Julkisuuteen tuodun tiedon ja sen unohtamisen oikeutus – yleisen edun ja kehkeytymisen haasteita

Tutkija toimii osana laein säädeltyä yhteiskuntaa, joten tutkimukseen vaikuttavien lakien muutoksista on hyvä olla perillä – ne usein vaikuttavat tutkijoiden käytännön työhön. Tämän tekstin tarkoitus on osoittaa, että julkiseksi saatetun tiedon muuttuminen, esimerkiksi ryhmien ja identiteettien kehkeytymisen takia, on suuri laskennallisen yhteiskuntatieteen eteen avautuva eettinen rajaseutu. Yksittäisen tutkijan on tutkimastaan ilmiöstä riippuen hahmotettava erilaisten kehkeytymisprosessien luonnetta ja otettava huomioon, miten tutkittavien mieli ja sitä myötä tulkinnat saattavat ajan kuluessa muuttua.

cocoons-329070_1920

Taustaa

Online-aineistojen hankintaa ja käsittelyä formalisoi taannoin niin kutsuttu tietosuoja-asetus, lyhyemmin GDPR (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (yleinen tietosuoja-asetus), 2016). Nykyisen tietosuoja-asetuksen edeltäjä (Henkilötietolaki 1999) määritteli erikseen arkaluontoiset tiedot, joukossaan poliittinen suuntaus ja terveystieto. Koska arkaluontoisia tietojakin koskeva tutkimustyö oli aina sallittu, tutkijat määrittelivät sisäisillä säännöillään sen, millainen tieto täsmälleen käsitetään vaikkapa terveystiedoksi, ja miten sen arkaluontoisuuteen pitäisi käytännössä suhtautua.

GDPR-käsitteistössä arkaluontoisten, eli “erityisten henkilötietoryhmien” (9. artikla) käsittely ei ole kiellettyä sikäli kun se “koskee henkilötietoja, jotka rekisteröity on nimenomaisesti saattanut julkisiksi”. ”Julkisuuteen saatetulla tiedolla” on kuitenkin muuttuva luonne. Yksi tutkijan uudistunut vastuu tietosuoja-asetuksen ja eräiden muiden viimeaikaisten lakien ja tulkintojen jälkeen onkin hahmottaa, mikä milloinkin on se täsmällinen tieto, joka on nimenomaisesti saatettu julkiseksi. Kehkeytyvien ryhmien ja identiteettien tutkimuksen esimerkit osoittavat uudistuneita eettisten ja tulkinnallisten pohdintojen paikkoja.

Mikä halutaan unohtaa, mikä tieto milloinkin saatettiin julkiseksi ja mistä ei vielä tiedetä mitä julkisuuteen ollaan laittamassa tai miltä se voi tulevaisuudessa näyttää?

Jotkut tiedot on jossain vaiheessa saatettu julkisiksi, mutta myöhemmin ne halutaan poistaa julkisuudesta. GDPR:n tunnetuimpia seurauksia lienee niin kutsuttu “oikeus tulla unohdetuksi”; rekisteröidyn oikeus pyytää itseään koskevien tietojen poistamista. Tämä oikeus on linjassa tutkimuksen kanssa, jonka mukaan enemmistö online-tutkimuksen kohteista pitää epämukavana ajatusta, että heidän myöhemmin poistamaansa Twitter-viestiä käytettäisiin tutkimuksessa (Fiesler and Proferes 2018). ”Oikeus tulla unohdetuksi” onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka lakeja kirjoitetaan ajan myötä uudelleen ja tulkitaan eri paikoissa eri tavoilla. Aiempi Suomen henkilötietolaki (1999) ei tunnistanut unohtamisen oikeutta lainkaan, jolloin tietojen poistamisen huomioon ottaminen jäi tieteen sisäisen ja jopa yksittäisen tutkijan pohdinnan varaan. GDPR:n (2016) mukaan henkilötietojen käsittely ei ole lainmukaista enää sen jälkeen kun rekisteröity on perunut suostumuksensa, erityisesti silloin kun rekisteröity on antanut suostumuksensa lapsena. Käsittelyn tulisi silti edelleen olla lainmukaista tutkimustarkoituksiin. Vaikka Fieslerin ja Proferesin (2018) tavoittamat tutkittavat eivät siitä pitäisikään, GDPR ei kiellä tutkijaa hyödyntämästä tutkimuksessaan myös poistettuja henkilötietoja (kuten poliittisen kannan ilmaisevia Twitter-viestejä). Muotoilullaan GDPR silti alleviivaa, että muissa konteksteissa moinen ei olisi mahdollista. Suomen tietosuojavaltuutettu ohjaa tutkijaa tässä linjauksellaan, että rekisteröidyllä ”ei ole oikeutta” poistattaa häntä koskevia tietoja, jos tieto on “tarpeen” “yleisen edun” mukaisessa tutkimustarkoituksessa[1]. Suomalaisessa tulkinnassa ”yleinen etu” menee näin yhdysvaltalaisten Fieslerin ja Proferesin tutkiman yksityisen edun edelle. GDPR ei kuitenkaan sitä edellytä.

Mitä tämä ”yleinen etu” sitten käytännössä tarkoittaa? COVID-epidemian pyörteissä voidaan nostaa esiin tietosuojavaltuutetun linjaama kansanterveyteen liittyvä yleinen etu, jota hahmottelee myös hiljattain säädetty, niin kutsuttu toisiolaki (Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä 2019). Tutkimukseen vaikuttavassa lainsäädännössä on kuitenkin määritelty muitakin yleisiä etuja. Niin kutsutut tiedustelulait, (Laki sotilastiedustelusta 2019), sekä (Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 2018), hahmottelevat nykyään myös Suomessa rajalinjoja tutkijalle ja tutkittaville, joiden toimien voisi tulkita olevan kansallisen turvallisuuden kannalta kiinnostavia. Tämän tyyppiset tutkimusaiheet eivät ole suorastaan harvinaisia – esimerkkinä palvelkoon kapinallisryhmien mobilisoituminen onlinealustoilla, kuten (Käihkö 2020):n Ukrainaa käsittelevässä julkaisussa. Tutkijan luonnollisesti kuuluu pohdiskella esimerkiksi sitä, kuka kuuluu kapinallisryhmään, millä perusteella, ja millä perustein tutkittavat sekä tutkittava ryhmä valitaan ja identifioidaan. Asiaa mutkistaa se, että Internetissä myös leikitellään identiteeteillä (Lampinen, Lehtinen, and Cheshire 2014), ja toisaalta poliittisten ryhmien päämäärät muokkautuvat vähitellen diskursiivisessa prosessissa (Tilly 2002). On siis oltava sensitiivinen sille, kuinka vakaasti joku on saattanut julkiseksi tiedon siitä, että edustaa tiettyä poliittista kantaa. Tutkijan valinnoilla voi olla viime kädessä tuomioistuinseuraamuksia.

”Oikeus unohtaa” ei siis koske aivan kaikkia tilanteita, mutta lainsäädännön aluevaltaukset eivät ole pelkästään syy hämärtää tutkittavien poliittista kantaa viranomaisten pelossa. Laajemmin ymmärrettynä tutkija tarvitsee sensitiivisyyttä niin sille, miten tutkittava tutkimuksessa kullakin hetkellä nimetään, kuin sille, kuinka hänen annetaan suhtautua menneisyyteensä. GDPR:ssä esimerkkinä ”oikeudesta unohtaa” käytetään lapsena annetun suostumuksen peruuttamista. ”Success kid”-meemi on kuitenkin ambivalentti ääriesimerkki tapauksesta, jossa yhtä lapsuuden hetkeään ei voi koskaan unohtaa, koska siitä on tullut osa kulttuurista kuvastoa[2]. Nuorison tutkimista Internet-kontekstissa on aiemmin ansiokkaasti pohtinut esimerkiksi (Tikka 2014), mutta kuinka tutkijoina otammekaan huomioon aikuiset, joiden suhtautuminen julkisuuteen saattamaansa tietoon muuttuu? Esimerkkejä usein staattisiksi oletettujen tietojen muutoksesta voidaan nimetä kaksi. Poliittisen kannan muuttumisen esimerkkinä palvelkoon radikaalin suomalaisen vastarintaliikkeen perustaja, joka katsoo menneisyyttään katumuksella, ja on kirjan julkaisemalla tehnyt aiempiin ajatuksiinsa pesäeron (Holappa 2016). Toisen tyyppinen esimerkki ovat henkilöt, jotka haluavat jossain vaiheessa muuttaa usein staattiseksi oletettua ominaisuutta kuten julkiseksi saatettua ”sukupuoli”-kategoriaa. Julkisiin esimerkkeihin kuuluvat sukupuoltaan korjanneet suomalainen kirkkoherra Aalto[3] ja yhdysvaltalainen ex-urheilija-televisiotähti Jenner[4]. Jälkimmäiset kaksi eivät haastatteluissaan Holapan tavoin tuomitse aiempaa elämänvaihettaan. Näitä hyvin erilaisia esimerkkejä yhdistää kuitenkin se, etteivät ihmiset aina näytä kaipaavan ”oikeutta unohtaa”. He työstävät julkiseksi tiedoksi päätynyttä menneisyyttään ja nykyisyyttään osana ympäristöään. Tämä tutkijan tulee ymmärtää silloinkin, kun työstäminen saatetaan vain osittain julkiseksi.

Pohdinnat kiertyvät lopulta yhden ja saman aiheen ympärille: Online-tutkijalle tarjoutuva julkisuuteen saatettu tieto on muuttuvaa. Se voi olla alkujaankin tulkinnanvaraista, ja mahdolliset tulkinnat muuttuvat ajan myötä. Esimerkiksi kehkeytyvät poliittiset ryhmät eivät suinkaan ole alusta asti päämäärätietoisia ja stabiileja. Niiden ideologia ja jäsenyys on etenkin alkuvaiheessa yleensä huokoista; rajat ovat vasta kehkeytymässä (Abbott 2014, 2016; Tilly 1978). Toisaalta erityisesti marginaalista nouseviin identiteetteihin on kehkeytymässä intersektionaalisuutta, jossa eri lähtökohdista ponnistavat identiteetit löytävätkin yhteneväisyyksiä toistensa kanssa (Abbott 2001; Crenshaw 1989; Tormos 2017). Käymistilassa olevien identiteettien kantajat toisaalta käyvät läpi omaa identiteettiprosessiaan, toisaalta hahmottelevat niin henkilökohtaisen kuin ryhmäidentiteettinsä intersektionaalisuutta muiden identiteettien kanssa.

On selvää, että erityisesti kehkeytyviä ilmiöitä hahmottelevan tutkijan on aktiivisesti suhteutettava aineistonsa ja tutkimuksensa eritasoisten kehkeytymisprosessien vaiheisiin, sekä ”unohtamisen” ja ”yleisen edun” problematiikkaan. Vaikka johtopäätös olisi, että tänään on ”yleisen edun” mukaista tutkia transsukupuolisuuttaan 2010-luvun alussa kipuilleen nuoren online-viiltelykertomuksia, ei liene haittaa hahmotella silloin tällöin myös sitä, miten omien aiempien aineistojen tulkinta muuttuisi ajan myötä.

Viitteet

Abbott, Andrew. 2001. Chaos of Disciplines. University of Chicago Press.

———. 2014. The System of Professions: An Essay on the Division of Expert Labor. University of Chicago press.

———. 2016. “Social Order and Process.” In Processual Sociology, University of Chicago Press, 198–232.

Crenshaw, Kimberle. 1989. “Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics.” The University of Chicago Legal Forum: 139–68.

Fiesler, Casey, and Nicholas Proferes. 2018. “‘Participant’ Perceptions of Twitter Research Ethics.” Social Media and Society 4(1).

Henkilötietolaki. 1999. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/kumotut/1999/19990523.

Holappa, Henrik. 2016. Minä Perustin Uusnatsijärjestön – Suomen Vastarintaliikkeen Ex-Johtajan Muistelmat. Into Kustannus.

Käihkö, Ilmari. 2020. “Conflict Chatnography: Instant Messaging Apps, Social Media and Conflict Ethnography in Ukraine.” Ethnography 21(1): 71–91.

Laki Henkilötietojen Käsittelystä Rikosasioissa Ja Kansallisen Turvallisuuden Ylläpitämisen Yhteydessä. 2018. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20181054.

Laki Sosiaali- Ja Terveystietojen Toissijaisesta Käytöstä. 2019. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190552#Lidp446465968.

Laki Sotilastiedustelusta. 2019. Finland. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190590.

Lampinen, Airi, Vilma Lehtinen, and Coye Cheshire. 2014. “Media Choice and Identity Work: A Case Study of Information Communication Technology Use in a Peer Community.” In Communication and Information Technologies Annual, Studies in Media and Communications, Emerald Group Publishing Limited, 103–30. https://doi.org/10.1108/S2050-206020140000008020.

Tikka, Minttu. 2014. “Tutkija Nuorten Mediamaailmassa.” Nuorisotutkimus 32(3).

Tilly, Charles. 1978. From Mobilization to Revolution. Addison-Wesley.

———. 2002. Stories, Identities, and Political Change. Rowman & Littlefield.

Tormos, F. 2017. “Intersectional Solidarity.” Politics, Groups, and Identities 5(4): 707–20. https://doi.org/10.1080/21565503.2017.1385494.

 

[1] https://tietosuoja.fi/oikeus-poistaa-tiedot

[2] https://thetab.com/uk/2020/02/11/success-kid-meme-now-142830

[3] https://yle.fi/uutiset/3-11228614

[4] https://www.vanityfair.com/hollywood/2015/06/caitlyn-jenner-bruce-cover-annie-leibovitz

Miten GDPR vaikuttaa tutkijan työhön?

Helsingin yliopistolla järjestettiin koulutus tutkijoille EU:n uudesta tietosuoja-asetuksesta GDPR:sta (General Data Protection Regulation). GDPR koskee henkilötietorekisterien keräämistä ja käsittelyä ja sen tarkoituksena on harmonisoida EU-maiden tietosuojalainsäädäntöä. Täysmittaisesti GDPR:n soveltaminen alkaa 25.5.2018. Tarkan kuvauksen GDPR:sta voi lukea esimerkiksi täältä tai täältä. Helsingin yliopiston työntekijöille koulutusmateriaali löytyy täältä.

Tutkimuksen etiikan periaatteet auttavat tutkijaa pitkälle myös uuden lain puitteissa (kts. esim. Sallan postaus verkkotutkimuksen etiikasta), mutta joitakin muutoksia nykykäytäntöihin tulee. Tässä havaintoja, jotka mielestäni vaikuttavat eniten tutkijan työhön varsinkin yhteiskuntatieteissä.

GDPR koskee henkilötietoja koskevia rekistereitä tai aineistoja, ja usein esimerkiksi kysely- tai haastatteluaineistot sisältävät henkilötietoja. Henkilötietona voidaan pitää mitä vaan tietoa, joka voidaan yhdistää johonkin luonnolliseen henkilöön. Itsestään selviä ovat nimet, sosiaaliturvatunnukset, osoitteet ja muut vastaavat tiedot, mutta myös esimerkiksi IP-osoitteet katsotaan henkilötiedoksi. Pseudonymisointi (salanimien tai numerotunnisteiden käyttö) on yleinen tapa ohittaa henkilötietojen käsittelyyn liittyviä haasteita, mutta laissa pseudonymisoitu tieto nähdään lähtökohtaisesti samoin kuin henkilötiedot paljastava, ei-pseudonymisoitu tieto. Tiedon anonymisointi onkin suositeltavaa aina kun mahdollista (henkilötiedot tai pseudonyymien lisätiedot/koodiavaimet pysyvästi poistettu).

Oma lukunsa ovat arkaluonteiset tiedot, joita ovat ainakin:

  • Rotu, etninen alkuperä
  • Poliittiset mielipiteet, äänestyskäyttäytyminen
  • Uskonnolliset tai filosofiset vakaumukset
  • Ammattiyhdistysliikkeen jäsenyys
  • Terveystiedot
  • Seksuaalinen suuntautuminen
  • Rikosrekisteri

Arkaluonteisen henkilötiedon tapauksessa tutkijan tulee laatia tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi (Data Processing Impact Assessment, PDIA). Lisätietoja löytyy täältä, ja varmasti kaikkien yliopistojen omilta lakimiehiltä tai tietosuojavastaavilta.

Henkilötietojen keräämisen yhteydessä pitää huomioida minimisaation periaate – kerää ainoastaan ne henkilötiedot, jotka ovat tutkimuksen kannalta välttämättömiä, ja jätä muut keräämättä. Tietoja saa käyttää ainoastaan siinä tarkoituksessa, johon lupa on annettu. Lupaa pyydettäessä tutkijan kannattaa ottaa huomioon aineistojen mahdollisen jatkokäyttö, ja pyytää myös siihen suostumus. Tieteellisen tutkimuksen tapauksessa myös laissa säädetyn tehtävän suorittaminen tai yleinen etu voivat toimia laillisina henkilötietojen keräämisen ja käsittelyn perusteina.

Nickname

Suurin muutos aiempaan henkilötietolakiin on rekisterinpitäjän osoitusvelvollisuus, eli velvollisuus kirjallisesti osoittaa GDPR:n mukaisen toiminnan ja rekisteröityjen oikeuksien täyttämisen. Riittävät toimenpiteet määritellään riskianalyysin mukaan, eikä laki suoraan määrittele, mitä nämä toimenpiteet ovat. Rekisteröityjen oikeudet ovat:

  • Saada läpinäkyvää tietoa rekisteristä
  • Päästä omiin tietoihin
  • Oikaista tietoja
  • Tulla unohdetuksi
  • Rajoittaa käsittelyä
  • Siirto-oikeus
  • Vastustamisoikeus

Tieteellinen tutkimus voi useimmissa tapauksia toimia poikkeuksena, jos tutkimuksesta on laadittu tutkimussuunnitelma, hankkeella on vastuullinen tutkija tai tutkimusryhmä ja henkilötietoja käytetään ainoastaan tutkimustarkoituksiin.

GDPR:ssä erotetaan rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä, joka toimii rekisterinpitäjän ohjeiden mukaisesti. Tieteellisen tutkimuksen tapauksessa rekisterinpitäjänä pidetään lähtökohtaisesti yliopistoa ja tutkijaa käsittelijänä. Tutkijoiden tulee siis noudattaa yliopiston tietosuoja- ja tietoturvasääntöjä, jotka kannattaa käydä läpi olemassa olevien henkilötietoja sisältävien aineistojen ja uusien aineistojen keräyksen osalta. Poikkeuksena on tutkimus, joka toteutetaan omalla ajalla ja rahalla, tai jos tutkija esimerkiksi omistaa aineiston itse. Tällöin väärinkäytöksistä seuraavat sanktiot voivat langeta rekisterinpitäjälle, eli yksittäiselle tutkijalle.

Viimeisenä huomiona nostan sopimuksen henkilötietojen käsittelystä (Data Processing Agreement, DPA), joka vaaditaan, kun tietojen käsittely ulkoistetaan. Koska esimerkiksi tietojen säilytys luetaan tietojen käsittelyksi, tutkijan tulee mm. ottaa huomioon, mitä pilvipalveluja työssään käyttää. Henkilötietoja sisältävät aineistot kannattaa siis aina säilyttää ensisijaisesti yliopiston palvelimella tai muuten yliopiston sisällä, eikä esimerkiksi Google Drivellä tai Dropboxissa.

Tässä siis huomioita, joita itse koulutuksesta tein. Kommentoi jos huomaat puuttuvia keskeisiä pointteja GDPR:stä tutkijan työn näkökulmasta!

Taitavasti eettistä verkkotutkimusta

https://www.flickr.com/photos/janetmck/15422638442/
(cc) Janet McKnight, Flickr

Vaatii taitoa ja rohkeutta rakentaa sosiaalista mediaa hyödyntävät tutkimusasetelmat niin, että eettisen tutkimuksen ehdot täyttyvät. // Teksti on rinnakkaisjulkaisu TENK:n Vastuullinen tiede -sivustolta (CC BY 4.0).

Sosiaalinen media valtavine viestimäärineen näyttäytyy monelle tutkijalle houkuttelevana aineistopankkina, halusipa sitten tutkia ihmisten asenteita ja käyttäytymistä tai yhteiskunnallisia muutoksia. Aineistojen vapaa saatavuus ei kuitenkaan poista eettisen pohdinnan tärkeyttä.

Verkkosisältöjen tutkimuskäyttöä koskevat eettiset käytännöt ja ohjeistukset ovat kirjavia Suomessa ja kansainvälisesti. Suomessa ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistus ei ota erikseen kantaa verkkotutkimukseen. Tutkimukseen vaikuttavat lait puolestaan ovat auttamattomasti digitaalista aikaa jäljessä. Käytännössä tutkija joutuu verkkoaineistojen kanssa toimimaan hiukan harmaalla alueella ja luottamaan omaan harkintaansa ratkaisuja tehdessään.

Tutkimuskohteena ihminen vai data?

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatima ohjeistus ihmistieteiden eettisestä ennakkoarvioinnista lähtee siitä, että ihmistieteellistä tutkimusta ohjaa kolme eettistä periaatetta: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyyden ja tietosuojan säilyttäminen. Periaatteet viittaavat siis erityisesti tutkimuksiin, jossa tutkimuksen kohteena on ihmistoimija. Verkkoaineistojen kohdalla tyypillistä on kuitenkin ihmisen, datan ja tekstin rajan hämärtyminen.

Jos tutkimuksen fokus on sisällöissä, voidaan sosiaalisen median aineistot rinnastaa julkistetuiksi tiedoiksi tai rekisteriaineistoiksi, jolloin tutkittavien erillistä suostumusta ei vaadita. Sosiaalisen median aineistoissa tekstit kuitenkin tyypillisesti ovat yksityishenkilöiden tuottamia ja käyttäjän nimi usein näkyvillä.

Usein verkossa tutkimusta tehdään kontekstissa, jossa suostumuksen kerääminen kaikilta tutkittavilta on vaikeaa ja käytännössä jopa mahdotonta. Monilla verkkoalustoilla keskustelua käydään anonyymisti eikä esimerkiksi vanhasta aineistosta ole useinkaan mahdollista etsiä nimetynkään tekijän yhteystietoja.

Verkkotutkimuksessa tutkimuskohde on siis väistämättä häilyväinen, eikä ihmisyys olekaan kovin järkevä tapa tarkastella verkkotutkimusta. Keskeisempää on pohtia laajemmin tutkimuksen mahdollisesti aiheuttamaa haittaa, tutkittavien haavoittuvutta ja yksityisyyttä.

Kimurantti julkisuus ja yksityisyys

Verkossa julkisen ja yksityisen ero hämärtyy helposti. Sosiaalisen median kontekstissa teknisesti julkisella aineistolla tarkoitetaan kaikkien saataville julkaistuja päivityksiä esimerkiksi avoimilla keskustelualustoilla tai ryhmissä. Selkeästi yksityistä aineistoa ovat esimerkiksi tutkijalle luottamuksellisesti lähetetyt viestit sosiaalisen median kanavissa tai viestit suljetuista ryhmistä, joihin tutkijalla on pääsy.

Silti teknisesti julkistenkin viestien kohdalla on vaikea arvioida kirjoittajien käsitystä aineiston julkisuudesta. Yksityisyyden ja julkisuuden käsitteet ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia. Lisäksi palveluiden yksityisyysasetukset muuttuvat niin usein, että tavalliselle käyttäjälle ei välttämättä ole aina selvää, mitkä viesteistä ovat julkisia ja mitkä eivät. Näin ollen tiedon julkinen saatavuus ei yksinään riitä eettiseksi periaatteeksi, vaan tutkijan on pohdittava myös tiedon tuotannon kontekstia sekä tiedon arkaluontoisuutta.

Teknisestä ja lainopillisesta näkökulmasta neuvottelukumppanina verkkoaineistojen tutkimuksessa on myös verkkoalusta, jossa sisällöt on julkaistu. Tutkijan onkin syytä tutustua verkkopalveluiden käyttöehtoihin. Ne asettavat usein reunaehtoja materiaalin tutkimuskäytölle sekä rajoittavat koneellisesti ladattavan aineiston saatavuutta joko suojellakseen käyttäjien yksityisyyttä tai omaa liiketoimintaansa. Esimerkiksi Facebookista pystyy koneellisesti lataamaan ainoastaan julkisten ryhmien ja sivujen sisältöjä, mutta yksityishenkilöiden profiileista julkisetkaan päivitykset eivät ole saatavilla. Selaimen kautta ne ovat kuitenkin nähtävissä ja helposti osa esimerkiksi verkkoetnografin aineistoa.

Teksti ja konteksti

Tutkijat ovat käsitelleet luottamuksellisia aineistoja ennen digiaikaakin, eivätkä yksityisyyden suojaamisen ongelmat ole verkkoaineistoissa perustavalla tavalla erilaisia esimerkiksi haastatteluaineistoihin verrattuna. Myös sosiaalisen median aineistoja on analyysivaiheessa mahdollista käsitellä niin, että yksityishenkilöiden anonymiteetti ja tietosuoja säilyvät. Esimerkiksi poliittisen viestinnän tutkimusprojekteissamme anonymisoimme aineistosta tavalliset käyttäjät, mutta jätimme poliitikkojen nimet näkyville.

Anonymisointi kuitenkin ratkaisee vain analysointivaiheen haasteita. Sosiaalisen median aineistojen erityispiirre on se, että vaikka tutkimuksen kohteena olisikin pelkkä teksti, on se helppo yhdistää takaisin alkuperäiseen kirjoittajaan. Yksittäisen twiitin lähettäjä löytyy helposti syöttämällä teksti hakukoneeseen. Lisäksi erilaisia aineistoja yhdistämällä anonymisoitujenkin henkilöiden tunnistaminen voi olla mahdollista.

Siksi eettiset periaatteet on pidettävä mielessä myös silloin, kun tutkimusjulkaisuun valitaan lainauksia aineistosta tai jos aineistoa halutaan avata tutkimuskäyttöön. Arkaluontoisten teemojen kohdalla tutkija joutuu punnitsemaan, näyttääkö hän lukijalle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan vai pyrkiikö hän turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Tietoa, taitoa ja rohkeutta

Lakitekstiviidakossa ja eettisiä ohjeita tiukasti lukien on helppo tulkita, että sosiaalisen median aineistojen käyttäminen ei ole laillista tai eettisesti suotavaa. Varsinkin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta tutkijoilta kaivataan kuitenkin paitsi ammattitaitoa, myös rohkeutta ja taitoa rakentaa sosiaalista mediaa hyödyntävät tutkimusasetelmat siten, että eettisen tutkimuksen ehdot täyttyvät. Sosiaalinen media heijastelee lukuisia yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. On sääli, jos esimerkiksi yhteiskunnallista vallankäyttöä koskevista tutkimuksista pitäisi ohjeiden puuttuessa jättää digitaalinen osuus tekemättä.

Kuten kaikessa tutkimuksessa, verkkotutkimuksessa on asetelmia, jotka eettisistä syistä tulisi jättää toteuttamatta. Tutkimuksen tutkittaville aiheuttamat haitat ja seuraukset ovat kuitenkin kontekstin määrittämiä tekijöitä, minkä vuoksi yleispätevien ohjeiden antaminen on mahdotonta. Eettisen pohdinnan avuksi löytyy kuitenkin erilaisia apuvälineitä esimerkiksi tämän kirjoituksen viitteistä – erityisesti verkkotutkimuksen kansainvälisen yhdistyksen Association of Internet Researchers AoIR:n julkaisema eettinen ohjeistus on erinomainen apu tutkijalle.

Salla-Maaria Laaksonen on tutkija Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja:

  • AoIR (2012). Ethical decision-making and Internet research: Version 2.0. Recommendations from the AoIR Ethics Working Committee. Final Draft; Association of Internet Researchers. (pdf)
  • Östman, S., & Turtiainen, R. (2016). From research ethics to researching ethics in an online specific context. Media and Communication, 4(4), 66–74.
  • Tikka, Minttu (2014) Tutkija nuorten mediamaailmassa: tutkimuseettisiä kysymyksiä. Nuorisotutkimus vol. 32(3).
  • Turtiainen R, Östman S. (2013). Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Kirjassa: Laaksonen S-M, Matikainen J, Tikka M. (toim.) Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 49–67.