AoIR 2017 preconference: Less Hate in Politics!

nettikett.pngIf heading to AoIR 2017, consider also joining our preconference on hate speech recognition and prevention:

Less Hate in Politics! Machine Learning and Interventions as Tools to Mitigate Online Hate Speech in Political Campaigns

  • Oct 18th, 9 am – 12:30 pm
  • Dorpat Convention Centre, Tartu, Estonia

Discriminating, hateful speech online, often targeting specific groups and minorities, has become a pressing problem in the societies. Hateful speech is a form of verbal violence that creates enemities, silences debates, and marginalizes individuals and groups from participation online.

What is challenging is that ‘hate speech’ has come to mean a variety of speech acts and other ill-behaviours online, ranging from penal criminal acts to speech which is uncivil and disturbing, but yet to be tolerated. This definitional difficulty is further abused in claims that any limitations of hate speech endanger people’s right to freedom of expression.

Hate speech has been criminalized in many countries and major Internet companies also engage in efforts to limit it. While many social media platforms allow users to flag content as hate speech for moderation purposes, no official follow-up actions take place. Furthermore, the automatic identification of hate speech is limited by lacking tools.

Pre-conference workshop aim and content:

The aim of the workshop is to facilitate the development of tools and processes how the academic community could run interventions which aim to decrease the toxicity in the online space.

We will provide participants a kick-start with computational tools for hate speech recognition. We will also discuss and reflect the challenges of such interventions and examine the opportunities and problems of deploying such systems. Our own experiences – which we reflect in the workshop – emerge from a project where the social media activity of candidates was monitored during the Finnish municipal election campaigns in April 2017.

The workshop will follow an interactive style using both online and offline tools to facilitate discussion.


Clipart by Eggib.

Hybridejä mainenarratiiveja, tunteella ja teknologialla – väitöstilaisuus 16.6.2017

Screen Shot 2017-06-06 at 00.19.27VTM Salla-Maaria Laaksonen eli allekirjoittanut väittelee 16.6.2017 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta “Hybrid narratives – Organizational Reputation in the Hybrid Media System“. Tervetuloa mukaan väitöstilaisuuteen kuulemaan akateemista debattia organisaatiomaineesta ja verkkojulkisuudesta! Alla lyhyt yhteenveto tutkimuksesta.

***

Tutkin väitöskirjassani sitä, miten yrityksiä ja muita organisaatioita koskevat mainetarinat muodostuvat hybridissä mediatilassa. Tutkimusongelma on kaksitahoinen: tutkin, miten uusi viestintäympäristö vaikuttaa organisaatiomaineen muodostumiseen, ja toisaalta sitä, minkälaisia kognitiivisia ja emotionaalisia vaikutuksia maineella ja mainetarinoilla on. Hybridi mediatila on viestinnän tutkimuksen tuoreehko käsite (Chadwick 2013), joka pyrkii ymmärtämään nykyistä mediamaisemaa. Hybridiys viittaa eri mediamuotojen sekoittumiseen: sosiaalisen median ja perinteisen median sisällöt ja muodot elävät verkkojulkisuudessa vahvasti sekoittuneena.

Tarkastelen väitöskirjassani hybridia mediatilaa tarinankerronnan paikkana. Tästä näkökulmasta jokainen blogikirjoitus tai twiitti on pieni kertomus, jollaisia teknologia kutsuu meitä kertomaan arjesta ja kokemuksistamme. Monet kertomuksista käsittelevät suorasti tai epäsuorasti yrityksiä ja muita organisaatioita – jolloin ne ovat määritelmällisesti mainetarinoita. Niitä on jaettu arjessa aikaisemminkin, mutta teknologia mahdolistaa uudenlaista tarinankerrontaa: tarinat leviävät lähipiiriä laajemmalle, ne arkistoituvat, ja nistä tulee etsittäviä ja muokattavia.

Osa verkon teknologioista toimiikin tarinankerronnan apuvälineinä hyvin erityisellä tavalla: ne järjestävät, kuratoivat ja muovaavat kertomuksia yhdistämällä erilaisia tarinanpalasia yhteen näkymään. Näin toimii esimerkiksi joukkovoimin ylläpidetty tietosanakirja Wikipedia tai verkon sisältöä penkovat hakukoneet. SIksi hybridissä mediassa maineen tarinankertojina toimivat sekä ihmistoimijat että teknologia yhdessä. Väitöskirjani pohjalta esitänkin, että teknologia muuttaa niitä tapoja, joilla sidosryhmät kertovat tarinoita organisaatioista. Verkkojulkisuuden alustoilla syntyvissä tarinoissa sekoittuvat paitsi eri mediamuodot, myös faktat ja mielipiteet sekä rationaalinen ja emotionaalinen sisältö.

Väitöskirjani korostaakin tunteiden merkitystä maineelle. Niin maineen tutkimuksessa kuin erilaisissa mainemittareissakin on perinteisesti keskitty rationaalisiin ominaisuuksiin: tuotteiden laatuun, johtajuuteen, taloudelliseen menestykseen. Maine näyttäisi kuitenkin olevan yhtä paljon myös emotionaalinen käsite. Organisaatioita käsittelevät kertomukset verkossa ovat hyvin tunnepitoisia: yritysten kanssa ihastutaan ja vihastutaan, niiden ympärille rakentuu faniyhteisöjä ja vihaisia kohuyhteisöjä. Teknologian ominaisuudet emoji-hymiöistä tykkää-nappulaan myös kannustavat ilmaisemaan tunteita.

Eikä tunteissa ole kyse vain ilmaisusta. Väitöskirjan osatutkimuksessa osoitettiin, että hyvä ja huono maine näkyvät eri tavoin koehenkilöiden kehollisissa reaktioissa, kun he lukevat yritystä koskevia verkkouutisia tai verkkokommentteja. Maine on siis myös tulkintakehys: tiedostamaton, kehollinen reaktio, joka ohjaa ihmisen toimintaa esimerkiksi ostoksilla valintatilanteessa.

Mainetutkimuksen näkökulmasta rakennankin työssäni uudenlaista kulmaa mainetutkimukseen. Mainetta on perintisesti tutkittu joko organisaation taloudellisena voimavarana tai tulkinnallisena elementtinä sidosryhmien mielissä. Tässä työssä määrittelen maineen viestinnällisenä ilmiönä, joka on olemassa yksilöiden tulkintakehyksenä sekä sosiaalisesti rakentuneina narratiiveina. Mainenarratiiveilla on kuitenkin myös mitattavia vaikutuksia niitä lukeviin ihmisiin ja heidän tulkintakehyksiinsä. Siksi sekä maine että mainetarinat ovat organisaatioille aineetonta pääomaa.

Väitöskirja koostuu viidestä artikkelista ja yhteenvetoluvusta. Artikkeleissa on käytetty neljää eri aineistoa: viestinnän ammattilaisten haastatteluja, sosiaalisen median verkkokeskusteluaineistoja, Wikipedia-aineistoa sekä psykofysiologisia mittauksia. Näin ollen tutkimus yhdistää metodisesti laadullista, narratiivista analyysia kokeelliseen tutkimukseen.

***

TLDR; “Hybridi mainetarina syntyy kun 😩 ja 👾 yhdessä käyttäen apunaan📱💻, muodostavat 📜💌📜 , jotka verkkojulkisuudessa 💾 ja 📢 ja joilla on 📉 vaikutuksia 🏭🏨 🏢:lle.” (ref. Your Research, emojified)

Väitöskirjan elektroninen versio on luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väitöskirjaa ovat rahoittaneet Liikesivistysrahasto ja Tekes.

CFP: Sosiologipäivät: Yhteiskunnan ja menetelmien digitalisaatio

profiiliSosiologipäivät 23.–24.3.2017, Tampereen yliopisto

Yhteiskunnan ja menetelmien digitalisaatio

Koordinaattorit: Veikko Eranti (veikko.eranti@gmail.com), Epp Lauk (epp.lauk@jyu.fi), Erle Rikmann (erle.rikmann@jyu.fi), Tuukka Ylä-Anttila (tuukka.yla.anttila@gmail.com)

Kun ihmiset elävät sosiaalisia elämiään entistä enemmän digitaalisesti ja verkossa, digitaalinen elämä on otettava osaksi kaikkea sosiaalitutkimusta, mutta samalla on tutkittava digitaalisen elämän erityisyyttä: millä kaikilla tavoilla digitaalisuus vaikuttaa sosiaalisuuteen? Miten jokapäiväisen elämän, kulutuksen ja työn digitalisaatio muuttaa elämäntapojamme? Millaisia epätasa-arvon ilmiöitä digitalisaatio tuo mukanaan? Kasvavatko ja mukautuvatko sosiaaliset instituutiot ja kansalaisten kyvyt digitalisaation tahdissa? Tuottaako anonyymi verkostokommunikaatio salaliittoteorioita ja vihapuhetta?

Big data ja computational social science tuovat sosiaalitutkimuksen kentälle muitakin ammattilaisia kuin sosiaalitieteilijöitä. Aineisto- ja menetelmämahdollisuuksien mukana tulee myös ongelmia: miten datatiede ja yhteiskuntatiede saadaan puhumaan keskenään? Vai pitäisikö mieluummin varmistua yhteiskuntatieteilijöiden datataidoista ja datatieteilijöiden yhteiskunnallisista analyysitaidoista? Digitaalisuus hämärtää määrällisten ja laadullisten menetelmien rajaa, kun lisääntyvältä määrälliseltä tutkimukselta vaaditaan entistä enemmän tulosten tulkintaa, kun taas laadulliselta tutkimukselta on alettu vaatia edustavien aineistojen käyttöä ja mitattavuutta. Mitä kvantisosiologi voi tehdä some-aineistolla ja miten kulttuurisosiologi voi käyttää algoritmeja?

Toivotamme tervetulleiksi esitykset yhteiskuntien ja menetelmien digitalisaatiosta suomeksi tai englanniksi! Abstraktien deadline 22.1.

https://www.lyyti.fi/reg/sosiologipaivat2017cfp

Infrastructures and publics – notes from Conference in Siegen

I attended the First Annual Conference 2016 Infrastructures of Publics — Publics of Infrastructures to gain some more insight about the most current thinking in Europe around topics like platforms, society, and algorithms. The University of Siegen organized this conference as they have a new center of excellence around these themes.

Putting it all together

I’ve tried to do some categorization and choose highlights from the conference, but before moving to these smaller bits, I think it’s worth to say something about the whole conference. Throughout the journey of the conference, it became apparent terms such as infrastructures and the public have various meanings. Their focus on infrastructures focused surprisingly lot on physical things to my taste, but give insights e.g., to archeology research (not that far from coding, actually) and enablers for digital interaction. The public was developed primarily from media scholarship.

If I understood it correctly, the center of excellence aims to mingle these two approaches together, to create some ideas how infrastructures and publics interact and shape each other. Sadly, these people seem more prominent in media and culture studies, which I don’t follow that actively, and are publishing less in my favorite venues (CSCW). I do hope that these ideas will move towards the CS people as well, they (we?) tend to forgot these type of research far too often.

Politics and infrastructures

There were several presentations focused on the political aspects of using various tools and infrastructures. So, a huge collection to come here.

Christopher Le Dantec presented his work around using sensors for the public participation. Sadly, I had already read his work in CSCW/CHI domain (e.g. the biking case), and thus the presentation had less interesting novelty aspects. Fundamentally, he has instrumented city bikers to map routes they use and used the data in collaborative design sessions to develop new routes for bikers. He did, however, use a word I have not heard before data literacy. Sadly, there was not a clear definition of this and thus I’m inclined to consider this in similar way computational literacy – just recently under criticism by Matti Tedre and Peter J. Denning.

The more interesting presentation was by M. Six Silberman, a Ph.D. computer science now working in German labor union on new platforms for work. He presented work on Turkopticon, a platform which manages the reputation of those putting out tasks in Mechanical Turk. The idea of this is to balance the current platform by providing those employed through it also insights about their employers. I really like this thinking as it shows how information technology can be used to challenge the society (created by other IT researchers) and try to find balance in platforms.

Finally, Hagen Schölzel presented the concept of communication control, more applied in the business or public relationships literature. The idea behind communication control is actions are planned before hand behind the curtains to shape the communication towards hoped directions; it is precise but does not look like it. Such idea can be applied to various social computing applications, where their interaction is often more strategic than it seems.

Studying the app ecologies

Carolin Gerlitz and Fernando van der Vlist have made an interesting study about the applications types which emerge to support the primarily platform, e.g., in the case of Twitter, all the various Twitter-based applications out there. They concluded that there are at least three application types

  1. strategic engagement, where applications aim to utilize the various forms of data in the app
  2. enhancing functionalities, where applications improve the existing platform functionalities
  3. innovative apps, which add new novel ways to use the application.

These relate further to the grammar of actions, which tell more about how applications are supposed to be used. These relate to the APIs and various rules related to the platform. Finally, the examination fo the extended applications describe the grammar in rather a clear manner.

Archeology and infrastructures

Jürgen Richter presented how the cabinets used by archeologist also have shaped the direction of the research domain as a whole. For example, the early focus to classify objects based on their materials have directed research towards different ages, like stone age. The organization of the cabins has become, almost accidentally, materialized politics. I started to think what similar type of things might exist in fields I’m familiar, and suspect that the overuse of demographic variables to explain phenomena might be such historic relic, passed over generations and still shaping how we examine human activity in various social processes.

Furthermore, he presented an interesting temporal observation: as the archaeology collection is generated over generations, the current curator collaborates with the previous curators and aims to understand their logic of data categorisation and storing. To adapt this idea to more digitalised area, programmers collaborate with all the previous coders with the aim to understand what the heck is going on. Naturally, this collaboration might be difficult: the previous actors might be out of reach, i.e., in another company or even passed away.

I’m grateful for the travel grant from the Doctoral Programme in Computer Science at the University of Helsinki. This post has been crossposted to my personal blog.

Digivaalit 2015 Studia Generaliassa

Syksyn 2016 Studia Generalia eli Helsingin yliopiston perinteikäs yleisöluentosarja starttasi 6. lokakuuta teemalla “Mikä Big Data?”. Puhumassa olivat digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela sekä minä, verkkoviestinnän tutkija Salla-Maaria Laaksonen otsikolla “Digivaalit 2015: Mitä isot digitaaliset aineistot kertovat yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta?“.

Illan teemana oli siis erityisesti pohdinta siitä, miten isot digitaaliset aineistot muuttavat humanistisia ja yhteiskuntatieteitä. Omassa esityksessäni kerroin siitä, miten verkkoviestintä jättää erilaisia digitaalisia jälkiä ihmistoiminnasta, ja nämä jäljet antavat uudenlaisia tutkimusmahdollisuuksia myös yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. Samalla uudet aineistot vaativat menetelmätaituruutta: tyypillisesti laskennallisen yhteiskuntatieteen asetelmissa tavalla tai toisella isot tekstiaineistot kääntyvät numeroiksi, joita sitten konteksti mielessä pitäen pyritään tulkitsemaan. Samaan aikaan small data on kuitenkin myös merkityksellistä: ilmiöiden syvällinen ymmärtäminen melkeinpä vaatii, että ainakin pieniä osia aineistosta tutkitaan myös perinteisin laadullisin menetelmin. Ihan vielä ihmisten tuottaman teksin äärellä ei uskalla luottaa pelkkään tietokoneeseen.

Ensi viikolla SG:ssä teemana muuten konepuheen matematiikka ja vuorovaikutus!

screen-shot-2016-10-14-at-11-47-48

Digivaalit 2015 – päätösseminaarin materiaali

Päätösseminaarin kalvot

  • Miten ehdokkaat vuorovaikuttivat verkkojulkisuudessa vaalien alla?

  • Miten ehdokkaat vaikuttivat verkkojulkisuuden agendaan?

Posterit

KUTSU: Verkon agendan rakentajat: Digivaalit 2015 -hankkeen päätösseminaari

Digivaalit 2015 on monitieteinen tutkimushanke, jossa on selvitetty isojen datamassojen ja laskennallisen yhteiskuntatieteen menetelmien avulla verkkojulkisuuden vaikutusta median agendaan viime eduskuntavaaleissa.Tervetuloa hankkeen loppuseminaariin

torstaina 7. huhtikuuta klo 16.30-18.30 Päivälehden museolle (Ludviginkatu 2-4, Helsinki).

Niin kutsutun normalisaatiohypoteesin mukaan perinteiset valtarakenteet vaikuttavat myös verkkojulkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa. Hankkeessa on selvitetty, miten julkisessa, poliittisessa mediakeskustelussa olevat aiheet määräytyvät ja kuka niitä hallitsee. Voivatko poliitikot vaikuttaa siihen, mistä verkkojulkisuudessa puhutaan? Mitä on vaikuttajuus verkossa?

Seminaarissa esitellään hankkeen keskeisimmät tulokset ja niistä keskustellaan paneelissa, jossa on edustajia politiikasta, mediasta, järjestökentältä ja yliopistomaailmasta. Lisäksi tutkimushankkeessa tehdyt pro gradu -tutkielmat ovat esillä postereina museon tiloissa.

Seminaarin taustakanavina toimivat osallistamisalusta Presemo ja hashtag #digivaalit2015.

OHJELMA

16.30 Tilaisuuden avaus
Yliasiamies Ulla Koski, Helsingin Sanomain Säätiö

16.40 Kuka vaikutti verkkojulkisuuden agendaan eduskuntavaalien alla? Miten ehdokkaat vuorovaikuttivat verkossa keskenään ja kansalaisten kanssa?
Tutkijat Salla-Maaria Laaksonen ja Matti Nelimarkka

17.30 Paneelikeskustelu verkkojulkisuudesta ja politiikasta
Kansanedustaja ja puheenjohtaja Ville Niinistö, Vihreät
Kansanedustaja Hanna Sarkkinen, Vasemmistoliitto
Poliittinen suunnittelija Jussi Salonranta, Kokoomus
Tiedottaja Outi Puukko, Kepa ry.
Politiikan toimittaja Tommi Parkkonen, Iltalehti
Paneelin vetää tutkimusjohtaja Mikko Villi

18.30 Posterinäyttely, vapaata keskustelua ja seurustelua

Vp. viimeistään 31.3.2016 sirpa.ikonen at hssaatio.fi

Tapahtuma Facebookissa.

Tutkimuksen ovat toteuttaneet Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT (Aalto-yliopisto) ja Viestinnän tutkimuskeskus CRC (Helsingin yliopisto) Helsingin Sanomain Säätiön tuella. Hanke on käynnissä 1.1.2015 – 31.3.2016. Hankkeen johtajina toimivat johtaja, principal scientist Marko Turpeinen (HIIT) ja tutkimusjohtaja Mikko Villi (CRC).