuvia rakennetaan yhä enemmän silminnäkijyyttä, osallistumista ja demokraattista vertaistoimintaa korostavilla toimintamalleilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin saralla digitalisaation mahdollistamat muutokset tiedon kokoamisessa, käsittelyssä ja tulkinnassa tarjoavat maallikoille uudenlaista toimijuutta suhteessa omaan kehoonsa. Omaan terveyteen liittyvän tiedon kokoaminen helpottuu, kootun datan laskennallisesta käsittelystä tulee vaivattomampaa ja yksilöille tarjoutuu mahdollisuus ainakin näennäisesti täsmällisiin mittaustuloksiin. Digitaaliset teknologiat ja niihin liittyvä vertaistoiminnan kulttuuri luovat otollisen asetelman jakaa terveyteen liittyvää tietoa institutionaaliset säännöstelyperiaatteet ohittaen. Kasvava aktiivisten yksilöiden joukko suhtautuu kriittisesti terveyttä koskeviin auktoriteettirakenteisiin ja tahtoo ottaa aiempaa suuremman roolin omaa terveyttään koskevissa päätöksissä ja niihin johtavissa tiedollisissa prosesseissa. Tällaiseen aktiiviseen omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen liitetään helposti vastakkainasettelu lääketieteen ammattilaisten asiantuntijavallan ja kansalaisten oman toimijuuden välillä. Parhaimmillaan yksilöiden omaehtoiset käytännöt ja lääketieteellinen ammattitaito voidaan kuitenkin sovittaa hedelmälliseen yhteistyöhön. Ihannetilanteen saavuttamiseksi tarvitaan lainsäädännön ja hoitokäytäntöjen päivittämistä siten, etteivät instituutiot jäisi hankalasti jälkeen yksilöiden omaehtoisista käytännöistä.

3. Luottamus digitaalisiin sosioteknisiin systeemeihin

Viimeinen luottamusta digitaalisten teknologioiden alueella koskeva kysymys liittyy itse teknologioiden luotettavuuteen sikäli, että ne tekevät juuri sen mitä lupaavat eivätkä jotain aivan muuta. Digitaalisista, sosioteknisistä systeemeistä on tullut tärkeä osa yhteiskuntien toimintaa kannattelevaa infrastruktuuria ja ihmisten arkista toimintaa. Luottamus perinteisiin auktoriteetteihin voi korvautua luottamuksella teknologiaan ja sen tarjoamaan toimijuuteen. Tästä johtuen on olennaista ymmärtää miten luottamus näihin abstrakteihin systeemeihin syntyy ja millaiset tekijät pitävät sitä yllä.

Sosioteknisiä systeemejä arvioidessaan ihmiset ovat kiinnostuneita ensisijaisesti niiden toimivuudesta heidän haluamiinsa tarkoituksiin sekä siitä, että ne toimivat systemaattisesti siten kuin niiden kuuluukin toimia. Konfliktialueella toimivan journalistin on voitava luottaa sähköpostin salaukseen, sillä vääriin käsiin päätyessään luottamuksellisella viestillä voi olla kohtalokkaat seuraukset informantille tai journalistille itselleen. Useimmiten sosioteknisiä systeemejä käyttävien ihmisten ensisijaiset huolenaiheet liittyvät kuitenkin toisiin käyttäjiin. On harvinaisempaa pysähtyä miettimään, miten palveluntarjoajat käyttävät sosioteknisissä järjestelmissä tapahtuvasta toiminnasta syntyviä digitaalisia jälkiä. Järjestelmien käytön oheistuotteena syntyy kuitenkin valtavasti dataa esimerkiksi niiden välittämästä vuorovaikutuksesta, pitäen sisällään paitsi lähetettyjen viestien sisällön, myös niihin liittyvää “metadataa”, kuten aika- ja paikkatietoja. Erityisesti yksilöiden ja ryhmien väliseen viestintään keskittyneiden systeemien ja niitä ylläpitävien suurien toimijoiden, kuten Facebookin ja Googlen, kohdalla keskeinen kysymys on siis myös se, millä perusteilla voimme luottaa siihen, että vuorovaikutuksistamme syntyvää dataa käytetään sovitulla tavalla.

Luottamus digitaalisiin sosioteknisiin systeemeihin edellyttää myös luottamista palveluntarjoajiin, jotka vastaavat systeemien kehittämisestä, ylläpidosta ja tyypillisesti myös niiden kautta kulkevan datan keräämisestä, säilyttämisestä ja käytöstä. Tähän liittyy olennaisesti luottaminen yhtäältä toimijoiden kompetenssiin rakentaa ja ylläpitää toimivia systeemejä ja toisaalta heidän hyvää tarkoittaviin motiiveihinsa. Systeemisuunnittelijoiden ja palveluntarjoajien valtaa muokata informaatiota käsitteleviä algoritmeja ja tiedonkeruumekanismeja voidaankin kutsua “muotoiluvallaksi”. Tämä muotoiluvalta jää helpommin piileväksi kuin perinteisten auktoriteettien vaikutusvalta. Aina teknologian kehittäjät eivät itsekään ole käyttämästään vallasta erityisen tietoisia. Silloin uhkana voi olla, että palveluja suunnitellaan kehittäjien omista lähtökohdista käsin sen valossa, mikä on heille “normaalia”, jolloin lopputuloksena olevat sosiotekniset systeemit eivät välttämättä vastaa erilaisten käyttäjäryhmien tarpeita. Ilman vallan tiedostamista suunnitellut systeemit saattavat esimerkiksi tarkoittamatta syventää vähemmistöjen marginaalisuutta.

Lopuksi

Kaikkiin kolmeen luottamuksen tasoon liittyen kerrotaan utooppisia ja dystooppisia tarinoita siitä, miten uusi teknologia haastaa,
 tai jopa murtaa, vanhat toimintatavat ja kasvokkain syntyneet luottamuksen mekanismit. “Uudesta” ja “vanhasta” mediasta puhuttaessa uudempien digitaalisten viestimien ja perinteisten joukkoviestimien suhdetta käsitellään usein toisen kuolemaan johtavana kaksintaisteluna. Mediahistorian perusteella tai ihmisten nykypäiväisiä mediakäytäntöjä tarkasteltaessa nämä vallassa olevat tarinat eivät kuitenkaan kestä analyysia. Uudet viestintämuodot kyllä ravistelevat viestinnällisiä rakenteita, mutteivät (ainakaan vielä) näytä syrjäyttävän perinteisempiä viestimiä millään suoraviivaisella tavalla. Digitaalisten teknologioiden merkitystä luottamuksen reunaehdoille ja edellytyksille onkin hedelmällisempää tarkastella sellaisen vaihtoehtoisen kertomuksen kautta, jossa uudet ja vanhat luottamuksen ja viestinnän rakenteet limittyvät toisiinsa ja elävät rinnakkain.

Tämä kirjoitus on tiivistelmä Sakari Tammisen ja Vilma Lehtisen kanssa kirjoitetusta artikkelista Digitaalinen vuorovaikutus, muutos ja luottamus, joka sisältyy professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin kunniaksi julkaistuun juhlakirjaan Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus. Teos on verkossa vapaasti kaikkien saatavilla (pdf). Sen toimittivat Liisa Myyry, Salla Ahola, Marja Ahokas ja Ilari Sakki.

(Tämä kirjoitus on ristiinpostaus Demos Helsingin blogista.)

‘Social Psychology in a Technologically Mediated, Networked World’ workshop program

Earlier this fall, we had a call out for a workshop on social psychology in a technologically mediated, networked world. The workshop will take place at the annual Social Psychology Days. The program has now been compiled and you can find the presentation abstracts below. The workshop sessions will take place on Friday, November 21 at the University of Helsinki. The first session will be bilingual (Finnish & English), in the latter all the presentations are in English. Welcome!

WORKSHOP PROGRAM

SESSION 1: Social Psychology of Everyday Information Technology / Arjen tieto- ja viestintäteknologian sosiaalipsykologinen tutkimus

Presentation 1.1: Who is using whom? Our relationship to everyday information technology

Eeva Raita, University of Helsinki & Helsinki Institute for Information Technology HIIT

In this presentation I discuss the relationship between human actors and everyday information technology (IT). I rely on theories claiming that our relationship to everyday IT is not as unidirectional as the everyday discourse often entails. According to the presented viewpoints the relationship between human actors and everyday information technology can be understood as a process of mutual consumption.

I discuss my claim in relation to empirical findings from a diary study that gathered self-reported experiences of twelve new smartphone users. In my presentation I focus on identifying how users consume the smartphone and how the smartphone might consume its users.

The mutual consumption between smartphones and users takes place in relation to time and place. On one hand, smartphones empower users to free themselves from ordinary time and place barriers. As the well-known slogan states users can now do almost everything “whenever and wherever”. However, smartphones also alter what time and place mean to us, and how we act in relation to them. Sometimes the user can even feel like s/he is no longer in control as the smartphone seems to be taking over. The question then arises, who really is using whom and for what purposes?

Presentation 1.2: Better work practices in technologically complex work through self-confrontation and ethnographic study results – hypothetical premises of two study projects

Mikael Wahlström, Leena Norros, Laura Seppänen, Marika Schaupp, VTT Technical Research Centre of Finland & Finnish Institute of Occupational Health – FIOH

Due to the progresses in ICT, the work tools are more complex than before and this complexity interweaves with other complexities of contemporary work, such as, the scientific knowledge needed by medical professionals or industry operators. WOBLE (Work Based LEarning project, which explores robotic surgery) and WOBLE-NPP (the same in the nuclear power plant context) are study projects that aim at supporting professionals in technologically complex work. Some specific hypotheses are assumed in doing this, which reflect a combination of theoretical ideas.

First, we assume that a specific mode of work, labelled as interpretative practice is beneficial. It includes making adjustments to existing work practices, sensemaking, anticipation and elevated awareness of the elementary goals of the work activity – all these promoting so-called resilience in risk-intensive work. Interpretative practice is direct contrast to a mode of activity in work in which the minimum what is expected is done in a reactive manner.

Assumedly, the prevalence of engagement to the interpretative mode of work varies between individuals and its existence can be increased by helping the workers become more aware of the features of their work. This increased awareness can be developed by studying work practices in dialogue with the workers and by communicating the analyses of these studies to them. This involves presenting video material on actual work practices. Thus, WOBLE involves developmental work method, which draws from field studies and aims at permanent positive impact on the work activities. In so doing the new development method reflects existing approaches for developing work, such as Activity Clinic and Change Laboratory. The specific features of the future WOBLE development method include, first, the use of established methods of analysis suitable for ethnographic studies on technologically complex work settings, Core-Task Analysis in particular.

Second, WOBLE specifically aims at establishing a permanent change within the organization, which, in turn, involves two assumptions. Firstly, interpretative practice itself assumedly promotes learning, the aim thus being to foster learners’ ability to learn. Secondly, to further promote a permanent change, the WOBLE approach sees benefit in involving the existing trainers and HR-developers working for the studied organization to the study and development process. The intention is that the development method will become part of the applied training repertoire in one form or another and influence developers’ work.

Esitys 1.3: Lukiolaiset tiedon arvioijina ja argumentoijina muuttuvissa informaatioympäristöissä

Teemu Mikkonen, Tampereen yliopisto

Tiedon arviointi on yhä suuremmassa roolissa erityisesti omaehtoisessa opiskelussa. Oppilaat alakoulusta aina yliopistoihin saakka joutuvat pohtimaan mikä tieto on paikkansapitävää, olennaista, hyödyllistä ja sovellettavaa. Internet on muuttanut koululaisten informaatioympäristöä monimuotoisemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi. Tiedonlähteiden määrän kasvaessa ja saatavuuden helpottuessa suurimpana haasteena tulee kouluissa olemaan se, millä perusteella oppilaat valitsevat tietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaiden on osattava perustella sekä muille oppilaille että opettajalle miksi he ovat valinneet tietyt asiat koulutöihinsä ja miksi hylänneet toiset. Koska tulevaisuudessa ei voida enää tyytyä tarjoamaan vain valmiiksi valikoitua oppikirjatietoa, tulee oppilailla olla taidot arvioida ja perustella tietoa uusissa informaatioympäristöissä.

Väitöskirjassani tutkitaan lukiolaisten tietokäsityksiä, joiden avulla he perustelevat koulutehtävissä käyttämiensä tiedonlähteiden totuudellisuutta ja merkityksellisyyttä. Lisäksi siinä tarkastellaan auktoriteetteja, jotka lukiolaiset näkevät luotettavan tiedon perusteena. Erityyppisten aineisto-otteiden analyysin avulla tuodaan esille prosesseja, joissa oppilaat puolustavat omia näkemyksiään tiedon pätevyyden ja luotettavuuden suhteen erilaisten vakuuttamistapojen avulla. Eri vakuuttamistapojen ja auktoriteettien analyysin avulla etsitään vastauksia sille miten nuoret arvioivat tietoa ja minkä tiedon he näkevät olennaisena ja vakuuttavana. Tämän analyysin kautta pyrkimyksenä on selvittää millaisia taitoja oppilaille tulisi opettaa, jotta he selviäisivät muuttuvissa informaatioympäristöissä. Tutkimukseni perustuu vuoden 2012 syksyllä kerättyihin lukiolaisten ryhmähaastatteluihin ja ryhmien palauttamiin lähdepäiväkirjoihin.

Tässä tutkimuksessa yksilön sisäiset mielentilat ja niiden muutokset sulkeistetaan ja tutkimus keskittyy kulttuurissa ilmeneviin suhteellisen pysyviin malleihin ja strategioihin, joihin yksilöt turvautuvat kuvatessaan ja perustelleessaan toimintaansa. Toisin sanoen tutkimuksen kohteena eivät ole kertojat tai kertomuksen kohteet, vaan kertomuksen muodot ja niiden vaikutukset kertojien toimintaan. Tämä tuo uuden ja poikkeavan näkökulman aiempien tutkimusten kognitiivisiin prosesseihin painottuneisiin lähestymistapoihin. (Billig, 1996; Hofer & Pintrich, 1997; Jokinen Arja, 1999.)

Tiedon arviointitapojen analyysi tarjoaa tietoa sekä tiedon arviointiprosessista että tiedon pätevyyden perustelemistavoista. Kun oppilaita haastateltiin tutkimukseen, joutuivat he samalla miettimään perusteita sille miksi he ovat arvioineet valitut lähteet sopiviksi ja hylätyt lähteet epäsopiviksi esitelmiinsä. Näin he tulivat käyttäneeksi erilaisia retorisia strategioita vakuuttaakseen sekä käytetyn tiedon pätevyyden että oman kompetenssin etsiä tietoa eri lähteistä. Näitä retorisia strategioita tullaan tutkimuksessa erittelemään sen suhteen miten yleisiä ne olivat. Yleisimpien strategioiden kohdalta eritellään minkä tyyppisiä lähteitä niiden yhteydessä tullaan käyttämään. Lisäksi kuvataan aineisto-otteiden avulla miten strategioita käytettiin käytännössä.

Tietokäsityksiin liittyvistä tulevaisuuden haasteista kertoo se, että suurimmalla osalla oppilaita oli heidän omien sanojensa mukaan vaikeuksia arvioida lähteiden pätevyyttä ja luotettavuutta. Monilla ryhmillä tämä oli merkittävin haaste annetun koulutehtävän teossa. Koulun tarjoamat erilliset ohjeet nettitiedon arviointiin eivät näin olleet riittäviä, vaikka tälle nimenomaiselle kurssille oli normaaliopetuksesta poiketen räätälöity yhden oppitunnin mittainen tiedonhallinnan luento. Tulevaisuudessa tulisikin kiinnittää suurempaa huomiota tiedon arviointitapojen monipuoliseen opettamiseen yksittäisten tiedonhallinnan kurssien sijaan.

Lähteet

Billig, M. (1996). Arguing and Thinking: A Rhetorical Approach to Social Psychology. Cambridge University Press.

Hofer, B. K., & Pintrich, P. R. (1997). The development of epistemological theories: Beliefs about knowledge and knowing and their relation to learning. Review of Educational Research, 67(1), 88–140.

Jokinen Arja. (1999). Vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan analysoiminen. In A. Jokinen, K. Juhila, & E. Suoninen (Eds.), Diskurssianalyysi liikkeessä (pp. 125–159). Vastapaino.

Esitys 1.4: Sosiaalinen media ja liikunta työyhteisöissä

Anna Wallin & Lauri Penkkimäki, Tampereen yliopisto

Nykyään yhä suurempi osa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tapahtuu internetin välityksellä erilaisissa verkkoyhteisöissä ja verkostopalveluissa, ja sosiaalisesta mediasta voidaan sanoa tulleen yksi keskeisimmistä yhteisöllisyyden kokemisen ja identiteetin rakentamisen paikoista. Sosiaalinen media tarjoaa yksilöille alustan, jonka kautta sosiaalista tukea voidaan saada ja antaa osallistumalla erilaisiin verkostopalveluihin. Sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä on alettu hyödyntää myös liikunnan harrastamisen tukena, kun erilaiset omien liikuntasuoritusten jakamiseen perustuvat sosiaalisen median palvelut ovat yleistyneet. Liikunnan ja sosiaalisen median suhteesta tiedetään kuitenkin vielä varsin vähän ja tutkimus aihepiiristä on vasta aluillaan.

Tarkastelemme sosiaalisen median ja liikunnan suhdetta työyhteisökontekstissa. Työpaikkaliikuntaa järjestetään perinteisesti työpaikoilla hyvin paikkaan ja aikaan sidotusti, ja sosiaalista mediaa hyödynnetään liikunnan tukena vielä vähäisessä määrin. Kuitenkin työelämän muutosten myötä työn luonne ja työaika ovat pirstaloituneet yhä enemmän; työt eivät ole enää yhtä paikkaan ja aikaan sidottuja kuin ennen ja työelämässä korostuvat vahvasti tiimityötaidot sekä verkostoituminen. Sosiaalinen media voikin tarjota työyhteisön jäsenille paikan, joissa yhteisten asioiden jakamisen kautta rakennetaan ns. uudenlaista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotka ovat osa yksilön sosiaalista toimintakykyä sekä työkykyä.

Laajasti ottaen olemme kiinnostuneita siitä, minkälainen merkitys sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla vuorovaikutuksella ja jakamisella on työyhteisön toiminnalle ja yksilön sosiaaliselle toimintakyvylle. Kuinka vuorovaikutus ja yhteisöllisyys rakentuvat sosiaalisessa mediassa ja minkälainen merkitys jakamisella ja siihen liittyvällä vuorovaikutuksella on työyhteisön toiminnalle, ilmapiirille ja yhteisöllisyyden tunteelle? Tarkoituksenamme on alustaa suunnitelmistamme tutkimuksen tekemiseksi ja herättää ajatuksia sekä keskustelua liittyen aiheeseen ja siihen, kuinka sosiaalipsykologisia teorioita voidaan soveltaa sosiaalisen median ja uudenlaisen yhteisöllisyyden tutkimuksessa.

SESSION 2: Social Psychology of Social Networking Services 

Presentation 2.1: Social media, social network services: What our user profiles do to us?

Suvi Uski, University of Helsinki

This presentation focuses on the experience of self-presentation in social network services (SNS). Self-presentation and impression management have been popular topics to study in the field of Internet research. Yet, the stronger links to self-identity and the explanations for passivity seem to lack presence. With this presentation I focus on the experienced identity conflict and stress that derives from the experience of self- presentation in SNSs. Furthermore, I argue that passivity can be more interesting than observed activity when the overall understanding of a user is the goal. When aiming at exploring passivity in SNSs the understanding needs to reach beyond visible actions and investigate meaning making and reasoning of a user.

The experience of maintaining an SNS user profile can be a psychologically complex process due to the context of imagined audiences (Marwick and boyd, 2010) and context collapse (boyd, 2002; Wesch, 2009). That experience deserves SNS researchers and self-identity researchers’ attention since the context induces psychologically unique requirements for self-presentation. What has self-presentation to do with self-identity? And how do SNS user profiles change the ways of how we see ourselves?

With a notion of profile work, that describes the complex process of strategic self-presentation in SNSs, I elaborate four different approaches of how self-identity relates to SNS user profiles, and why this relation matters. The four understandings consider profile work as an individual’s experience, as an analytical tool to discern between personal and social, as an umbrella framework for the SNS research field to employ, and, as a self-identity shaping socio-cultural process. The presentation calls for discussion from a variety of fields, such as social sciences, psychology, communication and human-computer interaction.

Presentation 2.2: I have seen you naked – platform affordances, audience segregation and impression management on tumblr and Facebook 

Katrin Tiidenberg, Tallinn University

This presentation explores trans-platform communication around selfies. It is based on a three year, larger, ethnographic study, where the researcher realized that some of her informants have, in addition to tumblr also started following each other on Facebook. Previous research with this set of informants has repeatedly underlined the ‘faceted’ (boyd, 2002; Farnham & Churchill, 2011) character of their identities. Thus, this case of social convergence (Van den Berg & Leenes, 2010) offers unique access to how people’s self-expression is interpreted across different platforms. Based on visual discourse analysis (Rose, 2001) of seven informants’ Facebook and tumblr presence and interviews, I explore intersection of platform affordances and audience segregation strategies (Goffman, 1959) in people’s image sharing and reading practices on tumblr and Facebook. On Tumblr, these informants post sexual, (semi-)nude selfies, bringing their gender, embodiment, and sexuality into the forefront. On Facebook, their content most often emphasizes the roles and social statuses as parents and professionals. This presentation spotlights the discourses of audiencing and platform affordances as well as the pertinent discourses of the self as experienced by the participants.

Presentation 2.3: Monetizing Network Hospitality: Hospitality and Sociability in the Context of Airbnb

Tapio Ikkala & Airi Lampinen, University of Helsinki & Mobile Life Centre, Stockholm University

Peer-to-peer online platforms afford novel collaborative practices related to the sharing and exchange of both tangible and non-tangible goods and services such as space, skills, time, and money. Well-known examples of these platforms include the hospitality exchange services Couchsurfing and Airbnb. The two share several key characteristics, but, there is also a crucial difference between the two: Airbnb is focused on short-term peer-to-peer rentals with a well-defined “price tag” attached to them, whereas Couchsurfing fosters hospitality that is offered with the expectation of no direct compensation, on the basis of generalized reciprocity within the community.

The social interaction and the exchange of accommodation that occur via hospitality-exchange services have been referred to as network hospitality. Previous studies have examined practices of network hospitality in the Couchsurfing community, where the hospitality exchange is, as a rule, devoid of monetary transactions. We add to the emergent body of research on network hospitality by examining hospitality-exchange processes that take place via Airbnb, a service that promotes monetizing network hospitality. We present a qualitative study that explores 1) what motivates individuals to monetize network hospitality and 2) how the presence of money ties in with the social interaction related to network hospitality in the context of Airbnb. Our study approaches the topic from the perspective of hosts – Airbnb users who participate in the network by offering accommodation for other members in exchange for monetary compensation.

We found that, while the possibility of earning money is an important factor in igniting participation, the social aspects of network hospitality play a central role in sustaining hosts’ motivation to keep participating. Moreover, our analysis shows that the presence of money provides hospitality exchange with a structure and formality that contributes to the hosts’ sense of control and ease of participation. The inclusion of money in the exchange alters the social roles of guests and hosts participating in network hospitality by moving them towards those of customer and service provider. This shift makes host–guest interaction less of an obligation, even for the host. It does not, however, exclude the possibility of sociable interaction between host and guest. We conclude by discussing the implications of these findings for further research, design, and policy efforts in the domain of network hospitality and the “sharing economy” more broadly.

Presentation 2.4: More than fifty shades of mediated community – a literature review from an intergroup perspective

Vilma Lehtinen, Eeva Raita, Mikael Wahlström, Airi Lampinen, Peter Peltonen, Helsinki Institute for Information Technology HIIT, Aalto University, VTT Technical Research Center of Finland & Department of Social Research, University of Helsinki

The ways people organize themselves as communities shift along with the ubiquitous digitalization of social interaction. The scholarly definitions of mediated community, in particular, reveal the aspects of social interaction considered to characterize community today. This article reviews conceptualizations of mediated community in four academic journals in the field of social sciences. We elaborate on the content of these conceptualizations, arguing that to view mediated community as an intergroup phenomenon is marginal in current literature. We propose considering conceptualizations of mediated community explicitly from an intergroup perspective in order to better understand the processes of forming and maintaining community in digitalized, networked settings. We suggest three themes that provide starting points for examining mediated communities from an intergroup perspective, including: a focus on (1) outgroups contributing to a sense of community, (2) interaction occurring on the borders between communities, and (3) intergroup relations delineating the symbolic construction of communities.

Please join our sessions to hear these eight talks & to take part in the conversation! For further information & for free registration to the Social Psychology Days, please visit the event website.

‘Sosiaalipsykologiaa teknologisesti välittyneessä, verkottuneessa maailmassa’ –työryhmän ohjelma

Aiemmin tänä syksynä kutsuimme osallistujia Sosiaalipsykologian päivillä järjestettävään työryhmään, jonka teemana on sosiaalipsykologia teknologisesti välittyneessä, verkottuneessa maailmassa. Ohjelma on nyt koossa ja abstraktit luettavissa alla. Työryhmän sessiot järjestetään perjantaina 21.11. Helsingin yliopistolla, ensimmäinen osio on kaksikielinen (suomi & englanti), jälkimmäisessä kaikki esitykset ovat englanniksi. Tervetuloa!

TYÖRYHMÄOHJELMA

SESSIO 1: Social Psychology of Everyday Information Technology / Arjen tieto- ja viestintäteknologian sosiaalipsykologinen tutkimus

Presentation 1.1: Who is using whom? Our relationship to everyday information technology

Eeva Raita, University of Helsinki & Helsinki Institute for Information Technology HIIT

In this presentation I discuss the relationship between human actors and everyday information technology (IT). I rely on theories claiming that our relationship to everyday IT is not as unidirectional as the everyday discourse often entails. According to the presented viewpoints the relationship between human actors and everyday information technology can be understood as a process of mutual consumption.

I discuss my claim in relation to empirical findings from a diary study that gathered self-reported experiences of twelve new smartphone users. In my presentation I focus on identifying how users consume the smartphone and how the smartphone might consume its users.

The mutual consumption between smartphones and users takes place in relation to time and place. On one hand, smartphones empower users to free themselves from ordinary time and place barriers. As the well-known slogan states users can now do almost everything “whenever and wherever”. However, smartphones also alter what time and place mean to us, and how we act in relation to them. Sometimes the user can even feel like s/he is no longer in control as the smartphone seems to be taking over. The question then arises, who really is using whom and for what purposes?

Presentation 1.2: Better work practices in technologically complex work through self-confrontation and ethnographic study results – hypothetical premises of two study projects

Mikael Wahlström, Leena Norros, Laura Seppänen, Marika Schaupp, VTT Technical Research Centre of Finland & Finnish Institute of Occupational Health – FIOH

Due to the progresses in ICT, the work tools are more complex than before and this complexity interweaves with other complexities of contemporary work, such as, the scientific knowledge needed by medical professionals or industry operators. WOBLE (Work Based LEarning project, which explores robotic surgery) and WOBLE-NPP (the same in the nuclear power plant context) are study projects that aim at supporting professionals in technologically complex work. Some specific hypotheses are assumed in doing this, which reflect a combination of theoretical ideas.

First, we assume that a specific mode of work, labelled as interpretative practice is beneficial. It includes making adjustments to existing work practices, sensemaking, anticipation and elevated awareness of the elementary goals of the work activity – all these promoting so-called resilience in risk-intensive work. Interpretative practice is direct contrast to a mode of activity in work in which the minimum what is expected is done in a reactive manner.

Assumedly, the prevalence of engagement to the interpretative mode of work varies between individuals and its existence can be increased by helping the workers become more aware of the features of their work. This increased awareness can be developed by studying work practices in dialogue with the workers and by communicating the analyses of these studies to them. This involves presenting video material on actual work practices. Thus, WOBLE involves developmental work method, which draws from field studies and aims at permanent positive impact on the work activities. In so doing the new development method reflects existing approaches for developing work, such as Activity Clinic and Change Laboratory. The specific features of the future WOBLE development method include, first, the use of established methods of analysis suitable for ethnographic studies on technologically complex work settings, Core-Task Analysis in particular.

Second, WOBLE specifically aims at establishing a permanent change within the organization, which, in turn, involves two assumptions. Firstly, interpretative practice itself assumedly promotes learning, the aim thus being to foster learners’ ability to learn. Secondly, to further promote a permanent change, the WOBLE approach sees benefit in involving the existing trainers and HR-developers working for the studied organization to the study and development process. The intention is that the development method will become part of the applied training repertoire in one form or another and influence developers’ work.

Esitys 1.3: Lukiolaiset tiedon arvioijina ja argumentoijina muuttuvissa informaatioympäristöissä

Teemu Mikkonen, Tampereen yliopisto

Tiedon arviointi on yhä suuremmassa roolissa erityisesti omaehtoisessa opiskelussa. Oppilaat alakoulusta aina yliopistoihin saakka joutuvat pohtimaan mikä tieto on paikkansapitävää, olennaista, hyödyllistä ja sovellettavaa. Internet on muuttanut koululaisten informaatioympäristöä monimuotoisemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi. Tiedonlähteiden määrän kasvaessa ja saatavuuden helpottuessa suurimpana haasteena tulee kouluissa olemaan se, millä perusteella oppilaat valitsevat tietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaiden on osattava perustella sekä muille oppilaille että opettajalle miksi he ovat valinneet tietyt asiat koulutöihinsä ja miksi hylänneet toiset. Koska tulevaisuudessa ei voida enää tyytyä tarjoamaan vain valmiiksi valikoitua oppikirjatietoa, tulee oppilailla olla taidot arvioida ja perustella tietoa uusissa informaatioympäristöissä.

Väitöskirjassani tutkitaan lukiolaisten tietokäsityksiä, joiden avulla he perustelevat koulutehtävissä käyttämiensä tiedonlähteiden totuudellisuutta ja merkityksellisyyttä. Lisäksi siinä tarkastellaan auktoriteetteja, jotka lukiolaiset näkevät luotettavan tiedon perusteena. Erityyppisten aineisto-otteiden analyysin avulla tuodaan esille prosesseja, joissa oppilaat puolustavat omia näkemyksiään tiedon pätevyyden ja luotettavuuden suhteen erilaisten vakuuttamistapojen avulla. Eri vakuuttamistapojen ja auktoriteettien analyysin avulla etsitään vastauksia sille miten nuoret arvioivat tietoa ja minkä tiedon he näkevät olennaisena ja vakuuttavana. Tämän analyysin kautta pyrkimyksenä on selvittää millaisia taitoja oppilaille tulisi opettaa, jotta he selviäisivät muuttuvissa informaatioympäristöissä. Tutkimukseni perustuu vuoden 2012 syksyllä kerättyihin lukiolaisten ryhmähaastatteluihin ja ryhmien palauttamiin lähdepäiväkirjoihin.

Tässä tutkimuksessa yksilön sisäiset mielentilat ja niiden muutokset sulkeistetaan ja tutkimus keskittyy kulttuurissa ilmeneviin suhteellisen pysyviin malleihin ja strategioihin, joihin yksilöt turvautuvat kuvatessaan ja perustelleessaan toimintaansa. Toisin sanoen tutkimuksen kohteena eivät ole kertojat tai kertomuksen kohteet, vaan kertomuksen muodot ja niiden vaikutukset kertojien toimintaan. Tämä tuo uuden ja poikkeavan näkökulman aiempien tutkimusten kognitiivisiin prosesseihin painottuneisiin lähestymistapoihin. (Billig, 1996; Hofer & Pintrich, 1997; Jokinen Arja, 1999.)

Tiedon arviointitapojen analyysi tarjoaa tietoa sekä tiedon arviointiprosessista että tiedon pätevyyden perustelemistavoista. Kun oppilaita haastateltiin tutkimukseen, joutuivat he samalla miettimään perusteita sille miksi he ovat arvioineet valitut lähteet sopiviksi ja hylätyt lähteet epäsopiviksi esitelmiinsä. Näin he tulivat käyttäneeksi erilaisia retorisia strategioita vakuuttaakseen sekä käytetyn tiedon pätevyyden että oman kompetenssin etsiä tietoa eri lähteistä. Näitä retorisia strategioita tullaan tutkimuksessa erittelemään sen suhteen miten yleisiä ne olivat. Yleisimpien strategioiden kohdalta eritellään minkä tyyppisiä lähteitä niiden yhteydessä tullaan käyttämään. Lisäksi kuvataan aineisto-otteiden avulla miten strategioita käytettiin käytännössä.

Tietokäsityksiin liittyvistä tulevaisuuden haasteista kertoo se, että suurimmalla osalla oppilaita oli heidän omien sanojensa mukaan vaikeuksia arvioida lähteiden pätevyyttä ja luotettavuutta. Monilla ryhmillä tämä oli merkittävin haaste annetun koulutehtävän teossa. Koulun tarjoamat erilliset ohjeet nettitiedon arviointiin eivät näin olleet riittäviä, vaikka tälle nimenomaiselle kurssille oli normaaliopetuksesta poiketen räätälöity yhden oppitunnin mittainen tiedonhallinnan luento. Tulevaisuudessa tulisikin kiinnittää suurempaa huomiota tiedon arviointitapojen monipuoliseen opettamiseen yksittäisten tiedonhallinnan kurssien sijaan.

Lähteet

Billig, M. (1996). Arguing and Thinking: A Rhetorical Approach to Social Psychology. Cambridge University Press.

Hofer, B. K., & Pintrich, P. R. (1997). The development of epistemological theories: Beliefs about knowledge and knowing and their relation to learning. Review of Educational Research, 67(1), 88–140.

Jokinen Arja. (1999). Vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan analysoiminen. In A. Jokinen, K. Juhila, & E. Suoninen (Eds.), Diskurssianalyysi liikkeessä (pp. 125–159). Vastapaino.

Esitys 1.4: Sosiaalinen media ja liikunta työyhteisöissä

Anna Wallin & Lauri Penkkimäki, Tampereen yliopisto

Nykyään yhä suurempi osa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tapahtuu internetin välityksellä erilaisissa verkkoyhteisöissä ja verkostopalveluissa, ja sosiaalisesta mediasta voidaan sanoa tulleen yksi keskeisimmistä yhteisöllisyyden kokemisen ja identiteetin rakentamisen paikoista. Sosiaalinen media tarjoaa yksilöille alustan, jonka kautta sosiaalista tukea voidaan saada ja antaa osallistumalla erilaisiin verkostopalveluihin. Sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä on alettu hyödyntää myös liikunnan harrastamisen tukena, kun erilaiset omien liikuntasuoritusten jakamiseen perustuvat sosiaalisen median palvelut ovat yleistyneet. Liikunnan ja sosiaalisen median suhteesta tiedetään kuitenkin vielä varsin vähän ja tutkimus aihepiiristä on vasta aluillaan.

Tarkastelemme sosiaalisen median ja liikunnan suhdetta työyhteisökontekstissa. Työpaikkaliikuntaa järjestetään perinteisesti työpaikoilla hyvin paikkaan ja aikaan sidotusti, ja sosiaalista mediaa hyödynnetään liikunnan tukena vielä vähäisessä määrin. Kuitenkin työelämän muutosten myötä työn luonne ja työaika ovat pirstaloituneet yhä enemmän; työt eivät ole enää yhtä paikkaan ja aikaan sidottuja kuin ennen ja työelämässä korostuvat vahvasti tiimityötaidot sekä verkostoituminen. Sosiaalinen media voikin tarjota työyhteisön jäsenille paikan, joissa yhteisten asioiden jakamisen kautta rakennetaan ns. uudenlaista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotka ovat osa yksilön sosiaalista toimintakykyä sekä työkykyä.

Laajasti ottaen olemme kiinnostuneita siitä, minkälainen merkitys sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla vuorovaikutuksella ja jakamisella on työyhteisön toiminnalle ja yksilön sosiaaliselle toimintakyvylle. Kuinka vuorovaikutus ja yhteisöllisyys rakentuvat sosiaalisessa mediassa ja minkälainen merkitys jakamisella ja siihen liittyvällä vuorovaikutuksella on työyhteisön toiminnalle, ilmapiirille ja yhteisöllisyyden tunteelle? Tarkoituksenamme on alustaa suunnitelmistamme tutkimuksen tekemiseksi ja herättää ajatuksia sekä keskustelua liittyen aiheeseen ja siihen, kuinka sosiaalipsykologisia teorioita voidaan soveltaa sosiaalisen median ja uudenlaisen yhteisöllisyyden tutkimuksessa.

SESSIO 2: Social Psychology of Social Networking Services 

Presentation 2.1: Social media, social network services: What our user profiles do to us?

Suvi Uski, University of Helsinki

This presentation focuses on the experience of self-presentation in social network services (SNS). Self-presentation and impression management have been popular topics to study in the field of Internet research. Yet, the stronger links to self-identity and the explanations for passivity seem to lack presence. With this presentation I focus on the experienced identity conflict and stress that derives from the experience of self- presentation in SNSs. Furthermore, I argue that passivity can be more interesting than observed activity when the overall understanding of a user is the goal. When aiming at exploring passivity in SNSs the understanding needs to reach beyond visible actions and investigate meaning making and reasoning of a user.

The experience of maintaining an SNS user profile can be a psychologically complex process due to the context of imagined audiences (Marwick and boyd, 2010) and context collapse (boyd, 2002; Wesch, 2009). That experience deserves SNS researchers and self-identity researchers’ attention since the context induces psychologically unique requirements for self-presentation. What has self-presentation to do with self-identity? And how do SNS user profiles change the ways of how we see ourselves?

With a notion of profile work, that describes the complex process of strategic self-presentation in SNSs, I elaborate four different approaches of how self-identity relates to SNS user profiles, and why this relation matters. The four understandings consider profile work as an individual’s experience, as an analytical tool to discern between personal and social, as an umbrella framework for the SNS research field to employ, and, as a self-identity shaping socio-cultural process. The presentation calls for discussion from a variety of fields, such as social sciences, psychology, communication and human-computer interaction.

Presentation 2.2: I have seen you naked – platform affordances, audience segregation and impression management on tumblr and Facebook

Katrin Tiidenberg, Tallinn University

This presentation explores trans-platform communication around selfies. It is based on a three year, larger, ethnographic study, where the researcher realized that some of her informants have, in addition to tumblr also started following each other on Facebook. Previous research with this set of informants has repeatedly underlined the ‘faceted’ (boyd, 2002; Farnham & Churchill, 2011) character of their identities. Thus, this case of social convergence (Van den Berg & Leenes, 2010) offers unique access to how people’s self-expression is interpreted across different platforms. Based on visual discourse analysis (Rose, 2001) of seven informants’ Facebook and tumblr presence and interviews, I explore intersection of platform affordances and audience segregation strategies (Goffman, 1959) in people’s image sharing and reading practices on tumblr and Facebook. On Tumblr, these informants post sexual, (semi-)nude selfies, bringing their gender, embodiment, and sexuality into the forefront. On Facebook, their content most often emphasizes the roles and social statuses as parents and professionals. This presentation spotlights the discourses of audiencing and platform affordances as well as the pertinent discourses of the self as experienced by the participants.

Presentation 2.3: Monetizing Network Hospitality: Hospitality and Sociability in the Context of Airbnb

Tapio Ikkala & Airi Lampinen, University of Helsinki & Mobile Life Centre, Stockholm University

Peer-to-peer online platforms afford novel collaborative practices related to the sharing and exchange of both tangible and non-tangible goods and services such as space, skills, time, and money. Well-known examples of these platforms include the hospitality exchange services Couchsurfing and Airbnb. The two share several key characteristics, but, there is also a crucial difference between the two: Airbnb is focused on short-term peer-to-peer rentals with a well-defined “price tag” attached to them, whereas Couchsurfing fosters hospitality that is offered with the expectation of no direct compensation, on the basis of generalized reciprocity within the community.

The social interaction and the exchange of accommodation that occur via hospitality-exchange services have been referred to as network hospitality. Previous studies have examined practices of network hospitality in the Couchsurfing community, where the hospitality exchange is, as a rule, devoid of monetary transactions. We add to the emergent body of research on network hospitality by examining hospitality-exchange processes that take place via Airbnb, a service that promotes monetizing network hospitality. We present a qualitative study that explores 1) what motivates individuals to monetize network hospitality and 2) how the presence of money ties in with the social interaction related to network hospitality in the context of Airbnb. Our study approaches the topic from the perspective of hosts – Airbnb users who participate in the network by offering accommodation for other members in exchange for monetary compensation.

We found that, while the possibility of earning money is an important factor in igniting participation, the social aspects of network hospitality play a central role in sustaining hosts’ motivation to keep participating. Moreover, our analysis shows that the presence of money provides hospitality exchange with a structure and formality that contributes to the hosts’ sense of control and ease of participation. The inclusion of money in the exchange alters the social roles of guests and hosts participating in network hospitality by moving them towards those of customer and service provider. This shift makes host–guest interaction less of an obligation, even for the host. It does not, however, exclude the possibility of sociable interaction between host and guest. We conclude by discussing the implications of these findings for further research, design, and policy efforts in the domain of network hospitality and the “sharing economy” more broadly.

Presentation 2.4: More than fifty shades of mediated community – a literature review from an intergroup perspective

Vilma Lehtinen, Eeva Raita, Mikael Wahlström, Airi Lampinen, Peter Peltonen, Helsinki Institute for Information Technology HIIT, Aalto University, VTT Technical Research Center of Finland & Department of Social Research, University of Helsinki

The ways people organize themselves as communities shift along with the ubiquitous digitalization of social interaction. The scholarly definitions of mediated community, in particular, reveal the aspects of social interaction considered to characterize community today. This article reviews conceptualizations of mediated community in four academic journals in the field of social sciences. We elaborate on the content of these conceptualizations, arguing that to view mediated community as an intergroup phenomenon is marginal in current literature. We propose considering conceptualizations of mediated community explicitly from an intergroup perspective in order to better understand the processes of forming and maintaining community in digitalized, networked settings. We suggest three themes that provide starting points for examining mediated communities from an intergroup perspective, including: a focus on (1) outgroups contributing to a sense of community, (2) interaction occurring on the borders between communities, and (3) intergroup relations delineating the symbolic construction of communities.

Tervetuloa kuuntelemaan & keskustelemaan! Lisätietoja ja ilmoittautuminen Sosiaalipsykologian päiville löytyy tapahtuman sivuilta.

Miten totuus rakentuu digitalisoituneessa maailmassa?

Olin keskiviikkona 24.9. Yle TV2:n Docventures-ohjelmassa keskustelemassa suuresta ja laveasta teemasta: totuudesta. Keskusteluosuuden pohjaksi katsottiin sotakuvaaja James Nachtweyn uraa ja elämänfilosofiaa käsittelevä Sotakuvaaja. Toisena vieraana kanssani studiossa oli kuvajournalisti Meeri Koutaniemi. Minun tehtävänäni keskustelussa oli valottaa sosiaalipsykologian ja sosiaalitieteellisen teknologiantutkimuksen pohjalta sitä, miten totuuksia rakennetaan, rajataan ja levitetään digitalisoituneessa maailmassamme – sekä sitä, miksi totuutta ei aina sanota ääneen.

Tässä viisi pääpointtiani lähetyksessä käydystä keskustelusta sekä linkkejä taustamateriaaliin:

1. Digitaaliset palvelut, hakukoneista sosiaaliseen mediaan, muokkaavat tapojamme hakea ja välittää tietoa. Ne haastavat perinteisen median, mutteivät syrjäytä sitä millään yksioikoisella tavalla.

“Uusi” media ei ole “vanhan” surma, vaan eri viestimet limittyvät toisiinsa. Kansalaisjournalismi kyllä haastaa perinteiset tiedotusvälineet ja voi entistä tehokkaammin vaatia niitä vastuuseen virheellisten tai vaillinaisten tarinoiden esittämisestä, mutta tarina uuden ja vanhan kaksintaistelusta on liioittelua. Usein eri viestimet pikemminkin vahvistavat kuin tukahduttavat toistensa ääntä: jaamme lehtijuttuja Facebookissa ja twiittimme saattavat päätyä televisioon.

Vaikka Internetistä löytyy lähes loputtomasti tietoa, se ei tarkoita, että tietäisimme kaiken – tai että kaikki tieto olisi vaivattomasti ja mutkattomasti saatavillamme. Etsimme tietoa yhä useammin hakukoneen avulla. Googlen näyttämistä hakutuloksista keskitymme yleensä muutamaan ensimmäiseen, harva jatkaa seuraaville sivuille. Hakukoneeseen rakennetut valinnat siitä, mitkä linkit näytetään ensin, ohjaavat sitä, kuka löytää ja kenet löydetään. Tämä on paitsi teknologinen, myös poliittinen kysymys.

Media kuvallistuu ja valokuvaaminen arkistuu. Arkikuvaus antaa meille paremmat välineet ymmärtää myös mediassa esitettävien kuvien taustalla olevia valintoja. Parhaillaan käynnissä olevan #snapshot-näyttelyn esittelyteksti tiivistää ilmiön hyvin: Koskaan aiemmin ihminen ei ole tuottanut yhtä paljon valokuvia ja saanut niille välittömästi niin suurta yleisöä kuin nyt. Koskaan aiemmin myöskään jokamiehen tai -naisen yksittäinen näppäys ei ole voinut saada aikaan yhtä suuria maailmapoliittisia vaikutuksia kuin nykyään. Valokuvien jakaminen on tänä päivänä yhtä tärkeää kuin niiden ottaminen.

Shaping the Web: Why the Politics of Search Engines Matters (Lucas D. Introna & Helen Nissenbaum, artikkeli The Information Society -lehdessä)

Old Against New, or a Coming of Age? Rethinking Broadcasting in an Era of Electronic Media (R. Stuart Geiger & Airi Lampinen, johdantoessee Journal of Broadcasting & Electronic Media -lehden uuden ja vanhan median suhteita käsittelevässä erikoisnumerossa)

#snapshot -näyttely Valokuvataiteen museossa 18.1.2015

2. Totuudet uhkaavat eriytyä sosiaalisissa kuplissa. Toimivassa yhteiskunnassa tarvitaan rohkeutta keskustella sekä empatiaa ja uteliaisuutta ymmärtää, miksi joku ajattelee aivan eri tavalla kuin itse. 

Tyypillisesti me ihmiset viihdymme itsemmekaltaisten seurassa ja tartumme mieluiten tietoon, joka vahvistaa ennakkokäsityksiämme. Lisäksi yhteisöpalveluissa jaetut jutut ovat nykyään yksi tärkeä kosketuspinta niin uutisiin kuin uusiin ilmiöihinkin. Nämä taipumukset ja tottumukset voivat johtaa siihen, että ihmiset jakavat ymmärryksen todellisuudesta muiden omien sosiaalisten kupliensa sisällä elävien kanssa, mutta kadottavat kosketuksen muihin.

Ääriesimerkkinä sosiaalisista kuplista voidaan pitää Israelin ja Palestiinan tilannetta, jossa niin lehdistö kuin (sosiaalisen median välittämät) kansalaiskeskustelukin ovat hajautuneet kahteen leiriin, jotka eivät juurikaan kohtaa toisiaan. Kun kiistellään isoista ja tunnepitoisista kysymyksistä, voi olla vaikeaa malttaa olla empaattinen ja pyrkiä uteliaasti ymmärtämään, miksi jotkut ajattelevat aivan eri tavalla kuin itse. Aina sosiaalisiin kupliin ei onneksi liity yhtä tiukkoja vastakkainasettelua “meihin” ja “muihin”. Pohjimmiltaan samankaltaista, joskin vähemmän dramaattista, leirijakoa kohtaa kuitenkin myös arjessa. Silloin kannattaa harjoitella taitoa ymmärtää ja arvostaa omasta elämänpiiristä poikkeavia kokemuksia.

Sosiaalisissa kuplissa voi myös syntyä tilanne, jossa samanmielisten kavereiden keskellä tuntuu vaikealta kertoa poikkeavasta mielipiteestään. On helpompi jättää sanomatta kuin uskaltautua väittelyyn enemmistön kanssa. Solomon Aschin 1950-luvulla tekemät klassiset sosiaalipsykologiset kokeet osoittivat, miten voimakkaasti sosiaalinen paine ryhmässä voi vaikuttaa yksilön (ilmaistuun) mielipiteeseen. Kiinnostavasti tutkimuksissa on kuitenkin nähty myös se, että omassa mielipiteessä pysymistä helpottaa huomattavasti, jos enemmistön mielipidettä vastaan ei tarvitse asettua yksin. Yksinäinen vastarintaan nouseva ääni saattaa siis nopeastikin saada rinnalleen muita, kun hiljaisuus on ensin murrettu.

Israel, Gaza, War & Data. Social networks and the art of personalizing propaganda (Gilad Lotan, Medium, 4.8.2014)

Political Polarization in the American Public. How Increasing Ideological Uniformity and Partisan Antipathy Affect Politics, Compromise and Everyday Life (Pew:n tutkimus Yhdysvalloista)

The Filter Bubble: What the Internet Is Hiding from You (Eli Pariser, kirja)

3. Läsnäolo sosiaalisessa mediassa vaatii profiilityötä ja toisten huomioonottamista.

Vaikutelmienhallinta on osa kaikkea sosiaalista vuorovaikutusta, mutta verkkoympäristöt tuovat siihen oman säväyksensä. Rakentaessaan profiileja verkkopalveluihin ja päättäessään digitaalisen sisällönjaosta yksilöt soveltavat omaa näkemystään siitä, mitä verkossa kannattaa tai on soveliasta jakaa. Ihmisillä on usein tarkka käsitys siitä, kuinka paljon ja millaisia asioita he tahtovat itsestään paljastaa. Tietoinen “profiilityö” kuvaa parhaiten tätä “verkkokasvojen” hallintaan pyrkivää toimintaa, jonka tarkoitus on rakentaa luottamuksen arvoinen ja “aito” profiili. Profiilityö on tasapainottelua mahdollisimman positiivisen ja mahdollisimman autenttisen vaikutelman luomiseksi.

Oma profiilityö yksin ei kuitenkaan riitä: on vaikeaa, ellei mahdotonta, kontrolloida sitä, jakaako joku muu sellaista sisältöä, vaikkapa valokuvia, joita ei itse olisi halunnut julkiseen jakoon. Saman sisällön monistaminen, sen tarkasteleminen eri työkalujen avulla, ja sen löytäminen hakusanojen tai muiden linkkien perusteella on mahdollista verkottuneilla vuorovaikutusvälineillä aivan eri tavalla kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Luottamuksen ylläpitäminen vaatii vaivaa ja toisten huomioonottamista. Yksilön on voitava luottaa siihen, että toiset kunnioittavat hänen näkemyksiään eri yhteyksissä muille jaettavaksi sopivan sisällön laadusta. Verkkovuorovaikutuksen erityispiirteet tekevät pyrkimyksistä olla toisten luottamuksen arvoinen haastavia, koska yksilön on usein vaikeaa ennakoida miten ja millaisin seurauksin vaikkapa Facebookissa julkaistu valokuva tulkitaan kaverin sosiaalisessa verkostossa.

Aitouden ongelma sosiaalisessa mediassa (Suvi Uski & Airi Lampinen, Etiikka.fi, 31.7.2014)

Social norms and self-presentation on social network sites: Profile work in action (Suvi Uski & Airi Lampinen, New Media and Society)

I’ll Press Play, but I Won’t Listen: Profile Work in a Music-Focused Social Network Service (Suvi Silfverberg, Lassi Liikkanen & Airi Lampinen, CSCW’11)

Interpersonal Boundary Regulation in the Context of Social Network Services (Airi Lampinen, väitöskirja)

4. Kokemusasiantuntijuus haastaa asiantuntijavallan.

Digitalisaation myötä merkittävästi aiempaa suuremmalla osalla ihmiskunnasta on mahdollisuus jakaa ja julkaista havaintojaan ja näkemyksiään reaaliajassa maailmanlaajuisille yleisöille. Maallikoille on näin avautunut mahdollisuus entistä suurempaan rooliin tiedon tuottamis- ja levittämisprosesseissa, jotka ovat perinteisesti olleet tutkijoiden, auktorisoitujen asiantuntijoiden ja lehdistön käsissä.

Luottamus yleistä mielipidettä tai virallista totuutta edustaviin auktoriteetteihin kyseenalaistuu yhä useammin kun “kokemusasiantuntijoista” ja “vertaistoimijoista” koostuvat ryhmät voivat tuottaa oman totuutensa näiden rinnalle.

Tälläkin kehityksellä on sekä hyviä että hankalia seuraksia. Otetaan esimerkki terveyteen liittyen. Yhtäältä rokotuksia vastustavan liikkeen voimistuminen uhkaa tuoda takaisin tauteja, jotka monissa maissa olivat jo historiaa. Toisaalta digitalisaation mahdollistamat muutokset terveyttä ja hyvinvointia koskevan tiedon kokoamisessa, käsittelyssä ja tulkinnassa tarjoavat maallikoille uudenlaista toimijuutta suhteessa omaan kehoonsa.

Kasvava aktiivisten yksilöiden joukko on kiinnostunut kehittämään itsetuntemustaan, suhtautuu kriittisesti terveyttä koskeviin auktoriteettirakenteisiin ja tahtoo ottaa aiempaa suuremman roolin omaa terveyttään koskevissa päätöksissä. Tähän kehitykseen liitetään helposti vastakkainasettelu lääketieteen ammattilaisten ja kansalaisten, mutta itse asiassa siinä piilee huikea mahdollisuus terveydenhuollon kehittämiseen — kunhan vain onnistumme luomaan toimivaa yhteispeliä yksilöiden omaehtoisten käytäntöjen ja lääketieteellisen ammattitaidon välille.

5. Näennäinen tasapuolisuus voi vääristää mediassa muodostuvia käsityksiä kiistanalaisista ilmiöistä.

Näennäinen tasapuolisuus (false balance) tarkoittaa tilannetta, joka syntyy, kun media esittää ilmiön vastakkaiset osapuolet tasavahvuisempina kuin heidän väitteittensä tueksi esittämänsä todisteet ja perusteet oikeuttaisivat. Halu kuulla molempia puolia voi näin johtaa vääristyneeseen kuvaan siitä, mitä asiasta itse asiassa tiedetään. Klassinen esimerkki tästä on ilmastonmuutos, josta raportoitaessa skeptikoiden näkemykset tuodaan usein näkyvästi esille huolimatta siitä, että ilmaston muuttumisesta on poikkeuksellisen vahvaa ja yhteneväistä tieteellistä näyttöä.

Tieteellinen tieto on luonteeltaan muuttuvaa ja monimutkaista. Väittelyt ja eriävät mielipiteet kuuluvat asiaan, eikä tiedeyhteisön ulkopuolella toimivien näkemystä ja kokemusta pidä vähätellä tai sivuuttaa. (Muistakaa kohta #2, uteliaisuus ja empatia!) Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi myös tosiasioita, joista tiedeyhteisössä ollaan huomattavan yksimielisiä.

Keskiviikkoinen lähetys on nähtävissä Yle Areenassa seuraavan kuukauden ajan.

Kiitos Demos Helsingin tiimille, sosiaalipsykologian alumneille ja vanhoille kollegoilleni Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä arvokkaasta avusta keskeisten teemojen hahmottelussa. Totuutta kannattaa tavoitella yhteisvoimin!

(Tämä kirjoitus on ristiinpostaus Demos Helsingin blogista.)